Hyvä ravitsemus ja syöminen - kuntavaalit 2012

Miten ravitsemus-/syömisteemat vaikuttavat ehdokasvalintaan kuntavaaleissa

Aiemman blogautukseni gallupissa yleisin vastaus oli, että te haluatte vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon myös ravitsemusasioissa. Mikä on aivan mainiota. Ja nyt on sen aika, kun kunnallisvaalit ovat jälleen edessä muutaman viikon päästä. Nyt te voitte vaikuttaa siihen minkälaisia resursseja kouluruokailulle annetaan ja mitä arvoja kouluruokailuun pyritään sisällyttämään, miten aikuisille tärkeä työpaikkaruokailu toteutuu ja miten teidän lähellänne ravitsemusosaamista on saatavilla. Ja moneen muuhun asiaan.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi oppaassa "Ravitsemuksella hyvinvointia" juuri oman listansa asioista , joiden avulla kuntatason toimintaa voi arvioida - ja samaa listaa voi käyttää myös ideoimaan omaa kuntavaaliehdokasta. Tai sitten teillä on ihan omat visiot tärkeistä syömisen arvoista ja sekin on hyvä.

Käytännössä minä en ole nähnyt syömisteemaa juurikaan esillä ainakaan medioissa kuntavaaliteemana - varmasti useatkin yksittäiset ehdokkaat siitä ovat puhuneet, mutta isossa mittakaavassa ei. Valitettavasti meiltä taitaa puuttua sopiva mediakohu, jotta aiheeseen jouduttaisiin ottamaan kantaa - nyt se kohu on varattu keikkalääkäreille julkisessa terveydenhuollossa, sillä he ovat jokaisessa puolueohjelmassa. Tärkeä asia ilman muuta ja mielelläni luovutan syömisen tuolle teemalle. Toisaalta on tietysti myös niin, että syöminen ja julkinen ruokapalvelu on vain osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja muita kuntapalveluita, mutta alan ihmisenä syömisen kuitenkin soisi näkyvän omana itsenään.

Puolueiden linjaukset
Puolueiden kuntavaaliohjelmiin suhtaudun valitettavasti hieman sanahelinänä - siellä on hyviä asioita, mutta se millä tarmolla ja sydämellä niiden takana sitten ollaan on aina kysymysmerkki ainakin itselleni ja aika pitkälle pidän kuntavaaliohjelmia vain vertailuna siitä mikä puolue aistii parhaiten ajankohtaisia trendejä. Mutta jos kuntavaaliohjelmia katsoo, niin Perussuomalaiset mainitsee syömiseen ja ravitsemukseen liittyviä tavoitteita otsikkotasolla - Vasemmistoliitto ja Vihreät mainitsevat syömisen osana kokonaisuutta. Eri puolueiden kuntavaaliohjelmat ovat alla liitteenä ja lyhyt kommenttini syömiseen liittyen:

Keskusta: tästä ei irtoa oikein mitään, yleistä terveydenhuollon tilasta
Kokoomus: ei käytännössä mitään.
Kristillisdemokraatit: eipä näkynyt mitään
Perussuomalaiset: kotimainen ruoka ja lähiruoka (minulle ne ovat eri asia) omana teemanaan
SDP: eipä juuri mitään, terveydenhuolto kyllä vahvasti esillä.
SFP: eipä juuri mitään uloskirjoitettuna, mutta julkisten hankintakriteerien laatukriteerien korostaminen periaatteessa voisi koskettaa myös julkisen sektorin joukkoruokailua
Vasemmistoliitto: lähiruokaa korostetaan julkisessa ruuanhankinnassa
Vihreät: lähiruuan, luomun, kasvisruuuan ja reilun kaupan tuotteiden osuutta halutaan lisätä

Puoluelinjaukset ovat tietysti vain yksi osa kokonaisuutta mutta aika kesyähän tuo on. Vain vasemmalle kallellaan olevissa puolueissa syöminen mainitaan. Kun aiheina on esillä lähiruoka ja muut kuvatut painotukset niin ne ovat tietysti trendikkäitä, konkreettisia ja osaksi isompia poliittisia linjauksia sopivia tavoitteita. Mutta kyllä minä kaipaisin resursseja ylipäätään laadun ja maun takaamiseen ja etenkin kouluruokailussa tietynlaisen paremman kasvatuksellisen otteen mahdollistumiseen oli se sitten Sapere tai kunnon ruokatauot tai jotain muuta.

Ehdokastason linjaukset
Harvempi varmaan ehdokastaan valitsee vain syömistavoitteiden perusteella, mutta ei ainakaan minun valintaani yhtään haittaa jos muutenkin mielekkäällä ehdokkaalla on myös syömisen suhteen näkemyksiä. On kuitenkin käytännössä aikamoinen homma alkaa kahlaamaan ehdokkaiden mielipiteitä blogeista ja toreilta. Vaalikoneet helpottavat tietysti tätä hommaa monella saralla, mutta kaksi valtakunnallista vaalikonetta ei kyllä ota juurikaan kantaa syömiseen liittyviin kysymyksiin:
YLEn vaalikone
MTV3 vaalikone

Onneksi on myös paikallisempia vaalikoneita ja usein paikallisten sanomalehtien toimesta. Uudellamaalla esimerkiksi Helsingin Sanomien vaalikone sisältää monen kunnan ehdokkaat ja myös kysymyksen luomu- ja kasvisruuan käytöstä kouluruokailussa. Jos tiedätte omalla alueellanne vaalikonetta, joka ottaa kantaa syömiseen niin olisi mukava jos voitte linkata sen tännekin kommenteissa.

Toiminta ratkaisee
Syöminen on puhuttanut viime vuosina paljon. Jos te tiedätte avanneenne joskus suunne manataksenne kouluruokailua, vanhushoidon ruokailua tai jotain muuta ravitsemukseen/syömiseen liittyvää kuntapalvelua niin nyt on aika toimia. Vaikka keskustelu on aina sallittua, niin kuntavaaleissa te tavallaan valitsette moraalisen oikeutenne valittaa niistä. Jos ei itse yritä parantaa asiaa keskeisimmillä keinolla mikä kansalaisille on annettu, niin sittenpä on vähän kornia valittaa niistä myöhemmin. Vaikkei siitä kukaan tietysti tiedäkään :)

Suomi vs. Eurooppa - historiikkia ja ravintotasetietoa

Suomi vs Eurooppa syömisessä - eniten olin yllättynyt

Todennäköisesti viimeinen blogautus ennen lomia on edessä. Päätin blogauttaa syömisen muuttumisesta menneiden vuosikymmenien eurooppalaisessa perspektiivissä, kun tuossa hiljattain itsekin hieman yllätyin kun kuulin jonkun luulleen Välimeren maiden alkavan syömään vähärasvaisemmin ja siksi lihoneen. Tässä aiheessa riittää myös tutkailtavaa pidemmäksi aikaa ja se sopii kesätauolle hyvin. Siispä asiaan.

Käyn tietoja lähinnä tämän dokumentin kautta, koska se kattaa varsin kivasti teeman vaikka hieman vanhaa tietoa sisältääkin. Tietoisesti en ala vertailemaan tilastoja muiden lähteiden kanssa - vaan esitetään tämä näkökulma sellaisenaan. Huomattavaa on, että kyseessä on pitkälti ns. ravintotasetietoa eli elintarvikkeiden kulutuksesta väestötasolla kertovaa tietoa - ja lähteenä ovat FAO:n ravintotaseet, joita käytetään runsaasti. Sieltä voi myös itse tarkastella näitä tietoja ja hieman uudempanakin. Suomen ravintotasetietoushan löytyy täältä ja juttuja aiheesta on monissa paikoissa mm. täällä. Ravintotaseiden luvut eivät ole samoja kuin ravitsemustutkimuksissa esimerkiksi ruokapäiväkirjoilla tai frekvenssikyselyllä saataisiin, eivätkä myöskään samoja kuin Suomessa usein esitetyt Finravinto-tutkimuksesta ravintohaastattelulla saatavat lukemat - itse asiassa ravintotaseet eivät edes pohjaudu yksilöiden syömiseen vaan väestön ruuankulutukseen. Niiden etuna on kuitenkin lukujen lahjomattomuus eli niitä eivät pääse yksilöt kaunistelemaan aliraportoinnilla.

Ravintotaseet ovat monella tapaa vähän oma maailmansa ja niiden tulosten eroaminen ravitsemustutkimuksista saaduilla tiedoilla ei ole mitenkään harvinaista. Ristiriitoja löytyy ja niiden selityksiä voi spekuloida milloin ravintotasetietojen epätarkkuudella ja milloin ravitsemustutkimusten virhelähteillä. Tässäkään blogautuksessa olevia lukemia ei kannata ottaa absoluuttisena totena vaan enemmänkin yhtenä tulkintana siitä mihin suuntaan syöminen on ollut menossa Euroopassa viimeiden 50:n vuoden aikana.

Hiilihydraatit

Hiilihydraattien osuus energiansaannista on vähentynyt koko Euroopassa mutta kaikkein selvin hyppäys nähdään Välimeren maissa. En osaa nähdä tätä sinällään huonona tai hyvänä kehityksenä, sillä kaikki riippuu mistä lähteistä hiilihydraatit tulevat.

Hiilihydraattien laatua voidaan suurpiirteisesti arvioida glykeemisen kuorman kautta. Suomessa glykeeminen kuorma on ollut hivenen laskussa ja todennäköisesti hiilihydraattien vähenemisen myötä sillä laadussa taitaa olla hyviä ja huonoja muutoksia - mutta useimmissa maissa ja esimerkiksi Välimeren maissa glykeeminen kuorma on ollut aika reippaassakin nousussa. Kun ottaa huomioon, että Välimerellä samaan aikaan hiilihydraattien määrä on ollut voimakkaassa laskussa niin se kielii että Välimeren tienoilla hiilihydraattien laatu on voimakkaasti heikentenyt. Tosin tässä taulukossa suhtaudun glykeemiseen kuormaan suurella varauksella eikä pelkästään siksi, että joiltakin osin on hankala nähdä kombinaatiota miten esimerkiksi Välimeren maissa samaan aikaan hiilihydraattien saanti laskee, kasvisten syöminen lisääntyy ja silti  glykeeminen kuorma nousee voimakkaasti. Varmasti sellaisen skenaarion löytää kun vähän pohtii, mutta silti.. Sillä toinen epäuskon lähde on ihan teknisempi asia, että mitä glykemiaindeksitaulukoita on käytetty, miten ne sopivat eri maiden todellisuuteen, miten ne sopivat eri aikakausiin jne.. Kiinnostava taulukko, johon en kuitenkaan suhtautuisi kovin tosissaan.

Sokerin osuus energiasta on muuttunut vaihtelevasti, mutta mitään kovin dramaattista ei näy tapahtuneen oikein missään. Tosin aikajänteen loppuminen vuoteen 2001/3 on vähän harmi sillä olisi mukava nähdä lukemat kootusti tällä hetkellä. Viimeiset 10 vuotta on kuitenkin menty mahdollisesti juuri sokerin osalta huonompaan suuntaan monissa maissa.

Kuidussa isompia muutoksia ei ole tapahtunut.

Kasvikset
Omalla tärkeyslistallani kasvisten määrä on erittäin korkealla ja itselleni se on näistä taulukoista läheisin. Suomalaiset ovat tunnetusti tehneet huikean suorituksen kolminkertaistamalla kasvisten käytön, mutta kun pohjalta lähtee niin se ei ole vielä paljoa - olemme edelleen Euroopan heikoimmin kasviksia syövien joukossa ja niin kauan kuin tilanne on tämä niin nykyisten väestön paino- ja terveysongelmien syitä ja ratkaisuja ei tarvitse kovin paljoa ihmetellä. Tämä on myös se tulos, jossa minusta suomalainen terveysvalistus Pohjois-Karjala projekteineen kaikkineen näyttää toimintansa tehon. Varmasti lisääntymistä olisi tapahtunut muutoinkin, mutten hetkeäkään epäile etteikö vahvalla valistuksella olisi ollut tässä roolinsa. Hieno suoritus siis - mutta silti yhä heikko tulos. Välimeren maat tunnetusti ovat listan kärjessä suomalaisiin verrattuna yli kaksinkertaisella kulutuksella.

Rasvan saanti
Rasvan saannissa on menty eri suuntiin eri puolilla Eurooppaa - ja päädytty samaan pisteeseen. Ravintotaseet kertovat suomalaisten rasvan kulutuksen pysyneen samana vaikka ravitsemustutkimusaineistoissa on nähty selvää laskua. Etelä-Euroopan maissa ja perinteisesti vahvoissa "sydänmaissa" Ranskassa, Kreetalla, Kreikassa jne.. puolestaan rasvan saanti on lisääntynyt voimakkaasti. Lopputuloksena nykyisellään Euroopassa rasvan kulutus on melko samanlaista.

Mutta laatu on määrää tärkeämpi tässäkin. Kertatyydyttymättömien rasvojen kulutus on lisääntynyt kautta linjan (kuva siellä linkissä). Mutta monityydyttymättömät ne etenkin kiinnostavat, sillä omega-3:en edut ovat kiistattomat ja omega-6 ja -3 -rasvahappojen keskinäisestä suhteesta on tehty joissakin piireissä kynnyskysymys. Minun mielestäni nykytilanteessa monityydyttymättömien rasvojen saannin lisääminen ylipäätään on hyvä juttu - ja olemmekin siinä menneet parempaan suuntaan. Kuten on koko Eurooppa. Ja lisäksi olisi hyvä, että omega6/3 -rasvahappojen suhde olisi edes luokkaa 4:1 tai jossain siellä päin. Tässä on tullut takapakkia koko Euroopassa ja Suomessa hieman keskivertoa enemmän.

Heikommalla maineella varustetuista rasvoista transrasvojen saannin muuttumisen tietoja ei löydy. Muualtahan löytyy kyllä tietoa transrasvojen saantien välisistä eroista eri maissa ja siinä Suomi oli keskikastia ja saantimäärät aika pieniä. Tyydyttyneen rasvan kulutus on ollut Suomessa laskusuunnassa, mutta Välimeren maissa se on ollut voimakkaassa nousussa ja päätynyt Suomen nykyiselle tasolle.

Muut asiat
Nämä ravitsemustekniset tiedot syömisen muuttumisesta vuosien aikana ovat välttämätöntä infoa perspektiivin saamiseksi. Mutta silti tästä puuttuu yhä paljon mitä olisi kiva tai jopa välttämätöntä tietää. Enkä tarkoita vain alkoholia, muita juomia jne.. joiden osalta tiedot ovat kyllä olemassa. Vaan syömistä heiluttavat asiat minua kiinnostavat. Ovatko ateriarytmit muuttuneet koko Euroopassa - Suomessa ainakin ovat ja huonompaan päin. Entäpä kunnon aterioiden valmistaminen ja yhdessä syöminen - Suomessa kun on menty huonompaan päin. Entäpä syömisen saama arvostus ja huomio - ihan sama onko syömisasenteen takana vain hyvän syömisen arvostus tai terveys mutta huomio ja arvostus on tärkeää. Nämä kiinnostaisivat, mutta tieto taitaa olla tavoittamattomissa ja täytyy tyytyä näihin teknisiin seikkoihin.

Ja mitä nämä tarkoittavat?
Itselläni ei ollut mielessä blogautuksen alussa mitään ihmeempää pointtia, jonka halusin tehdä. Eikä ole oikein vieläkään, kunhan halusin pistää luvut esiin ja pohdittavaksi. Mutta ehkä jotain omista ajatuksistani voisi tiivistää:
- suomalaisten kasvisten lisääminen on menestystarina - joka listasta riippuen oikeuttaa meidät Euroopassa silti viimeiselle tai viimeisille sijoille. Ja tämä on iso ravitsemuksellinen terveysongelmamme.
- tarkoitettiin Välimeren ruokavaliolla joskus sitten koko Välimeren alueen syömistä, muutamia maita tai Kreetaa, niin sitä syömistä ei enää ole. Mutta 50 vuotta sitten se oli hyvin vähärasvainen ja vähän tyydyttynyttä rasvaa sisältävä ruokavalio.
- ylipainon kannalta suomalaisten heikkous on pahimmassa paikassa: kasviksissa. Välimeren maissa taas toisenlaiset suuntaukset (mm. glykeeminen kuorma) ovat huonompaan päin, mitkä osaltaan selittää siellä olevia ongelmia. Toisaalta näillä taulukoilla lihavuutta on ihan turha yrittää selittää, koska esiteltyinä on vain muutamia elintapatekijöitä lukuisista, eikä edes kaikkia syömiseen liittyviä (ateriarytmit, syömisasenne jne..)
- syömisessä tapahtuu kaikissa maissa samaan aikaan sekä huonoja ja hyviä suuntauksia.
- Euroopassa syödään nykyään aika samalla lailla.

Enempää en ala miettimään, niin saavat mahdolliset kommentoijatkin tulkita näkemyksiään.

Hyvää kesää kaikille lukijoille! Nauttikaa auringosta, syökää hyvillä mielin mitä syöttekin ja muistakaa ottaa päiväunet riippumatossa.

PS. Kaikissa kuvissa lähteenä The EU diet - Evolution, evaluation and the impacts of CAP. Schmidhuber J. linkissä: http://www.fao.org/fileadmin/templates/esa/Global_persepctives/Presentations/Montreal-JS.pdf

Isot asiat piilossa

Ravitsemusta tukevat poliittiset päätökset

Mikä oli viime viikon merkityksellisin ravitsemuksellinen uutinen suomalaisille? Se on tietysti makuasia, mutta minusta viime viikon suurin ravitsemusuutinen ei saanut lainkaan huomiota vaikka se Ruokatiedon sivuillakin uutisoitiin.  Eli minusta suurin ravitsemuksellinen uutinen oli, ettei EU:n maatalouspolitiikkaan (eli CAP) monien terveystoimijoiden pettymykseksi tulee muutoksia, jotka edesauttaisivat terveellistä ravitsemusta. Itse olen aihetta sivunnut aiemmin blogautuksessani Terveellinen syöminen on kalliimpaa. Tai ehkei kyseessä ole pettymys, sillä tiedossa on miten hankalaa terveysarvojen saaminen CAPiin on - mutta pyrkimystä terveystoimijoilla on siihen EU:n tasolla ollut ja pieni toivonkipinä on ollut että asiat voisivat mennä parempaan suuntaan. Mutta ei nyt sitten tällä kertaa.

Näkemys syömisen toiselta laidalta
Tämän uutisen näkymättömyys osui yhteen hyvää työtä tekevän MTT:n professorin Sirpa Kurpan blogautukseen, jossa hän valittelee ekologisen näkökulman ja sen ymmärryksen puutetta ruoka-asioista puhuttaessa ja todella tärkeiden asioiden sijasta puhutaan pikkunippeleistä, jotka eivät oikein ratkaise paljoakaan ja luovat potentiaalisti uusia ongelmia. Hänen näkökulmansa on asiantuntemusalaltaan eli ruokatuotannollinen mutta hän sivuaa lyhyesti myös ravitsemuksellista näkökulmaa toteamalla:

Valitseva ylipaino johtuu todellisuudessa ekologisten resurssien vinoutuneesta käytöstä ihmispopulaatiossa suhteessa populaation ravintoresurssien tarpeeseen eli se on ihan yhtä lailla ekologinen kysymys kuin ruoan tuotantokin.

Ja kun populaatioista puhutaan eikä yksilöistä niin olen tismalleen samaa mieltä. Voimavaralliset yksilöthän voivat tehdä ravitsemuksessaan aivan mitä haluavat, mutta väestötasolla isot linjat ohjaavat syömistä. Miksi vihannekset ovat niin kalliita? Miksi epäterveellinen ruoka on halpaa? Miksi hyvä syöminen on hankalampaa vähävaraisilla? Näinhän ei tarvitsisi olla, mutta on koska ruuantuotannon lainalaisuudet ovat nykyisellään mitä ovat.

Mistä päästäänkin lopulta blogautuksen aiheeseen eli siihen, että nämä isot ja todella tärkeät asiat pysyvät helposti piilossa kun ne eivät tunnu henkilökohtaisesti läheisiltä, niitä ei ymmärretä ja varmaan aika monesti niistä ei edes tiedetä. Ja niin emme saa asioita syömisessäkään parannettua kuin pikku asioissa siellä täällä - eteenpäin niinkin päästään mutta aika hitaasti yksilö yksilöltä.

Jos haluaa TODELLA vaikuttaa eikä vain fiilistellä?
Mistä päästään siihen, että kun ihmiset toivovat ravitsemukseen monenlaisia muutoksia niin usein kyse on oman pään tuulettamisesta ilman mitään vaikutusta ellei kyseistä painetta ohjata poliittisiin päättäjiin? Nyt se paine liian usein kohdistuu ihan väärään paikkaan jos tarkoitus on vaikuttaa. Esimerkkejä olisi varmaan aika paljon:

-koululaitosta tai kouluruokasuosituksia on melko turha syyllistää kouluruuan laadusta. Tuskin kukaan koulu- tai terveystoimija on ylettömän tyytyväinen kouluruokailun järjestelyihin ja todellinen ongelma ovat resurssit. Ihan mielellään koulussa nähtäisiin vähemmän puuropäiviä, monipuolisempaa ja runsaampaa proteiinin saantia, monipuolisempia kasviksia, paikallista ruokatarjontaa jne. Resurssit ratkeavat kunnallispolitiikan tasolla. Kohdistakaa paine heihin.

- ylipainon yleisyydestä voi koettaa syyttää milloin hiilihydraatteja, milloin rasvaa, milloin liikkumisen puutetta. Yksilötasolla tällaisista voi saada suurtakin hyötyä mutta yritäpä saada koko kansakunta tulemaan perässä. Ei kovin hyvin toimi vaan otteen pitää olla kokonaisvaltaisempi ja ylipainon tapauksessa kyseessä on järjettömän iso kakku, joka koostuu talous-, sosiaali-, terveys- ja varmaan kaikista muistakin politiikoista. Seuraavan kerran kun jotakin sosiaalitukea puretaan tai taloutta ohjataan suurentuvien tuloerojen suuntaan niin kannattaa kuitenkin pitää mielessä että se on potentiaalisti syömistä heikentävä ja ylipainoa lisäävä päätös.

Pientä ja suurta visiota
On varmasti hyvä, että ravitsemuksesta keskustellaan yksilötasolla ja mietitään miten asioita siinä voisi tehdä paremmin. Ja tämä riittää monille kun tavoitteena on oman syömisen löytäminen. Ja kyynisemmin monelle riittää ravitsemuskeskustelussa pelkkä viihdearvo ja ajankuluarvo kun saa huudella omia ajatuksiaan. Mutta monella tuntuu olevan myös intoa ja virtaa laajemmankin hyvän tuottamiseen ja silloin pitäisi muistaa huomioida myös se ylätaso, joka lopulta mahdollistamisellaan vaikuttaa miten yksilötason ratkaisuissa ihmiset voivat päästä eteenpäin. Ja mielestäni tämä ylätaso julkisessa keskustelussa on jäänyt uupumaan aika totaalisesti - ja kun se näkyy niin se on "virallisen toimijan" toimesta. Mutta asiantuntijatkin tarvitsevat puolelleen kansalaismielipiteen, jotta hyviä ja vaikeita asioita saadaan eteenpäin.

Eli konkreettisesti tarkoitan sitä, että edes jossain näkyisi julkista painetta poliittisissa asioissa - ja oikeille henkilöille oikeassa asiassa  - myös kansalaisten taholta. Ainoa vahvempi muistikuvani tällaisesta on Turun seudulta kansalaislähtöisenä noussut ja paikallispäättäjiin kohdistunut toiminta kouluruokailun parantamiseksi. Siinä on laitettu oikeille henkilöille painetta oikeasta asiasta. Päättäjille olisi ollut turha valittaa kouluruokailun suosituksista ja terveystoimijoille olisi ollut turha valittaa kouluruokailun heikkoudesta.

Esimerkki
Kimmoke tähän blogautukseen tuli kuitenkin eilisestä Hesarin jutusta, jossa kerrottiin Espoon ruokapalveluiden nostavan hintojaan ja esimerkkinä jutussa oli vanhempi mies, joka kertoi vaihtaneensa ruokapalveluaterian kauppaostoksiin kun kaupasta sai eineksiä siten, että yhdellä ruokapalvelun aterian hinnalla saa kolmen päivän ateriat kaupasta. Ja sivuanekdoottina oli henkilön kokemus, ettei ruokapalvelun ruuasta saa tarpeeksi ravinteita - tosin eineksistä ei sen vertaakaan - ja ravintolisiä taisi kulua enemmänkin. Tämä on tyyppiesimerkki kuinka huonoon syömiseen päädytään ruokapolitiikan kautta. On tavallaan hyvä jos ruokapalvelun hinnannousun takana on laadun paraneminen (kuten todettiin), mutta ei hyvä jos politiikka ajaa laadukkaan ravinnon hinnat pilviin. Jotenkin juuri tämä juttu huutaa laaja-alaisempaa keskustelua hyvästä ravitsemuksesta ja sen ratkaisuista.

Juttuahan meillä syömisestä piisaa. Kun saisi siihen nämä todella ison merkityksen asiat mukaan niiden pienempien vierelle.

Terveellinen syöminen on kalliimpaa

Otsikko ei ole marinaa. Se on toteamus.

Usein harmitellaan kuinka terveellinen syöminen on kalliimpaa. Eihän se hyvä asia ole ja ymmärrän harmituksen, mutta pohjimmiltani ajattelen totta kai se on ja tulee olemaankin. Maksaahan se laatu kaikessa muussakin - ja sitten pitää olla vaan tarkka, ettei maksa turhaa brändilisää millä ei sitten olekaan laadun kanssa aina tekemistä. Ja olen toki hintapoliittisten ratkaisujen kannalta, jotka alentavat terveellisten ruokien hintaa ja mahdollistavat terveellisempää syömistä tuloluokista riippumatta - mutta vaikka näitä toimenpiteitä tulisikin niin terveellinen ruoka on ja tulee pysymään aina kalliimpana. Sen ei ihannemaailmassa pitäisi olla niin, mutta niin se vain on.

Terveellisen ruuan hinta

Tarkoitettakoon tässä yhteydessä terveellisellä ruualla ruokien perusraaka-aineita ja kohtuullisen perusmuodossaan: kasviksia, hedelmiä, marjoja, maitotuotteita, lihaa, kalaa, kanaa, kananmunia, täysjyväisiä viljatuotteita jne.. Verrattuna vähemmän terveelliseen ravintoon nämä kaikki ovat joko tuoretuotteita tai muuten melko vähän käsiteltyjä tuotteita mikä tarkoittaa, että niiden säilyvyys on heikompaa ja hävikin riski suurempi - eli niiden hinta on suurempi. Ja varmaan sata muuta syytä miksi kaksintaistelussa terveellisempi ruoka vs. raffinoidumpi ja käsitellympi pidemmän hyllyiän tuote terveellisyys on kalliimpaa . Koska en tunne hinnanmuodostusta niin hyvin, niin en viitsi alkaa edes spekuloimaan kaikilla syillä - todettakoon vain että pidän kohtuullisen itsestäänselvänä että terveellisempi syöminen on kalliimpaa. Tottakai aina voidaan tehdä laskelmia kuinka terveellisestikin voi syödä halvalla, mutta silloin puhutaan sitten taas rajoittuneesta valikoimista ja rajoittuneista mahdollisuuksista. Kasviksista saa toki halpoja kun laskee porkkanat, lantut ja keräkaalit mutta laitapas joukkoon vähän paprikaa, basilikaa ja tomaattia niin alkaa hintaa ihan peruselintarvikkeistakin jo tulemaan - jostain eksoottisemmasta puhumattakaan. Riippunee myös alueellisista ruokatavoista ja yksilöllisistä mieltymyksistä onko terveellinen syöminen kalliimpaa vai ei - esimerkiksi kuopiolaisessa kansainvälisesti maineikkaassa diabeteksen ehkäistytkimuksessa havaittiin, että terveellisempi syöminen ei pelkästään ehkäissyt tuntuvasti diabetesta vaan se oli myös halvempaa (tutkimusviite). Joten ei tämäkään toki ihan yksioikoinen asia ole, mutta kyllä minun mielipiteeni on että laaja-alaiset terveellisen syömisen mahdollisuudet ovat epäterveellisiä kalliimpia.

Lisähintaa ei tietty kannata maksaa "terveystuotteista" eli elintarvikkeista, jotka pyrkivät ratsastamaan terveysmielikuvilla vaikka niiden hyöty oikeasti on kyseenalainen tai usein jopa pomminvarmasti mitään lisähyötyä ei ole. Siksi näkisinkin että puhuttaessa terveellisistä elintarvikkeista puhumme enimmäkseen peruselintarvikkeista ja raaka-aineista - "terveysvaikutteisten" elintarvikkeiden mielikuvan alla kun on niin monenlaista tuotetta, että niihin tätä yleistystä ei oikein voi laittaa.

Kun on ihan ilmeisesti ymmärrettäviäkin syitä miksi terveellinen ruoka maksaa enemmän, niin ei se kaipaisi ylimääräisiä rasitteita. Esimerkiksi kasvisten ja hedelmien hinta Suomessa on 20 % Euroopan keskitasoa kalliimpaa, mikä on enemmän kuin useimmilla muilla ruokaryhmillä (keskitason ollessa 13 % keskitasoa kalliimpaa) - tässä ymmärtääkseni iso rooli on nimenomaan arvolisäverolla joka on keskimäärin tuplasti suurempi kuin muissa EU-maissa. Ja siksi paljon peräänkuulutettu kasvisten arvonlisäveron vähennys tuntuisi jotenkin kohtuulliselta. Suomalaisessa selvityksessä on arvioitu, että sekä epäterveellisten ainesten veronlisäyksillä ja kasvisten veroalennuksilla saadaan terveyshyötyjä ja useat tutkimuksetkin puoltavat näitä johtopäätöksiä - esimerkiksi hinnanalennusten 10 %, 25 % ja 50 % on havaittu lisäävän ruokien kulutusta 9 %, 39 % ja 93 %. Vaikka on toki niin, että lisäverot epäterveelliselle ovat taitaneet tutkimuksissa tuottaa keskimäärin hieman parempia tuloksia kuin huojennukset terveellisille.

Asioita voisi kai parannella hintapuolella monella muulla tavoin kuin kansallisilla toimenpiteillä. Lihavuuden ehkäisyn politiikan nokkamiehenä pitkään kiertänyt Philip James ainakin muutamia vuosia sitten kovastikin vetosi Euroopan maatalouspolitiikan (CAP) muutoksiin, jotka suosisivat mm. terveellisempien ruokien hinnanlaskua. Keskeisin kommentti Jamesilla oli, että valtaosa (olikohan joku käsittämättömät 80-90 %) EU alueella tuotetuista kasviksista jää pellolle, koska niitä tukisysteemien vuoksi ei kannata kerätä - seurauksena tietty kasvisten hinnannousu kun tuotteita on vähemmän markkinoilla. Kuulostaa hullulta, mutta samoja linjanvetoja on useampia (katso WHO raportin sivu 25) , joten asiassa lienee perää vaikka CAP on itselleni täyttä hepreaa. CAP taitaa elää tasaisesti ja minulla ei ole oikein tietoa onko näiltä osin asioita muuttunut tai muuttumassa - enkä ala sitä nyt selvittämään mutta jos joku tietää niin infoa kiitos.

Mutta kaikenlaista olisi siis tehtävissä ruuan hinnan saralla...

Ruuan hinta jatkossa

Kaikki odotukset tuntuvat nykyisellään olevan ruuan hinnan nousupaineissa. Kannattaa pitää mielessä, että nykyään kotitalouksien menoista vain noin 13 % menee ruokaan kun se 1960-luvulla oli tuplasti enemmän ja sotien jälkeen noin puolet - eli ruokakulut suhteessa tuloihin ovat ennätysalhaalla ja korotuksen ei pitäisi olla mieletön shokki. Myös EU-maiden kanssa olemme tuolla 13 %:lla keskitasoa ruuan kulutusosuudessa - eli vaikka ruoka Suomessa on "kallista" niin se on kuitenkin aika normisuhteessa tulotasoomme.

Mutta ei ruoka ilmeisesti tästä ainakaan halpenemaan tule. Ruoka on astunut osakemarkkinoiden kaltaisten spekulatiivisten hintavaihteluiden piiriin mikä pitää nopeat hintavaihtelut aina mahdollisina. Lisäksi ruuan muuttaminen biopolttoaineeksi on sotkenut hintoja. Erään arvion mukaan valtaosa ruuan viimeaikojen hintavaihtelusta selittyykin näillä kahdella tekijällä. Tulevaisuutta on hiukka vaikea ennustaa, mutta kaikkialla tunnutaan valmistauduttavan ruuan hintojen nousuun jatkossakin - joten lienee järkevää olettaa ettei ruoka ylipäätään tule ainakaan halpenemaan lähiaikoina. Saatika sitten terveellisempi ruoka..

Lisäksi niin kauan kuin Suomessa elintarvikekauppa on Euroopan keskittyneintä, niin kilpailusta tulevaa hinnanlaskua tuskin hirveästi tulee näkymään. Ainakin minun käy aika paljonkin sääliksi varsinaista tuotantoporrasta, joka ei juurikaan ole päässyt tulosten kasvua näkemään kun viime vuosikymmenten tulokset ovat valuneet käytännössä kokonaan kauppojen katteeseen.

Mitä yritän sanoa?


Olen varma, että hintapoliittisia ratkaisuja terveellisen syömisen tukemiseen tullaan jatkossakin ajamaan kansanterveystyössä - ja osin niitä tullaan toteuttamaankin. Niin kauan kun tuloerot ovat kasvussa niin nämä teemat ovat yhä tärkeämpiä. Pahaa kuitenkin pelkään, että nekin harvat ratkaisut joita tehdään ovat epäterveellisempien ainesten veronkorotuksia eivätkä hinnanalennuksia - vaikutusteholtaan tutkimuksissa selvää eroa ei ole ja valtio ottaa mieluummin rahaa kuin antaa. Hyvä puoli tietty on, että nämäkin asiat ovat kuluttajien (=äänestäjien) vaikutuksen piirissä ja kovalla äläkällä myös hinnanalennuksia terveellisemmille ruoka-aineille voisi tulla.

Kuulen silloin tällöin kuinka yritetään sanoa, ettei terveellinen syöminen ole sen kalliimpaa kuin epäterveellinenkään - tarkoituksena kannustaa terveelliseen syömiseen. Ymmärrän kannustamisnäkökulman (ja kun suomalainen tutkimuskin niin on todennut) mutten silti pidä sitä hyvänä tai edes oikeana viestinä. Jos tämä näkemys vahvistuu, että terveellinen syöminen on halpaa mitäs sitä sitten vaatia kouluruokailuun lisävaroja tai moneen muuhun asiaan apua minne sitä kuitenkin tarvitaan. Näkisin mieluummin yleislinjauksena  sen, että terveellinen syöminen kansallisella tasolla ja yksilötasolla on asia, joka ei tule itsestään eikä se tule pilkkahintaan. Siihen pitää edes vähän satsata eikä yrittää vain maksaa mahdollisimman vähän.

Mutta tapahtuu poliittisella sektorilla mitä tahansa ja tulee ruoka kallistumaan tai ei niin siitä ei silti pääse mihinkään että terveellinen ruokavalio on joiltakin osin kalliimpaa nyt ja jatkossakin. Vähäravinteinen einesateria tulee varmasti olemaan halvempi kuin monipuolinen ateria. Näin siis minusta. Mutta en ole mikään hinnanmuodostuksen ekspertti ja minusta olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä? Onko realismia saada terveellinen ruoka epäterveellisen tasolle - hyvä jos on, mutta kerro miten monipuolisesti toteutettu, terveellisemmistä ja tuorehkoista aineksista koottu ruokavalio sellaiseksi saadaan.

Onko terveellinen syöminen kalliimpaa ja kannattaako terveellisten ruokien hinnanlaskua edistää?

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuinka moni suomalainen syö hyvin?

Kuinka moni suomalainen syö hyvin edes tärkeimmissä asioissa: tasaisesti kovia nälkiä ehkäisten sekä saa riittävästi kasviksia (400 g/vrk), öljyjä ja kalaa (arvioidaan riittävällä tyydyttymättömien rasvojen saannilla)? Minulle kelpaisi aluksi nämä neljä teknisempää kriteeria ilman sen kummempia erittelyjä, sillä koitetaan nyt keskittyä isoihin linjoihin ja vaikka haluaisin sisällyttää siihen maukkaan ja vapautuneen syömisen niin pysytään nyt helpommin määriteltävällä alueella. Eli kun kriteerit on nuo neljä, niin moniko suomalainen aikuinen toteuttaa noita?

Minusta tähän olennaiseen kysymykseen suomalaisessa syömisessä ei ole olemassa vastausta eikä sillä juuri spekuloidakaan. Tai kai reilumpaa olisi sanoa, että tietoa ja spekulointia hyvästä syömisestä on, mutta ei sillä tavalla kuin minä haluaisin. Toki meillä on tietoa suomalaisten ravintoaineiden saannista Finravinto-tutkimuksissa - nämä lukemat on välttämätöntä tietää, mutta hyvä syöminen ei ratkea pelkillä ravintoainetiedoilla joten ne eivät riitä. Ruokatasollakin asioita toki seurataan. Finravinnossa on mukana suomalaisten keskimääräisiä ruokien käyttölukemia ja AVTK:ssa on raportoitu oikeata ideaa eli hyvää syömistä kolmella kriteerillä. Mutta kriteerit eivät vain ole ihan olennaiseen keskittyvät mielestäni (kasvikset, rasvaton maito ja margariini leivän päällä). Mutta ei näistä oikein ole iloa minun kriteereilleni.

Minun arvioni ja sen logiikka

Mutta arvaillaanpas.. Tasaisesta syömisestä suomalaisilla ei ole mitään tietoa - ei sekään minun tarkoittamallani tavalla ihan hirveästi toteudu mutta oletan silti ettei se ole suurin pullonkaula. Kalaa suomalaisista syö vähintään kolmasti viikossa 11 % ja öljynkäyttö lienee lisääntymään päin mutta tarkemmat tiedot ilmeisesti aika hakusessa.  Ja kun katsotaan monityydyttymättömien rasvojen saantia, niin olemme kaikkein tuoreimmassa Finravinnossa ensimmäistä kertaa päässeet suositusten alarajojen yli eli suunta on kyllä oikea, mutta ollaan vasta minimitasolla josta heitän lonkalta että tuskin edes puolella tämä kombo toimii. Kaikkein suurimmaksi pullonkaulaksi kuitenkin tulee kuitenkin kasvisten määrä. Kun AVTKssa kolmannes suomalaisista vastaa ylipäätään syövänsä 6-7 kertaa viikossa vihanneksia ja hedelmiä, niin minulla ei riitä paljoakaan luottoa siihen, että näistäkään moni pääsee 400 g suosituslukemaan. Jostain datasta tämäkin lukema olisi saatavissa, mutta niin kauan kuin siitä ei ole tietoa niin lähden näppituntumaveikkauksesta eli 2 kymmenestä näistä pääsee yli 400 g - tämä veikkaushan voi mennä ihan jorpakkoon jos nämä ovat juuri niitä terveystietoisia jotka eivät pelkästään syö päivittäin vaan syövät myös paljon. Mutta jos kolmannes syö päivittäin ja näistä 20 % syö riittävästi niin se tekee 7 % suomalaisista. Kuulostaa siltä, miltä se käytännössä vaikuttaakin. Toisaalta Finravinnossa miesten keskimääräinen saanti on välillä 300-350 g/vrk ja naisilla 350 g luokka tai hitusen yli - mikä indikoisi että paljon isompi osa söisi yli 400 g/vrk. Riippuu siis vähän mitä dataa arvioi.

No niin ja sitten tietysti kaikki vielä yhteen. Eli kuinka moni toteuttaa kaikkia? Jää ihan arvaukseksi ja minun arvaukseni on 4 %. Jonkinlaisen objektiivisuuden nimissä on myös sanottava, että voi se varmaan olla 10 %:kin - tuota isompia lukuja en sulata ennen kuin hyvä data on pöydässä. Olen myös hiukka kahden vaiheilla kumpia nämä "onnistujat ovat": terveystietoisia syömisen parantajia vai vanhan koulukunnan "ateriat syödään ajallaan, omasta järvestä kallaa ja lanttua lautasella olla pitää" porukkaa, joka perinnesuomalaisilla keinoilla tulee maaliin? Varmaan molempia - ja haluaisin uskoa perinnemalliin, mutta vähän veikkaan terveystietoisuuden vievän voiton. Ja siinä olisi se huono puoli, että terveystietoisista osalla veikkaan syömisen olevan liiankin totista ja se maku-vapautuneisuus kärsii. Eli vaikka teknisesti he syövät hyvin, niin kaikki eivät varmaan oikeasti. Perinnesyöjien uskon olevan tässä parempia.

Suomalaiset eivät taida syödä kovin hyvin


Väliotsikko ei ole kovin mairitteleva, mutta ei tässä nyt ole tarkoitus haukkua kansaa vaan enemmänkin tuoda realismia. Ja aina voi helpottaa oloaan toteamalla, ettei nämä asiat naapurimaissa kovin paljoa kummemmin ole. Kaipa sieltä voisi väestödatasta kaivaa näitä arvioita ja ehkä niitä on julkaistukin, mutta olen tiedekokouksissa näitä haluamani tyyppisiä analyysejä nähnyt muutamia (ja sieltä aloin kaipailla Suomestakin samoja tuloksia) ja kyllä ne hyvinsyöjien prosentit on aina alle 5 % olleet.

Niin tai näin, niin suomalaiset eivät syö nykyisten eivätkä muiden kuulemieni ehdotettujen suositusten mukaan eivätkä kovin hyvin. Mutta ollaan positiivisia! Kasvisten käytön lisääntyminen ja tyydyttymättömien rasvojen lisääntyminen osoittavat, että olemme kehityskelpoinen kansakunta. Samaa rataa vaan ja huomiota olennaiseen niin kyllä se tästä.

Saisiko nämä luvut? Tai edes arvauksia?

Niin ja lopuksi. Jos joku kollega tai tutkija istuu sellaisen datan äärellä, josta saisi tarkempia arvioita hyvin syövien suomalaisten määrästä niin hommiin siitä - proffa betalar! Pitäisin tällaisia lukuja erittäin käyttökelpoisena referenssinä väestötason terveysneuvonnassa. Mutta oikeita lukuja odotellessa, minulle kelpaavat myös lukijoiden arvaukset koska hillittömällä mutullahan tässä mennään! Mikä on teidän veikkauksenne kuinka moni syö hyvin. Ja mitkä ovat kriteerinne?

Minä veikkaan hyvin syövien suomalaisten osuudeksi

Ravitsemusviestintä ei ole kenenkään homma

Yksi asia suomalaisessa "virallisessa" ravitsemusviestinnässä on pahasti pielessä - sitä ei ole.

Ja se on taas pistänyt silmään viime päivinä. Se tuleeko ravitsemusasiantuntijoilta jotain kommentteja julkisuudessa oleviin asioihin on käytännössä kokonaan kiinni siitä sattuuko asia toimittajia kiinnostamaan ja ottavatko he yhteyttä. Vaikka toimittajia ja mediaa on tullut kritisoituakin huonosta viestinnästä, niin toisaalta voi sanoa, että jos heitä ei olisi niin ei olisi oikein julkista ravitsemusviestintääkään.

Viestintä nykyisellään

Ja ongelmia tästä on monia. Moniin julkisuudessa oleviin asioihin ei tule mitään kannanottoja, koska aihe ei herätä mediaa kysymään mielipidettämme. Toisaalta sitten kun sitä kysytään, niin kaikkien medioiden vaatima viestin kiteyttäminen (= härski yksinkertaistaminen) on aina jostakin näkökulmasta puutteellista tai epäreilua. Jäljelle jää ravitsemusviestinnässä yhden lauseen kiteytyksiä monisyisistä aiheista, jotka saavat ravitsemustoimijat näyttämään .. noh, tavalla tai toisella huonolta ja aika usein saman viestin jauhajilta. Mutta antakaapa näille samoille naamoille blogi tms. ja puolivelvollisuus kirjoitella sinne niin johan alkaisi tulemaan avarampi ja asiantuntevampi kuva.

Nykyisellään on niin, että Ravitsemusneuvottelukunnalla on mandaatti antaa "virallisia" kannanottoja ravitsemuksellisessa kysymyksissä - ja niin se tekeekin mahdollisuuksien mukaan, mutta resurssien olemattomuuden vuoksi täysin riittämättömästi tarpeeseen nähden. Koska omaa viestintää ja ennenkaikkea viestinnän resursseja ei käytännössä ole, julkinen viestintä joutuu käyttämään kolmannen sektorin ja yritystenkin viestintää. Sydänliittoa, Diabetesliittoa, Maito ja terveys ry ja milloin mitäkin käytetään viestinnän lähteenä. Nämä ovat huonosta some-maineestaan huolimatta hyvällä asialla ja tärkeitä, sillä valtaosa ravitsemuksen materiaalituotannosta, kehityshankkeiden ideoinnista ja organisoinnista tulee näiltä organisaatioilta. Mutta niissä on se ongelma, että näiden organisaatioiden viestit ovat kovin kohdennettuja kohderyhmilleen ja intresseilleen, terveys vahva prioriteetti syömisessä ja painotukset sen mukaisia. Lukuisiin terveyden osa-alueisiin ja terveyden ulkopuolisiin seikkoihin kuten luomuun, lähiruokaan tai moniin muihin teemoihin ruuassa nekään eivät silti ota kantaa, koska ne eivät ole heidän toimintansa keskiössä. Joten niille on roolinsa, mutta ne eivät edusta sitä mitä ravitsemusviestintämme mielestäni todella kaipaisi.

Kaiken lisäksi viestintää ei ole terveystoimijoiden ehdoilla lainkaan merkittävimmissä medioissa - TV:ssä ja sosiaalisessa mediassa. TV:en kohdalla resurssien käytön mielekkyydestä en olisi ihan varma, mutta sosiaalisessa mediassa puute on minusta huutava. Eli paitsi että meillä pitäisi olla ylipäätään selvä viestintäorganisaatio niin sen pitäisi uskaltautua sosiaaliseen mediaan - sanon uskaltautua siksi että monissa terveysorganisaatioissa somea pelätään. Minusta täysin turhaan. Somessakin metsä vastaa niin kuin sinne huutaa: asiantunteva ja avarakatseinen interaktiivisuus saa arvostusta - poissaoleva ja palautteeseen vastaamaton viestintä turhauttaa.

Uusi keskitetty ravitsemusviestinnän kanava

Se mitä tarvitsemme on viestintäkanava, jossa Suomen mainiot eri alojen ruoka- ja ravitsemusasiantuntijat voivat esitellä kaikessa monipuolisuudessaan ja näkökulmissaan ruuan, ravitsemuksen ja syömisen osa-alueita. Kansanterveysviestinnässä voi edelleenkin käyttää yksinkertaistettua logiikkaa, mutta jostain löytyisi myös perusteltuja vastauksia niihin ihmisiä mietityttäviin ravitsemuksen monimuotoisuuksiin. Tämä kanava olisi toki myös interaktiivinen ja sosiaalisen median tavoin aktiivinen.

Tästäkin syystä ehdotin Ruokastrategiassa (sivu 19) (tiivistys tässä) tällaisen viestintämekanismin perustamista, jotta voitaisiin oikeasti omalla suulla kertoa mikä joku "virallinen" kannanotto mahtaa olla. Valitettavasti nykyisestä hallitusohjelmasta (sivu 51) tämä ehdotus tippui pois kuten itse asiassa kaikki terveyteen tähtäävät muutkin ehdotukset (elintarviketurvallisuuden ulkopuolelta). Ensi vaaleihin valmistauduttaessa voidaan taas näitä sitten muistella..

Mutta lopputulos on, ettei "virallisella" ravitsemusmielipiteellä ole viestintäkanavaa. Ja vaikka olisikin niin se viestintä ei ole kenenkään päähomma. Ja jos ajattellaan Ravitsemusneuvottelukunnalla olevan jo nykyisellään tämä rooli, niin heillä ei ole siihen resursseja. Eli jatkossakin mediaviestintä tulee olemaan riippuvainen siitä kuka toimittaja sattuu jostakin aiheesta kirjoittamaan, kenelle hän soittaa, miten asiantuntija päättää asian yksinkertaistaa, mitkä kommentit toimittaja juttuun poimii ja millaisen asetelman hän haluaa juttuunsa luoda. Siinä on jätetty vähän turhan monta palikkaa ravitsemusviestinnästä muiden päätettäväksi. Ja syy on "systeemin", jossa edelleenkään selvää ravitsemusviestintämandaattia asiallisilla resursseilla ja monipuolisella näkökannalla ei ole olemassa. Minusta tällaisen luominen on yksi ravitsemustoiminnan keskeisiä tulevaisuuden haasteita.

Tällaisen kanavan perustamista odotellessa aloitan kuitenkin jo nimikilpailun, jonka voittaja saa ylpeillä hengentuotteensa medianäkyvyydellä - eli mikä nimi tälle viestintäorganisaatiolle laitetaan? Veikkaan että mietintäaikaa on vielä jonkin verran, mutta ehdotuksia otetaan vastaan heti!

Ravitsemusviestinnän organisointi ja resurssointi ehdotetulla tavalla olisi

Makeisia julkisissa tiloissa

Kesän hiljaisuuden keskellä on puhuttu pitäisikö koulut muuttaa täysin karkittomiksi. Oma mielipiteeni on, että ehdottomasti toteutettuna (eli juhlapäivinäkään ei saisi olla herkkuja) veikkaan että nyt ylittyy raja. Makeisten ja limujen myymisen kieltäminen kouluissa oli minusta järkevää, mutta totaalikiellon pelkään ylittävän rajan jossa luodaan kiellettyjä hedelmiä ja salassa syömistä - kaikin ongelmallisin seurauksin.

Lähinnä kuitenkin jutusta tuli mieleen, että miksi vain kouluja ahdistellaan asialla. Ymmärrän kyllä, että koulu on paitsi julkinen niin myös kasvatuksellinen paikka jossa halutaan luoda ..hmm.. oliko se sana poikkiopetuksellinen vai mikä ihme.. no joka tapauksessa kokonaisvaltainen kasvatuksellinen kokemus myös syömisestä. Ja kun siellä on (melkein) vain lapsia niin kukaan ei myöskään pahemmin vastusta asiaa. Eli varsin otollinen kohde terveyden edistämisen toimenpiteille. Koulu onkin oikea kohde syömisen kasvatukselle - mutta ei ainoa eikä sellainen missä hommat pitää viedä liiankin pitkälle samalla kun muualla ei tapahdu mitään.

Jos haluttaisiin olla yhteismitallisia niin ainakin kunnallisissa liikuntapaikoissa kiellettäisiin myös karkki- ja limuautomaatit ja pohdittaisiin karkitonta ympäristöä.  Ja jos todella kyseessä on kunnallisen tason terveyden edistäminen niin julkisia tiloja piisaisi paljon muitakin sairaaloista kirjastoihin. Kunnallisten liikuntapaikkojen olemassaolon perustelun takana ovat kansanterveydelliset syyt ja lapset/nuoret ovat käyttäjien enemmistöä. Siellä voisi ainakin miettiä jotakin, vaikka vastustus varmasti olisi jo pykälän suurempaa kuin kouluissa - osin vain koska aikuisetkin täällä jo viihtyvät. Puhumattakaan sitten niistä muista tiloista, joissa asian esiin nostaminen toisi jo suurempaakin äläkkää. No, sanotaan suoraan etten ole mitenkään hirveän innoissani siitä, että karkkikiellot ulotettaisiin kaikkiin julkisiin tiloihin ja muutenkin nämä kieltopohjaiset ratkaisut ovat vähän sellaisia, joissa pitäisi tarkkaan miettiä missä järkevä raja menee - mutta yritän vain hahmottaa että jos kerran julkisten tilojen karkkitarjonnalle halutaan jotain tehdä niin koulut eivät ole ainoa paikka ja ei olisi ihan pöllöä katsoa muutakin kunnallista sektoria.

Noh, kyse ei ole vain siitä miten minä asian näen. Itse asiassa kunnallisten liikuntapaikkojen ja muidenkin harrastepaikkojen osalta on olemassa jo Valtioneuvoston periaatepäätös, että niissä tarjottavaan ravitsemukseen tulisi kiinnittää huomiota. Aika hiljaista lienee kuitenkin ollut tällä sektorilla. Itse käyn vakituisesti pääosin kunnallisessa 3-4 liikuntapaikassa ja limut/karkit on varsin näyttävästi esillä. Ainakin yhdessä paikassa muuta ei olekaan tarjolla. Ja yhdessä ei ole mitään, mikä kyllä sekin joskus korpeaa.

Ja oikeastaan kysymykseni onkin, onko joku jossain ollut havaitsevinaan, että muissakin kunnallisissa tiloissa pohdittaisiin limu/herkkuasioita koulujen tapaan? Ja jos ei ole, niin olisikohan aika? Kouluissa voitaisi vaikka keskittyä siihen pääruuan ja välipalojen resuresseihin, laatuun ja makuun...

Ravintokirjat rivissä

Viime blogautuksen lopussa joku kyseli minulta olisiko englanninkielisenä suositeltavaa kirjaa sen tapaisesta syömisestä jota itse ajattelen. Ei niitä oikein ole, niissä jotka on lähellä näkökanta on usein lähtöisin psykologiasta ja ravitsemus jää aika ohueksi (Dr Philin kirja hyvä esimerkki) - tai jotain mielestäni olennaista on aina puuttunut niistä kirjoista joita olen lukenut. Ranskattaret eivät liho kuvaa hienon käytännönläheisesti hyvää syömisen ajatusmaailmaa mutta ei osaa perustella sanomaansa, Intuitive eating on ravitsemuksellisesti kevyt. Ne ovat minusta erinomaisia kirjoja ja suosittelen niitä mielelläni kaikille syömisen hallinnasta kiinnostuneille. Mutta ravitsemustietoa ja syömisen psykologiaa hyvin yhdistävää ja perustelevaa englanninkielistä kirjaa en ole löytänyt - pakkohan sellainen kuitenkin jossain on olla jo. Ja aion kyllä sellaisen itsekin vielä tehdä - ihan varmuuden vuoksi.

Mutta tuon kysymyksen innoittamana katselin kuitenkin ravinnon populaarikirjojen rivistöäni jos joku olisi unohtunut mielestäni. Ja päätin kerrankin laskea montako niitä populaarikirjoja on ("tietokirjat" on eri rivissä - ja ei en todellakaan ole näin organisoitunut ihminen yleensä). Niitä oli 62 - ei paljon mutta ei vähänkään. En mitenkään varsinaisesti keräile näitä kirjoja mutta ostan kyllä aina kirjan joka tuntuu kiinnostavalta - se tarkoittaa käytännössä että kirja on joko todella vanha tai sitten uskon että siinä on jotain muutakin kuin perusliirumlaarumia. Ja kyllä minulla on Amazonista koko ajan jokin kirjapaketti tulossa Suomeen päin ja divareissa käyn kun vastaan tulee joten kyllä tuo luku tuosta kasvaa.

Samalla jäin miettimään kuinka moni näistä kirjoista on sellaisia, joista olen saanut jotain uutta ajatusta irti. Varmaan useimmat, koska muuten ostointo olisi laantunut ajan myötä. Mutta aika harva kirja oli lopulta sellainen josta näin ajankin kanssa olisi jäänyt jotain mieleen. Nappasin kirjahyllystä sellaiset kirjat, joista minulla oli vahva mielikuva eli jotain ne ovat minussa liikauttaneet. Ehkä niistä kirjoista voi löytyä muillekin jotain annettavaa tai ainakin kesälukemista. Yllätyin hiukka itsekin, että käteen jäi vain muutama kirja. Kaikki vähänkään yleisemmät suomalaiset tai ulkomaiset ravinto/dieettikirjat hyllyssä on mutta ne eivät ole minua ihan hirveästi sitten näköjään liikauttaneet.

Ensimmäisen maininnan ansaitsee ilman muuta William Leithin Pohjaton nälkä. Jo tematiikaltaan se liikkuu vaietulla alueella eli miehen tunnesyömisessä. Teksti on kirjoitettu lennokkaasti omakohtaisen päiväkirjamaisessa muodossa ja käsittely painonhallinnan alueilla on aika monipuolista mihinkään suuntaukseen erityisemmin kiintymättä. Loppupäätelmäkin on mainio ja aliarvostettu: syömisen ja painon hallinta on elämän hallintaa - vaikeat syömisasiat harvoin ratkeaa vain ruokavaliota muuttamalla.

Loren Cordainin Paleo Diet on hyvä. Se ei sykähdyttänyt lukuhetkellä kun hänen tutkimuksensa olivat luettuna, mutta se on silti selkeä ja ajatuksia herättävä teos. Tietynlainen perusteos jos ei tiedollisesti niin nykykeskustelun taustojen hahmottamisessa.

Marion Nestlen Food Politics on kirja josta todella pidin ammoin. Siinä oli sellaista sisäpiiriläisen tietoa ja kokemusta kuinka ravitsemuspolitiikka usein menee ja miksi? En ihan tunnistanut suomalaista systeemiä omien kokemusteni pohjalta yhtä kyyniseksi kuin Nestle USA:n tilannetta kuvasi, mutta kyllä moni asia oli tunnistettavissakin. Kyseessä oli ehkä enemmän varoittava esimerkki, mihin suuntaan Suomessa asioiden ei pitäisi mennä yhtään lisää.

Vanhoista eepoksista monikin oli varmaan hyvä, mutta Toivo Rautavaaran Syömällä solakaksi -kirjan toi jotenkin lämpimiä mielikuvia - vaikka taisi sen käsittelytapa ravintoon olla aika yksitotinen. Ehkä se on vaan se, että siinä oli hauskat kuvat...

Kaikki muistot ei ole positiivisia. Veriryhmädieetti on kirja joka jäi vahvasti mieleen. Mutta siksi että se oli minusta hienosti laadittu ja erittäin vakuuttavan oloinen kirja - ei silti vakuuttava, vaikka miten avarakatseinen haluaisin olla niin kyllä tämän kirjan kohdalla oma raja ylittyi. Mutta se kuinka tyhjästä pystyy nyhjäämään niin uskottavan kokonaisuuden oli minusta aika huikea suoritus ja osoittaa tekijältään intoa ja varmaan vilpitöntä uskoa omaan systeemiin. Ei tuollaista voisi muuten kasata.

Tuoreimmista kirjoista mieleen jäi muutama: Peruna - eräs maailmanhistoria, vaikealukuinen Meals to come joka toi perspektiiviä ruuan loppumisen nykyisiin huoliin ja Waste joka kuvasi ruuan hävikkiä. Mutta tuskin niistä muutaman vuoden päästä mitään kummempaa mielikuvaa enää on. Lukulistalla seuraavina ravintokirjoina tulossa ovat Eating animals ja Women Food and God - mutta niihin taitaa mennä tovi. Aika monta kirjaa on niiden edellä...

Lukusuositukset ovat tervetulleita!! Jos nyt terveyskirjallisuutta miettii laajemmin niin niitä luen ehkä vieläkin enemmän ja kaikki ehdotukset on tervetulleita.

Ravitsemussuositukset

Tällä blogautuksella on kolme teesiä, joista keskityn kahteen jälkimmäiseen:
1) Ravitsemussuositusten Hh-rasva-proteiini välissä voisi olla enemmän hajontaa.
2) Ravitsemussuosituksia ei lueta/ymmärretä siten kuin niiden tekijät ovat ajatelleet - paljon ristiriitoja syntyy tästä näkökulmaerosta
3) Ravitsemussuositusten tekijätiimit ja organisaatio ovat minusta kunnossa
Ja kun tykkään kertoa mistä nämä blogautukset ottavat kimmokkeensa niin samanaikaisesti tänään silmiin osui kaksi juttua kun loman jälkeen katselin somemaailmaa. Toisaalla oli Varpu Tavin vanhempi juttu ravitsemussuosituksista ja toisaalta pronutritionistin FB-sivuilla oli kommentti jossa viitattiin että ravitsemussuositusten makroravinnejakaumien pitäisi jotenkin olla yksilötason suosituksia - mitä ne eivät ole. Ja niistä seuraavat ajatukset.
Ravitsemussuositusten makroravinteissa voisi olla enemmän hajontaa
Minä pidän suosituksia verrattain hyvinä, mutta makroravinteissa olisi minusta varaa laajempaankin hajontaan - tutkimusnäyttöä siihen olisi ollut kuten jo mm. IOM vuoden 2002 suositukset kertovat. Toisaalta IOM suositukset ovat yksilöille joka selittää hajontaa - mutta ehkäpä Suomenkin suositusten pitäisi olla koska sellaisina ne kuitenkin tunnutaan ymmärrettävän.Suositukset voisivat minusta jättää yhä enemmän pelivaraa erilaisille ruokavalioille ja se pitäisi todeta suoremmin kuin se nyt tehdään. Se siitä, koska blogautuksen juju on muualla.
Ravitsemussuosituksia ei lueta/ymmärretä kuten ne on tarkoitettu
Disclaimer:Minä en ole ravitsemusneuvottelukunnan jäsen ja siinä mielessä tulkinnassani suosituksista voi uupua jotain - mutta en usko silti että kovin paljoa.
Lyhyesti sanottuna suositukset kansalaisille ja yksilöille ovat ne ruokatason suositukset ja oikeastaan kaikki luvut mitä sieltä löytyy ei ole tarkoitettu ruokavalion ohjeistamiseksi yksilölle - näin minä sen ammoin opin ja näin se yhä selitetään ravitsemussuositusten esipuheessa. Mitä siis suositukset haluavat sanoa tavallisella tallaajalle. Ne haluavat sanoa näin:
- syö lautasmallin mukaan
- syö tasaisella ateriarytmillä
- syö runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä
- täysjyväviljavalmisteita joka aterialla
- valitse vähärasvaisia liha- ja maitovalmisteita
- syö kalaa 2-3 kertaa viikossa
- käytä näkyviä rasvoja, margariinia, öljyjä jne.
- sokeria säästeliäästi, suolaa niukasti
- juo riittävästi
Nuo ovat suositukset kansalaisille ja virallinen ruokavalio on tuossa. Niistäkin voi olla eri mieltä, mutta isossa mittakaavassa ei noilla ohjeilla kenenkään terveyttä pilata. Ja jos minulta kysytään niin suomalaisten syömisen suurin ongelma on siinä, että emme täytä noista suosituksista ainoatakaan ja se missä olemme ehkä parhaimpia on kevyttuotteiden valitseminen - joka on noista ylläolevista asioista minusta ylivoimaisesti epäolennaisin ja monelta osin täysin turha ohje. Eli kyllä, edustan ajatusmallia "suositukset eivät lihota vaan se että ne eivät juuri toteudu".
Ja sitten ne luvut. Ei kansalaisviestissä sanota että hiilihydraattien saannin pitäisi olla välillä 50-60 E% tai jonkun muun jotain muuta. Kunhan valitset ruokia tuohon suuntaan niin se on ajatus. Luvut on tarkoitettu ohjaamaan pääosin joukkoruokailua eli monella ihmisellä yhtä ainoaa ateriaa koko hänen päivän syömisessään. Intin ja sairaaloiden kohdalla tämä ei toki mene näin.
Yksi keskeisiä väärinymmärryksiä onkin, että suositukset ohjaisivat jokaista yksilöä syömään hiilihydraatteja 50-60 E%, rasvaa 25-35 E% ja proteiinia 10-20 E%. Ja että, "virallisen" syömisohjauksen pitäisi jotenkin pysyä näissä raameissa. Ei se niin ole tarkoitus ja sekin on luettavissa suosituksissa. Mutta kerta toisensa jälkeen näen siellä sun täällä juttuja, joissa tämä asia ymmärretään näin. Itse ei tulisi mieleenikään ruokavaliota ohjatessa laskeskella meneekö makroravinteet suositeltuun haitariin ja olen aika varma, ettei juuri muillakaan kollegoilla.
Minusta viimeaikaisessa keskustelussa tämä jako ruokataso-yksilö ja numerotaso-ravitsemuspolitiikka näkyi hyvin USA:n uuden MyPlate - suosituksen lanseerauksessa (mm. Ravitsemusuutiset ja Pullapoliisi bloggasivat tästä). Vaikka suosituslautanen on minusta vähintäänkin outo (oikeastaan surkea) niin se missä lanseeraus onnistui oli että puhuttiin kielellä jolla oli tarkoitus puhua - ruuasta. Silmiini ei osunut juttuja, jossa olisi kerrottu tai pohdittu mitä makroravinnejakaumia haluttaisiin - eikä pitänytkään koska kansalaissuosituksessa sillä ei ole niin väliä.
Mutta kappaleen summa summarum: suositukset yksilöille eivät ole esim. 50-60 E% hiilihydraattia ravinnosta. Se mitä suositellaan on ruokaa, kuten varsinaisesta kuluttajaesitteestä näkee.
Ravitsemussuositusten tekijätiimit ja organisaatio ovat minusta kunnossa
Monesti kuulee, että ravitsemusneuvottelukunnasta pitäisi saada elintarvike- ja maatalouspuolen ihmiset pois. Nykyisessä ravitsemusneuvottelukunnassakin on näiden tahojen edustajia ja ymmärrän miltä se voi näyttää kyynisessä silmässä. Ja tottakai elintarviteollisuuden edistäjän tehtävä onkin esitellä heidän näkökantojaan - mutta eihän se nyt niin mene että jos sieltä sanotaan EI niin sitten muut ovat hiljaa. Muitakin kuin vain terveystoimijoita tarvitaan koska heillä on tietoa mitä terveystoimijoille ei ole - ja  heiltä löytyy myös asiallisia argumentteja, joita terveystoimijat eivät osaa ottaa huomioon. Ja siksi kaikkia näitä ulkopuolisia sidosryhmiä on suositustyöryhmissä hyvä olla. Kyyninen uskoo, että he jyräävät mutta ei se niin mene. Terveystoimijat ovat ylivoimainen enemmistö suositusryhmissä ja erilaisilla sidosryhmillä on vain yksi henkilö. Joita tuntien laskisin heidätkin osassa tapauksessa terveystoimijoiksi.
Itse olin mukana tekemässä juomasuosituksia ja työryhmässä oli myös mukana elintarviketeollisuuden edustaja.
Oma kokemukseni tässä pienessä palasessa oli, että elintarviketeollisuuden edustaja toi mukanaan hyvää tietoa ja näkökulmia jotka paransivat suosituksia. Ja terveyden kannalta ei tehty mitään kompromisseja vaan suosituksista tuli terveystoimijoita miellyttävät.
Loppukaneetti
Minusta suosituksia ymmärretään monin eri tavoin ja niistä eroista tulee ristiriitoja. Halusin osaltani selventää mistä niistä on käsittääkseni on kysymys. Eivät ne ole täydelliset, mutta eivät ne minusta ole niin huonotkaan kuin moni ajattelee.
Siinä olen Varpun kanssa samaa mieltä, että periaatteessa Ravitsemusneuvottelukunnalle parempi koti olisi sosiaali- ja terveysministeriö. Tämä nykyinen sijainti on varmaan enimmäkseen historiallista jatkumoa. Mutta suositustyöryhmän koostumus esimerkiksi nyt on minusta asiallinen.
Se mikä siellä ei ole kunnossa on resurssit tehdä asioita.
Ps. Nyt oli niin vauhdilla kirjoitettu juttu että muutoksia tullee kun ehdin vilkaista uudelleen. Mutta eiköhän pääpiirteet olleet tuossa.