Kehopositiivisuus ja mielipositiivisuus tuntuvat etenevän eri tahtia

Kun aloittelin työuraani 1990-luvun lopulla niin kaksi paljon puheissa olevaa terveysriskiä olivat lihavuus ja mielialahaasteet - ja muistan luennot siitä ettei ole sattumaa että ne yleistyvät samaa tahtia koska niillä on myös taustalla paljon samaa. Ja kuinka tutkimuksessa yritettiin selvitellä kumpi on muna ja kumpi kana - masennus vai ylipaino. 

Molemmilla ilmiöillä oli vahva stigma: oli ”laiskaa” olla lihava ja ”mielen heikkoutta” kärsiä mielialahaasteista – pitäisi ”ottaa itseä niskasta kiinni”. Ilmiöitä tuntemattomat toki yhä saattavat olla tätä mieltä, mutta parinkymmenen vuoden aikana stigmat ovat minusta muuttuneet parempaan päin. Mutta tuntuu että eri lailla ja mietin miksi.

Mielialahaasteissa enemmän positiivisuutta ja ymmärrystä

Minusta mielialahaasteiden ympärille on kasvanut ymmärryksen ja hyväksynnän kulttuuria. Ihmisten kesken, somessa ja mediassa on enemmän ymmärtäviä tarinoita mielialahaasteista ja ulostuloja mielialahaasteiden suhteen, tilanteisiin suhtaudutaan ymmärryksellä osana elämää ja niihin saa asianmukaista kannustusta: "lepää nyt kunnolla", "voimia","onko sinulla joku tukemassa ettei tarvi yksin..?" jne.  Minä kutsuisin tätä ”mielipositiivisuudeksi”. Hyväksytään ja ymmärretään että kaikenlaisia mielentiloja on, kenelle vain voi tulla vaikeuksia ja me autamme tilannetta parhaiten ymmärtävällä ja taustalla olevien ratkaisulla. Mielialaongelman kanssa painivalle tällainen hyväksyntä on voimauttavaa ja mahdollistaa ongelman paremman kohtaamisen ja käsittelyn – ja siten auttaa itse mielialaongelman hoitoa.

Todetaan kuitenkin ettei minulla ole illuusioita siitä, ettei mielialahaasteissakin olisi yhä stigmaa jäljellä - ja joissakin ilmentymissä enemmän kuin toisissa. Eikä mielenterveyden stigmastakaan ole silmään osunut todella hyvää aikasarjadataa joten vähän mutulla tässä mennään. Mutta jos katsoo vaikka Mielenterveysbarometrin muutoksia NIMBY -tuloksissa (kuva alla) niin sitä voi lukea positiivisemmin eli selvänä laskutrendinä tai negatiivisemmin katsomalla tuoreinta tulosta mutta lukee sitä miten päin vain niin suunta on... no, positiiviseen päin.

Kuva 1. Mielenterveysbarometrin ns. NIMBY mittarin muutos 2005-2025.

Kehopositiivisuus on joillekin negatiivista

Ja sitten on ”kehopositiivisuus”. Joka on ollut näkyvillä vahvemmin kohta 10 vuotta Vaakakapinasta (jota olin mukana tekemässä) lähtien - mutta muhi pinnan alla sitä ennenkin eri nimillä (mistä ammoin blogautin). Kehopositiivisuus tai lihavuuden stigman pienentäminen ovat sitten nousseet mainstreamiksi ja on jo juurtunut terveyden edistämiseen hitaan heräämisen jälkeen. Nämä ovat mainioita kehityskulkuja. Mutta siinä missä mielipositiivisuus tuntuu leviävän ilman muita ilmeisiä vastavoimia kuin oma historiansa niin kehopositiivisuudella tuntuu olevan joka käänteessä aktiiviset epäilijänsä ja vastavoimansa. Ei paljoa kuule "kerää rauhassa ensin voimia", "ei ole mitään hätää" tai "onko joku tukemassa?". Ei, yksin pitäisi pärjätä ja simppeliähän se on kun vaan syö vähemmän - jotenkin yhä kovin ymmärtämätöntä se miksi monella on painonhallinnan haasteita. Ja päivittelyä mitä siitäkin tulee jos ylipainoisia ei vaadita laihduttamaan tai hyväksytään että joku on ylipainoinen ja saa olla jos ei sen ratkaisu just nyt hänen elämänsä prioriteetti ole. Toista se on mielipositiivisuudessa - en muista ainakaan hirveästi nähneeni juttuja miten perikatoon mennään jos mielialahaasteet aletaan hyväksymään tai kuinka mielialahaasteisten pitäisi vain rohkaistua, ottaa itseään niskasta kiinni tai piristyä. Tai pelättäisiin että mielialahaasteiden hyväksyminen johtaa koko kansan lisääntyviin mielialahaasteisiin. En muista keskusteluista lukeneeni "nyt te vain kannustatte jengiä pysymään uupuneina” tai ”paljonko tämäkin nyt maksaa yhteiskunnalle kun hyväksytään että ihmiset ovat ahdistuu”. 

Mutta lihavuudessa nuo ovat yhä arkea.  Aika useinkin näkyy kuinka pelätään, että jos vähänkään hyväksytään että ihmiset saavat valita haluavatko painolleen jotain tehdä niin kannustetaan olemaan ylipainoinen ja olemaan kiinnittämättä huomiota elintapoihin ja kauhistellaan kansanterveyden kustannuksia. Ihan kuin ylipainon ehkäisyssä ja hoidossa olennaisen tärkeää olisi muistuttaa jatkuvasti ylipainosta ja ylipainon hyväksyminen olisi tie ongelmiin. Mutta kehopositiivisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa etteikö elintapoja voisi parantaa ja laihtumista tavoitella. Siitä olen kirjoittanut aikaisemmin tässä kirjoituksessa ja ylipäätään ihmisten painonhallinnan ja laihtumisen auttaminen ovat työni arkea. Kehopositiivisuudessa ja lihavuuden stigman vähentämisessä on kyse siitä, että ymmärretään miten kenelle vain voi tulla haasteita, ymmärretään että jokaisella on historiansa joka vaikuttaa eri tavoin, ollaan hyväksyviä ja ymmärtäviä koosta riippumatta ja annetaan ihmisten tehdä omat valintansa kehonsa kuten muunkin elämänsä suhteen - se on monin tavoin voimauttavaa ja mielialassa se usein nähdään, painonhallinnassa usein ei.

Olisi hienoa tähän perään heittää vahvaa tutkimusdataa lihavuuden stigman muutoksista vuosikymmeninä mutta kun sitä ei ole. Toki tiedämme nyt, että lihavuuden stigma on yleistä mutta ei meillä ole oikein hyvää vertailukelpoista dataa mistä näkisi miten tilanne on muuttunut viimeisen 20-25 v aikana. Ja kun ei ole niin sanon mutuna, että lihavuuden stigmaan on tullut enemmän ymmärrystä, kehopositiivisuus on saanut enemmän ääntä, lihavuuden taustatekijöitä ymmärretään yhä paremmin, ja kun muistelen stigman esiinnostamista terveydenhuollon luentokiertueilla 15-20 v sitten niin on selvää että etenkin terveydenhuollossa muutos parempaan on ollut valtava. Mutta väestötasolla ja ns. populaarikeskustelussa en näe lihavuuden stigman menneen samalla lailla eteenpäin kuin esimerkiksi mielialahaasteiden stigman. Jos nyt ehkä takapakkiakaan ei ole tullut.

Teoriani - "liialla" tekemisellä tuotettuja ongelmia hyväksytään paremmin

Ja jos/kun on totta että mieli- ja kehopositiivisuudessa on erilaiset kehityskäyrät niin mietin MIKSI?. Toki eroissa voi olla monenlaisia syitä ja hypoteeseja lähtien ilmeisimmästä eli siitä että ylipaino näkyy, mielialahaasteet eivät. Mutta paljon muitakin syitä voi olla ja en edes yritä tyhjentää pajatsoa tältä osin koska kuulisin mielelläni ajatuksia siitä onko mielipositiivisuuden ja kehopositiivisuuden välillä eroja – ja jos on niin miksi.

Itse kannan korteni kekoon kahdella ajatuksella selittämään eroa:

1) mielialahaasteiden taustatekijät ymmärretään ja hyväksytään paremmin, painonhallinnassa niiden suoraa roolia ei nähdä. Jos jotakin lapsena kiusataan niin ymmärretään miten se voi kääntyä mielialahaasteiksi - mutta ei ymmärretä miten kääntyy painonhallinnan haasteeksi. Esimerkkejä olisi lukuisia muitakin mutta ymmärretään että mielen haasteilla on historia. Mutta paino koetaan ilmiönä joka voidaan ratkaista tässä ja nyt kerralla - syömällä vain paremmin tms. Ja se on ihan sama ajatus kun sanotaan masentuneelle "nyt pitäisi vain ryhdistäytyä".

2) joihinkin mielialahaasteisiin ja etenkin uupumistilanteisiin liittyy usein tilanne, jossa on ”tehty liikaa ja siksi mieli oireilee”, mietin onko se ihmisten mielissä jotenkin parempi kuin ylipaino jossa moni kokee että ”on tehty liian vähän ja siksi keho oireilee”. Ikään kuin liialla tekemisellä tuotettu epätasapaino olisi parempi kuin liian vähällä tekemisellä tehty. Tämähän on monella tapaa vääristynyt ajatuskulku eikä vähiten siksi että monen ihmisen painonhallinnan takana nimenomaan on liika tekeminen eikä liian vähäinen - ei sitä juurikaan näe että jollakin olisi laiskuuttaan painonhallinnan ongelmia mutta se on oma tarinansa toiseen kertaan.

Mutta kerropa näetkö samaa eroa mieli- ja kehopositiivisuuden välillä? Ja jos näet eroa niin mikä sitä voisi selittää? Ja jos löydätte dataa muutoksista vuosikymmenten aikana joka ei ole osunut silmiini niin laita kommenttia.

Kalorilaskennan yleiset karikot laihduttajilla

Update 2026, alkuperäinen 2016.

Vakilukijoille lienee jo selvää, että kalorilaskenta on yksi mahdollisuus laihdutukseen mutta laihdutus ei tarvitse kalorilaskentaa. Ihannetilassa malttia ja keinoja riittäisi painonlaskuun muuttamalla elintapoja. Ja sopivasti oivallettuna kalorilaskenta voi opettaa jotain tärkeää kuten sen, että syö liian vähän alkupäivästä. Mutta realismia on, että moni laskee kaloreita ja näistä turhan moni tekee sitä tavalla, joka ennustaa aika synkkää jatkoa. Tässä ajatuksia kalorilaskijoille siitä mitä kannattaa varoa ja tehdä.

1) Älä junnaa samoilla kaloreilla koko ajan - syklitä
Väittäisin, että valtaosa kalorinlaskijoista junnaa päivästä toiseen samalla kaloritavoitelukemalla - kun se oma appsi tai ohjelma aina jonkin suosituslukeman antaa niin sillä mennään loppuun asti - sujui tai ei. 1200 kcal, 1400 kcal, 1600 kcal. Ja voihan yhdellä lukemalla lähteä liikkeelle mutta pidemmän päälle kaloritasoja kannattaa vaihdella - eli syklittää. Oli tavoitelukema mikä vain niin ei sen kannata olla sama lukema joka päivä vaan välillä kannattaa syödä enemmän - jopa oman kulutuksen mukaisesti ilman energiavajetta. Jos lasket kaloreita - viisaammin - maltillisilla kalorivajeilla ja syömismäärät ovat päälle 1500-1600 kcal, niin syklitys ei ole alussa niin tärkeää vaikka silloinkin suosittelen hyväksymään normipäiviä välillä. Mutta jos laihdutat alle 1500 kcal syömisellä - mitä en kannata - niin syklittäminen on ehdottoman suositeltavaa. Miksi? Kaloritasojen syklittäminen ehkäisee perusaineenvaihdunnan laskua (ja säästöliekkiä), piristää kehoa ja mieltä kun saa välillä syödä enemmän sekä todennäköisesti tekee monenlaista muutakin hyvää - ilman, että laihdutus lainkaan tai juurikaan hidastuu!

Vaikka tutkimusnäyttöä on vähän, niin tässä tutkimuksessa selvitettiin kuinka painonlaskuun vaikuttaa jos kalorivajeessa pidetään jaksoja, jolloin saa syödä vapaavalintaisesti. Vertailuryhmä oli jatkuvasti selvässä kalorivajeessa raportoiden noin 1200 kcal syömistä - alhainen lukema mutta laihdutustutkimuksissa valitettavasti aika usein syödään kovin vähän. Syklitysryhmä söi suurinpiirtein saman verran, mutta heillä oli 11 vrk välein 3 päivää, jolloin he saivat syödä vapaavalintaisesti ja raportoivat noin 2000 kcal syömistä. Lopputulos: syklittäjät söivät mutta myös laihtuivat enemmän ja heidän perusaineenvaihduntansa ei laskenut merkittävästi kuten kävi tasaisessa kalorivajeessa olleille, joiden perusaineenvaihdunta laski noin 100 kcal. Muiden tutkimusten pohjalta veikkaan myös, että syklitys vaikuttaa nälänsäätelyä parantavasti vaikka tässä tutkimuksessa ilmiötä ei nähtykään - ellei sitten sellaiseksi lasketa painon nopeaa pomppausta ylöspäin aktiivilaihdutusvaiheen jälkeen tasaisen kalorivajeen syöjillä. Samaa ei nähty syklittäjillä. Tosin painon nopea paluu takaisin voi kertoa monesta muustakin asiasta esimerkiksi siitä, että tasainen kalorivaje kuluttaa päätä enemmän kuin syklitys ja luovuttaminen on helpompaa.

Eihän tuo tietysti ainoa tutkimus laatuaan ole ja syklityksen etuja on nähty muuallakin. On tutkimus jossa syklityksellä laihduttiin enemmän kalorivajeen ollessa sama ja on nähty että syklityksellä  lihasmassaa säästyy laihdutuksessa. Tämä lihasmassan säästyminen oli tärkeää blogautuksen ensikirjoituksen aikaan 2016 ja se on yhä merkittävämpää nyt 2026 kun laihdutuslääkkeiden edesauttaman nopean laihdutuksen myötä ollaan usein huolissaan liiallisesta lihasmassan menetyksestä.

Ja tietysti joskus hyötyä ei nähdä. Mutta kun tutkimusnäytön kasaa yhteen niin ne ohjaavat mielestäni samaan johtopäätökseen - jos olet isoissa energiavajeissa niin välillä kannattaa pompahtaa hetkeksi syömään enemmän. Ja se ei näytä ainakaan hidastavan vaan mahdollisesti jopa parantaa painonlaskua. Mikset siis söisi välillä enemmän kun ainakaan haittaa ei ole painonlaskulle? Mitään hyvää syytä ei ole, mutta jotkut ovat eksyneet turhan syvälle yksinkertaistettuun kalorimaailmaan, jossa valitettavasti ajatellaan että jos syö välillä enemmän niin "pakkohan sen on hidastaa laihtumista" tai "varmasti lihon". No kun kalorilaskenta ja painonhallinta ei vain toimi ihan noin yksioikoisesti. Siksipä esittelin äskeisen tutkimuksen ja totean lisäksi, että kaloreitakin laskiessa pitää välttää kuin ruttoa sellaista ajatusta, jossa vähemmän syöminen on parempi tapa laihtua, ratkaisu painojumeihin tai keino saada paino laskuun kun ei tiedetä mitä pitäisi tehdä. Siellä odottaa vain umpikuja. Vaikka laskisi kaloreitakin niin kehoa ja päätä ei saa liikaakaan kurittaa ja niille pitää antaa välillä normaaliuden kokemuksia syömällä enemmän - näin ehkäistään säästöliekkiä ja todennäköisesti muidenkin ongelmien kuten kohtuuttomien nälkäreaktioiden ja mielitekojen syntymistä.

Mitään oikeaa tapaa syklitykseen ei näillä tiedoilla vielä ole. Pidätkö viikossa 1-2 päivää kun syöt enemmän? Vai kuten tutkimuksessa 3 vrk 11 päivän välein. Vai hyväksytkö elämän satunnaisiin hetkiin kuuluvat erikoistilanteet lisäkaloreineen syklitykseksi? Silloin harvoin kun itse teen laihdutukseen kalorilistauksia niin viikon melkein jokaisella päivällä on eri kalorimäärä, kalorimäärät liittyvät myös harjoitteluun ja harvemmin mennään pahoille vajeille. Syklityksestä voi tehdä vielä detaljimpaa, kukaties siitä on hyötyäkin mutta tavalliselle laihduttajalle tärkeintä on, ettei koko ajan junnata jotain 1300 kcal viikosta toiseen vaan syödään välillä selvästi enemmän.

Ja juu, kalorilaskentaohjelmat eivät syklitykseen vielä näytä taipuvan eli ohjelmat tarjoavat yleensä samaa lukemaa joka päivälle, joten on käyttäjien tehtävä hoitaa omatoimisesti syklitys. Mutta syklitys tarkoittaa syömisen lisäämistä enimmäkseen fiksuna ruokana ajoittain omalle kulutustasolle tai lähelle sitä ja se ei tarkoita mitään 3000-4000 kcal "mättöpäivää" karkeista. Sellainen ajatustapa ruokkii lähinnä ahmimiskäyttäytymistä ja pitää useimmilla suht tehokkaasti laihtumisenkin loitolla.

2) Älä siirtele kaloreita paikasta a paikkaan b
Jonkinlainen tasainen ateriarytmi on useimmille järkevä laihdutuksessa ja kalorivajeessa ilmiö korostuu entisestään tai riski ahmimisille/ylilyönneille kasvaa. Pääsääntöisesti kannattaa syödä kaikki perinteiset ateriahetket ja jakaa kalorit suht tasaisesti niille: aamiainen, lounas, naisille välipala, päivällinen ja iltapala. Puolet kaloreista syötynä ennen puolta hereillä olon aikaa.

Mutta sitten on kalorien siirtelijöitä, jotka hankkiutuvat isoihin ongelmiin:
- "Illalla mulla on aina kova nälkä niin säästän alkupäivästä kaloreita sinne" - ja juuri siksi sinne iltaan kasaantuu nälkää ja yleensä ylikaloreita
- "Haluan syödä herkkuja ja säästän ruuasta kaloreita niitä varten" - ja juuri siksi niitä herkkuja tekee niin mieli ja ne lähtevät käsistä
- "Illalla on juhlat ja syön siksi vähemmän päivällä, toivottavasti pysyy hanskassa syöminen illalla" - no tuskin pysyy jos säästää alkupäivän kaloreita ja jos pysyykin niin juhlissa väsy iskee varsin äkkiä ja olet ensimmäisten joukossa haukottelemassa ja miettimässä kotiinlähtöä

Eli ne kalorit mitä on kannattaa satsata tasaiseen ja fiksuun syömiseen. Jos joskus tulee ekstrakaloreita päälle kun on "tilanteita" niin sitten tulee ja laitetaan se vaikka syklityksen piikkiin jos kalorit menevät yli - on paljon fiksumpaa ottaa satunnaiset lisäkalorit tasaisen kalorirutiinin päälle kuin alkaa pelaamaan kaloripeliä, jossa kaloreita siirrellään minne sattuu. Kalorien siirtely on melko varma tapa synnyttää kovaa nälkää ja kohtuuttomia mielitekoja, jolloin niitä lisäkaloreita kertyy enemmän kuin mistään.

3) Älä syö liian vähän
Jossain menee raja, jossa syödään liian vähän liian pitkään ja syömisen hallinnan katkeamispiste ylittyy. Onko se alle 1500 kcal? Onko se oman perusaineenvaihdunnan alittaminen? Mutta jossain noilla sektoreilla on taso, jonka alle ei kannata mennä tai lopputuloksena on nälänsäätelyn häiriintyminen, voimien loppuminen, huonovointisuus, lihasmassan kohtuuton menetys, aineenvaihdunnan heikkeneminen, pysyvän painonhallinnan merkittävä vaarantuminen ja paljon muuta - ei vain kannata. Olen kuullut lukuisia syitä, miksi "pitää" mennä alle sen tason: en laihdu muuten, mun painon pitää laskea heti ja paljon tai loppuu into, motivoidun kun paino tippuu kilon viikossa jne.. Hyviä syitä ei sitten paljon kuulekaan. Jos kulutat niin vähän, että laihtuakseen pitää syödä 1200 kcal niin on parempi etsiä keinoja olla aktiivisempi tai laittaa aineenvaihdunta toimimaan runsaammalla syömisellä. Liian vähän syöminen on helposti umpikuja tässäkin.

4) Opettele irti kalorilaskennasta
On käytetty kalorilaskentaa fiksusti, paino on laskenut ja sitten pitäisi löytää pysyvä painonhallinta. Tai sitten osataan kalorit jo ulkoa, on reknailtu niitä jo vuosikausia mutta ei vain auta. Kumpi vaan niin tässä vaiheessa pitää opetella irti kalorilaskennasta ja opetella syömään ruokaa omien nälkäviestin mukaan ja hiukan joustamaan syömisen kanssa kohti realistista loppuelämää. Kalorilaskenta ei antanut tilaa kehon kuuntelulle ja joustavuudelle, mutta nyt on aika opetella se. Pidetään kiinni opituista ruokarytmeistä ja ruuan yleislaadusta, mutta aletaan syömään nälän mukaan eli useinkin hieman enemmän. Ja syödään enimmäkseen fiksusti, mutta ei kaiken tarvitse olla aina niin hemmetin fiksua. 80/20 tai jotain sinnepäin. Ei oteta morkkista syömisestä.

Valitettavasti tämä opettelu jää usein tekemättä vaihtelevista syistä. Monet eivät ehkä tiedä, että nämä pitäisi opetella ja luulevat että työ on tehty kun painonlasku on toteutettu - siinä vaiheessa ollaan ehkä työmäärällisesti puolivälissä ja ajallisesti ei edes siinä. Joillakin on takki tyhjä laihdutusurakan jälkeen eikä voimia riitä opetteluun ja jäädään ehkä toivomaan, ettei painoa tulisi takaisin - toivominen ei vaan juuri auta. Mutta yleisimmäksi syyksi veikkaan ajatusmallia, jossa ihmiset haluavat pitää saavutetusta laihdutustuloksesta kynsin hampain kiinni - "kiloakaan en anna tulla takas". Jäädään laskemaan kaloreita, olemaan tiukkana ja tarkkana. Tällainen kontrolliin tarrautuminen ei anna mitään pelivaraa syömisen hallinnan opettelulle ja siksipä se hallinta yleensä ennemmin tai myöhemmin menetetäänkin nälälle ja mieliteoille. Yksi keskeisiä ennustajia väliaikaiselle laihdutustulokselle on juurikin jäädä syömään varovasti ja ylikontrolloidusti ilman joustavuuden ja kehon kuuntelun häivää.

Paljon fiksumpaa olisi suhtautua asiaan siten, että kalorilaskun jälkeisessä opettelussa saattaa ja saa tulla pari kiloa takaisin (jo pelkät nesteet 1+ kg saattaa pamahtaa heti), mutta se kuuluu kuvaan ja ne budjetoidaan jo alkumetreiltä mukaan. Ja jos/kun muutama kilo tuleekin takaisin, niin sitten kun on opeteltu asiat kunnolla niin kyllä nekin sulavat sitten pois. Pahinta on jumittua kalorien tuijotteluun.

5) Liikunnan kaloripeli ja -saalistus
Vaikka kaloripeli kytkeekin syömisen ja liikunnan yhteen niin älä lankea ansaan, jossa alat kokemaan että liikunnalla ostat lupaa syödä. Vaikka kalorilaskennan aikana liikunta ja syöminen kytkeytyy suoraan toisiinsa niin koeta pitää ne ajatuksissasi erillään ja toisistaan riippumattomina ilmiöinä. Liikut mitä liikut ja syöt mitä syöt - ei niin, että ne alkavat vaikuttamaan toisiinsa: "voi söin niin paljon, että nyt pitää lähteä jumppaan" tai "en ehtinyt liikkumaan niin pitää vähentää syömisiä". Hyvin ongelmallisia ajatusmalleja, joiden siivittämänä ollaan hyvää vauhtia etääntymässä siitä mitä terve nälänsäätely ja painonhallinta on. Tästä syystä esimerkiksi Kiloklubissa aikoinaan loimme systeemin, jossa viikon liikunta jakautui tasaisesti lisääntyneeksi syömiseksi kaikille päiville. Sitä ihmeteltiin ja joskus kuuli, ettei ole loogista että liikkuvana päivänä söisi saman kuin liikkumattomana päivänä. Päinvastoin ei ole loogista, että liikkuvana päivänä pitäisi syödä enemmän ja liikkumattomana vähemmän - nälkä ei yksinkertaisesti toimi niin vaan operoi paljon pidemmällä aikavälillä kuin 1 vuorokausi. Syöt sitten tasaisesti joka päivä tai tai liikuntapäivinä enemmän niin tärkeää on, ettet anna syömisen ja liikunnan kaloripelin pesiytyä ajatuksiisi pysyvämmin - kalorilaskennan aikana niin tehdään, mutta normaalia elämää se ei ole. Ehkä mutkikasta tehdä yhtä ja ajatella toisin, mutta tärkeintä on tiedostaa asia.

Liiku. Liiku enemmän ja liiku mielekkäästi, tasollesi sopivasti. Mutta älä pilaa liikuntaa saalistamalla väkinäisesti ylimääräisiä kalorisaturaisia hakiessasi lupaa syödä enemmän tai nopeamman laihtumisen toivossa. Liikunta ja aktiivinen elämänote on todella tärkeää painonhallinnalle, mutta se kulutatko 100-300 kcal enemmän tai vähemmän jossain liikunnassa on suht epäolennaista. Siitä lisää tulevissa osioissa liikuntasarjassani.

6) Muiden osa-alueiden sivuuttaminen
Kalorilaskenta virittää pään tuijottamaan syömistä ja liikuntaa. Näin on helppo sivuuttaa vähintään yhtä tärkeät teemat liittyeen uneen, stressiin, mielialaan ja kaikenlaiseen muuhun, joka painoon kuitenkin vaikuttaa. On helppo ajatella, etteivät ne liity kaloripeliin ja niistä ei siis tarvitse välittää. Ne kuitenkin liittyvät kaloripeliin mutta vielä enemmän ne liittyvät siihen, onko kaloripelin jälkeen mahdollisuuksia hallita painoa. Kalorilaskijankin pitää pohtia ja usein parantaakin niitä jo laskennan aikana. Älä hetkeksikään luule, että painossasi olisi kyse on vain syömisen ja liikunnan kaloreista - se on auttamaton kapea ja lyhyt visio painonhallintaan.

Eli..
Mieti nyt ensin haluatko laskea kaloreita ylipäätään. Itselleni se ei missään nimessä ole ensimmäinen suositus työläytensä ja riskiensä vuoksi ja valtaosa pärjää ihan hyvin ilmankin. Ja jos jos sitä käytän työssäni niin yleensä enemmän siihen, että lasketaan alkupäivän syöminen riittävän suureksi - eli sitä käytetään enemmän syömisen opetteluun. Ei vähempään syömiseen.

Mutta joitakin laskenta innostaa ja kiinnostaa ja se voi myös opettaa. Ja jos lasket niin vältä nämä karikot. Laske kalorivajeet suht maltillisiksi eli älä saalista kilon laihtumisvauhtia viikossa, syö välillä enemmänkin, syö tasaisesti myös kalorien kannalta, etsi mielekkäitä ja realistisia liikkumistapoja mutta älä ala liikunnan kaloripeliin sekä tutkaile ja paranna uneen, stressiin ja hyvinvoitiisi liittyviä asioita myös kalorilaskennan aikana. Ja kun kalorilaskenta on antanut sen mitä sillä on annettavana niin opettele irti siitä. Näin. Ja sitten voitte kommentoida alle, kuinka monella se menee näin :)