Verensokerisaaga - reaktiivinen hypoglykemia eli "ensin verensokeri nousee ja sitten romahtaa"

Reaktiivinen hypoglykemia on hienompi nimitys sille yleisesti tunnetulle ajatukselle kun verensokeri syömisen jälkeen "singahtaa ylös ja sitten romahtaa epänormaalin alas".  Eli virallisemmin todettuna reaktiivisessa hypoglykemiassa verensokerin syömisen jälkeen ensin nousee mutta myöhemmin (1-4 h)  laskee alle normaalien paastoarvojen. Ja tämä blogautus käsittelee aihetta terveessä väestössä, jossa ilmiötä huonommin tunnetaan ja havaitaan - ei aikuistyypin diabetekseen, hormonaalisiin häiriöihin, ruuansulatuskanavan leikkauksiin/toimintahäiriöihin tai muihin sairauksiin liittyvää reaktiivista hypoglykemiaa.

Reaktiivinen hypoglykemia on monella tapaa ongelma. Ensinnäkin se on varsin ikävän tuntuista - joillekin harvoille pahimmillaan jopa invalidisoivaa, sillä hyvin matalien verensokerin myötä tulevat vapinat ja olematon ärsyyntymiskynnys vaikeuttavat sosiaalista elämää. Lisäksi se saattaa ruokia ylimääräistä syömistä, sillä mataliin verensokereihin syödään usein. Muitakin ongelmia on.

Reaktiivinen hypoglykemia ei ole myöskään täysin marginaalinen ilmiö - terveessä väestössä sokerirasituskokeen jälkeen yleisyys on vaihdellut välillä 12-24 % (1,2). Näiden lukujen takaa löytyy moninainen joukko syitä miksi verensokerin lasku pääsee tapahtumaan. Yksi joukko ovat henkilöt, joilla on aikuistyypin diabeteksen esiastetta eli elintapojen puutteita (ravitsemuksessa, liikunnassa, unessa jne.), jotka altistavat suurentuneeseen verensokerin heilahteluun. Mutta sitten on myös runsas joukko henkilöitä, joilla syyt eivät löydy niin selvästi elintapojen heikkouksista vaan ovat enemmän yksilöllisiä - nimitykset idiopaattinen tai funktionaalinen reaktiivinen hypoglykemia koskevat näitä tapauksia. Yleisimpänä syynä näissä tapauksissa reaktiiviseen hypoglykemiaan pidetään poikkeuksellisen suurta insuliinin eritystä - joissain tapauksissa poikkeuksellinen insuliiniherkkyys tai glukagonin erityksen puute voivat selittää asiaa. Muitakin syitä on, mutta näiden uskotaan selittävän valtaosan havainnoista.

Ja sitten on elämäntapatekijöitä ja -tilanteita, joissa ongelmaa ilmenee. Reaktiivinen hypoglykemia tapahtuu helpommin laihdutuksen tai muuten vain vähäisen syöminen aikana - ja erityisesti kovin vähäenergisillä ruokavalioilla. Myös vähähiilihydraattiseen ruokavalioon sopeutuneilla satunnainen hiilihydraattipiikki tuntuu aiheuttavan samankaltaista heittelyä - tyyppitapauksena todella huonot fiilikset kun vähähiilihydraattista noudattava "sortuu" herkkuihin. Kun elimistö ei ole tottunut saamaan hiilihydraatteja paljoakaan niin se ei osaa myöskään käsitellä kun niitä yhtäkkiä tulee roppakaupalla. Liikunnan alkuvaiheissa joillakin ilmenevä verensokerin lasku liittyy juuri ennen liikuntaa syötyyn ruokaan - ongelma ilmenee usein selvemmin kuntoilijoilla, jotka lähtevät suoraan rykimään. Urheilijoilla lämmittely tuntuu tasaavaan tätä ilmiötä.

Entä sukupuoli? Sarjan aiemmissa osissa useissa verensokerivasteissa nähtiin naisilla useammin ongelmia kuin miehillä. Päteekö se tässäkin? Kyllä, naisilla on enemmän reaktiivista hypoglykemiaa (1,2).

Samoja tuntemuksia muistakin syistä
Reaktiivisen hypoglykemian mahdollisuuteen suhtaudutaan joskus hieman epäilevästi - osin syystäkin, sillä samoja oireita voi aiheutua myös muista syistä ja ongelman itsediagnoisointi on hyvin epätarkkaa. Hyvä esimerkki on tutkimus, jossa neljän päivän seurannan aikana hypoglykemiatuntemuksia kokevilla ei juurikaan havaittu poikkeavia verensokeriarvoja. Toisessa tutkimuksessa alle puolet matalista verensokerikokemuksista liittyi mitatusti mataliin verensokeriarvoihin - toisaalta käytännössä kaikki mitatut matalat verensokerit olivat henkilöiltä, jotka kokivat oireita eikä niitä havaittu kontrolliryhmällä. Aidosti matalat verensokeriarvot ovat siis osa yhtälöä, mutta jotakin muuta on mukana?

Mistä nämä kokemukset sitten kumpuavat? Oirekokemuksen taustalla on pitkälti ylivirittynyt adrenerginen tila eli koetaan "adrenaliinioireita". Näitä oireita tulee aidossa hypoglykemiassa kun adrenaliinin voimalla yritetään puskea verensokeria ylös - mutta samoja oireita tulee myös mielenterveysongelmissa ja pahassa stressissä, jotka ovatkin mukana luomassa matalan verensokerin kokemuksia vaikkei verensokeri todennäköisesti ole matala. Paniikkikohtaukset ovat yksi esimerkki tilanteesta, joka sekoitetaan helposti matalaan verensokeriin - ja tuntemuksen erottaminen takana olevasta hyperventilaatiosta näyttää olevan vaikeaa. Koska mieli on tässä vahvasti mukana niin edellisen kappaleen toinen tutkimus antaa viitteitä, että henkilöt, joilla reaktiivista hypoglykemiaa on oikeasti oppivat myös ahdistumaan ilmiöstä siinä määrin että he saavat välillä oireita myös asiaan liittyvästä huolesta - tietoisesti tai alitajuisesti. Jos siis oireilua on, niin omaa mieltä, ahdistusta ja stressiä ei saa unohtaa yhtenä mahdollisena tekijänä.

Mitä asialle voi tehdä?
Ruokavalion lukuisat tekijät vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen ja näillä kaikilla lienee merkitystä myös reaktiivisen hypoglykemian ehkäisyssä. Ruoan kuitu (tai kuitulisällä) ehkäisee ilmiötä ja kasvisten määrä aterioilla monestakin syystä on osa tasaista verensokeria. Myös ruokien glykemiaindeksiä (GI) voi käyttää summittaisena työkaluna vaikka se onkin yksilötasolla hyvin epätarkka. Toinen mahdollinen työkalu arviointiin on sinällään turhan alkutekijöihinsä jäänyt insuliini-indeksi (tässä näppärästi lajiteltava taulukko), josta tarkkaavainen huomaa nopeasti, että poikkeuksena glykemiaindeksin tuloksiin etenkin maitotuotteet kohottavat insuliinia melko reippaasti - mikä voisi selittää sen miksi reaktiivista hypoglykemiaa kokevilla maitotuotteet nousevatkin tarinoissa melko usein esiin. Proteiinin pitäminen mukana aterioilla ja välipaloissa - mahdollisesti jonain muuna kuin maitotuotteena jos se ei tunnu sopivalta - kuitenkin tasoittanee verensokerin heittelyä. Rasvan määrän ruokavaliossa ei kannata olla ainakaan liian vähäinen - sen jälkeen sopiva määrä onkin enemmän yksilöllinen kysymys. Kun päälle laitetaan annoskoot ja ateriarytmit sun muuta niin niin lopulta tässä tullaan aika tuttuihin yleisiin linjauksiin syömisessä, jota maustetaan muutamalla lisäpainotuksella.

Ravintolisäpuolella paljon parjattu kromi voi auttaa tähän vaivaan. Kromilisän on todettu vähentävän reaktiivisen hypoglykemian esiintymistä ja tämä verensokeria tasaava vaikutus lienee kromilisän sinällään kovin vähäisen laihdutusvaikutuksen takana. Muitakin ravintolisäkandidaattejakin on, mutta näytön vähäisyyden vuoksi jätän ne nyt mainitsemati ja koetan pysytellä isoissa linjoissa. Ja - toisinkuin ruokavaliomuutoksista - näistä minulla ei ole kovinkaan paljoa asiakaskokemusta, joten siksikin pidän tämän osan lyhyenä, mutta kokemusten jako kommenteissa on suotavaa.

Lähitulevaisuudessa tämänkin asian arviointi helpottuu huomattavasti. Jatkuvaseurantaisia verensokerimittareita on jo markkinoilla mutta ei käsittääkseni juurikaan kuluttajakäyttöön sopivia noninvasiivia (=ei piikkejä tms..) malleja. Sellaiset ovat kuitenkin olleet jo pitkään prototyyppiasteella hyvin arkistenkin laitteiden mukana. Kun nämä laitteet jossain vaiheessa lähitulevaisuutta tulevat yhä tarkemmiksi, halvemmiksi ja helpommiksi, niin oman syömisen ja verensokerin seuranta helpottuu. Toistaiseksi tilannetta voi hoitaa kuten moni tekee: seuraamalla eri ruokien vaikutusta omiin tuntemuksiin tai kotimittareiden verensokeriin ja tuunaamalla syömistä sen mukaan. Ja miettimällä missä määrin reagointi voi olla stressiä tai ahdistusta.

Kokemukset jakoon!
Tässä aiheessa on monenlaista kokemusta ja omalla kohdalla hyväksi todettua ratkaisua. Nyt vinkit jakoon muillekin. Kuten todettua, reaktiivisen hypoglykemiakokemuksen takaa löytyy monia eri syitä - ja osa ei edes ole matalaa verensokeria - joten mitään oikeaa vastausta yksilön tilanteeseen ei voida antaa. Mutta yksilölliselle kokeiluille ja ideoinnille teidän kokemuksenne voivat olla tärkeitä.

Verensokerisaaga - miksi kovaa nälkää kannattaa välttää

Minulla oli vuosia sitten mysteeri - selkeä syömisen ilmiö, jolle en löytänyt mitään selitystä. Ilmiö oli nälän kokemuksen muuttuminen monenlaisissa eri tilanteissa, joista esimerkkeinä tämänkaltaisia:
- aamiainen ei ole aiemmin maistunut, mutta kun sitä hetki syödään vähän väkisin niin nälkä alkaa aamulla heräilemään ja ruoka maistuukin. Tai lounaalla sama kokemus.
- kun parannetaan syömistä alkupäivästä, niin yhtäkkiä nälän kokemus saattaa muuttua kovemmaksi joskus iltapäivästä ja henkilö, joka ei aiemmin tarvinnut iltapäivän välipalaa yhtäkkiä alkaa tarvita sitä
- anoreksiasta toipuessa on vaihe kun syömistä parannetaan niin nälkä alkaa kasvaa (rauhoittuakseen myöhemmin).
- miksi syömishäiriöiden monissa eri muodoissa nälän ja kylläisyyden kokemukset muuttavat muotooan, tulevat yhä myöhemmin ja saattavat jopa kadota siten, ettei  ahmimistaipuvaiselle ole lainkaan harvinaista todeta ettei koskaan koe nälkää ja kylläisyyden kokemustakaan ei ole - on vain ähky kun ei enää mahdu ruokaa.

Toki olisi helppo todeta - ja asiakkaille näin totesinkin - että keho ja nälkä se siellä alkaa vain tottuu ja alkaa toimimaan paremmin ja siksi näin käy. Ja se on hyvä juttu. Mutta kun se ei oikeasti kerro mikä tarkempi mekanismi siellä takana on ja ei ilmiötä voi oikeasti ymmärtää ennen kuin sen tietää. Ja se kismitti.

Malli, jolle hiljalleen löytyi selityksiäkin
Käytännön havainnoista oli aika helppo ja selkeä rakentaa nälän ja kylläisyyden malli, joka kuvaa sitä kuinka huono syöminen ja huono syömisen ajatusmalli (kielteisyys, rajoittuvuus, syyllisyys jne.) sekoittaa nälän ja kylläisyyden kokemuksia tehden syömisen hallinnan ja kohtuuden käytännössä mahdottomaksi. Esimerkiksi kun asiat ovat tarpeeksi huonosti niin ihminen ei tunne pieniä tai edes kovaakaan nälkää vaan nälkä tulee läpi vasta heikotuksena tai mielitekona - ei ole mahdollista syödä oikeaan aikaan kun mitään kehon tuntemuksia siihen ei ole.

Mutta tehdessäni kuvassa olevaa mallin ensiversiota vuonna 2004 en pohjimmiltaan tiennyt mikä ruokavalion ominaisuus (eli sana "käytäntö") saa tämän aikaan. Odottelin, että ilmiöön epäuskoisesti suhtautuneet olisivat kysyneet luennoilla sen perusteluja mutta ei - hyvä etteivät alkuaikoina kysyneet, sillä perustelu "se nyt vaan näyttää menevän näin" ei olisi ollut niitä vahvimpia. En väitä, että kokonaisuudessaan tiedän vastausta vieläkään, mutta aika kovalla todennäköisyydellä yksi keskeinen selittäjä tuli lopulta vastaan lähinnä diabetestutkimuksen parista ja sen nimi on hypoglycemia unawareness - suomenkielistä nimeä en tiedä. Ja ei pelkästään se vaan oikeastaan laajemmin ilmiö, joka toimii seuraavasti:

matalaksi laskenut verensokeri - > elimistö sopeutuu siten, että nälän kokemus tulee jatkossa vasta matalammilla verensokereilla - > yhä epätasaisempi syöminen mahdollistuu/todennäköistyy ja nälkä tulee yhä matalammalla verensokerilla - > verensokeri pääsee yhä matalammaksi - > elimistö sopeutuu jne..
Oravanpyörä pääsee liikkeelle, nälän kokemus muuttaa muotoaan ja syömismäärät ovat kasvussa. Ja vastaavasti tilannetta korjataan ehkäisemällä matalat verensokerit, joka auttaa tunnistamaan paremmin laskevia verensokereita ja nälkätuntemuksia.

Tämä ilmiö ratkaisuineen on diabeetikoille ns. peruskauraa ja tutkimusta aiheesta on runsaasti. Ihan googlauksen ykköshaku sanaparista kertoo juuri ylläolevan ja lukemattomat muut sivustot ja tutkimukset myös. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ilmiö mielletään vain diabeetikoita koskevaksi, sillä enpä ole kuullut koskaan samasta ilmiöstä puhuttavan terveillä ihmisillä. Ja siinäpä on ongelma.

Hypoglycemia unawareness terveillä
Sillä kuitenkin näyttää siltä, että tuo sama ongelmallinen oravanpyörä toimii aivan samalla lailla terveillä - tutkimuksia haluaville 1,2,3. Eli myös terveillä hypoglycemia unawareness toimii. Verensokerin laskeminen haitallisen alas voi johtua monista syistä, mutta käytännössä kaikkein yleisimpiä syitä tuntuvat olevan yksinkertaisesti epätasainen ateriarytmi ja liian vähäinen syöminen (laihdutushakuisuudessa) - näiden lisäksi muita syitä on toki paljon reaktiivisesta hypoglykemiasta luuan laatutekijöihin. Yleensä hommat menee perusterveillä parempaan suuntaan kun syödään riittävästi, tasaisesti ja laadussa on joku tolkku.

Käytännössä homma menee siis niin, että kun on henkilö, jolla näitä perusasioita on pielessä niin nälänsäätely on auttamatta epätarkka ja asiakkaan kokemusmaailmassa mm. makeanhimot ovat yleisiä, nälkä tulee kovaa ja yllättäen, aamulla ei ole nälkä, on helppo olla syömättä pitkiä aikoja, kylläisyys on vatsan täyteyttä ja ähkyä - ja monella tasolla kohtuus on menetetty ja luottamus oman kehon kykyyn hallita syömistä ja kohtuutta on myös aika vähissä.

Jos näitä kokemuksia löytyy, niin asiaa siis korjataan etsimällä syitä, miksi verensokeri pääsee mahdollisesti laskemaan liian alas. Yleensä se tarkoittaa jotain seuraavista: syödään enemmän, aamiaista aletaan syömään vaikkei maistuisikaan, aamiaisen kokoa kasvatetaan, lounas siirretään aiemmaksi vaikkei olisikaan nälkä, iltapäivällä aletaan syömään välipalaa vaikkei tuntuisi tarvitsevankaan. Toki syömisen peruslaatuakin pitää korjata jos vaikkapa proteiinia ei tunnu syömishetkiltä löytyvän tai ruokavalio on liian vähärasvainen.

Näiden tuunauksien seurauksena aika nopeastikin näläntunteet muuttuvat, joissakin kohdissa nälkä kasvaa (usein alkuosa päivää), joissakin kohdissa kohtuullistuu ja joissakin häviää (usein loppupäivä). Kokonaisvaikutus on vähäisempi syöminen ja parempi jaksaminen kun verensokerit eivät laske enää liian alas.

Kova nälkä ruokkii kovaa nälkää
Eli koko homman ydinpointti on, että kovaa nälkää kannattaa välttää koska se näyttää johtavan sopeutumiseen, joka tekee yhä kovemman nälän ja liian syömisen todennäköiseksi. Ja kuten aiemmassa blogautuksessa käsiteltiin niin etenkin naisilla tätä ilmiötä kannattaa varoa sillä heidän verensokerinsa on taipuvainen laskemaan liian alas miehiä herkemmin - vaikkeivat miehet mitenkään immuuneja ole.

Tällä ajatuksella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, etteikö nälkä saa tulla. Päinvastoin. Nälkä on  kehomme merkki hyvälle syömisen ajankohdalle ja nimenomaan tarkoitus on syödä kun on nälkä - aika on silloin oikea ja ruoka maistuu paremmalta. Mutta kova nälkä on eri asia kuin nälkä. Ja jos hommat ovat pielessä, niin alussa pitää opetella syömään tasaisemmin kohdissa joissa ei ole nälkä mutta silloinkin nälän kokemusten normalisoituessa opetellaan syömään silloin kun on nälkä. Se pakkopullamainen väkisin tasaisesti syömisen vaihe on vain lyhyt välivaihe, jolla normalisoidaan tuntemuksia ja josta siirrytään taas nälänmukaiseen syömiseen mutta nyt paremmassa tilanteessa. Eli missään nimessä hyvään syömiseen ei kuulu joku 2-3 tunnin välein syöminen, jossa nälkä ei pääse koskaan tulemaan.

Yksilöllisyys on tässäkin avainsana, kuten verensokerin hallinnasta onkin jo puhuttu aiemmissa osissa. Toisilla syöminen pysyy hyvin hanskassa vaikka asiat olisivatkin näennäisesti pielessä ja kovakaan nälkä ei suista heidän syömistään kovin kummoisesti. Mutta isommalla osalla näin ei ole vaan nälän pääseminen kovaksi tuottaa isompia tai pienempiä pulmia. Tästä syystä omassa ajatusmaailmassa pidän hyvänä yleislähtökohtana, että nälkää ei ihan hirveästi koetella vaan syödään riittävästi ja tasaisesti. Tai jos sitä koetellaan, mutta enemmänkin uteliaana selvittämään itselle sopivaa syömistyyliä tyyliin "mitenköhän kovaksi voin nälkää päästää ilman että se aiheuttaa ongelmia jatkossa". Sen kokeilun pohjalta joku sitten huomaa, että harvempikin syöminen toimii mutta useammin todennäköisesti toisinpäin. Sama pätee mm. hiilihydraattien ja rasvan määriin - jollakin tasaisempi ote syömiseen tulee hiilareita kohtuullistamalla ja jollain toisella taas nälkä vain yltyy siitä. Pitää etsiä se oma tapa syödä, jolla nälkä ei pääse haitallisen kovalle tasolle.

Eli vastaus on..
että kova nälkä paitsi lisää syömismäärää sillä hetkellä, niin lisää myös todennäköisyyttä että niitä kovia nälkiä ja liikoja syömisiä tulee jatkossakin.

PS. Siinä kuvassa oli, että ajatuskin voi sekoittaa nälkätuntemuksia. Siitä varmaan joku toinen kerta.

Verensokerisaaga - tuleeko naisilla helpommin nälkä ja mielitekoja?

Kokemukseni mukaan miesten ja naisten nälänsäätelyssä

Naisten erilainen nälänhallinta ja suurempi alttius mielitekosyömiseen - erityisesti makeaan - on monien kertoma ilmiö. Siinä missä mies voi (vaikkei usein kannata) olla halutessaan pitkäänkin syömättä näennäisesti ongelmitta, niin naisilla usein 5-6 tunninkin syömättömyys päivän aikana alkaa tuottamaan ikäviä tuntemuksia ja lisää selvästi makeansyömisen todennäköisyyttä. Kun oma ohjausotteeni syömisessä liittyy hyvin pitkälle hyvän kylläisyyden hakemiseen niin tämä ilmiö on itselleni myös aika selvä käytännön asiakaskokemus. Kyse ei ole oikeastaan siitä, etteivätkö syömisen puutteet melko samalla lailla aiheuta ongelmia sekä miehille ja naisille vaan siitä, että naisilla tuntemustaso on erilainen ja syöminen ohjautuu helpommin makeaan ongelmien seurauksena. Yleisfiilikseni on, että kummallakaan sukupuolella ei ole varaa huonoon syömiseen, mutta naisten tulee olla hieman tarkempi joissakin asioissa kuin miesten.

Käytännön merkitystä syömisessä tällä on monella tapaa, mutta sen voisi tiivistää siten että naisilla tasainen ateriarytmi on miehiä tärkeämpää ja naisilla ruuan laatuunkin kohdistuu suurempia vaatimuksia syömisen hallinnassa: tasaisemmin, proteiinia aterioilla, hiilihydraattien laatu jne.. Miehet eivät todellakaan ole immuuneja näiden asioiden puutteelle, mutta he vain tuntuvat pärjäävän hieman paremmin vaikkei kaikki olisikaan ihan kohdallaan. Siinä missä jotkut miehet voivat syödä aika epätasaisestikin ilman ongelmia, niin heistä ei kannata ottaa mallia ja parisuhteessa naisten ei aina kannata yrittää syödä miehensä rytmin mukaan (kuten he liikuttavan usein pyrkivät halutessaan pitää yllä yhteistä rytmiä). Itse asiassa päinvastoin useimpien miestenkin kannattaisi syödä tasaisesti ja naisten rytmin mukaan vaikka miehet näennäisesti pärjäävätkin epätasaisemalla syömisellä. Mutta kuten hiukan liippaavasti toisaalla kirjoitin, niin vain näennäisesti.

Mutta tukeeko tutkimus näitä kokemuksia? Aihepiirin tutkimus on varsin vähäistä, se vähäkin on viitteellistä ja varmasti osin siksi ilmiötä ei pidetä kovinkaan "totena". Tutkimusnäytöstä voi sanoa, että

- erilaiset mieliteot ovat naisilla hyvin selvästi miehiä yleisempiä (1, 2, 3, 4) 

- naisten kylläisyyden kestosta ja ateriarytmien tarpeen erilaisuudesta ei löydy juurikaan tutkimusta, joka vastaisi juuri tämän blogautuksen kysymykseen. Vain viitteellisesti nähdään satunnaisesti, että naiset tuntuvat hyötyvän miehiä enemmän erilaisista verensokeria tasaavista tekijöistä (mm. glykeeminen kuorma 1, HH vs. Proteiini 2). Vain tutkimusta katsottaessa ilmiötä voi siis epäillä nälänhallinnan osalta ja joskus törmäänkin siihen, että asiaa pidetään urbaanina legendana. Tutkimusnäytön pohjalta sitäkin mieltä voi olla, mutta tutkimusta on aika vähän tästä aiheesta ja olen toistaiseksi eri mieltä.

Summa summarum tässä vaiheessa tarinaa on siis, että naisilla mieliteot näyttävät tulevan helpommin ja nälkäkin saattaa tulla aikaisemmin ja/tai kovempana kokemuksena.

Miksi naisilla on enemmän mielitekoja?

Ja ydinkysymys tietysti on miksi näin on? Jos tiedämme syyn, niin voimme pohtia ratkaisuakin. Varmasti mieliteoissa on mukana paljon kulttuurisia, psykososiaalisia ja ympäristötekijöitä - se on selvä. Mutta kun kovasti tuntuu käytännön asiakaskokemusten kautta, että mukana on myös fysiologinen tekijä ja sitähän myös osa tutkimuksista vihjailee. Voin todeta, että tälle ilmiölle olen etsinyt tutkimuksista selitystä jo vuosia ja erilaisia potentiaalisia selittäjiä on - mutta vain yksi sopii hyvin siihen palapeliin jota käytännössä näen. Ja se selitys on, että syömättömyyden jälkeisen verensokerin laskun aikana miesten vastavaikuttajahormonit heräävät naisten vastaavia ärhäkämmin nostamaan verensokeria takaisin ylöspäin. 

Juttuhan menee suurinpiirtein niin, että verensokerin laskiessa vastavaikuttajahormonit pyrkivät nostamaan verensokeria takaisin ja ylläpitämään normaalia toimintaa. Vastavaikuttajahormonit jaetaan yleensä nopeisiin (adrenaliini, glukagoni) ja hitaisiin (kortisoli, kasvuhormoni). Miehillä nämä vastavaikuttajahormonit reagoivat verensokerin laskuun sekä aikaisemmin ja voimakkaammin kuin naisilla, jonka seurauksena naisten verensokeritasot normalisoituvat hitaammin ja/tai heikommin (1,2,3) ja verensokerit pääsevät laskemaan miehiä matalammalle. Ja kuten  edellisessä blogautuksessani käsittelimme niin se tuppaa liittymään syömiskokemuksiin.

Ihan aiheellinen kritiikki olisi todeta, että näissä tutkimuksissa verensokerin lasku tuotettiin keinotekoisesti ja siksi tulkinnanvaraa on - niin on, mutta elimistön reaktio on silti mitä on.  Ei ole tietääkseni tutkimusta, jossa terveillä todettaisiin sama ilmentymä sukupuolierossa "luonnollisesti" ja vieläpä seuraisi tuon ketjun loppuun asti eli siihen liittyykö tämä ilmiö lopulta nälän kokemukseen ja syömiseen. Puutteellisen tutkimuksen seurauksena on siis toistaiseksi lähinnä olettamukseni, että pysyäkseen syömisessä kohtuudessa ja välttääkseen mielitekoja naisten on syötävä tasaisemmin ja laadukkaammin kuin miesten. Ja muutkin elintapatekijät (liikunta, uni, stressi jne.), jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen ovat naisilla hieman miehiä korostetummassa roolissa. Reilua? Ei. Realiteetti? Sitä se tuntuu käytännön asiakastyössä olevan.

Kun  edellisessä blogautuksessa totesin, että usein törmää jargoniin "terveillä verensokeri ei laske" niin kysehän tuossa uskomuksessa on juuri se, että terveillä vastavaikuttajahormonit hoitavat hommansa niin hyvin, ettei se pääse laskemaan. Paitsi että jo totesimme, etteivät vastavaikuttajahormonitkaan ihmeisiin pysty jos paine verensokerin laskuun on tarpeeksi suuri, niin lisäksi naisilla vastavaikuttahahormonit näyttävät toimivan vielä huonommin ja naisilla verensokerin lasku haitallisen alas käy miehiä helpommin, millä voisi siis vaikutusta lisääntyneisiin mielitekoihin ja siihen, että naiset eivät keskimäärin siedä kovinkaan hyviä pitkiä ateriavälejä.

Onko taustalla lopulta verensokeri? Selittääkö jokin muu nämä ilmiöt? Aika näyttää. Mutta tällä välin näen verensokerin hallinnan erilaisuuden vahvana ehdokkaana, joka selittää omassa mielessäni parhaiten käytännön havainnot.

Syömisongelmien yleisyyden osaselitys?

Vaikka puhtaan spekulaation puolelle meneekin, niin tässä voi olla myös yksi selittävä tekijä miksi syömishäiriöitä on naisilla niin paljon enemmän kuin miehillä. Toki kulttuuriset voimat paineineen ja vaatimuksineen ovat varmasti selittävin tekijä, mutta yhtälailla on niin että naiset joutuvat miehiä helpommin mielitekojen ja ahmimisten eteen tiukan kontrollipohjaisessa painonhallintatilanteessa. Ja niihin vastataan yhä tiukentuvalla kontrollilla, jolloin syömishäiriösykli pääsee liikkeelle. Miehillä mieliteot ja ahmimiset ovat vähemmässä ja syntyy mielikuva "mies voi vain päättää tekevänsä jotain ja tekee sen" - ja vastaus on, että se nyt sattuu olemaan miehille hieman helpompaa. Näin yhä kiristyvälle syömissyklille ei ole niin suurta tarvetta ja syömishäiriösykli ei käynnisty.

Ei kaikki...

Lisätään nyt vielä, ettei tietysti sukupuolijaottelu ole kategorinen vaan yleistävästi suuntaa-antava. Olen törmännyt moniin pariskuntiin jotka eivät havaitse mitään eroa syömisissään ja myös sellaisiin, joissa roolit ovat toisinpäin. Eli tietysti sukupuoliasetelemasta puhutaan tässä yleistäen.

Verensokerisaaga - verensokerin lasku syömisen herättäjänä

Verensokerin laskun kokemus

Verensokerin laskun ja syömisen kytkös terveillä on asia, joka on mielestäni alitutkittu ja alitunnettu - aihe on jotenkin unohdetun oloinen ja tutkimuskin on vanhahkoa. Diabeetikoilla aihetta on tutkittu paljonkin, mutta "terveiden" ihmisten verensokerin laskun monet ilmentymät ja seuraukset ovat asia, josta ei ehkä reaktiivista hypoglykemiaa lukuunottamatta juuri näe kenenkään puhuvan ja tutkimuksiakin on rajallisesti. Aiheessa on kuitenkin monia teemoja, jotka kannattaa tiedostaa ja ne monella tapaa liittyvät omaan syömisajatukseeni - kutsuu sitä sitten hyväksi syömiseksi, rennoksi painonhallinnaksi tai miksi vaan. Kun miettii tutkimusta ja puhetta verensokerista niin se painottuu koholla olevaan verensokeriin terveysriskinä jo sairastuneilla, mutta ehkä kannattaisi keskittyä nimenomaan laskevaan verensokeriin terveillä, koska se juuri tuottaa niitä ongelmia jotka lopulta johtavat ylipainoon ja koholla olevaan verensokeriin.

Koska aiheessa on monia näkökulmia, niin en mahduta niitä yhteen postaukseen vaan aion kirjoittaa blogautukset Verensokerisaaga -otsakkeen alle. Tällä hetkellä aiheita on otsikkotasolla useampia, mutta katsotaan nyt miten jaottelen asiat. Jatkokappaleet kulkevat nyt työnimillä:
- miksi naisten nälänhallinta on erilainen kuin miehillä
- miten verensokerin lasku sekoittaa nälänsäätelyä ja painonhallintaa
- miten löytää sopiva syömishetki kun nälänsäätely on sekoittunut ja laskevaa verensokeria ei tunnisteta
- reaktiivinen hypoglykemia eli ruuan laadun vaikutukset verensokerin laskuun
- verensokerin lasku liikunnassa
- verensokeri, käyttäytyminen ja mieliala
- miten tasaistaa verensokerin hallintaa

Verensokeri laskee alas terveilläkin
Kansan parissa on yleisesti faktana pidetty asia, että verensokerin lasku on syömistä herättävä tekijä - ja he ovat oikeassa. Ja jokainen raskasta ja pitkäkestoista liikuntaa harrastava tietää miltä tuntuu kun verensokeri romahtaa. Jostain ihmeen syystä törmään kuitenkin tasaisesti siihen käsitykseen, että kyseessä on urbaani legenda ja verensokeri ei terveillä ylipäätään laskisi hypoglykemian puolelle ja siten ei voisi myöskään käynnistää syömistä - mikä on monella tapaa pielessä oleva ajatus. Tämän harhaluulon takana on laajempi ajatusmalli, johon törmää siellä sun täällä että elimistö olisi kovinkin tehokas ja pystyisi tiukasti kontrolloimaan erilaisia toimintoja. Sen seurauksena on uskomuksia tyyliin "ei emästankkauksesta voi olla hyötyä, koska keho säätelee tiukasti happo-emäs tasapainoa" ja "ei verensokeri laske terveillä"

Mutta kyllä se verensokeri vaan laskee. Ja laitetaan nyt vakuudeksi pari tutkimustakin, että verensokeri laskee hypoglykemian puolelle eli alle 4 mmol/l ja jopa alle 3 mmol/l ihan "terveilläkin":
- liikunnan seurauksena (tutkimukset 1 ja 2)
- paaston seurauksena (1)
- syömisen epätasaisuudesta johtuvia verensokerinlaskuja en ole löytänyt tutkimuksista, mutta asiakkaiden tuntemuksissa ja verensokeriseurannoissa näitäkin on näkynyt.

Nämä vain yleiskatsauksena siihen, että verensokeri kyllä laskee hypoglykemian puolelle terveilläkin joissakin tilanteissa. Tällä havainnolla on merkitystä Verensokerisaagan jatkokappaleille, mutta kuten kohta havaitaan niin nälän herättämisen kannalta se ei kuitenkaan ole se tärkein pointti.

Verensokerin lasku nälän merkkinä ja syömisen käynnistäjänä
Okei, verensokeri siis laskee terveilläkin. Mutta onko se kuitenkaan kovin merkittävä nälänsäätelijä kun tunnettuja syömistä lisääviä tekijöitä on jumalattoman paljon muutenkin. Entäs jos verensokeri on vain yksi kymmenistä muiden joukossa eikä mitenkään keskeinen tekijä? Ja jälkiviisaana tutkimustiedon pohjalta - entäs jos verensokerin heilahtelu selittää nälän kokemuksia vaikkei mitään matalaa verensokeria edes olekaan.

Sillä niinpä se näyttää olevan, että verensokeri ja sen lasku liittyy kyllä nälän heräämiseen mutta ei siihen mitään hypoglykemiaa tarvita vaan aivan normaalin verensokeritason vaihteluvälin sisällä tapahtuva äkillinen laskukin riittää herättämään syömistarpeen. Aihetta on tutkittu melko paljon ja kiinnostuneille hyvä katsaus on tässä. Mutta esimerkinomaisesti tätä ilmiötä voi seurata alla olevasta kuvasta, jossa on seurattu verensokerin muutoksia paaston jälkeen: ensimmäinen nuoli vasemmalta on paaston ja koeannoksen jälkeinen ensimmäinen syömiskerta ja sitä seuraavat nuolet kuvaavat milloin henkilö on pyytänyt ruokaa - näistä hyvin näkee kuinka syöminen liittyy verensokerin laskuihin ja heilahteluihin. Kyseisen kuvan  tutkimuksessa jokainen verensokerin hetkellinen lasku ei liittynyt ruuan pyytämiseen, mutta noin 70 % laskuista liittyi - ja varsinkin kun edellisestä ruuasta oli kulunut joitakin tunteja niin yhteys oli tätäkin voimakkaampi. Ja jokainen syömiskerta ei liittynyt verensokerin laskuun, mutta myös noin 70 % liittyi.

Esimerkki verensokerin muutosten ja ruuan tarpeen (pienet mustat nuolet) välisestä yhteydestä  (Melanson ym. 1999).

No entäs se matala verensokeri alle 4 mmol/l tasolla? Kyllä sekin lisää syömistä. Siinä missä verensokerin lasku eri tasoilla näyttää olevan nälkää herättelevä tekijä mutta ei niinkään selitä nautitun ruuan määrää, niin absoluuttisesti matala verensokeri liittyy suurempaan ruokamäärään. Eli jos tutkimusnäyttöä hieman oikoo ja yksinkertaistaa niin päästään aika järkevän oloiseen synteesiin teemassa:

Verensokerin lasku/heilahdus sen ala- ja normaalitasoilla usein liittyy syömistarpeen kokemukseen (usein nälkä mutta ei aina) ja mitä matalammalla verensokeri on, sitä enemmän todennäköisesti syödään.

Pakolliset klausuulit

Ihmisen toiminnassa mikään yksi asia ei koskaan selitä toimintaa täysin. Eli tietenkään verensokeri ei ole ainoa nälän herättäjä. Muitakin fysiologisia tekijöitä on ja ihan ympäristöteköilläkin (haju, näky, sosiaaliset tilanteet jne..) on oma roolinsa. Mutta fysiologisista tekijöistä verensokeri näyttää kuitenkin hyvin merkittävältä ja tämä johtopäätös löytyy aihepiirin tutkimuksistakin. "Liittyi" on oikeastaan termi jota tässä koko ajan pitäisi käyttää, sillä tietysti on mahdollista, että verensokeri ei ole se varsinainen syypää vaan tapahtuu jotakin joka vain kovin samanaikaisesti laskee verensokeria ja herättää nälkää - tutkimus ei saletisti ole vielä pystynyt osoittamaan syy-seuraussuhteita tässä asiassa ja oikeastaan väärässä olemisen riskillä olen yksinkertaistanut aiheen käsittelyä puhumalla todellisuutta yksioikoisemmin siitä, että verensokeri on se syy.