Liikkumisen myötä muuttuu syömistarpeetkin

Kimmokkeena nyt oli eilinen uutinen jonka yhteydessä todettiin että vain kolmannes suomalaisista liikkuu terveyden kannalta riittävästi eli puoli tuntia päivässä - ja tämähän on se minimisuositus ihannetilan mennessä siellä tunnin paikkeilla päivässä eli lukemassa josta koettiin sätkyjä kun tuollainen luku aluksi esiteltiin. On mielenkiintoista kuinka suomalaisten liikkumisen vähäisyydestä puhuminen usein johtaa syyllistyvään vastareaktioon jossa koetaan riittävä liikkuminen urheiluhullujen hommaksi (koin sen eilen kahdesti) - mikä on hassua kun kyseessä on puoli tuntia liikuntaa mistä tahansa touhuamisesta. Pohjimmiltaan kyse on Kummeli-Parantaisen teesistä "auto tykkää siitä että sillä ajetaan" eli tämä keho ei nyt vaan toimi kovin hyvin jos sitä ei käytä. Ja jos ei liiku paljoa, niin jos haluaa kuitenkin voida hyvin niin sitten pitää olla ekstratarkkana muissa elintavoissa kuten syömisessä.

Jos kunto on heikentynyt niin liikunta on vähentynyt

Yleinen "viisaus" kertoo että aktiivisuutemme on vähentynyt menneiden vuosikymmenien aikana ja esimerkkejä löytyy omin voimin kuljetuista matkoista tai kunnon rapistumisesta varuskuntaikäisillä. Oikeasti meillä ei ole selvää dataa että suomalaiset liikkuvat nyt x kcal tai minuuttia vähemmän kuin esimerkiksi -70 luvulla vaikka jonkin verran tällaistakin tutkimusta on. Mutta tämän blogautuksen juju ei ole nyt pohtia tieteellistä näyttöä onko liikunta vähentynyt ja  kuinka paljon? Minusta on ja jatkan siltä pohjalta.

Liikkuminen ja syöminen ovat monella tasolla toisiaan kompensoivia tekijöitä hyvinvoinnissa ja terveydessä. Huonosti syövällä liikkuminen kompensoi syömisen terveysriskejä ja vähän liikkuvalla hyvä syöminen kompensoi liikkumattomuuden riskejä. Kompensointi ei tietenkään ole täydellistä ja ihannetilanteessa sekä syöminen ja liikkuminen on kunnossa.

Liikkuminen vs. syöminen - esimerkkinä hiilihydraatit

Tällä liikunnan ja syömisen kytkyllä on aivan selviä käytännön seurauksia ja viime vuosien keskustelun kannalta suhtautuminen hiilihydraatteihin ei ole vähimpiä niistä. Liikunta parantaa insuliiniresistenssiä jolla puolestaan on rooli siinä kuinka paljon ruokavaliossa hiilihydraatteja siedetään ja minkälaatuisena. Liikkuva henkilö sietää hyvin hiilihydraatteja ja vaikka ei niitä faktisesti "tarvitse" niin optimaalisen jaksamisen kannalta niitä kannattaa saada "riittävästi". Ja liikkuvalle henkilölle ne nopeammatkaan hiilihydraatit ei ole aina pahasta ja kuntoliikunnan tapauksessa tietyissä tilanteissa jopa eduksi. Vastaavasti vähän liikkuvalla hiilihydraattiensieto on väkisin heikompi ja hänen kannattaakin olla tarkempana määrissä ja laaduissa.

Minusta viimeaikaisessa hiilihydraattikeskustelussa on hiukka unohtunut tämä näkökanta ja sen yksilölliset johtopäätökset. Syy miksi hiilihydraatit nähdään nykyään enemmän ongelmana kuin aiemmin liittyy toki näkökantamuutoksiin mutta myös siihen että meidän elämäntyylimme on muuttunut suuntaan jossa ihan perusoletuksenakin hiilihydraatteja siedetään heikommin - liikunta ja kunto on siinä tärkeä tekijä, mutta sivulauseena voi mainita myös stressin, vähäisemmän unen ja ylipainon jotka kaikki on kasvussa. Käytännön työssäkin sanoisin tämän näkyvän aika selvästi - mitä vähemmän liikkuva, stressaantuneempi, väsyneempi ja ylipainoisempi asiakas on niin sitä enemmän hän reagoi verensokerin heilahteluilla. Toki tähän pitää reagoida monilla ruokavaliomuutoksilla, mutta samalla ainakin itse yritän katsoa mitä liikkumiselle, väsymykselle (ja toki painolle) voisi tehdä. Ja kun niitä muita asioita saadaan kuntoon niin jonain päivänä verensokerin heilahtelut eivät enää olekaan ongelma vaikka hiilihydraattien saanti olisi parahultaisempaakin.

Puoli tuntia päivässä istumalla vähemmän

Ja tarkoitus ei ole tässä vihjata että kun jokainen nyt olisi vaan hulluna liikkuva niin turha olisi vähähiilihydraattisesta mölytä tai että vähähiilihydraattisuus olisi ihan turha juttu. Tarkoitus on hahmottaa, että me olemme kansakuntana melkoisen liikkumaton vähenevässä määrin ja sillä on heijastuvaikutuksia myös syömiseen - tämä on nimenomaan syy miksi liikuntasuositukset ovat osana ravitsemussuosituksia. Tässä nyt oli esimerkinomaisesti hiilihydraatit kun niistä eniten puhutaan, mutta ihan sama ilmiö toteutuu muillakin ravinnon alueilla. Ja olisi hyvä miettiä miten voisi itse saada mielekkäästi edes sen puoli tuntia päivässä kasaan koska se on hyvinvoinnin kannalta niin mielettömän tärkeä asia joka tapauksessa. Mutta jos se nyt jostain syystä ei tule täyteen, niin sitten se on niin eikä siitäkään stressiä kannata ottaa - mutta on hyvä tiedostaa että terveyden kannalta se sitten tarkoittaa että jossain muussa pitää olla tarkempi.

Riittävästä liikkumisesta puhumisessa ei ole mitään uutta, se on tylsää, se koetaan syyllistäväksi, sen koetaan olevan jo kunnossa ja kaiken kaikkiaan se yritetään usein painaa villaisella. Silti sen korostaminen on tärkeää ja riittävän liikunnan toteutuminen monesti ratkaisevan tärkeää. Eli jos tietää että liikkumisessa olisi hiukka petrattavaa niin mietintämyssyyn mitä kivaa voisi keksiä että tulisi istuskeltua vähemmän sohvalla ja koneella - siitähän liikkumisessa on kysymys.

PS. Laitetaan nyt miten itse koen liikunnan. Jokainen tavallaan, ei kaikkien tarvi kuntoliikkua.

Ravitsemus ja flunssa

Flunssa ja kuume se on hieno homma - vapauttaa mukavasti päivän menoista mutta silti voi vähän rääppiä näitä pikkujuttuja koneella. Tosin näin kolmantena päivänä se alkaa jo tympimään. Joten ajattelin kirjoitella flunssasta ja syömisestä. Tai oikeastaan se kimmoke nyt oli tutun kommentti "te urheilijat (sic) olette aina sairaana.." No siinähän oli tietty vinha perä että todella kovaa harjoittelevat (mitä en ole) sairastavat enemmän, mutta entäs tämä syömispuoli? Kun kuitenkin mielikuvissa hyvän syömisen koetaan ehkäisevän flunssia.

Historiikkia

Aihe on minulle läheinen ja haluaisin pitää itseäni vähintään aihepiirin harrastajana jos en asiantuntijana. Vuoden 1999 graduni aiheesta antioksidanttilisät ja flunssa oli aiheena erinomaisen kiinnostava eikä vähiten siksi että aiheesta ei pohjimmiltaan tiedetty paljoakaan. Toki oli vanhoja Paulingin innoittamia tutkimuksia C-vitamiinista ja flunssasta ja uudempia urheilijoillakin tehtyjä antioksidantti-interventiota mutta ei niillä pitkälle pötkitty. Monista teorioista huolimatta näköpiirissä ei ollut todettua vaikutusmekanismia miten antioksidantit vaikuttaisivat flunssaan (tiedoksi: jos mekanismia ei tiedetä niin ilmiö saattaa selittyä jollain muulla taustatekijällä - siksi tärkeää) ja itse interventiotutkimuksetkin olivat tuloksiltaan tulkinnanvaraisia. Paulingin aloittamana tutkimuksena ja sittemmin Suomessakin Hemilän viimeaikojen synteesinä oli toki olemassa käsitys että C-vitamiinilisä ei ehkäise flunssaa mutta lyhentää oireita - outo havainto joka voisi selittyä monellakin eri tapaa mm. antioksidanttien vaso- ja bronchodilaatiolla mutta silloin kyseessä ei olisi mitenkään itse flunssaan liittyvä ominaisuus. Ja sitten E-vitamiinilisä joka tilanteesta riippuen suomalaisessa SETTI-aineistossa vähensi tai lisäsi flunssien määrää. Urheilijoiden tutkimuksissa näyttö puolestaan vaikutti selvältä eli C-vitamiini tai antioksidanttikombinaatiot ehkäisevät flunssia - kunnes kuulin erään näiden tutkimusten taustahahmon omin sanoin kertovan ettei usko omien tutkimustensa tuloksiin koska koehenkilöt olivat todistetusti maistaneet C-vitamiinin pillereissä ja saaneet näin placebo hyödyn. Eli ota tuosta sitten selvää antioksidanttien osalta.. Mutta mielenkiinnon se kyllä herätti. Meillä on jokaista ihmistä koskettava aihepiiri josta tiedetään todella vähän - tai sitten se olen vain minä joka tietää siitä vähän.

Syöminen laajemmin

On aivan kristallinkirkasta, että hyvä ravitsemus sisältää lukuisia komponentteja jotka parantavat vastustuskykyä ja voivat näin ehkäistä flunssia. Mutta noin isommassa mittakaavassa meillä ei ole tietoa asiasta - tai ainakaan minä en ole nähnyt tutkimuksia syömisen laajempien linjausten vaikutuksista flunssariskiin. On yksittäisiä komponentteja joita on tutkittu vaihtelevin tuloksin, mutta minusta niitä kiinnostavaa olisi tieto siitä onko paremmin syövillä vähemmän flunssia? Kaiken järjen mukaan kyllä, mutta ei se itsestäänselvää ole, tutkittua se ei ole ja kaiken lisäksi asiakaskokemuksetkaan ei sitä mitenkään kummemmin tue. Jos pitäisi miettiä oman työkokemuksen pohjalta mutuna joku ryhmä jossa sairastellaan flunssaa vähemmän niin se olisi... hmm.. anoreksiaa sairastavat. Se onkin sitten varmaan ainoa plussa mitä siellä on, mutta senkään ei pitäisi olla mahdollista sillä nimenomaan energiavajetta pidetään keskeisenä immuniteetin heikentäjänä. Mutta ehkäpä muitakin muuttujia on pelissä?

Mikä muu voi vaikuttaa?

Kirjassa Survival of the sickest Sharon Moalem kertoi kuinka mm. anemia suojaisi bakteeri-infektioilta. Tämä oli minusta periaatteessa mahdollista ja loogista mutta en ole sittemmin etsinnöistä huolimatta löytänyt väitteelle faktaa taakse. No flunssahan on virusinfektio, mutta se yhdessä tuon anoreksiamutun kanssa herätti ajatuksen että jospa elimistössä voisi laajemminkin olla kytkyjä jossa sairastuminen on todennäköisempää kun ravitsemustila on hyvä. Eli kysymyksessä olisi ravitsemuksellisesti toisaalta immuniteetista mutta toisaalta myös taudinaiheuttajien lisääntymiskyvystä.

Sitten voi tietysti olla että asioiden isossa mittakaavassa ravitsemustila on loppujen lopuksi vähäinen vaikuttaja ja monet muut tekijät voivat olla niin paljon voimakkaampia etteivät ravitsemukselliset vaikuttajat paljoa näy. Saasteet, nielurisat, lapset tarhassa, käsihygienia jne.. näitähän piisaa.

Lisätietoa?
Eli näin flunssassa asia alkoi kiinnostamaan uudelleen minua muutamien vuosien hiljaiselon jälkeen. Mutta en nyt jaksa kahlata tietoa mitä nyt tiedetään vaan ajattelin tässä koettaa ensi kerran ulkoistaa tätä osaamista ja katsoa miten blogia voi käyttää omaan oppimiseen. Kertokaapa jos teille tulee mieleen aukkoja tiedoissani tai näkemyksessäni?

Missä viipyy vastareaktio?

Taas kerran pitää myöntää olleensa väärässä. Ennustin itsekseni vuosia sitten että syömisen vuosikymmenien välillä aika totinenkin terveysvalistus ja viimeaikainen viihtellistyminen ja siitä seuraava hössötys joka näkyy kaikkialla aiheuttaa vastareaktion, jossa ihmiset väsyvät syömistohotukseen ja alkavat vaatimaan tavalla tai toisella että rauhoitutaanpas nyt.

Ehkä tämä tapahtuikin. Ehkä viimeaikainen luonnonmukaisen syömisen buumi on juuri tämä vastareaktio vaikka itse miellän sen kuitenkin osaksi laajempaa hyvinvointitrendiä joka on noussut viime vuosina. Ja minähän tykkään sen buumin ajatuksesta mutta valitettavasti se on mennyt ihan samanlaiseksi tohottomiseksi. Ei tullut sitä vastareaktiota jota odotin ja toivoinkin: "annetaas nyt ihmisten syödä miten haluavat", "en halua nähdä enää yhtäkään uutista jostain terveysruuasta..", "mä en suostu enää kuuntelemaan työpaikan kahvipöydässä jotain syömiskauhistelua.."Saisinko nyt vaan syödä rauhassa..." Tai jotain vastaavaa.. Ei tullut ei.

Ja tottakai minäkin haluan että ihmiset syövät hyvin, mutta ei näistä päivittelyistä ole siinä mitään apua. Ne joita ei kiinnosta etääntyvät yhä kauemmas, ne joita kiinnostaa saavat ylilyötyjä ohjeistuksia, syömisen muut arvot ohitetaan tai ne pienenevät.

Vielä opiskeluaikanani ainakin mielikuvatasolla ravitsemusihmiset olivat niitä tiukkapipoisimpia syömisen puhujia. Ja nykyään tuntuu, että me ollaan ihan harrastelijoita tässä totisuudessa - muut on painaneet ohi. Miten tässä näin kävi? Näenkö jotain ihan väärin, missä on sokea pisteeni? Ja ennenkaikkea - miten sitä Minun Vastareaktiotani (trademark) ei tullut?

Ja tämä ajatus lähti liikkeelle Ravitsemusuutisten kirjoituksesta ja sitä seuranneesta keskustelusta.

Sinulle tai ainakin lapsille ruokarauha, osa 1 - ei karkkipäivää

Tämä blogi sai kimmokkeen Hesarin Sunnuntai-liitteen ravintojutusta, jonka lopussa oli varsin ajanmukainen kommentti Kuluttajatutkimuskeskuksen Mari Nivalta:
"Kontrolloidut nautinnot ovat tärkeitä. On karkkipäivät ja juhlissa saa herkutella" 
Usein ehdottominta linjaa noudatetaan edelleen lasten kanssa."Herkut piilotetaan ja aikuiset syövät niitä lapsilta salaa." 

Niinhän se on ja huonolta kuulostaa. Ja varsinkin näitä lapsia minun käy sääliksi ja toivonkin tämän kirjoituksen taas säästävän muutaman lapsen karkkipäiväajattelulta. Jos omassa mielessä syöminen olisikin mutkikasta ja vakavaa puuhaa niin säästetään lapset tältä hössötykseltä - ja aina parempi jos ei itsekään syvemmälle uppoaisi.

Kuulen jatkuvasti monilta hyviä syitä miksi karkkipäivä tai karkkilakko kannattaa: eihän niitä oikeasti tarvita hyvässä syömisessä..., mun on pakko pitää itseni/lapseni jotenkin kurissa..., pystyn olemaan syömättä mutta ne lähtee käsistä vain silloin kun syön joten syön harvoin... Ymmärrän nämä kokemukset, mutta kun tutkimukset puhuvat eri kieltä ja käytännön asiakaskokemuksetkin vain vahvistavat käsitystä että karkkipäivää tai karkkilakkoja pitäisi välttää kuin ruttoa.

En ole kategorisesti karkkipäivää tai -lakkoa vastaan. Olen niitä vastaan vain silloin kun ne yksinkertaisesti eivät tunnu toimivan vaan pahentavat syömistä. Toimivana systeeminä karkkilakko tai karkkipäivä on helposti kuvailtu: nautit herkuista silloin kun niitä syöt, määrät pysyvät sallittuina päivinä "kohtuullisina", muuna aikana et haikaile karkkien perään tai ajattele niitä erityisemmin, et koe jääväsi paitsi kivoista asioista, jos lipsut joskus niin se aiheuta morkkista ja itse asiassa osaatkin ajoittain lipsua kun tilanne tarvii. Tai sama lasten kohdalla. Ei ehkä tyhjentävä lista mutta sellaisia keskeisiä asioita jotka kuvaavat karkkisuhteesi luontevuutta sekä rajoituksen toimivuutta ja joustavuutta. Joillakin karkkirajoitukset toimivatkin näin jouhevasti  mutta selkeällä valtaosalla karkkirajoittajista ei vaan karkkirajoituksiin liittyy tuskailuja, repsahduksia, morkkiksia, salassa syömistä ja epäonnistumisen kokemuksia. Näille jälkimmäisille karkkirajoitukset ovat iso ongelma, ei ratkaisu. Pitääkin tunnistaa kumpaan ryhmään kuuluu - niihin joille rajoittaminen luonnistuu vai niihin joille se ei sovi .

Otetaanpas tähän väliin rautalangasta syömisen "psykologiaa": pakko luo vastenmielisyyttä, sallivuus luo kohtuutta ja kehon kykyä lukea tuntemuksia, kieltäymys/rajoittavuus luo himoa. Pätee syömisestä seksiin ja moneen asiaan sillä välillä. Ei tarvitse hirveästi yleensä kaivella niin moni löytää omasta elämästään merkkejä näistä. Karkkihimon kannalta yksi ongelmallisimpia asioita mitä syömisessä tehdä on suhtautua karkkeihin rajoittavammin kuin haluaisi. Sittenhän niitä vasta mieli tekeekin.

Karkkirajoitukset toimivat aina alussa koska rajoittava ajatusmalli ei ole päässyt vielä vauhtiin. Ensimmäiset karkkirajoitukset ovat tyypillisesti varsin helppoja ja onnistuneita kokemuksia jotka ovat helposti kestäneet kuukausia tai muutamia vuosiakin. Viidennestä karkkirajoituksesta ei voi enää sanoa samaa.Varsinainen ongelma onkin siinä, että pikkuhiljaa rajoitukset alkavat lisäämään mielitekoja ja himoja karkkeihin sillä seurauksella että kuukausien tai vuosien kuluttua karkkirajoituksista tulee yhä hankalampaa ja repsahdukset tulevat yhä useammin, yhä suurempien karkkimäärien kera ja morkkis on kasvussa. Ajan myötä karkkeihin kohdistunut kieltäymys kasvaa kunnon makeanhimoksi ja haikailu niiden ensimmäisten onnistuneiden karkkirajoitusten toimivuudesta on yleistä, mutta pääosin turhaa - niillä oli aikansa kun ne toimivat ja sittemmin ne eivät tule enää koskaan toimimaan. Jos katsot elämääsi vuosia taaksepäin ja tämä tuntuu tutulta niin ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että rajoittava suhtautuminen karkkeihin on tullut tiensä päähän. Ratkaisu on opetella karkkienkin kohdalla pois rajoittamisesta/kieltäymyksestä kohti sallivuutta - eli opetellaan että kyllä niitäkin saa syödä ja hyvällä omallatunnolla. Alkaa pitkä mutta yleensä aiempaa nautittavampi tie jossa karkit vapautetaan siitä syyllisyyden taakasta joka niihin vuosien aikana on latautunut. Totta kai alkuvaiheessa opettelua tulee yhä ylilyöntejä, ahmimisia ja suursyömisiä - mutta niin niitä on tupannut tulemaan muutenkin ja nyt ne sentään ovat osa opettelua jossa tavoite on kohtuus. Niin epäuskottavalta kuin se henkilöstä itse usein tuntuukin. Osa ei uskalla tähän ryhtyä ja heidän ennusteensa ongelman ratkaisuun on heikompi. Toki samalla tulee tarkastella ja parantaa niitä elintapoja jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen: ruokavaliota, liikkumista ja väsymyksen astetta.

Eli makeanhimon takana on erittäin usein itse asiassa negatiivisesti värittynyt lataus ruuasta: on aivan eri asia kokea että "suklaa on tosi hyvää!" tai "suklaa on tosi hyvää, mutta ei mun pitäisi..". Jälkimmäisen ajattelumallin omaavilla kohtuus on hyvin vaikeaa. Tutkimusten tulva tukemaan tätä ajatusta on musertava. Kielletään melkein mitä ruokia vain niin saamme lapset syömään niitä enemmän: herkkuja, punaista syötävää tai itse asiassa jopa kasviksia. Itse asiassa toinenkin kimmoke tähän juttuun tuli selatessani tutkimuksia kasvisten käytön lisäämisistä lapsilla ja törmäsin taas tuohon muutaman vuoden vanhaan tutkimukseen kasvisten käytön lisääntymisestä. Se oli minusta lysti ilmestys tästä rajoitus -> syö enemmän -assosiaatiosta joka saattaa kiinnostaa ihmisiä. En silti tarkoita että lasten kasvisten syöntiä pitäisi lisätä kieltämällä niiden syönti - varsinkin kun sekoittavan viestin lisäksi ohjeen toiminta käytännössä tasolla ei näytä kummoiselta.

Mutta tiivistys ajatuksistani: aikuisilla ja lapsilla herkkujen kohtuus tulee tasaisesta hyvästä syömisestä yhdistettynä vapaaseen tai joustavasti rajoittavaan herkkusuhteeseen. Mutta jos rytmi mättää ja laatu mättää, niin ei se tilanne siitä ainakaan rajoituksilla parane.

PS. Osa 2 tullee saman Hesarin jutun innoittama: On niitäkin ihmisiä joille on tärkeää tehdä syömisestä vaikeaa, haastavaa hommaa, hifistelyä joka vaatii vaivannäköä, uhrauksia ja askeettisuutta. Näitä ihmisiä ei onneksi liikaa ole, mutta entäs jos ihan hyvätkin aatteet voivat olla ongelma - the road to hell is paved with good intentions.

Suhteellisuutta omegoiden kehitysmaahan

Asia joka viime vuosina on härnännyt on turhan yleiseksi levinnyt käsitys siitä, että omega-6 rasvahapot ovat suurinpiirtein myrkkyä ja niitä kannattaa vältellä jos vain pystyy - kun tällainen asiakas tuli taas vastaan niin ajattelin vähän kommentoida tätä. Suuri osa kasviöljyistä menee näillä ohjeilla kiellettyjen listoille ja auringonkukkaöljyn edessä laitetaan sormet ristiin. No, kyllähän valtaosin ihmiset tuntuvat ymmärtävän järkevästi ettei omega-6 myrkkyä ole vaan tarvitsemme vain vielä enemmän omega-3:a mutta kyllä näihin ylilatautuneisiinkin omega-6 viesteihin törmää.

Taustanahan tässä on tietty "optimaalisen" ravinnon omega-3/omega-6 suhteen saavuttaminen. Nyky-yhteiskunnassa suhde on yleensä melko surkea välillä 1:5-1:10 ja jos miettii mihin ihminen on historiallisesti sopeutunut niin jokainen Cordaininsa lukenut tukeutuu ajatukseen että sen pitäisi olla luokkaa 1:2 tai sielläpäin. Ja tutkimuksista löytyykin esimerkkejä että tämänkaltaisesta omega-rasvojen tasapainosta on hyötyä mm. tulehduksellisille vasteille ja monenlaisille seikoille kun elimistön pikkuruisia yhdisteitä mittaillaan. Tähän asti allekirjoitan kaiken ja olen toki sitä mieltä että omega-3:a kannattaisi saada nykyistä enemmän suhteessa omega-6:iin.

Mutta ei hinnalla millä hyvänsä ja siinä tämä ristiriita tuleekin. Ihan tutkimusnäyttöön tukeutuen on hyvin vaikea nähdä että suomalaisten kannattaisi tavoitella optimaalista suhdetta välttämällä tai vähentämällä omega-6 rasvahappojen saantia kuten asiakkaani nyt tuppasi tekemään. Siinä menee kliseisesti lapsi pesuveden mukana, sillä olemme jo nykyisellään molempien omega-rasvahappojen saannin suhteen kehitysmaita ja sekä omega-3 ja omega-6 rasvahapoilla näyttää olevan itsenäisiä terveysvaikutuksia tuon keskinäisen suhteen ulkopuolella. Esimerkiksi suomalaisissa tutkimuksissa tupataan näkemään jatkuvasti että mitä enemmän omega-6 rasvahappoja saamme sitä vähemmän esim. sydäreitä tai syöpiä on. Toki samankaltaisia hyötyjä sydäreissä saadaan myös omega-3 rasvahapoilla. Tämänkaltaiset tutkimushavainnot ovat syynä siihen että syystäkin-niin-paljon-arvostettu Harvardin yliopiston ravitsemusporukka niitä molempia omegoita suosittelee.

Se vaan näyttää siltä, että ainakin niin kauan kuin nykyinen monityydyttömättömien rasvahappojen saanti maassamme on niin alhaisella tasolla kuin se keskimäärin on niin varoisin tätä omega-6 rasvoja varoittelevaa ilmapiiriä ja pitäisin yleisviestinä että tarvitsemme sekä omega-3 ja omega-6 rasvahappoja enemmän - mutta toki omega-3 vielä enemmän ja siksipä meillä sitä kalaa ja rypsiöljyä halutaan tuputtaa kansalle kun mm. niillä se suhde paranee nykyisestä. Ehkä jonain päivänä kun saamme niitä omegoita reilusti enemmän voi niitä suhteita tarkastella taas uudelleen. Nykyisellään ohje välttää omega-6 rasvahappoja on mielestäni huono.

Vai onko toisia ajatuksia?

PS. Ja ei, tämän ei ole tarkoitus olla aprillipila.