maanantai 30. tammikuuta 2012

Holistista höpinää

Ai kun mä tykkään kuinka ajatukset yhdistyvät ja sitten onkin halu kirjoitella.Tällä kertaa cocktail koostuu kolmesta teemasta: viime viikonlopun liikuntalääketieteen opintojen ravitsemuskurssin pitäminen, Anetten mainio kuvaus asiakastyöstä joka vastaa oikeastaan tismalleen omaa kehitystäni sekä ohimennen kuultu heitto "holistisesta ravitsemushoidosta" joka jäi myhäilyttämään. Shake, stir, jäähilettä ja annos on valmis.

Liiklääk appron porukat olisi laittaneet asiakkaan kuosiin 
Pidän tässä hommassa aika tärkeänä sitä, että osaa kaivaa esiin ne seikat mitkä eniten vaikuttavat asiakkaan tavoitteisiin ja mitkä on niitä naruja joilla asiat muuttuu - ja siinä riittää varmaan opeteltavaa hautaan asti. Itse asiassa pidän sitä varsinaisena ravitsemusasiantuntemuksena ja pelkkä tieto siitä mikä syömisessä vaikuttaa mihinkin on sellaista pakollista pohjaa hommalle. Kun keskivertoasiakkaalla on hyvästä syömisestä 10 isoa linjausta ja 40 pientä linjausta pielessä niin ei ole paljoa iloa vain tunnistaa niitä - keskeistä on osata arvioida mitkä pari niistä on sellaisia pullonkauloja mistä lähteä liikkeelle ja oppia hiljalleen miten ne asiat saisi lähtemään liikkeelle. Tutkimustieto kun on vain taustaa käytännölle. Ja tätä kovasti yritin korostaa koko kurssin ajan.

Opiskelijoilla oli tehtävänä antaa jaksamista ja laihtumista toivovalle laihdutusasiakkaalle 3 ohjetta ja minä leikin tätä tosielämän asiakastani heidän kysellessä pohjatietojani - minulla oli mielessäni lista asioista, jotka heidän ainakin pitäisi kysyä. Ja he kysyivät ne kaikki. Parisuhteen tila, työstressi, haaveet elämässä ja kaikenlaista muuta pakollisten syömis-, lääkitys-, liikunta-, unikysymysten lisäksi. Ja kaikenlisäksi he osasivat minusta varsin hyvin bongata asiakkaan pullonkaulat. Kokonaisvaltaista ja hyvää ajattelua näiltä opiskelijoilta!

Anetten blogi
Anettella oli erinomainen kuvaus siitä mitä asiakastyö ravitsemusasiantuntijoilla varmaan enimmäkseen on ja olisi hyvä olla. Ei siitä enempää, mutta kirjoitus liittyy trilogiaani monelta osin.

Holistinen hoito
Sana holistinen on ainakin minulla negatiivisesti latautunut, koska niin monessa paikkaa se liitetään johonkin jossa joku hoito, metodi tai henkilö todetaan "holistiseksi" ja ah-niin-monipuoliseksi - ja indikaatio on tietty että muualla hoidetaan asiat kaavamaisesti ja yksinkertaisesti. Tämä on koomista, sillä kun työni puitteissa törmään eri alan osaajiin liikuntaohjaajista, terveydenhoitajiin, ravitsemusihmisiin, lääkäreihin, psykologeihin jne.. niin kovasti tuntuvat useimmat olevan holistisia. Niin olivat ihan approbaturopintojen opiskelijatkin ja Anetten tarinakin kuvasi hyvin kokonaisvaltaisuutta. Tottakai toimijoiden joukossa on aina vain oman tonttinsa hoitajia, mutta itse ainakin päällimmäinen mielikuva on näistä monipuolisista toimijoista. Lääkäritkin olisivat ihan varmasti holistisisempia jos heidän vastaanottoaikansa olisi sama tunti kuin useimmilla muilla - vartissa on varmaan aika hankala olla kokonaisvaltaisen syväluotaava.

Cocktailin pointti
Jaa-a. Kai se oli se, että kokonaisvaltainen ohjaus elintavoissa on välttämätöntä. Ja että halua ja ajatusta siihen tuntuu olevan terveysohjaajilla paljonkin. Ja että tietoa pohjalle sekä reilusti asiakasaikaa päälle niin asiat tuppaavat yleensä luistamaan hyvin eteenpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti