Tolkkua nettihifistelyyn

Edessä on uuden tietokoneen hankinta ja vakiintuneena kannettavan käyttäjänä olen vaihtamassa pöytäkoneeseen. Kun tälle tuntemattomalle sektorille hyppäsin niin toki lähdin selvittämään netistä mitä mieltä "asiantuntijapalstoilla" ollaan minun valinnaksi muodostuneesta koneestani. Kun kuitenkin työnteon ohessa pelailen - kuten aikuisen miehen kuuluukin - niin pitäähän sen pelin sitten pyöriäkin eli jotain minimivaatimuksia koneelle on. Onneksi joku muukin oli kysellyt juuri samasta koneesta.

Amatööri saa kyytiä

Kommentit olivat seuraavanlaisia:

"eieieiei.. nyt sä kaveri kuule jätät noi valmispaketit. Tilaat osat ja kasaat ne itse. Säästät ja saat tuplatehokkaamman koneen!"

"noi paketit käyttää jotain halpakiinalaista teknologiaa joka hajoo heti.."

"toi näyttis ei pärjää vakiotuulettimella vaan sun pitää itse ostaa toinen lisää"

"just tossä pelissä ATIn ajureilla on ollut ongelmia ja ottasin kyllä AMD:n"

"ei tosta saa selvää minkä valmistajan SSD siinä on. Niiden nopeudessa on huimia eroja."

"et ikinä saa vaihdettua tohon mitään osia.."
"emolevy ja prossu ei tue kellottamista ja USB 3 tukikin puuttuu.."

Meinasin hiukka masentua kun haluaisin sen koneen niinku aika pian! En tilailla osia, odotella Thaimaan tulvaongelmien vuoksi kovalevyjen tuloa ja lopulta kasailla sitä itse, joka on kuulemma "helppoa" ja "mummokin osaa".  Eli kasaisin sitä viikon ja kilautan lopulta kaverille. Puhumattakaan jostain ylikellottamisen säätämisestä. Aika säälittävä fiilis tuli kaikenkaikkiaan kunnes yllättävänkin myöhään tajusin ottaa etäisyyttä! Ja aloin miettimään, että entäs jos tämä on kuin keskimääräinen ravitsemuksen keskustelupalsta, niin tästä hiomisestahan on suurin osa aivan turhanpäiväistä hössötystä.

Otin uuden taktiikan käyttöön, jossa yritin suhteuttaa asioita siihen mistä jotakin tiedän - eli kuinka kärpäsistä tehdään härkäsiä ravitsemuksen nettikeskusteluissa:

- jos jotakin komponenttia tai sen isoa teemaa pidetään tärkeänä niin sillä on todennäköisesti merkitystä ja huomioin sen. Eli jos näytönohjaimessa ATI GTX 560 Ti on olennaisesti parempi kuin sen aiemmat mallit niin kai sillä voi olla merkitystä minullekin. Ja jos SSD on olennaisesti nopeampi kuin kovalevy niin haluan SSDtä. Tässä käytin vertailuajatuksena, että jos syömisessä pidetään kasviksia tärkeinä tai kalasta saatavia omega-3 rasvahappoja esiasteitaan kasviomega-3sia parempina niin kai siinä jotain perää on. Ehkä logiikka ei aukea tässä mutta päässäni analogia oli aika selkeä.

- ja siinä vaiheessa kun ollaan aika pienissä teemoissa niin sillä ei sitten olekaan enää mitään merkitystä minulle - tuunaajille ehkä. Kenen valmistajan tekemä se näytönohjain tai muisti on? Tukeeko emolevy jotain joka joskus tulee ja jolla saattaa olla merkitystä? Ihan sama.
- plus minähän en mitään kellota - mistä tuli mieleen lähinnä tämä :)  - joten kaikki ne tuunailut on merkityksettömiä minulle.

Ja kah! Asiat olikin yhtäkkiä paljon selvempiä ja laitoin konepaketin tilaukseen.

Analogian toimivuus?

Tarinan opetus tietty on, että silloin kun silmiin osuu ravitsemuksen nettikeskustelua niin valitettavan suuri osa siitä on turhanpäiväistä tai pienen merkityksen näpräilyä pikkuasioilla ja turhan usein siellä joukossa näkyisi edes jokin järjen ääni joka suhteuttaa asioita ja miettii mikä on riittävää kysyjän tarpeisiin - parhaimmilla saiteilla näitä suhteuttajia on mutta monessa kohtaa ei. Kuten aiemminkin olen kertoillut niin loputtomiin voi syömistäkin tuunailla, mutta yleensä asiat on kiinni isojen linjojen toimivuudesta jossa pikkujutuilla on marginaalinen merkitys. Ja noin isossa mittakaavassa yleensä sanonkin että jos haluaa helposta hyvästä syömisestä päästä jyvälle niin ei kannata foorumien kaaoksessa liikaa notkua - hyvä opastaja tai hyvä kirja selventää asiaa yleensä paljon paremmin.

Nyt kun en ole mikään tietoteknologian huippuosaaja niin en osaa varmasti sanoa miten osuva analogiani on. Mutta en myöskään niin ummikko kuin miksi itseni alussa tein. Luulenkin, että tällä tietokonesaralla noilla ohittamillani asioilla on oikeasti useimmissa tapauksissa todellista merkitystä - siinä missä syömisessä aivan turhia ja jopa haitallisia ohjeita osuu keskusteluissa silmiin verraten usein. Mutta isoissa linjoissa analogia pätee:  nettikeskustelua usein toteutetaan harrastuneimpien ehdoilla eli siellä ovat äänessä henkilöt, joilla on halua ja kykyä käyttää asiaan paljon aikaa ja voimavaroja. Ja tämä on tietysti hyvä jos sellaista haluaa. Mutta sitten ovat ne isommat massat, jotka eivät ole valmiita tekemään asioista ihan niin monimutkaisia vaan avainsanoja ovat "helppous, yksinkertaisuus ja nopeus" joiden puitteissa niitä hyviä tuloksia sitten halutaan. Kuulun tässä tietokoneosastossa tähän jälkimmäiseen ryhmään ja syömisohjeissa valtaosa suomalaisista mennee samaan kategoriaan - ja näille keskustelufoorumit voi olla paikka missä asiat ei ainakaan selkiä.

PS. Vasta kirjoitettuani tämän tajusin että aika samanlaisen jutun blogautin juuri hiljattain. En ole ristiretkellä keskustelufoorumeita vastaan vaikka teemaa nyt on sivuttu. Pyörinhän sellaisella itsekin. Mutta on niissä omat hyvät ja huonot puolensa joista kannattaa olla tietoinen.

Oikeaa vastausta syömiseen saa hakea

Selasin blogini liikennettä ja törmäsin mainiosti ulostuotuihin tuntemuksiin syömiskysymyksissä. Kysyttiin mistä voisi tietää miten asiat syömisessä oikeasti ovat? Ravitsemus turhan usein käsitetään tieteenä, jossa etsittäisiin OIKEAA vastausta. Mutta kun ei tämä ole mitään fysiikkaa tai matematiikkaa, jossa asiat menee yhden kaavan mukaan. Linkin blogin kyselijä ei saa vastausta OIKEASTI kysymyksiinsä, koska niihin ei ole sellaista olemassa. Ei syömisessä ole definitiivisiä KYLLÄ/EI vastauksia juuri missään. Kun on sata liikkuvaa palasta niin vastaus mihin tahansa yksittäiseen kysymykseen on oikeasti riippuvainen muista. Kun ne 99 muuta palasta on tuossa asennossa niin vastaus on KYLLÄ ja kun ne on toisessa asennossa vastaus on EI. Joissain asioissa KYLLÄ vastaus tulee liki kaikissa palasten asennoissa (Onko kasvikset terveellisiä?) mikä helpottaa viestintää ja tuottaa aika vähän ristiriitoja - mutta useimmissa tapauksissa vastaus riippuu ihan siitä, miten ne kaikki muut asiat on syömisessä tehty (Onko rypsiöljy paras öljy?) ja sittenpä niitä kokemuksia, tutkimustuloksia ja ristiriitoja onkin paljon. Ja yleensä kun näistä asioista puhutaan terveysviestinnässä niin ajatellaan sitä keskivertosuomalaisen palasten asentoja joihin se vastaus sovitetaan. Mitä?! Et olekaan keskivertosuomalainen??!! Jaa.. no sitten sinulle se vastaus voi olla erilainen.

Selvät vastaukset!!

Otetaanpa esimerkki linkissä olevista kysymyksistä ja tosi tiivistetyt vastaukseni:

Rasvattomat maitotuotteet vs. Rasvaiset maitotuotteet

- keskivertosuomalaisen kannattanee valita osin vähärasvaisempia tuotteita, mutta mitä enemmän syömisen moni asia (öljyjä, kasviksia..) on kunnossa sitä vähemmän tarvitsee.

Vitamiinilisät lisäävät kuolleisuutta vs. Vitamiinilisät eivät todellakaan lisää kuolleisuutta

- riippuu täysin lisästä, annoksesta ja tilanteesta ja silti yksilöllisiä taustatekijöitä on paljon ja vaikutus usein epäselvä.

Tyydyttynyt rasva tuhoaa suomalaiset vs. Lautasmalli tuhoaa suomalaiset

- ei kumpikaan tuhoa suomalaisia, tyydyttynyt rasva on aika pikkuhuoli ja lautasmalli parantaisi roimasti keskivertosuomalaisen ateriakoostumusta

Viljat ja peruna "1/4 lautasmallista" vs. Ei turhia hiilareita

- kumpi omaan mieltymykseen ja jaksamiseen sopii. Kumpikaan ei ole ongelma. Paljon kuluttavien urheilijoiden kannattaa välttää hiilarittomia lautasia, muilla on pelivaraa.

Leipä on terveellistä vs. Vaaralliset viljat

- keskivertosuomalaisen terveyttä täysjyväleipä parantaa, mutta ilmankin täysjyvää voi syödä terveellisesti kun tietää mitä tekee. Täysjyväviljan sopivuus on yksilöllinen asia (vrt keliakia).

Lisäaineista ei ole haittaa vs. Lisäaineita tulisi välttää

- niputettuna ryhmänä sanoisin, että toki lisäaineita kannattaa kohtuudella välttää, mutta ei niistä allergiat poislukien ole kyllä selviä haittojakaan. Ja oikeasti näitä ei pitäisi niputtaa vaan kertoa aina mistä lisäaineesta puhutaan yksittäin.

Tehomaatalous vs. Luomu

- ravitsemuksellisesti aika sama kun eroavaisuudet eivät ole olennaisia nykytiedolla, monen muun näkökannan suhteen molemmissa on puolensa

Eli ei yhtään selvää vastausta... Mistä päästäänkin itse teemaan.. Kun yhtä oikeaa vastausta ei ole, niin on monta oikeaa vastausta. Tästä mainion esimerkin antoi Matti "Kuningas" Alpola, jota jäin kuuntelemaan oman luentoni jälkeen muutama päivä sitten. Olen Matin kanssa ollut samoilla luentosessioilla aiemminkin ja hänen esityksistään saa aina irti jotain - niin nytkin. Osana omaa teemaansa Matti sivusi monen totuuden tematiikkaa (ja viittasipa rasvakeskusteluunkin esimerkkinä) ja antoi mainion esimerkin siitä, kuinka yhdelle ilmiölle voi olla kymmenen "selitystä" joista jokainen on oikea - ja olisi kovin hedelmätöntä kinastella siitä mikä niistä kymmenestä oli Oikea tai ylipäätään oikeampi. Hänen esimerkkinsä oli koulumaailman yliaktiivisesta pojasta, jonka käyttäytymisen syitä löydettiin aina riippuen siitä keneltä kysyttiin: naapuri sanoi isän juopottelun olevan syy, sosiaalityöntekijä epäili vanhempien vireillä olevaa eroa, vanhemmat syyttivät opettajan lepsua otetta, opettaja taisi epäillä puutteellista rajojen asettelua kotona, lääkäri taisi diagnosoida jotain jne.. Eli jokainen antoi selityksiä omasta kokemusmaailmastaan käsin ja oli myös erimielisyyksiä siitä kuka olisi oikeassa. Parempi olisi nousta asian yläpuolelle ja hyväksyä että kaikissa on perää ja lähteä siitä hakemaan askelia eteenpäin. Niin ja toivon ettei Mattia harmita tarinansa kertominen - tuhansien tarinoiden mieheltä tämä tuskin olikaan pois luentoannista.

Ilman Matin viittausta rasvakeskusteluun oli minun päässääni ilmeistä, että juuri tästä ravitsemuskeskustelu kärsii. Sen sijaan, että useimmat mielipiteet ja näkemykset nähtäisiin sanojansa kokemana Oikeana niin noustaisiin juupas-eipäs ja hyvä-paha asetelmien yläpuolelle. Syitä näihin yksinkertaisiin asetelmiin on varmasti monia: tietoinen viestin yksinkertaistaminen (esim. kansanterveysviestintä), tietämättömyys, yleinen vastakkaisasettelun halu (media) ja ihmisten yleinen mieltymys selkeisiin mielipiteisiin toisaalta-toisaalta pohdintojen sijaan ja sellaisten asiantuntijoiden arvostus, jotka sanovat asiat yksinkertaisesti. Eli kova on draivi saada ulos yksinkertaisia totuuksia syömisestä - aika vähän sellaisia kuitenkin on.

Mutta se ei tarkoita, etteikö syömisestä jotain voi sanoa. Päinvastoin. Minusta hyvän syömisen yleislinjat ovat aika selkeät.

Ravitsemuksen keskustelufoorumit

Ravitsemusviestintä ei ole kenenkään homma

Yksi asia suomalaisessa "virallisessa" ravitsemusviestinnässä on pahasti pielessä - sitä ei ole.

Ja se on taas pistänyt silmään viime päivinä. Se tuleeko ravitsemusasiantuntijoilta jotain kommentteja julkisuudessa oleviin asioihin on käytännössä kokonaan kiinni siitä sattuuko asia toimittajia kiinnostamaan ja ottavatko he yhteyttä. Vaikka toimittajia ja mediaa on tullut kritisoituakin huonosta viestinnästä, niin toisaalta voi sanoa, että jos heitä ei olisi niin ei olisi oikein julkista ravitsemusviestintääkään.

Viestintä nykyisellään

Ja ongelmia tästä on monia. Moniin julkisuudessa oleviin asioihin ei tule mitään kannanottoja, koska aihe ei herätä mediaa kysymään mielipidettämme. Toisaalta sitten kun sitä kysytään, niin kaikkien medioiden vaatima viestin kiteyttäminen (= härski yksinkertaistaminen) on aina jostakin näkökulmasta puutteellista tai epäreilua. Jäljelle jää ravitsemusviestinnässä yhden lauseen kiteytyksiä monisyisistä aiheista, jotka saavat ravitsemustoimijat näyttämään .. noh, tavalla tai toisella huonolta ja aika usein saman viestin jauhajilta. Mutta antakaapa näille samoille naamoille blogi tms. ja puolivelvollisuus kirjoitella sinne niin johan alkaisi tulemaan avarampi ja asiantuntevampi kuva.

Nykyisellään on niin, että Ravitsemusneuvottelukunnalla on mandaatti antaa "virallisia" kannanottoja ravitsemuksellisessa kysymyksissä - ja niin se tekeekin mahdollisuuksien mukaan, mutta resurssien olemattomuuden vuoksi täysin riittämättömästi tarpeeseen nähden. Koska omaa viestintää ja ennenkaikkea viestinnän resursseja ei käytännössä ole, julkinen viestintä joutuu käyttämään kolmannen sektorin ja yritystenkin viestintää. Sydänliittoa, Diabetesliittoa, Maito ja terveys ry ja milloin mitäkin käytetään viestinnän lähteenä. Nämä ovat huonosta some-maineestaan huolimatta hyvällä asialla ja tärkeitä, sillä valtaosa ravitsemuksen materiaalituotannosta, kehityshankkeiden ideoinnista ja organisoinnista tulee näiltä organisaatioilta. Mutta niissä on se ongelma, että näiden organisaatioiden viestit ovat kovin kohdennettuja kohderyhmilleen ja intresseilleen, terveys vahva prioriteetti syömisessä ja painotukset sen mukaisia. Lukuisiin terveyden osa-alueisiin ja terveyden ulkopuolisiin seikkoihin kuten luomuun, lähiruokaan tai moniin muihin teemoihin ruuassa nekään eivät silti ota kantaa, koska ne eivät ole heidän toimintansa keskiössä. Joten niille on roolinsa, mutta ne eivät edusta sitä mitä ravitsemusviestintämme mielestäni todella kaipaisi.

Kaiken lisäksi viestintää ei ole terveystoimijoiden ehdoilla lainkaan merkittävimmissä medioissa - TV:ssä ja sosiaalisessa mediassa. TV:en kohdalla resurssien käytön mielekkyydestä en olisi ihan varma, mutta sosiaalisessa mediassa puute on minusta huutava. Eli paitsi että meillä pitäisi olla ylipäätään selvä viestintäorganisaatio niin sen pitäisi uskaltautua sosiaaliseen mediaan - sanon uskaltautua siksi että monissa terveysorganisaatioissa somea pelätään. Minusta täysin turhaan. Somessakin metsä vastaa niin kuin sinne huutaa: asiantunteva ja avarakatseinen interaktiivisuus saa arvostusta - poissaoleva ja palautteeseen vastaamaton viestintä turhauttaa.

Uusi keskitetty ravitsemusviestinnän kanava

Se mitä tarvitsemme on viestintäkanava, jossa Suomen mainiot eri alojen ruoka- ja ravitsemusasiantuntijat voivat esitellä kaikessa monipuolisuudessaan ja näkökulmissaan ruuan, ravitsemuksen ja syömisen osa-alueita. Kansanterveysviestinnässä voi edelleenkin käyttää yksinkertaistettua logiikkaa, mutta jostain löytyisi myös perusteltuja vastauksia niihin ihmisiä mietityttäviin ravitsemuksen monimuotoisuuksiin. Tämä kanava olisi toki myös interaktiivinen ja sosiaalisen median tavoin aktiivinen.

Tästäkin syystä ehdotin Ruokastrategiassa (sivu 19) (tiivistys tässä) tällaisen viestintämekanismin perustamista, jotta voitaisiin oikeasti omalla suulla kertoa mikä joku "virallinen" kannanotto mahtaa olla. Valitettavasti nykyisestä hallitusohjelmasta (sivu 51) tämä ehdotus tippui pois kuten itse asiassa kaikki terveyteen tähtäävät muutkin ehdotukset (elintarviketurvallisuuden ulkopuolelta). Ensi vaaleihin valmistauduttaessa voidaan taas näitä sitten muistella..

Mutta lopputulos on, ettei "virallisella" ravitsemusmielipiteellä ole viestintäkanavaa. Ja vaikka olisikin niin se viestintä ei ole kenenkään päähomma. Ja jos ajattellaan Ravitsemusneuvottelukunnalla olevan jo nykyisellään tämä rooli, niin heillä ei ole siihen resursseja. Eli jatkossakin mediaviestintä tulee olemaan riippuvainen siitä kuka toimittaja sattuu jostakin aiheesta kirjoittamaan, kenelle hän soittaa, miten asiantuntija päättää asian yksinkertaistaa, mitkä kommentit toimittaja juttuun poimii ja millaisen asetelman hän haluaa juttuunsa luoda. Siinä on jätetty vähän turhan monta palikkaa ravitsemusviestinnästä muiden päätettäväksi. Ja syy on "systeemin", jossa edelleenkään selvää ravitsemusviestintämandaattia asiallisilla resursseilla ja monipuolisella näkökannalla ei ole olemassa. Minusta tällaisen luominen on yksi ravitsemustoiminnan keskeisiä tulevaisuuden haasteita.

Tällaisen kanavan perustamista odotellessa aloitan kuitenkin jo nimikilpailun, jonka voittaja saa ylpeillä hengentuotteensa medianäkyvyydellä - eli mikä nimi tälle viestintäorganisaatiolle laitetaan? Veikkaan että mietintäaikaa on vielä jonkin verran, mutta ehdotuksia otetaan vastaan heti!

Ravitsemusviestinnän organisointi ja resurssointi ehdotetulla tavalla olisi

Syomisestä saa vaikeaa

Tuli vastaan henkilö, joka tuskasteli syömisen hankaluutta. Ja ilmeni että hän käyttää varsin paljon aikaa netissä ja kirjastossa terveys- ja ravintoaiheisten asioiden selailuun. Tämä kombohan on yleinen mutta onneksi asiaan on yksinkertainen ratkaisukin jos asia ongelmaksi muodostuu. Lopettaa sen pläräilyn. Syöminen on varsin helppoa ja yksinkertaista kun pitää itsensä syömishässäköiden ulkopuolella ja menee maalaisjärjellä omiin fiiliksiin luottaen. Ja sitten jos asiaan alkaa perehtyä niin tottakai hommat menee vaikeaksi koska syömisen teoriapohjissa ei ole mitään yksinkertaista. Jokainen ravitsemuksellinen väite voidaan jakaa kymmeneen toisaalta-toisaalta variaatioon ja nämä jakaa taas uusiin variaatioihin. Sellaista se on, mutta ei käytännöstä sellaista tarvitse tehdä.

Käytännössähän hyvä syöminen on varsin yksinkertaista vaikkapa näin. Tästä voisi jatkaa pitempäänkin, mutta ehkä olennainen tuli jo. Jos syömisen monimutkaisuus ja ristiriitaisuus häiritsee niin ei sitä lisätiedonhaku tule paljoakaan tule selvittämään. Kyllä helpoin ja ihan järkevä ratkaisu on jättäytyä ravitsemusmedian ulkopuolelle. Aika varmasti siinä ei menetä mitään ja voi hiljalleen palauttaa syömisen omalle paikalleen. 

Ja jos asiat kiinnostaa eikä ahdista niin sitten voi toki jatkaa... 

Tutkimusuutisointi - helppoa ja halpaa, mutta ei ehkä hyväksi

Minua on aina häirinnyt yksittäisten tutkimusten uutisointi tai esiinnosto ja siksi jo kymmenisen vuotta sitten kirjoitin aihetta liipaten mm. tällaisen artikkelin. Sama häiritsevä fiilis on jatkunut somessa, jossa yksittäisen tutkimuksen esiinnosto on yleistä - besserwisseröintifiiliksen vuoksi en oikein viitsinyt kommentoida asiaa ennen kuin itsekin olen siihen syyllistynyt (taas). Nyt kun olen pari tutkimusta nostanut esiin blogissa ja FB:ssä niin voi kirjoitella vapain mielin :) Samassa veneessä kun ollaan.

Minusta yksittäisiä tutkimuksia ei kannattaisi uutisoida ja nostaa esiin oli kyseessä some, media tai mikään vaan. Syynä lyhyesti siksi, että esiinnosto minusta aina suhteettomasti liioittelee ja tuo esiin kyseisen tutkimuksen tuloksia, johtaa siten harhaan ja luo ristiriitoja turhaan. Ja sitten voidaan taas päivitellä kuinka ravitsemustiede on niiiiin ristiriitaista, että jokaisen kannattaa vaan tehdä mitä lystää. Noin kärjistettynä. Ja minähän olen ilman muuta yksilöllisyyden ja ravitsemuksen monimuotoisuuden kannalla, mutta en myöskään kaipaisi mitään ylimääräistä epäluottamusta ravitsemustutkimukseen kun sitä muutenkin on niin paljon.

Ravitsemuksen someyhteissössäkin olemme moneen otteeseen päivitelleet - syystäkin - kuinka mediassa käsitellään ravitsemusasioita huonosti ja uutisnälkäisesti lukijoiden toivossa. Tosiasiahan on, että aivan samaa tapahtuu somessa - ehkä tutkimuksen käsittely on joskus asiantuntevampaa ja ehkä tutkimusuutinen asetetaan paremmin kontekstiin. Mutta pohjimmiltaan perusongelma ei muutu miksikään - yksittäisiä tutkimuksia uutisoidaan lukijoiden kiinnostuksen toivossa ja yhden tutkimuksen uutisointi painottaa automaattisesti tutkimusta enemmän kuin mihin olisi syytä. Ja aika harvoin siitä yhdestä tutkimuksesta on lukijoille mitään hyötyä - se on enemmän huomiotaloutta ja viihdettä, jolla voidaan taas spekuloida.

Asiakastyössä törmää alituisesti siihen kokemukseen, että yksittäisten tutkimusten lukeminen vie syömistä sivuraiteille. Ja jotkut tuntuvat olevan erityisen vastaanottavaisia. Aika usein saa sanoa yleisenä ohjeena ".. ja muista, että aina kun näet jonkun yhden tutkimuksen tuloksista tehdyn jutun niin koita ottaa se vaan vitsinä".

Been there, done that


Jos joku kanssasomeilijoistani nyt kokee piston sydämessään ja ajattelee minun syyttävän heitä lukijoiden kalastelusta, niin voi laskea aggrotasoa heti kättelyssä. Minullahan ei ole varaa syytellä tästä asiasta ketään, eikä ole tarkoituskaan. Olen tehnyt vuositolkulla ihan samaa mm. ollessani päätoimittajana ravitsemustieteilijöiden toimittamassa Urheilijan Ravitsemus -lehdessä (siis miten lehti voi kadota netistä näin totaalisesti..) ja Fitness -lehdessä (nyk. Fit) juttuja tekemässä. Kun sisältöä piti pohtia, niin itsestäänselvyys ja ylivoimaisesti helpointa oli tuottaa osio "Tutkittua" tai "Uutta tietoa". Yksittäisen tutkimuksen raportointi on vaan niin helppoa mediasisältöä. Massiivisesta tutkimustulvasta on helppo noukkia lukijoita kiinnostavia asioita, tiivistät jonkun muun tekemän ajatuksen ja heität itse perään jonkun oneliner-mielipiteen. Paitsi helppoa toimituksellisesti niin bonuksena - ja ehkä tärkeimpänä seikkana - itse ei tarvitse ideoida sisältöä, mikä on aina sisällöntuotannon hankalin asia. Kunhan vain luet tutkimuksia ja napsit sieltä kiinnostavia aiheita, niin koko päätä vaivaava ideointivaihe jää pois. Jos minun edelleen pitäisi pohtia enemmän sisältöä johonkin julkaisuun, niin varmasti siellä olisi "Tutkimusosio" ja olenkin aika varma että jonakin päivänä lankean tähän tutkimusuutisointiin enemmän uudelleen - yritän olla taipumatta siihen, mutten lupaa mitään. Joten se muiden syyttelystä - tarkoitus onkin enemmän pohtia ilmiötä ja sitä onko siinä lopulta mitään järkeä jos tiedon lisääminen on tarkoituksena. Viihde- ja media-arvon kannaltahan hyöty on ihan selvä.

Tutkimusuutisoinnin harhoja


Mikä siinä yksittäisessä tutkimuksen uutisoinnissa sitten on vikana? Minusta aika monikin asia.

Ei tarvinne enempää ruotia sitä, että jos tutkimusta ei aseteta aiempien havaintojen viitekehykseen, niin johtopäätöksissä mennään usein ihan mönkään.  Ihan hiljattain oli mm. hiirien jojo-laihdutus, jonka yhteydessä missään ei näkynyt että ihmistutkimuksissa tulokset ovat järjestään päinvastaisia - ja tämä jäi tietysti mainitsematta koska siihen ei toimittajilla liennyt asiantuntemusta ja ei se varmaan edes kiinnostanut. Kunhan pantiin uutinen kiertoon. Tätä yhden uutisen esittämistä ilman että sitä asetetaan viitekehykseen kuitenkin tapahtuu paljon valtamediaa myöten ja esimerkkejä olisi loputtomiin. Eli osa uutisoinnista antaa suoraan harhaanjohtavaa tietoa.

Ja minusta yhdessä tutkimuksessa ei ole asiasisällöllisesti juuri koskaan mitään kerrottavaa, koska yksi tutkimus ei koskaan kerro yhtään mitään! Niin se vain on - kun biologisista tieteistä puhutaan niin epävarmuustekijöitä on niin jumalattoman paljon, että mikä tahansa yksittäinen tutkimus voi mennä ihan mönkään ja sen yksittäisen tutkimuksen tuloksen spekulointi on ehkä mukavaa, mutta oikeastaan aivan turhaa. Kyllä niitä tutkimuksia tarvitaan aina lukuisia ennen kuin mitään käytännön johtopäätöksiä kannattaa ilmoille heitellä. Ja vaikka miten tutkimusta esitellessä yritettäisiin asettaa se laajempaan viitekehykseen, niin pelkästään aiheen näkökanta sen yhden tutkimuksen tuloksesta käsin tuo sille enemmän legitimiteettia kuin se ansaitsisi.

Sitten on se hassu efekti, jossa ihmiset hyvin automaattisesti tulkitsevat uudemmat tutkimukset paremmiksi ja oikeammiksi. Jos vuosi sitten uutisoitiin jotain ja tällä viikolla siitä poikkeavaa, niin se tämänviikkoinen uutinen on se oikeampi tieto. Tässä logiikassa ei tietty ole mitään perää mutta hyvin se tuntuu toimivan. Ja kun tutkimustulokset on aina ristiriitaisia niin tästä saadaan sellainen kivan ristiriitainen "mielipiteet tieteessä vaihtuu koko ajan" -efekti.

Kaiken päälle ovat tutkimusuutisoinnit jotka ovat "enemmän" totta, mutta vievät silti luovat silti mielikuvia suuntaan joka ei auta mitään. Suosikkiesimerkkini tästä uutisoinnista viime vuosien  aikana ovat lukemattomat uutiset jonkun lihavuusgeenin löytymisestä. Uutinen voi olla sinällään totta ja asiallisesti raportoitu - mutta so what, informaatioarvo on nolla, koska näitä lihavuusgeenejä tunnetaan jo satoja. Kaiken lisäksi jos jotakin, niin lihavuuden geneettisyyden selitysosuus on ylipäätään enemmänkin laskussa kuin nousemassa. Yhden uuden lihavuusgeenin löytymisellä ei pitäisi olla minkäänlaista uutisarvoa, koska yksi lihavuusgeeni ei selitä ihmisten elämässä yhtään mitään. Mutta lihavuusgeenit ovat ilmeisen kiinnostava aihe ja sellaisen uutisoiminen on ihmisten mielissä taas yksi aste siihen suuntaan, että painolle ei voi mitään kun se on geeneissä.

Nämä nyt tuli kättelyssä mieleen ongelmina yksittäisen tutkimuksen raportoinnissa.

Tutkimusuutisointi somessa


Valtamedian tutkimusuutisoinnissa on parannettavaa, mutta täällä somessa tutkimusuutisointi on onneksi tiedonvälitystä jaloimmillaan, onhan? No eipä tietenkään. Kyllä tutkimusuutisoinnilla on täälläkin ihan samat ongelmat ja hyväkään taustoitus ei yleensä poista kaikkia yksittäisen tutkimusesittelyn ongelmia. Ja varmaan moni tiedostaakin ongelmat, mutta niitä voi aina puolustella keskustelun herättelijöinä, jossa sitten parviälyn voimin tullaan viisaammaksi. Ymmärrän ajatuksen, mutta kyllä tuossa ajatuksessa on minusta aika reippaasti optimismia mukana ja näen silloinkin tutkimusuutisoinnin haitat hyötyjä suurempana.

Asia ei ole tietty ihan mustavalkoinen, vaikka sellaisen vision loinkin. Pystyn kuvittelemaan tiettyjä tutkimustyyppejä tai -aiheita, joissa yksittäisenkin tutkimuksen uutisointi on ongelmatonta ja ehkä jopa hyödyllistä. Ehkä joku hyvä meta-analyysi (vaikkei nekään mikään totuus ole), jonkun aiheen ensimmäinen hyvä tutkimus tai ylipäätään erityisen hyvälaatuinen tutkimus, joka tuo jotain uutta. Ja sitten pienen otoksen tutkimuksilla, huonoilla ja lyhytaikaisilla koeasetelmilla tai eläinkokeilla ei pitäisi olla mitään asiaa tulla näkyville. Mutta luottoni on aika heikkoa siihen, että ylipäätään kukaan pystyy näitä rajomaan vetämään kovin järkevästi, niin minusta simppelein ratkaisu olisi vain olla uutisoimatta. Ja pyrin siihen itse vaikka houkutus joskus voikin nousta liian suureksi.

Eli varmaan kaino toiveeni olisi kaikessa ravitsemusviestinnässä seuraava: enemmän kokonaisuuksien hallintaa, vähemmän tutkimussälää. Tietysti on niinkin, että ihmiset oikeasti jopa tykkäävät näistä tutkimusjutuista. Se ei helpota asiaa :) Ajattelin tehdä tästä aiheesta gallupinkin, mutta olen niin varma että minun näkökantani tullaan tyrmäämään ja ihmiset haluavat nähdä näitä uutisia jatkossa. Joten ajattelin säästää itseni numeeriselta selkäsaunalta.

PS. En ehdi lähiviikkoina vastaamaan kommentteihin. Laitan ehkä lisääkin ennalta valmiita juttuja blogiini, mutta paikalla olen vasta kun kommmenttejani alkaa näkyä.

Dieettiagnostikon haave

Uuden lukukauden alkaessa tiedekuntamme on saamassa uuden ja janoisen pöperötieteen opiskelijan. Hänen perusopintojensä käynnistämisen ajaksi blogi hiljenee toistaiseksi ja palaa asiaan opiskelijarientojen rauhoittumisen jälkeen.

Sillä välin jätän tänne aiheen muhimaan alustuksineen. Kirjasuositusjutun kommenteissa Hanna suositteli Robb Wolfea ja kuunnellessani hänen podcastiaan hän lanseerasi itseään kuvaamaan hienon termin: makroravinneagnostikko. Laittaisin itseni samaan kategoriaan.

Dieettiagnostikoita halutaan!

Mutta mielummin käyttäisin termiä dieettiagnostikko kuvaamaan, etten oikein millään pysty näkemään että hyvässä syömisessä on kyse mistään ruokavaliotyypistä. Siinä on kyse hyvistä ruoka-aineksista ja niiden yksilöllisistä makuun, oloon ja aatemaailmaan sopivista suhteista. Eli jos syöminen on kivaa, syöt kasviksia runsaasti lorauttelet öljyjä joukkoon ja et ihan mahdottomasti kittaa mehuja/limuja, niin syöminen on aika hyvää. Lisää joukkoon kalaa taikkapa se, että jos syöt viljatuotteita niin ne ovat enimmäkseen täysjyväisiä niin sitten on jo tosi hyvää. ja kun nämä isot linjat kasataan yhteen niin kyseessä on yleensä aika terveellinen, hyvinvointia tuova ja ekologinenkin ruokavalio. Siis riittävän hyvää syömistä, jonka hiomisesta paremmaksi on hassua tehdä isompaa numeroa.

Eli sen sijaan että puhuttaisiin ruokavaliotyypeistä. saatika sitten alettaisiin mahdottomasti asettamaan niitä vastakkain niin puhuttaisiin vaan hyvästä tai huonommasta syömisestä. Ei se minusta tarvitse määreitä vegaani, vähärasvainen, vähähiilihydraattinen tms. hyvä syöminen on hyvää ja huonompi huonompaa. Näin minä siis toivoisin.

Mutta kysymys teille on onko se mahdollista tai onko se edes mielekästä? Ihmiset haluaa lokeroittaa asioita ja dieettinimitykset auttaa siinä. Dieettien nimeäminen helpottaa myös ruokavalion käyttöä osana identiteettiä ja ulospäin annettavaa mielikuvaa. Nimeäminen helpottaa (tosin mielestäni kovin valheellisesti) kuvaamaan omaa syömistä lyhyesti ja ytimekkäästi eli se on helppoa. Ja varmaan sata muuta syytä.

Ja ihmisten puheessa kuuluisi tällaisia kokemuksia:

"Mä olen alkanut syömään paremmin.."
"Kai tuo aiempi huono syöminen on syynä siihen, että.."
"..eihän noitä kasviksia ja öljyjä ollut liikaa, joten ei ihme että.."
"hitto kun on virkeämpi olo kun vähän paransin syömistä"
"kun lopetin syömisen turhan stressaaminen, niin on niin parempi olo"


Sen sijaan, että olisi tätä tyypillistä vastakkainasettelua:
"Toi xxx dieetti on kyllä niin epäekologinen."
"Noi hiilarit/rasvat/alhoholi mut lihotti"
"Tutkimusten mukaan on terveellisempää kun saa xx % vähemmän/enemmän hiilihydraattia/rasvaa"


Minusta tuo edeltävä kuulostaa kokonaisvaltaisemmalta ja monesta syystä paremmalta. En osaa - enkä tässä kiireessä edes halua kun siivoan hommia alta tulevien opetuskiireiden vuoksi - tarkemmin edes perustella miksi se on parempi. Se vain tuntuu siltä.

Miten on?

Gallupin tulokset

Dieettityyppien erottelu on..

Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Tämä bloggaus on enimmäkseen tajunnanvirtaa eikä ehkä edes ihan loogista - itse asia on vikassa kappaleessa ja sinne voi hypätä ihan suoraankin.

Ilmastotieteen tuulia

Luin ilmastotiedettä ja -politiikkaa käsittelevän "Merchants of doubt" kirjan juuri loppuun. Kirjan juju on aika pitkälle se, että ilmastomuutoksen tutkimustulokset ovat olleet vuosikymmeniä aika selvät ja tiedeyhteisö varsin yksimielinen, mutta vastustavat kaupallis-poliittiset intressit ovat onnistuneet luomaan kampanjan toisensa perään, jonka seurauksena melkein puolet amerikkalaisista ei tänä päivänäkään usko ilmastonmuutokseen. Tieteen näkökulmasta vastustamiskampanjoissa on ollut seuraavanlainen jatkumo, joka on edennyt aina edellisen vaiheen lopulta epäonnistuttua: aluksi korostettiin tutkimusten epävarmuutta, sitten tutkijoiden epäluotettavuutta, sitten koko tieteen käsitettä ja lopuksi unohdetaan koko tiede. Sivujuonteena tuli vahvasti esiin, että tieteellisen mielipiteen näkyvyys on monestakin syystä todella haavoittuvainen, jos vastassa on määrätietoinen, populismin taitava ja ehkä tahallaankin tieteellisiä ristiriitaisuuksia hyväksikäyttävä taho.

Syyt ovat monet. Kukaan ei halua kuulla yksinkertaiseen kysymykseen polveilevaa "no se riippuu..toisaalta kyllä...periaatteessa joo mutta..." vastausta ja sellainen ei juuri herätä luottamusta. Ja kuitenkin sellainen se oikea vastaus melkein aina olisi, sillä yksinkertaisia asioita on tieteessä aika vähän. Siispä elämme yksinkertaistuksien maailmassa ja ydinkysymykseksi nousee kuinka paljon mutkia oikaistaan kun jotain sanotaan. Se, joka suostuu valikoimaan enemmän itseään miellyttäviä tutkimustuloksia ja oikaisee enemmän vaikuttaa julkisuudessa varmuudessaan paremmalta asiantuntijalta - ja varsinkin jos hän osaa ja haluaa käyttää hyväkseen populistisia pohjavirtauksia.

Toinen näkökulma on, että tiedeyhteisö on verrattain laiska vastustamaan tieteen väääristelyä. Jos joku puhuu ihan pötyä, niin reaktio on enimmäkseen "me tiedämme että se on pötyä ja siksi siihen ei tarvitse kiinnittää huomiota". Samaan aikaan julkisuudessa se pöty kerää kannatusta ja vaikuttaa aktiivisuudellaan vakuuttavammalta tiedeyhteisön puuhastellessa enimmäkseen hiljaa oman työnsä parissa.

Ja sitten ravitsemustiede

Nämä edeltävät ajatukset olivat kirjasta ja ilmastotutkimuksesta, mutta ne saivat minut pohtimaan ravitsemusanalogioita. Niitähän on paljonkin, mutta lähinnä mietin tilanteita, joissa omaa agendaa ajetaan aika pitkälle tutkimustiedosta välittämättä tai sitä vääristelleen. Siinä missä ilmastomuutoksessa oli kyse tieteellisen tiedon vastustamisesta, niin ravitsemuksessa tieteen väärisymisessä on minusta usein kyse enemmänkin oman, sinällään ehkä ihan hyvänkin, syömislinjauksen ylikorostamisessa muiden syömistapojen kustannuksella. Niitä esimerkkejä on pilvin pimein ja ravitsemuskeskustelujen kaikilta näkökannoilta, mutta jostain syystä päällimmäisenä pongahti mieleen Gary Taubes - ehkä koska juuri luin Jan Verhon arvion hänen kirjastaan.

En kummemmin perusta Taubesista ja hän toimikoon esimerkkinä lopullisessa kysymyksessä. Taubes näytti kyntensä jo artikkelissaan, joka hänet varsinaisesti nosti valokeilaan vuonna 2002. Muistan kun luin tuon mediakohua nostattaneen jutun ekaa kertaa, niin äimistelin sitä kuinka moni haastatelluista tutkijoista tuntui puhuvan aika eri lailla kuin mitä olin heitä kuullut/lukenut muualla. No sekin ihmetys selvisi kun ilmeni, että heidän mielipiteitään olikin valikoitu ja jopa vääristelty. Tiedemiehiltä tuli siihen jotain paheksuvia tiedonantoja, mutta se oli jo sivuseikka sillä juna oli jo päässyt vauhtiin. Ja niin Taubes sai ihan rauhassa jatkaa omia höpinöitään ja ontuvia perustelujaan, jotka näyttivät jatkuneen hänen uudessa kirjassaankin. Asia sinällään eli vähähiilihydraattisen ruokavalion esiinnosto oli ihan OK. Perustelut monella tapaa vain eivät.

No jos nyt vähän värittää tarinaa niin...

Ja vasta nyt tulen koko blogautuksen pointtiin. Näitä juttuja pikakelatessani pidin itsestäänselvänä että huonot perustelut ja vääristely olivat paheksuttavia, vaikka itse asiassa olikin jotain perää - vähän tyyliin voi jospa tietäisitte Taubesin niin olisitte eri mieltä. HÄN KÄYTTI EPÄASIALLISIA ARGUMENTTEJA EDISTÄÄKSEEN ASIAANSA!!! SE ON NIIIIIIN VÄÄRIN!! Siinä ihastellessani omaa oikeamielisyyttäni lootuasennossa sädekehäni alla tajusin yhtäkkiä, että hitto mähän saatan olla vähemmistössä ja tämä marina on turhaa. Ehkäpä monen mielestä tarkoitus pyhittää keinot ja on ihan ok vähän värittää ja vääristellä, jos tavoite on kuitenkin hyvä.

Oliko ihan OK, että Taubesin perustelut on kehnoja, jos lopputulos on kuitenkin vähähiilihydraattisuuden esiinnosto ja hyväksyminen? Onko ihan OK suurennella ja keksiä lisäaineille haittoja, jos on vakuuttunut lisäaineiden haitoista? Jos uskoo kasvisruokavalion yleishyvyyteen, niin onko OK liioitella sen terveyshyötyjä? Onko ihan OK sanoa, että liikunta laihduttaa vaikkei kummemmin laihdutakaan, kun tarkoitus on kuitenkin motivoida ihmisiä liikkumaan? Pyhittääkö tarkoitus keinot ja voidaanko hyvän asian nimissä värittää ja valikoida perusteluita. Vai pitääkö perusteluissa pyrkiä niin "oikeaan" kuin suinkin mahdollista?

Ja nyt galluppiin vastaamaan siitä - odotan mielenkiinnolla, sillä minulla ei ole hajuakaan miten jakaumat voisi mennä. Veikkaan kyllä, että mielipiteeni on vähemmistössä ja jos näin on, niin en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella... paitsi, että tulevaisuuden ravitsemuksen mielipidevaikuttajat eivät tule ainakaan tieteen parista. Tosin eivätpa taida tulla aina nytkään...

UPDATE: Gallupin tulokset

Gallup saa aika äkkiä sen verran vastauksia, että voi aika suoraan todeta, että liki kaikki vastaajat totesivat, ettei viestiä saisi juuri värittää tai vedättää hyvänkään asian edistämiseksi - eli tieteellisen tiedon tulkinnan tulisi aina olla mahdollisimman objektiivista. Vain muutama vastaaja totesi, että hyvän asian edistämiseksi tieteen käyttäminen enemmän tai vähemmän oman tarkoituksen tukemiseen on OK. Epäilemättä on niin kuten Jan kommenteissa totesi, että blogissani otos on ehkä valikoitunut ja juttuni sävy siihen vaikutti. Mutta kai siitä silti voi vetää sen johtopäätöksen, että valtaosa ihmisistä haluaa perusteiden olevan kunnossa jos jotain sanotaan.
_________________________________________

PS. En muuten ole kovin tiedeuskovainen, vaikka siltä vaikuttaa varmaan. Minusta ravitsemuksessa tiede on välttämätöntä, mutta se tulee usein jäljessä ja joskus sillä ei päästä ongelmaan kiinni lainkaan. Mutta silti perusteluissa pitäisi olla minusta jotain asiallista tutkimuspohjaa...

PPS. Monissa tapauksissahan jonkun mielipiteen takaa löytyy vain tietämättömyyttä tai avarakatseisuuden puutetta - ei tahallista vääristelyä. Mutta ei se muuta miksikään perustelujen ontuvuutta.

Vuosikymmen turhaa ruokatappelua - ja siitä opiksi

Tämä ei ole mikään uusi fiilis mutta se tuli taas kun luin yhtä juttua. Mä olen aivan hyytynyt siihen että ravitsemuskeskustelu pyörii edelleen rasvan ja hiilihydraatin ympärillä kuten se on tehnyt viimeiset kymmenen vuotta. Ja jos ei pyöri, niin siihen sen joku kääntää.

Tämä teema pitäisi olla jo "sovittuna"

Enkä nyt väitä, etteikö rasvassa ja hiilihydraateissa olisi ollut ja ole yhä keskusteltavaa. Kyllä on - kuilu eri näkemysten välillä on vielä  iso vaikka onkin lähentynyt. Omassa ajattelumaailmassani tämä asia olisi voitu vain ratkaista paljon aiemmin ja siirtyä eteenpäin keskustelemaan muista asioista. Miten niin? En nyt jaksanut kaivella mielipiteeni todistusaineistoa (esim. keho.netistä) mutta aika huoletta voin todeta että jo joskus 2003-2005 oli aika helppo todeta, että vähähiilihydraattinen on yksi vaihtoehto terveelliseen syömiseen varsinkin jos se koostetaan (esim. South Beach Diet -tyyppisesti) kasvikunnan tuotteista ja öljyistä enemmän painottuvaksi. Voi olla, että tähän johtopäätökseen olisi ollut tutkimusnäyttöä jo aiemmin mutta ainakin tuohon mennessä osviittaa oli riittävästi. Ja kas kummaa, eipä tuo johtopäätös ole kummoisesti muuttunut sittemminkään kuten Reijo Laatikainen hiljattain kirjoitti ja on tähän lopputulokseen tultu myös ihan tieteellisissä katsauksissa.

Se miksi sitä sopua ei ole tullut on varmasti moninainen show. Mutta harvalla on varaa sanoa että asioita olisi katsottu avarakatseisesti - joukossa on toki ollut tällaisia yksilöitä mutta kriittinen massa on puuttunut. Peiliin katsomisen paikka on monessa kohtaa muiden syyttelyn sijaan. Minusta yksi ravitsemustutkimuksen tavoite olisi haarukoida mahdollisimman laajaa näkemystä hyvästä syömisestä - käsi pystyyn kenen mielestä joku osapuoli rasva/HH -debatissa olisi tätä edistänyt. Kyllä se on mennyt niin että kuka nyt sitten mitäkin ruokia olisi halunnut pitää vältettävien listalla.

Jo vuosia sitten olisi ollut mahdollisuus päästä tällaiseen yleiseen "sopumielipiteeseen" - sitten ajan kanssa olisi voitu hioa tyydyttyneiden rasvojen ja hiilihydraattien finessejä mutta niistä ei olisi tarvinnut tehdä mitään syömisen kulmakiviä. Mutta kun ei... Terveyspuolella on ollut vaikea hyväksyä vähähiilihydraattisuutta vaihtoehtona ja toisella puolen on tapeltu kynsin hampain tyydyttyneen rasvan puolesta - ydinongelma minusta on ollut että hiilihydraatit ja tyydyttynyt rasva on debatin molemmilla osapuolilla liitetty tiukasti toisiinsa vaikka ne ovat osin eri teemoja. Ja vähähiilihydraattisuus on liitetty liian suorasti ketoosiin ja minimihiilareihin vaikka säätönappula hiilihydraattien määrässä on portaaton. Vähähiilihydraattisuutta kun voi toteuttaa myös ilman ketoosia, voita ja pekonia jos ne huolettavat. Olisi voitu todeta, että aika hyvin näyttää ihminen pärjäävän monenlaisilla hiilihydraattimäärillä ja että tyydyttyneen rasvan rooli ei enää näytä niin isolta ja sen sopiva saantikin voi muuttua ruokavalion kokonaisuuden mukana. Hiotaan niitä nyansseja sitten lisätutkimuksen kanssa mutta vähähiilihydraattisemmallakin voi syödä hyvin. Case closed ja eteenpäin.

Mitä tärkeämpää voisi olla?

No onkos tästä jotain haittaa, että asiasta on väännetty näin pitkään. Minusta on. Niin kauan kun me jauhamme tätä asiaa niin keskustelun julkinen paine on pois asioista jotka olisivat mielestäni tärkeämpiä. Koen tavallaan että olemme missanneet useita vuosia mahdollisuutta puuttua syömisen isoihin ongelmiin.

Ja mitäs ne isot ongelmat mielestäni ovat? Melkein puolet aikuisista syö huonon lounaan ja loppupäivän syöminen menee siitä sekaisin, kouluruokaa syödään surkeasti ja kouluruuan valmistamista ollaan viemässä yhä isompiin yksiköihin, syömme kasviksia liian vähän, saamme niukalti välttämättömiä rasvahappoja, miten kalan syönti "ongelman" voisi ratkaista, stressaamme liikaa syömisestä, janojuomakulttuurimme menee huonoon suuntaan, ruokakulttuurimme on menossa huonoon suuntaan ruuan arvostuksen laskiessa, syömishäiriöt kaikissa muodoissaan ovat iso ongelma, moninaiset vatsavaivat vaatisivat huomiota jne..  Jos joku haluaa näitäkin asioita katsoa vain rasva/hiilihydraattikinastelun näkökulmasta niin se varmasti onnistuu - mutta on aika turhaa ja varmasti epärakentavaa. Niin kauan kuin kinastellaan niin hukkaamme yhteistä ääntä näiden isojen asioiden edistämiseen.

No onneksi näissä kaikista asioista olla huolissaan ja niitä yritetään parantaa terveyden edistämisessä. Mutta näiltä toimilta puuttuu nyt julkisen keskustelun paine ja siksi toimenpiteiden edistäminen on hidasta ja vaivalloista. Julkisen keskustelun paine päätöksentekoon on valtava ja haluan sen nykyistä parempaan käyttöön tukemaan terveellisempää syömistä. Jos viimeiset viisi vuotta olisi keskusteltu enemmän vaikkapa kouluruuasta niin veikkaisinpa että isommat keskuskeittiöhankkeet olisivat jäissä, ruokatunnit kouluissa olisivat pitempiä ja järkevämpiin aikoihin, kouluruuan laatu olisi menossa parempaan suuntaan ja kouluruokailun rahoitus olisi kasvussa. Nyt ollaan jälkijunassa, mennään heikoilla lisäainekohuperusteilla (vaikka voihan sitäkin kautta jotain hyvääkin tulla) ja asiallinen debatti aiheen ympärillä on yhä liian hiljaista mikä näkyy valitettavasti mm. mainiossa Kouluruokatietopankki -blogissa.

Jatko

Ottaen huomioon ettei "sopuratkaisua" ole vieläkään löytynyt niin voisimmeko nyt kuitenkin hiljalleen päästä näissä rasva/hiilihydraattiasioissa johonkin kultaisen keskitien synteesiin puolella ja toisella - tämä ei lähde siitä että odotetaan toisen osapuolen tulevan "järkiinsä" vaan siitä että laajennetaan omaa käsitystä hyvän syömisen mahdollisuuksista ja erotetaan isot linjaukset pienistä.

Jatkossa jos uusia isoja kysymyksiä tulee eteen niin voisiko yleinen ajatusmalli olla enemmän suuntaan "voisikohan tuokin toimia" kuin "tuskin se toimii". Asiantuntemukseni ei ole kummoinen sillä sektorilla, mutta nyt esim. D-vitamiinikeskustelussa on tullut vähän fiilis että siinäkään ajatus ei ole ollut ihan avoimimmillaan. Tutkimus joka tapauksessa näyttää asian tilan ennemmin tai myöhemmin, mutta tuo epätietoisuuden väliaika olisi lyhyempi ja helpompi jos lähtövire uusiin asioihin olisi uteliaan positiivinen.

__________________________________________________________________________________

PS. Jälkikäteen tuli mieleen yksi tiivistys vielä mitä toivoisin. Jos nyt miettii tätä rasva/HH debattia niin siinä on älyttömästi yhteisiä intressejä mutta on keskitytty eroihin - tottakai media suosii ristiriitoja mutta kyse on myös keskusteluosapuolista. Kasvisten syöminen, kunnon aterioiden syöminen, ruuasta nauttimisen ja ruuan tekemisen korostaminen, kalan syöminen, kouluruuan laatu jne olisi esimerkkejä yhteisistä intresseistä.. Minun muistikuvissani ei ole kuin yksi ainoa kerta jolloin mediakeskustelussa joku yritti kiinnittää huomiota näiden yhteisten teemojen ajamiseen sen sijaan että kinataan eroista. Se oli Fogelholm jossain vuoden takaisessa TV-ohjelmassa. Tätä kaipaan siis enemmän - yhteisten intressien esiinnostamista mahdollisten ristiriitatulkintojen ohella.

PPS. Ja tiedetään että tällainen ajatus globaalista yhteisymmärryksestä on naiivi. Asioita voi tulkita monin tavoin ja jotkut vaan nauttivat tai jopa hyötyvät ristiriidoista. Mutta jos keskustelu kuitenkin menisi parempaan suuntaan...

Missä viipyy vastareaktio?

Taas kerran pitää myöntää olleensa väärässä. Ennustin itsekseni vuosia sitten että syömisen vuosikymmenien välillä aika totinenkin terveysvalistus ja viimeaikainen viihtellistyminen ja siitä seuraava hössötys joka näkyy kaikkialla aiheuttaa vastareaktion, jossa ihmiset väsyvät syömistohotukseen ja alkavat vaatimaan tavalla tai toisella että rauhoitutaanpas nyt.

Ehkä tämä tapahtuikin. Ehkä viimeaikainen luonnonmukaisen syömisen buumi on juuri tämä vastareaktio vaikka itse miellän sen kuitenkin osaksi laajempaa hyvinvointitrendiä joka on noussut viime vuosina. Ja minähän tykkään sen buumin ajatuksesta mutta valitettavasti se on mennyt ihan samanlaiseksi tohottomiseksi. Ei tullut sitä vastareaktiota jota odotin ja toivoinkin: "annetaas nyt ihmisten syödä miten haluavat", "en halua nähdä enää yhtäkään uutista jostain terveysruuasta..", "mä en suostu enää kuuntelemaan työpaikan kahvipöydässä jotain syömiskauhistelua.."Saisinko nyt vaan syödä rauhassa..." Tai jotain vastaavaa.. Ei tullut ei.

Ja tottakai minäkin haluan että ihmiset syövät hyvin, mutta ei näistä päivittelyistä ole siinä mitään apua. Ne joita ei kiinnosta etääntyvät yhä kauemmas, ne joita kiinnostaa saavat ylilyötyjä ohjeistuksia, syömisen muut arvot ohitetaan tai ne pienenevät.

Vielä opiskeluaikanani ainakin mielikuvatasolla ravitsemusihmiset olivat niitä tiukkapipoisimpia syömisen puhujia. Ja nykyään tuntuu, että me ollaan ihan harrastelijoita tässä totisuudessa - muut on painaneet ohi. Miten tässä näin kävi? Näenkö jotain ihan väärin, missä on sokea pisteeni? Ja ennenkaikkea - miten sitä Minun Vastareaktiotani (trademark) ei tullut?

Ja tämä ajatus lähti liikkeelle Ravitsemusuutisten kirjoituksesta ja sitä seuranneesta keskustelusta.

Nettiravitsemusdebatin nostalgiaa

Nuo kaksi aiempaa blogia olivat itse asiassa kuukauden vanhoja juttuja omilta kotisivuiltani ja nyt kun aloin pohtimaan tämän saitin oikeasti ensimmäistä postausta niin päätin ottaa hieman historiallista perspektiiviä siitä miksi netissä on kiva välillä kirjoitella asioista mutta miksi myöskään en sitä ole juuri vapaa-ajalla tehnyt (Kiloklubin lasken vaikka työksi).

Ammoin olin kohtuuaktiivinen keskustelija aikansa "kuumimmassa" kuntoilutietoisten nettipalvelussa keho.net  koska siellä oli mukava meininki hyvinkin eri ravitsemusnäkemyksien kanssa. Tätä postausta varten kaivelin vuosien takaa joitakin esiin tulleita keskusteluja ja aiheet ovat ihan samat kuin tänäkin päivänä foorumeilla. Jos joku ajattelee että nyt on tosi kuumaa jutella voista, vähähiilihydraattisista ja hiilareista niin oma muistikuvani on etteihän julkisuudessa ole viime kymmeneen vuoteen muusta juteltukaan - keho.net vahvisti tämän.

Katsokaapa vaikkapa nämä ammoiset ketjut viime vuosikymmenen alkupuolelta:
Hiilihydraatteja ei tarvita
Voi vs. margariini
Heikkilä ja rasvat

Ja olipas lystiä lueskella noita ketjuja, sillä samalla huomasin kuinka se on ollut kasvualustana monelle tänäkin päivänä aktiiviselle toimijalle ja useampikin henkilö nimimerkin takana on tuttu sellaiselle joka hiukkasen selailee ravitsemus- tai liikuntasaitteja tänäkin päivänä. Jason, Tigerclaw, Juha H, Hullu Luumu, .... Ja varmaan siellä on myös monia joiden henkilöllisyyttä en tiennyt ja hekin näkyvät tänä päivänä. Jokainen joka tunnistaa itsensä voisi hyvinkin ilmiantaa itsensä kommentoimalla - minä en raaski. Päästäänpähän samalla tutkimaan oliko niissä jutuissa mitään tolkkua 6-8 vuotta sitten :) Nythän vain Anssi Manninen ja minä joudutaan tilille vanhoista sanomisista nimimerkkivalintojen vuoksi. Tosin varsin pitkälle allekirjoitan sanomani yhä ainakin noin mitä äkkiseltään osui silmään.

Mutta samalla niistä ketjuista näkyy miksei keskustelupalstat vapaa-ajalla nykyään innosta ja täytyy kyllä myöntää että aika vähän nämä uudet sometkaan vaikka haluaisinkin ja yritän innostua niistä. Syy on henki ja fiilis. Vaikka eri mieltä ehkä ollaankin asioista niin keho.netin turinoissa ei ole lainkaan samassa mittakaavassa tälle päivälle tyypillistä aggressiivisuutta ja pahansuopaa kinastelua. Vastaavasti toisten kunnioitus oli eri tasolla kuin mihin ainakaan itse nykyään törmään ja mukaan mahtui hyvin monenlaisella pohjalla kunhan oli jotain muutakin sanottavaa kuin vain kinata ja jankata samaa - mm. Kehon kunkuksi valittiin kaikkia näkökantoja, taustoja, sukupuolia ja tyylejä :) . Ja jotenkin tuntui että asiaakin oli enemmän ja ihan hatusta vedettyjä teorioita vähemmän.

Olkoonkin että aika olisi kullanut muistot mutta silti toivoisin näkeväni enemmän samankaltaista hyväntuulista debatointia ja jutustelua syömisestä. Nykyään asioista jutellaan niin ohimosuonet pullollaan toisista pahinta ajatellen. Jos ottaisi sen linjan että kaikki täällä netissä kirjoittelevat haluavat ihmisten syövän paremmin mutta siihen on niin monta näkökantaa kuin kirjoittajaakin - oikeassa ei ole kukaan mutta muita voi koettaa opettaa (ei todnäk toimi tosin :) )ja muilta voi oppia. Ja siinä sivussa voi jopa joskus naurahtaa. Ainakin tässä blogissa yritän vaalia tätä henkeä.