Tutkimusseurantaa ja harhaista turinaa

Kyselin taannoin paljonko tutkimusta tulee seurattua. Pääkiinnostukseni oli siinä onko blogikuntani ammattilaisilla ja "harrastelijoilla" paljoakaan eroa - epäilin, ettei ole ja siltähän se tosiaan vaikuttaa.

Ravitsemustausta ja tutkimustiedon seuraamisen määrä kuukaudessa

Paljonko tutkimusta pitäisi seurata?

Gallupin tulos oli odottamani vaikka siinä nyt tietty on tulkinnanvaraa tosi paljon: kuka nyt sitten mieltää ravitsemuksen ammatikseen ja mikä nyt sitten on tutkimustiedon seuraamista. En siihen spekulaatioon lähde. Ei ole yllätys, että ns. ravitsemuksesta kiinnostuneet seurata voivat todella paljon tutkimusta - tämähän näkyy kaikkialla internetissä ja sen ulkopuolellakin. Ravitsemusammattilaiset seuraavat tutkimusta enimmäkseen melko hyvin - pidän tuota yli 10 h/kk varmaan jo kohtuullisena määränä ajan tasalla pysymiseen ja 5-10 h/kk on tietty vähemmän ja vähän huonompi mutta kyllä silläkin varmaan pärjäilee. Ja sen alle ammattilaisen ei ainakaan kannata mennä tai on aika helposti pihalla parin vuoden sisällä.

Luulen, että joistakin ravitsemusammattilaisista kuulostaa aika raa'alta, että pitäisi verraten paljon seurata tutkimusta kun arkityössä on muutenkin monella niin paljon kiirettä, ettei siellä ole työaikana tähän mahdollisuutta vaan asia vaatisi harrastuneisuutta omalla ajalla mitä ei voi keltään vaatia. Ettei työ ole kuitenkaan harrastus eikä siitä tarvitse olla innoissaan. Ja olisin aivan samaa mieltä.

Mutta toisaalta sanoisin, että tylyähän se on mutta ravitsemusasiantuntijan ammatti tänä päivänä vain on poikkeuksellisen vaativa. Ja syy näkyy gallupissa. Jos ammattilainen ei seuraa tutkimusta, niin moni muu seuraa paljonkin ja siinä käy äkkiä niin, ettei pysy ehkä enää kärryillä mistä jutellaan, ei osaa vastata ihmisten kysymyksiin, ei tiedä mitä ihmisten mielissä liikkuu ja mitä uudet tutkimukset sanovat. Ja silloin työtään ei enää tee niin hyvin kuin voisi ja voi menettää uskottavuuttaan mikä on vielä huonompi asia. Olisi varmaan hiukka eri asia olla vaikkapa hammashoitaja tai maalari - niillä vanhoillakin tiedoilla hommat saataisiin tehdyksi vähintään kohtuuhyvin ja harva asiakas olisi aiheesta niin harrastunut että saisi kiinni siitä, ettei ole ihan ajan tasalla. Eli sanoisin, että ravitsemusten ammattilaisten PITÄÄ seurata tutkimusta. Ja on keskeinen osa oman työn hallintaa, että sille vaaditaan ja jätetään aikaa työajalla. Kaikki apu mitä informaatiohallintaan saadaan on hyväksi - esimerkiksi Pronutritionistin jutuista on varmasti hyötyä. Mutta silti sitä tutkimusta pitäisi itsekin seurata, ettei jää muiden tiedonsuodatuksen armoille ja pääsee luomaan oman käsityksenä. Ja juu olen toki sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse osata vaan tietoa voi hakea - mutta mitä enemmän tietää tässä ja nyt niin kyllä siitä apua on.

Entä se ravitsemuksen koulutustausta, eikö se takaakaan tietopohjaa? Se on mainio lähtökohta. Olin joskus puhumassa työelämästä vastavalmistuville ravitsemustieteilijöille ja yksi viestini oli, ettei vastavalmistunut pelkältä koulutuspohjalta paljoa vielä tiedä. Mutta koulutus on loistava pohja sille, että kun jatkatte oman kiinnostuksenne seuraamista ja pääsette työelämässä vertaamaan tutkimustietoa käytännön kokemuksiin niin ajan kanssa teillä on käsissä todellista asiantuntemusta, jota ei voi saada ilman tätä koulutus- ja työtaustaa. Itse en miellä tätä koulutuksen vähättelynä, mutta olen kuullut kyllä toisenlaistakin mielipidettä. Eli yritin kannustaa jatkuvaan kehittämiseen, koska se on tässä työssä aika välttämätöntä. Ei ole muuten sittemmin pyydetty puhumaan vastavalmistuneille :) - tuskin se kuitenkaan nyt tosta johtui.

Eli toivon, että kollegani pystyvät työpaikallaan järjestämään aikaa tutkimuksen seurantaan ja jos se ei meinaa onnistua, niin tämän blogautuksen ojentaminen työnantajalle on varmasti ratkaiseva painostuskeino :)

Ja mites niitä tutkimuksia sitten tulkitaan?

Blogautus olisi loppunut tuohon mutta juuri äsken silmiin osui muun haun yhteydessä perusjuttu tutkimusharhoista. Ja repesin hymyyn sen vilaistuani. Nämä tutkimusharhathan ovat  kaikkien tiedeopintojen peruskamaa, mutta se ei näköjään paljoa estä niiden esiintymistä. Sillä se hymy juontui siitä, että kun katsoin listaa yleisimmistä harhoista niin ensiajatukseni oli, että ravitsemuskeskusteluhan on melkein kokonaan pelkkää harhaa. Ja toivonkin, että tämä juttukin luettaisiin huumorilla ja ajatuksella "näin urpoja me ihmiset nyt vain ollaan" eikä minään syyttämisenä. Me kaikki vain olemme viritettyjä niin, että olemme mielellämme oikeassa :)

Katsotaanpa joitakin näistä harhoista:

1) Confirmation bias—evaluating evidence that supports one's preconceptions differently from evidence that challenges these convictions

Eli jos tutkimustulos on mieleinen niin se helposti hyväksytään sellaisenaan ja sitten jos tutkimus ei miellytä, niin kritiikkiä alkaa löytyä. Nämä on varmaan omassa mielessä varsin hyvin perusteluja näkemyksiä ja tiettyyn pisteeseen asti tutkimuksia pitääkin tulkita - mutta sitten kannattaa muistaa, että joka ikinen tutkimus on ihan helppo repiä täysin silpuksi näillä pohdinnoilla. Jos kriittinen tulkinta aina kohdistuu vaan "väärän tuloksen" tutkimuksiin ja johtaa olemassaolevan mielipiteen ylläpitoon niin ei siinä mistään kriittisestä tulkinnasta ole oikeasti kysymys. Mieli se siellä pelaa omaa peliään - haluaa olla oikeassa ja välttää ristiriitoja.

2) Rescue bias—discounting data by finding selective faults in the experiment

Kaikkein yksinkertaisimmillaan äskeisiä pohdintoja ei tosin käydä vaan todetaan vaan "toi on niin maksettu tutkimus" tai muilla tavoin vain ohitetaan tutkimus. Näitähän näkee tosi paljon ja lähes järjestään kritiikki on "establishmenttia" vastaan ja taustalla luullaan olevan lääketeollisuuden ja elintarviketeollisuuden lobbaus. Nämä ovat argumentteja, joilla voi sitten mukavasti ohittaa oikeat pohdinnat, hakea vastakkainasettelua ja ehkäpä kokea pientä ylemmyyden tunnettakin siitä kuinka moraaliton maailma on ja kuinka suoraselkäinen tiedon tulkitsija itse olen. Olen iloinen, että ravitsemustoimijat eivät juurikaan ole lähteneet tähän leikkiin vaikka sitä yritettiin usutellakin uutisissa vähähiilihydraattisten tutkimusten taustalla olevasta rahoituksesta - ainakaan minun näkemäni asiantuntijakommentit eivät vähätelleet tuloksia rahoitustaustan vuoksi mikä olisikin ollut halpamaista.

3) Auxiliary hypothesis bias—introducing ad hoc modifications to imply that an unanticipated finding would have been otherwise had the experimental conditions been different


Tutkimustulosten spekulointi on aika yleistä, kun joku ei ole omaan mielipiteeseen sopivaa. Jos olisi tehty näin.. Jos jos jos jos. Mutta tutkimuksissa tehdään niin kuin tehdään ja niistä saadaan ne tulokset mitä saadaan. Ei se niistä muuksi muutu. Kukin toimii tavallaan, mutta itse otan ainakin kaikki tutkimustulokset sellaisina kuin tutkijat ne raportoivat ja en laita tulkintaa niille tuloksille. Tulkinta mitä harrastan kohdistuu tutkimuksen laatuun ja taustoihin, joiden pohjalta voi miettiä antaako tuloksille millaista painoarvoa. Mutta ei niitä tuloksia oikein muuksi pysty muuttamaan ja jos siihen alkaa niin sitä peliä voi jatkaa loputtomiin.


5) “Time will tell” bias—the phenomenon that different scientists need different amounts of confirmatory evidence
Eli "lisänäyttöä tarvitaan vielä.." Heh, eihän tätä ole näkynyt missään... Lisänäyttöä tarvitaan siis aina, mutta toiset päätyy käytännön "oikeansuuntaisempiin" johtopäätöksiin hieman aikaisemmin kuin toiset. Ja jotkut liiankin aikaisin.


Jatkossa voittekin sitten nettikeskusteluja seuratessa ja lehtijuttuja lukiessa huvittaa itseänne etsimällä näitä tulkintaharhoja - tuskin tarvitsee kissojen ja koirien kanssa etsiä.

Kuka on objektiivinen tutkimusten tulkitsija?

Onko joku sitten immuuni harhoille ja parempi asiantuntija tulkitsemaan tutkimustuloksia. No juu ja ei. Kukaan ei ole immuuni harhoille, sillä mekanismit ovat niin sisäänrakennettuja ja olisi kornia kenenkään väittää tarkastelevansa asioita täysin objektiivisesti. Eikä tämä mikään ihme ole, sillä onhan kohtuuyleinen tieteellinenkin näkemys, ettei ihmisen tiedonhaun ole tarkoituskaan tavoittaa objektiivista tietoa vaan nimenomaan vahvistaa omaa intuitiivista näkemystä. Mutta olennainen pointti on, että pyrkimys harhojen tunnistamiseen omassa ajattelussa ja harhojen ohittamiseen voinee edes hiukan saattaa mielipidettä objektiivisempaan valoon - ja vastaavasti jos ei näitä asioita mieti ollenkaan niin pöpelikköön menee satavarmasti.

Suosikkitutkimukseni

Kirjoitin viimeksi populaarikirjoista jotka ovat tehneet jonkinlaisen vaikutuksen. Ja yllätyin siitä, että niin harva ravitsemuskirja on mitään enempää liikauttanut. Pohdin asiaa ja luulen että syy on varmaan siinä että uskoisin lukeneeni/lukevani erittäin paljon tutkimuksia vuosien aikana - ei tehdä tästä mitään kuka-lukee-eniten kisaa mutta ihan lonkalta systeemeistäni näkee että vakioseurannassa on noin 100 tiedelehteä. Ja jos jotakin uutta syömisrintamalla on olemassa niin näiden tutkimusten joukossa liki kaikki ajatukset ovat esiintyneet ennen kuin niitä kukaan populaarikirjan muotoon vääntänyt. Eli kirjoille ei ole jäänyt paljoakaan uutta annettavaa ja se selittänee vaimeat kirjareaktiot.

Mikä on jäänyt vahvasti mieleen?

Jos tutkimuksissa on suurimmat ahaa-elämykset koettu niin ajattelin tässä muistinvaraisesti heitellä kiinnostavimpia Tapauksia vuosien varrelta. Se minkä muistan Tapauksena onkin yleensä enemmänkin jonkin henkilön tai teeman tutkimusjatkumo - ja sieltä ulos työntyvä kokonaisuus - johon olen koukuttunut.

On myös isoja tutkimusmaailman ilmiöitä/buumeja, jotka eivät jostain syystä ole minua hirveästi koskettaneet vaikka ovatkin olleet tärkeitä tiedollisella puolella. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen vuosikymmenen takainen glykemiaindeksi/-kuorma buumi ja koko Harvardin tutkimusporukan esiinnousu. Tai ehkä ne koskettivat aikanaan, mutta ne teemat on niin läpijauhettu ettei sitä enää muista?

Joka tapauksessa olen kokeellisen tutkimuksen ystävä. Kaikenlainen tutkimus on tärkeää, mutta kokeellinen tutkimus vie aikaa ja siellä on paremmat mahdollisuudet luoda mielenkiintoisia asetelmia. Ei olekaan ihme, että Tapahtumat osuvat tämänkaltaisiin tutkimusalueisiin.

Käsi pystyyn - kuka on kuullut termin "Food quotient"?

Aivan ensimmäinenä mielessä on ilman muuta JP Flatt, jonka luoma Food quotient (FQ) oli hieno käsite. Artikkelit osuivat ammoin silmiini juuri kun puuhailin jotain aineistojemme Respiratory quotientin (RQ; hengitysosamäärä) kanssa. Sain tästä FQ-RQ linkistä aikamoisen kicksin, mikä on oikeastaan aika hassua. Flattin FQ käsite oli kyllä hienon omaperäinen tapa energiatasapainon ja kehon koostumukseen muutoksiin mutta silti se tänä päivänä on jäänyt jotenkin irralliseksi ja turhaksi käytännössä. Mutta hänen ajatusmallissaan on sellaista "hullun neron" särmää joka viehätti. Neron luomuksena koko ajatusmalli on todella vaikeasti tajuttava ja varmaan juuri vaikeutensa vuoksi käsite ja ajatusmalli lienee jääneet pitkälti unholaan. Suomenkielisenä asiasta kiinnostuneille Fogelholm muistaakseni joskus -90 -luvulla kirjoitti aiheesta jossakin Lääkärilehdessä - en valitettavasti löytänyt juttua, mutta ei se suomen kielellä ollut varmaan sen helpompi asia kuin englanniksikaan.

Muut Tapaukset

Jos mietin kuka tutkija on kyennyt yllättämään kerta toisensa jälkeen tekemään monipuolista ja todella kiinnostavaa tutkimusta niin vastaus on Dale Schoeller. Lihomisen todellinen kilohinta kaloreissa (unohda ne teoreettiset 7000 kcal lukemat...), fyysisen suorituskyvyn ylläpidon ylärajat, 80-kymppisten vanhusten energiankulutus liikunnassa, lihomiseen kuluva ylimääräinen ruokakulu ja painonnousun taloudelliset vaikutukset mm. bensakuluissa.. Jatkoa odotellen!

Tutkimuksissakin törmätään Loren Cordainiin - tai oikeammin törmäsin jo ennen hänen paleokirjojaan. On yksinkertaisesti kiinnostavaa miten mahdollisesti esi-isämme ovat syöneet. Näitä tutkimuksia lukee ihan puhtaasta mielenkiinnosta, mutta toki niillä on myös selvä käytännön ohjaava ajatusmalli - mitä kauemmas syömisemme menee paleosta niin sitä huonommaksi se todennäköisesti menee.

Kylläisyys kun on tupannut kiinnostamaan niin Barbara Rollsin julkaisusarja tällä saralla on huikea. Hänen työnsä koskettaa melko vähän kylläisyyden psykologisia aspeketeja mutta fysiologisella sektorilla hän on kyllä tyhjentänyt pankin aika totaalisesti. Pitäähän sitä muidenkin tutkimuksia lukea, mutta pelkästään hänen julkaisulistallaan pääsisi aiheessa aika pitkälle. Tutkimusasetelmat ovat ajoittain todella lystejä ja silti käytännönläheisiä.

Pienempiä tapauksia

Ja meinasin unohtaa mutta kyllähän Kevin Tiptonin ryhmän tutkimustuloksia odottelin vesi kielellä vuosituhannen vaihteessa kun yritettiin pohtia syömisen optimaalisia ajoituksia treenaamisen ympärillä. Hänen tutkimuksensa olivat muutamien vuosien ajan melkein ainoat joista piti koettaa vetää johtopäätöksiä silloin kovinkin paljon monia mietityttäneeseen "palautusjuomakonseptiin" ja sen ajoituksiin.

Melko vahva mielikuva minulla on myös D-vitamiinitutkija Viethin jo 10 vuotta sitten nostattamasta metelistä siitä, että suositukset eivät olleet ajan tasalla. Hitaastihan tuokin asia tuntuu muuttuneen.

Ehkä tässä aletaan kuitenkin tulemaan jo niin pieniin tapauksiin että listaa onkin hyvä lopetella. On lukemattomia loistavia yksittäisiä tutkimuksia joihin olen tykästynyt, mutta ne nyt jäävät valitettavasti mainitsematta.

Ostetut ravitsemustutkijat - köyhää ajattelua

Tasaisesti kuulee kommentteja joissa ravitsemustutkijoiden mielipiteiden takana uskotaan olevan ”taustalla jylläävä elintarviketeollisuuden raha” joka on jyrännyt yli puolueettomuuden ja arvostelukyvyn. Rahan valtaa en väheksy, mutta kun kuulen tuon niin ensifiilis on usein huvittunut, mutta joskus harmitteleva koska tuolta pohjalta on hankala debatoida. Tänään sain tämänkaltaista meiliä erään lisäainejutun pohjalta ja kun asia taas nousi esiin niin mieleeni juolahti että josko nyt hieman valottaisi esimerkinomaisesti mikä siinä on koomista.

Yleisesti ottaen sanoisin, ettei Suomessa elintarviketeollisuuden syytämä raha ravitsemustieteilijöidelle vaikuta heidän mielipiteisiinsä. Koska SITÄ RAHAA EI OLE. En tiedä mistä ihmeestä on tullut sellainen mielikuva että ravitsemustutkijoiden tutkimukset, palkat tai oikeastaan mikään rahallinen panos olisi riippuvainen elintarvike- tai lääketeollisuuden panostuksesta. Kyllä ne rahat tulevat ihan muualta ja yleisesti ottaen erilaisista ministeriöiden, RAY:n, TEKESin, EU:n tai vastaavien hankerahoituksista – jostain tämäkin data varmaan löytyisi mutta olisin äimistynyt jos teollisuuden osuus koko suomalaisesta ravitsemustutkimuksesta olisi lähelläkään 10 %:a (nyt joku osaava kaivamaan ne luvut jos ne on olemassa…). Ja en tunnu olevan ainoa joka on samaa mieltä sillä pikaisella haulla tuli tällainen artikkeli vastaan ja huomatkaa erityisesti lause: "Suurimpia pullonkauloja ravitsemustutkimuksen etenemiseksi on rahoituksen pitkäjänteisyyden puute ja niukkuus, erityisesti teollisuuden rahoitus on niukkaa."

Noin muutenkaan ei työn erilaisissa toimenkuvissa törmää elintarviketeollisuuteen kuin ihan satunnaisesti. Uskon myös olevani tässä suhteessa aika tyypillinen ravitsemustutkija. Toki tilanne voi olla yksittäistapauksissa erilainen: voi olla yksittäisiä tutkimuksia jossa teollisuus on isolla osuudella liikkeellä ja niiden tuloksiin tuleekin suhtautua normaalia kriittisemmin jos ei muusta niin julkaisuharhasta johtuen.

Lienee turhaa vakuutella riippumattomuutta ammattikunnassa, joten annan omien lukujeni puhua puolestaan ja niiden pohjalta voi arvioida ”myisittekö te itsenne” niillä luvuilla. Olen ollut puolinainen tutkija kohta 12 vuotta ja heitän lonkalta että tutkimuksiin on mennyt muutama miljoona euroa (mukana mm. EU:n monikeskushanke). Koko tästä rahoituksesta elintarvike- tai lääketeollisuus on maksanut noin 5000 euroa yhdessä tutkimuksessa jossa käytimme VLCD-tuotetta laihdutusvaiheessa. Toinen pointti on, että minun suustani ei ole varmaan koskaan kuulunut mitään hirveän positiivista VLCD-tuotteista, joten noin laajemminkin rahan läsnäolo ei tarkoita mielipiteen ostoa. Se tutkimusrahoituksesta.

Entäs ne muut tulot? Ne isot voitelurahat henkilökohtaisille tileille :) Laskin juuri itseltäni kuinka suuri osa tuloistani vuosien 2007-2010 aikana tuli edes etäisesti elintarvike-lääketeollisuuteen liittyviltä tahoilta. Vastaus on hitusen yli 1 % kokonaistuloista ja ne koostuivat painonhallintaoppaan tekemisestä, neljästä työhyvinvointiluennosta yritysten henkilöstöille ja kahden artikkelin kirjoittamisesta. En jaksa laskea pidemmälle taaksepäin koska tiedän ettei se koskaan aiemmin ole ollut senkään vertaa. Jos joku uskoo ihmisen myyvän ajatuksensa näillä suolapähkinärahoilla niin olen sanaton. Jos joku ei usko lukuja niin ei voi mitään.

Puheet elintarviketeollisuuden vaikutuksesta ravitsemusihmisten mielipiteisiin Suomessa ovat hassuja. Tuohon heikkoon selitykseen vetoavat minusta ihmiset, jotka uskovat olevansa oikeassa eivätkä pysty näkemään muita syitä sille että joku on eri mieltä asiasta.

Todennäköisesti ne erimielisyydet selittyvät kuitenkin tiedon määrällä, näkökantaeroilla, valmiudella muuttaa ajatuksiaan, erilaisilla suhteellistamisilla ja miten kaikilla tavoin me nyt voidaankin ajatella samoista asioista – ja kukaan ei ole kaikissa asioissa oikeassa mutta hyvä sinne päin on tietty pyrkiä. Minulla on vain kerran ollut mainio tilaisuus keskustella asiallisesti henkilön kanssa joka oli mediaviestinnässä melko lailla eri mieltä kanssani eräästä ravitsemuksellisesta seikasta. Minusta kuvaavaa oli että tässä tapauksessa olimme oikeastaan samaa mieltä itse asiasta. Mutta hän oli optimoija ja hänestä kaikki mikä parantaa tavoitetta kannatti nostaa esille– minä en ole optimoija vaan suhteutan sitä (eli mitkä ovat mielestäni väärtejä huomioitavia ja mitkä ei) ja kehotin yleisesti jättämään asian huomiotta mielestäni pikkuseikkana. Eikä minusta kumpikaan ole oikein tai väärin – optimoijia ja suhteellistajia on myös kansassa. Minusta tässä oli tyyppiesimerkki siitä miten nämä erimielisyydet usein voivat syntyä. Ja miten asiallinen rauhallinen keskustelu auttaa ymmärtämään toista näkemystä.

PS. Joskus tulee mieleen myös sellainen asia, että jos raha on jollakulla ajava voima niin ei varmaan ensiajatus ole ravitsemustieteilijäksi rupeminen. Tiedetään että se on kestämätön argumentti, mutta silti…