maanantai 7. toukokuuta 2012

Syöminen, seisominen ja seksi


Seksi/seksuaalisuus ja syöminen



Lukiessani muutama päivä sitten Stefan Lindforsiin liittyneen pikkujutun hänen aiemmista syömisongelmistaan esiin pisti lähinnä hänen perustelunsa asiassa - seksi ei toimi jos ei syö. Ei ollut nimittäin kuin muutama päivä aiemmin kun olin taas kerran miettinyt kuinka seksuaalisuuteen liittyviä asioita ei nosteta esille juuri lainkaan peruselintapojen (syöminen, liikkuminen, uni jne..) perusteissa. Vain muutaman kerran vuosien aikana on jäänyt syömisen terveysperusteluista fiilis, että ihmisiä on yritetty houkutella paremman syömisen pariin viittaamalla parantuvaan seksuaaliseen kykyyn - muistaakseni miehiin nämä kohdistuivat.

On tietysti ihan asiallistakin, ettei elintapavalistus lähde yliampumaan tässä asiassa - mutta tuntuu että aihetta melkein varotaan tai vieroksutaan. Itsellänikään ei ole selvää mielipidettä pitäisikö seksuaalisuutta nostaa esiin vai ei - toisaalta en haluaisi kantaa yhtään lisälastia yliseksualisoitumiseen mutta toisaalta aiheessa on asiallisiakin pointteja esiinnnostettavaksi. Ja seksin huomio- ja motivaatiovoimasta ei liene paljoa epäilystä - varmaan se terveyden edellä menee ja etenkin niissä ikäryhmissä joihin terveysperusteet ei oikein uppoa.

Ei anneta teemaa pikkunippeleille

Jos hyvä syöminen ei ota aihetta siipiensä alle niin on riski että muut puhdistaa kentän. Minulla oli hiljattain mm. asiakas, joka kertoi käyttävänsä l-arginiinia petipuuhien parantajana ja kysyi mielipidettäni tuotteesta. Tarkemmin tietämättä vastasin, että vasodilaattorina en ihmettelisi vaikka argininiista jotain iloa seisokille voisi ollakin mutta ei kyllä ollut mitään tietoa sillä hetkellä. Kunnes lähdin tarkistelemaan asiaa ja tokihan näin kaupallista sovellusta on tutkittukin - eläinkokeissa arginiinilisällä on havaittu hyötyä ja ihmiskokeissakin arginiinin esi-asteella on samaa havaintoa. Ja arginiinin esi-aste sitrulliini näyttää tosiaan olevan ravintolisänä se tehokkaampi teho. Kun miettii nykypäivän ravitsemuksen usein turhanpäiväisiä tutkimusnostoja mediassa, niin oikein ihmetyttää miten vuosi sitten ei näkynyt uutisia "Puolet lisää seksiä sitrulliininilla!!" mikä olisi ollut ihan perusteltu tutkimusväite. No hyvä tietty ettei näkynyt. Ja ei sitrulliini/arginiini ole ainoa. Myoinositoli+foolihappo! Kyo-green!!! Kyllä nyt lystiä piisaa ravintolisien avulla!!

Hyvä syöminen ja seksi

Mutta tässä kuten kaikessa muussakin syömisessä on tietty niin, että helposti kaupalliset intressit ja huomio kiinnittyy ravintolisiin vaikka laaja-alaisempi vaikutus saadaan ihan paremmalla syömisellä - sekä miehillä ja naisilla. Ja syömisessä kyllä piisaa asioita, joilla asiaan voi vaikuttaa. Jos ajatellaan, että teoriassa kaikki mikä parantaa verisuoniston toimintaa parantaa erektiota niin meillä on käsissä jo aika liuta syömisen mekanismeja: antioksidantit, rasvan laadut, nitraattiyhdisteet, verenpainetta alentavat mineraalit, testosteroniin vaikuttavat tekijät.... Ja ruokina siis hedelmät, pähkinät, alkoholin kohtuus ja kaikenlaiset muutenkin fiksut ruoka-aineet. Laitetaan siihen päälle kaikki painonhallintaa tukevat syömisen elementit, niin saadaan päälle rutkasti lisää kykyä  miehille ja noin laajemmin lisää tyytyväisyyttä seksiin kaikille. Ja varmasti löytyy pari hassua erityiskysymystäkin näiden ulkopuolelta vielä vähän ravintolisien tapaan. Koko homman voikin aika pitkälti tiivistää niin, että yksinkertaisesti hyvä syöminen näyttää parantavan sekä halua, kykyä ja laatua.

Sitä ei vain oikein sanota missään. Onko se niin itsestäänselvää? Eikö sitä viitsitä sanoa? Onko seksuaalisuus niin moniulotteinen asia, että olisi koomista tällaista edes mainita perusteena? Kuten todettua, en itsekään oikein tiedä kannattaisiko seksuaalisuutta käyttää elintapaperusteina - ja kysynkin lukijoiden mielipidettä. Vähän kuitenkin veikkaan, että jos meillä sattuisi olemaan joku ikiaikainen kansansanonta tyyliin "omena päivässä pitää lerpun loitolla" tai "hedelmillä hekumaa" niin suomalaisten omenien ja hedelmien syönti olisi hitusen nykyistä suurempaa.

24 kommenttia:

  1. Hyvä teksti!

    Mielestäni ravinnon merkitystä seksuaalisuudelle voisi tuoda enemmänkin esiin. Mieluiten nimenomaan painottamalla normiruokavaliota eikä suosittelemalla jonkin tietyn ravintolisän nauttimista (ellei siitä sitten olisi tutkitusti oikeasti hyötyä muidenkin kuin Dr. Tolosen mielestä...;)).

    Ps. "Omena päivässä pitää lerpun loitolla" --> kannatetaan!

    VastaaPoista
  2. Hmm.. jos pulmana on se, että pitkäaikainen siippa kyllästyttää siinä mielessä, löytyykö apu ruokavalion tuunaamisesta?

    VastaaPoista
  3. Minä alan olla allerginen sille, että seksi tunkee silmille joka paikasta. Jos ei haluta, ihmisessä on joku vika, joka pitää ehdottomasti korjata. Kaikkea mahdollista ja mahdotonta kaupataan sillä varjolla, että seksielämä siitä piristyy.

    Ei kiitos, minä en halua piristymistä, minä haluan elää juuri näin. Älkää hyvät ihmiset tunkeko sitä seksiä syömiseenkin!

    Vaikka tottakai se vaikuttaa, niin kuin muukin yleinen hyvinvointi. Seksuaalisuus on kuitenkin niin herkkä ja monisyinen asia (vielä herkempi ja monisyisempi kuin syöminen), etten sotkisi sitä yhtään syömiseen ainakaan yleisellä tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletukseni oli, että tämä olisi varsin yleinen mielipide. Katsotaan miten gallup kehittyy tämän osalta. Nyt äänet näyttävät olettamaani pienemmiltä.

      Poista
    2. Itsekin olen ihmetellyt, miksi seksi on jätetty niin vähälle. Minulle asia on tullut ajankohtaiseksi, koska täytin juuri 70v. Tuossa keski-iässä huomasin, että eihän se enää ole niin kuin nuorena. Eihän se kyllä pidäkään olla samnalaista, koska kyllä viisaus ja kypsyys täytyy näkyä seksitavoissakin, mutta huom! ei erektiossa, vaikka niin aloin silloin uskoa.
      Kyllä ruoka ja ravintolisät vaikuttavat erektioon huomattavasti. Olen nyt kymmenen vuoden aikan pikkuhiljaa parantanut ravintoani ja lisännyt mukaan kohtuuliikunnan, eikä ilman tulosta.
      Vaimolla parannus näkyy myös, vaihdevuodet menivät, mutta ei halut eikä limakalvot.
      Tottakai olemme myös tällä ruokavaliolla timmissä kunnossa, joten emme kumpikaan joudu halaamaan plösöä tai vanhuuttaan rupsahtanuta. Vanheneminen on taitolaji, mutta tunnen ihmistä jo sen verran, ettei tämän ilosanoman levittämistä paljon kannata harkita.

      Emme tietenkään syö pastaa, leipää tai perunaa. Lisukkeina aina vihanneksia, joskus quinoaa. Meillä on luomumunatinki. Rasvoina käytämme luomutason kookos- ja oliiviöljyä. Voita kalanpaistamiseen ja tarpeen mukaan. Macaa, luomukaakaota, avocadoa ja spiruliinaa panemme aamusmoothiimme ja paljon paljon muuta. Kutsun sitä Asteriin taikajuomaksi.

      Poista
  4. positiivista että nostat esille syömisen ja seksin yhteyttä. se nimittäin on selkeä, omalla kohdallani olen saanut sen todeta. yleisessä tiedossa on, että alipaino vähentää seksuaalisia haluja, mutta myös normaalipainoinen väärin/liian vähän syövä/jatkuvasti laihduttava voi kokea seksuaalista haluttomuutta nimenomaan riittämättömän ravinnonsaannin seurauksena. Kehosta on siis jatkuvasti, päivittäin pidettävä huolta, että halut pysyvät normaalilla tasolla. Tai mitä mitä olen yleistämään, en ole mitään tutkimusta tehnyt, mutta ainakin omalla kohdalla asia on näin. Ei ole sattuma, että lähes jokainen syömishäiriöinen tuntee seksuaalista haluttomuutta ja kiinnostus seksiin lopahtaa syömishäiriön vallatessa siltä tilaa.

    mielenkiinnolla lukisin aiheesta lisääkin:) kiitos postauksesta.

    VastaaPoista
  5. Ei seksin sujumisessa ole kyse vain yksilön halukkuudesta, johon voi kenties vaikuttaa elintavoilla kuten ruokavaliolla. Tarvitaanhan seksiin myös mielellään yhtä halukas kumppani. Ellei sitten puhuta itsetyydytyksestä. Vai voisiko tässä soveltaa tie miehen sydämeen käy vatsan kautta -sanontaa! Joka tapauksessa pointti on se, että kun seksi ei tyydytä jompaa kumpaa tai kumpaakaan osapuolta suhteessa, ensisijainen syy on taatusti jossain muualla kuin ruokavaliossa. Onhan tavallista, että rakastumisen huumassa aika menee sekstaillessa ja unohtaa jopa syödä... Kun huuma katoaa, alkaa (ylen)syöminen ja lihominen, eikä vuosien saatossa plösähtänyt ja/tai rupsahtanut kumppani enää kiinnosta kuten aluksi. Näin myös silloin, vaikkei plösähtämistä olisi tapahtunut ainakaan molemmille osapuolille.

    Mua siis ärsyttää se, kun usein puhutaan seksistä ja halukkuudesta terveyskysymyksenä jotenkin muusta elämästä ja parisuhteesta irrallisena asiana. Vai onko koko ajan puhe lähinnä sinkkujen yhdenillanjutuista, eli että silloin saa seisokin päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän yleensä - tai ainakin tämän blogautuksen tapauksessa - pidetä itsestäänselvänä että seksuaalisuudessa on kyse paaaljon muustakin.

      Tällaiset fysiologiset vaikutukset josta blogautuksessa puhutaan ovat pikku palikka isompien sosiaalisten yms. linjausten rinnalla - mutta yhtä lailla taitaa olla niin, että silloin kun kyseessä on ns. rajoittava tekijä niin vaikutus voi olla myös todella suuri. Ja rajoittavalla tekijällä tarkoitan vaikkapa syömishäiriön aliravitsemustilaa tai tilannetta jossa kyvykkyydessä on isoja ongelmia.

      Syömisessä aika usein merkitys kasvaa ongelmien kasvaessa. Tässäkin aiheessa merkitys on varmaan pieni tai olematon kun asiat on "hyvin". Ja jossain toisessa tilanteessa vaikutus voi olla tosi iso.

      Poista
    2. Anonyymi ei nyt ymmärrä olennaista joka on tietysti, että mitä paremmin sinun elimistösi toimii, sitä paremmin myös elimet toimivat.
      Hyvä kunto vaikuttaa myös henkisiin avuihin ja se taas näkyy pilkkeenä silmäkulmassa ja siitä se sitten jatkuu...

      Poista
  6. Minusta on tervetullutta ja tarpeen, että terveellisen syömisen seurannaisvaikutuksia tarkastellaan muistakin näkökulmista kuin kovien päätetapahtumien (kapeimmillaan sydäninfarktit ja vaikka diabeteksen ilmaantuminen). Monelle henkilölle seksuaalisuuteen liittyvät tekijät voivat olla paljon monivoivampia kuin niin kauan esillä olleet kaukaiset sydän- ja aivoinfarktit. Eli tervetullut lisä ravitsemuskeskusteluun, ja miksei seksuaalisuuskeskusteluunkin. Vaikea vain pitää asia oikeissa mittasuhteissa ja suhteuttaa asia tekijöihin, joihin muut kommentoijat edellä viittaavat.

    VastaaPoista
  7. munalla töihin - tämähän oli klassikko menneillä vuosilla ja taas on väitetty munapula elintarvikeliikkeissä. Herättää minussa kyllä assosiaatioita varomattomaan, toisia vaarantavaan tieliikenteeseen, kenties olen ainoa :)

    VastaaPoista
  8. Heh, naureskelen täällä tolle "munalla töihin" - sloganille.:D Mä en siis vieläkään todellakaan ihan tajua sitä. Ja tiettävästi syntyperäisenä savolaisena kieroa huumorintajua on ihan verenperintönä.

    Itse kokisin, että näiden varsinaisten ravintoaineiden vaikutuksen lisäksi olisi hyvä puhua seksuaalisuudesta eikä vain seksistä. Väittäisin nimittäin, että oma kehonkuva (johon se syöminen liittyy) vaikuttaa merkittävästikin seksualisuuteen ja sitä kautta suhteisiin (oli ne pitkiä tai lyhyitä). Toisaalta ei edes tarvita suhteita, sillä mielestäni terve seksuaalisuus on osa ihmisyyttä siinä missä terve itsetunto tai vaikka ammattiylpeys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itse asiassa mäkin olisin halunnut puhua koko jutussa seksuaalisuudesta koko ajan. Mutta kun se on jotenkin pitkä ja etäisen oloinen sana niin käytin seksiä - vaikka on eri toki asia.

      Poista
  9. Seksin puute saa syömään liikaa - ainakin siten asioilla on yhteys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mäkin sitä seksiä mieluummin ottaisin... mutta joudun tyytymään suklaaseen. :/

      Poista
  10. Ylensyöminen ainakin vähentää halukkuutta, kun ei liian täydellä mahalla jaksa.;) Mutta elintavat mielestäni ylipäänsä voivat vaikuttaa. Ehkä silti suurempi syypää on kaikki viihde-elektroniikka? Ja toisaalta ihmiset ovat stressaantuneita. Tietysti tästä kaikesta seuraa huonoa syömistä, mutten suoraan osaa itse pitää huonoa syömistä haluttomuuden tai kyvyttömyyden syynä. Ehkä vaikutukset näkyvät pidemmän päälle? Välittömämpi vaikutus on sillä, että työstressiä puretaan löhöämällä telkkarin äärellä syöpötellen. Tai istutaan tietokoneella netissä tai pelaten. Räplätään kännykkää, ei kumppania. Paljonko ylipäätään on yhteistä aikaa siten, että oikeasti oltaisiin läsnä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jäi tulkinta että pitäisin syömistä seksiongelmien pääsyynä niin todetaan heti että en pidä. Pidän sitä kokonaisuudessa hyvin pikkujuttuna verrattuna kaikkeen muuhun mistä sinäkin mainitset.

      Mutta ei se silti tarkoita etteikö syöminen siellä vaikuta kuten tutkimukset osoittavat ja etteikö se voisi olla osa hyvän syömisen perustelua jos niin halutaan.

      Asiathan voi aina vetää isompiin viitekehyksiin - ja toisaalta pitääkin. Ja taitaa olla makuasia milloin joku on kokonaisuuden kannalta jo niin naurettavan pieni palikka ettei sitä kannata mainita. Ja tässäpä sitä seksuaalisuuden osalta pohditaan :)

      Poista
  11. Voisihan sitä ihmisille muistutella, koska ihminen on kokonaisuus ja myös seksuaalinen olento. Sukupuolielämä, johon voi olla itse tyytyväinen, on osa hyvää elämänlaatua. Ei seksiasioita kuitenkaan tarvitse ensisijaisiksi elintapa-asioiksi nostaa, vaan puhua niistä yhtenä tekijänä muiden joukossa. Ei sitä aihetta kannata vältelläkään vaan suhtautua siihen luonnollisena palasena koko palapelissä.
    Onhan niinkin, että huonot elintavat ja heikkolaatuinen syöminen tai vääristynyt syömiskäyttäytyminen vievät voimavaroja myös seksuaalisuudesta. Etenkin jos mielenkiinto pyörii vain syömisessä ja mikäli sen taustalla on perustavanlaatuinen tyytymättömyys omaan olemukseen.
    Huonolaatuisista syömingeistä seurauksena on usein myös väsynyt, raukea, veltto ja turvonnut olo -> eipä siinä itseään kovin seksikkääksi silloin tunne.
    Syömisen vaikutus hormonitasapainoon ja mielialaan on käsittääkseni melko selvä ja sitä kautta sen vaikutus seksuaalisuuteen pitäisi tulla myös esiin.

    VastaaPoista
  12. Mieti tarkkaan ennenkuin lähdet "markkinoimaan" hyvää syömistä seksillä, sillä valitettavasti vaikka kuinka asiallisesti kokonaisuuden merkitystä korostaen asiaa esittäisi, niin viesti muokkautuu jossain vaiheessa tämän tapaisiksi artikkeleiksi:

    http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/09/1047845/top-8-nama-ruuat-parantavat-seksielamaasi

    Voidaanko tästä syyttää mediaa vai ihmisluontoa? Mutta tuntuu, että ainakin seksin ympärillä pyöriviä aiheita yksinkertaistetaan liikaa. Vaikka "Omena pitää lerpun loitolla" "Porkkanan puriat panevat paremmin" lauseita voisi olla mukava keksiä, niin pian sekin käsitetään väärin ja IP -lehdet mainostavat porkkanaa uutena luonnon viagrana..,

    Mikäköhän siinä seksissä on kun se on aina mielessä? :)

    VastaaPoista
  13. Olen ylipainoinen ja tällä hetkellä pudotan painoa. Olen seksuaalisesti hyvin aktiivinen (ihan tässä kotoisassa parisuhteessa), mutta laihduttaessa huomaan olevani asiassa passiivisempi. En muuten koe olevani mitenkään voimaton tms.

    Syön monipuolisesti, mutta vähemmän kaloreita. Ei mikään pussidieetti tms.

    Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu...

    VastaaPoista
  14. Tämä nyt hieman liippaa otsikon aihetta, joten kommentoinpa tämän tähän. Siis: miten Pöperöproffa arvioisit naisten käyttämän hormonaalisen ehkäisyn vaikuttavan painonhallintaan? Useimmissa ellei jopa kaikissa valmisteissa kun mainitaan painon nousu yleisenä sivuvaikutuksena, kuten myös mielialan vaihtelut. Itse ajattelen, että juuri mielialan vaihtelut (eli suomeksi sanottuna alakuloisuus ja masentuneisuus) aiheuttavat monilla liikasyömistä, mikä tietysti näkyy ja tuntuu painon nousuna. Huono mieliala yhdistettynä lihomiseen ei varmasti ole omiaan lisäämään naisen seksihaluja - joten ei yllätys, että haluttomuus on myös yleisesti raportoitu hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden haittavaikutus.

    Pointtina siis se, että jos ja kun naisella on ongelmia mielialan, jaksamisen, ruokahalun säätelyn ja painon kanssa, kannattanee kokeilla hormonaalisen ehkäisyn pois jättämistä ja sen jälkeen pyrkiä nimenomaan hormonitoiminnan tasapainottamiseen. Hormonien vaikutus etenkin naisen(?) hyvinvoinnille ja kehonkoostumukselle on valtava!

    VastaaPoista
  15. Onko säästöliekki -tilalla kuinka suuri merkitys esim. erektion / halukkuuden kanssa? Kulutukseen nähden liian vähän syödessä ja ei-elintärkeiden elintoimintojen hidastuessa ihmisen järjestelmät toteavat, että nyt ei ole hyvä hetki lisääntyä, koska ruokaa ei ole saatavilla (=olosuhteet lisääntymiselle ovat epäedulliset). Siitä sitten seuraa hormonaalisia reaktioita yms. Tästä on vähän omaakin kokemusta, että hommat toimivat paremmin, kun vähän laskeskelee, että oikeasti syö riittävästi kulutukseen nähden. Ja tuntuu muutenkin, että tosi moni asiakas syö liian vähän, ja sitten ajoittaiset syömispuuskat nostavat sitä painoa ja kerryttävät rasvaa ikään kuin uuden "katokauden varalle". Lääkäri Vilho Ahola näistä puhui säästöliekki -koulutuksessa ja painotti, että ihminen on pohjimmiltaan eläin, ja sitä taustaa vasten nämä mekanismit kuulostavat loogisilta. Eli eläimen pohjimmainen tehtävä on selviytyä elossa ja tuottaa jälkeläisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erektio vs. säästöliekki - en tiedä. Halukkuus vs. säästöliekki niin kyllähän siellä jotain on ja Vilho aihetta tarkemmin seurailevana oli varmaan ihan oikeassa. Vaikkei tätä tietysti just säästöliekissä ole tutkittuna vaan enemmän erilaisissa energiavajetiloissa. Käsitykseni mukaan pitempiaikaisissa energiavajetiloissa vaihtelu reaktioissa on kovasti yksilöllinen (kun niin moni asia vaikuttaa) mutta keskimäärin seksuaalinen halukkuus kyllä vähenee.

      Poista
    2. Ok, hyvä tietää. Taas yksi perustelu asiakkaille syödä riittävästi.

      Poista