Pöpelikköön menin - ja menen jatkossakin

Tänään Metsähallituksen luontopalvelut lanseeraasivat Kansallispuistokummi -kampanjan, josta ensiaskeleena Mikko "Peltsi" Peltola ja Saimi Hoyer olivatkin aamu-tv:ssä turisemassa. Ilokseni myös minä kuulun kummien joukkoon, kuten nimettyjen lisäksi vielä Lauri Tähkä ja Fatbardhe Hetemaj.

Ja millä näytöillä minä olen mukana? No sitä sopii kyllä kysyä mutta olen vilpittömästi iloinen, että olen mukana. Klassista eräretkeilijää minusta ei kyllä oikein ole vielä saanut. Ikinä en ole perinteisellä vaelluksella ollut ja ei ihan hirveästi nappaakaan - en ole ns. kävelijätyyppiä. Mutta kyllä luonto on tutuksi tullut. Olen ollut suht' maaninen sienestäjä heinäkuusta lumentuloon asti ja nyt kun viikko sitten löysin vahingossa korvasienipellon niin vähän vaikuttaa, että kilpailukausi tuossa lajissa pitenee jatkossa. Pyöräreissut Keski-Euroopassa, Norjan vuoristossa ja peinteisemmin myös kotimaassa (Saaristokierros yms.) ovat olleet minulle nimenomaan yksinoloa jonkinlaisessa luonnossa. Lenkkeilyn teen mieluiten metsissä juuria ja kiviä väistellen. Mm. näillä näytöillä oikeutan itseni luontoihmiseksi vaikkei sitä kukaan kyllä vaatinut :)

Mihin haluan vaikuttaa?
Alkumetreillä kummiutta sain ja jouduin miettimään mitkä aiheet ovat minulle kansallispuistoihin ja luontoon yleensäkin liittyen luontaisesti tärkeitä ja esiinnostamisen arvoisia. Niitä ei tarvinnut kauaa miettiä.

Ensinnäkin näin pienten lasten isänä on hieman häirinnyt kun lapsoset eivät saa toteuttaa luontaista liikuntaansa kun aikuiset ovat niin hemmetin varovaisia: älä kiipeä.., ei noin korkealle.., varovaro!!.., voi kastua/sattua.. jne.. Jokainen tietysti tekee omat linjavetonsa, mutta kun he varovat oikein muidenkin puolesta. Muutamankin kerran on joku vanhempi tullut sanomaan kauhistuneena, että teidän poika kiipeää sielläjasiellä ja saanut aika lakonisen vastauksen "niinpä kiipeää" (ja olen kyllä nähnyt sen..). En sitä mitenkään toivo, mutta jos kastuu niin kastuu ja jos sattuu niin satttuu. Siis tottakai lapset pitää pitää hengissä, mutta liika varovaisuus syö niin pahasti lapsen motorista kehitystä ja kaikkea siihen liittyvää - siksipä liikuntaihmiset ovat kerta toisensa jälkeen nostaneet esiin joidenkin vanhempien liian varovaisuuden. Mutta varovaisemmaksi taitaa homma koko ajan silti mennä aikuisten toimesta. Minusta kuvaavaa oli kun Hesarissa oli muutama vuosi sitten juttu lasten leikkialueen suuruudesta kolmessa eri sukupolvessa kun isoisä, isä ja poika kaikki olivat asuneet lapsuuden samassa korttelissa. Isoisän leikkialue oli ollut säteeltään useampia kilometrejä kodista, isän kilometri ja pojan ei enää sitäkään - sukupolvi sukupolvelta leikkialue kaveni ja tekeminen tuli varovaisemmaksi. Leiki siinä sitten metsässä jos kotoa ei saa lähteä paria sataa metriä pidemmäksi. Ja metsässä leikkiminen on leikkipuistoja kehittävämpää leikkimistä. Eli minun yksi sydänteemani on, että ANTAKAA LASTEN LIIKKUA heille luonnollisella tavalla ja myös luonnossa.

Toinen teema liittyy saaristoon ja meren tilaan - meillähän on Suomessa mm. Saaristomeren kansallispuisto. Minä lähden saaristoon mökille muutamiksi päiviksi melkein aina kun voin. Tänä vuonna jo kahdesti. Meri ja saaristo on suuri ilo. Kääntöpuolena on tietysti meren tila - kun muistelee lapsuuden kalasaaliita ja miltä meri näytti niin takapakkia on tultu.

Ja yhä useammalle soisin lisää sienestys- ja marjastusintoa. Voisi sitä perustella ravitsemuksellisestikin ja liikunnallisestikin, mutta pohjimmiltani näen sen fiilisjuttuna. Ja onhan se skandaali, että näistä mainioista aineksista pari hassua prosenttia saadaan talteen.

Minulla oli myös hinku ajaa lisää koirametsiä Suomeen, mutta tämä ei kansallispuistoissa onnistu eikä kuulu kyseisen hallinnonalan asioihin. Mielessä se silti on. Ja katsoo nyt mitä muita teemoja tulee ajan kanssa mieleen.

Mitä minulle ja sinulle?
Mitäs annettavaa minulle olisi teille lukijoille aiheen parissa? No ihan ensiksi on todettava, en taipuisi kehumaan kummiuden nimessä puolinaista tuotetta mutta onneksi minun ei tarvitse. Kansallispuistoiksihan on valittu tietoisesti Suomen komeimpia ja kauneimpia maisemia. Ja niiden tietolähde luontoon.fi kirvoitti minulta sivustona vilpittömät ja suuret kehut sitä aikani selailtuani. Jos et ole sivustoa ennen nähnyt - kuten minä - niin ei varmaan haittaa vilaista. Jos ja varmaankin kun tässä matkan aikana jotain upeita juttuja tai uusia ajatuksia tulee eteen niin päivittelen sitä mukaa.

Omalla osalla kummius on jo kantanut hedelmää. Ensitapaamisemme Nuuksion kansallispuistossa ja siellä olevan geokätkön bongaaminen herätti minussa uinuneen geokätköilijän. Olen nimittäin hommasta ollut pitkään kiinnostunut mutta mikään ei silti liikahtanut. Nyt takana on kymmenkunta geokätkön löytämistä (lähin 200 m kotoa..) ja parin geokätkön asettaminen. Sellaisella reissulla ne korvasienetkin muuten löytyivät. Minä tykkään ja omat sekä muiden lapset on aivan pähkinöinä tästä "aarteenetsinnästä". Varsinkin lapsiperheille suosittelen.

PS. Tämä on ensimmäinen ei-ravitsemus blogautukseni. Kun kuparinen on rikottu niin toteutan nyt sen mitä olen muutenkin miettinyt ja laajennan sanottavaa liikkumiseen - jossa hyvinvoinnin, terveyden ja painonhallinnan alalla koen, että jotain substanssia on kun kuitenkin yli puolet työurastani olen ollut liikunnantutkimuslaitoksessa töissä ja muutenkin olen aiheen tutkimusta seurannut ja käytännön työssä asiaa toteuttanut aivan ravitsemuksen ydinasioideni tavoin. Kuntopuolelle en liikunnassa mene kun en sitä syvemmin osaa ja jumppavinkkejä tai käytännön liikuntaohjeita ei tulla näkemään kun sen verran osaaminen rajoittuu teoriapuolelle. Näiden liikuntateemojen varjolla jatkan myös mahdollisten luontoilujen raportointia vaikka oikeasti koen hommassa fiiliksen paljon tärkeämmäksi kuin sen liikunnan mikä luonnossa olemisen ohella aina väkisin tulee.

Suomessa on 37 kansallispuistoa. Olen käynyt niistä..