Reaktiivinen hypoglykemia on hienompi nimitys sille yleisesti tunnetulle ajatukselle kun verensokeri syömisen jälkeen "singahtaa ylös ja sitten romahtaa epänormaalin alas". Eli virallisemmin todettuna reaktiivisessa hypoglykemiassa verensokerin syömisen jälkeen ensin nousee mutta myöhemmin (1-4 h) laskee alle normaalien paastoarvojen. Ja tämä blogautus käsittelee aihetta terveessä väestössä, jossa ilmiötä huonommin tunnetaan ja havaitaan - ei aikuistyypin diabetekseen, hormonaalisiin häiriöihin, ruuansulatuskanavan leikkauksiin/toimintahäiriöihin tai muihin sairauksiin liittyvää reaktiivista hypoglykemiaa.
Reaktiivinen hypoglykemia on monella tapaa ongelma. Ensinnäkin se on varsin ikävän tuntuista - joillekin harvoille pahimmillaan jopa invalidisoivaa, sillä hyvin matalien verensokerin myötä tulevat vapinat ja olematon ärsyyntymiskynnys vaikeuttavat sosiaalista elämää. Lisäksi se saattaa ruokia ylimääräistä syömistä, sillä mataliin verensokereihin syödään usein. Muitakin ongelmia on.
Reaktiivinen hypoglykemia ei ole myöskään täysin marginaalinen ilmiö - terveessä väestössä sokerirasituskokeen jälkeen yleisyys on vaihdellut välillä 12-24 % (1,2). Näiden lukujen takaa löytyy moninainen joukko syitä miksi verensokerin lasku pääsee tapahtumaan. Yksi joukko ovat henkilöt, joilla on aikuistyypin diabeteksen esiastetta eli elintapojen puutteita (ravitsemuksessa, liikunnassa, unessa jne.), jotka altistavat suurentuneeseen verensokerin heilahteluun. Mutta sitten on myös runsas joukko henkilöitä, joilla syyt eivät löydy niin selvästi elintapojen heikkouksista vaan ovat enemmän yksilöllisiä - nimitykset idiopaattinen tai funktionaalinen reaktiivinen hypoglykemia koskevat näitä tapauksia. Yleisimpänä syynä näissä tapauksissa reaktiiviseen hypoglykemiaan pidetään poikkeuksellisen suurta insuliinin eritystä - joissain tapauksissa poikkeuksellinen insuliiniherkkyys tai glukagonin erityksen puute voivat selittää asiaa. Muitakin syitä on, mutta näiden uskotaan selittävän valtaosan havainnoista.
Ja sitten on elämäntapatekijöitä ja -tilanteita, joissa ongelmaa ilmenee. Reaktiivinen hypoglykemia tapahtuu helpommin laihdutuksen tai muuten vain vähäisen syöminen aikana - ja erityisesti kovin vähäenergisillä ruokavalioilla. Myös vähähiilihydraattiseen ruokavalioon sopeutuneilla satunnainen hiilihydraattipiikki tuntuu aiheuttavan samankaltaista heittelyä - tyyppitapauksena todella huonot fiilikset kun vähähiilihydraattista noudattava "sortuu" herkkuihin. Kun elimistö ei ole tottunut saamaan hiilihydraatteja paljoakaan niin se ei osaa myöskään käsitellä kun niitä yhtäkkiä tulee roppakaupalla. Liikunnan alkuvaiheissa joillakin ilmenevä verensokerin lasku liittyy juuri ennen liikuntaa syötyyn ruokaan - ongelma ilmenee usein selvemmin kuntoilijoilla, jotka lähtevät suoraan rykimään. Urheilijoilla lämmittely tuntuu tasaavaan tätä ilmiötä.
Entä sukupuoli? Sarjan aiemmissa osissa useissa verensokerivasteissa nähtiin naisilla useammin ongelmia kuin miehillä. Päteekö se tässäkin? Kyllä, naisilla on enemmän reaktiivista hypoglykemiaa (1,2).
Samoja tuntemuksia muistakin syistä
Reaktiivisen hypoglykemian mahdollisuuteen suhtaudutaan joskus hieman epäilevästi - osin syystäkin, sillä samoja oireita voi aiheutua myös muista syistä ja ongelman itsediagnoisointi on hyvin epätarkkaa. Hyvä esimerkki on tutkimus, jossa neljän päivän seurannan aikana hypoglykemiatuntemuksia kokevilla ei juurikaan havaittu poikkeavia verensokeriarvoja. Toisessa tutkimuksessa alle puolet matalista verensokerikokemuksista liittyi mitatusti mataliin verensokeriarvoihin - toisaalta käytännössä kaikki mitatut matalat verensokerit olivat henkilöiltä, jotka kokivat oireita eikä niitä havaittu kontrolliryhmällä. Aidosti matalat verensokeriarvot ovat siis osa yhtälöä, mutta jotakin muuta on mukana?
Mistä nämä kokemukset sitten kumpuavat? Oirekokemuksen taustalla on pitkälti ylivirittynyt adrenerginen tila eli koetaan "adrenaliinioireita". Näitä oireita tulee aidossa hypoglykemiassa kun adrenaliinin voimalla yritetään puskea verensokeria ylös - mutta samoja oireita tulee myös mielenterveysongelmissa ja pahassa stressissä, jotka ovatkin mukana luomassa matalan verensokerin kokemuksia vaikkei verensokeri todennäköisesti ole matala. Paniikkikohtaukset ovat yksi esimerkki tilanteesta, joka sekoitetaan helposti matalaan verensokeriin - ja tuntemuksen erottaminen takana olevasta hyperventilaatiosta näyttää olevan vaikeaa. Koska mieli on tässä vahvasti mukana niin edellisen kappaleen toinen tutkimus antaa viitteitä, että henkilöt, joilla reaktiivista hypoglykemiaa on oikeasti oppivat myös ahdistumaan ilmiöstä siinä määrin että he saavat välillä oireita myös asiaan liittyvästä huolesta - tietoisesti tai alitajuisesti. Jos siis oireilua on, niin omaa mieltä, ahdistusta ja stressiä ei saa unohtaa yhtenä mahdollisena tekijänä.
Mitä asialle voi tehdä?
Ruokavalion lukuisat tekijät vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen ja näillä kaikilla lienee merkitystä myös reaktiivisen hypoglykemian ehkäisyssä. Ruoan kuitu (tai kuitulisällä) ehkäisee ilmiötä ja kasvisten määrä aterioilla monestakin syystä on osa tasaista verensokeria. Myös ruokien glykemiaindeksiä (GI) voi käyttää summittaisena työkaluna vaikka se onkin yksilötasolla hyvin epätarkka. Toinen mahdollinen työkalu arviointiin on sinällään turhan alkutekijöihinsä jäänyt insuliini-indeksi (tässä näppärästi lajiteltava taulukko), josta tarkkaavainen huomaa nopeasti, että poikkeuksena glykemiaindeksin tuloksiin etenkin maitotuotteet kohottavat insuliinia melko reippaasti - mikä voisi selittää sen miksi reaktiivista hypoglykemiaa kokevilla maitotuotteet nousevatkin tarinoissa melko usein esiin. Proteiinin pitäminen mukana aterioilla ja välipaloissa - mahdollisesti jonain muuna kuin maitotuotteena jos se ei tunnu sopivalta - kuitenkin tasoittanee verensokerin heittelyä. Rasvan määrän ruokavaliossa ei kannata olla ainakaan liian vähäinen - sen jälkeen sopiva määrä onkin enemmän yksilöllinen kysymys. Kun päälle laitetaan annoskoot ja ateriarytmit sun muuta niin niin lopulta tässä tullaan aika tuttuihin yleisiin linjauksiin syömisessä, jota maustetaan muutamalla lisäpainotuksella.
Ravintolisäpuolella paljon parjattu kromi voi auttaa tähän vaivaan. Kromilisän on todettu vähentävän reaktiivisen hypoglykemian esiintymistä ja tämä verensokeria tasaava vaikutus lienee kromilisän sinällään kovin vähäisen laihdutusvaikutuksen takana. Muitakin ravintolisäkandidaattejakin on, mutta näytön vähäisyyden vuoksi jätän ne nyt mainitsemati ja koetan pysytellä isoissa linjoissa. Ja - toisinkuin ruokavaliomuutoksista - näistä minulla ei ole kovinkaan paljoa asiakaskokemusta, joten siksikin pidän tämän osan lyhyenä, mutta kokemusten jako kommenteissa on suotavaa.
Lähitulevaisuudessa tämänkin asian arviointi helpottuu huomattavasti. Jatkuvaseurantaisia verensokerimittareita on jo markkinoilla mutta ei käsittääkseni juurikaan kuluttajakäyttöön sopivia noninvasiivia (=ei piikkejä tms..) malleja. Sellaiset ovat kuitenkin olleet jo pitkään prototyyppiasteella hyvin arkistenkin laitteiden mukana. Kun nämä laitteet jossain vaiheessa lähitulevaisuutta tulevat yhä tarkemmiksi, halvemmiksi ja helpommiksi, niin oman syömisen ja verensokerin seuranta helpottuu. Toistaiseksi tilannetta voi hoitaa kuten moni tekee: seuraamalla eri ruokien vaikutusta omiin tuntemuksiin tai kotimittareiden verensokeriin ja tuunaamalla syömistä sen mukaan. Ja miettimällä missä määrin reagointi voi olla stressiä tai ahdistusta.
Kokemukset jakoon!
Tässä aiheessa on monenlaista kokemusta ja omalla kohdalla hyväksi todettua ratkaisua. Nyt vinkit jakoon muillekin. Kuten todettua, reaktiivisen hypoglykemiakokemuksen takaa löytyy monia eri syitä - ja osa ei edes ole matalaa verensokeria - joten mitään oikeaa vastausta yksilön tilanteeseen ei voida antaa. Mutta yksilölliselle kokeiluille ja ideoinnille teidän kokemuksenne voivat olla tärkeitä.