Verensokerisaaga - tuleeko naisilla helpommin nälkä ja mielitekoja?

Kokemukseni mukaan miesten ja naisten nälänsäätelyssä

Naisten erilainen nälänhallinta ja suurempi alttius mielitekosyömiseen - erityisesti makeaan - on monien kertoma ilmiö. Siinä missä mies voi (vaikkei usein kannata) olla halutessaan pitkäänkin syömättä näennäisesti ongelmitta, niin naisilla usein 5-6 tunninkin syömättömyys päivän aikana alkaa tuottamaan ikäviä tuntemuksia ja lisää selvästi makeansyömisen todennäköisyyttä. Kun oma ohjausotteeni syömisessä liittyy hyvin pitkälle hyvän kylläisyyden hakemiseen niin tämä ilmiö on itselleni myös aika selvä käytännön asiakaskokemus. Kyse ei ole oikeastaan siitä, etteivätkö syömisen puutteet melko samalla lailla aiheuta ongelmia sekä miehille ja naisille vaan siitä, että naisilla tuntemustaso on erilainen ja syöminen ohjautuu helpommin makeaan ongelmien seurauksena. Yleisfiilikseni on, että kummallakaan sukupuolella ei ole varaa huonoon syömiseen, mutta naisten tulee olla hieman tarkempi joissakin asioissa kuin miesten.

Käytännön merkitystä syömisessä tällä on monella tapaa, mutta sen voisi tiivistää siten että naisilla tasainen ateriarytmi on miehiä tärkeämpää ja naisilla ruuan laatuunkin kohdistuu suurempia vaatimuksia syömisen hallinnassa: tasaisemmin, proteiinia aterioilla, hiilihydraattien laatu jne.. Miehet eivät todellakaan ole immuuneja näiden asioiden puutteelle, mutta he vain tuntuvat pärjäävän hieman paremmin vaikkei kaikki olisikaan ihan kohdallaan. Siinä missä jotkut miehet voivat syödä aika epätasaisestikin ilman ongelmia, niin heistä ei kannata ottaa mallia ja parisuhteessa naisten ei aina kannata yrittää syödä miehensä rytmin mukaan (kuten he liikuttavan usein pyrkivät halutessaan pitää yllä yhteistä rytmiä). Itse asiassa päinvastoin useimpien miestenkin kannattaisi syödä tasaisesti ja naisten rytmin mukaan vaikka miehet näennäisesti pärjäävätkin epätasaisemalla syömisellä. Mutta kuten hiukan liippaavasti toisaalla kirjoitin, niin vain näennäisesti.

Mutta tukeeko tutkimus näitä kokemuksia? Aihepiirin tutkimus on varsin vähäistä, se vähäkin on viitteellistä ja varmasti osin siksi ilmiötä ei pidetä kovinkaan "totena". Tutkimusnäytöstä voi sanoa, että

- erilaiset mieliteot ovat naisilla hyvin selvästi miehiä yleisempiä (1, 2, 3, 4) 

- naisten kylläisyyden kestosta ja ateriarytmien tarpeen erilaisuudesta ei löydy juurikaan tutkimusta, joka vastaisi juuri tämän blogautuksen kysymykseen. Vain viitteellisesti nähdään satunnaisesti, että naiset tuntuvat hyötyvän miehiä enemmän erilaisista verensokeria tasaavista tekijöistä (mm. glykeeminen kuorma 1, HH vs. Proteiini 2). Vain tutkimusta katsottaessa ilmiötä voi siis epäillä nälänhallinnan osalta ja joskus törmäänkin siihen, että asiaa pidetään urbaanina legendana. Tutkimusnäytön pohjalta sitäkin mieltä voi olla, mutta tutkimusta on aika vähän tästä aiheesta ja olen toistaiseksi eri mieltä.

Summa summarum tässä vaiheessa tarinaa on siis, että naisilla mieliteot näyttävät tulevan helpommin ja nälkäkin saattaa tulla aikaisemmin ja/tai kovempana kokemuksena.

Miksi naisilla on enemmän mielitekoja?

Ja ydinkysymys tietysti on miksi näin on? Jos tiedämme syyn, niin voimme pohtia ratkaisuakin. Varmasti mieliteoissa on mukana paljon kulttuurisia, psykososiaalisia ja ympäristötekijöitä - se on selvä. Mutta kun kovasti tuntuu käytännön asiakaskokemusten kautta, että mukana on myös fysiologinen tekijä ja sitähän myös osa tutkimuksista vihjailee. Voin todeta, että tälle ilmiölle olen etsinyt tutkimuksista selitystä jo vuosia ja erilaisia potentiaalisia selittäjiä on - mutta vain yksi sopii hyvin siihen palapeliin jota käytännössä näen. Ja se selitys on, että syömättömyyden jälkeisen verensokerin laskun aikana miesten vastavaikuttajahormonit heräävät naisten vastaavia ärhäkämmin nostamaan verensokeria takaisin ylöspäin. 

Juttuhan menee suurinpiirtein niin, että verensokerin laskiessa vastavaikuttajahormonit pyrkivät nostamaan verensokeria takaisin ja ylläpitämään normaalia toimintaa. Vastavaikuttajahormonit jaetaan yleensä nopeisiin (adrenaliini, glukagoni) ja hitaisiin (kortisoli, kasvuhormoni). Miehillä nämä vastavaikuttajahormonit reagoivat verensokerin laskuun sekä aikaisemmin ja voimakkaammin kuin naisilla, jonka seurauksena naisten verensokeritasot normalisoituvat hitaammin ja/tai heikommin (1,2,3) ja verensokerit pääsevät laskemaan miehiä matalammalle. Ja kuten  edellisessä blogautuksessani käsittelimme niin se tuppaa liittymään syömiskokemuksiin.

Ihan aiheellinen kritiikki olisi todeta, että näissä tutkimuksissa verensokerin lasku tuotettiin keinotekoisesti ja siksi tulkinnanvaraa on - niin on, mutta elimistön reaktio on silti mitä on.  Ei ole tietääkseni tutkimusta, jossa terveillä todettaisiin sama ilmentymä sukupuolierossa "luonnollisesti" ja vieläpä seuraisi tuon ketjun loppuun asti eli siihen liittyykö tämä ilmiö lopulta nälän kokemukseen ja syömiseen. Puutteellisen tutkimuksen seurauksena on siis toistaiseksi lähinnä olettamukseni, että pysyäkseen syömisessä kohtuudessa ja välttääkseen mielitekoja naisten on syötävä tasaisemmin ja laadukkaammin kuin miesten. Ja muutkin elintapatekijät (liikunta, uni, stressi jne.), jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen ovat naisilla hieman miehiä korostetummassa roolissa. Reilua? Ei. Realiteetti? Sitä se tuntuu käytännön asiakastyössä olevan.

Kun  edellisessä blogautuksessa totesin, että usein törmää jargoniin "terveillä verensokeri ei laske" niin kysehän tuossa uskomuksessa on juuri se, että terveillä vastavaikuttajahormonit hoitavat hommansa niin hyvin, ettei se pääse laskemaan. Paitsi että jo totesimme, etteivät vastavaikuttajahormonitkaan ihmeisiin pysty jos paine verensokerin laskuun on tarpeeksi suuri, niin lisäksi naisilla vastavaikuttahahormonit näyttävät toimivan vielä huonommin ja naisilla verensokerin lasku haitallisen alas käy miehiä helpommin, millä voisi siis vaikutusta lisääntyneisiin mielitekoihin ja siihen, että naiset eivät keskimäärin siedä kovinkaan hyviä pitkiä ateriavälejä.

Onko taustalla lopulta verensokeri? Selittääkö jokin muu nämä ilmiöt? Aika näyttää. Mutta tällä välin näen verensokerin hallinnan erilaisuuden vahvana ehdokkaana, joka selittää omassa mielessäni parhaiten käytännön havainnot.

Syömisongelmien yleisyyden osaselitys?

Vaikka puhtaan spekulaation puolelle meneekin, niin tässä voi olla myös yksi selittävä tekijä miksi syömishäiriöitä on naisilla niin paljon enemmän kuin miehillä. Toki kulttuuriset voimat paineineen ja vaatimuksineen ovat varmasti selittävin tekijä, mutta yhtälailla on niin että naiset joutuvat miehiä helpommin mielitekojen ja ahmimisten eteen tiukan kontrollipohjaisessa painonhallintatilanteessa. Ja niihin vastataan yhä tiukentuvalla kontrollilla, jolloin syömishäiriösykli pääsee liikkeelle. Miehillä mieliteot ja ahmimiset ovat vähemmässä ja syntyy mielikuva "mies voi vain päättää tekevänsä jotain ja tekee sen" - ja vastaus on, että se nyt sattuu olemaan miehille hieman helpompaa. Näin yhä kiristyvälle syömissyklille ei ole niin suurta tarvetta ja syömishäiriösykli ei käynnisty.

Ei kaikki...

Lisätään nyt vielä, ettei tietysti sukupuolijaottelu ole kategorinen vaan yleistävästi suuntaa-antava. Olen törmännyt moniin pariskuntiin jotka eivät havaitse mitään eroa syömisissään ja myös sellaisiin, joissa roolit ovat toisinpäin. Eli tietysti sukupuoliasetelemasta puhutaan tässä yleistäen.

Verensokerisaaga - verensokerin lasku syömisen herättäjänä

Verensokerin laskun kokemus

Verensokerin laskun ja syömisen kytkös terveillä on asia, joka on mielestäni alitutkittu ja alitunnettu - aihe on jotenkin unohdetun oloinen ja tutkimuskin on vanhahkoa. Diabeetikoilla aihetta on tutkittu paljonkin, mutta "terveiden" ihmisten verensokerin laskun monet ilmentymät ja seuraukset ovat asia, josta ei ehkä reaktiivista hypoglykemiaa lukuunottamatta juuri näe kenenkään puhuvan ja tutkimuksiakin on rajallisesti. Aiheessa on kuitenkin monia teemoja, jotka kannattaa tiedostaa ja ne monella tapaa liittyvät omaan syömisajatukseeni - kutsuu sitä sitten hyväksi syömiseksi, rennoksi painonhallinnaksi tai miksi vaan. Kun miettii tutkimusta ja puhetta verensokerista niin se painottuu koholla olevaan verensokeriin terveysriskinä jo sairastuneilla, mutta ehkä kannattaisi keskittyä nimenomaan laskevaan verensokeriin terveillä, koska se juuri tuottaa niitä ongelmia jotka lopulta johtavat ylipainoon ja koholla olevaan verensokeriin.

Koska aiheessa on monia näkökulmia, niin en mahduta niitä yhteen postaukseen vaan aion kirjoittaa blogautukset Verensokerisaaga -otsakkeen alle. Tällä hetkellä aiheita on otsikkotasolla useampia, mutta katsotaan nyt miten jaottelen asiat. Jatkokappaleet kulkevat nyt työnimillä:
- miksi naisten nälänhallinta on erilainen kuin miehillä
- miten verensokerin lasku sekoittaa nälänsäätelyä ja painonhallintaa
- miten löytää sopiva syömishetki kun nälänsäätely on sekoittunut ja laskevaa verensokeria ei tunnisteta
- reaktiivinen hypoglykemia eli ruuan laadun vaikutukset verensokerin laskuun
- verensokerin lasku liikunnassa
- verensokeri, käyttäytyminen ja mieliala
- miten tasaistaa verensokerin hallintaa

Verensokeri laskee alas terveilläkin
Kansan parissa on yleisesti faktana pidetty asia, että verensokerin lasku on syömistä herättävä tekijä - ja he ovat oikeassa. Ja jokainen raskasta ja pitkäkestoista liikuntaa harrastava tietää miltä tuntuu kun verensokeri romahtaa. Jostain ihmeen syystä törmään kuitenkin tasaisesti siihen käsitykseen, että kyseessä on urbaani legenda ja verensokeri ei terveillä ylipäätään laskisi hypoglykemian puolelle ja siten ei voisi myöskään käynnistää syömistä - mikä on monella tapaa pielessä oleva ajatus. Tämän harhaluulon takana on laajempi ajatusmalli, johon törmää siellä sun täällä että elimistö olisi kovinkin tehokas ja pystyisi tiukasti kontrolloimaan erilaisia toimintoja. Sen seurauksena on uskomuksia tyyliin "ei emästankkauksesta voi olla hyötyä, koska keho säätelee tiukasti happo-emäs tasapainoa" ja "ei verensokeri laske terveillä"

Mutta kyllä se verensokeri vaan laskee. Ja laitetaan nyt vakuudeksi pari tutkimustakin, että verensokeri laskee hypoglykemian puolelle eli alle 4 mmol/l ja jopa alle 3 mmol/l ihan "terveilläkin":
- liikunnan seurauksena (tutkimukset 1 ja 2)
- paaston seurauksena (1)
- syömisen epätasaisuudesta johtuvia verensokerinlaskuja en ole löytänyt tutkimuksista, mutta asiakkaiden tuntemuksissa ja verensokeriseurannoissa näitäkin on näkynyt.

Nämä vain yleiskatsauksena siihen, että verensokeri kyllä laskee hypoglykemian puolelle terveilläkin joissakin tilanteissa. Tällä havainnolla on merkitystä Verensokerisaagan jatkokappaleille, mutta kuten kohta havaitaan niin nälän herättämisen kannalta se ei kuitenkaan ole se tärkein pointti.

Verensokerin lasku nälän merkkinä ja syömisen käynnistäjänä
Okei, verensokeri siis laskee terveilläkin. Mutta onko se kuitenkaan kovin merkittävä nälänsäätelijä kun tunnettuja syömistä lisääviä tekijöitä on jumalattoman paljon muutenkin. Entäs jos verensokeri on vain yksi kymmenistä muiden joukossa eikä mitenkään keskeinen tekijä? Ja jälkiviisaana tutkimustiedon pohjalta - entäs jos verensokerin heilahtelu selittää nälän kokemuksia vaikkei mitään matalaa verensokeria edes olekaan.

Sillä niinpä se näyttää olevan, että verensokeri ja sen lasku liittyy kyllä nälän heräämiseen mutta ei siihen mitään hypoglykemiaa tarvita vaan aivan normaalin verensokeritason vaihteluvälin sisällä tapahtuva äkillinen laskukin riittää herättämään syömistarpeen. Aihetta on tutkittu melko paljon ja kiinnostuneille hyvä katsaus on tässä. Mutta esimerkinomaisesti tätä ilmiötä voi seurata alla olevasta kuvasta, jossa on seurattu verensokerin muutoksia paaston jälkeen: ensimmäinen nuoli vasemmalta on paaston ja koeannoksen jälkeinen ensimmäinen syömiskerta ja sitä seuraavat nuolet kuvaavat milloin henkilö on pyytänyt ruokaa - näistä hyvin näkee kuinka syöminen liittyy verensokerin laskuihin ja heilahteluihin. Kyseisen kuvan  tutkimuksessa jokainen verensokerin hetkellinen lasku ei liittynyt ruuan pyytämiseen, mutta noin 70 % laskuista liittyi - ja varsinkin kun edellisestä ruuasta oli kulunut joitakin tunteja niin yhteys oli tätäkin voimakkaampi. Ja jokainen syömiskerta ei liittynyt verensokerin laskuun, mutta myös noin 70 % liittyi.

Esimerkki verensokerin muutosten ja ruuan tarpeen (pienet mustat nuolet) välisestä yhteydestä  (Melanson ym. 1999).

No entäs se matala verensokeri alle 4 mmol/l tasolla? Kyllä sekin lisää syömistä. Siinä missä verensokerin lasku eri tasoilla näyttää olevan nälkää herättelevä tekijä mutta ei niinkään selitä nautitun ruuan määrää, niin absoluuttisesti matala verensokeri liittyy suurempaan ruokamäärään. Eli jos tutkimusnäyttöä hieman oikoo ja yksinkertaistaa niin päästään aika järkevän oloiseen synteesiin teemassa:

Verensokerin lasku/heilahdus sen ala- ja normaalitasoilla usein liittyy syömistarpeen kokemukseen (usein nälkä mutta ei aina) ja mitä matalammalla verensokeri on, sitä enemmän todennäköisesti syödään.

Pakolliset klausuulit

Ihmisen toiminnassa mikään yksi asia ei koskaan selitä toimintaa täysin. Eli tietenkään verensokeri ei ole ainoa nälän herättäjä. Muitakin fysiologisia tekijöitä on ja ihan ympäristöteköilläkin (haju, näky, sosiaaliset tilanteet jne..) on oma roolinsa. Mutta fysiologisista tekijöistä verensokeri näyttää kuitenkin hyvin merkittävältä ja tämä johtopäätös löytyy aihepiirin tutkimuksistakin. "Liittyi" on oikeastaan termi jota tässä koko ajan pitäisi käyttää, sillä tietysti on mahdollista, että verensokeri ei ole se varsinainen syypää vaan tapahtuu jotakin joka vain kovin samanaikaisesti laskee verensokeria ja herättää nälkää - tutkimus ei saletisti ole vielä pystynyt osoittamaan syy-seuraussuhteita tässä asiassa ja oikeastaan väärässä olemisen riskillä olen yksinkertaistanut aiheen käsittelyä puhumalla todellisuutta yksioikoisemmin siitä, että verensokeri on se syy.

Jännäkakka

Minulla on "jännittäjämaha"

Edellisen vakavahenkisen blogautuksen päälle oli tilaus heittää jotain selvästi keveämpää. Ja siihen tarjoutui sopiva tilaisuus kun kuulin juuri sanan, jonka olen kuullut ensimmäisen kerran jo joskus -80 luvulla: jännäkakka. Tämä termi on vahvimmin jäänyt mieleeni jalkapallosta, jossa aina välillä joukossa oli pelaajia joilla oli kova tarve päästä vessaan juuri silloin kuin muut olivat jo menossa kentälle pelaamaan - tätä yleisesti kutsuttiin jännäkakaksi eli todettiin (peliä edeltävän) jännityksen laukaisevan tuon vessatarpeen.

Sinälläänhän tässä ei liene mitään ihmeellistä - varsinkin kun itse termi on päässyt jopa urbaaniin sanakirjaan. On aivan yleistä kansanviisautta, että jännitys laukaisee monilla vessatarpeita ja mahakipuja.

Kumpi oli ensin - tieto vai kokemus?
Mutta se mitä jäin miettimään nyt sanan kuullessani jälleen kerran on, että jos tämä oli faktana pidettyä tietoa niin oliko se sitä myös tutkimuksellisesti 1980-luvulla - onko tutkimus ollut kärryillä vai tullut jäljellä. Kai se yleensä menee niin, että kokemukset ovat aina edellä mutta tutkimus sitten myöhemmin raakkaa niistä selvempiä. Ja nyt ei todellakaan olla omalla ravitsemuksen vahvuusalueellani joten ihan perinteistä tiedonhakua tässä harrastelin nopeasti.

Ainakin vuonna 2001 oli jo selvästi tiedossa, että akuutti stressi laukaisee jännäkakan: "The available data clearly demonstrate that inhibition of gastric emptying and stimulation of colonic transit is the most consistent pattern in the motility response of the GI tract to acute or short-term stress." Siitä taaksepäin erilaisilla hakusanayhdistelmillä jäi vaikutelma, että 1980-luvun lopulla tämä ilmiö alkoi hahmottua aika selvästi. 1970-luvun alkupuolella asiaa spekuloitiin, mutta mitään selvää suuntausta ei tuntunut olevan - kovasti tuntuivat myös viittailevaan vuoden 1947 epäselvät tulokset antaneeseen tutkimukseen, joten mahdottomasti ei tällä välin tutkimusta aiheesta liene ollut. Näin se tutkimustieto etenee ja on mukavaa huomata, että tutkimus on nyt ajan tasalla.

Jää vaikutelma, että kokemus oli olemassa ennen tietoa sillä jo 1980-luvun alkupuolelta muistan jännäkakan yleisen käsitteen ja silloin tutkimustieto kyllä taisi hakea yhä itseään. Moni blogin lukija saattaa muistaa samankaltaisen ilmiön vielä pidemmän matkan takaa.Ja en nyt hetkeäkään epäile, etteivätkö kliseiset roomalaisetkin olisi ilmiön tunnistaneet.

Hyöty??
Tämä nyt oli vähän tällainen päähänpilkahdusblogautus, mutta olisiko tästä jotain oikeaakin iloa. No ehkä se, että tällainen ilmiö on olemassa jos joku ei siihen ollut vielä törmännyt. Ja ehkä noin laajemmin se, että kun puhutaan ruuansulatuskanavan häiriöistä niin mieli on voima, jota ei kannata koskaan unohtaa. Turhan härskistikin on tullut joskus yleistettyä, että vatsavaivojen takana puolet on ruuasta johtuvaa ja puolet psyykattua vaivaa. Härskiä siksi, että muitakin aiheuttajia on ja siksi, että joskus se voi olla kokonaan ruuasta johtuvaa tai muillakin painotuksilla asioiden suhteen. Ja esimerkiksi syömishäiriöiden kohdalla törmää siihen, että vatsavaivat voivat olla lähes täysin psyykattyja - ja ei, se ei tarkoita että päässä viiraa. Ihminen vaan nyt on tällainen. Kunhan nyt vaan pidetään mielessä mielen voima vatsavaivoissakin.

PS. Mitä termejä teillä on tälle ilmiölle ollut? Tuo otsikon kuvaus ei liene ainoa termi asialle.

Hyvä ravitsemus ja syöminen - kuntavaalit 2012

Miten ravitsemus-/syömisteemat vaikuttavat ehdokasvalintaan kuntavaaleissa

Aiemman blogautukseni gallupissa yleisin vastaus oli, että te haluatte vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon myös ravitsemusasioissa. Mikä on aivan mainiota. Ja nyt on sen aika, kun kunnallisvaalit ovat jälleen edessä muutaman viikon päästä. Nyt te voitte vaikuttaa siihen minkälaisia resursseja kouluruokailulle annetaan ja mitä arvoja kouluruokailuun pyritään sisällyttämään, miten aikuisille tärkeä työpaikkaruokailu toteutuu ja miten teidän lähellänne ravitsemusosaamista on saatavilla. Ja moneen muuhun asiaan.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi oppaassa "Ravitsemuksella hyvinvointia" juuri oman listansa asioista , joiden avulla kuntatason toimintaa voi arvioida - ja samaa listaa voi käyttää myös ideoimaan omaa kuntavaaliehdokasta. Tai sitten teillä on ihan omat visiot tärkeistä syömisen arvoista ja sekin on hyvä.

Käytännössä minä en ole nähnyt syömisteemaa juurikaan esillä ainakaan medioissa kuntavaaliteemana - varmasti useatkin yksittäiset ehdokkaat siitä ovat puhuneet, mutta isossa mittakaavassa ei. Valitettavasti meiltä taitaa puuttua sopiva mediakohu, jotta aiheeseen jouduttaisiin ottamaan kantaa - nyt se kohu on varattu keikkalääkäreille julkisessa terveydenhuollossa, sillä he ovat jokaisessa puolueohjelmassa. Tärkeä asia ilman muuta ja mielelläni luovutan syömisen tuolle teemalle. Toisaalta on tietysti myös niin, että syöminen ja julkinen ruokapalvelu on vain osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja muita kuntapalveluita, mutta alan ihmisenä syömisen kuitenkin soisi näkyvän omana itsenään.

Puolueiden linjaukset
Puolueiden kuntavaaliohjelmiin suhtaudun valitettavasti hieman sanahelinänä - siellä on hyviä asioita, mutta se millä tarmolla ja sydämellä niiden takana sitten ollaan on aina kysymysmerkki ainakin itselleni ja aika pitkälle pidän kuntavaaliohjelmia vain vertailuna siitä mikä puolue aistii parhaiten ajankohtaisia trendejä. Mutta jos kuntavaaliohjelmia katsoo, niin Perussuomalaiset mainitsee syömiseen ja ravitsemukseen liittyviä tavoitteita otsikkotasolla - Vasemmistoliitto ja Vihreät mainitsevat syömisen osana kokonaisuutta. Eri puolueiden kuntavaaliohjelmat ovat alla liitteenä ja lyhyt kommenttini syömiseen liittyen:

Keskusta: tästä ei irtoa oikein mitään, yleistä terveydenhuollon tilasta
Kokoomus: ei käytännössä mitään.
Kristillisdemokraatit: eipä näkynyt mitään
Perussuomalaiset: kotimainen ruoka ja lähiruoka (minulle ne ovat eri asia) omana teemanaan
SDP: eipä juuri mitään, terveydenhuolto kyllä vahvasti esillä.
SFP: eipä juuri mitään uloskirjoitettuna, mutta julkisten hankintakriteerien laatukriteerien korostaminen periaatteessa voisi koskettaa myös julkisen sektorin joukkoruokailua
Vasemmistoliitto: lähiruokaa korostetaan julkisessa ruuanhankinnassa
Vihreät: lähiruuan, luomun, kasvisruuuan ja reilun kaupan tuotteiden osuutta halutaan lisätä

Puoluelinjaukset ovat tietysti vain yksi osa kokonaisuutta mutta aika kesyähän tuo on. Vain vasemmalle kallellaan olevissa puolueissa syöminen mainitaan. Kun aiheina on esillä lähiruoka ja muut kuvatut painotukset niin ne ovat tietysti trendikkäitä, konkreettisia ja osaksi isompia poliittisia linjauksia sopivia tavoitteita. Mutta kyllä minä kaipaisin resursseja ylipäätään laadun ja maun takaamiseen ja etenkin kouluruokailussa tietynlaisen paremman kasvatuksellisen otteen mahdollistumiseen oli se sitten Sapere tai kunnon ruokatauot tai jotain muuta.

Ehdokastason linjaukset
Harvempi varmaan ehdokastaan valitsee vain syömistavoitteiden perusteella, mutta ei ainakaan minun valintaani yhtään haittaa jos muutenkin mielekkäällä ehdokkaalla on myös syömisen suhteen näkemyksiä. On kuitenkin käytännössä aikamoinen homma alkaa kahlaamaan ehdokkaiden mielipiteitä blogeista ja toreilta. Vaalikoneet helpottavat tietysti tätä hommaa monella saralla, mutta kaksi valtakunnallista vaalikonetta ei kyllä ota juurikaan kantaa syömiseen liittyviin kysymyksiin:
YLEn vaalikone
MTV3 vaalikone

Onneksi on myös paikallisempia vaalikoneita ja usein paikallisten sanomalehtien toimesta. Uudellamaalla esimerkiksi Helsingin Sanomien vaalikone sisältää monen kunnan ehdokkaat ja myös kysymyksen luomu- ja kasvisruuan käytöstä kouluruokailussa. Jos tiedätte omalla alueellanne vaalikonetta, joka ottaa kantaa syömiseen niin olisi mukava jos voitte linkata sen tännekin kommenteissa.

Toiminta ratkaisee
Syöminen on puhuttanut viime vuosina paljon. Jos te tiedätte avanneenne joskus suunne manataksenne kouluruokailua, vanhushoidon ruokailua tai jotain muuta ravitsemukseen/syömiseen liittyvää kuntapalvelua niin nyt on aika toimia. Vaikka keskustelu on aina sallittua, niin kuntavaaleissa te tavallaan valitsette moraalisen oikeutenne valittaa niistä. Jos ei itse yritä parantaa asiaa keskeisimmillä keinolla mikä kansalaisille on annettu, niin sittenpä on vähän kornia valittaa niistä myöhemmin. Vaikkei siitä kukaan tietysti tiedäkään :)

10 syytä nähdä kohtuuden rajat rasvaohjeissa

Mielipiteeni rasvasta

Lauantaina oli hetki kun ei naurattanut - ja tiedän, ettei naurattanut montaa muutakaan ravitsemustoimijaa. Mielestäni Suomen laadukkaimmassa terveyslehdessä Hyvä Terveys on juttu "10 syytä vähentää kovaa rasvaa", jota lukiessa tuntui kuin olisi mennyt aikakoneella pari vuosikymmentä taaksepäin pahimman rasvakammon aikaan. Veikkaan (muoks. 2.10: on selvinnyt että näinpä tässä on käynyt) jutun teossa kommunikaatiohäiriötä toimittajan ja asiantuntijoiden välillä (en itsekään aina ehdi haastatteluja tarkastella), mutta se on lopulta epäoleellista - juttu on mikä on. On hieman epäreilua ottaa yksi juttu näin hampaisiin, mutta vielä ongelmallisempana pidän sitä jos tämä menee läpi lukijakuntaan - joten se on hampaissa.

Ongelmat
Sävy oli kaikenkaikkiaan "mitä vähemmän rasvaa sen parempi" ja virheellisesti tekstissä väitettiin rasvan saantisuosituksen olevan enintään 30 % energiasta - oikeasti suositushaitari on 25-35 E% eli törkeästi liian vähärasvaista ruokavaliota nimenomaan varotaan. Virheitä oli kyllä muitakin, mutta pahinta oli kaikkinainen rasvan ja etenkin maitorasvan minimoinnin ihannointi. Kuin haudasta nousi esiin alle 10 % rasvaa sisältävien juustojen suosittelu ja hövelisti todettiin, että muutaman kerran viikossa voi nautiskella 17 % juustolla ja kerran pari kuussa jopa ihan täysrasvaisilla. Siis jo sinällään kevyttuote eli 17 % rasvaa sisältävä juusto on liian rasvainen arkikäyttöön! Kevytjäätelö oli se paras jäätelövalinta ja margariinin  käyttö paistamisessa oli suositeltavaa, koska "öljyä menee niin helposti liikaa" ja öljyhän on - taivas varjelkoon - 100 % rasvaa!! Ihan suoraan todetaan myös, että ruuan maku ei ole niin tärkeää kuin terveys. Muitakin herkkupaloja löytyy.

Miksi välittää yhdestä artikkelista?
Huonoille lehtijutuille voi yleensä nauraa, nyt en siihen pystynyt sillä kyseinen lehti on Duodecimin julkaisema, sen levikki lääkäreille lienee runsas ja sillä on muutoinkin puolivirallisen terveyslehden mielikuva - isomman statuksen myötä seuraa isompi vastuu. Artikkelista jollekin voi todella jäädä mielikuva, että tämä on nykyinen virallinen ravitsemuslinjaus suosituksia myöten. No onko se? Ainakaan rasvan määräsuosituksen kanssa ei ollut, mutta iso osa harmin kohteista on tulkinnanvaraisia, sillä suositukset ottavat kantaa vain vähärasvaisten tuotteiden valintaan mutta ei siihen kuinka vähärasvaista sen pitää olla. Normaalia vähärasvaisempi? Kaikkein vähärasvaisin? Ainakin suositukset sallivat alle 20 % juustot arkikäyttöön, joten siinä voi sanoa olleen ylilyöntiä ja jutussa puhutaan vain rasvattomasta maidosta vaikka suosituksille kelpaa 1 %:kin.

Melkein kymmenen teesiä
Kun suosituksista saa vain osin selkänojaa sille, ettei virallisestikaan syömisen ihan näin tiukkaa tarvitse olla, niin jospa lehtijutun tapaan 10:ssä teesissä kerron mikä jutussa nyppii.

1) Vain rasvaan tuijottaminen. Okei, väestön kolesterolitasot ovat nousussa, siihen halutaan reagoida ja siitä tämäkin juttu kumpuaa. Tämä on asiallista ja tyydyttyneen rasvan osittainen korvautuminen tyydyttymättömillä on osa ratkaisua. Mutta kohonneen kolesterolin hoitomallin esittäminen vain tyydyttyneen rasvan välttämisenä ja sen vetämisenä aivan äärimmilleen on täysin yksisilmäistä. Miksi ihmeessä pitäisi vetää rasvan välttäminen äärimmilleen kun sama tai oikeastaan kokonaisterveyden kannalta paljon parempi tulos saadaan helpoilla pikku muutoksilla rasvassa ja keskittymällä samalla kasviksiin, ateriarytmeihin ja lukuisiin muihin syömisen osa-alueisiin (jotka on suomalaisilla pielessä). Painovaikutusten kautta ja itsenäisten vaikutusten kautta tällaisesta monipuolisesta tuunaamisesta saadaan sama/parempi tulos ilman, että missään tarvitsee mennä äärimmilleen ja tehdä syömisestä tylsää ja hankalaa.

2) Maun kärsiminen terveyden ehdoilla, eieiei.. Ettei joku ymmärrä väärin, niin vähärasvaiset kevyttuotteet eivät ole lainkaan välttämättömiä. Hyvän ruokavalion saa koostettua ilman niitäkin kun tietää mitä tekee ja monella tasolla syöminen on laadukasta. Mutta isommalle osalle ne myös ovat osa terveellisempää syömistä, koska syömispaketti ei muutoin olekaan ihan niin hyvä ja syömistä ei ihan niin viitsitä miettiä. Minusta kevyttuotteita kannattaa valita osata hyvää syömistä, mutta maun puitteissa. Ruokavalion maukkauden kärsiminen ja paremman makuisen ruuan haikailu on hyvinvoinnin heikentymistä (ja myös epätodennäköisesti pysyvä muutos) ja niin pitkälle ei kannata mennä - kun löytyy hyvänmakuinen vähärasvainen sitä kannattaa valita, jos ei löydy niin ei kannata. Maku voi muuttua myös ajan kanssa pienien valintojen kautta vähärasvaisempaan suuntaan, mutta sitä ei kannata liikaa pakottaa. Käytännön työssä tämä näyttää riittävän vallan mainiosti suosituksen mukaisiin rasvasaanteihin pääsemiseen.

3) Öljyn pelko. Suomalaiset ovat vasta viime vuosina tulleet kerta- ja monityydyttymättömien rasvojen saannissa suosituksen alarajan yli - vielä 10 v sitten monityydyttymättömiä saimme liian vähän ja kertatyydyttymättömät pyörivät suosituksen alarajalla. Öljypelkoiset ohjeet ovat isku päin kasvoja tälle kehitykselle.

4) Lopputuloksena helposti liian vähärasvainen ruokavalio. Lehtijutun ohjeet ovat juuri sellaisia, joiden seurauksena vastaanottotyössä saa sitten palautella ihmisiä pois  liian vähärasvaisesta ruokavaliosta ja yrittää saada heitä käyttämään öljyjä, pähkinöitä jne. edes sen verran kuin niitä minimissään olisi syytä olla. Ja jos joku yhä luulee, ettei liian vähärasvaiseen ruokavalioon (alle suositusten 25E%) pääse helposti niin ehdotan  pientä tutustumista vaikkapa laihduttajien syömisiin.

4) Margariini öljyä parempi? Margariinin suosiminen öljyn kustannuksella on hyvin epäilyttävää, sillä öljyt ovat näistä kahdesta rasvahppokoostumukseltaan tyydyttymättömpiä ja margariinit ovat yksi keskeisimpiä tyydyttyneen rasvan lähteitämme. Minusta ei saa margariinin kauhistelijaa millään vaan se on minusta hyvä valinta - mutta jos vertaa öljyyn niin eihän sillä ole mitään jakoa terveyden osalta. Meille olisi todennäköisesti myös parempi jos leivänkin oppimisimme etelä-eurooppalaiseen tyyliin dippaamaan öljyyn.

5) Terveys vai hyvinvointi? Halutaanko syömisestä terveyttä vai hyvinvointia, jonka osa terveys on. Itse kannatan hyvinvointia. Terveys on tärkeä, mutta minun mielessäni maku ja sosiaalinen joustavuus ovat yhtä tärkeitä jos haluamme hyvinvointia ja ylipäätään pysyviä ruokailutottumusten muutoksia. Hyvä maku, joustavuus ja terveys ovat melko helpostikin ihan yhteensovitettavia asioita syömisessä - mutta ei tuollaisilla linjauksilla.

6)  Ravitsemustoimijat (tai ainakin minä ja moni tuntemani) yrittävät yhä pyristellä irti ahdistavista ja tiukista mielikuvista, joita menneiden vuosikymmenien aikana ammattikunnallemme on syntynyt. Enkä syytä menneitä toimijoita, silloin elettiin sen tutkimustiedon valossa ja olisin itsekin varmaan toteuttanut yltiötiukkaa rasvalinjaa - ja itse asiassa 90-luvun lopulla työni alkuvuosina toteutinkin, mutta onneksi ei päässyt juurtumaan selkäytimeen ja oli helppo vaihtaa ajatusmallia. Ainakaan minun tuntemistani ravitsemustieteilijöistä ja -terapeuteista kukaan ei edusta artikkelin kuvaamaa ajattelua rasvan käytöstä. Emme tarvitse lisävaikeuksia kun vanhasta mielikuvasta on muutenkin hankala päästä irti. Luotan ettemme todellakaan ole pääsääntöisesti näin nihkeitä ja siksipä gallupissa erottelin ammattikuntamme vastaamaan.

7) Vähemmän juttuja ravitsemuksesta medioissa. Ja ne sitten hyviä ja avarakatseisia eikä mitään syömisen Top10 -listoja tai muuta "myyvää" mutta hyödytöntä paremmalle syömiselle. Helpottaisi kummasti tätä syömisen "ristiriitaisuutta" ja yleistä ahdistusta. Jos hyvää asiaa ei ole niin ei aleta sitä väkisin vääntämään vain koska ihmiset tykkää lukea ravintojuttuja. Siksipä tämänkin blogautuksen Top 10 jääkin 7:ään.

*******************************************************************************

Rautalankaversio: Öljyä saa ja kannattaa käyttää, ei varoa. Vähärasvaisten tuotteiden valinta on useimmille hyvä, mutta ei välttämätön keino hyvän ja suosituksen mukaisen rasvan laadun koostamiseen. Mutta se ei tarkoita, että kaiken pitää olla vähärasvaista ja kaikkein vähärasvaisin olisi aina suositeltavin valinta. Suomalaisen hyvin syömisen edistämisen asiaa rasvapelottelu ei auta. Kohtuus tässäkin.