keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hairiintynyt syöminen, osa 1 - ahmimisen ravitsemushoito

Ahmimishäiriö ja sen kaltaiset ahmimiskokemukset ovat todella yleisiä. Siis TODELLA yleisiä. On vaikea sanoa kuinka paljon eri asteista ahmimisongelmaa on väestössä, mutta puhumme aika varmuudella kymmenistä prosenteista eli sadoista tuhansista, mahdollisesti yli miljoonasta suomalaisesta. Syömishäiriöliitto on viime aikoina lanseerannut "Joka viides meistä" -teemaa tarkoittaen ilmeisimmin, että joka viides suomalainen kokee jonkinasteista syömishäiriötä elämässään. Näitä lukuja ei aina tunnuta uskovan, mutta kyllä niissä on ihan vinha perä - ja valtaosa tuosta viidenneksestä on erilaisia ahmimisongelmia.

Mikä sitten on ahmimisongelmaa. Diagnostiselle ahmimishäiriölle on omat kriteerinsä, jotka aika hyvin kertovat mistä on kysymys, mutta joissakin tapauksessa ahmiminen ei ehkä täytä noita kriteerejä mutta on se silti ongelma jolle kannattaa jotain tehdä. Ja kun omassa asiakastyössäni ehkäpä suurin asiakasryhmä on ahmimisongelmien hoitaminen, niin ajattelin kertoa miten itse tätä hommaa teen mm. Syömishäiriökeskuksessa. Oikeaa hoitotapaa ei ole olemassakaan ja tarkoitus on esitellä miten minusta tätä hommaa kannattaisi purkaa - ja mielipide perustuu puhtaasti kokemukseeni siitä millä tavalla asiat tuntuvat tulevan kuntoon. Ja siitä voi sitten pohtia omaa tai läheisen tilannetta ja hoitoa jossain muualla.

Mikä on tavoite?
Itselläni on asiakastyössä aina tavoitteena hoitaa syöminen ns. loppuun - tilanteeseen, jossa asiakas syö hyvin, vapautuneesti ja on saavuttanut tavoitteensa (olossa, painossa, käyttäytymisessä tms.) tai on ainakin minun mielestäni riittävän paljon oppinut matkatakseen sinne itse. Ahmimishäiriön tapauksessa ensi tavoite on toki ahmimisen loppuminen. Mutta kyllä tässäkin lopputavoitteena minusta pitää olla koko syömisen hyvinvointiskaalan parantuminen: hyvää syömistä, nautittavaa vapautunutta syömistä, parempaa jaksamista ja hyvää painonhallintaa. Matka on yleensä melko pitkä - akuuttitavoitteet voidaan saavuttaa melko piankin, mutta koko paketin parantamisessa menee vuosia - aika usein 2-4 vuotta, josta varsinkin ensimmäisen vuoden aikana ohjaus on yleensä tarpeellista ja loppuaika voi mennä ominkin voimin.

Syömisen ahmimista aiheuttavat ongelmat
Ahmimisen taustalta löytyy syömisessä kolme pääsyytä, joista yksikin olisi ongelma mutta aika usein ne ovat kaikki pielessä:
- jatkuvia tai ajoittaisia liian vähäisen syömisen päiviä: morkkispäiviä, laihispäiviä tai muutoin vain päiviä, jolloin pyritään syömään selvästi liian vähän (esim. alle 1500 kcal).
- epätasaista syömistä ja etenkin alkupäivästä: liian kevyt aamiainen, liian kevyt lounas, liian pitkä aamiaisen ja lounaan väli ovat tyyppiongelmat. Mutta kaikki tavat joiden seutauksena nälkä pääsee liian kovaksi ovat iso ongelma
- kieltäytyvä ja rajoittava suhtautuminen syömiseen: ei koe että saa syödä sen verran kuin haluaa, kokee huonoa omaatuntoa syömisestä, on "kiellettyjä" ruokia

Näistä yksikin riittää usein ahmimisoireiden tuottamiseen, mutta kuten sanottua ne kulkevat monesti yhdessä ja ahmimisoireet ovat vahvat. Ratkaisu syömisessä on alkaa työstää näitä asioita siltä osin kuin ne ovat pielessä.

Toki ahmimisessa on monilla vahva psykologinen elementti - ahmimishäiriöllä oireilevilla puolella on masennusta ja vielä useammalla elämäntilanne/suhtautumistapa, jossa terapia on suositeltavaa. Ilman terapiaa ahmimishäiriöstä voi ilman muuta parantua jos syömisen ulkopuolella ei ole isompia ongelmia - joillakin näin, mutta lähtökohtaisesti useimmille terapia/työnohjaus on ilman muuta suositeltava osa ahmimisen hoitoa. Ilman terapiaa asiakas pysyy väsyneempänä ja voimavarattomampana ja syömiseen kohdistuu ylimääräisiä paineita, jota vaikeuttavat syömisen normalisoimista. Ahmimisongelmissa ravitsemusosaaminen ja psykologinen osaaminen ovat ilman muuta hyvä ohjauspari (vahvistettuna tarpeen mukaan psykiatrilla ja mahdollisilla muilla tukijoukoilla) - kumpi tahansa ilman toista on useimmissa tapauksissa puutteellista hoitoa, vaikka hoidon saatavuuden ongelmien vuoksi usein vain toista (jos kumpaakaan!) osaamista on saatavilla.

Liian vähäisen syömisen päivien poistaminen
Tämä on ensimmäinen askel ruokavalio-ohjauksessa ja aika yksinkertainen asia. Jos henkilöllä on taipumusta pitää liian vähäisen syömisen päiviä painonlaskun toivossa tai morkkisten vuoksi, niin nyt ne lopetetaan. Aika usein asiakas itsekin tiedostaa niiden ongelmallisuuden ja siksi isompia vaikeuksia toiminnan perusteluissa ei ole. Toki asiakas pelkää tämän johtavan painonnousuun ja se tekee asian vaikeammaksi ja ahdistavaksi - mutta ei tässä yleensä ongelmia ole. Kehoitus välttää selviä laihispäiviä on usein riittävä, mutta joissakin tapauksissa asiaa tarvitsee lisätukea: niillä jotka valmiiksi laskevat kaloreita voidaan tätä hyödyntää riittävään syömiseen ja muilla keskitään muita keinoja.

Tämän opettelu on usein varsin nopeaa ja vain muutamassa viikossa ollaan usein jo jyvällä.

Tasaisempi syöminen
Tämän opettelu aloitetaan myös heti alussa. Ahmimisongelman kannalta ydinasia on estää nälkää pääsemästä liian kovaksi - ja tähän tarvitaan aiempaa tasaisempaa syömistä. Tietysti syömisen lopputavoite on opetella syömään tuntemusten eikä kellon mukaan, mutta ahmimisongelmissa nälänsäätely on usein niin sekaisin ettei niihin viestin voi yksinkertaisesti luottaa. Siksi ruokailua on tasaistettava tavalla, joka ei vielä nälkää kuuntele. Toinen puoli on, että syömisen tasaistaminen automaattisesti tarkentaa nälänsäätelyä ja nälkä alkaa yleensä tarkentua suhteellisen nopeasti. Mutta alkuvaiheessa asiakkaasta voi tuntua hassulta, epämiellyttävältä ja usein pelottavaltakin (lihomisen pelko..) syödä aamiaista, lounasta tai ylipäätään jotakin vaikkei ole nälkä. Mutta onneksi kyllä se nälkä sieltä aika pian tulee, kun tasaisempi syöminen poistaa nälän ylilyöntejä illoista ja kaivaa esiin herkempiä näläntunteita.

Tämän opettelu kuulostaa helpolta, mutta oikeasti yksilöllisesti tasaista syömistä saa titrata ja opetella melko pitkään. Jo varsin nopeasti saadaan helpottavia parannuksia, mutta rytmin loksahtaminen kohdilleen vie helposti 6-12 kk tasaisessakin ohjauksessa. Joskus nopeammin ja joskus hitaammin - kun elämäntilanteita on niin moneen junaan.

Rajoittavuuden vähentäminen
Tätä voi ajatuksen tasolla työstää, mutta käytännön harjoituksiin ei kannata ryhtyä ennenkuin ylläolevat syömisasiat ovat kunnossa. Jos tähän ruvetaan aikaisemmin niin käy heti kuten asiakas pelkää: "jos mä löysään narua niin sitten ainakin ahmin". Ja ruuan laadunkin osalta kannattaa olla parannuksia tehtynä ennen kuin tähän ruvetaan.

Koko syömisongelman pohjalla on tietysti syystä tai toisesta kehittynyt kontrolloiva suhtautuminen syömiseen ylipäätään ja yksittäisiin ruoka-aineksiin. Juuri nämä ajatukset ovat ohjanneet syömisen edellä kuvattuihin ongelmiin ja kaiken lisäksi tulee päälle rajoittavuuden "psykologiset ongelmat": liika syömisen kontrolli ja pohtiminen heikentää nälänsäätelyä ja yksittäisiin ruoka-aineisiin kohdistuva kielteinen ajattelu lisää niiden himoa. Seuraukset ovat ahmimiselle tyypilliset: "voin olla syömättäkin, mutta kun syön niin lähtee käsistä.."

Eli kun syöminen on saatu teknisesti paremmalle tolalle on aika opetella syömään sen verran kuin haluaa ja tekee mieli. Ja opetella että kaikkea voi syödä, mikään ei ole kiellettyä.

Tähän on monta tapaa. Mutta aika tyypillisesti valitsemme ensin aamiaisen ja/tai lounaan, joilla opetellaan syömään sen verran kuin haluaa ja niitä aineksia, joita haluaa syödä. Toki samaa ajatusta voi ulottaa saman tien koko syömiseen, mutta monille on turvallisempaa aloitella opettelua pienemmissä palasissa. Tyyliin "uskallan aamiaisella nyt ylittää rajojani, koska voin sitten loppupäivän aikana kompensoida jos jotain kauheaa käy." En mitenkään hypi riemusta tästä kompensoivasta ajatuksesta, mutta on niin usein sisäänrakennettuna asiakkaalla joka tapauksessa että hyväksyn sen - pääasia että uskaltaa syödä aamiaisella/lounaalla vapaammin ja kokeilla uusia ruokia. Sillä kun niitä uskaltaa, niin tulokset ovat yleensä positiivisia: jaksoin paremmin, nälkä ei niin häirinnyt, ahmiminen rauhoittui, uusi ruoka maistui hyvältä. Näistä positiivisista kokemuksista asiakkaan onkin helppo ammentaa voimaa laajentaa sallivuutta laajemminkin syömiseen.

Kielletyissä ruoka-aineissa teemme usein listan kielletyistä ruuista, realisoimme onko ne lopulta niin ongelmallisia ja opettelemme syömään niitä. Monen ongelmakohtana olevien makeisten kohdalla on jo ehkä aiemmin, mutta viimeistään tässä vaiheessa aloitettu niiden sallivuuden lisääminen tekemällä herkut sallituiksi/pakollisiksi (kumpi ajatus asiakasta enemmän auttaa..) joka päivä tai esim. 5 kertaa viikossa. Tavoitteena on saada asiakkaalle hiljalleen ajatusta, että herkkuja saa syödä. Kun tämä kokemus hiljalleen alkaa syntyä, niin asiakkaat ovat aina yhtä epäuskoisia siitä kuinka mieliteot rauhoittuvat ja suklaata saattaa jäädä kaappiin päiviksi lojumaan. Mutta opettelun aikana asiakas pelkää ahmivansa mikä on tavallaan turhaa.. turhaa koska niitä ahmimisia tulee opettelun aikanakin liki varmasti ja ne eivät ole olennaisia. Olennaista on, että hiljalleen sinne tulee yhä enemmän positiivisia kokemuksia, joihin kannattaa uusina ilmiöinä keskittyä - eikä niihin ahmimisiin, joita muutoinkin on tullut vuosien aikana paljon ja tulisi jatkossakin jos opettelua ei tehtäisi.

On kyse ruuan tai herkkujen vapaasta syömisestä, niin asiakkaan kannalta kyseessä on pelottava tapahtuma, koska lihomista pidetään varmana. Ja niin usein käykin. Kun samaan aikaan opetellaan syömään vapautuneesti mutta takaraivossa huutaa toisenlaista viestiä vuosien painolasti, niin ollaan välitilassa jossa syöminen lisääntyykin ja paino nousee. Painonnousu on kyllä kovin riippuvainen lähtöpainosta - reippaan kokoisilla sitä ei tule usein lainkaan, normipainoisilla liki aina ja alipainoisilla aina. Tämä kuulostaa asiakkaasta pelottavalta, mutta olisi epärealistista väittää ettei paino opettelussa nouse. Parempi tapa on nähdä kokonaisuus: todennäköisesti paino väliaikaisesti nousee laskeakseen sitten "biologista painoa" kohti myöhemmin kun syömisen jujusta on saatu paremmin kiinni. Ja se mitä painolle käy lyhyellä aikavälillä on epäolennaisempaa kuin se että koko elämisen laatu nousee huimasti paranemisen myötä. Näin se kannattaa ajatella, mutta tosiasia on ettei se tietysti väliaikaistakaan painonnousua ihan hirveän paljon helpommaksi kaikille tee..

Näistä prosesseista harvoin selviää alle vuoden opettelulla ja usein vie pitempäänkin saada jujusta kiinni. Jo hyvin nopeasti muutamassa kuukaudessa opitaan paljon ja syöminen saa ihan ulottuvuuden. Mutta niin, että oppi olisi jo pitkällä ja syöminen olisi jo varsin vapautunutta vie kyllä muutamia vuosia.

Ruuan laatu
Ja toki syömisen laadulla on merkitystä, mutta en laittanut sitä ongelmakolmikkoon, sillä pelkkä huonolaatuinen syöminen ilman ylläolevia ongelmia ei juuri ahmimista aiheuta vaikka sokerille/nopeille hiilihydraateille tällaista viittaa yritetäänkin usein langettaa. Mutta tietysti syömisessä on asioita, jotka vakauttavat nälänhallintaa ja niitä kannattaa hoitaa kuntoon. Näistä tärkempiä ovat liiallisen vähärasvaisuuden poistaminen ja proteiinin saaminen useimmille aterioille. Joillakin on taakkanaan männävuosien yltiövähärasvaisen laihdutuksen opit ja niistä pitää irtautua, koska liian vähärasvainen ruokavalio heikentää kylläisyyttä ja altistaa verensokerin heilahteluille varsinkin reippaamman kokoisilla ihmisillä. Proteiinin saaminen aterioille tekee samoja asioita. Eli rasvan kohdalla normirasvaisia tuotteita tai ei ainakaan liikaa vähärasvaisia tuotteita, öljyjä, pähkinöitä ja ylipäätään ihan normaalia ruokaa. Proteiinissa katsotaan ettei välipaloina ja aamiaisina ole pelkkää puuroa, leipää tai hedelmiä kuten usein on.

Painon kannalta vielä kasvisten saaminen mukaan riittävissä määrin on tärkeää. Muilta osin parantelemme syömistä, jos asiakkaalla riittää virtaa.

Ydinasiana lihomisen pelosta ja laihtumisen halusta irti pääseminen
Nuo ovat siis asioita, joita syömisessä pääasiassa teemme kun ahmimisongelma poistuu. Mutta kaiken takana asioita on vaikeuttamassa asiakkaan kokema ja ahmimisongelmiin keskeisesti liittyvä lihomisen pelko ja laihtumisen halu - jotka ovat niin voimakkaita ja alitajuisia, että niihin törmätään monissa käänteissä. Mitä paremmin asiakas pystyy jättämään näitä tuntemuksia taka-alalle niin sitä paremmin asiat menevät. On epärealistista että ne olisivat poissa, mutta on toivottavaa että löydetään ajatusmalli jossa ne eivät estä etenemistä, sillä niin moni hoitoon vaadittava asia tarvitsee laihdutuksesta irti päästämistä ajatuksissa. Voisi sanoa, että asiat voivat mennä monella sektorilla parempaan päin - mutta lopullinen syömisen löytäminen edellyttää painon unohtamista ja muuhun hyvinvointiin keskittymistä. Se on helposti sanottu, mutta vaikeammin tehty. Mutta ehkä noin yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka ahmimisen hoito koetaan usein vaikeaksi niin itse en sitä sellaisena useimmissa tapauksissa pidä. Minusta se on vain melko hidasta ja pitkäkestoista. Vaikeaksi se tulee vain jos asioita yritetään kiirehtiä.

Ja siinä se. Toivon jutun auttavan ahmimisen kanssa painivia ja tunnistamaan mitä syömisessä voisi tehdä joko itse tai hoidossa. Ja mitä tyypillisiä vaikeuksia matkassa on, ettei omissa vaikeuksissa tule fiilistä että vain omalla kohdalla asiat ovat vaikeita.


Ahmiminen..





PS. Tämä on osa sarjaa, jota aion jatkaa eli käyn läpi tyypillisiä syömisen normalisoimisprosesseja eri syömishäiriöissä. Anoreksia jne. ovat vielä tulossa kun aikaa on. Itse asiassa tämänkin rykäisin aika nopeasti ja pidätän oikeuden tarkennuksiin myöhemmin. Mutta parempi hätäinen kuin ei lainkaan :) koska minusta tämäntyyppisiä tarinoita ei netistä löydy hirveästi. Minusta olisi mukava, jos syntyisi keskustelua erilaisista tilanteista ja perusteluistakin, sillä vaikka yritin kuvailla keskivertoprosessia niin näissä on tietty hirveästi variaatioita.

27 kommenttia:

  1. Tämä nyt ei liity ihan suoraan aiheeseen... Tässä kyllä median vaakakuppi painaa pohjaan asti! Media ja suuret muotitalot luovat kuvaa naisvartalon ihannekuvasta. Mainoksissa, tv:ssä ja elokuvissa näkee vain laihoja ja iholtaan virheettömiä naisia. Naisten päässä muodostuu kuva ihannevartalosta, jota tavoitellaan kaikin keinoin. Nämä sairaalloisen laihat julkkisnaiset kiistävät syömishäiriöt ja haluavat tulla kuvatuiksi syödessään, jotta syömishäiriöpuheet unohdettaisiin, vai? Minne hävisi elämän ilo, inhimillisyys, yksilöllisyys, onnellisuus, terveys ja muut arvot? Kyllä saa sormet laittaa ristiin ja toivoa etteivät omat tytöt sairastu syömishäiriöön vaikka kasvavat näiden epäinhimillisten kuvien keskellä... Kiitoksena pitää mainita dove, jonka mainoksissa käytetään kaikenkokoisia ja muotoisia "tavallisia"naisia!! Ja Patrik, blogiasi on ilo lukea! Miten ihmiselle niin luontainen tarve kuin nälkä (=syöminen) saa uudet mittasuhteet ja on muka niin vaikeaa...

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus! Teen töitä pääasiassa painonhallinta-asiakkaiden kanssa ja olen myös havainnut, että ahminen on mielettömän suuri ongelma ja vie todella pitkän aikaa, että siitä toivutaan. Ja tuntuu, että monet ovat niin kärsimättömiä, että etenkin tuo paino saattaa nousta kohta on todella vaikea heille.

    Itsekin kaipaisin lisää tämän tyyppistä kirjoittelua ainaisen rasva vastaan hiilihydraatti keskustelun sijaan.

    Kiitos siis tästä!

    Anu Kosonen

    VastaaPoista
  3. Minäkin kiitän lämpimästi tästä kirjoituksesta. Olen kamppaillut ahmimisen kanssa vuosia, ja nyt terapian jo päätyttyä olen omillani ja ahmimisen kanssa samassa pisteessä kuin ennenkin. Olen iloinen, että tästä sairaudesta aletaan puhua enemmän.
    Minua kiinnostaisi ihan hirveästi saada sinulta suosituksia ravitsemusterapeuteista eri kunnissa, en uskalla mennä kelle vain.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitoksista!

    Anon2: en osaa antaa suosituksia ravitsemusterapeuteista eri kunnissa ympäri Suomea :( Mutta laita tänne tarkemmin oma alueesi niin katsotaan saatko jotain ehdotusta?

    VastaaPoista
  5. Hei! Itse olen kamppaillut ortorektisessä maailmassa: hurjasti liikuntaa ja kompensointia, sallittuja ja todella kiellettyjä pannassa olevia ruokia yms. Laihduin alipainon puolelle (noin -10kg puolessa vuodessa) ja monet ongelmat mm. terveydessä tulivat kehiin. Lisäksi jatkuva alienergialla vetely ja kielteiset täydellisyyteen(?) pyrkivät ajatukset aiheuttivat hurjia ahmimiskohtauksia, usein viikonloppuisin. Pari kertaa toimin myös kuin bulimikko...

    Nykyään elän normaalimmin. En todellakaan juokse kahden tunnin lenkkejä päivittäin, ja syön sallivammin, sekä koitan unohtaa kaloreiden laskeskelun. Toki ravintoon liittyvät asiat eivät ole täysin normalisoituneet päässäni. Olen oikeastaan itse hoitanut itseni kuntoon, sillä tuleva ammattini vaatii minun olevan terve. Olen myös tajunnut terveyden tärkeyden, ja kuinka siitä pitää olla onnellinen. Terapia olisi kohdallani ollut hyväksi, sillä on vienyt todella paljon voimia taistella yksin häiriöityneen ajatusmaailmansa kanssa.

    Tämä Häiriintynyttä syömistä käsittelevä postaus (/postauksien sarja) on todella hyvä ja tarpeellinen! Harva tietääkään kuinka yleisiä syömishäiriöt ovat. Joillain ne puhkeavat vakavempina kun joillain toisilla taas lievissä muodoissa. Mielestäni tämä on aihe, jota todellakin tulisi "mainostaa" enemmän.

    terv. nti

    Kiitos sinulle Patrik!

    VastaaPoista
  6. Moi Patrik!

    Kiitos kirjoituksestasi. Poistin jo kerran kirjoitukseni, koska onhan se oikeasti vaikea myöntää vääristynyt suhteensa ruokaan. Olen alkanut ymmärtämään suhdettani blogini avulla ja nyt tämä avasi silmäni. Tarvitsen luultavasti apua, mutta ensin tarvitsee vaan rohkaistua sitä hakemaan.

    VastaaPoista
  7. On olemassa vanha sananlasku "jos haluat tietää kaiken laihduttamisesta, kysy lihavalta ihmiseltä". Tiedonpuute harvoin on ongelma. Olisi mukava ymmärtää, mikä on mennyt korvien välissä vikaan, kun syömisessä ei ole mitään tolkkua ja sitä mättää itsekin itseään ihmetellen - vaikka ei ole edes nälkä!
    Kuten usein olen itsekin huokaissut: juoppo toipuu kun lopettaa kokonaan juomisen vaan syöppö ei voi lopettaa kokonaan syömistä

    VastaaPoista
  8. Allekirjoitan joka sanan tekstistäsi.

    Nimim. entinen alipainoinen rappiobulimikko.

    VastaaPoista
  9. Hei! Olen nykyinen himoliikkuja, entinen pyöreä nuori nainen. Muutaman viime kuukauden aikana olen huomannut että minua vaivaa juurikin tämä. Ahmiminen. En löydä ihmistä kenelle voisin tästä puhua ja tarvitsin ohjausta jotta saisin asian hallintaan. Teen juuri niinkuin kuvailit; kieltänyt itseltäni herkut, pidän paastopäiviä mutta kerta toisensa jälkeen, n. Viikon kuluttua ratkean ja syön terveellisiä ruokia niin paljon että maha tulee aivan kipeäksi. Tarvitsen apua !
    -SS

    VastaaPoista
  10. Hei

    Miten lähdetään liikkeelle, jos ahminta ajoittuu aina iltaan ja iltapala venyy pahasti tai en saa unta ennen todella tuhtia yöpalaa. Olen normaalipainoinen. Pidän painoa kurissa ruoka-aineita rajoittamalla. Onnistun hyvin syömää 5 ateriaa. Nauttien ja mahan täydeltä, mutta joka ilta löydän itseni keittiöstä. Tänään meni pussi pähkinöitä ja puolipakettia muroja hillolla... Aiemmin sairastin vakavaa bulimiaa. Nyt olen toipunut
    Mielestäni pitkälle ja hyvään tilanteeseen, mutta jumissa ratkaisemaan ongelmani täysin.

    VastaaPoista
  11. Kuinkakohan suuri osa ahmimisesta on "nälkävelan" seurausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso osa. Joillakin kokonaan ja joillakin vain osin.

      Poista
  12. Todella hyvä kirjoitus. Sain tästä paljon apua itselleni. Olen tietämättäni kärsinyt ahmimishäiriöstä kymmenen vuoden ajan ja tänä keväänä sairauden ymmärsin ja hakeuduin hoitoon. Itseäni ovat auttaneet täsmäsyöminen eli juuri tuo mistä sinäkin kirjoitit. Selkeä päivärytmi ja selkeät ruoka-ajat. Sitä nälkää ei alussa oikeasti tunne, mutta täytyy vaan opetella syömään ruoka-aikoina. Nyt vatsa jo ilmoittaa, kun ruoka-aika lähestyy, että ravintoa on saatava. Ja pitää muistaa, että ruoka-aikoja ei jätetä väliin, vaikka sortuisi niiden välissä ahmimaan. Itsellä kohtaukset ovat pysyneet nyt nelisen kuukautta poissa, salasyömisetkin on jääneet. Kummasti se maken- ja herkkujen himo on hiipunut, kun herkuistakin on tehty sallittuja. Alkuun se oli yksi suklaapatukka joka päivä, nyt riittää pari palaa. Vaiheittain vähennetään. Kaikkea saa ja pitää syödä, sopivasti. Ja opetella rakastamaan itseään sellaisena kuin on. Kun palaset loksahtelevat paikalleen, on painokin lähtenyt hiljaa tippumaan. Mutta se ei ole nyt pääasia, vaikka ilahduttavaa onkin.

    VastaaPoista
  13. Mua kiinnostaisi kuulla, mitä elimistössä käytännössä tapahtuu, kun ylipainoinen henkilö alkaa romahdusdieetille, eli syö reilusti alle 1000 kcal (lähemmäs 500 kcal on totuudenmukaisempi) päivässä. Itselläni tämä tilanne, yli 10 v. anoreksiasta lähtenyt sh-tausta. Ahmin välillä, mutta myös oksennan silloin. - V.

    VastaaPoista
  14. ^ Lisäyksenä vielä, että erityisesti kiinnostaa tää "ylipainoiset voi olla syömättä, koska vararavintoa riittää" -oletus, fact or fiction? Itselläni ainakin on aivan hirveä olo ollut sekä fyysisesti että henkisesti nyt, mutta en pysty pysäyttämään oireiluani.

    VastaaPoista
  15. En osaa vastata noihin kysymyksiin muuta kuin, että elimistö menee säästöliekille ja ravintoa saadessaan alkaa kai jotenkin varastoida itseensä koska ei tiedä mlloin ravintoa on seuraavaksi tulossa. Eli kyllä kaikkeien kuuluu syödä säännöllisesti jo tervenä pysymisen vuoksikin..

    Itselläni on tosi paha ahmimishäiriö, Enole koskaan tavannut henkilöä joka söisi enenmmän kuin minä nopeasri kerralla ja kohta lisää . Nälkä mikä se on? Mahalaukkuni niin suuri, että 1,5 l limua sipsipussi kokonainen leipä ja pari litraa jäätelöä menee max 20 minuuttiin. Lisäksi jos olen ostanut 2 kg nameja syön ne n. 15 min liittyen millaiset karkit kyseessä.
    Saatan syödä viikolla melko terveellisestikin, mutta aina liikaa. Ennen oksensin, mutta en enää vuosiin kun hampaat alkoi lohkeilla... En ole saanut annoiskoosta kunnon neuvoja keneltäkään....

    VastaaPoista
  16. On aika surullista, että telkkarissa kaiken maailman super-dieetit ym antaa kuvan, että diettaaminen tulee tehdä tosi tiukalla linjalla. Ja sitten luetaan näiden superdieetti-ihmisten blogista jälkeen päin että "Eli oon ottanu 20 kiloa läskiä itteeni kolmessa ja puolessa kuukaudessa takasin!" http://superdieettikatja.blogspot.fi/
    :(
    Välillä tulee mieleen, että joku vastuu pitäis noissakin olla. "Jälkihoito".

    VastaaPoista
  17. Hei, toivottavasti vastaat!
    haluaisin kysyä näkemystä alipainoisena ahmimisesta, siitä olen nimittäin kärsin. Minulla on syömishäiriö, se alkoi anoreksiana, mutta aina siihen on liittynyt ahmimiskohtauksia. Alkaneen vuoden aikana kohtaukset ovat yleistyneet ja syömäni ruokamäärät kasvaneet hillittömiksi, vaikka yritän syödä säännöllisesti ja riittävästi. Nyt takana on kolmen päivän ahmintaputki ja syyllisyys ja häpeä ovat hirveät.
    Haluasini kysyä, oletko työssäsi kohdannut vastaavia tapauksia, onko tämä kuinka yleistä, ja voiko siitöä päästä eroon ja parantua, ja jos voi, niin miten?
    Kiitos paljon vastauksesta jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä on se yleisin tarina eli anoreksia kääntyy hiljalleen ahmimiseksi. Jos se ei kääntyisi niin paha alipaino vielä isompine ongelmineen olisi todennäköisesti edessä.

      Voi siitä parantua ilman muuta ja siihen malliin kuin tässäkin blogautuksessa on kuvailtu - ja anoreksiablogautuksesta myös löytyy linjauksia. Mutta todella pitkä ja vaikea - ehkä mahdotonkin - tie sen kanssa on jos sen yrittää itse tehdä. Ilman muuta kannattaa tehdä homma ohjatusti ammattilaisen kanssa - mitä pitempään yrittää itse selvitä asian kanssa niin voi käydä niin, että sitä pidemmälle pääsevät juurtumaan ongelmalliset ajatusmallit ja käytännöt.

      Poista
    2. Paljon kiitoksia vastauksesta! Pyytäisin kuitenkin vielä tarkennusta: voikoahmiminen siis jäädä "päälle" ja jatkua vaikka saavuttaisin normaalipainon?

      Poista
    3. Sanoisin, että ahmiminen jää päälle aika suorassa suhteessa siihen miten paljon varsinaista hyvää syömistä ja vapautunutta ajattelumallia on jäänyt oppimatta. Ahmimista ei juuri ilmaannu kun painon normalisoimisen yhteydessä varmistutaan samalla syömisen rytmistä ja sopivasta - ei liian hyvästä - laadusta sekä opetellaan syömään ruokaa sen verran kuin tekee mieli ja päästään eroon kielletyistä ruuista. Usein juuri tuo sallivan syömisen ajattelumalli jää opettelematta ja silloin ahmiminen on kyllä aika herkästi mukana. Eli se salliva ajatus pitää opetella.

      Poista
    4. Kuinka paljon sitä sitten voi sallia itselleen? Kun "hyvinä" päivinä banaanikin v'lipalana tuntuu ylimääräiseltä herkulta, ja sitten taas välillä supermegajättipussi karkkia tuntuu vain alkupalalta?

      Poista
    5. Sallia nyt ainakin sen mistä ei keholle mitään ongelmaa ole ja mistä itselle koituu iloa - toki tämä vaatii usein ulkopuolisten realisointia siitä mitä se lopulta on. Esim. banaanin nyt pitäisi mahtua ihan mihin tahansa päivään kun se on terveellinen eikä niillä kukaan liho oikeasti. Ja herkuissa supermegajättipussi onkin kerralla liikaa ja se vaatii opettelua miten se kohtuus on mahdollista - koska se on mahdollista mutta yksin sen opettelu voi olla aika hankalaa. Mutta alku siihenkin on jos nyt sallisit itsellesi ensin ihan nomiannoksia herkkuja vaikkapa 2-4 kertaa viikossa - juu ne välillä lähtee käsistä mutta se kuuluu siihen opetteluun että kohtuus voi joskus onnistua. Ateriarytmit ja syömismäärät kuitenkin kuntoon ennen herkkujen opettelua ,muutoin mitään kohtuutta ei löydy.

      Poista
  18. Kiitos kirjoituksestasi Patrik! Tunnistan itsessäni kaikki mainitsemasi ahmimisen "taustavaikuttajat" ja myös tuon anorektikosta ahmijaksi
    Ymmärrän, että suuri askel kohti toipumista olisi juuri tuo sallivuus. Mutta on se niin pirun vaikeaa tällaiselle itsensä piiskaajalle. Kirjoituksesi antoi kuitenkin voimaa oppia olemaan armollisempi itselleen ♡

    VastaaPoista
  19. Hei Patrik.
    Onko normaalia, että myös ahmimishäiriöstä toipumisen aikana paino nousee? Itselläni tilanne oli se, että välillä yritin syödä minimaalisesti normaalia ruokaa mutta sitten taas ahmin kilotolkulla herkkuja. Tätä jatkui vuosia. Nyt olen nelisen kuukautta syönyt säännöllisen ateriarytmin mukaan tavallista kotiruokaa ja herkuttelukin on toki mukana, mutta rehellisesti voin sanoa, että herkut ovat vain pieni osa ruokavaliota kun ei tee enää mielikään niitä ja muutenkin ruokavalio parantunut huomattavasti. Olotila on muuten parantunut ja fiilis on loistava. Mutta ihmettelen miksi paino nyt nousee, vaikka luulisi että se nyt myös alkaisi laskemaan. Painoindeksi on 34 ja silti tämän neljän kuukauden aikana paino on vain noussut, nyt yhteensä nelisen kiloa. Onko tässä kyseessä samanlainen prosessi, kuin anoreksiasta toipumisessa? En kyllä enää halua alkaa laihduttamalla laihduttamaan ja uskon tähän omaan syömiseeni, koska minulla on hyvä olo. Mistä kiikastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      kyllä näin voi käydä. Asiakastyössä monesti sanon, että kun aletaan syömään riittävästi niin paino voi reagoida monella tapaa: laskea, pysyä tai nousta. Monesti tulee puhuttua vain muutamasta mahdollisesta liikakilosta, mutta hyvässäkin muutoksessa on kyllä oikeasti isompikin haitari. Tulee mieleen henkilö, jolla paino nousi 8 kg ennenkuin alkoi laskemaan ja jatkoi laskua huomattavasti alle lähtötilanteen. Siinä on tietysti pää kovilla uskoa asiaan tuollaisessa.

      Joten sanoisin, että kyllä se paino joskus nousee vaikka tekee ihan oikeita asioita. Ja sitten samalla pitä tarkistella että varmasti tekee oikeita asioita ettei paino nouse muista syistä.

      Poista
  20. Näitä kirjoituksia on kovasti mukava lukea, vaan kun itsellä ahmimishäiriökuvio on mennyt alusta asti eri tavalla niin olisi kyllä kiva jos joskus silloin tällöin olisi blogautuksia poikkeustapauksistakin. Uskon, tai ainakin toivon, etten ole maailman ainoa ahmimishäiriöinen, jonka syömiskuviot ei ole menneet ollenkaan tämän peruskaavan mukaisesti ja varmasti niin on muissakin häiriöissä. Siksipä olisi kiva kuulla myös toisenlaisia polkuja.

    VastaaPoista