torstai 15. maaliskuuta 2012

Tasainen ateriarytmi

Luettuani jutun luulen, että ateriarytmini on

´

Ravitsemusfysiologian professori Marja Mutasta haastateltiin uusimmassa Hyvä Terveys -lehdessä ja hän siinä mm. totesi, ettei oikein ymmärrä kun joka puolella kehotetaan syömään tasaisesti kolmen tunnin välein ja hän itse muistaakseni pyrki syömään kolmesti päivässä. Sain sen jutun tiimoilta useamman yhteydenoton toimittajilta, joita kiinnosti kuulla minun näkemykseni aiheesta kun olen (kuulemma) tasaisen ateriarytmin suuri kannattaja. Ja olenkin, mutta hiukka erilaisen kuin toimittajat ehkä ajattelivat, sillä en nähnyt paljoakaan ristiriitoja mielipiteissämme - jotain tarkennettavaa kyllä.

Tasainen ateriarytmi on minusta syömisen aivan keskeisimpiä asioita, mutta ei sillä ole mitään tekemistä 3 tunnin välein syömisen kanssa, joka on minusta jostain fitnessmaailmasta tuleva ajatusmalli kun lihaksille halutaan tasaista proteiininsyöttöä ja reiluilla alikaloreillakin yritetään jotenkin pitää nälkä kurissa. Mutta missään yleisohjeissa ei kehoteta syömään kolmen tunnin välein ja ajattelin hiukan selventää mitä tasainen ateriarytmi mielestäni on.

Nälkä ateriarytmin mittarina

Yksinkertaistettuna sanon, että tasaisella syömisellä on yksi funktio: estää kova nälkä ja pitää vireystila hyvänä. Näiden vaikutusten takana on tietysti isolta osin laskeva verensokeri kun ongelmia ilmenee, mutta ei se ainoa tekijä ole. Jos henkilölle ei tule päivän aikana kovia näläntunteita, nälkä ei muutu mieliteoiksi (etenkin iltaa kohden) ja havaittavaa notkahdusta jaksamisessa/mielialoissa ei nähdä niin henkilön ateriarytmi on riittävän tasainen - söi hän sitten miten vain. Jos niissä puolestaan on ongelmia, niin on syytä tarkastella onko ateriarytmi hänen lähtökohtiinsa liian epätasainen vaikka se vaikuttaisi teknisesti miten tasaiselta. Käytännössä voisi sanoa, että melkein jokaisen makeanhimon, iltasyömisen, tunnesyömisen, tapasyömisen ja stressisyömisen takaa löytyy epätasainen ateriarytmi - ja usein asiakkaat eivät sitä itse näe.

Eli ateriarytmin tasaisuutta ei arvioida katsomalla mitä ja mihin kellonaikaan on syöty vaan tuntemuksista.

Tasaisen ateriarytmin tekniikka

Tasainen ateriarytmi on kaikkea muuta kuin vain sitä, että syödään jonkinlaiset aamiaiset, lounaat ja muut syömiset jossain kohtaa. Ruuan laatu, määrä ja ajoitukset ovat aivan keskeiset tekijät. Törmäänkin jatkuvasti siihen kuinka joku asiakas kokee syövänsä tasaisesti ja yrittääkin syödä tasaisesti - mutta silti se ei ole tasaista, kun katsotaan tuntemuspohjaisesti asioita nälässä, mieliteoissa ja jaksamisessa.

Tasainen ateriarytmi perustuu ajatukseen, että kun syödään niin syödään niin hyvin että sillä pärjätään mahdollisimman pitkä aika kylläisenä ja ilman syömistarvetta - eli tavallaan haetaan hyvää hyötysuhdetta miten kalorilla kylläisyys pysyy mahdollisimman pitkälle. Se edellyttää syömiseltä hyvää laatua ja sopivaa määrää. Huonolaatuinen ruoka kun ei tuota toivotun pitkää vaikutusta ja liian vähäinen ruokamäärä (tai oikeammin energiamäärä) ei yksinkertaisesti riitä kylläisyyden pitoon vaikka laatu olisi hyväkin - toisaalta sopivan syömismäärän ylittäminenkään ("tankkaaminen") ei auta sillä se heiluttaa liikaa hormonaalisia vasteita ja heikentää kylläisyyttä. Kalorienkin pitäisi hereilläoloaikana  jakautua jossain määrin tasaisesti - se ei ole tarkkaa, mutta käytännössä se että puolet energiasta on syötynä kun puolet hereilläoloajasta on käytetty tuntuu usein riittävältä. Joku syö pienen aamiaisen mutta reilun lounaan ja iltapäivän välipalan, joku syö hyvän aamiaisen ja lounaan muttei välipalaa, joku passaa aamiaisen mutta syö hyvän lounaan ja välipalan - kaikissa tuo energianjakautuminen pätee ja syöminen vaikuttaa yleisluonteisesti suht tasaiselta. Toki perussuomalainen aamiainen, lounas ja välipala on tässä hyvä rytmi, mutta ei ainoa mahdollinen.

Keskeistä on myös, että seuraava syömishetki ajoittuu siihen hetkeen kun uusi nälkä vasta nostaa päätään eikä ole äitynyt vielä suureksi. Voi tuntua hassulta, mutta joskus voi olla ratkaiseva ero syökö lounaan klo 11 vai 12.30 - jos jälkimmäinen tarkoittaa kovaa nälkää niin kyseessä on koko loppupäivän ongelma. Nälkä kun tuntuu olevan siitä jännä vekotin, että sen kun päästää kerran liian kovaksi niin se jää härnäämään loppupäivän ajaksi liiallisena nälkänä ja mielitekoina. Esimerkiksi painonhallinnan kulmakivi onkin, ettei näälkä yksinkertaisesti päästetä liian kovaksi jotta tätä syömisen kumuloitumista ei tapahdu.

Pitää siis syödä hyvin ja sopivasti - ja seuraavan aterian aika tulee kun uusi nälkä alkaa nostaa päätään eli vaihtelevasti mutta usein 4-5 tunnin jälkeen. Jos jokin osa-alue pettää niin nälkä tulee aikaisemmin mutta sen ei ehkä pitäisi.

Yksilöllisyyden taustatekijöitä

Ja yksilöllisestä tilanteesta ilman muuta on kysymys ja ilmeisesti verensokerin tasaisuuteen liittyvillä tekijöillä on iso rooli mitä tasainen syöminen kenellekin. Hyvälaatuista ruokaa syövä (tekijä 1), hoikka (2), liikkuva ja hyväkuntoinen (3), hyvin jaksava ja hyvin nukkuva (4) mies (5) voi todennäköisesti syödä näennäisesti varsin epätasaisestkin ilman ongelmia - ei hän ongelmille immuuni ole mutta sietää kovaakin vaihtelua syömisrytmeissä ilman tuntuvia ongelmia. Ja kun kaikki tekijät käännetään päälaelleen niin puutteellista ruokavaliota syövällä (1), ylipainoisella (2), vähän liikkuvalla (3), stressaantuneella ja univajeisella (4) naisella (5) on parempi olla syöminen varsin tasaista tai nälän ja mielitekojen kanssa käy hassusti. Eli juu, naisilla tämä on fysiologisesti miehistä eroava asia minkä moni on huomannutkin. Naisten pitää keskimäärin syödä tasaisemmin.

Eli moni tekijä vaikuttaa, eikä tuossa edes ole kaikki tekijät - mutta ehkä ne keskeisimmät. Näistä erilaisista kombinaatioista päästäänkin moniin sopiviin muunnelmiin. Mitä useampi tekijä suosii tasaista verensokeria, sitä todennäköisemmin monet variaatiot ateriarytmissä käyvät (sivuanekdoottina Marja Mutasella luullakseni suosivat kaikki paisti sukupuoli joten en ihmettele lainkaan että hän pärjää kolmella syömisellä). Ja mitä useampi ei suosi, niin sitä todennäköisemmin syömisessä tarvitaan välipaloja ja sitä huonommin nälkää kestetään (eli nälän tullessa sitä ruokaa olisi hyvä aika pian saada). Eli kun elintavat ovat heikommassa jamassa niin syömiskertoja tulee useampia, niiden laadun merkitys on korostunut ja ajoituksienkaan kanssa ei ole hirveästi varaa odotella. Ehkei reilua, että vaatimukset syömisessä kasvavat mitä vaikeampi elintapapaketti on kyseessä mutta minä en ole tehnyt näitä sääntöjä.

Syömisen laatutekijät

Mitä ne syömisen laatutekijät sitten ovat, joista puhuin syömisen laadussa. Monenlaisia. Kasvikset ovat osa sitä. Proteiinia sopivasti aterioilla on osa sitä. Omaan elintapapakettiin sopiva hiilihydraatin määrä ja laatu on osa sitä: liikkuva, vähästressinen ja hoikka pärjää monenlaisilla määrillä ja vähentäminen voi olla ongelma - ja vastaavasti huonommalta pohjalta hiilihydraatteja siedetään heikommin ja niitä kannattaakin kohtuullistaa. Rasvaa ei saa olla liian vähän. Siinä ne tärkeimmät. Mutta samalla pitää muistaa iso kuva, lukuisat elintavat vaikuttavat nälänsietoon liikunnasta alkaen ja koko pakettia pitäisi katsoa eikä vain tuijottaa syömistä. 

Hmm.. tässä olisi niin monta aspektia vielä tarkentamatta mutta pitää lähteä ja jätän nyt tähän. Tarkennetaan tilanteen mukaan.

22 kommenttia:

  1. En ole varsinaisesti ajatellut tätä asiaa nais/mies-kysymyksenä, mutta nyt, kun asia tuli mainituksia, minä ja avopuolisoni sovimme tähän kuvioon täydellisesti... Minun on melkeinpä pakko syödä useampi pienehkö ateria päivässä, yleensä 4-5 kertaa, joista lounas ja illallinen isoimmat. Pyrin syömään nimenomaan kolmen tunnin välein, mutta se johtuu vain siitä, että haluan ehtiä ennen nälkää ja olen havainnut, että itselläni se raja kulkee suunnilleen neljässä tunnissa. Etenkin lounaan ja iltapalan välillä ero on selvä. Jos syön lounaan klo 12 ja iltapalan vasta klo 16 (usein töissä joudun tekemään näin aikataulujen takia), olen jo todella nälkäinen ja meinaan sortua työpaikan levällään oleviin nameihin.

    Avopuolisoni puolestaan syö yleensä suunnilleen kaksi kertaa päivässä, ison lounaan ja ison illallisen. En ole koskaan tajunnut, miten se toimii, mutta hänellä ei ole ongelmia sen kanssa, ei juurikaan mielitekoja eikä jaksamisongelmia. Nälkäinen hän kyllä on tullessaan illalla kotiin, mutta se ei ilmeisesti ole häirinnyt hänen syömisiään.

    Olisi ihan mukavaa, jos osaisi kuunnella kroppaansa niin, ettei tarvitsisi katsoa ruoka-aikoja kellosta tai jos kroppa toimisi itse niin. En ole varma, toimiiko, pelkään tuhonneeni kropan normaalin nälänsäätelyn ja kylläisyydentunteen syömisvammoillani, joten pelaan varman päälle ja töllään sitä kelloa.

    VastaaPoista
  2. Ei liene yllätys että olen samalla ajatuksella liikkeellä. Minulla on 3-5 sääntö, joka toimii suurimmalle osalle eli 3-5 ateriaa (välipalat mukaan lukien) 3-5 tunnin välein. Olen tavannut jopa tyypin 2 diabeetikon jonka sokerit pysyvät tasaisena kun hän syö aamupalan, lounaan ja päivällisen. ylimääräiset välipalat huonotavat tasapainoa. Mutta jokaisen on löydettävä oma tyyli ja rytmi. Mutta edelleen minulle kerrotaan, ettei voi syödä säännöllisesti, koska tekee vuorotyötä tai muuten elämä on epäsäännöllistä. Vahvassa on ajatus siitä että JOKA PÄIVÄ on syötävä samaan kellon aikaan vaikka klo 7, 11, 14, 17, 20.

    Mutta joskus luonnollinen nälkä ja kylläisyys on niin kadoksissa että rytmi löytyy kokeilemalla. Oman kehon ja nälkäviesiten kuuntelu on joskus aika tarkkaa puuhaa, jos on vuosi kymmeniä laiminlyönnyt kehon (ja mielen) tarpeita.

    Naisten ja miesten eron olen selittänyt (itselleni :)) sillä, että siellä luolassakin naistet saivat säännöllisesti jotain suuhun, mutta miesten oli saalistaessa selvittävä pidempiä jaksoja syömättä. Mutta todella miehet sietävät pitkiä ateriavälejä paremmin, ja siitä monelle pariskunnalle tullut mojova riita vaikka lomalla "kun rouva tavitsee ruokaa koko ajan ja herra pärjäis aamupalalla vaikka koko päivän".

    Anette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että! Tuo viimeinen lause on kuin juuri meidän elämästä :)."Ei mulla vielä ole nälkä, kyllä vielä voidaan ajaan sata km ennen kun pysähdytään syömään."

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Allekirjoittanut ei ole havainnut nälän ja vähäisen syömisen kanssa kituuttamisen tai niiden vastakohdankaan vaikuttavan mielitekoihinsa. Harmittaa aina kun sitä korostetaan. Minun mieliteot on semmoisia, että ne tulevat ja menevät miten tahtovat, uskokoon ken tahtoo. Ja tulevat ryökäleet aina uudestaan. Jossain on annettu hienoja ohjeita että pitää odottaa kun mieliteko menee ohi, korvata mieliteon kohde jollakin (ei omena ole suklaata! tämä on yksi mänteimmistä neuvoista) tai suunnata keskittyminen johonkin muuhun. No kyllä se siinä hetkessä voi auttaa mutta ei se sitä mielitekoa sammuta, se tulee puolen tunnin päästä tai seuraavana päivänä uudestaan, niin monta kertaa että saa mitä tahtoo. Se voi tulla vaikka juuri olisin syönyt ja kylläinen. Ehkä kuitenkin suurimmalla osalla ihmisistä tämä esitetty syy-seuraus - toimii esitetyllä tavalla. Enhän voi puhua kuin omasta puolestani.

    Minä olen sitä ihmistyyppiä, joka tarvitsee ruokaa säännöllisesti ja riittävästi. Olen aiheuttanut jonkinverran kummastustakin taipumukseni takia, mutta minusta kerta kaikkiaan tulee täydellisen yhteiskuntakelvoton yksilö jos en saa ruokaa säännöllisesti ja riittävästi heti aamusta alkaen. Ikävältä tuntui esimerkiksi eräässä seminaarissa tuntemattomien ohimennen kommentointi, "etkö sinä tiedä miten kauan ihminen selviää ruuatta?" kun purin ystävälleni mieliharmiani seminaarin tarjoilujärjestelyjen surkeudesta. En ole diabeetikko mutta mitenkähän kommentaattori olisi suhtautunut jos olisin ollutkin? Minulla ei ole diabetesta eikä sen esimuotoa, ei heikentynyttä sokerinsietoa tms. (tutkittu on) mutta silti saan ihan sisäsyntyisesti syömättömyydestä oireita, jotka voin oppikirjojen perusteella tulkita ns. insuliinituntemuksiksi. Vastaavia oireita tulee insuliinihoitoiselle diabeetikolle verensokerin alkaessa lähestyä liian alhaista tasoa. Heikotusta, päänsärkyä, ärtyneisyyttä, ajattelun sumentumista, näkökentän kapenemista ja sumenemista, agressiivisuutta, kalpeutta, vapinaa, tasapainon epävakautta. Olisi kiva tietää, mitä tämmöisestä ilmiöstä olisi sanottavaa jollakin asiantuntijalla? Olen nainen. Anette, tuo kommenttisi viimeinen kappale lohduttaa kovasti! Ja kyllähän se ruokailun tarpeesta riiteleminen oman siipan kanssa käy mutta entäs jos oletkin jossain muussa seurassa.. menepä siinä selvittämään, että kohta alan rähistä jos emme mene nyt välipalalle!

    Erityisesti jatkuva ravinnontarve aiheuttaa minulle hankaluutta sen tähden, että joudun syömään kaksi aamiaista (varhaisaamiaisen kotona ja aamuvälipalan töissä) jo ennen lounasta jaksaakseni työpäivän ollessani aamuvuorossa. Olen kyllä yrittänyt kokeilla eri variaatioita, mutta heikoin - vai pitäisikö sanoa heikottavin - tuloksin. Siksipä kokemusperäinen lausuntoni onkin, että minulle on parempi jos ei tarvitse nousta kovin aikaisin jolloin hereilläoloaikana ei joudu syömään niin monta kertaa. Mitä varhemmin joutuu heräämään niin sitä useampia ateroita päivässä joutuu syömään. Jos sitten tavoite on laihtua pitää tietysti vähän katsoa paljonko ja mitä. Jos se on jaettava useammalle aterialle kuin esitetylle 3-5:lle jää yhtä ateriaa kohti aina vähemmän. Eli yksilöllisyydestä puhuttaessa olisi asiantuntijoilta hienotunteista muistaa myös yksilölliset olosuhteet, ei pelkät yksilön omat ominaisuudet. Se on oikeasti totta että joissakin itsestä riippumattomissa olosuhteissa välillä ehtii tulla se "tapponälkä" ennenkuin on seuraava lakisääteinen mahdollisuus ravita itsensä. Tai se lakisääteinen aikataulu ei sovi kertakaikkiaan oman elimistön tarpeiden rytmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minulla on muutaman kerran tullut vastaanotolle henkilöitä, joilla on juuri sinun kuvaamia oireita, mutta siis diabetestä tai perinteisessä mielessä heikentynyttä sokerinsietoa. Onko sinulta tutkittu laskeeko verensokerisi erityisen alas, miten insuliinitasot reagoivat sokerirasituksessa? Onko tehty sokerirasitusta jossa otetaan tiheästi näytteitä ja jatketaan 2 h jälkeen? En valitettavasti muista oliko tälle oireyhtymälle nimi, mutta näillä minun asiakkaillani oli todettu, että sokeri laskee hyvin alas, jopa alle 4, siitä tulee oireita ja toisaalta nousee hyvin nopeasti korkealle. Hoitona oli säännöllinen syöminen noin 3 h välein, nopeasti sokeristuvien hiilihydraattien välttäminen, jokaisella aterialla hiilihydraattien lisäksi proteiinia ja rasvaa, jotka tasoittavat verensokereiden vaihtelua. Toinen henkilöistä ei esimerkiksi voinut syödä työpaikkaruokalassa (koulu), koska lounas oli niin hh- pitoinen ja hyvin niukasti rasvaa ja proetiinia. Voisin yrittää vielä penkoa asiasta enemmän. Nämä asiakkaat ovat käyneet luonani vuosia sitten, joten en enää muista tarkkaan. Lääkärin lähettämänä tulivat.

      Anette

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Tämän artikkelin lopussa on pieni juttu sinun kuvaamista oireista:

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00886

      Poista
    4. Anette, kiitos. Kiva kuulla etten ole itsekseni. Tuttavan lapsella on myös taipumusta liian alhaisiin sokereihin, mutta se on kuitattu lapsuusiän vaivaksi jonka pitäisi korjaantua kasvaessa.
      Sokerirasitus on tehty raskausaikana, koska paino nousi hurjaa vauhtia ja terveydenhoitaja oli ihan varma että kehitän gestaatiodiabetesta, mutta siinä standardikokeessa ainakin kaikki arvot olivat täydellisiä, kertakaikkiaan kuin oppikirjasta. Yleensä nämä oireeni alkavat vaivata siinä vaiheessa kun syöntiväli on venynyt noin kuuteen tuntiin ja yli tai olen joutunut olemaan pelkän kahvin ja pikkuleivän varassa (kuten siinä seminaarissa josta mainitsin) ainakin useita tunteja, mutta aamun paastoverensokeri mitattuna ei koskaan ole yöpaaston jälkeen ollut liian alhainen. Tosin en pysty lähtemään edes liikkeelle ilman aamupalaa.
      Eipähän näillä oireilla ja tällä painoindeksillä ole menemistä lääkäriin juttua tutkituttamaan, johan minulle nauraa naurismaan aitakin. Tunnen itseni ja yritän pitää kehoni tyytyväisenä. Kuriositeettina mainittakoon että vaiva on vaivannut sekä BMI:ssä 34 että BMI:ssä 24 ihan samalla tavalla, normaalipainoisena ehkä jopa herkemmin.
      Jatketaan ihmettelyä ja hyväksytään se että toisten meistä on syötävä. :D

      Poista
    5. Tuohon Anetten linkkaaman jutun loppuun liittyen voin todeta, että ihan hiljattain hieman toisessa yhteydessä juttelin artikkelin kirjoittajan (Mustajoen) kanssa siitä, että on olemassa näyttöä että kyseessä nimenomaan verensokerin lasku eikä mikään mystinen ilmiö. Ainakin silloin Pertti totesi muuttaneensa mielipidettään ja luulen, että siinä mielessä tuo viimeinenkään kappale ei enää päde. Eli reaktiivinen hypoglykemia on olemassa ja tasainen ateriarytmi (kaikissa sen merkityksissään ajoituksen, laadun ja määrän kanssa) on yksi sen keskeinen säätelijä.

      Reaktiivinen hypoglykemia voi näkyä mittauksissa mutta silloin asiat on jo aika pitkällä pielessä. Se yleisin verensokerin lasku kuitenkaan ei näy missään tämänhetkisissä tutkimuksissa ja siksi kaikki verensokeriseurannat liki järjestään eivät sitä näytä. Syy on se, että se on kovin lyhytaikainen mikä on oletusarvokin sillä nälän laukaiseva verensokeri ei ole tasainen lasku vaan lyhytaikainen piipahdus ennen vastavaikuttajahormonien toimintaa. Esimerkiksi sokerirasitustesti tiheilläkään mittauksilla ei saa tätä juuri koskaan kiinni vaan tarvitaan jatkuvaa verensokerin seurantaa mitä ei käytännössä koskaan tehdä vaan se on vain tutkimuskäytön metodi. Tästä on hyvin tutkimusta.

      Anonyymin tarinassakin on lukuisia viitteitä siihen, että ateriarytmin tasaisuus on hänellä keskeinen säätelijä myös niille mieliteoille - vaikka hän ei itse sitä koe mutta kuten totesin blogautuksessa niin on aivan yleistä ettei asiakas sitä itse näe eikä siihen edes usko ennenkuin asiaa korjataan ja hän kokee sen. Varmasti on niin, että Anonyymin pitää olla ateriarytmissä tarkempana kuin moni muu - mitä yritinkin sanoa että sukupuolella ja tietyillä muilla elintapatekijöillä on valtava vaikutus asiassa.

      Eli sanoisin, että todennäköisyys Anonyymin mielitekojen johtuvan ateriarytmistä on todella suuri. Ja asiakkaat eivät juuri koskaan koe mielitekojen johtuvan ateriarytmistä vaikka sitä se on - klassisin esimerkkihän asian ilmenemisestä menee näin:

      - alkupäivästä ateriarytmin ongelma
      -> verensokeri pääsee laskemaan liian alas mikä laukaisee voimistuneet syömisreaktiot
      -> kohtuullisen kova nälän kokemus päivällä tai alkuillasta (vaihtoehtoisesti nälän kokemus menee ohi ja menee suoraan mielitekokokemukseen ilman nälän kokemusta)
      -> vielä kovempi nälän kokemus (tai edelleen mieliteko jatkuu)
      -> iltaan mennessä on syöty sen verran paljon nälkään että on kylläinen tai jopa täysi olo
      -> silti mieliteko jatkuu koska epätasainen ateriarytmi on laukaissut liialliset mieliteot koko päivälle
      -> etenkin iltaa kohden ja loppuillasta on mielitekoja, joilla ei koeta olevan mitään tekemistä nälän tai ateriarytmin kanssa. Vaikka oikeasti ne saattavat johtua jo aamiaisen ja lounaan tienoilla tapahtuvasta ateriarytmin ongelmasta ja niitä ei tunnisteta syyllisiksi. Jäljelle jää selittämätön mieliteon kokemus.

      Ja tuo on siis klassisin ilmentymä, mutta variaatioita on paljon. Ja korjaamalla se laskeva verensokeri jossain paljon aiemmin poistaa mieliteot. Jos Anonyymi haluaa niin hän voi tähän blogiin heittää esimerkin syömisestään ja nälän/mieliteon kokemuksistaan sellaiselta päivältä kun mielitekoja on niin voi jo tässä esimerkinomaisesti katsoa asiaa.

      "Heikotusta, päänsärkyä, ärtyneisyyttä, ajattelun sumentumista, näkökentän kapenemista ja sumenemista, agressiivisuutta, kalpeutta, vapinaa, tasapainon epävakautta. Olisi kiva tietää, mitä tämmöisestä ilmiöstä olisi sanottavaa jollakin asiantuntijalla? "

      Eli vastaukseni olisi: sinun pitää olla tarkempana kuin monien muiden ateriarytmissä ja pitää vain katsoa tarkasti missä se ongelma nykyisellään useimmiten on. Ja jossain se on - tarinassasi on jo selviä viitteitä aamupalan parannuksista ja työpäivän aikaisten muutosten pohtimisesta. On myös valitettavaa että hän on saanut niin surkeita ohjeita mielitekoihin aiemmin - omenalla korvaaminen, odottaminen jne.. Nehän eivät juuri ikinä auta yhtään.

      Poista
  5. Kiitos Patrik. Tässä on "se Anonyymi". Minun pitää olla tarkempana ja olen sen oppinut, mutta ongelmia tulee silloin, jos en itsestä riippumattomasta syystä voi olla. Aina ei arvaa ottaa mukaan evästä tai eväs ei riitäkään! Onneksi tuota oirelitaniaa ei ole tarvinnut joutua kokemaan kuin muutamia kertoja ikinä. Se on ihan kamala tilanne, kun pitäisi olla aikuisena ihmisenä muiden joukossa fiksusti ja tekisi mieli huutaa ja polkea jalkaa kuin kolmevuotias, että MULLA ON NÄLKÄ, MENNÄÄN JO SYÖMÄÄN!!! Laitoin sen oireiston tuohon siksi, että pahimmillaan tilanne on siihen asti mennyt, mutta tavallisesti voin korjata tilanteen ja syödä kun on nälkä. Se on hankala taipumus yrittää selittää muille ihmisille, jotka pärjäävät koko päivän aamukahvilla. Enkä ikimaailmassa voi ymmärtää yhtään semmoista lähimmäistä joka väittää että "unohtaa syödä"! Se on ihan epätodellista.

    Niistä minun mieliteoista nyt sen verran, että esimerkinomaisesti voin kertoa vaikkapa lakritsinhimosta tai grillimakkaranhimosta, joka saattaa vaivata viikon tai kaksikin päivittäin tai lähes päivittäin, se tulee ja se menee mutta tulee taas uudestaan ja laantuu vasta kun saa sitä. Olenko sitten syönyt koko kaksi viikkoa joka päivä epämääräisesti? Montako kunnon ateriaa minun on nautittava että se nalkutus vaikenee? Vatsan nälkä on kyllä tyydytetty mutta suun nälkä ei.
    Eri asia on sitten se epämääräinen kolon tunne vatsassa (lue: korvien välissä) "jotain vois vielä ottaa..." ja sen kyllä tunnustan, että se on useimmiten kotoisin kuvatun kaltaisesta tapahtumien kulusta.
    Ja joskus kyllä rehellisesti ihmispolo kylmässä maailmassa kaipaa sitä mielihyvää mikä vaikkapa makeasta tulee. Ihan ilman sen suurempia ateriafilosofioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä ilman muuta mieliteoille on muitakin tekijöitä kuin nälkä. Mutta niin kauan kun se nälkä on siellä mukana niin ei pystytä toteamaan mikä on nälkää ja mikä on muuta. Ja useimmiten nälkä on se selvästi keskeisin tekijä.

      Eli yritin sanoa että sun tarinassa on merkkejä ateriarytmin parantamisen tarpeesta ja sitä kannattaisi tuunata. Sitten kun sen vaikutus on poistettu niin voi katsoa mitä jää mieliteoista jäljelle ja mikä niitä pyörittää. Ja onko ne siitä vaiheessa enää mikään ongelmakaan.

      Poista
  6. Sepä olisikin sulle blogissa joskus pohdittavaa. Menee vähän ehkä sosiologian puolelle mutta kumminkin, liittyy olennaisesti tähän ruokailurytmiin ja sen säilyttämiseen. Nälkä ym. perustarpeet ja se, miten niitä saa ilmaista tai tunnustaa. Lapsille meidän sosiaalinen normisto sallii sen, että he voivat ilmaista nälkää, janoa, väsymystä tai vessahätää ja aikuisen kuuluu vastata tarpeeseen, mieluiten heti. Mutta kun kasvat aikuiseksi, perustarpeiden tyydyttämisen tarvetta pitää piilotella. Odotus on, että aikuinen ihminen "hallitsee itsensä". "kyllä aikuisen ihmisen vähän nälkää pitää kestää", "etkö sinäkin pärjäis vähemmällä, onhan sulla tuota vararavintoa". kuinka monella epätasaisen tai riittämättömän syömisen takana voi olla ne paineet joita koetaan kun syödään muiden nähden tai seurassa: mitä voi ottaa ja miten paljon, mitä ihmiset ajattelevat jos otan jälkiruokaa jne? On sosiaalisesti hyväksytympää että raksamies popsii hyvällä ruokahalulla kukkuralautasen muusia ja soosia ja sihteeri näykkii salaattia kuin toisinpäin. Jostain silmiini sattui tutkimus siitäkin, että treffeillä nainen syö aina mahdollisimman kevyesti sellaisen miehen kanssa aterioidessaan, josta on todella kiinnostunut. En muista oliko ameriikan hapatusta, mutta jäi mieleen. Eli kuinka lopulta tiedostamattomat normistot määräävät meidät toimimaan itsemme kannalta huonosti, odotan mielenkiinnolla tartutko aiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tällä on valtava vaikutus kuten totesit - ja se arkisin tilanne on juurikin työpaikan lounas. Voisinpa tästä joskus jotain sanoakin, koska luulen että aiheesta on riittävästi kokemusta. Sosiaalisen normiston tutkimusta seuraan mutta vähän ohuesti, mutta aihe tulee käytännössä vahvasti esiin.

      Eli laitettu muistiin.

      Poista
    2. Työpaikalla voi olla myös paineita lounaan väliin jättämiseen tai ainakin siirtämiseen. Kerran varasin mielenosoituksellisesti sähköisestä kalenteristani useammalle viikolle klo 11-12 merkinnällä "lounas", kun sattui parikin muka pakollista kokousta juuri lounasajalle.

      Olen kyllä kertonut kaikille, miksi lounasaika on minulle suorastaan pyhä: kuulun niihin, joista tulee nälkäisenä täysin yhteiskuntakelvottomia. Ensin rupean kiukuttelemaan, ja sitten tulee hirvittävä päänsärky, eikä viivästyksen tarvitse olla kuin reilun tunnin mittainen. Tästä voisi kirjoittaa myös, kuinka helposti lounastauko uhrataan - ja toisaalta, jos uhrausta vaativa on esimies niin kuin minun tapauksessani, paha siinä on hanttiinkaan panna. Sopimus kyllä takaa lounastauon, mutta ei puhu sen ajasta mitään!

      Verensokeri on normaali, mutta kovin pitkälle sitä ei ole tutkittu. Joka tapauksessa elimistöni reagoi hyvin herkästi verensokerin vaihteluihin ja siksi ruokaa on pakko saada säännöllisesti. Mieheni on normaalioloissa samanlainen, mutta jos hänellä on jokin suurempi rakennus- tai remonttiprojekti menossa, hän unohtaa sekä syömisen että nukkumisen.

      Nykyisin uskoisin syöväni myös enimmäkseen laadukkaasti, ja ainakin riittävästi, koska en ole muutamaan vuoteen yrittänyt laihduttaa (silloin tulee aina kiusaus pienentää annoksia). Iltasyöpöttelyn hinkua tulee eniten silloin, kun kotiintulo illalla viivästyy enkä ole syönyt tarpeeksi kunnollisia välipaloja ennen sitä.

      Poista
  7. Tietyistä kommenteista minulle tulee välillä mieleen, että puhutaanko täällä joskus ristiin? Minun tulkinnan mukaan (voin olla toki väärässäkin) Patrik puhuu tarpeeksi syömisen/säännöllisen syömisen vaikutuksista sellaiseen käyttäytymiseen, jossa haetaan apua siihen, että kaapista syödään illalla kaikki ja suklaata saa mahtumaan itseensä kerralla 300 grammaa. Se, että haluaako joka päivä syödä lakupatukan on ihan eri asia kuin se, että pystyy joka päivä syömään 200 gramman lakupussin. Henkilökohtaisen kokemukseen pohtautuen painotan tässä nimenomaan tuota pystyy asiaa. Ongelman ydin ei mielestäni ole siinä, että haluaako joka päivä syödä makeaa vaan siinä, että pystyy saamaan sitä alas kerralla paljon. Sitten tietenkin on henkiset jutut, mutta tekninen pitää olla ensin kunnossa, jotta voi tunnistaa/hoitaa ne henkiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. En puhu todellakaan vaikutuksista kohtuukäyttöön - kuten lakupatukkaan päivässä. Se kun ei ole mikään ongelma millekään.

      Poista
  8. Kiitos taas tästäkin tekstistä!
    Olen syömisongelmien takia säännöllisesti tekemisissä mm.ravitsemusterapeutin kanssa, joka korostaa aina nimenomaan kolmen tunnin ateriavälin tärkeyttä. Itse kuitenkin pärjään oikein hyvin kolmella aterialla päivässä - toki vain silloin, jos syön riittävästi ja laadukasta ruokaa. 5-6 tunnin ateriavälit nähdään tosiaan helposti sellaiseksi, missä olisi jotain korjattavaa - kiva lukea näin ihan asiantuntijan tekstiä, missä tätäkin ymmärretään.
    Tähän liittyen haluan myös kommentoida aiemman Anonyymin kommenttiin sosiaalisista paineista! Syön tosiaan aika harvoin, mutta isoja ja tukevia aterioita. Olen aika pienikokoinen naisihminen, ja olen ikävimmillään saanut kuulla ihmettelyjä lounaideni koosta...josta seuraa, etten aina "kehtaa" syödä riittävästi lounaalla, josta seuraa nälkä koko loppupäiväksi ja usein vielä seuraavaksikin.
    Nimim.Mira

    VastaaPoista
  9. Palaisin vielä Marja Mutasen haastatteluun, sillä minulle jäi artikkelista aivan toisenlainen kuva kuin teksti tämän blogikirjoituksen alussa. Artikkeli oli minusta hyvä ja tarttui tärkeään ongelmaan. Mielestäni sen pääsanoma oli, että on hyvä syödä kunnolliset ateriat eikä napostella joka välissä jotain pientä.

    Mutasen mainitsema ateriaryhtmi oli: aamiainen, lounas, tarvittaessa välipala, päivällinen ja iltapala. Ja jutussa tosiaan korostettiin säännöllisiä ruoka-aikoja. Loppuun suora sitaatti "terve ihminen ei kuole siihen, että saa ruokansa vasta nälkäisenä. Sen sijaan hän sairastuu siitä, että nappaa suklaapatukan nyt ja leivän kohta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli juttu minustakin hyvä. Ja vaikken itse siinä ristiriitoja mm. oman ajatukseni kanssa nähnytkään niin jotkut näkivät.

      Poista
  10. Minä luin tuon Mutas-jutun sattumalta vasta äsken ja sitten muistin että täällä on keskustelua aiheesta. Kyllä minäkin jäin mietteliääksi jutun jälkeen, ehkä juuri siksi että siinä kehotettiin sietämään nälkää ja korostettiin yleisesti hyvänä ideana 1960-luvun tyyliä: neljä ateriaa ja sinnittelyä ateriaan asti.

    Ehkä on "välipaloja" ja välipaloja. Mutanen tuntui kritisoivan jatkuvaa napostelua mutta kyllä kai välipala voi olla myös tarpeellinen "ateria".


    MInulle itselleni on ollut iso oivallus nimenomaan olla päästämättä nälkää ihan tolkuttomaksi. Minun ongelmani oli se että kykenin siirtämään syömistä liian kauas ja sitten repesi. Opittuani tutkimaan näläntunnetta, olen oppinut että minulla täytyy olla välipaloja (jugurttia, hedelmiä) töissä, että jaksan ilta-ateriaan asti. Muuten nälkä on niin suuri että syöminen menee holtittomaksi illalla. En myöskään oikein näe järkeä siinä että kasvattaisin ateriakoot ähkyyn asti, ettei sitten "tarvitsisi välipaloja ollenkaan". Minä olen käsittänyt että sekä yletön raivonälkä että liian täyteen syöminen ovat pahasta???

    Joten, uskon monen tänne kirjoittaneen tavoin, että oman rytmin löytäminen on oleellista ja sitten pitää puolustaa sitä. Minulle on olleet syöminen ja painonsahailu ongelma lähes aina, ja oli jonkinlainen saavutus oppia tuntemaan miltä eri asteiset nälät tuntuvat, hahmottamaan miten paljon ja miten usein (tai harvoin) tulen syöneeksi ja miltä tuntuu se syöminen jossa on kylläinen, jaksaa hyvin ja samalla ruokaan ei liity mitään erityistä ongelmallista kelaamista koko ajan. Tähän sain personal trainerin apua ja se oli minusta yksi tärkeimpiä oppeja ikinä.

    Minulle tämä on tarkoittanut että tarvitsen n. 5-6 ateriaa että jaksan.

    VastaaPoista
  11. Sokeriongelmainen täälläkin! Jo 1980-luvulla lukoikäisenä minulla oli ongelma, että jos en syönyt jotakin makeaa joka välitunti, kirjaimellisesti nukahdin pulpettiin seuraavalla oppitunnilla. Luokkakaverit epäilivät diabetesta tai jotain ja patistivat lääkäriin. Lääkäri määräsi nk. pitkään sokerirasitukseen, ainakin silloin semmoinen oli, jonka kesto taisi olla jopa neljä tuntia. Lähtötilanteessa 12 h paasto, sitten erikoissokeroitua kolajuomaa ja sokerimittaus tunnin välein. Käyrä näytti ihan normaalia paastoarvoa (tässä vaiheessa olokin oli aivan ok), sokeriliemen jälkeen verensokeri hyppäsi skaalan kattoon ja vähän ylikin, ja sen jälkeen alkoi jyrkkä lasku kunnes viimeinen arvo oli jo reilusti alle paastotason. Ja olo aivan hirveä, oksetti ja vapisin, silmien mustenemista.

    Lääkäri määräsi kaiken sokeroidun pois ja peruna sekä vaalea leipä säännöstelyn alle nekin. Näin siis 1980-luvun alussa, joten ihmekö tuo, että kiinnostuin vhh:sta varsin nopeasti. Noilla lääkärin ohjeilla kun sain oireet kuriin ihan parissa päivässä!

    Sitä taustaa vasten tuntuu perin kummalliselta lukea, että hypoglykemiaa ei muka olisi tai että se olisi hyvin harvinaista.

    VastaaPoista