Luonto, liikunta ja lihavuus - kokouksen antia

Menen ihan varsinaisesti metsään

Syyskuussa pidimme Lihavuustutkijat ry:n ja Metsähallituksen luontopalveluiden kanssa yhteisen seminaarin kombinaatiosta Luonto, liikunta ja lihavuus. Seminaaria pidettiin erityisen kiinnostavana ja päätinkin jakaa joitakin teemoja blogissanikin. Kokouksen kaikki esitykset ovat saatavissa täältä ja niitä voi katsella tarkemmin jos jonkun puhujan kuvat kiinnostavat.

The influence of natural environments on population health and health inequalities
Itse olin mukana avaamassa seminaaria, mutta pian irti päästettiin ensimmäinen ja ainoa ulkomaalainen puhuja. Richard Mitchell keskittyi esityksessään ns. urbaaniin vihreyteen eli kaupunkien sisällä tai laitamilla olevien luontokeskittymien terveysvaikutuksiin. Ja terveyttähän sekä mielenterveyttä viheralueiden säännöllinen vierailu näytti tuovan - ja kyse ei ole pelkästään liikunnasta vaan myös luonnon hyvinvointivaikutuksista joita ei sisäliikunnalla näytetä saavan (ks. seuraava kappale). Keskeinen näkökulma hänellä oli myös terveyserojen jatkuva kasvu ja se kuinka viheralueiden saaminen urbaanialueille olisi eräs keino vähentää jatkuvasti laajentuvia väestön terveyseroja. Voi kuulostaa isolta visiolta, mutta esitys oli aika vahva ja mielestäni jopa looginen. Toisaalta kannattaa muistaa, että suomalaisissa verrattain pienissä kaupungeissa viheralueita on usein aika lähellä, joten meillä mittakaava ei ole ehkä ihan sama.

Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin
Raija Laukkanen on kaikille liikunta-alan tutkijoille tuttu hahmo, jonka asiantuntemus terveysliikunnan alalla on vahva ja joka lienee kansainvälisesti verkottunein liikunta-asiantuntijamme. Pyysin Raijalta esitystä sisä- ja ulkoliikunnan eroista - ja saimmekin sellaisen, mutta hieman muutetulla otsikolla. Raija oli kokemuksesta oppinut, että jos todetaan ulkoliikunnan olevan sisäliikuntaa parempaa niin ihmiset kokevat helposti sisäliikunnan surkeaksi - mitä se ei tietysti ole. Niinpä saimme esitykselle otsikon joka kuvastaa, että sisäliikunta on mainio tapa liikkua, mutta luonnossa liikkuminen tuo siihen jotain vielä hieman päälle. Se mitä siihen päälle tulee näkyy tutkimuksissa liikunnan koettuna keveytenä sekä suurempina mielihyvävaikutuksina sekä elpymisenä. Elpyminen olikin paljon kokouksessa käytetty sana, joka kuvastaa pitkälti palautumista stressistä. Toisaalta oli sisäliikunnassakin puolensa, kuten suurempi koettu itsevarmuus ja elinvoima. Raijakin korosti että luonnossa olon hyvinvointivaikutuksiin ei tarvita liikuntaa - pelkkä luonnossa oleminen riittää. Liikunta saattaa tuoda siihen sitten jotain päälle terveyshyötyinä.

Luonnossa oleskelun ja ulkoilun vaikutus stressiin
Psykologi Ann Ojala kertoi otsikon aiheesta omien sekä muiden tutkimustensa kautta päätyen pitkälti Laukkasen johtopäätökseen eli pelkkä luonnossa oleminen tekee hyvää. Tosin omien tutkimustensa pohjalta hän tarkensi ilmiötä siten, että jopa kaupunkiympäristön luonnossa olemisella on vaikutuksia psykologiseen hyvinvointiin, mutta metsässä nämä vaikutukset ovat vielä hivenen suuremmat. Esityksessä on hauskoja kuvia tutkimuksen vaiheista.

Luonnonvalo, uni ja painonhallinta
THL:n professori Timo Partonen kertoi paljon odottamasta aiheesta, sillä valon ja unen yhteyksistä on kuultu paljonkin, mutta jotenkin tämä luonnonvalo vs. keinovalo on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle - ainakin itselläni. Partonen kuvaili kuinka rakennetussa ympäristössä valoisuuden määrä jää usein kolmasosaan (näin tulkitsin esityksestä) luonnonvaloympäristöstä ja lisäongelmana rakennettu ympäristö jakaa valoa myöhään iltaan, jolloin sitä ei luonnollisesti enää olisi. Ja kaikki tämä on omiaan sekoittamaan "sisäisen kellomme" toimintaa haitaten lopulta unta. Ja huono uni on yksi keskeisiä painonhallinnan ongelmia. Kaupunkikortteleista kannattaa siis piipahtaa luontoympäristöön.

Luonnossa liikkumisen yhteydet lasten motoriikkaan
Liikuntatieteilijä Arja Sääkslahti kertoi puolestaan luonnossa liikkumisen motoriikkavaikutuksista lapsilla. Arja kertoi kuinka luonnossa oleminen tarjoaa lapsille virikkeitä ja motivoivaa monipuolisuutta, joka näkyy lopulta runsaampana liikkumisena ja parantuneena motoriikkana. Samalla se on kilpailemisesta vapaata matalan kynnyksen liikunta, joka tarjoaa onnistumisen kokemuksia. Näin puissa ja kaikkialla muuallakin kiipeilyyn ja hyppelyyn kannustavana isänä minua harmitti että en itse asiassa nähnyt esitystä vaan raportoin sitä ns. second-hand.

Luomuliikunnan vallankumous
Liikuntatieteilijä Arto Pesola on hiljattain julkaissut kirjan Luomuliikunnan vallankumous, joka kokoaa mainiosti yhteen nykytiedon liikkumisen terveysvaikutuksista. Arton esityksessä hän tiivisti keskeisiä teemojaan ja linkitti niitä luontoympäristään. Arto korosti esityksessään lukuisten pienienkin aktiivisuuksien merkitystä, mikä sopii hyvin ulkona olon teemaankin. Ja esitys on mainion mielenkiintoinen monella tapaa - tsekkaa se tästä (anna latailla rauhassa). On aivan totta, kuten Arto kertoili että ihmisten mielissä kunnon liikkuminen on yhä aivan liian usein kuntoliikuntaa ja ns. arkiaktiivisuudelle tai luontoaktiivisuudelle ei vieläkään osata antaa sitä arvoa, joka sille kuuluisi. Samaa totesi Kati Vähäsarja omassa esityksessään liikunnan motivaatiosta.

Muuta tietoa
Kiinnostavia esityksiä oli muitakin ja saatan lisäillä niistä jotakin jatkossa. Ja jos joku että kun viheralueista puhutaan niin miten sitten talvella tai merellä - todennäköisesti hyödyt ovat samat, mutta asiaa ei ole tutkittu. Sillä välin voitte itse tarkastella esityksiä aiheittain blogautuksen ensimmäisestä linkistä. Luonnon hyvinvointivaikutukset ovat moninaiset, mutta oma suosikkini kiintoisista tutkimushavinnoista tässä aihepiirissä on havainto, että metsä erittää feromoneja jotka laskevat elimistön stressitasoja. Pisara meressä tämä havainto, mutta onhan se jotenkin kutkuttava ajatus.

Cold to hot empathy gap - sinullakin on se

Onko Cold-to-hot empathy gap näkynyt elämässäsi?

Cold to hot empathy gap. Onpa kiinnostava termi! Niin minä ajattelin kun ensi kerran tähän törmäsin. Ja vielä kiinnostavammaksi se tulee kun huomaa, että kyseinen ilmiö on läsnä ehkä omassakin elämässä - ja ainakin omassa työssäni - jatkuvasti. Eli moni teistä lukijoistakin huomaa joutuneensa tämän uhriksi. Ilmiö on yksi lukemattomista kognitiivisista vääristymistä, jotka ovat erittäin kiehtovia koska ne ovat osa arkeamme. Tutkimusten tulkinnan osalta olen aiemminkin kirjoittanut näistä vääristymistä.

Pari (miljoonaa) esimerkkiä
Jos joku teistä intoutuu googlaamaan empathy gappia laajemminkin niin huomaa siihen liittyvän varsin paljon surullisiakin ilmentymiä, mutta pysytäänpä cold to hot empathy gapissa ja elintapamuutoksissa. Mietitäänpä muutamaa yleistä tilannetta:

- laihduttaja toteaa laihdutuksen jälkeen, ettei anna painonsa nousta yhtään takaisin. Ja hän uskoo siihen, sillä tahtotila on niin kova. Kaikista puheista paino lähtee kuitenkin hieman nousuun, fiilis lopahtaa ja paino nousee kokonaan (ja yli) takaisin.

- henkilö aloittaa vuodenvaihteen loman jälkeen liikunnan ja vannoo käyvänsä liikkumassa koko seuraavan vuoden ainakin 3-4 päivää viikossa. Mutta kun työt ja arki pääsevät vauhtiin, niin jo helmikuussa liikunta on hiipunut 1-2 kertaan viikossa, mikä tuntuu henkilöstä pettymykseltä ja liikuntaa jää lopulta kokonaan pois.

- henkilö päättää aloittavansa karkkilakon. Mikä toimiikin hyvin aikansa kunnes tulee se ilta kun rankan päivän jälkeen makeanhimo puskee läpi. "Hanskat tiskiin" efekti seuraa perässä.

Yhteistä kaikissa tarinoissa ovat itselle tehdyt kovat lupaukset - ja pettymys kun lupausta ei pystytä pitämään. Kaikkien henkilöiden pyrkimys on tietysti hyvä ja kannatettava, ongelma on lähinnä iso odotus, elämälle vieras lupaus ja pettymys epäonnistumisen hetkellä. Pettymystä seuraa joskus luovuttaminen ja oppimisprosessi pysähtyy: pahimmillaan laihduttaja ja liikunnan aloittaja ajattelevat ettei kannatakaan yrittää ja karkkilakon aloittaja ei aloita kohtuuden opettelua vaan tuomitsee itsensä sokeriaddiktiksi. Kun vaihtoehtona vannomisen, lupausten ja (usein) epärealistisen tavoitteen sijaan olisi ollut "mä lähden tuohon suuntaan kokeilemaan, yritän parhaani ja katsotaan miten se siitä lähtee ja mitä pitää muuttaa", olisi etukäteen annettu tilaa niille virheille, joita elämäntapamuutoksen ja ajattelun oppimisprosessi vaatii. Syyt miksi hommat eivät aina mene hyvin ovat oma tarinansa ja tässä blogautuksessa todettakoon vain että "elämä on".

Kun ei vain muista/tiedä miltä se tuntuu
Mutta nämä liian isot tavoitteet ja liian kovat odotukset - mistä ne kumpuavat? Kehään astuu cold to hot empathy gap (jonka suomenkielestä nimeä en toistaiseksi ole saanut selville kysymystenkään jälkeen), jolla tarkoitetaan mm. ihmisen taipumusta yliarvioida omaa kykyä tsempata ja uskaltaa sekä toisaalta aliarvioida kykyä vastustaa kehollisten viestien tai ulkoisten tilanteiden vaikutusta. Cold tarkoittaa jonkinlaista neutraalia tasapainotilannetta ja tilanne on hot kun mieliteot ovat päällä, elämä hektistä tai muuten vain on hankala tilanne päällä.

Ja juju on, että kun olet arjen tasapainossa (cold) niin et voi kuvitellakaan (empathy gap) miten hankalaksi (hot) asiat voivat lopulta mennä. 

Tasapainoisemmassa tilanteessa voi olla hyvinkin luottava olo tulevaisuuteen (mikä on tietysti hyväksi periaatteessa), mutta jos siinä vaiheessa luodaan suunnitelmia tulevaisuuteen niin suunnitelma ei varmaankaan huomioi kovin hyvin hankalampia hetkiä ja suunnitelmasta voi tulla kovinkin epärealistinen.

Eli cold to hot empathy gap on oikeastaan vain termi kuvaamaan ihmisten epärealistisia odotuksia omasta selviämisestään hankalissa tilanteissa. Ja se tarkoittaa, että itsekuriin ja mustavalkoisuuteen omaa elintapamuutosta ei kannata rakentaa. Ei mitään uutta siis, mutta näinhän ne muutokset silti usein rakennetaan.

Miten välttyä?
Mutta asioita voi realisoida. Ensinnäkin ihan tietoisesti muistuttamalla, ettei sinunkaan elämäntapamuutoksesi todennäköisesti tule olemaan mikään suoraviivainen menestystarina vaan todennäköisesti polveileva prosessi, jossa tulee epäonnistumisia joista voidaan oppia jotain. Tästä on ollut useampia blogautuksia siellä sun täällä. Cold to hot empathy gapin kohdalla on havaittu, että jos ensin pohtii miten joku muu pärjäisi tietyssä tilanteessa niin se realisoi omaa kykyä selvityä (1). Ehkä sinäkin jatkossa voit miettiä muutostasi suunnitellessa miten kaverillesi kävisi samassa tilanteessa. Jos uskot hänen karkkilakkonsa rakoilevan nopeastikin, niin ehkä kannattaa valmistautua samaan omalla kohdalla - joko miettiä uudestaan onko lakossa järkeä tai luoda etukäteen suunnitelma rakoilukohdasta eteenpäin, jottei korttitalo romahda omalla kohdalla jos niin sattuu käymään.

Ja tällainen tarina saatiin aika vain koska tykkään tuosta termistä :)