Pätkäpaastoilu ja kalorivajeen periodisointi

Olen tainnut vuosia luvata kirjoittaa jotakin pätkäpaastoilusta, mutta nyt kun silmiin osui uusi meta-analyysi (tutkimuskatsaus) aihepiirin tutkimuksista niin päätin tarttua tähän. Meta-analyysissä todettiin, ettei pätkäpaastoilusta näytä olevan selkeää hyötyä ja mahdollisesti jopa haittaa lisääntyneen rasvattoman kudoksen hävikin vuoksi. Meta-analyysit ovat välillä vähän kinkkisiä ja en usko asian ihan näin suoraviivainen olevan, joten ajattelin muutaman sanan sanoa aiheesta.

Aiemmin Facebook ryhmässäni olen todennut, että laihtuminen ei tarvitse lainkaan kalorilaskentaa eikä välttämättä edes tietoista syömisen vähentämistä vaikka sitä jossain määrin voi ja kannattaakin opetella kehoa kuuntelevalla tavalla. Riittää kun alkaa kiinnittämään huomiota painon keskeisiin taustatekijöihin ja parantaa niitä. Mutta kun ei kaikilla oikein maltti tuohon riitä ja joskus (tosin lopulta melko harvoin) voi ihan oikeastikin olla syy edetä painon kanssa nopeammin niin sitten tullaan siihen kysymykseen että kun isompaa energiavajetta haetaan nopeampaan laihtumiseen niin kuinka sitä kannattaa rytmittää.

Miten pätkäpaastoilu voi toimia - tai ei toimi
Pätkäpaastoilu periaatteessa ymmärretään yleensä siten, että on jokin tietty aikajakso kun ei syödä tai syödään vain vähän - ja sitten on toisenlainen ajanjakso kun syödään vapaasti. Tunnetuin ilmentymä tästä on 5:2 dieetti jossa siis kahtena päivänä viikossa syödään kovin vähän ja viitenä sitten normaalisti. Mutta jakoja voi tehdä monenlaisia muitakin kuten vaikkapa 8:16 jossa syödään 8 tuntina päivässä ja 16 h ollaan syömättä. Tai syödään vain kerran päivässä. Warrior diet, leangains, alternate-day-fasting ja sen sellaista...

Oikestaan sen ei ole väliä mitä noista tarkastelee niin niiden hyvät ja huonot puolet voi tiivistää muutamaan teemaan:
1) fysiologisesti parasta pätkäpaastotapaa ei ole vielä tunnistettu. Joten periaatteessa mikä vaan niistä voisi toimia.
2) tietysti mitä rajoittavammaksi syöminen vedetään niin potentiaalisti sitä laihduttavampia ne ovat - mutta vastavuoroisesti mitä enemmän syömisessä on rajoittamista sitä varmemmin paastovaihe kasvattaa nälän hallitsemattomaksi ja kaikki teoreettinen laihdutushyöty menetetään. Jos näin käy niin systeemi on todennäköisemmin lihottava ja epäterveellinen. Jos paastojen jälkeiset syömisajat taas pysyvät normaaleina, niin kyseessä voi olla laihduttava ja terveellinen ratkaisu. Nälänhallinta nousee siis keskeiseen rooliin ja se on ennenkaikkea fysiologien kysymys - ei tahdonvoima kysymys, sillä kamppailun suurta nälkää vastaan häviää ennemmin tai myöhemmin.
3) Keillä se nälkä sitten kasvaa liian isoksi eli keille pätkäpaastoilu sopii ja keille ei - tämä ei ole sattumanvaraista eikä itsekurikysymys. Tietysti tässä on perimää mukana mutta myös elintapoja ja kovin viitteellisestä tutkimus- ja kokemusnäytöstä epäilisin, että pätkäpaastot sopivat keskimäärin heikommin väsyneille, reilusti ylipainoisille (alussa toimii, 10-20 kg painonlaskun jälkeen ei), vähemmän liikkuville, naisille ja henkilöille joilla on syömisen säätelyn kanssa ongelmia (ahmimistaipumus, makeanhimo jne.).
4) Siksi käytännössä pätkäpaastosta hyviä kokemukset saavat ovatkin usein varsin liikunnallisia ja hyväkuntoisia miehiä. Ja älkää ymmärtäkö väärin ettei muillekin voi sopia, mutta todennäköisyydet ovat siellä suurimmat. Ja vastaavasti todennäköisyydet sopivuuteen ovat pienimmät siellä missä tarve painonhallintaan on suurin eli ylipainoisilla joiden elintavoissakin on parannettavaa.

Koska vasteet pätkäpaastoiluun ovat lopulta varsin yksilöllisiä niin on helppo kuvitella miksi tutkimuskoosteissa - joissa paastohetkiä seuraa usein vapaa syöminen - ei saada keskimäärin isompaa hyötyä painonhallinnalle. Joillekin ehkä sopii ja toisille ei. Näiden fysiologisten seikkojen lisäksi käytännössä pitää arjessa ottaa huomioon myös sosiaalisen joustavuuden kaltaiset tekijät. Ja vähän että miten noin muutenkin on mahdollista ja mielekästä elää. Näitä kun summaa yhteen niin, eipä pätkäpaasto kovin monelle sovi. Kokeillahan voi aina, mutta jos ei toimi niin suosiolla vaan antaa olla.

Todennäköisin toimiminen - tasainen junnaaminen ei kannata
Mutta miten kaloritasojen vaihtelu sitten voi sopia on blogautuksen varsinainen pointti ja nyt tullaan siihen. Entäs jos meillä nyt on henkilö, joka haluaa laskea kaloreita tai muutoin määritellä ruoka-annostensa määrää. Eli ei asetelmaa jossa välillä ei syödä ja välillä syödään miten huvittaa  - vaan niin, että jatkuvasti ollaan suurinpiirtein kartalla paljonko syödään.

Sellaisessa pätkäpaastoilun asetelmassa on minusta selkeitä sovelluksia. Tosin itse kutsuisin tätä jo enemmän kalorivajeen periodisoinniksi. Tällaisella kalorivajeen syklittämisellä on epäilty ja nähtykin olevan useammanlaisia hyötyjä:
- estää metabolista adaptaatiota eli ns. säästöliekkiä (viite) eli laihduttaa enemmän
- estää lihasmassan katoa
- on "päälle" helpompi kun koko ajan ei tarvitse kiristää syömisessä vaan välillä voi syödä enemmän
- ehkäisee pysyvän painonhallinta yhtä pahinta vihollista - liian kovaksi kasvavaa nälkää (viite) ja siten potentiaalisti laihduttaa pysyvämmin

Fysiologisilta osiltaan nämä nähtiinkin nätisti tämän vuoden tutkimuksessa, jossa tutkittavien syömistä syklitettiin 2 viikon jaksossa - 2 viikkoa laihdutusta siten että syöminen väheni keskimäärin 1000 kcal ja sitten välillä syötiin normaalimäärä. Tätä jatkettiin 30 viikkoa, jonka aikana he laihtuivat melkein 16 kiloa. Näitä tuloksia sitten verrattiin vertailuryhmään, joka oli laihduttanut tismalleen saman kalorivajeen edestä mutta putkeen 16 viikon aikana ja havaittiin heidän laihtuneen vain 12 kiloa mutta huolimatta pienemmästä laihtumisesta heidän perusaineenvaihduntansa oli pienentynyt enemmän verrattuna syklittäjiin.

Eipä tuo 2:2 (viikkoa) jakokaan mikään oikea tapa, esittelin tarkemmin vain yhden tutkimuksen ja ainahan tarvitaan lisää tietoa. Mutta yritän tässä hahmottaa sitä tärkeintä asiaa: älä syö liian pitkään aivan liian vähän - se on melko varma tapa herättää monenlaiset vastavoimat laihdutukseen ja torpedoida pysyvän laihtumisen.

Takeaway messaget

1) Pysyvä laihtuminen ja painonhallinta ei vaadi kalorilaskentaa tai syömisen tietoista vähentämistä - taustatekijöiden parantaminen riittää. Tämä on minusta ensisijainen ratkaisu ja haluaisin jättää sen ainoaksi, koska se on monella tapaa hyvinvoinnille ja muutospysyvyydelle paras ratkaisu.

2) Koska monet kaikesta huolimatta pyrkivät syömään vähän laihtuakseen niin on tärkeää ymmärtää, että tasainen ja jatkuva vähän syöminen on huono strategia. Jatkuva laihduttaja on yleensä todennäköinen lihoja tai sitten ollaan syömishäiriöiden partaalla tai niiden maailmassa.

3) Jos syöt välillä varsin vähän laihtuaksesi niin pidä laihdutuksesta väliviikkoja välillä. Ja silloinkin älä syö poskettoman vähän laihdutuspäivinä (tyyliin alle 1200-1500 kcal) ja normipäivinä opettelee sallivaa ja riittävää syömisen tasapainoa ilman "no nyt saa lopulta syödä tuota ja tuota ja tuota" -tyylisiä ylilataumia.

4) Voit kokeilla erilaisia pätkäpaastoja, mutta harvalle ne pysyvämpi ratkaisu ovat. Mutta lyhyistäkin kokeiluista voi oppia jotakin omista nälänhallinnan rajoista.