Suomi vs. Eurooppa - historiikkia ja ravintotasetietoa

Suomi vs Eurooppa syömisessä - eniten olin yllättynyt

Todennäköisesti viimeinen blogautus ennen lomia on edessä. Päätin blogauttaa syömisen muuttumisesta menneiden vuosikymmenien eurooppalaisessa perspektiivissä, kun tuossa hiljattain itsekin hieman yllätyin kun kuulin jonkun luulleen Välimeren maiden alkavan syömään vähärasvaisemmin ja siksi lihoneen. Tässä aiheessa riittää myös tutkailtavaa pidemmäksi aikaa ja se sopii kesätauolle hyvin. Siispä asiaan.

Käyn tietoja lähinnä tämän dokumentin kautta, koska se kattaa varsin kivasti teeman vaikka hieman vanhaa tietoa sisältääkin. Tietoisesti en ala vertailemaan tilastoja muiden lähteiden kanssa - vaan esitetään tämä näkökulma sellaisenaan. Huomattavaa on, että kyseessä on pitkälti ns. ravintotasetietoa eli elintarvikkeiden kulutuksesta väestötasolla kertovaa tietoa - ja lähteenä ovat FAO:n ravintotaseet, joita käytetään runsaasti. Sieltä voi myös itse tarkastella näitä tietoja ja hieman uudempanakin. Suomen ravintotasetietoushan löytyy täältä ja juttuja aiheesta on monissa paikoissa mm. täällä. Ravintotaseiden luvut eivät ole samoja kuin ravitsemustutkimuksissa esimerkiksi ruokapäiväkirjoilla tai frekvenssikyselyllä saataisiin, eivätkä myöskään samoja kuin Suomessa usein esitetyt Finravinto-tutkimuksesta ravintohaastattelulla saatavat lukemat - itse asiassa ravintotaseet eivät edes pohjaudu yksilöiden syömiseen vaan väestön ruuankulutukseen. Niiden etuna on kuitenkin lukujen lahjomattomuus eli niitä eivät pääse yksilöt kaunistelemaan aliraportoinnilla.

Ravintotaseet ovat monella tapaa vähän oma maailmansa ja niiden tulosten eroaminen ravitsemustutkimuksista saaduilla tiedoilla ei ole mitenkään harvinaista. Ristiriitoja löytyy ja niiden selityksiä voi spekuloida milloin ravintotasetietojen epätarkkuudella ja milloin ravitsemustutkimusten virhelähteillä. Tässäkään blogautuksessa olevia lukemia ei kannata ottaa absoluuttisena totena vaan enemmänkin yhtenä tulkintana siitä mihin suuntaan syöminen on ollut menossa Euroopassa viimeiden 50:n vuoden aikana.

Hiilihydraatit

Hiilihydraattien osuus energiansaannista on vähentynyt koko Euroopassa mutta kaikkein selvin hyppäys nähdään Välimeren maissa. En osaa nähdä tätä sinällään huonona tai hyvänä kehityksenä, sillä kaikki riippuu mistä lähteistä hiilihydraatit tulevat.

Hiilihydraattien laatua voidaan suurpiirteisesti arvioida glykeemisen kuorman kautta. Suomessa glykeeminen kuorma on ollut hivenen laskussa ja todennäköisesti hiilihydraattien vähenemisen myötä sillä laadussa taitaa olla hyviä ja huonoja muutoksia - mutta useimmissa maissa ja esimerkiksi Välimeren maissa glykeeminen kuorma on ollut aika reippaassakin nousussa. Kun ottaa huomioon, että Välimerellä samaan aikaan hiilihydraattien määrä on ollut voimakkaassa laskussa niin se kielii että Välimeren tienoilla hiilihydraattien laatu on voimakkaasti heikentenyt. Tosin tässä taulukossa suhtaudun glykeemiseen kuormaan suurella varauksella eikä pelkästään siksi, että joiltakin osin on hankala nähdä kombinaatiota miten esimerkiksi Välimeren maissa samaan aikaan hiilihydraattien saanti laskee, kasvisten syöminen lisääntyy ja silti  glykeeminen kuorma nousee voimakkaasti. Varmasti sellaisen skenaarion löytää kun vähän pohtii, mutta silti.. Sillä toinen epäuskon lähde on ihan teknisempi asia, että mitä glykemiaindeksitaulukoita on käytetty, miten ne sopivat eri maiden todellisuuteen, miten ne sopivat eri aikakausiin jne.. Kiinnostava taulukko, johon en kuitenkaan suhtautuisi kovin tosissaan.

Sokerin osuus energiasta on muuttunut vaihtelevasti, mutta mitään kovin dramaattista ei näy tapahtuneen oikein missään. Tosin aikajänteen loppuminen vuoteen 2001/3 on vähän harmi sillä olisi mukava nähdä lukemat kootusti tällä hetkellä. Viimeiset 10 vuotta on kuitenkin menty mahdollisesti juuri sokerin osalta huonompaan suuntaan monissa maissa.

Kuidussa isompia muutoksia ei ole tapahtunut.

Kasvikset
Omalla tärkeyslistallani kasvisten määrä on erittäin korkealla ja itselleni se on näistä taulukoista läheisin. Suomalaiset ovat tunnetusti tehneet huikean suorituksen kolminkertaistamalla kasvisten käytön, mutta kun pohjalta lähtee niin se ei ole vielä paljoa - olemme edelleen Euroopan heikoimmin kasviksia syövien joukossa ja niin kauan kuin tilanne on tämä niin nykyisten väestön paino- ja terveysongelmien syitä ja ratkaisuja ei tarvitse kovin paljoa ihmetellä. Tämä on myös se tulos, jossa minusta suomalainen terveysvalistus Pohjois-Karjala projekteineen kaikkineen näyttää toimintansa tehon. Varmasti lisääntymistä olisi tapahtunut muutoinkin, mutten hetkeäkään epäile etteikö vahvalla valistuksella olisi ollut tässä roolinsa. Hieno suoritus siis - mutta silti yhä heikko tulos. Välimeren maat tunnetusti ovat listan kärjessä suomalaisiin verrattuna yli kaksinkertaisella kulutuksella.

Rasvan saanti
Rasvan saannissa on menty eri suuntiin eri puolilla Eurooppaa - ja päädytty samaan pisteeseen. Ravintotaseet kertovat suomalaisten rasvan kulutuksen pysyneen samana vaikka ravitsemustutkimusaineistoissa on nähty selvää laskua. Etelä-Euroopan maissa ja perinteisesti vahvoissa "sydänmaissa" Ranskassa, Kreetalla, Kreikassa jne.. puolestaan rasvan saanti on lisääntynyt voimakkaasti. Lopputuloksena nykyisellään Euroopassa rasvan kulutus on melko samanlaista.

Mutta laatu on määrää tärkeämpi tässäkin. Kertatyydyttymättömien rasvojen kulutus on lisääntynyt kautta linjan (kuva siellä linkissä). Mutta monityydyttymättömät ne etenkin kiinnostavat, sillä omega-3:en edut ovat kiistattomat ja omega-6 ja -3 -rasvahappojen keskinäisestä suhteesta on tehty joissakin piireissä kynnyskysymys. Minun mielestäni nykytilanteessa monityydyttymättömien rasvojen saannin lisääminen ylipäätään on hyvä juttu - ja olemmekin siinä menneet parempaan suuntaan. Kuten on koko Eurooppa. Ja lisäksi olisi hyvä, että omega6/3 -rasvahappojen suhde olisi edes luokkaa 4:1 tai jossain siellä päin. Tässä on tullut takapakkia koko Euroopassa ja Suomessa hieman keskivertoa enemmän.

Heikommalla maineella varustetuista rasvoista transrasvojen saannin muuttumisen tietoja ei löydy. Muualtahan löytyy kyllä tietoa transrasvojen saantien välisistä eroista eri maissa ja siinä Suomi oli keskikastia ja saantimäärät aika pieniä. Tyydyttyneen rasvan kulutus on ollut Suomessa laskusuunnassa, mutta Välimeren maissa se on ollut voimakkaassa nousussa ja päätynyt Suomen nykyiselle tasolle.

Muut asiat
Nämä ravitsemustekniset tiedot syömisen muuttumisesta vuosien aikana ovat välttämätöntä infoa perspektiivin saamiseksi. Mutta silti tästä puuttuu yhä paljon mitä olisi kiva tai jopa välttämätöntä tietää. Enkä tarkoita vain alkoholia, muita juomia jne.. joiden osalta tiedot ovat kyllä olemassa. Vaan syömistä heiluttavat asiat minua kiinnostavat. Ovatko ateriarytmit muuttuneet koko Euroopassa - Suomessa ainakin ovat ja huonompaan päin. Entäpä kunnon aterioiden valmistaminen ja yhdessä syöminen - Suomessa kun on menty huonompaan päin. Entäpä syömisen saama arvostus ja huomio - ihan sama onko syömisasenteen takana vain hyvän syömisen arvostus tai terveys mutta huomio ja arvostus on tärkeää. Nämä kiinnostaisivat, mutta tieto taitaa olla tavoittamattomissa ja täytyy tyytyä näihin teknisiin seikkoihin.

Ja mitä nämä tarkoittavat?
Itselläni ei ollut mielessä blogautuksen alussa mitään ihmeempää pointtia, jonka halusin tehdä. Eikä ole oikein vieläkään, kunhan halusin pistää luvut esiin ja pohdittavaksi. Mutta ehkä jotain omista ajatuksistani voisi tiivistää:
- suomalaisten kasvisten lisääminen on menestystarina - joka listasta riippuen oikeuttaa meidät Euroopassa silti viimeiselle tai viimeisille sijoille. Ja tämä on iso ravitsemuksellinen terveysongelmamme.
- tarkoitettiin Välimeren ruokavaliolla joskus sitten koko Välimeren alueen syömistä, muutamia maita tai Kreetaa, niin sitä syömistä ei enää ole. Mutta 50 vuotta sitten se oli hyvin vähärasvainen ja vähän tyydyttynyttä rasvaa sisältävä ruokavalio.
- ylipainon kannalta suomalaisten heikkous on pahimmassa paikassa: kasviksissa. Välimeren maissa taas toisenlaiset suuntaukset (mm. glykeeminen kuorma) ovat huonompaan päin, mitkä osaltaan selittää siellä olevia ongelmia. Toisaalta näillä taulukoilla lihavuutta on ihan turha yrittää selittää, koska esiteltyinä on vain muutamia elintapatekijöitä lukuisista, eikä edes kaikkia syömiseen liittyviä (ateriarytmit, syömisasenne jne..)
- syömisessä tapahtuu kaikissa maissa samaan aikaan sekä huonoja ja hyviä suuntauksia.
- Euroopassa syödään nykyään aika samalla lailla.

Enempää en ala miettimään, niin saavat mahdolliset kommentoijatkin tulkita näkemyksiään.

Hyvää kesää kaikille lukijoille! Nauttikaa auringosta, syökää hyvillä mielin mitä syöttekin ja muistakaa ottaa päiväunet riippumatossa.

PS. Kaikissa kuvissa lähteenä The EU diet - Evolution, evaluation and the impacts of CAP. Schmidhuber J. linkissä: http://www.fao.org/fileadmin/templates/esa/Global_persepctives/Presentations/Montreal-JS.pdf

Millä eväillä futiksen EM -kisoissa mennään?

Tässä on viimeaikoina tullut blogailtua niitä näitä, mutta nyt ollaan isojen asioiden äärellä - kyse on jalkapallosta.  (juu ja voin kuvitella joidenkin syvän tuskan huokaisun :D)

Miten syövät nuo TV:ssä illasta toiseen kirmaavat jalkapalloilijat, joiden taito, kunto, peliäly, ulkonäkö ja kuulemani mukaan myös paidanvaihdot niin monia kiinnostaa? Yleisluonteinen vastaus on osa tosi hyvin, iso osa aika hyvin ja osa aika huonostikin. Ajankohtainen vastaus on hiilihydraattipitoisesti haitarilla 40-65 % energiasta. Mutta koetaan vastata hieman paremmin.

Mitä jalkapallo vaatii ravinnolta?
Urheilussahan voi noin yleisesti sanoa, että niin kauan kun energiaa saadaan riittävästi niin aina siellä jotenkuten jaksetaan. Tämä pätee jalkapalloonkin. Siksi kisoissa on mukana pelaajia, jotka olisivat MCDonaldsin vakiovieraita. Olisivat koska kyseessä todennäköisesti olisivat englantilaiset mutta he taas ovat maassaan niin puolijumalia etteivät voi Mäccäriin mennä. Joten sanotaan sitten, että pizzojen ahkeria tilaajia on pelaajalistoilla aika varmasti.

Jalkapallo vaatii ravinnolta tietysti ihan samoja asioita kuin kaikki muutkin lajit: proteiinia lihaksille ja vammojen ehkäisyyn, antioksidantteja moneen asiaan, rautaa hemoglobiinille jne.. Sanalla sanoen kaikkia niitä kymmeniä asioita joiden vuoksi suositellaan syömään hyvin. Lajinomaisena erityiskysymyksenä esiin ei oikeastaan nouse kuin kaksi asiaa: hiilihydraatin määrä ja neste pelien aikana.

Jalkapallo jos mikä on lajina luonteeltaan hiilihydraattipainotteinen - pitkäkestoinen (1-5-2h) kovan kulutuksen laji, jossa kuitenkin tarvitaan maksimaalisia voimasuorituksia ja spurtteja. Lyhyempikestoisissa tai vähemmän spurtteja vaativassa lajissa tilanne olisi heti toisenlainen. En kättelyssä keksi paljon harrastettua lajia, jossa hiilihydraattien rooli korostuisi yhtä paljon. Tutkimuksissakin nähdään poikkeuksetta että jalkapallossa tai jalkapallon tyyppisissä testitilanteissa paras jaksaminen saadaan aika runsaalla hiilihydraattien määrällä. Nykypäivän ilmastossa olisi trendikästä ajatella, että vähähiilihydraattisempi ruokavalio sopisi jalkapalloilijallekin ja selitellä, ettei tutkimuksissa ole vielä vain adaptoitu vähähiilihydraattiseen tai tutkimukset muulla tavoin eivät kerro vähähiilihydraattisemman ruokavalion tilannetta oikein. Voi melkoisella varmuudella sanoa ettei näin ole, sillä tutkimusten ohella käytännön kokemuksetkin ovat surkeat. Joitakin vuosia sitten vähähiilihydraattisuusbuumin ollessa korkeimmillaan huippujalkapalloa myöten monet kokeilivat pitkään ja sitkeästi myös vähähiilihydraattisuutta. Aika monen kokemukset voi summata niin, että paino laski hieman ja suorituskyky romahti. Ja tämä oli odotettua. On lajeja joissa hiilihydraatteja voi vähentää - jalkapallo ei vain ole yksi niistä.

Nesteen nauttiminen jalkapallon aikana on toinen erityiskysymys ja se on tosi usein myös pielessä. En siihen teemaan nyt mene, mutta katsojaa voi kiinnostaa että kuuman ilmanalan otteluissa pelin loppua kohden makaillaan maassa milloin minkäkin hipaisun jälkeen osin myös siksi että levon lisäksi saadaan juomataukoja. Periaatteessa pelin aikanakin voisi yrittää juoda, mutta käytännössä sitä ei kukaan muista ellei selviä rauhallisia taukoja peliin tule.

Miten jalkapalloilijat syövät?
Jalkapalloilijoiden ravinnonsaantia on tutkittu tietysti jonkin verran ja vielä tämän vuosituhannen alkuvuosina pystyi sanomaan, ettei se juuri eronnut valtaväestön syömisestä. Elikä jalkapalloilijat eivät keskimäärin syömiseen ihan hirveästi huomiota kiinnittäneet. Sittemmin huomio on kasvanut ja nykyään todennäköisesti yhä useampi jalkapalloilija miettii edes hieman mitä syö. Tämä on nähtävissä myös kotimaassa. Joskus 10 v sitten katsoin tarkemmin nuorisomaajoukkueiden syömistä ja verrattuna nykyiseen edistystä on tapahtunut. Yhä useampi yrittää syödä hyvin ja sitten joukossa on tietty aina niitä, joita homma ei vain nappaa.

Jalkapalloilijana itsekin minulla on aika hyvä visio siitä mitä jalkapallo vaatii ja mitä siellä tehdään. Huipputason jalkapallon kuvioista olen saanut tietoa kollegoilta ulkomailla ja aiemmilta pelikavereiltani tai asiakkailta - näillä kontakteilla on näppituntumaa miten syömiseen suhtaudutaan Englannin Valioliigassa, Saksan Bundesliigassa tai Espanjan La Ligassa. Itse näkemieni huipputason jalkapalloilijoiden syöminen on aina ollut tietoista ja poikkeuksetta varsin hyvää. Jos ongelmia on ollut niin kyseessä on enemmänkin ollut hiukan liiankin hyvä syöminen. Pyrkimyksenä syödä hyvin on päädytty liian keveään, liian vähärasvaiseen tai liian vähähiilihydraattiseen syömiseen ja jaksaminen on alkanut kärsiä.

Kisojen pelaajistakin suurin osa syönee varsin hyvin. Ja kun kuulet selostajan sanovan pelaajan olevan jo päälle kolmenkymmenen niin tiedät hänen syövän hyvin. Hän ei pelaisi jalkapalloa huipulla enää päälle kolmekymppisenä jos ei söisi ja tekisi monia muitakin asioita aika hyvin. Pelin fyysinen vaativuus ja repivä luonne sekä jokaisen kohdalle tulevien vammojen toipumisprosessit pitävät huolen, että parahultaisilla elintavoilla varustetut huiput hiipuvat ennen kolmeakymmentä ikävuotta.

Selviääkö jalkapalloilija pelkällä ruualla?
Eli tarvitaanko ravintolisiä? Eivät ne todellakaan välttämättömiä ole, sillä pelkällä ruualla voi päästä loistavaan kuntoon ja pidetään mielessä, että jalkapallossa fyysinen suorituskyky ei ole mikään tärkein osatekijä suorituksessa. Fyysisen puolen pitää olla kunnossa mutta taito, asenne ja peliäly pelaamisen ratkaisevat, joten se tavallaan samalla vähentää tarvetta ravitsemuksen optimointiin.

Käytännössä ravintolisiä käytettäneen huippujalkapallossa aika paljon, ajavana tekijänä ovat optimointia hakevat pelaajat itse sekä seurojen toimintavat, joissa aika usein erilaiset fysiotoimijat pyörittävät syömisohjausta. Nämä fysiotoimijat ovat usein linkittyneet ravintolisäfirmojen kanssa ja he myös ovat usein ravitsemusasiantuntijoita valmiimpia hakemaan hyötyä niistäkin lähteistä joissa se on epävarma tai jopa epätodennäköinen. Tulos on helposti tilanne, jossa seuran toiminnan puitteissa pelaajalla on halutessaan näpit täynnä ravintolisiä.

Ravintolisäpuolella todennäköisiä hyötyjä on vain muutamista yhdisteistä: kreatiinilisän hyöty on todennäköinen lajin intensiivisestä ja pyrähdyksittäisestä luonteesta johtuen, emästankkauksen hyöty on myös aika todennäköinen ja yhdisteeksi loogisin valinta tällä hetkellä olisi varmaankin beeta-alaniini. Ja tietysti palautusjuomat ja proteiinivalmisteet jos joku ne ravintolisiksi laskee. Suurin piirtein samaa mieltä ollaan katsausartikkelissa, joiden kirjoittajista esim. Maughan on paitsi arvostettu tutkija niin myös Valioliigajoukkueen ravitsemusasiantuntija.

Näiden varmempien yhdisteiden jälkeen onkin hiljaisempaa ja jäljellä on läjä potentiaalisia yhdisteitä. Glukosamiinia suojaamaan nivelvammoja tai jo polvivaivaisille? Leusiinia tai BCAA varmistamaan laadukas aminohappojen saanti? Spekuloitavien hyötyjen lista on pitkä, mutta useimmilla jalkapalloilijoilla pysynee tässä järki kädessä.

Hyvin syöviä pelaajia
Näillä perusteilla sanoisinkin, että kisoissa kirmaavat jalkapalloilijat syövät todennäköisesti varsin hyvin, mutta syöminen on samalla useimmille pikkuasia johon vain kiinnitetään jonkin verran huomiota että siinä on tolkkua. Ja tämä on hyvä lähtökohta, sillä esimerkiksi yksilölajeissa huomio ravitsemukseen on usein huomattavasti suurempaa ja siellä nähdään varsin hyvin että huomioarvon kasvaessa syömisen ylilyönnitkin yleistyvät - ja kokonaisuus kärsii. Kun miettii erilaisten urheilulajien lajikulttuuria syömisen osalta, niin olen aika tyytyväinen siitä suunnasta mihin jalkapallossa mennään - se on matkalla parempaan eikä kovin kaukana maalista.

PS. Off-topic. Monia mietityttää kuinka usein pelaajat kontaktitilanteiden jälkeen filmaavat tai jäävät muuten vaan pyöriskelemään maahan kerätäkseen voimia, erotuomarin myötätuntoa tai sääliä - ja kuinka usein heitä oikeasti sattuu. Mielipiteeni on, että jos pelaaja ei mene kentän sivuun huolettavaksi ja pysykin siellä vähän pidemmän aikaa niin filmausta se oli. Tänään tuleekin kahden kaatuilun suurmaan välinen ottelu Italia-Kroatia, jossa ilmiö tullee taas esiin. Ja aika hyvin sama ilmenee kun seuraa pelaajia, joista tiedetään etteivät he juuri filmaa - ei heitä juuri koskaan maassa näe kieriskelemässä. Futiksen syöpähän tämä filmaaminen on...

Isot asiat piilossa

Ravitsemusta tukevat poliittiset päätökset

Mikä oli viime viikon merkityksellisin ravitsemuksellinen uutinen suomalaisille? Se on tietysti makuasia, mutta minusta viime viikon suurin ravitsemusuutinen ei saanut lainkaan huomiota vaikka se Ruokatiedon sivuillakin uutisoitiin.  Eli minusta suurin ravitsemuksellinen uutinen oli, ettei EU:n maatalouspolitiikkaan (eli CAP) monien terveystoimijoiden pettymykseksi tulee muutoksia, jotka edesauttaisivat terveellistä ravitsemusta. Itse olen aihetta sivunnut aiemmin blogautuksessani Terveellinen syöminen on kalliimpaa. Tai ehkei kyseessä ole pettymys, sillä tiedossa on miten hankalaa terveysarvojen saaminen CAPiin on - mutta pyrkimystä terveystoimijoilla on siihen EU:n tasolla ollut ja pieni toivonkipinä on ollut että asiat voisivat mennä parempaan suuntaan. Mutta ei nyt sitten tällä kertaa.

Näkemys syömisen toiselta laidalta
Tämän uutisen näkymättömyys osui yhteen hyvää työtä tekevän MTT:n professorin Sirpa Kurpan blogautukseen, jossa hän valittelee ekologisen näkökulman ja sen ymmärryksen puutetta ruoka-asioista puhuttaessa ja todella tärkeiden asioiden sijasta puhutaan pikkunippeleistä, jotka eivät oikein ratkaise paljoakaan ja luovat potentiaalisti uusia ongelmia. Hänen näkökulmansa on asiantuntemusalaltaan eli ruokatuotannollinen mutta hän sivuaa lyhyesti myös ravitsemuksellista näkökulmaa toteamalla:

Valitseva ylipaino johtuu todellisuudessa ekologisten resurssien vinoutuneesta käytöstä ihmispopulaatiossa suhteessa populaation ravintoresurssien tarpeeseen eli se on ihan yhtä lailla ekologinen kysymys kuin ruoan tuotantokin.

Ja kun populaatioista puhutaan eikä yksilöistä niin olen tismalleen samaa mieltä. Voimavaralliset yksilöthän voivat tehdä ravitsemuksessaan aivan mitä haluavat, mutta väestötasolla isot linjat ohjaavat syömistä. Miksi vihannekset ovat niin kalliita? Miksi epäterveellinen ruoka on halpaa? Miksi hyvä syöminen on hankalampaa vähävaraisilla? Näinhän ei tarvitsisi olla, mutta on koska ruuantuotannon lainalaisuudet ovat nykyisellään mitä ovat.

Mistä päästäänkin lopulta blogautuksen aiheeseen eli siihen, että nämä isot ja todella tärkeät asiat pysyvät helposti piilossa kun ne eivät tunnu henkilökohtaisesti läheisiltä, niitä ei ymmärretä ja varmaan aika monesti niistä ei edes tiedetä. Ja niin emme saa asioita syömisessäkään parannettua kuin pikku asioissa siellä täällä - eteenpäin niinkin päästään mutta aika hitaasti yksilö yksilöltä.

Jos haluaa TODELLA vaikuttaa eikä vain fiilistellä?
Mistä päästään siihen, että kun ihmiset toivovat ravitsemukseen monenlaisia muutoksia niin usein kyse on oman pään tuulettamisesta ilman mitään vaikutusta ellei kyseistä painetta ohjata poliittisiin päättäjiin? Nyt se paine liian usein kohdistuu ihan väärään paikkaan jos tarkoitus on vaikuttaa. Esimerkkejä olisi varmaan aika paljon:

-koululaitosta tai kouluruokasuosituksia on melko turha syyllistää kouluruuan laadusta. Tuskin kukaan koulu- tai terveystoimija on ylettömän tyytyväinen kouluruokailun järjestelyihin ja todellinen ongelma ovat resurssit. Ihan mielellään koulussa nähtäisiin vähemmän puuropäiviä, monipuolisempaa ja runsaampaa proteiinin saantia, monipuolisempia kasviksia, paikallista ruokatarjontaa jne. Resurssit ratkeavat kunnallispolitiikan tasolla. Kohdistakaa paine heihin.

- ylipainon yleisyydestä voi koettaa syyttää milloin hiilihydraatteja, milloin rasvaa, milloin liikkumisen puutetta. Yksilötasolla tällaisista voi saada suurtakin hyötyä mutta yritäpä saada koko kansakunta tulemaan perässä. Ei kovin hyvin toimi vaan otteen pitää olla kokonaisvaltaisempi ja ylipainon tapauksessa kyseessä on järjettömän iso kakku, joka koostuu talous-, sosiaali-, terveys- ja varmaan kaikista muistakin politiikoista. Seuraavan kerran kun jotakin sosiaalitukea puretaan tai taloutta ohjataan suurentuvien tuloerojen suuntaan niin kannattaa kuitenkin pitää mielessä että se on potentiaalisti syömistä heikentävä ja ylipainoa lisäävä päätös.

Pientä ja suurta visiota
On varmasti hyvä, että ravitsemuksesta keskustellaan yksilötasolla ja mietitään miten asioita siinä voisi tehdä paremmin. Ja tämä riittää monille kun tavoitteena on oman syömisen löytäminen. Ja kyynisemmin monelle riittää ravitsemuskeskustelussa pelkkä viihdearvo ja ajankuluarvo kun saa huudella omia ajatuksiaan. Mutta monella tuntuu olevan myös intoa ja virtaa laajemmankin hyvän tuottamiseen ja silloin pitäisi muistaa huomioida myös se ylätaso, joka lopulta mahdollistamisellaan vaikuttaa miten yksilötason ratkaisuissa ihmiset voivat päästä eteenpäin. Ja mielestäni tämä ylätaso julkisessa keskustelussa on jäänyt uupumaan aika totaalisesti - ja kun se näkyy niin se on "virallisen toimijan" toimesta. Mutta asiantuntijatkin tarvitsevat puolelleen kansalaismielipiteen, jotta hyviä ja vaikeita asioita saadaan eteenpäin.

Eli konkreettisesti tarkoitan sitä, että edes jossain näkyisi julkista painetta poliittisissa asioissa - ja oikeille henkilöille oikeassa asiassa  - myös kansalaisten taholta. Ainoa vahvempi muistikuvani tällaisesta on Turun seudulta kansalaislähtöisenä noussut ja paikallispäättäjiin kohdistunut toiminta kouluruokailun parantamiseksi. Siinä on laitettu oikeille henkilöille painetta oikeasta asiasta. Päättäjille olisi ollut turha valittaa kouluruokailun suosituksista ja terveystoimijoille olisi ollut turha valittaa kouluruokailun heikkoudesta.

Esimerkki
Kimmoke tähän blogautukseen tuli kuitenkin eilisestä Hesarin jutusta, jossa kerrottiin Espoon ruokapalveluiden nostavan hintojaan ja esimerkkinä jutussa oli vanhempi mies, joka kertoi vaihtaneensa ruokapalveluaterian kauppaostoksiin kun kaupasta sai eineksiä siten, että yhdellä ruokapalvelun aterian hinnalla saa kolmen päivän ateriat kaupasta. Ja sivuanekdoottina oli henkilön kokemus, ettei ruokapalvelun ruuasta saa tarpeeksi ravinteita - tosin eineksistä ei sen vertaakaan - ja ravintolisiä taisi kulua enemmänkin. Tämä on tyyppiesimerkki kuinka huonoon syömiseen päädytään ruokapolitiikan kautta. On tavallaan hyvä jos ruokapalvelun hinnannousun takana on laadun paraneminen (kuten todettiin), mutta ei hyvä jos politiikka ajaa laadukkaan ravinnon hinnat pilviin. Jotenkin juuri tämä juttu huutaa laaja-alaisempaa keskustelua hyvästä ravitsemuksesta ja sen ratkaisuista.

Juttuahan meillä syömisestä piisaa. Kun saisi siihen nämä todella ison merkityksen asiat mukaan niiden pienempien vierelle.

Huono motivaatio - helppo syypää kun tehdään asioita hankalasti

Motivaation puute. Siihenhän nämä elintapamuutokset usein tyssäävät - tai niin ainakin luullaan. Kun muutosta haluavilta suomalaisilta on kysytty syitä syömismuutosten esteisiin on itsekurin puute numero 1 - ja sen kääntöpuolena asia mielletään usein myös motivaation puutteeksi. Ongelmana minusta onkin, että liian usein motivaatio mielletään haluksi mennä läpi harmaan kiven tai hakata päätä seinään kerrasta toiseen - ja motivaatio elintapamuutoksessa on sitten tämä ajatusmalli jossa todetaan "vaikeetahan tämä on ja vaatii itsekuria, mutta kyllä mä olen päättänyt nyt tsempata ja yrittää kaikkeni".

Motivaatio vs. tekemisen laatu
En vain voi nähdä motivaatiota tuollaisena. Minulle motivaatiota on, että joku haluaa jonkun asian muuttuvan. Joku haluaa laihtua, joku haluaa jaksaa paremmin, joku haluaa kuivaan ihoonsa apua, joku haluaisi olla liikkuvampi, joku haluaa näyttää paremmalta, joku haluaa kuntonsa kohoavan - he ovat kaikki jo ihan tarpeeksi motivoituneina pelkästään tuon halunsa puolesta. Kun motivaatio on tuolla lähtöajatuksella kunnossa niin loppu on vain tekemisen sopivaa mitoittamista ja oikeiden asioiden tekemistä, jotta tulos myös toteutuu. Jos henkilö alkaa vaikkapa laihtuakseen tekemään jotakin, jonka vuoksi ei meinaa enää jaksaakaan laihdutusta ja tekeminen alkaa rakoilemaan niin ei se mikään motivaation ongelma ole, se on tekemisen ongelma. Joko tehdään liian paljon muutoksia tai liian tiukkoja muutoksia tai sitten tehdään vääriä asioita tai sitten tehdään oikeita asioita mutta joitain muita vielä tärkeämpiä asioita ei ole huomattu muuttaa. Tyyppitilanteita on monia, mutta otetaan nyt vaikka esimerkiksi liikunnan aloittava henkilö, joka aloittaa liikunnan lähes järjestään liian kovalla teholla ja mahdollisesti lajissa, jossa mielekkyyttä ei ole mietitty loppuun vaan on vain valittu joku "tehokas" laji: äijät on sitten juoksulenkeillä ja naiset jumpissa ja spinningeissa vaikkei lähtökunto millään noita vielä sallisi ja ehkei se lajikaan ole itselle sopivin. Ja tottakai laihduttaja, joka syö liian vähän ja välttelee kuka mitäkin kuuluu tähän samaan kastiin. Kun he väsähtävät niin ei motivaatiossa ole vikaa. Tekemisessä on.

Jokainen puutteellista motivaatiotaan ja heikkoa itsekuriaan valitteleva voisikin miettiä tätä asiaa. Jos haluat laihtua, laihtumismotivaatiossasi ei ole mitään vikaa. Jos haluat syödä terveellisemmin, ei motivaatiossasi ole mitään vikaa. Jos haluaisit olla hyväkuntoisempi, ei liikkumismotivaatiossa ole mitään vikaa. Jos homma ei toimi, se vika on tekemisessä jossa ei nähdä miten tämä homma pitäisi ratkaista

Ohjaajat pääsee helpolla
Ohjaustyössäkin aika usein asiakkaan "motivaatio-ongelma" on ohjaajan puute eikä asiakkaan. Henkilön motivaatiossa ei ole mitään vikaa jos hän haluaa laihtua, voida paremmin, jaksaa paremmin, jota kuiva iho vaivaa, terveysriski huolettaa tai ylipäätään haluaisi muuttaa jotain itsessään. Ja asioita, joiden kautta motivaation päästään kiinni on älyttömän paljon. Luulen valtaosan toimijoista olevan aika hyviä kaivamaan mahdollista motivaatiota monenlaisista asioista, mutta varmaan on niitäkin jotka pyrkii motivoimaan vain terveydellä - mikä toiminee aika huonosti kun ihan listauksissakin terveys ei ainakaan syömisessä ja liikkumisessa ole kärjessä ihmisten motivaatiotekijöissä. On myös jännää kuinka asiakastyössä asiakkaat aika usein vähän nolosti toteavat ettei terveys juuri motivoi - mihin tulee usein vastattua, etten oikein oletakaan terveyttä motivaattoriksi ja se on ihan sama mistä se motivaatio elintapamuutokseen kumpuaa kunhan kumpuaa. Valtaosalla joku tällainen kumpuava toive on ja sen jälkeen pallo siirtyy ohjaajalle, jonka tehtävä on mitoittaa muutokset sopiviksi. Mutta aika usein jos ohjausta ei mitoiteta ja kohdisteta hyvin ja asiakas ei pysty siihen niin se käännetään asiakkaan motivaatio-ongelmaksi eikä ohjaajan ongelmaksi.

Törmään alituiseen siihen kuinka syy nähdään itsessä eikä ohjauksessa ja ylivoimaisesti yleisin esimerkki tästä on asiakas, joka historiaa kerratessaan mainitsee Painonvartijat ja toteaa sen olleen "hyvä systeemi mutta itsellä ei vain riittänyt siihen motivaatio/itsekuri". Vielä kukaan ei ole sanonut, että sielläkin tuli oltua mutta sehän oli yltiötiukka viritys jossa juuri kukaan ei jaksa jos ei opi itse soveltamaan. Missä ovat ne ihmiset, jotka tulevat vastaanotoille ja ryhmiin todeten, ettei tämä homma nyt toimi minulla ja annapas nyt sellaisia ohjeita joita ihan tavallinenkin ihminen pystyy noudattamaan. Vaikka kaikenkaikkiaan ohjaustilanteessa sekä ohjaaja ja asiakas yhdessä pohtivat jatkoa niin kyllähän se nimenomaan on asiantuntijaroolissa olevan ohjaajan tehtävä osata antaa ohjeita, joissa mihinkään ylittämättömiin ongelmiin ei jouduta. Jos asiakas on itse hakeutunut ohjaukseen ja haluaa muutosta, niin kaikki siitä eteenpäin on tekemisen ongelmaa. Taaskaan ei motivaation ongelmaa.

Kun motivaatiota ei ole
Tottakai on niitäkin joita mikään ei nappaa vaikka kuinka kaivelee motivaatioita kaikenlaisista asioista. Tosin tässäkin sanoisin, että osa näistäkin on ei-motivoituneita luullessaan joutuvansa tekemään jotain ikävää ja hankalaa ja viisari on siksi kääntynyt ei-kiinnosta asentoon. Kun heille valotetaan, että oikeasti kysymys on jostain paljon helpommasta niin yhtäkkiä motivaatio saattaakin ponnahtaa esiin.

Ja sitten on niitä, joilla vain mitään intoa ei ole. Mutta heitä on aika vähän ja heidän voi melkein antaa olla rauhassa, koska jos ei mikään kiinnosta niin on aika epätodennäköistä että se yhtäkkiä ponnahtaisi esiin. Kyllä se ennemminkin heräilee hiljalleen jos on herätäkseen. Itse annan näiden motivoitumattomien asiakkaiden olla ja sanon, että palataan asiaan jos joskus alkaa kiinnostamaan. Useammankin asiakkaan ole lähettänyt pienen motivaatiokeskusteluun jälkeen nopeasti kotiin, ettei tarvitse maksaa vastaanottoa. Ei tulisi mieleenkään alkaa vääntämään ja kääntämään, että kyllä se motivaatio on nyt vaan saatava heräämään. Ymmärrän kuitenkin, että monilla - esimerkiksi terveydenhuollossa - on työnkuvia joissa koetaan velvollisuudeksi saada nämä umpimotivoitumattomatkin motivoituneiksi - ja koetaan, ettei työtä tehdä hyvin jos ei yritetä. Mutta kyllä se helposti on ajanhukkaa - ja motivaatio herää kuitenkin paremmin omilla oivalluksilla kuin toisten painostuksilla. Noin kaikenkaikkiaankaan en ole niin hirveän huolissani tulevan hyvinvointinsa kannalta motivoitumattomista henkilöistä joita on varmaan vähemmistö (?) suomalaisista. Paljon enemmän olen huolissani siitä väestön valtaosasta (?) joka haluaa muutosta mutta tekee asioita vähän väärin ja siksi ei saa tuloksia. Siellä se varsinainen potentiaalin hävikki on.

(Motivaatioblogautuksen luettuani) olen sitä mieltä, että omassa elintapatavoitteessani