Laihdutus TV:ssä - vuosi ja kilot ei kerro mitään

Olin puhumassa tilaisuudessa, jossa toimittaja kyseli HYKSin Lihavuustutkimusyksikön johtajalta Aila Rissaselta mitä mieltä asiantuntijat ovat median "menestystarinoista" eli jutuista, joissa kerrotaan kuinka joku on laihtunut xx kiloa ja sitten hehkutellaan sen ympärillä jotakin. En muista tarkasti mitä Aila vastasi, mutta sen muistan että se oli minusta hyvä vastaus ja sisälsi myös sen keskeisen ajatuksen, ettei haittaisi jos näitä samoja henkilöitä seurattaisiin parin vuoden päästä uudella tarinalla - koska Ailan kokemus oli, että ne jatkotarinat eivät ole aina kovinkaan ruusuisia. Samanlaiset ovat minun kokemukseni.

Itse olisin vastannut, että tehkää vain jatkossakin painonhallinnan menestystarinoita - kyllä motivoiville tarinoille ja esikuville löytyy aina käyttöä. Mutta tehkää ne jatkossa henkilöiltä, jotka ovat laihtuneet 3-5 vuotta sitten ja ovat yhä suurinpiirtein samassa painossa ja nauttivat syömisestään sekä elämästään. Koska silloin puhutaan henkilöistä, jotka ovat tehneet jotain oikein ja heiltä on jotain opittavaa. Ei sillä niin väliä, jos he ovat laihtuneet pussikeitolla, fitness-dieetillä, kalorilaskennalla tai rennolla painonhallinnalla - jos he ovat lopulta löytäneet tasapainon niin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ovat antoisia ja aivan eri tasolla kuin sellaisella joka yrittää jotain ja puolen vuoden kohdalla ei voi kuin arvailla miten jatkossa käy.

Tietysti näin ei tulla TV:ssä tekemään, koska draaman kaaren ja tarinan luominen ei jälkijättöisesti oikein onnistu - mutta näin siinä olisi eniten järkeä.

Lyhyet seuranta-ajat ja kilot tuloksen mittarina - ei näin
Mutta nämä, että tehdään jotain ja joitakin kuukausia niin se vaan ei kerro mitään. Itse asiassa on vähän niin, että monet asiat, jotka auttavat painoa laskemaan paremmin lyhyellä aikavälillä ovat nimenomaan haitallisia sille pysyvälle onnistumiselle ja tämä nähdään tutkimuksissakin - tyyppiesimerkkinä, että lyhyellä aikavälillä vähän syöminen tuottaa paremman laihdutuksen mutta pitkällä aikavälillä ruokamäärien tiukka kontrollointi nimenomaan ennustaa painonnousua. Jos mietin omia julkisia asiakashankkeita, niin nekin usein ovat loppuneet noin vuoden jälkeen ja siinä vaiheessa olen yleensä saanut olla huolissani ("voi olla vaikeuksia edessä jatkossa") niistä, joiden paino on laskenut eniten - ja niistä joiden painonlasku on ollut maltillisempaa on usein voinut sanoa "ei hätää, tämä menee jatkossa hyvin". Ja näin on mennyt.

Eli toivoisin huomiota pois kiloista ja kohti oppimista ja tekemisen laatua. Aivan yksi lysti onko joku henkilö laihtunut puolessa vuodessa -30 kg jos käsissä ei ole pysyvän painonhallinnan monipuolista opettelua - äkkiä se sieltä takaisin tulee. Ja jos joku on laihtunut samassa ajassa -3 kg, mutta on saanut selvästi kiinni uudenlaisesta paremmasta mutta positiivisesta ajatusmallista niin hän on paljon pidemmällä painonhallinnassa - ja jatkossa painonlasku todennäköisesti vain ottaa lisävauhtia.

Tämä kaikki liittyy tietysti yleiseen ilmapiiriin, jossa 20 kg:n laihtuminen nähdään automaattisesti hyvänä asiana. Eihän se niin ole, kyse on aina siitä mitä se pitää sisällään. Jos joku tulee minulle sanomaan, että laihduin 20 kg kiloa niin se on umpineutraali asia: se voi olla hyvä, se voi olla huono juttu - vasta kun tietää mitä on tehty voi arvioida kumpaa se on. Mutta niin kauan kun elämme maailmassa, jossa laihtuminen automaattisesti nähdään hyvänä asiana on huonoille TV-formaateillekin tilausta. Tietyssä ajassa laihdutetut kilot eivät itsessään merkitse mitään, tekemisen ajatus ja laatu sekä siinä eteneminen ratkaisee kaiken. En ole edes nopeita painonlaskuja vastaan jos ajatus saadaan siihen mukaan - se on vaikeampaa kuin hitaassa painonlaskussa mutta mahdollista.

Eli jos laihdutuksessa on sinnitelty, tsempattu ja tehty asioita enemmän ja vaikeammin kun pidemmän päälle pää ja kroppa kestää niin ei se painonlasku vaan pysy. Ja niistä on turha kaivaa jotain positiivista "no ainakin yritti, eikös se ole hyvä" kokemuksia, sillä jos se tekeminen on ollut lähtökohtaisesti vääränlaista niin ei sellaista kannata edes yrittää - koska tuloksena on vaan jojoilun fyysiset ja psyykkiset ongelmat. Mutta TV-ohjelmista ihmisten mieliin näistä tarinoista jää se tsemppaus ja median luoma "onnistujan" kokemus 5 kk:n kohdalla.

Toki ymmärrän ohjelmien motivoivan vaikutuksen. Ja me tarvitsemme tällaisia motivoivia esimerkkejä, jotka kannustavat ja luovat uskoa omaankin onnistumiseen. Mutta nyt se motivaatio vaan kanavoituu liian usein TV-ohjelmien luomaan ylilyötyyn ja liian tiukkaotteiseen tekemiseen, jossa omaa kehoa, mieltymyksiä tai hyvinvointia ei kuunnella ja liian usein saadaan ihminen joka toteaa: "Kyllä se toimii, mäkin aluksi laihduin mutta ei mulla vaan riitä motivaatio ja itsekuri". Ja sitten on taas vähän surkeampi olla...

TV-formaatit - oma kokemus
Periaatteessa lyhyilläkin seuranta-ajoilla voidaan tehdä hyödyttävää ohjelmaa. Painonhallinnassa on kyse monipuolisesta elämänhallinnan opettelusta ja jos ohjelma keskittyy tämän prosessin etenemiseen kilojen sijasta niin se siinä on itua. Itseäni on pyydetty vuosien aikana neljään viiteen eri TV-ohjelmaan mukaan ja vain yhteen olen mennyt ja se oli Elämä Pelissä -ohjelmasarja. Vain siinä oli mielestäni kyse tarpeeksi pitkästä seurannasta, jossa painonhallinta yhdistettiin laajempaan elämänhallintaan ja etukäteen oli ilmassa henkeä, että tässä ei kuvata kiloja vaan ihmisten opetteluprosesseja. Ei myöskään ollut vähäistä merkitystä sillä, että taustajoukoissa oli kansanterveysjärjestöjä joka teoriassa toimi selkänojana sille, ettei hyvästä tekemisestä leikkauksen loppumetreillä väännetä liian selkeää viihdeohjelmaa. Ja minusta Elämä Pelissä -formaatti kokonaiskuvallisesti vain parantui kun se ensimmäisen - varsin terveyshenkisen - kauden jälkeen lähestyi hyvinvointifokusta. Se jätti samalla painon niin pienelle fokukselle, että vinkkejä sieltä ei varmaan katsojille enää löytynyt mutta samalla se näytti paremmin miten painonhallinta ei ole oma pikku lokeronsa, joka ratkeaa vaan syömällä ja liikkumalla - useimmille se on osa laajempaa vyyhteä.

Ne muut TV-formaatit mihin en mennyt..? Liian lyhyttä seurantaa, ilmassa oli sankarilaihduttajien luomisen henkeä "ihailtavine" tuloksineen, painonhallinta oli vain ravintoa ja liikuntaa tai näimme painonhallinnan vain niin eri tavoin, minusta yritettiin luoda tsemppaajaa (ja ripaus piiskuria) samalla tasolla olevan ohjaajan sijaan, vaikutti siltä että ollaan luomassa viihdeohjelmaa eikä ohjelmaa joka auttaa, ohjelmaformaatti rajoitti tekemistä jne..

En ole TV:n laihdutusohjelmien seuraaja. Enää. Ei vaan pysty. Yritin ennen katsoa kaikkia sarjoja yhden jakson jotta saan kuvan sen ideasta - ja yleensä se yksikin jakso tuottaa niin pahan mielen ettei enempää tee mieli katsoa. Mutta valtaosa ohjelmaformaateista antaa aivan väärän kuvan painonhallinnasta - Suurin Pudottaja on tietty hullu ääriesimerkki, josta voi sanoa ettei kannata tehdä mitään juuri kuten he tekevät.

Yhden TV-formaattiosallistujan kokemus
Vaikka monia ohjelmia kritisoinkin, olen iloinen jokaisen puolesta joka TV-ohjelmassa olleena tai niitä seuranneena on löytänyt oman pysyvän painonhallintansa. Kyseessä ei ole kritiikki "juuri sinulle" jota TV-ohjelma ehkä auttoi. Kyse on todennäköisyydestä - vahvistaako ohjelma tunnettuja pysyvän painonhallinnan tekijöitä ja siten todennäköisesti auttaa monia. Vai luoko se laihdutuskuvaa, jossa vain hyvissä lähtökohdissa oleva vähemmistö - ja heistäkin harvat - voivat onnistua ja muut jäävät tuntemaan itsensä luusereiksi?

Olin kerran puhumassa aiheesta ja minun jälkeeni puhui kotimaisen Olet mitä syöt -ohjelman osallistuja, joka oli laihtunut melko paljon ja koki ohjelman auttaneen häntä - hyvä niin, tosin vuottakaan ei ollut vielä kulunut. Kun aiheesta turistiin ja kritisoin tuon ohjelmaformaatin melko tiukkaa mielikuvamaailmaa, niin sain vastaukseksi että ei se oikeasti niin tiukkaa ollut ja ohjelman taustalla puhuttiin paljosta muustakin ja asioita tehtiin monipuolisemmin. En minä sitä epäile, olihan taustalla ravitsemustoimijoita jotka varmaan yrittivät tehdä tiukemmasta laihdutusotteesta niin järkevää kuin siitä saa. Mutta kritisoin sitä, että ohjelman tavoitteena oli ainakin katsojan näkökulmasta nimenomaan saada aikaan hienoja näkyviä tuloksia dramatisoiduin ottein eikä kuvata  elämäntapamuutoksen prosessia - ja se nyt tekee asian vaan vielä hölmömmäksi jos siellä taustalla kokonaiskuvasta ja joustavammastakin otteesta on puhuttu mutta niitä ei näytetä katsojalle. Anette on omalta osaltaan tätä liipaten myös blogauttanut mainiosti.

Miksi mikään ei todennäköisesti muutu?
Todennäköisesti mikään ei kuitenkaan muutu ja syitä on monia. Jo TV-tuotantojen realiteettien kannalta tuotannon lyhytkestoisuus, viihtellisyys ja elämyksellisyys ovat asioita, jotka ajavat ylilyötyä kuvaa painonhallinnan keinoista. Eikä kyse ole vain tuotantopäästä - myös isot katsojakunnat luulevat laihdutuksen olevan tiukkaa tsemppaamista, joten tavallaan kansalle tarjotaan sitä mitä se haluaa. Mitä se tarvitsee ei ehkä mahdu yhtälöön, sillä kun puhutaan televisio-ohjelman onnistumisesta niin katsojat ovat oikeassa, eivät tutkijat ja besserwisserit.

Laaja-alaisempi syy liittyy painonhallintatutkimuksen realiteetteihin - nykyisellä tutkimusnäytöllä onnistua voi monella tapaa ja sitä tutkimusnäyttöä voi katsoa monella tapaa. Minun näkökantani lienee blogin lukijoille aika tuttu, mutta yhtälailla jos joku haluaa nähdä pussikeitot oivana painonhallintakeinona niin kyllä sillekin saa tutkimusnäyttöä taakse. Ja monenlaista mahtuu siihen väliin. Jos ja kun asiantuntijaohjeistuksissakin suositellaan tiukkaa ja nopeaa laihdutusta, niin miksi ihmeessä sitä ei televisiossa voisi esittää. Ja kyllähän siihen törmää, että moni ohjelmien tuotantotiimeissä ja tekijät itse oikeasti uskovat tekevänsä hyvää kun saavat ihmisen laihtumaan keinolla millä hyvänsä ja kun aiheesta keskustelee nämä kriittiset näkemykset nähdään "rajoittavina, yhden totuuden" kommentteina. Mutta ihan oikeasti, ette te hyvää tee ja tutkimuskin niin toteaa (1,2  jne...

Mitä mielikuvaa ohjelmat luovat?
Paitsi, että ohjelmat eivät ehkä auta ihmisten painonhallintaa, niin ne valitettavasti ja tutkitusti myös vahvistavat ylipainon stigmatisointia luomalla mielikuvaa siitä että painonhallinta on aina yksilön ratkaistavissa ja siten ylipaino on oma moka - aihe josta jo blogautin ja keskustelua aiheesta siellä on runsaasti. Kun painonhallinnan kokonaiskuvan ymmärrys ylipäätään on ongelma, niin sitä vain toivoisi että ylivoimaisesti suurin mielipidevaikuttaja eli televisio ei olisi siinä vastapuolella. Painonhallinta on aina ratkaistavissa, mutta se että yksilö siinä yksin aina onnistuisi edellyttää kyllä aika paljon parempaa maailmaa jatkossa ja - vaikken sitä uskokaan - toivoisin television olevan osa ratkaisua eikä ongelmaa.

PS: Eihän tämä silti vain television ongelma ole. Ihan samaan menee nämä lehtien laihdutusjutut useimmiten. Viihdettä, viihdettä, viihdettä..

Ylilyönnistä seuraavaan - kyllä ne ohi menee

Syömistrendien ylilyönneistä koomisin on..

Hiljattain eräs toinen ravitsemusbloggaaja harmitteli kuinka sekaisin julkisen keskustelun syömispaketti tällä hetkellä on ja ihmiset ahdistuvat ruokavalion hiilihydraateista aivan suhteettomasti. Tällaisen pitkän työuran (vitsivitsi..) tehneenä vastasin perspektiivillä, että kyllä nämä ohi menee.

90-luvun muistikuvani

Ja tarkoitus ei ollut vain kannustaa vaan oma kokemus on, että kaikki isommat ruokailmiöt tuntuu menevän ylilyönnin kautta kohti jonkinlaista järkeistymistä - ja en liikaa viitsi huolestua noista ylilyönneistä kun ohi ne kuitenkin menee. Ylilyöntejä on maailman sivu, mutta omat muistikuvani alkavat opiskeluajalta, jolloin ylilyönnit tuntuivat olevan suurimmillaan urheilu-kuntosalikuvioissa, joissa oli kaikenmaailman nippelihiomista ja lisäravinteilla oli suhteettoman suuri osa keskustelussa. Sitten se alkoi jotenkin järkeistymään ja on nykyään varsin hyvällä tolalla - toki yhä hiotaan nippeleitä, mutta nykyään ne eivät paljoa enää peitä isoja linjauksia kuten aiemmin. Tätä ylilyöntiä ajoi varmaan aika moni asia, mutta ihan pienessä roolissa eivät  olleet ravintolisämarkkinoijat.

Aika samaan aikaan oli ylilyöntiä funktionaalisten elintarvikkeiden sektorilla. Tätä ajoivat myös kaupalliset intressit. Nykyään on enää edes vaikea muistella sitä hypeä, joka oli ilmassa vuosina 1995-1998 tai joskus silloin kun Benecolin piti valloittaa maailma ja teknologisten elintarvikkeiden olla uusia lääkkeitä ja rahakoneita. Rahoitussektorilla oli muutama tuttu, jotka kovin latasivat isoja odotuksia näihin ja minun oli välillä vaikea ymmärtää miten tämä voi olla niin iso juttu - siis kun lääke laitetaan margariiniin ja mitä muita siellä olikaan. Ilmiö kuoli varmaan osin lukemattomiin funktionaalinen elintarvike -tittelin koviin tutkimusvaatimuksiin, "muka-funktionaalisiin" jäljittelijöihin mutta vielä enemmän realisaatioon, ettei mikään yksittäinen ruoka-aine kovin ihmeitä tee vaikka sitä miten tuunaisi. Ja tuunaamaatomilla ruuilla pääsee yhtä pitkälle tai pitemmälle. Tämä ilmiökin rauhoittui vaikka järkiintymisestä en ole varma - nykyinen mallihan on tuunata elintarviketta jotenkin (yleensä jotain pöpöä lisäämällä) ja sitten vain mielikuvamarkkinoida se fiksuksi tuotteeksi. Säästyy näppärästi koko tutkimusvaihe siitä onko mitään todellista hyötyä olemassa.

90-luvulla loppuspurtin otti myös vähärasvaisuuden ylilyönti. Toki sitä ennenkin vähärasvaisuutta oli ylikorostettu, mutta kun markkinoille alkoi yhtäkkiä tulvia ultravähärasvaisia tuotteita niin vähärasvaisuuden toteutus oli todella helppo vetää täysin yli. Kuten olen aiemminkin blogissani todennut, niin tuskin kukaan ravitsemustoimijoista oli ihastunut yhä vähärasvaisempiin margariineihin, 3 %:een fetajuustoon tai tikkarin mainostamiseen vähärasvaisena. Eli taas kerran kaupalliset intressit hyväksikäyttivät olemassaolevaa trendiä ja vetivät sen yli.

Uusi vuosituhat

Tuorein ylilyönti ei taida olla epäselvä kenellekään - vähähiilihydraattisuudestahan se alkunsa toki sai mutta siihen yhdistyi muitakin teemoja. Vähähiilihydraattisuus oli vuosikymmenen ajan muhinut suuntaus (juu ja toki se on ikiaikainen ruokavalio mutta sen nykyinen muhiminen), joka pamahti silmille nopeasti kriittisen massan ylittyessä mediassa-  ja media poltti sen myös loppuun niin nopeasti että luulen että sana karppaus lööpissä alkaa olemaan varmaan jo enemmän turn-off kuin myyntivaltti (iltapäivälehdissä toki tietävät onko näin mutta siltä tuntuu..). Mutta ilmiö sai lisävoimaa kun vähähiilihydraattisuus yhdistyi luontevaksi osaksi luonnollisuuden buumia, jossa myöskään ei ylilyönneiltä ei ole täysin vältytty vaikka minusta aika maltillinen onkin. Superfood taas oli oma hypensä, joka sopi nätisti luonnollisuusbuumin - ylilyöntiä siinäkin nätisti alussa mutta tällä hetkellä sekin lienee enimmäkseen järkiintynyt tasolle, jossa ne nähdään vain fiksuina ruokina muiden joukossa eikä minään ihmelääkkeinä. Nämä ilmiöt olivat alunperin ihan kansalaistasolta lähtöisin, mutta yli ne menivät kun kaikki mediat päättivät käsitellä niitä samaan aikaan ja otsikoiden revittely pääsi vauhtiin. Mutta median lisäksi muilla kaupallisilla intresseillä oli näissäkin oma roolinsa - superfoodissa se oli ilmiön alkumetreillä ja vähähiilihydraattisuudessa tuotteet ovat yrittäneet tulla perässä. Eli taas kaupalliset intressit vetivät asian yli sen mikä olisi järkevää.

Hyvät jutut, jotka muut vie liian pitkälle

Kun puhun ylilyönneistä niin en tarkoita, että ilmiöt niiden pohjalla ovat huonoja. Päinvastoin, usein niiden sisällä on ihan asiallisen muutoksen siemen - mutta niiden ympärillä on vain niin paljon nöyhtää, että se ydin ei helpolla laajemmille massoille näy. Toimivia ravintolisiä on, elintarvikkeita voi tuunata terveyttä edistäviksi, vähärasvaisia tuotteita voi kannattaa vähän valitakin, hiilihydraattien vähentäminen on yksi tapa syödä hyvin, "luonnollisessa" elintarviketuotannossa on paljon hyvää ajatusta mukana, superfoodien mukana monet fiksut arkisetkin tuotteet (kuten pähkinät) ovat saaneet nostetta jne... Jotenkin vain toivoisi, että tähän hyvän syömisen monimuotoisuuden ytimeen päästäisiin yhä nopeammin kiinni ja sekoittava röyhelö siivotaan yhä nopeammin pois ilman että pitää sekoittaa puoli valtakuntaa. Se toki edellyttäisi, että ilmiöitä ei ajettaisi eteenpäin kärkistyksillä/populismilla ja kaupalliset intressit pitäisivät näppinsä irti. Täyttä utopiaa siis.

Olen siis varma, että mikä tahansa tuleva buumi tulee olemaankaan niin ylilyönnin kautta sekin menee. Moni sitä yrittää rauhoitella tuskin siinä onnistuen. Pari vuotta vauhkotaan ja sitten tullaan johonkin melko järkevään yleisilmapiiriin - sinä aikana buumi on tehnyt varmaan jotain hyvää, mutta ylilyönnit myös turhaa pahaa. Tietysti jos orientoidumme etukäteen, että näin siinä seuraavassakin buumissa käy niin ehkä siltä ylilyönniltä vältytään. Itse haluaisin, että syöminen kokonaisuudessaan otettaisiin vähemmän vakavasti, jolloin olisi helpompi naureskella näille asioille ja niille kerroille kun on itsekin sotkeutunut ylilyönteihin. Se ei olisi mitenkään pois hyvän syömisen tavoittelusta, mutta voisi samalla ehkäistä ongelmia.

Mutta minua kiinnostaa oikeastaan eniten mitä ylilyöntejä teille lukijoille tulee mieleen? Ja ovatko ylilyönnit mielestänne osa luonnollista kasvuprosessia? Miten valmistaa ihmisiä ottamaan seuraava ylilyönti rauhallisemmin?