Painosyyllisyyden jälkipuintia

Edellinen juttu Onko ylipaino oma moka? sai runsaasti kommentteja ja oma näkökantani sai gallupissa turpaansa huolella. Mikä oli yllätys, sillä odotin  määrin tasaista kisaa, jossa "oma moka" -näkökanta olisi jäänyt alakynteen. Asiasta jäi vielä hiukan puitavaa ja tässä toisen kierroksen ajatuksia ennen uusia teemoja.

Onko ylipaino oma moka?

Onko ylipaino pääosin oma moka?

Vähän harmaan sävyjä
Kuten moni totesi niin ei totaalinen kyllä-ei asetelma ole tässä oikea - että ylipaino olisi aina oma moka tai ei koskaan. Halusin tuoda itse esiin minusta hyvin piilossa olevaa "ei oma syy" -näkökulmaa ja vältin "kyllä" -näkökulmaa, koska siihen tartutaan luvattoman helposti muutenkin - jätin ainoaksi lievennykseksi harmaan sävyistä galluppiin sanan pääosin kuvaamaan, että vastaus riippuu vähän tilanteesta. Tämä siis lähinnä vastauksena ajatuksiin, ettei tilanne ole mustavalkoinen. Ei ole, mutta kummasta mahtaisi enemmän olla kyse - oma moka vai ei.

Tieto on ongelma
Olen jyrkästi sitä yleistä käsitystä vastaan, että ihmiset kyllä tietävät mistä laihduttamisessa on kysymys ja sen totesinkin. Tiedon puutteelle ollaan yleensä varsin sokeita ja se näkyi kommenteissakin. Monessa kohtaa ilmeistä oli kokemus "tiedetään miten pitäisi laihduttaa mutta ei vaan pysty/jaksa/kiinnosta.." ja hyvin suoraan tai rivien välistä oli näkyi, ettei ollut tietoa vaan oli vaan tätä "syö vähemmän, liiku enemmän, ei saisi syödä suklaata jne.." Otan esimerkkinä joitakin katkelmia KYLLÄ vastanneiden kommenteista ja ehkä lisään oman kommentin jos siltä tuntuu:
- rakastan suklaata, rakastan syömistä - niin melkein kaikki tekevät, mutta sen lausuminen on yleensä merkki kokemuksesta että laihdutuksessa sitä ei saisi tehdä ja kielii ajatuksen olevan liian tiukka
- Tiedän kyllä, mitä minun pitäisi tehdä - liikkua enemmän ja syödä pieniä aterioita muutaman tunnin välein. - öö ei.. pysyvässä laihtumisessa ei ole kyse näistä. Liikunta on bonus, painonhallinta perustuu nimenomaan riittäviin aterioihin eikä pieniin jne..
- loppuviimein vuosien epäonnistumisen jälkeen 25 kiloa ylipainoinen kokeiltuaan kaikki mahdolliset metodit, niin siltä se itsestäkin tuntuu, että ei se vika voi olla missään muussa kuin loppukäyttäjässä eli itsessäni - "kaikki mahdolliset metodit" (luen erilaiset brändätyt dieettinimet) ovat yleensä rajoittavia, liian tiukkoja, eivät puutu syömisen psykologiseen puoleen jne.. ovat monilla tavoin heikkoja.
- Kyllä voisin katsoa tarkemmin mitä suuhuni laitan ja kuinka paljon (varsinkin sitä määrää) - pyrkimys ruokamäärien hallintaan on pääsääntöisesti ongelma. Sen voi tehdä hyvin, mutta pääsääntöisesti siihen ei opasteta eikä näin käy.

Eli pidän kyllä tietopuolta aika ongelmana. Ja varsinkin silloin kun joku sanoo "tietävänsä miten laihdutuspitäisi tehdä, mutta..."

Syyllisyys hyödyllistä? Riippuu mitä se on.

Pariin otteeseen esiin nousi ajatus syyllisyydestä toiminnan edellytyksenä tai moottorina. Mikä on itselleni täysin outo ajatus - ei uusi, mutta todella vieras. Logiikka meni suurinpiirtein niin, että ilman syyllisyyttä asialle ei tehtäisi mitään ja syyllisyys kielisi siitä, että asia on itse hallittavissa ja siten sille olisi jotain myös tehtävissä sen sijaan että on vain ulkopuolisten voimien heiteltävissä. Ymmärrän nämä näkökannat mutta en oikeasti näe niissä oikein mieltä - varsinkaan jälkimmäisessä. Se kokeeko syyllisyyttä ei liity minusta mitenkään siihen onko asialle jotain tehtävissä - painolle on aina jotain tehtävissä jos keinokirjo vain tunnetaan. Syyllisyyden kokemus kertoo minusta enemmän vain siitä pystyykö näkemään koko painonhallintaa heiluttavan kokonaisuuden kirjon - mitä enemmän asia koetaan omaksi mokaksi, sitä heikommin todennäköisesti ymmärretään elintapamuutosten realiteetteja ja painoon vaikuttavien tekijöiden monimuotoisuutta. Jos masennuksen myötä nouseva paino koetaan omaksi mokaksi, niin herää kyllä kysymys ymmärretäänkö masennuksen olemusta. Eli häpeän kokemus on yhdenlainen signaali siitä, että omaa painokokonaisuutta ei nähdä hyvin, sitä yritetään ratkoa todennäköisesti vääristä paikoista huonoin keinoin - ja tämä on kokemukseni mutta myös tutkittua.

Äskeisestä hieman jatkaen eräs kokemukseni kommenteista yleisemminkin oli kohtuuttomat ja sanoisinko epärealistiset vaatimukset itselle ja muille esimerkiksi kommentissa:

"Tiedän itse vakavaa masennusta sairastaneena ja sen kautta lihoneena, että minä itse aiheutin painonnousun. Masennus ei taas ollut minun syytäni". 

Enpä väitä olevani mikään masennuksen asiantuntija, mutta masennuksessa ja painonhallinnassa on paljon samaa - eikä ole sattumaa että ne yleistyvät samaan aikaan ja kyseessä on kaksi ehkä suurinta kansanterveysongelmaamme. Ihan sama kuin sanoa painonhallinnassa "älä syö niin paljoa" olisi sanoa masennusoireiselle "koita nyt ryhdistäytyä". Periaatteessa niissä on jollain logiikalla perääkin, mutta silti se on ymmärtämätöntä ja tilannetta pahentavaa. Molemmat ilmiöt ovat vahvasti stigmatisoituja, mutta tuntuu että ymmärrys masennuksesta on keskimäärin parempaa kuin ymmärrys painonhallinnasta. Masennuksen syyt kun nähdään usein paremmin ja oikeammin kuin ylipainon syyt.

Oma mokahan on periaatteessa eri asia kuin syyllisyys - mutta usein ne yhdistettiin toisiinsa ja toki itsekin nämä ajatuksessani yhdistin. Eli syyllisyys ylipäätään, mitä se on? Se voi olla kai monenlaista. Realistisen toteavaa aiemman oman toiminnan analyysiä ilman kummempia tunnekuohuja, jossa havaitaan oman toiminnan parantamisen paikkoja - joka on varmasti hyväksi mutta ei se minulle oikein kuulosta syyllisyydeltä. Kai sillä syyllisyydellä yleensä (tai ainakin itse) tarkoitetaan jotain, johon liittyy huonommuuden kokemusta ja häpeää. Ja se on ongelma!

Aika yleinen lause oli myös "aikuinen on itse vastuussa tekemisestään". Niin kai. Mutta kun painonhallinnan mahdollisuuksien siemenet kylvetään lapsuudessa. Tämän ohittaminen vain sanomalla että aikuisena senkin voi sitten korjata ja vastuu säilyy on ..öh.. jotenkin ohutta.

Parempia tuloksia isommalla sydämellä

Eli juu. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että painoasioista ei kannata syyllistyä eikä niistä kannata syyllistää. Omaa toimintaa voi ja kannattaa arvioida kriittisestikin, mutta se on eri asia kuin itsensä syyttäminen tai oman mokan hakemista - sama asia ehkä mutta eri tunnelatauksilla. Syyllistymättömyys ei ole mitenkään pois siitä että painolle voidaan tehdä paljonkin jos henkilö niin haluaa - ja todennäköisesti se auttaa asiaa. Lihavuudenkin hoito tarvitsee Forgiveness therapyn kaltaista ajattelua - eikä päänsilittelyn vuoksi vaan koska se on reilua.

Onko ylipaino oma moka?

Niin, onko se? Onko ylipaino merkki siitä, että olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni aiemmin tai että on selkärangaton luuseri? Tai onko ylipaino ylipäätään yksilön oma virhe, joka olisi ollut korjattavissa jos olisi vain tahtoa riittänyt. Oli asia mikä hyvänsä niin syyllisen etsintä on tietysti aina turhaa ja epärakentavaa eikä se ole tarkoitukseni. Mutta kun näitä syypäitä kuitenkin välillä etsitään niin vilpitön mielipiteeni on EI. Se on joskus ammoin ollut kyllä tai osin - mutta nyt se on varsin pitkään ollut ei ja syyt tulevat alla.

Miksi ylipaino ei ole oma moka - taustat
Koen keskeiseksi asiakastyössä, että asiakas kertoo jotenkin syömistarinansa ja taustansa. Ja näitä tarinoita kun kuuntelee niin poikkeuksetta reaktio tarinaan on: "Mitenkään muuten ei olisi oikeastaan voinutkaan käydä..". Matkan varrella niin moni asia vaikuttaa siihen minkälaiset elintapaeväät kassiin tarttuvat matkalla lapsesta aikuisuuteen ja ne tuntuvat hyvin pitkälti ohjaavan painoakin. Kasvat perheessä jossa ei tehdä ruokaa, ei ole ruokarytmiä - ropleemo. Sen päälle tulee mahdolliset perheen sisäiset ristiriidat jotka syövät psyykettä - grande ropleemo. Jne. siis näitä taustajuttujahan on loputtomiin. Ja vastaavasti kyllä se painonhallinta tulee aika luonnostaan kun kasvaa kotona, jossa opitaan monipuoliseen syömiseen ajallaan ja muutenkin on asiat pitkälti kunnossa.

Eli kyllä ne mahdollisuudet tulevaan painonhallintaan luodaan hyvin varhain ja kotona. Toki sen jälkeenkin asioita voi kääntää parempaan yksilötasolla mutta noin laajemmin esimerkiksi kansanterveyden kannalta ajateltuna siihen ei kannata luottaa koska isossa mittakaavassa paino nuoruudessa ennustaa vahvasti painoa aikuisiässä. Tässäkin tullaan helposti isoihin syyllistämis/syyllistymiskysymyksiin kun kotipuolessa koetaan paino-ongelmat huonona vanhemmuutena. Tuskin kellään on tähän syyllistämiseen tarvetta - asiat ovat yleensä niinkuin ne ovat jostakin syystä ja ne syyt ovat monimuotoisia. Mutta ei siitä oikein mihinkään pääse, että kotona painonhallinnan pohja luodaan tavalla tai toisella - ja näihin taustoihin ei sillä yksilöllä ole juuri sanansijaa eikä siis myös syytä.

Miksi ylipaino ei ole oma moka - huonot ohjeet
Muistellaanpas pysyvän laihdutuksen ydiasioita. Jokainen voi itse miettiä kuinka monen laihdutusta haluavan silmään ylipäätään osuu ohjeet syö-sen-verran-kuin-haluat-mutta-tasaisemmin-ja kasviksia-lisää-plus-hoida- jaksamistasi. Ja jos osuu niin intuitiivisesti siihen ei uskota. Eli käytännössä valtaosa on yrittänyt saada painonsa alas syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän - joka on yleensä surkea tapa. Ei ole yksilön vika jos hyviä painonhallintaohjeita on harvassa ja hän uskoo tekevänsä juuri kuten pitääkin - vain todetakseen ettei ongelma ratkea ja luulee vian olevan itsessä. Lukemattomienkin kitukuurien jälkeen ihmiset usein kokevat vian olevan itsessä eikä ohjeissa: "kyllä niillä laihtu ettei ohjeissa ollut vikaa mutta mä en vaan pysty.."

Koomisesti kuulee joskus kuinka joku sanoo, ettei ylipainoisella ole ollut tarpeeksi yritystä tai itsekuria. Hitto, tyypillinen ylipainoinen on elämänsä aikana laihduttanut kymmeniä tai satoja kiloja ja on jaksanut taistella syömistä vastaan vuosikausia - hänellä on todennäköisesti tsemppaamisen historia, jota ei voi edes tajuta kun ei/en ole sitä elänyt. Mutta kun keinot on mitä on, niin ei se tsemppi oikein auta.

Nuo kaksi syytä riittää minulle
Aika pitkälle nämä kaksi syytä selittävät miksi en koe ylipainon olevan yksilön vika - pääsääntöisesti asiakkaan tarinaa kuunnellessa päällimmäinen fiilis on "Ei hänellä ollut mitään saumaa onnistua". Toki näkökantani on hyvin deterministinen. Mutta se on sitä ihan puhtaasti kokemuksesta huolimatta aiemmasta toisenlaisesta ideologiasta. Enkä tarkoita, etteikö painolle voisi jotain - voi paljonkin sitten kun tunnistaa missä se painonhallinnan pullonkaula pohjimmiltaan on ja saa siihen järkeviä ohjeita. Eli jotenkin näin tämä tuppaa menemään:
- hankala tausta, hyviä ohjeita ei näy = ei painonhallintaa
- hankala tausta, saa hyviä ohjeita = hyvin käynee 
- hyvä tausta, saa huonoja ohjeita = huonosti käynee
- hyvä tausta, hyviä ohjeita - painonhallinta on yleensä helppoa
Ja meillä nyt ei vaan satu olemaan maailmaa, jossa asiat olisivat aina hyvin ja hyvät ohjeet realisoituvat kovin äkkiä laihduttajan eteen.

Kun joku pitää ylipainoa pääosin henkilön omana vikana tai jonkinasteisena luonteenheikkoutena niin minusta siinä on kyse puhtaasta tietämättömyydestä. Mutta samalla siinä on jotain vastenmielistä itsensä kohottamista - "mä olen onnistunut kun mä olen niin hyvä, mutta toi ei..." Ei kiitos sellaista. Mutta tässä oli lyhyt johdanto teemaan - ja jatketaan keskustelua kommenteissa joita odotan sillä on tästä paljon toisenlaisiakin ajatuksia.

PS. Sattui just tulemaan ulos tutkimus, jossa katsottiin laihduttaneiden olevan vähemmän laiskoja verrattuna entiseen ylipainoonsa jos he olivat laihtuneet elintapamuutoksilla. Mutta jos laihtuminen oli leikkauksen avulla niin heidät koettiin yhtä laiskoiksi kuin ennenkin. Tämä lihavuus=laiskuus assosiaatio on jotain... jätetään nyt sanomatta. Mutta sen ajatuksen yleisyys on surullista.

PPS. Teeman jatkopurkua seuraavassa blogautuksessa "Painosyyllisyyden jälkipuintia"

Einekset

Minulta toivottiin vastausta blogissani kysymykseen "Voiko makaronilaatikkoa syödä?" ja eineksistä voisi muutenkin kai sanoa jotain.

Eineskysely

Eineksethän on aihe, josta yleisesti voisi sanoa että halvalla on vähän hankalaa saada terveellistä ja eineksissäkin tämä pätee. En todellakaan kaipaa mitään einesruokien haukkumista maanrakoon, mutta mielestäni einekset ovat päässeet melkoisella päänsilittelyllä tässä vuosien aikana. Fiilikseni mukaan lähinnä siksi, että jos aihetta on sattunut kritisoimaan niin syyllistyneiden perheenäitien armada on ollut niskassa - ei ole sattunut omalle kohdalle (vielä..) mutta pari tällaista muistikuvaa muualta on. Siispä minäkään en kritisoi - kerron niistä vain mielipiteeni :)

Einesruuan peruskonsepti
Einesruuan perusajatuksenhan pitäisi olla, että kaupasta ostettu einesruoka lämmitetään ja laitetaan lautaselle, josta se toinen puolikas on varattu kasvisosiolle. Siihen pinjansiemensalaatin viereen se makaronilaatikko sitten kauniisti asetellaan lautaselle lasten istuessa hymyillen paikoillaan odottamassa perheen yhteistä rauhoittumista hyvän ruuan äärellä. Ja näin meillä on sitten eineksistä koottu hyvä ateria.

Ja sitten kysymys. Kuinka monessa perheessä sen eineksen lisäksi laitetaan kasviksia runsaasti? Ei varmaan kovin monessa ja tämähän ei ole einesten ongelma, mutta jos niitä kasviksia siinä lautasella olisi niin einespäivällinen muuttuisi heti moninverroin paremmaksi ravitsemuksellisesti. Eli einesten peruskonsepti aika usein mättää tässä kohtaa missä jotkut mieltävät niiden olevan sellaisenaan valmis ateria - eivät ne ole kun ei niitä rehuja siellä useimmiten paljoa ole.

Einesten ravitsemuksellinen laatu
Einekset voisivat olla ravitsemuksellisesti ja laadullisesti erinomaisia - jolloin niissä olisi 4-8 euron hintalappu ja niitä harva ostaisi. Tai sitten jos hintalappu on 1-2 euroa niin se hyvä ravitsemuksellisuus on aika hankalaa. No en oikeasti tiedä einesten hinnanmuodostuslogiikkaa tarkemmin, mutta todennäköisesti alhaisen hinnan vuoksi muutama asia tuppaa olemaan kuitenkin epäoptimaalinen.

Proteiini-hh suhde on niistä päällimmäisin. Vaikkei mitään optimaalista suhdetta olekaan niin einesruuissa tuppaa painottumaan perunan/riisin/makaronin osuus ja varsinainen liha/kala/kana osuus jää vähälle - koska se on halpaa ja kuluttajille halpuus on tärkeä valintakriteeri. Mietitäänpä vaikka perinteistä lautasmallia ja sen ajatusta, että liha:peruna välillä voisi ollapa vaikka 1:1 -suhde - kyllä se on tosi harva valmisruoka joka pääsee tähän suhteeseen ja tyypillisimmin siitä jäädään kauas. Koska annoksen proteiiniosuus jää pienemmäksi niin jää myös annoksen ravitsemuksellisuus ja kylläisyysvaikutus. Jonkun vähähiilihydraattisempaan kallistuneen ajatusmallin kannalta tämä 1:1 :kään ei tietty sopisi ja tilanne vaikuttaisi vielä heikommalta. Itse tyytyisin 1:1 mutta kun sekään ei oikein toteudu. Viimeksi einestä syödessäni minun katkarapu-kasvis-nuudeliannoksessani oli 2 katkarapua...

Sitten tullaan lukemattomiin pienempiin laatutekijöihin kuten hiilihydraattien täysjyvävalintojen puutteeseen, liha/kala/kana -osan monipuolisuuteen ja laatuun, suolaan jne.. Kun ruokaa tehdään halvalla ja se yritetään sovitella useimpien makuun niin se vain tarkoittaa että täysjyvätattareita, kampelaa ja kaikenlaista hitusen terveellisempää ja monipuolisempaa saadaan einesrintamalla odotella. Lisäainehuolestuneille on sitten eineksissä vielä omat bonukset vaikka itse en niistä huolestu.

Makuasioista ei voi kiistellä, kulttuurista ehkä jotenkuten..
.. mutta toisaalta mikäs on sen lystimpää. Itse käytän einesruokia ehkä kerran kuussa ja syy on puhtaasti makuasia. Itse tehden saa vain niin paljon parempaa ruokaa. Mutta vaikka makuasioista ei noin laajemmin kannata vääntää debattia, niin onhan se selvää että suomalaisten terveellisten syömistottumusten kannalta ehkä kaikkein tärkeintä mitä voi tapahtua on että ruokakulttuurimme kaikenkaikkiaan menee parempaan suuntaan - ruuan arvostus, ruuan laiton ulottuvuudet, maun esiinnousu, ruuanlaittohalu ja -kyky jne.. siellä mukana. Einesruoka ei kovin hyvin sovi tähän teemaan ja se on kuitenkin pohjimmiltaan itselläni se varsinainen pääsyy miksi pitäisin einesruokia muuna kuin arkisena ratkaisuna.

Se etteivät einesruuat ole kiitettävän monipuolisia ja ravitsemuksellisia ei ole valmistajien vika - siinähän annetaan kuluttajille mitä he haluavat ja matkan varrella on tainnut olla useampikin yritys tehdä kalliimpia ja ravitsemuksellisempia eineksiä mutta menestys lienee ollut heikkoa. Mutta vaikka tällaiset "paremmat" einekset tulisivat suosioon tulisi niin isossa mittakaavassa mielipiteeni tuskin paljoa muuttuisi - ne eivät edelleenkään edustaisi hyvää ruokakulttuuria vaikka olisivat ravitsemuksellisempia.

Eli voiko makaronilaatikkoa syödä?
Tottakai voi. Ja jos siihen kasataan ne kasvikset ympärille niin kyllä se ihan käypä ateria on vaikkei täydellisyyttä hivokaan - mutta kun ei tarvitse. Toisaalta olisin kyllä sitä mieltä, että ruokaa enemmän tehdään raaka-aineista koska sillä tavoin on helpompi saada yhdistettyä syömisessä sekä maukkaus, monipuolisuus ja terveellisyys. Mutta kyseessä ei ole tietty pelkkä syömisen ravitsemustekninen ulottuvuus vaan myös paljon muuta - lähtien siitä, että muistaisin nähneeni tutkimuksen jossa ruuanlaitto vahvisti kylläisyyttä ja mekanisminahan voisi olla syömisen aromit tai tietoisuus (siis mindfullness tyyppisenä). Mutta kun en äkkiseltään sitä löytänyt niin sivuutetaan teema toistaiseksi. Niin tai näin, ruuanlaitto yhdistyy parempaan syömiseen (1, 2).

Ja lopetetaan käytännön sovellukseen. On tietty yleistä, että asiakas ei juuri tee ruokaa ja vaikka alussa asiaan ei ehkä tartuta niin yleensä tulee sanottua että tässä on teema johon vielä törmätään. Ja kun törmätään niin koettuina esteinähän on joskus aika mutta useimmiten suhteettomat mielikuvat ruuanlaitosta. Ihan kuin se vaatisi aina sen tunnin, olisi vaativa taidonnäyte ja lopputulos olisi joku gourmet. Ja sitten realisoidaan että höpsis suurin osa suomalaisista on varmaan ihan keittiötumpeloita ja tekee ihme mössöjä, mutta mitä väliä kunhan lopputulos on omasta mielestä hyvää ja parempaa ruokaa. Ja aikapuolella voi todeta, että sehän on hyvän syömisen perustaito että on tiedossa fiksuja ja maukkaita ruokia, jotka voi loihtia perusaineksista alle vartissa jos tarve on. Aika vakiokysymykseni onkin "Mitäs sä tekisit ruuaksi jos pitäis alle vartissa saada jotain joka on hyvää ja sisältää samalla kasviksia?" Jos/kun vastaus on "en mä tiedä sellaista" niin sitten niitä aletaan opettelemaan ja kyllä ne sieltä löytyykin. Ja sitten vaan pidetään huoli, että niitä raaka-aineksia aina on kotona.

Eli. Eineksiä voi syödä. Mutta jos nyt kuitenkin enemmän tehtäisiin ruokaa - ja jos se tuntuu hankalalta niin opetellaan hissusseen. Lasketaan vain rima niin matalalle että saletisti pääsee yli.

"Ei tossa painossa ole varaa olla rento"

Sellainen käsite kuin "Rento painonhallinta" on vähän vahingossakin tullut lanseerattua ja näin vuosienkin jälkeen törmään alituisesti siihen, että tästä ajatusmallista otetaan aika helposti rusinat pullasta. Mikä on tietysti aivan inhimillistä.

On meinaan lukematon määrä kertoja kun olen eri yhteyksissä törmännyt tulkintaan, että siinä on kyseessä laihtumistapa jossa syödään mitä huvittaa ja milloin huvittaa - tietty hymy huulilla ja vähemmän stressaten. Tyyppiesimerkkinä usein kertomani tapaus, jossa kirjani lukenut henkilö kyseli miksi on laihtunut vain kilon ja kun kyselin mitä hän tehnyt niin vastaus oli ytimekäs "Ottanut vain rennommin". Ja sitten minä yritän kertoilla, että niin tarkoitus on kyllä opetella myös syömään tasaisemmin, syömään kunnon aterioita, syömään maittavasti enemmän kasviksia ja ylipäätään parantaa painon kannalta keskeisiä elintapoja. Näiden parantamisen ohella ruokaa saa syödä sen verran kuin haluaa, niistä pienemmistä asioista ei tarvitse niin välittää ja ylipäätään syömiseen pitää opetella kaverillinen suhde - mistä se rentous mm. kumpuaa.

Itse asiassa tuo rentous on tuossa tavallaan lisämauste - välttämätön minusta pitkällä aikavälillä mutta lyhyellä aikavälillä vain mukava mauste. Aika hyvin se painonhallinta voisi toteutua tekemällä tismalleen samat asiat mutta vähemmän rennolla otteella. Rennosti se on vaan mukavampaa.

Case rento or not

Mistä tullaankin blogautuksen kimmokkeeseen. Oli tuossa asiakas, jolla oli takana parikymmenvuotinen syömisestä stressaamisen historia ahmimisen ja painonnousun kanssa - eli varsin tyypillinen asiakas, jonka tarinassa aika hyvin kristallisoituu että syömiskontrollille on paikkansa mutta liika on liikaa ja joskus pitää opetella syömään vapautuneemmin syödäkseen paremmin. Tämä asiakas oli sitten osana työelämäänsä päätynyt kuntoutuksessa ravitsemusterapeutille, jonka otteet olivat vähemmän joustavat. Siinä keskustellessa asiakas oli todennut, että hän on saanut kuvan että hänen pitäisi kyllä opetella syömisessä vähän joustavammaksi ja viitannut rentoon painonhallintaan - johon vastaus oli kuulemma ollut että "siinä on hyviä juttuja mutta kyllähän se niin on ettei tossa sun painossa ole enää varaa olla rento". Jotain päälle sadan ne lukemat oli.

Joo kyllä mua otti päähän moinen kommentti. Ehkä siksi etten tähänkään päivään mennessä ole onnistunut viestimään aiheesta kuten haluaisin mutta toisaalta siinä että laihduttaminen nähdään yhä niin itsekuripohjaisena kontrollipuuhana. Siis ihan oikeasti - jos meillä on asiakas joka alkaa tekemään seuraavia asioita

- syö enemmän kasviksia
- syö tasaisemmin
- tekee ja syö kunnon lounaan ja päivällisen
- nukkuu paremmin
+ jotain pientä tuunausta

niin hänhän alkaa laihtumaan otti sitten tiukkana-tarkkana asenteen tai rennomman otteen. Se joustavuus on vaan paljon mukavampaa ja mahdollistaa paremmin mieltymysten mukaisten tottumusten opettelun. Ja joustavuus ei tarkoita sitä, että ollaan kuin ellun kanat tehden mitä lystätään - tätä toki pelätään mutta en törmää siihen itse koskaan jos on ymmärretty asia. Se tarkoittaa, että yritetään parantaa tavoitteena olevia elintapoja pitäen mielessä sen realismin ja inhimillisyyden että kaikki ei aina mene nappiin, kaiken ei tarvitse aina mennä nappiin ja se on elämää. Ja jokaisella on oma tasapainonsa joustavuudessa se on selvä - mutta kunhan yritettäisiin tavoitella sitä omaa tasapainoa eikä kategorisesti luoteta itsekuriin ja musta-valko maailmaan. Noh.. jos alkaisin yhä tarkentamaan mitä rentoudella lopulta tarkoitan niin siitä tulisi taas varmaan uusi kirja joten lopetan teeman tähän. Mutta koitetaan nyt pitää mielessä, että sekä ulkomaisissa ja suomalaisissa tutkimuksissa onnistuneita laihduttajia kuvaavat sanat "joustavuus", "vapaa/vapautunut syöminen" ja "stressittömyys". Tsemppaajat, kituuttajat, kieltäytyjät ja rajoittajat tippuu aika nopeasti pois painonhallintapelistä.