Aihe on liian hyvä syöminen - ja jos joku luulee, ettei se ole mahdollista niin toki on ja monella tavoin. Tietysti liian hyvä syöminen on lopulta puutteellista ja ei-oikeastaan-hyvää-syömistä, mutta kutsutaan sitä nyt tällä nimellä, koska taustalla ilmiössä on pyrkimys syödä mahdollisimman hyvin - joka on lopulta liian hyvää.
Liian hyvän syömisen voi käytännössä tiivistää siihen, että henkilö yrittää liki kaikessa syömisessään tehdä vain järkeviä ratkaisuja: jokaisen viljatuotteen pitää olla täysjyväinen, valita vähäsokerisin tuote tai vähärasvaisin, perinteisiä herkkuja ei syödä vaan herkuiksi valikoituu uusia "terveellisiä herkkuja" jne. Kun syömistä katsoo niin kaikki on niin hemmetin terveellistä ja fiksua - ja jos joskus ei ole niin siitä tupataan kokea enemmän tai vähemmän syyllisyyttä.
Liian hyvä syöminen syömishäiriönä - ortoreksia
Ortoreksia oli muutamia vuosia sitten paljon esillä - todennäköisesti, koska se kuulosti monen toimittajan mielestä uudelta ja jännältä. Kymmenisen vuotta syömishäiriöisten parissa työskelleenä en ole vieläkään tavannut puhtaasti ortoreksisesti oireilevaa sairastavaa henkilöä. Siis henkilöä, jolla häiriintyneen syömisen motiivi keskittyy vain tai edes pääasiallisesti terveyteen. Sen sijaan yleistä on, että ortorektista oireilua on anorektisen oireilun ohella - eli henkilöllä syömisen keskiössä on syömisen vaikutus painoon ja siinä sivussa on sitten tarttunut myös joitakin terveysperusteisia motiiiveja - jotka nekin tosin usein kaivelun jälkeen osoittautuvat painomotiiveiksi.
Ihan varmasti ortoreksiaa sairastavia on - veikkaan vaan, että niitä ei ole kovin paljoa. Kun syöminen on kaavoihin kangistunutta, rajoittavaa, pakonomaista, ahdistavaa ja vaikuttaa liiallisen terveyshakuiselta niin veikkaukseni on kuitenkin että pohjalla on anorektinen oireilu, jossa terveysperusteet ovat tietoinen tai tiedostamaton tekoselitys valinnoille. Tietysti lopulta ihan sama onko kyseessä ortorektinen vai anorektinen oireilu - tällainen syöminen heikentää hyvinvointia ja elämänlaatua niin voimakkaasti, että asiaan kannattaa tarttua viipymättä ja aloittaa matka parempaan syömiseen joka tapauksessa. Ja varsin pakonomaisen ja ahdistavan oireilun - eli siis syömishäiriön - tapauksessa, sitä matkaa ei kannata aloittaa yksin vaan muiden avulla.
Liian hyvä syöminen yleisimmillään
Yleisimmin liian hyvä syöminen ei mene väkinäisyydessään ja pakonomaisuudessaan ihan syömishäiriöasteiselle tasolle - mikä on tietty ylipäätään hyvin veteen piirretty viiva mistä se alkaa. Mutta eivät syömisvalinnat vailla jännitteitäkään ja liiallista totisuutta ole eli ollaan oikeastaan tunnelmallisesti jossain syömishäiriön ja normaalin syömiskäyttäytymisen välimaastossa. Syömisen terveys- tai painovaikutukset mietityttävät enemmän kuin tarvitsisi ja ajoittain myös ahdistavat ja ohjaavat käyttäytymistä ohi nautintojen. Ei hyvä.
Tällaisessa syömisessä osa syömisvalinnoista on aidosti luontevia ja huolettomia - mutta osa väkinäisiä ja ajoittain ahdistusta tuottavia. Eli kyseessä on ainakin hyvinvointia nakertava syöminen. Käytännössä tällainen syöminen on useimmiten myös liian kevyttä syömistä - ei niin kevyttä, etteikö jaksettaisi tai että paino laskisi reilusti. Mutta liian kevyttä kuitenkin. Jaksaminen kärsii ylipäätään ja etenkin paljon liikkuvilla ylikunto, junnaava suorituskyky ja rasitusvammat ovat yleisiä. Paino on normaalipainon alarajoilla tai hitusen alipainon puolella ja kuukautiset naisilla epäsäännöllisiä tai poissa. Jos liialliseen keveyteen yhdistyy ruokavaliossa liiallinen vähärasvaisuus niin sitten koetut iho- ja hiusongelmat ovat melko yleisiä.
Toinen yleinen variaatio samasta teemasta on niillä, jotka pyrkivät syömään liian terveellisesti mutta liian kevyt syöminen ajaa heidät ahmimisongelmiin ja siten paino-ongelmiin - vaikka he eivät ahmimisen vuoksi kykene yliterveelliseen syömiseen niin taustalla on koko ajan pyrkimys siihen ja se lopulta pitää ahmimista yllä.
Kyllä tätäkin syömistä kannattaa alkaa vapauttamaan kohti hiukan vähemmän totista syömistä ja kohti aidosti parempaa ruokavaliota, joka parantaa jaksamista ja hyvinvointia.
Liian hyvä syöminen vahingossa
Siis kukaanhan ei nykypäivänä vahingossa yhtään miettimättä syö liian hyvin. Kyllä liian hyvän syömisen takana on aina enemmän tai vähemmän tietoiset valinnat. Mutta niinkin voi käydä, että syömistietoisella ihan vapautunutkin syöminen voi olla liian hyvää. Jos omat mieltymykset kovasti ohjaavat perusterveelliseen syömiseen niin reilulla ja joustavallakin syömisotteella syöminen voi jäädä liian kevyeksi. Tähän olen itse törmännyt lähinnä urheilijoilla tai runsaasti muuten liikkuvilla ja luulen, että vähemmän liikkuvilla ongelmia ei tulekaan - vasta kun kulutus nousee suureksi niin muuten terveellinen syöminen muuttuukin liian hyväksi syömiseksi suhteessa suureen kulutukseen. Kun terveellisen syömisen perusominaisuuksiin kuuluvat hyvät kylläisyysvasteet ja osin puutteellinen ruuan imeytyminen (jotak normitilassa nähdään hyötynä) niin runsaasti liikkuvilla niistä tuleekin riittävää syömistä vaikeuttavia tekijöitä. Maratoonarilla ei yleensä ole varaa olla turhan tarkka syömisestään.
Näissäkin tapauksissa liiallinen vähärasvaisuus on usein osa ongelmaa, mikä tuo lisäongelmia.
Miten korjata ongelma?
Ymmärtämällä, että se mikä on hyvää syömistä ei ole 100 %:sti fiksuja valintoja. Vaan 80 %. Tai 70 %. Tai 90 %. Tai ylipäätään, että hyvä syöminen koostuu enimmäkseen fiksusta syömisestä, jossa on kuitenkin pelivaraa kaikenlaisille poikkeamille, jotta voidaan elää joustavasti, hauskasti ja monipuolisesti - eli jos haluat tehdä jotain syömisessä niin sinä voit tehdä sen, etkä törmää päässäsi mihinkään rajoitusajatelmiin. Kun sinä syöt seuraavan kerran pizzan/karkkipussin/suklaata/tms. niin sen olisi oltava osa hyvää syömistä eikä mikään pahe tai ongelma. Saitte varmasti jujusta kiinni...
Ei tämäkään aina aukea ihan itsestään eikä ihan heti, koska syömisen kieltorakennelmat voivat automatisoitua ja olla yllättävänkin syvällä. On aika yleistä, että asiakas itse kokee ettei tykkää jostakin ruuasta ja vasta pitemmän pohdinnan jälkeen tunnistaa että itse asiassa tykkääkin, mutta kokee ettei ruokaa pitäisi syödä jonkun paino/terveysajatuksen vuoksi. Hyvä ensiaskel on alkaa tekemään listaa ruuista ja syömistilanteista, joissa ei syö tai valitse jotakin vaikka haluaisi (unohdetaan allergiat, joissa kannattaakin välttää)- ja sitten ajan kanssa tarkastella listalle tulevia asioita. Periaatteessa sen listan pitäisi olla tyhjä koska kaikkea kyllä voi syödä ja listalle päätyminen on enemmän tai vähemmän merkki turhan mustavalkoisesta ajattelusta.
Mistä liian hyvä syöminen kumpuaa?
Olisi liian helppoa sanoa, että "osa ihmisistä vetää asiat aina överiksi.. ja me nyt vaan eletään maailmassa, jossa ihanteet ja arvot on vaativia ja vääristyneitä.. ihmiset nyt vaan haluaa kokea hallinnan tunnetta tai päteä edes jossakin"... jne. ajatusmalleja jotka liittyvät asiaan.
Näin tietty on, mutta on meillä ihan viestinnällisiäkin ongelmia kun melkein kaikki syömisohjeistus tähtää syömisen parantamiseen, mutta juuri missään ei jarrutella sen muuttumista liian hyväksi. Nykyisestä viestinnästä on siis ihan loogista ajatella, että valintojen kannattaisi olla 100 %:sti fiksuja vaikka sitä ei tarkoiteta - ja törmään tähän asiakaskokemukseen jatkuvasti. Tsekatkaapa parit yleisimmät terveyssivustot niin aika äkkiä havaitsette, että ohjeet ovat yleensä vain syömisen parantamiseen tähtääviä määrittelemättä mikä on riittävän hyvä ja ylipäätään joustavuuden ja kohtuullisuuden ilmapiiri on aika ohut. Voitte sitten vertailla rustaamiani lyhyitä ohjeita SuomiMies -sivustolle ja pitäisi näkyä se ero kuinka viestinnässä minusta pitäisi ohjata riittävän hyvään eikä täydelliseen syömiseen. Mutta yleiseroina voidaan viestiä kahdella tapaa:
* "valitse täysjyväisiä viljatuotteita" on totaalinen ohje - itse käytän "valitse enimmäkseen täysjyväisiä mutta ei kaiken tarvitse olla".
* valitse vähärasvaisia/-sokerisia tuotteita -> valitse vähärasvaisia/-sokerisia tuotteita jos maku ei kärsi, jos kärsii älä valitse
* syö vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä -> syö vähintään puoli kiloa kasviksia, mutta 1-1,5 kg/vrk määrillä kannattaa pohtia onko niitä jo niin paljon että kokonaisuus kärsii
* vältä makeisten syöntiä -> ei herkkuja kannata syödä montaa kertaa päivässä eikä ehkä edes päivittäin mutta kerta viikossa on jo asketismia
* jne..
Eli viestinnässä pitäisi huomioida myös se toinen pää, ettei ohjetta noudateta liiallisuuksiin. Miksi näin ei tehdä? Varmaan halutaan ytimekästä viestintää eikä lavertelevampaa, jota liiallisuuden huomioiminen vaatii. Varmaan ei uskota, että syöminen voi mennä liiallisuuksiin. Ja osin luulen, ettei edes tajuta että ohjeistuksesta voi tulla ongelmia. Tai jos tajutaan niin niitä pidetään marginaalisina. Oikeastaan ihan sama mikä syy on, pieleen menee kuitenkin.
Ihan varmasti ortoreksiaa sairastavia on - veikkaan vaan, että niitä ei ole kovin paljoa. Kun syöminen on kaavoihin kangistunutta, rajoittavaa, pakonomaista, ahdistavaa ja vaikuttaa liiallisen terveyshakuiselta niin veikkaukseni on kuitenkin että pohjalla on anorektinen oireilu, jossa terveysperusteet ovat tietoinen tai tiedostamaton tekoselitys valinnoille. Tietysti lopulta ihan sama onko kyseessä ortorektinen vai anorektinen oireilu - tällainen syöminen heikentää hyvinvointia ja elämänlaatua niin voimakkaasti, että asiaan kannattaa tarttua viipymättä ja aloittaa matka parempaan syömiseen joka tapauksessa. Ja varsin pakonomaisen ja ahdistavan oireilun - eli siis syömishäiriön - tapauksessa, sitä matkaa ei kannata aloittaa yksin vaan muiden avulla.
Liian hyvä syöminen yleisimmillään
Yleisimmin liian hyvä syöminen ei mene väkinäisyydessään ja pakonomaisuudessaan ihan syömishäiriöasteiselle tasolle - mikä on tietty ylipäätään hyvin veteen piirretty viiva mistä se alkaa. Mutta eivät syömisvalinnat vailla jännitteitäkään ja liiallista totisuutta ole eli ollaan oikeastaan tunnelmallisesti jossain syömishäiriön ja normaalin syömiskäyttäytymisen välimaastossa. Syömisen terveys- tai painovaikutukset mietityttävät enemmän kuin tarvitsisi ja ajoittain myös ahdistavat ja ohjaavat käyttäytymistä ohi nautintojen. Ei hyvä.
Tällaisessa syömisessä osa syömisvalinnoista on aidosti luontevia ja huolettomia - mutta osa väkinäisiä ja ajoittain ahdistusta tuottavia. Eli kyseessä on ainakin hyvinvointia nakertava syöminen. Käytännössä tällainen syöminen on useimmiten myös liian kevyttä syömistä - ei niin kevyttä, etteikö jaksettaisi tai että paino laskisi reilusti. Mutta liian kevyttä kuitenkin. Jaksaminen kärsii ylipäätään ja etenkin paljon liikkuvilla ylikunto, junnaava suorituskyky ja rasitusvammat ovat yleisiä. Paino on normaalipainon alarajoilla tai hitusen alipainon puolella ja kuukautiset naisilla epäsäännöllisiä tai poissa. Jos liialliseen keveyteen yhdistyy ruokavaliossa liiallinen vähärasvaisuus niin sitten koetut iho- ja hiusongelmat ovat melko yleisiä.
Toinen yleinen variaatio samasta teemasta on niillä, jotka pyrkivät syömään liian terveellisesti mutta liian kevyt syöminen ajaa heidät ahmimisongelmiin ja siten paino-ongelmiin - vaikka he eivät ahmimisen vuoksi kykene yliterveelliseen syömiseen niin taustalla on koko ajan pyrkimys siihen ja se lopulta pitää ahmimista yllä.
Kyllä tätäkin syömistä kannattaa alkaa vapauttamaan kohti hiukan vähemmän totista syömistä ja kohti aidosti parempaa ruokavaliota, joka parantaa jaksamista ja hyvinvointia.
Liian hyvä syöminen vahingossa
Siis kukaanhan ei nykypäivänä vahingossa yhtään miettimättä syö liian hyvin. Kyllä liian hyvän syömisen takana on aina enemmän tai vähemmän tietoiset valinnat. Mutta niinkin voi käydä, että syömistietoisella ihan vapautunutkin syöminen voi olla liian hyvää. Jos omat mieltymykset kovasti ohjaavat perusterveelliseen syömiseen niin reilulla ja joustavallakin syömisotteella syöminen voi jäädä liian kevyeksi. Tähän olen itse törmännyt lähinnä urheilijoilla tai runsaasti muuten liikkuvilla ja luulen, että vähemmän liikkuvilla ongelmia ei tulekaan - vasta kun kulutus nousee suureksi niin muuten terveellinen syöminen muuttuukin liian hyväksi syömiseksi suhteessa suureen kulutukseen. Kun terveellisen syömisen perusominaisuuksiin kuuluvat hyvät kylläisyysvasteet ja osin puutteellinen ruuan imeytyminen (jotak normitilassa nähdään hyötynä) niin runsaasti liikkuvilla niistä tuleekin riittävää syömistä vaikeuttavia tekijöitä. Maratoonarilla ei yleensä ole varaa olla turhan tarkka syömisestään.
Näissäkin tapauksissa liiallinen vähärasvaisuus on usein osa ongelmaa, mikä tuo lisäongelmia.
Miten korjata ongelma?
Ymmärtämällä, että se mikä on hyvää syömistä ei ole 100 %:sti fiksuja valintoja. Vaan 80 %. Tai 70 %. Tai 90 %. Tai ylipäätään, että hyvä syöminen koostuu enimmäkseen fiksusta syömisestä, jossa on kuitenkin pelivaraa kaikenlaisille poikkeamille, jotta voidaan elää joustavasti, hauskasti ja monipuolisesti - eli jos haluat tehdä jotain syömisessä niin sinä voit tehdä sen, etkä törmää päässäsi mihinkään rajoitusajatelmiin. Kun sinä syöt seuraavan kerran pizzan/karkkipussin/suklaata/tms. niin sen olisi oltava osa hyvää syömistä eikä mikään pahe tai ongelma. Saitte varmasti jujusta kiinni...
Ei tämäkään aina aukea ihan itsestään eikä ihan heti, koska syömisen kieltorakennelmat voivat automatisoitua ja olla yllättävänkin syvällä. On aika yleistä, että asiakas itse kokee ettei tykkää jostakin ruuasta ja vasta pitemmän pohdinnan jälkeen tunnistaa että itse asiassa tykkääkin, mutta kokee ettei ruokaa pitäisi syödä jonkun paino/terveysajatuksen vuoksi. Hyvä ensiaskel on alkaa tekemään listaa ruuista ja syömistilanteista, joissa ei syö tai valitse jotakin vaikka haluaisi (unohdetaan allergiat, joissa kannattaakin välttää)- ja sitten ajan kanssa tarkastella listalle tulevia asioita. Periaatteessa sen listan pitäisi olla tyhjä koska kaikkea kyllä voi syödä ja listalle päätyminen on enemmän tai vähemmän merkki turhan mustavalkoisesta ajattelusta.
Mistä liian hyvä syöminen kumpuaa?
Olisi liian helppoa sanoa, että "osa ihmisistä vetää asiat aina överiksi.. ja me nyt vaan eletään maailmassa, jossa ihanteet ja arvot on vaativia ja vääristyneitä.. ihmiset nyt vaan haluaa kokea hallinnan tunnetta tai päteä edes jossakin"... jne. ajatusmalleja jotka liittyvät asiaan.
Näin tietty on, mutta on meillä ihan viestinnällisiäkin ongelmia kun melkein kaikki syömisohjeistus tähtää syömisen parantamiseen, mutta juuri missään ei jarrutella sen muuttumista liian hyväksi. Nykyisestä viestinnästä on siis ihan loogista ajatella, että valintojen kannattaisi olla 100 %:sti fiksuja vaikka sitä ei tarkoiteta - ja törmään tähän asiakaskokemukseen jatkuvasti. Tsekatkaapa parit yleisimmät terveyssivustot niin aika äkkiä havaitsette, että ohjeet ovat yleensä vain syömisen parantamiseen tähtääviä määrittelemättä mikä on riittävän hyvä ja ylipäätään joustavuuden ja kohtuullisuuden ilmapiiri on aika ohut. Voitte sitten vertailla rustaamiani lyhyitä ohjeita SuomiMies -sivustolle ja pitäisi näkyä se ero kuinka viestinnässä minusta pitäisi ohjata riittävän hyvään eikä täydelliseen syömiseen. Mutta yleiseroina voidaan viestiä kahdella tapaa:
* "valitse täysjyväisiä viljatuotteita" on totaalinen ohje - itse käytän "valitse enimmäkseen täysjyväisiä mutta ei kaiken tarvitse olla".
* valitse vähärasvaisia/-sokerisia tuotteita -> valitse vähärasvaisia/-sokerisia tuotteita jos maku ei kärsi, jos kärsii älä valitse
* syö vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä -> syö vähintään puoli kiloa kasviksia, mutta 1-1,5 kg/vrk määrillä kannattaa pohtia onko niitä jo niin paljon että kokonaisuus kärsii
* vältä makeisten syöntiä -> ei herkkuja kannata syödä montaa kertaa päivässä eikä ehkä edes päivittäin mutta kerta viikossa on jo asketismia
* jne..
Eli viestinnässä pitäisi huomioida myös se toinen pää, ettei ohjetta noudateta liiallisuuksiin. Miksi näin ei tehdä? Varmaan halutaan ytimekästä viestintää eikä lavertelevampaa, jota liiallisuuden huomioiminen vaatii. Varmaan ei uskota, että syöminen voi mennä liiallisuuksiin. Ja osin luulen, ettei edes tajuta että ohjeistuksesta voi tulla ongelmia. Tai jos tajutaan niin niitä pidetään marginaalisina. Oikeastaan ihan sama mikä syy on, pieleen menee kuitenkin.
Tärkeä aihe! Mm. karppien keskustelupalstalla varsin usein törmää tiukkoihin rajoituksiin: En syö mitään missä on E-koodeja, en syö mitään missä on soijaa, en syö tuontihedelmiä, en syö mitään missä on lisättyä sokeria, en syö mitään missä on yli 5g hiilihydraattia / 100g, en syö mitään tehotuotettua... Ei sillä että tämä olisi ertiyisesti vhh:n piirre vaan sitä esiintyy muuallakin, suolankarttajat, hiilijalanjäljen pienentäjät ja tietenkin vegaanit ovat tästä myös esimerkkejä.
VastaaPoistaVastaava ilmiö elää myös rakennuspuolella: en käytä muovimaaleja, kaiken pitää olla hengittävää, ...
Olen miettinyt, onko tämä Kirjan uskontoihin (juut. krist. islam) liittyvä piirre, sillä esim periaatteessa vegaaniset aasialaiset buddhalaismunkit esim. eivät ole ollenkaan yhtä ehdottomia kuin länsimaiset vegaanit (tai äärilinjan muslimit ja juutalaiset omissa säännöissään). Elääkö vanhatestamentillinen käsky- ja kieltomentaliteetti yhä määrittävänä nykyään vain sekulaareihin arvoihin liitettynä?
Erittäin hyvä kirjoitus ja tarpeellinen. Tosi tarpeellinen. Useimmat ravitsemustieteilijät, jotka satun tuntemaan noudattavat itse tuota sun 80 %:n sääntöä, ja sattuvat olemaan melko terveitä. Ja toivottavasti vielä kohtuullisen tyytyväsiä ja onnellisiakin :-)
VastaaPoista"Periaatteessa sen listan pitäisi olla tyhjä koska kaikkea kyllä voi syödä ja listalle päätyminen on enemmän tai vähemmän merkki turhan mustavalkoisesta ajattelusta."
VastaaPoistaTähän kohtaan haluaisin kommentoida kasvissyöjän näkökulmasta, että kaikkea todellakin "voi" syödä, mutta nykypäivän tehotuotannon kohdalla kyse ei ole pelkästään enää ravitsemuksellisesta ajattelusta vaan ihminen voi joutua ruokapöytään istuessaan (tai ruokajonossa seistessään) ottamaan kantaa myös ekologisiin ja eettisiin näkökulmiin. Jos aina syö kaikkea mitä tarjolle laitetaan, niin eläinten tehdasmainen hyväksikäyttö ei lopu koskaan.
Itse olen nuoruudessani oppinut pitämään lihan mausta, mutta koska samaan aikaan en pidä toisille eläville olennoille tuotetusta kärsimyksestä, teen päivittäin tietoisen valinnan olla syömättä eläinkudosta. Onko tämä "turhan mustavalkoista ajattelua"... no, jonkun mielestä kaikki oman lapsuudenkodin perinteisestä ruokavaliosta poikkeava on turhanpäiväistä hapatusta. :)
Mika: joo ymmärrän ja jonkun ekologis-eettisen puolen ratkaisuissa se 100 % toimii. Mutta silti se joviaalimpi puoli minusta haluaisi nähdä, että siinäkin olisi joku joustomahdollisuus jos joskus niin tuntuu. Että edes kerran pari vuodessa joustaisi jos siltä tuntuu. Ja kai se pääpointti on että että saa syödä mitä haluaa, ei koe jäävänsä paitsi ja että syömisestä ei tule morkkiksia jos joskus lipsuu - jos nämä toimii niin kyllä niitä ongelmia on aika vaikea hakea. Jos nuo ei toimisi vaikkapa ekologis-eettisessä syömisessä niin...hmm.. varmaan kehottaisin jatkamaan sen ekologis-eettisen syömisen muokkaamista itselle sopivaksi niin että se alkaisi hiljalleen toimimaan paremmin.
VastaaPoista" vaan ihminen voi joutua ruokapöytään istuessaan (tai ruokajonossa seistessään) ottamaan kantaa myös ekologisiin ja eettisiin näkökulmiin."
VastaaPoistaOnneksi ei joudu. Onneksi kukaan ei voi pakottaa miettimään sen enempää ekologiaa kuin etiikkaakaan, vaan voi syödä ihan rauhassa mitä hyvältä tuntuu. Arvoja on monenlaisia ja Luojan kiitos näin! (Olin itse aikoinani Vihreän liiton perustamiskokouksessa Tampereella. Nyt vanhempana ymmärrän kuinka fasistinen liike on. Pekkaa kyllä silti äänestin.)
Vegaanius ei millään tavalla paranna eläinten kohtelua. Se on kokonaan poliittisen tahdon ja lainsäädännön, sekä tuotannon riittävän valvonnan asia. Myöskään ekologisuus nimenomaan ei parane mustavalkoisella ajattelulla. Esim. tällä hetkellä teurastettavista ruhoista suuri osa jää hyödyntämättä. Jos esim. kaikki luut keitettäisiin liemiksi vegaaneille, näiden terveydentila kohenisi merkittävästi B 12 saannin parantuessa. Perinteinen buddhalainen luostarikeittiö on hyväksynyt kanaliemen munkkien ruokavalioon. Vain näkyvä liha oli kiellettyä (eikä sekään kerjäläismunkeilta, jos joku sattui lihaa antamaan.)
Olipa poikkeuksellisen alentuva ja epäkunnioittava kommentti tähän blogiin. Onneksi harvoin näkee moista, vaan yleensä on aika asiallista tavaraa täällä.
PoistaEn siis edes puutu siihen, kuinka ala-arvoinen tuo ihme liemikommenttisi on. Mutta tuo toinen. Kuinka valtio lähtisi muuttamaan lainsäädäntöään tai tukipolitiikkaansa ennenkuin kukaan on vegaani? Lainsäätäjätkin ovat ihmisiä. Olennaisemmin kuitenkin se, että yleensä kaikki aloitteet ympäristö- ja eläinoikeusmyönteisiin muutoksiin ovat tulleet järjestökentältä. Eli "normaaleilta" ihmisiltä. Niiltä, jotka ensin tekevät muutoksia omaan elämäänsä ja sitä kautta keskustelevalla tavalla tuovat asioita päättäjienkin tietoisuuteen.
Eikö eläinten huonoa kohtelua vastustava henkilö voi kuitenkin syödä luomulihaa ja metsästettyä riistaa? On eri juttu tietenkin, jos vastustaa tappamista ylipäätään. Olen tuntenut kasvissyöjiä, joille kyllä luomuliha kelpaa, kun sitä on saatavilla. Mielestäni se on loogisesti perusteltu juttu, mikäli kasvissyönti perustuu tehokasvatuksen kritisointiin.
VastaaPoistaHieno kirjoitus tärkeästä aiheesta :)
VastaaPoistaMinua kiinnosti erityisesti tuo kappale liian hyvästä syömisestä paljon liikkuvalla. En ole urheilija, mutta kylläkin aktiivinen "taviskuntoilija", jolle kertyy treenikertoja (jumppia, juoksua, kuntosalia, pallopelejä) 4-6 viikossa ja siihen päälle reipasta hyötyliikuntaa (kävely) vähintään tunti päivässä.
Pyrin syömään hyvin, eli kunnon aterioita laadukkaista aineksista tasaisin välein. Syömisiini kuuluu reilusti proteiinia ja kasviksia & hedelmiä ehkä kilon verran päivässä. Viljatuotteet vaitsen lähes poikkeuksetta täysjyväisinä, koska se ei mitenkään vähennä niiden nautittavuutta. Rasvoista en nipota, vaan pähkinöitä, öljyjä, kananmunia ja jonkin verran tyydyttyneen rasvan lähteitäkin käytän. Herkuttelu kohtuudessa on mielestäni ok, mutta mieluiten pitäisin sen muutamassa kerrassa viikossa. Mielestäni syömiseni on kunnossa, mutta silti olen ongelmissa sen hallitsemisen kanssa ja paino keikkuu ylipainorajalla. Kärsin siis lähes jatkuvasti energiapitoisen ruoan (pähkinät, leipä, suklaa, liha...) himosta ja halusta vähentää kasviksia ja lisätä runsasenrgistä syömistä. Tämän vuoksi kuvailemani järkevä syöminen onnistuu yleensä vain muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon ajan ennen kuin sorrun syömään älyttömän määrän herkkuja/paljon energiaa sisältävää ruokaa järkevien aterioiden lisäksi. Osaatko neuvoa, onko tämä oikeaa nälkää/ energiavajetta vai vaan himoa, jota tulisi vastustaa ja miten ruokavaliota ehkä kannattaisi muutta, että syöminen pysyisi hallinnassa?
Jan, kyllä se kovasti nälältä kuulostaa ja kuvauksesi syömisestä menee noilla treenimäärillä liian hyvän syömisen piiriin. Eli syömisen hallinnan ja painonhallinnan vaikeus on aika ymmärrettävää. Eli ehkä kannattaisi vähän löysätä syömistä ja miettiä olisiko jotain ruokaa jota haluaisit syödä mutta joka ei ole täyttänyt nykyisiä syömiskriteerejä - nyt olisi hyvä ottaa vähän niitä huonompiakin mukaan.
PoistaIlman tarinaasikin nälkä olisi perusoletus. Tarkoitan, että omassa työssäni on todella isossa roolissa noiden mielitekojen ja nälän erottaminen ja tunnistaminen. Sitä kun tekee niin yli 90 %:sti kyseessä on nälkä vaikka ihmiset itse aina kokevat nämä mieliteoksi - mutta kummasti ne mieliteot poistuu kun nälkä poistetaan.
Sanoisin jopa, että kylläinen ihminen ei juurikaan syö. Ei mielitekoon eikä oikein muuhunkaan. Näinä päivinä kun "turhat mieliteot" ja erilaiset "syömisaddiktiot" ovat ihmisten mielissä osa ihmisluonnetta niin tätä kovin huonosti uskotaan. Mutta enemmän siinä on kyse ettei tunneta kaikkia tapoja miten nälkä voi ilmetä - nälkä kun ei todellakaan ole vain nälkää. Se on paaljon muutakin tuntemusta joka johtaa syömiseen.
Osaisitko valaista mua asiassa, joka liittyy makeanhimoon? Itse en nälissäni halua syödä mitään makeaa, mutta kunnon aterian (esim. pasta ja lisäkesalaatti) jälkeen suklaahammasta kolottaa aina vietävästi. Jos taasen syön kevyen aterian, esim. ruokaisan salaatin, niin makeanhimo ei iske. Omalla logiikallani kyse ei voi olla nälästä...
PoistaVarmaan sen pastan hiilihydraatin takia tulee nälkä heti uudestaan. Itte oon huomannu että jos syön valkoista vehnää (esim. leipää) mahani täyteen, niin silti tekee sen jälkeen mieli syödä vielä lisää ja lisää ruokaa.
PoistaErittäin hyvä artikkeli! On muuten mielenkiintoista huomata että ihminen on kokonaisuus, henkinen ja fyysinen - jos ottaa stressejä liikaa siitä että onko kaikki mitä syö ehdottoman terveellistä niin se stressaaminen vaikuttaa enemmän terveyteen kuin se että syö terveellisesti mutta ei stressaa sitä syömistä niin paljon.
VastaaPoistaToinen asia on että ei taatusti tiedetä riittävästi terveydestä ja ruuasta että voisi antaa ehdottomia ohjeita mikä on oikeesti terveellistä.. Esimerkiksi tyydyttyneet rasvat ovat luonnollisia rasvoja joita ihminen on saanut aikojen alusta. Monityydyttymättömät rasvat joita saadaan viljasta yms. eivät ole koskaan kuuluneet ihmis ravintoon. Kuinka voi loogisesti ajatella että nämä ovatkin terveellisiä? Pointti on että jos syö monipuolisesti niin on pienempi mahdollisuus haksahtaa äärimmäisyyksiin mikä ei varmasti ole terveyden kannalta hyvä.
Tässä muuten erittäin hyvä artikkeli siitä miten on terveysriski olla terveysguru: http://anthonycolpo.com/?p=450
Tattis kommentista. Hauska ja hyvä tuo Colpon juttu vaikka varmaan löytyy niitä pitkäikäisiäkin guruja - mutta ihan varmaan on just niin, että höyrähtäminen liikaa suuntaan kuin suuntaan rokottaa kyllä.
PoistaJa FB:nkin puolella eilen tuli todettua tuo sama tiedosta. Ihmiset olisivat varmaan aika paljon vähemmän tosissaan monissa syömisen asioissa jos tietäisivät miten vähän syömisestä oikeastaan tiedetään. Ei ole kovin montaa juttua syömisessä, joita voidaan isolla todennäköisyydellä pitää terveellisenä.
Tiedän kasvissyöjän, joka syö nuotiolla grillimakkaran, jos se olisi muuten menossa roskiin ja henkilöitä, jotka syövät lihaa, jos se on itse metsästetty. Jotenkin itse arvostan juurikin oheisen kaltaista toimintapaa, kun kyse on lihansyönnin eettisyydestä. Mutta kaikki toki valitkoon oman tapansa.
VastaaPoistaMuuttuuko roskiin menevä grillimakkara sitten kasvikseksi.. ? :O
PoistaNo ehkä ne oli freegani ja flexitaristi/semitaristi, eikä vegetaristi.
PoistaOikein hyvä artikkeli ! Varsinkin tuo urheilija osuus on niin totta...
VastaaPoistajo nuoret "huippu-urheilijat" ovat todella tarkkoja siitä mitä syövät ja heille pidetään jopa ravintoluentoja siitä mitä saa ja mitä ei saa syödä. Sinänsä asia on ihna ok, mutta jos sitä liikaa näille nuorille toitotetaan voi mielestäni pahimmassa tapauksessa johtaa juuri ortoreksiaan.
Pohdimme tässä jokin aika sitten 15 vuotiaan tyttäreni kanssa samaa asiaa kun hän kertoi (urheilija)kavereistaan ,jotka pohtivat mitä herkkuja ja milloin saa syödä... Saako esim kaksipäiväisen kilpailun ensimmäisen päivän illallisella syödä jälkiruokaa (minun vastaukseni oli, että saa... kilpailulla ja herkkujen syömisellä ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä).
Näkisin niin, että hyvästä kilpailusuorituksesta tai yleensäkään suorittamisesta ei ole syytä palkita itseään syömisellä vaan syöminen on syömistä ja palkitseminen on sitten toinen juttu.
Olen nähnyt läheltä, miten nopeasti näillä nuorilla saattaa olemus muuttua, kun treenataan kovaa ja syödään terveellisesti. Elämä pyörii täysin urheilun ympärillä ja syöminenkin on vain osa urheilusuoritukseen valmistautumista.
Omille lapsilleni olen koittanut korostaa periaatetta, syöminen on syömistä ja jos herkkuja tekee mieli, niistä saa kohtuullisesti nauttia.
Tosi hyvä kirjoitus ja hyviä pointteja.
VastaaPoistaMinä ajattelen ja haluaisin levittää ajatusta, että mikään ruoka ei ole pelkästään terveellistä tai epäterveellistä, suklaata ei kannata syödä kiloa, mutta ei vettäkään kannata päivässä juoda kymmentä litraa.
VastaaPoistaMutta uskon, että ortoreksiasta kärsiviä on paljonkin, ja että anorektinen oireilu tulee myähemmin, eikä välttämättä ole pohjalla useammin. Mututuntumaa, siitä, kun on vapaaehtoistyötä tenyt syömishäiriöiden vertaistukijuttuja. Linkitin blogisi blogiini :)
Minusta raja ortoreksian ja terveen syömisen välillä on todella häilyvä. Itse olen kärsinyt syömishäiriöistä jo reilut 10 vuotta eri tyyppisinä kausina. Tällä hetkellä olen toipumassa, mutta koen edelleen olevani sairas, eniten ortorektikko. Silti herkuttelen kohtuullisesti joka päivä, mutta mittaan annoksen todella tarkkaan ja pidän huolen siitä etten MILLOINKAAN ylitä sitä. Saatan myös välillä syödä vähän epäterveellisempää ruokaa, mutta vain jos esim. liikunta on antanut siihen perusteen tai jos olen antanut tälle etukäteen itselleni luvan. Punnitsen ruokamääriä, lasken kaloreita ja pienikin liikakalori tai "vääränlainen" ruoka saa minut hermostumaan.
VastaaPoistaEli kyse on pitkälti siitä että millainen asema terveellisesti syömisellä on elämässä. Ohjaako se elämää täydellisesti? Tuntuuko syöminen suorittamiselta? Voi olla ortorektikko, vaikka ei pilkuntarkasti noudattaisikaan "terveellisintä" ravintopolkua.
Ja ortoreksia on myös vaarallinen: Rasvaa saa helposti liian vähän ja se on minulla johtanut keskittymis- ja muistivaikeuksiin. Kolesterolini on koholla koska keho on alkanut tuottaa sitä itse kun ei ole sitä ulkoa saanut. Kroppani on jatkuvassa ylirasitustilassa kun olen liikkunut täysillä ja syönyt "terveellisesti" eli kaloreita aivan liian vähän.
Tuntuu että näitä ortorektikkoja on paljon, ja saleilla näkee selkeästi syömishäiriöisen näköisiä ihmisiä tekemässä olemattomilla kropillaan valtavilla painoilla. Sääliksi käy.
Tämä on vanha kirjoitus mutta hyvä aihe joten kommentoinpa nyt näin pari vuotta jälkijunassa. Itse syön mielestäni rennon terveellisesti. Syön useimmiten "hyvin" ja "puhtaasti" mutta välillä myös epäterveellisempiä juttuja. Esim. karkkipussin syömisen jätän väliin siitä seuraavan huonon olon ennemmin kuin saadun sokeri- tai kalorimäärän takia. Muutama karkki maistuu hyvälle, 100 g enää ei. Hillomunkin voi syödä jos se on tuore ja herkullinen, mutta jos se sattui olemaan kuiva käntty niin sitten meni kyllä "kalorit hukkaan". Eli se nautinto pitää olla suhteessa saatuun energiamäärään, mikropizzaa en söis ku äärimmäisessä hädässä.
VastaaPoistaUsein ärsyttää ympäristön kommentit kun tuntuu että ihmiset luulee että ne hyvät valinnat on jotenkin pakotettuja, että joudun jatkuvasti jotenkin taistelemaan itseni kanssa. Syön yleensä töissä omia eväitä, usein lounaaksi salaatin koska teen kevyttä toimistotyötä. Jos nyt sattuu tykkäämään omista kana- tai lohisalaateistaan enemmän ku pyttipannusta tai makkarakeitosta niin ei kai se ketään pitäis haitata. Kerran kun söin ruokalan lounaan ja otin myös jälkiruokaa niin eräs mies sanoi että "nyt kun otit tota jälkiruokaa niin joudut varmaan käydä illalla tunnin lenkin". Totesin vaan että mä en oo onneks ollenkaan sellainen. Toisen kerran otin jouluaterialla jälkiruokakakkua. Eräs toinen mies kysyi että "sorruitko?". Olin niin häkeltynyt etten tiennyt mitä sanoisin. En osannut kuvitellakaan et mun kakkupalan tai jälkiruoan syöminen vois niin paljon muita kiinnostaa. Nämä molemmat miehet ovat perus suomalaisia miehiä tyyliin "minä syön sitä mitä eteen kannetaan ja tasan niin paljon kuin sattuu huvittamaan". Että jotenkin se 80-90-prosenttisesti hyvien valintojen tekeminenkään ei sitten kaikkia tunnu miellyttävän. Tokihan on tärkeintä et itse on sinut omien valintojansa kanssa ja sen kakkupalan voi syödä jos tekee mieli mutta olla syömättä jos ei tee mieli. Mutta uskon että siinä tilanteessa on lopultakin melko harva. Arvelisin kyllä että useammin (naisten) syömisongelmat on sitä että "kylläpä tekis mieli tuota kakkua mutta kun söin eilen illallakin vähän pullaa niin ei oikein vois ottaa" tai "tulipa taas syötyä viikonloppuna ihan liikaa". Mutta jostain syystä hoikan ruokavalintoja saa kaikki kommentoida, ylipainoisen valintoihin taas ei kukaan uskalla mennä puuttumaan. Oon kokenu tätä niin usein ja monissa eri työpaikoissa. Mut en nyt erityisemmin anna sen häiritä mua ja tykkään kyllä puhua ruoasta ja erilaisista kokeiluista ym. mutta joskus vaan noi kommentit laittaa sapen kiehumaan.
Niin ja vielä lisäyksenä äskeiseen kommenttiini että olen kans taistellut ruokavalintojeni kanssa koko aikuisikäni. En ole ikinä ollut varsinaisesti ylipainoinen mutta normaalipainon ylärajoilla kuitenkin. Olen ollut kaalikeittodieetillä, vichy-dieetillä ja vaikka millä muulla. Laskenut pisteitä ja kaloreita ja makroravinnejakaumia ja urheillut hullun lailla. Kuitenkin viime syksynä löydetty "puhdas syöminen" oli se, joka vapautti kaikesta siitä laskemisesta ja morkkiksista. Syön siis mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa ja teen 95-prosenttisesti itse ruokani puhtaista raaka-aineista. Syön kun on nälkä (eli usein, jopa 6 kertaa päivässä mutta se sopii mulle) ja sen verran että ei oo enää nälkä. Leivon enemmän kuin ikinä, syön "terveellisiä herkkuja" lähes päivittäin (esim. aamun välipalaksi gluteenitonta, sokeritonta omenapiirakkaa), mutta myös enemmän kasviksia kuin ikinä ennen ja ennen kaikkea paljon luontevammin ja monipuolisemmin. Joskus opettelin nenästä kiinni pitäen syömään jotain pakastekukkakaalia kun sen hetkisessä dieettiohjeessa sanottiin että sitä pitää syödä x määrä. No, en siitä tykkää kyllä vieläkään mutta onneks hevi-osastolla on valinnan varaa :)
VastaaPoista