tiistai 21. kesäkuuta 2011

Seuraavat tuotekehityksen kujeet

YleX yllätti minut aamulla lammelta jälkikasvun ja koiran kanssa ja teemana oli haastattelua päivän Hesarin uutisesta "hiilihydraattikammosta" ja sen vaikutuksesta elintarviketeollisuuden tuotekehitykseen. En nyt tarkkaan muista mitä siinä tuli solkattua, mutta ainakin jälkikäteen ajatukseni teemasta on selvä.

Sehän on tietty hyvä, että valikoimat laajenee erilaisiin ruokavaliotyyppeihin ja monipuolisuus mahdollistuu. Periaatteessa tuotekehityksen laajentuminen vähähiilihydraattiseen suuntaukseen on siis hyvä.

Mutta se mitä oikeasti odotan vääjäämättömällä mielenkiinnolla on se miten tuotekehitys ja -markkinointi kaappaa tämänkin ruokavaliosuuntauksen yleistyessään ja vääntää-kääntää-vääristää sitä tunnistamattomaan muotoon. Hyvähän olisi jos näin ei kävisi ja kuluttajien mielikuva hyvästä syömisestä pysyisi perusasioissa eikä tuotekehityksen riemuvoitoissa. Mutta kuten sanottua.. vääjäämättömällä mielenkiinnolla odotan että näin käy.

Tämä nähtiin jo vähärasvaisuus ja -sokerisuus sekä kuitupitoisuustrendien aikana. Toki siellä pohjalla oli kansanterveysviestiä tähän suuntaan, mutta juuri tuotekehitys vei tämän mielikuvan liiallisuuksiin. All-bran plus -murot, valkoiseen leipään lisätyt kuidut, rasvaton raejuusto, 5% juusto, kuitupitoiset mehut, ultravähärasvainen margariini.. hohhoijaa lista olisi loputon. Siihen sitten päälle mainoksia rasvattomista tikkareista sun muuta ja mielikuva idioottimaisuudesta täydentyy. Ja turha luulla, että ravitsemustoimijoiden valtaosa olisi näitä jotenkin hurrannut. Ei, kyllä siinä kaapattiin alkuperäinen ajatus, vietiin se pitemmälle kaupallisuuden nimissä ja samalla sekoitettiin alkuperäinen ajatus.

Jos ei ihmettä käy, niin näin tulee käymään myös vähähiilihydraattisuudelle. Ja on ainakin osin käynytkin. Vuosikausia on ollut myynnissä vähähiilihydraattisia "ateriapatukoita", joille on ollut helppo hymähdellä kun hiilihydraatteja on korvattu glyserolilla, joka on teknisesti rasva mutta käsittääkseni toimii elimistössä hiilihydraattien tavoin. Pari päivää sitten vilkaisin mielenkiinnosta vähähiilihydraattista leipää, jonka yhtenä pääainesosana hiilihydraattia korvaamassa oli vehnägluteeni - mikä on kornia ottaen huomioon kuinka paljon yhtenä hiilihydraattien välttelemisen perusteena käytetään usein piilevää keliakiaa ja epäsopivuutta viljaproteiinille.
Varmasti esimerkkejä löytyisi lisääkin. Mutta jos ei löydy niin odottellaanpas vuosi tai kaksi niin ihmisten mielikuva vähähiilihydraattisesta ei varmaankaan miellytä monia nykyisiä saman linjauksen kannattajia.

Koko tässä hommassa olennaista tietysti oli, että oli kyse vähärasvaisesta tai vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta niin kumpikaan ei tarvitse näitä uusia korviketuotteita. Molempia voi toteuttaa terveellisesti ihan ruokien perusraaka-aineilla. Toki ruokavalioon sopii ja niitä voi ehkä jopa parantaa muutamalla teknologiatuotteella - mutta mitä enemmän näitä uusia teknologisia tuotteita käyttää, sitä varmemmin voi arvioida kokonaisuuden olevan jotenkin pielessä. Ruokavalion peruspilareissa kun ei ole paljoa tuunaamista: tasainen syöminen, kunnon ateriat, kasvikset, hedelmät, kala, öljyt, pähkinät jne..


torstai 16. kesäkuuta 2011

Pisto sydämessä - ärsyttävää

Perhana. Kävin eilen kaupassa ja tein ruokaa. Ja tehdessäni tunsin pienen epäilyksen että pitäisiköhän tätä jatkossa vältellä. Ruokana oli yksi suuria herkkujani, joka tuntuu maistuvan etenkin liikunnan jälkeen mahdollisesti suolaisesta mausta johtuen - kyseessä on "pilpilpasta" ja reseptiikka menee paltteerallaa näin:

keitettyä (chili)pastaa
reilusti katkarapuja
rutkasti öljyä ja köntti voita/oivariinia
punaista chiliä 1-2 kipaletta pieninä paloina
ehkä suolaa, ehkä ei


Ja mikäs tuossa sen piston voisi aiheuttaa?


Kyse on tietysti katkaravuista. Ja syy miksi ne varmaan nyt mietityttävät oli lukemani Eating animals -kirja, joka nosti asian taas hetkeksi tietoisuuteen. Sinällään hyvä kirja ei sisältänyt paljoakaan mitä ei olisi tullut luettua aiemmin, mutta näköjään se onnistui herättämään henkiin suht' uinuvan ekologisuuteni. Todennäköisesti monien muiden tavoin minäkin toteutan ekologisuutta enemmän ajatuksen tasolla kuin käytännössä - ja etenkin syömisessä ajatusmalliini kuuluu mahdollisimman laajan repertuaarin pitäminen käytössä maittavuuden ja joustavuuden nimissä. Mutta katkaravut ovat kuitenkin melkoisen ongelmallisia kalastettavia ja ei olisi varmaan yhtään pöllömpi ajatus jättää niitä syömättä.

Mutta olen yllättynyt pienestä huonosta omastatunnossa ja tuosta ruoka-aineen välttämisajatuksesta. En muista vuosikausiin kokeneeni mihinkään ruoka-aineeseen välttämisen ajatusta ja kaikkea voi syödä - ja nyt yhtäkkiä sellainen pullahti esiin. Meneekö tämä ohi vai onko ekologisuusvaistoni hiljalleen saavuttanut tason, jossa ajatus kääntyy käytännöksi? Tunne sen kertoo tulevina aikoina ja odotan mielenkiinnolla.

Laajemmin terveyskäyttäytymisen kannalta tunnistin itsessäni fiiliksen, joka tietotasolla on toki ollut mukana mutta oli se silti hyödyllistä kokea pitkästä aikaa. Nimittäin vaikuttaminen huonon omantunnon kautta - ja sen että se on surkea tapa. Se on ärsyttävää ja melkein raivostuttavaa. Se saa samalla ajattelemaan muutosta, mutta samalla vastustamaan sitä koska tuntuu että muutosta yritetään pakottaa päälleni. Hassuinta on, ettei kukaan syyllistänyt minua vaan minä syyllistin ihan itse itseni kuten helposti tuntuu käyvän.

Ekologisuus on tullut jo vahvasti syömiseen ja trendi on yhä kasvava. Ja minusta pitääkin olla. Mutta voikohan syömisen ekologisuutta edes edistää ilman syyllistymisen kokemusta?

torstai 9. kesäkuuta 2011

Vuosikymmen turhaa ruokatappelua - ja siitä opiksi

Tämä ei ole mikään uusi fiilis mutta se tuli taas kun luin yhtä juttua. Mä olen aivan hyytynyt siihen että ravitsemuskeskustelu pyörii edelleen rasvan ja hiilihydraatin ympärillä kuten se on tehnyt viimeiset kymmenen vuotta. Ja jos ei pyöri, niin siihen sen joku kääntää.

Tämä teema pitäisi olla jo "sovittuna"

Enkä nyt väitä, etteikö rasvassa ja hiilihydraateissa olisi ollut ja ole yhä keskusteltavaa. Kyllä on - kuilu eri näkemysten välillä on vielä  iso vaikka onkin lähentynyt. Omassa ajattelumaailmassani tämä asia olisi voitu vain ratkaista paljon aiemmin ja siirtyä eteenpäin keskustelemaan muista asioista. Miten niin? En nyt jaksanut kaivella mielipiteeni todistusaineistoa (esim. keho.netistä) mutta aika huoletta voin todeta että jo joskus 2003-2005 oli aika helppo todeta, että vähähiilihydraattinen on yksi vaihtoehto terveelliseen syömiseen varsinkin jos se koostetaan (esim. South Beach Diet -tyyppisesti) kasvikunnan tuotteista ja öljyistä enemmän painottuvaksi. Voi olla, että tähän johtopäätökseen olisi ollut tutkimusnäyttöä jo aiemmin mutta ainakin tuohon mennessä osviittaa oli riittävästi. Ja kas kummaa, eipä tuo johtopäätös ole kummoisesti muuttunut sittemminkään kuten Reijo Laatikainen hiljattain kirjoitti ja on tähän lopputulokseen tultu myös ihan tieteellisissä katsauksissa.

Se miksi sitä sopua ei ole tullut on varmasti moninainen show. Mutta harvalla on varaa sanoa että asioita olisi katsottu avarakatseisesti - joukossa on toki ollut tällaisia yksilöitä mutta kriittinen massa on puuttunut. Peiliin katsomisen paikka on monessa kohtaa muiden syyttelyn sijaan. Minusta yksi ravitsemustutkimuksen tavoite olisi haarukoida mahdollisimman laajaa näkemystä hyvästä syömisestä - käsi pystyyn kenen mielestä joku osapuoli rasva/HH -debatissa olisi tätä edistänyt. Kyllä se on mennyt niin että kuka nyt sitten mitäkin ruokia olisi halunnut pitää vältettävien listalla.

Jo vuosia sitten olisi ollut mahdollisuus päästä tällaiseen yleiseen "sopumielipiteeseen" - sitten ajan kanssa olisi voitu hioa tyydyttyneiden rasvojen ja hiilihydraattien finessejä mutta niistä ei olisi tarvinnut tehdä mitään syömisen kulmakiviä. Mutta kun ei... Terveyspuolella on ollut vaikea hyväksyä vähähiilihydraattisuutta vaihtoehtona ja toisella puolen on tapeltu kynsin hampain tyydyttyneen rasvan puolesta - ydinongelma minusta on ollut että hiilihydraatit ja tyydyttynyt rasva on debatin molemmilla osapuolilla liitetty tiukasti toisiinsa vaikka ne ovat osin eri teemoja. Ja vähähiilihydraattisuus on liitetty liian suorasti ketoosiin ja minimihiilareihin vaikka säätönappula hiilihydraattien määrässä on portaaton. Vähähiilihydraattisuutta kun voi toteuttaa myös ilman ketoosia, voita ja pekonia jos ne huolettavat. Olisi voitu todeta, että aika hyvin näyttää ihminen pärjäävän monenlaisilla hiilihydraattimäärillä ja että tyydyttyneen rasvan rooli ei enää näytä niin isolta ja sen sopiva saantikin voi muuttua ruokavalion kokonaisuuden mukana. Hiotaan niitä nyansseja sitten lisätutkimuksen kanssa mutta vähähiilihydraattisemmallakin voi syödä hyvin. Case closed ja eteenpäin.

Mitä tärkeämpää voisi olla?

No onkos tästä jotain haittaa, että asiasta on väännetty näin pitkään. Minusta on. Niin kauan kun me jauhamme tätä asiaa niin keskustelun julkinen paine on pois asioista jotka olisivat mielestäni tärkeämpiä. Koen tavallaan että olemme missanneet useita vuosia mahdollisuutta puuttua syömisen isoihin ongelmiin.

Ja mitäs ne isot ongelmat mielestäni ovat? Melkein puolet aikuisista syö huonon lounaan ja loppupäivän syöminen menee siitä sekaisin, kouluruokaa syödään surkeasti ja kouluruuan valmistamista ollaan viemässä yhä isompiin yksiköihin, syömme kasviksia liian vähän, saamme niukalti välttämättömiä rasvahappoja, miten kalan syönti "ongelman" voisi ratkaista, stressaamme liikaa syömisestä, janojuomakulttuurimme menee huonoon suuntaan, ruokakulttuurimme on menossa huonoon suuntaan ruuan arvostuksen laskiessa, syömishäiriöt kaikissa muodoissaan ovat iso ongelma, moninaiset vatsavaivat vaatisivat huomiota jne..  Jos joku haluaa näitäkin asioita katsoa vain rasva/hiilihydraattikinastelun näkökulmasta niin se varmasti onnistuu - mutta on aika turhaa ja varmasti epärakentavaa. Niin kauan kuin kinastellaan niin hukkaamme yhteistä ääntä näiden isojen asioiden edistämiseen.

No onneksi näissä kaikista asioista olla huolissaan ja niitä yritetään parantaa terveyden edistämisessä. Mutta näiltä toimilta puuttuu nyt julkisen keskustelun paine ja siksi toimenpiteiden edistäminen on hidasta ja vaivalloista. Julkisen keskustelun paine päätöksentekoon on valtava ja haluan sen nykyistä parempaan käyttöön tukemaan terveellisempää syömistä. Jos viimeiset viisi vuotta olisi keskusteltu enemmän vaikkapa kouluruuasta niin veikkaisinpa että isommat keskuskeittiöhankkeet olisivat jäissä, ruokatunnit kouluissa olisivat pitempiä ja järkevämpiin aikoihin, kouluruuan laatu olisi menossa parempaan suuntaan ja kouluruokailun rahoitus olisi kasvussa. Nyt ollaan jälkijunassa, mennään heikoilla lisäainekohuperusteilla (vaikka voihan sitäkin kautta jotain hyvääkin tulla) ja asiallinen debatti aiheen ympärillä on yhä liian hiljaista mikä näkyy valitettavasti mm. mainiossa Kouluruokatietopankki -blogissa.

Jatko

Ottaen huomioon ettei "sopuratkaisua" ole vieläkään löytynyt niin voisimmeko nyt kuitenkin hiljalleen päästä näissä rasva/hiilihydraattiasioissa johonkin kultaisen keskitien synteesiin puolella ja toisella - tämä ei lähde siitä että odotetaan toisen osapuolen tulevan "järkiinsä" vaan siitä että laajennetaan omaa käsitystä hyvän syömisen mahdollisuuksista ja erotetaan isot linjaukset pienistä.

Jatkossa jos uusia isoja kysymyksiä tulee eteen niin voisiko yleinen ajatusmalli olla enemmän suuntaan "voisikohan tuokin toimia" kuin "tuskin se toimii". Asiantuntemukseni ei ole kummoinen sillä sektorilla, mutta nyt esim. D-vitamiinikeskustelussa on tullut vähän fiilis että siinäkään ajatus ei ole ollut ihan avoimimmillaan. Tutkimus joka tapauksessa näyttää asian tilan ennemmin tai myöhemmin, mutta tuo epätietoisuuden väliaika olisi lyhyempi ja helpompi jos lähtövire uusiin asioihin olisi uteliaan positiivinen.

__________________________________________________________________________________

PS. Jälkikäteen tuli mieleen yksi tiivistys vielä mitä toivoisin. Jos nyt miettii tätä rasva/HH debattia niin siinä on älyttömästi yhteisiä intressejä mutta on keskitytty eroihin - tottakai media suosii ristiriitoja mutta kyse on myös keskusteluosapuolista. Kasvisten syöminen, kunnon aterioiden syöminen, ruuasta nauttimisen ja ruuan tekemisen korostaminen, kalan syöminen, kouluruuan laatu jne olisi esimerkkejä yhteisistä intresseistä.. Minun muistikuvissani ei ole kuin yksi ainoa kerta jolloin mediakeskustelussa joku yritti kiinnittää huomiota näiden yhteisten teemojen ajamiseen sen sijaan että kinataan eroista. Se oli Fogelholm jossain vuoden takaisessa TV-ohjelmassa. Tätä kaipaan siis enemmän - yhteisten intressien esiinnostamista mahdollisten ristiriitatulkintojen ohella.

PPS. Ja tiedetään että tällainen ajatus globaalista yhteisymmärryksestä on naiivi. Asioita voi tulkita monin tavoin ja jotkut vaan nauttivat tai jopa hyötyvät ristiriidoista. Mutta jos keskustelu kuitenkin menisi parempaan suuntaan...

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Suosikkitutkimukseni

Kirjoitin viimeksi populaarikirjoista jotka ovat tehneet jonkinlaisen vaikutuksen. Ja yllätyin siitä, että niin harva ravitsemuskirja on mitään enempää liikauttanut. Pohdin asiaa ja luulen että syy on varmaan siinä että uskoisin lukeneeni/lukevani erittäin paljon tutkimuksia vuosien aikana - ei tehdä tästä mitään kuka-lukee-eniten kisaa mutta ihan lonkalta systeemeistäni näkee että vakioseurannassa on noin 100 tiedelehteä. Ja jos jotakin uutta syömisrintamalla on olemassa niin näiden tutkimusten joukossa liki kaikki ajatukset ovat esiintyneet ennen kuin niitä kukaan populaarikirjan muotoon vääntänyt. Eli kirjoille ei ole jäänyt paljoakaan uutta annettavaa ja se selittänee vaimeat kirjareaktiot.

Mikä on jäänyt vahvasti mieleen?

Jos tutkimuksissa on suurimmat ahaa-elämykset koettu niin ajattelin tässä muistinvaraisesti heitellä kiinnostavimpia Tapauksia vuosien varrelta. Se minkä muistan Tapauksena onkin yleensä enemmänkin jonkin henkilön tai teeman tutkimusjatkumo - ja sieltä ulos työntyvä kokonaisuus - johon olen koukuttunut.

On myös isoja tutkimusmaailman ilmiöitä/buumeja, jotka eivät jostain syystä ole minua hirveästi koskettaneet vaikka ovatkin olleet tärkeitä tiedollisella puolella. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen vuosikymmenen takainen glykemiaindeksi/-kuorma buumi ja koko Harvardin tutkimusporukan esiinnousu. Tai ehkä ne koskettivat aikanaan, mutta ne teemat on niin läpijauhettu ettei sitä enää muista?

Joka tapauksessa olen kokeellisen tutkimuksen ystävä. Kaikenlainen tutkimus on tärkeää, mutta kokeellinen tutkimus vie aikaa ja siellä on paremmat mahdollisuudet luoda mielenkiintoisia asetelmia. Ei olekaan ihme, että Tapahtumat osuvat tämänkaltaisiin tutkimusalueisiin.

Käsi pystyyn - kuka on kuullut termin "Food quotient"?

Aivan ensimmäinenä mielessä on ilman muuta JP Flatt, jonka luoma Food quotient (FQ) oli hieno käsite. Artikkelit osuivat ammoin silmiini juuri kun puuhailin jotain aineistojemme Respiratory quotientin (RQ; hengitysosamäärä) kanssa. Sain tästä FQ-RQ linkistä aikamoisen kicksin, mikä on oikeastaan aika hassua. Flattin FQ käsite oli kyllä hienon omaperäinen tapa energiatasapainon ja kehon koostumukseen muutoksiin mutta silti se tänä päivänä on jäänyt jotenkin irralliseksi ja turhaksi käytännössä. Mutta hänen ajatusmallissaan on sellaista "hullun neron" särmää joka viehätti. Neron luomuksena koko ajatusmalli on todella vaikeasti tajuttava ja varmaan juuri vaikeutensa vuoksi käsite ja ajatusmalli lienee jääneet pitkälti unholaan. Suomenkielisenä asiasta kiinnostuneille Fogelholm muistaakseni joskus -90 -luvulla kirjoitti aiheesta jossakin Lääkärilehdessä - en valitettavasti löytänyt juttua, mutta ei se suomen kielellä ollut varmaan sen helpompi asia kuin englanniksikaan.

Muut Tapaukset

Jos mietin kuka tutkija on kyennyt yllättämään kerta toisensa jälkeen tekemään monipuolista ja todella kiinnostavaa tutkimusta niin vastaus on Dale Schoeller. Lihomisen todellinen kilohinta kaloreissa (unohda ne teoreettiset 7000 kcal lukemat...), fyysisen suorituskyvyn ylläpidon ylärajat, 80-kymppisten vanhusten energiankulutus liikunnassa, lihomiseen kuluva ylimääräinen ruokakulu ja painonnousun taloudelliset vaikutukset mm. bensakuluissa.. Jatkoa odotellen!

Tutkimuksissakin törmätään Loren Cordainiin - tai oikeammin törmäsin jo ennen hänen paleokirjojaan. On yksinkertaisesti kiinnostavaa miten mahdollisesti esi-isämme ovat syöneet. Näitä tutkimuksia lukee ihan puhtaasta mielenkiinnosta, mutta toki niillä on myös selvä käytännön ohjaava ajatusmalli - mitä kauemmas syömisemme menee paleosta niin sitä huonommaksi se todennäköisesti menee.

Kylläisyys kun on tupannut kiinnostamaan niin Barbara Rollsin julkaisusarja tällä saralla on huikea. Hänen työnsä koskettaa melko vähän kylläisyyden psykologisia aspeketeja mutta fysiologisella sektorilla hän on kyllä tyhjentänyt pankin aika totaalisesti. Pitäähän sitä muidenkin tutkimuksia lukea, mutta pelkästään hänen julkaisulistallaan pääsisi aiheessa aika pitkälle. Tutkimusasetelmat ovat ajoittain todella lystejä ja silti käytännönläheisiä.

Pienempiä tapauksia

Ja meinasin unohtaa mutta kyllähän Kevin Tiptonin ryhmän tutkimustuloksia odottelin vesi kielellä vuosituhannen vaihteessa kun yritettiin pohtia syömisen optimaalisia ajoituksia treenaamisen ympärillä. Hänen tutkimuksensa olivat muutamien vuosien ajan melkein ainoat joista piti koettaa vetää johtopäätöksiä silloin kovinkin paljon monia mietityttäneeseen "palautusjuomakonseptiin" ja sen ajoituksiin.

Melko vahva mielikuva minulla on myös D-vitamiinitutkija Viethin jo 10 vuotta sitten nostattamasta metelistä siitä, että suositukset eivät olleet ajan tasalla. Hitaastihan tuokin asia tuntuu muuttuneen.

Ehkä tässä aletaan kuitenkin tulemaan jo niin pieniin tapauksiin että listaa onkin hyvä lopetella. On lukemattomia loistavia yksittäisiä tutkimuksia joihin olen tykästynyt, mutta ne nyt jäävät valitettavasti mainitsematta.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ravintokirjat rivissä

Viime blogautuksen lopussa joku kyseli minulta olisiko englanninkielisenä suositeltavaa kirjaa sen tapaisesta syömisestä jota itse ajattelen. Ei niitä oikein ole, niissä jotka on lähellä näkökanta on usein lähtöisin psykologiasta ja ravitsemus jää aika ohueksi (Dr Philin kirja hyvä esimerkki) - tai jotain mielestäni olennaista on aina puuttunut niistä kirjoista joita olen lukenut. Ranskattaret eivät liho kuvaa hienon käytännönläheisesti hyvää syömisen ajatusmaailmaa mutta ei osaa perustella sanomaansa, Intuitive eating on ravitsemuksellisesti kevyt. Ne ovat minusta erinomaisia kirjoja ja suosittelen niitä mielelläni kaikille syömisen hallinnasta kiinnostuneille. Mutta ravitsemustietoa ja syömisen psykologiaa hyvin yhdistävää ja perustelevaa englanninkielistä kirjaa en ole löytänyt - pakkohan sellainen kuitenkin jossain on olla jo. Ja aion kyllä sellaisen itsekin vielä tehdä - ihan varmuuden vuoksi.

Mutta tuon kysymyksen innoittamana katselin kuitenkin ravinnon populaarikirjojen rivistöäni jos joku olisi unohtunut mielestäni. Ja päätin kerrankin laskea montako niitä populaarikirjoja on ("tietokirjat" on eri rivissä - ja ei en todellakaan ole näin organisoitunut ihminen yleensä). Niitä oli 62 - ei paljon mutta ei vähänkään. En mitenkään varsinaisesti keräile näitä kirjoja mutta ostan kyllä aina kirjan joka tuntuu kiinnostavalta - se tarkoittaa käytännössä että kirja on joko todella vanha tai sitten uskon että siinä on jotain muutakin kuin perusliirumlaarumia. Ja kyllä minulla on Amazonista koko ajan jokin kirjapaketti tulossa Suomeen päin ja divareissa käyn kun vastaan tulee joten kyllä tuo luku tuosta kasvaa.

Samalla jäin miettimään kuinka moni näistä kirjoista on sellaisia, joista olen saanut jotain uutta ajatusta irti. Varmaan useimmat, koska muuten ostointo olisi laantunut ajan myötä. Mutta aika harva kirja oli lopulta sellainen josta näin ajankin kanssa olisi jäänyt jotain mieleen. Nappasin kirjahyllystä sellaiset kirjat, joista minulla oli vahva mielikuva eli jotain ne ovat minussa liikauttaneet. Ehkä niistä kirjoista voi löytyä muillekin jotain annettavaa tai ainakin kesälukemista. Yllätyin hiukka itsekin, että käteen jäi vain muutama kirja. Kaikki vähänkään yleisemmät suomalaiset tai ulkomaiset ravinto/dieettikirjat hyllyssä on mutta ne eivät ole minua ihan hirveästi sitten näköjään liikauttaneet.

Ensimmäisen maininnan ansaitsee ilman muuta William Leithin Pohjaton nälkä. Jo tematiikaltaan se liikkuu vaietulla alueella eli miehen tunnesyömisessä. Teksti on kirjoitettu lennokkaasti omakohtaisen päiväkirjamaisessa muodossa ja käsittely painonhallinnan alueilla on aika monipuolista mihinkään suuntaukseen erityisemmin kiintymättä. Loppupäätelmäkin on mainio ja aliarvostettu: syömisen ja painon hallinta on elämän hallintaa - vaikeat syömisasiat harvoin ratkeaa vain ruokavaliota muuttamalla.

Loren Cordainin Paleo Diet on hyvä. Se ei sykähdyttänyt lukuhetkellä kun hänen tutkimuksensa olivat luettuna, mutta se on silti selkeä ja ajatuksia herättävä teos. Tietynlainen perusteos jos ei tiedollisesti niin nykykeskustelun taustojen hahmottamisessa.

Marion Nestlen Food Politics on kirja josta todella pidin ammoin. Siinä oli sellaista sisäpiiriläisen tietoa ja kokemusta kuinka ravitsemuspolitiikka usein menee ja miksi? En ihan tunnistanut suomalaista systeemiä omien kokemusteni pohjalta yhtä kyyniseksi kuin Nestle USA:n tilannetta kuvasi, mutta kyllä moni asia oli tunnistettavissakin. Kyseessä oli ehkä enemmän varoittava esimerkki, mihin suuntaan Suomessa asioiden ei pitäisi mennä yhtään lisää.

Vanhoista eepoksista monikin oli varmaan hyvä, mutta Toivo Rautavaaran Syömällä solakaksi -kirjan toi jotenkin lämpimiä mielikuvia - vaikka taisi sen käsittelytapa ravintoon olla aika yksitotinen. Ehkä se on vaan se, että siinä oli hauskat kuvat...

Kaikki muistot ei ole positiivisia. Veriryhmädieetti on kirja joka jäi vahvasti mieleen. Mutta siksi että se oli minusta hienosti laadittu ja erittäin vakuuttavan oloinen kirja - ei silti vakuuttava, vaikka miten avarakatseinen haluaisin olla niin kyllä tämän kirjan kohdalla oma raja ylittyi. Mutta se kuinka tyhjästä pystyy nyhjäämään niin uskottavan kokonaisuuden oli minusta aika huikea suoritus ja osoittaa tekijältään intoa ja varmaan vilpitöntä uskoa omaan systeemiin. Ei tuollaista voisi muuten kasata.

Tuoreimmista kirjoista mieleen jäi muutama: Peruna - eräs maailmanhistoria, vaikealukuinen Meals to come joka toi perspektiiviä ruuan loppumisen nykyisiin huoliin ja Waste joka kuvasi ruuan hävikkiä. Mutta tuskin niistä muutaman vuoden päästä mitään kummempaa mielikuvaa enää on. Lukulistalla seuraavina ravintokirjoina tulossa ovat Eating animals ja Women Food and God - mutta niihin taitaa mennä tovi. Aika monta kirjaa on niiden edellä...

Lukusuositukset ovat tervetulleita!! Jos nyt terveyskirjallisuutta miettii laajemmin niin niitä luen ehkä vieläkin enemmän ja kaikki ehdotukset on tervetulleita.