Onko ylipaino oma moka?
Onko ylipaino pääosin oma moka?
Vähän harmaan sävyjä
Kuten moni totesi niin ei totaalinen kyllä-ei asetelma ole tässä oikea - että ylipaino olisi aina oma moka tai ei koskaan. Halusin tuoda itse esiin minusta hyvin piilossa olevaa "ei oma syy" -näkökulmaa ja vältin "kyllä" -näkökulmaa, koska siihen tartutaan luvattoman helposti muutenkin - jätin ainoaksi lievennykseksi harmaan sävyistä galluppiin sanan pääosin kuvaamaan, että vastaus riippuu vähän tilanteesta. Tämä siis lähinnä vastauksena ajatuksiin, ettei tilanne ole mustavalkoinen. Ei ole, mutta kummasta mahtaisi enemmän olla kyse - oma moka vai ei.
Tieto on ongelma
Olen jyrkästi sitä yleistä käsitystä vastaan, että ihmiset kyllä tietävät mistä laihduttamisessa on kysymys ja sen totesinkin. Tiedon puutteelle ollaan yleensä varsin sokeita ja se näkyi kommenteissakin. Monessa kohtaa ilmeistä oli kokemus "tiedetään miten pitäisi laihduttaa mutta ei vaan pysty/jaksa/kiinnosta.." ja hyvin suoraan tai rivien välistä oli näkyi, ettei ollut tietoa vaan oli vaan tätä "syö vähemmän, liiku enemmän, ei saisi syödä suklaata jne.." Otan esimerkkinä joitakin katkelmia KYLLÄ vastanneiden kommenteista ja ehkä lisään oman kommentin jos siltä tuntuu:
- rakastan suklaata, rakastan syömistä - niin melkein kaikki tekevät, mutta sen lausuminen on yleensä merkki kokemuksesta että laihdutuksessa sitä ei saisi tehdä ja kielii ajatuksen olevan liian tiukka
- Tiedän kyllä, mitä minun pitäisi tehdä - liikkua enemmän ja syödä pieniä aterioita muutaman tunnin välein. - öö ei.. pysyvässä laihtumisessa ei ole kyse näistä. Liikunta on bonus, painonhallinta perustuu nimenomaan riittäviin aterioihin eikä pieniin jne..
- loppuviimein vuosien epäonnistumisen jälkeen 25 kiloa ylipainoinen kokeiltuaan kaikki mahdolliset metodit, niin siltä se itsestäkin tuntuu, että ei se vika voi olla missään muussa kuin loppukäyttäjässä eli itsessäni - "kaikki mahdolliset metodit" (luen erilaiset brändätyt dieettinimet) ovat yleensä rajoittavia, liian tiukkoja, eivät puutu syömisen psykologiseen puoleen jne.. ovat monilla tavoin heikkoja.
- Kyllä voisin katsoa tarkemmin mitä suuhuni laitan ja kuinka paljon (varsinkin sitä määrää) - pyrkimys ruokamäärien hallintaan on pääsääntöisesti ongelma. Sen voi tehdä hyvin, mutta pääsääntöisesti siihen ei opasteta eikä näin käy.
Eli pidän kyllä tietopuolta aika ongelmana. Ja varsinkin silloin kun joku sanoo "tietävänsä miten laihdutuspitäisi tehdä, mutta..."
Syyllisyys hyödyllistä? Riippuu mitä se on.
Pariin otteeseen esiin nousi ajatus syyllisyydestä toiminnan edellytyksenä tai moottorina. Mikä on itselleni täysin outo ajatus - ei uusi, mutta todella vieras. Logiikka meni suurinpiirtein niin, että ilman syyllisyyttä asialle ei tehtäisi mitään ja syyllisyys kielisi siitä, että asia on itse hallittavissa ja siten sille olisi jotain myös tehtävissä sen sijaan että on vain ulkopuolisten voimien heiteltävissä. Ymmärrän nämä näkökannat mutta en oikeasti näe niissä oikein mieltä - varsinkaan jälkimmäisessä. Se kokeeko syyllisyyttä ei liity minusta mitenkään siihen onko asialle jotain tehtävissä - painolle on aina jotain tehtävissä jos keinokirjo vain tunnetaan. Syyllisyyden kokemus kertoo minusta enemmän vain siitä pystyykö näkemään koko painonhallintaa heiluttavan kokonaisuuden kirjon - mitä enemmän asia koetaan omaksi mokaksi, sitä heikommin todennäköisesti ymmärretään elintapamuutosten realiteetteja ja painoon vaikuttavien tekijöiden monimuotoisuutta. Jos masennuksen myötä nouseva paino koetaan omaksi mokaksi, niin herää kyllä kysymys ymmärretäänkö masennuksen olemusta. Eli häpeän kokemus on yhdenlainen signaali siitä, että omaa painokokonaisuutta ei nähdä hyvin, sitä yritetään ratkoa todennäköisesti vääristä paikoista huonoin keinoin - ja tämä on kokemukseni mutta myös tutkittua.
Äskeisestä hieman jatkaen eräs kokemukseni kommenteista yleisemminkin oli kohtuuttomat ja sanoisinko epärealistiset vaatimukset itselle ja muille esimerkiksi kommentissa:
"Tiedän itse vakavaa masennusta sairastaneena ja sen kautta lihoneena, että minä itse aiheutin painonnousun. Masennus ei taas ollut minun syytäni".
Enpä väitä olevani mikään masennuksen asiantuntija, mutta masennuksessa ja painonhallinnassa on paljon samaa - eikä ole sattumaa että ne yleistyvät samaan aikaan ja kyseessä on kaksi ehkä suurinta kansanterveysongelmaamme. Ihan sama kuin sanoa painonhallinnassa "älä syö niin paljoa" olisi sanoa masennusoireiselle "koita nyt ryhdistäytyä". Periaatteessa niissä on jollain logiikalla perääkin, mutta silti se on ymmärtämätöntä ja tilannetta pahentavaa. Molemmat ilmiöt ovat vahvasti stigmatisoituja, mutta tuntuu että ymmärrys masennuksesta on keskimäärin parempaa kuin ymmärrys painonhallinnasta. Masennuksen syyt kun nähdään usein paremmin ja oikeammin kuin ylipainon syyt.
Oma mokahan on periaatteessa eri asia kuin syyllisyys - mutta usein ne yhdistettiin toisiinsa ja toki itsekin nämä ajatuksessani yhdistin. Eli syyllisyys ylipäätään, mitä se on? Se voi olla kai monenlaista. Realistisen toteavaa aiemman oman toiminnan analyysiä ilman kummempia tunnekuohuja, jossa havaitaan oman toiminnan parantamisen paikkoja - joka on varmasti hyväksi mutta ei se minulle oikein kuulosta syyllisyydeltä. Kai sillä syyllisyydellä yleensä (tai ainakin itse) tarkoitetaan jotain, johon liittyy huonommuuden kokemusta ja häpeää. Ja se on ongelma!
Aika yleinen lause oli myös "aikuinen on itse vastuussa tekemisestään". Niin kai. Mutta kun painonhallinnan mahdollisuuksien siemenet kylvetään lapsuudessa. Tämän ohittaminen vain sanomalla että aikuisena senkin voi sitten korjata ja vastuu säilyy on ..öh.. jotenkin ohutta.
Parempia tuloksia isommalla sydämellä
Eli juu. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että painoasioista ei kannata syyllistyä eikä niistä kannata syyllistää. Omaa toimintaa voi ja kannattaa arvioida kriittisestikin, mutta se on eri asia kuin itsensä syyttäminen tai oman mokan hakemista - sama asia ehkä mutta eri tunnelatauksilla. Syyllistymättömyys ei ole mitenkään pois siitä että painolle voidaan tehdä paljonkin jos henkilö niin haluaa - ja todennäköisesti se auttaa asiaa. Lihavuudenkin hoito tarvitsee Forgiveness therapyn kaltaista ajattelua - eikä päänsilittelyn vuoksi vaan koska se on reilua.
Vastasin kyllä. Olen itsekin ollut pahimmillaan lähes BMI 35 ja tiesin kyllä että olen lihava ja halusin olla laiha mutta mutta... Minusta on itsestä kiinni se viimeinen tahtotila haluaako laihduttaa vai ei, sitä ei kukaan pysty laittamaan pään sisään. Toki jos jollakin oikeasti johtuu sairaudesta yms mutta eiköhän näitä ole vähemmistö lihavista.
VastaaPoistaToki on ikävää että on kaikenlaisia kirjoituksia lehdissä yms että light tuotteet auttavat laihtumaan ja ihmiset syövät jotain näkkileipää tai kaalikeittoa laihtumisen toivossa. Kannatan syvästi Patrik Sinun ajatuksia. Itse olen laihtunut juurikin vähähiilihydraattisella ja siitä on tullut elämäntapa kaikenlaisen parantaumisen (IBS jne) seurauksena - kiloklubissa olen laskeskellut ja lueskellut ja parasta siinä on juuri että kannustetaan riittävään syömiseen, elämänhallintaan eikä pelotella rasvoilla.
Kiitos.
VastaaPoistaKauniisti, ymmärtäen ja viisaasti kirjoitettu. Häpeän kokemus on halvaannuttava ja juuri siksi siitä pitäisi pyrkiä eroon oli asia mikä tahansa. Muutos lähtee itsensä arvostamisesta, kokemuksesta, että haluaa olla itselleen hyvä. Sitähän laihtuminenkin on. Kehonsa hyvänä pitämistä.
Jälleen hyvä blogikirjoitus.
VastaaPoistasain juuri käsiini ja luin tuon vinhan perän.
Häpeä sulkee monta voimavaraa, vaikka se voi toimia myös eteenpäin sysäävänä voimana. Kuitenkin pääasiassa se lukkiuttaa ihmistä. Pään sisäisten maailmojen merkitystä painonhallinnassa todellakaan ei ole riittävästi huomioitu ja siitä tulee tämä yleinen ajattelu, että ylipaino johtuu omasta selkärangattomuudesta ja että laihtuminen on oikeasti yksinkertaista ja helppo yhtälö - jos vaan haluaa. Monikin haluaa vaan ei jostain syystä kykene, vaikka yrityksen puutteesta ei voi syyttää. Pitää psyykkisistä tekijöistä muistaa sekin, että kieltämisen voimaa ei kannata aliarvioida.
VastaaPoistaMinä koen, että painonhallinta on paljon sitä, että arvostaa itseään ja haluaa olla itselleen hyvä sekä sitä, että tietopuolelta tietää ja ymmärtää myös tunnetasolla sen, mikä tekee itselle hyvää. Siinä on pitänyt ja pitää edelleen rukata korvien välistä sitä ratasta, joka säätelee miten eri asioihin suhtautuu ja minkä kokee palkitsevaksi.
Kirjoitit, että painonhallinnan mahdollisuuksien siemenet kylvetään lapsuudessa. Totta, mutta en silti korostaisi lapsuuden merkitystä, sillä ihminen on oppivainen eläin. Minäkin opin väärille tavoille vaikka kotona oli aina vain kotiruokaa (äitini ammatiltaan keittäjä eli varmasti osasi tarjota lapsille uusimpien ravitsemussuositusten mukaista ruokaa kun teki sitä työkseen), perheessä oli yhteiset ruoka-ajat, ulkona me ei syöty eikä nouroruokaa tunnettu, meillä oli määrätty karkkipäivä, eikä meillä syöty pullia, kakkuja eikä pikkuleipiä. Kahvileipää näin vain silloin, kun niitä laitettiin vieraita varten pöytään!
Ohjauksen tasosta silti hyvä esimerkki on kohdaltani: Terveydenhoitaja hoki kuin papukaija pullistuvalle kiusatulle kymmenvuotiaalle "turhat pullat pois, turhat pullat pois". Mitä minun olisi siitä pitänyt ymmärtää, kun meillä ei syöty pullaa enkä tänäkään päivänä ymmärrä tuosta hokemasta sitä, mikä pulla on ns. turha ja mikä sitten olisi tarpeellinen pulla? Edelleenkään ongelmani ei ole pullassa, mutta olen kyllä hienosti aikuisena oppinut siitäkin pitämään.
Olipa miten tahansa, en silti voi kuin syyttää itseäni siitä, että olen mättänyt kaikki ne sokerit ja rasvat jotka olen mättänyt täysin tietoisena siitä, mitä siitä seuraa. Jokin korvien välissä on kuitenkin aina ollut sillä tavalla vinossa, että vaikka seuraukset ovat tiedossa, niitä ei halua myöntää. Vähän sama kuin juopolla, jonka vanhan totuuden mukaan on käytävä ensin pohjalla jotta voi ponnistaa takaisin pinnalle.
Kun puhutaan siitä, että painonhallinnan siemenet kylvetään lapsuudesta niin eihän sillä tarkoiteta pelkästään (minun mielestä) sitä, että ovatko vanhemmmat opettaneet syömään kasviksia ja onko ollut karkkipäivä. Kyse on huomattavasti monimutkaisemmasta kokonaisuudesta, jossa lapselle rakennetaan terve suhde omaan itseensä ja sitä kautta syöminenkin asettuu sille kuuluvaan paikkaan. Eikä se välttämättä tarkoita, että ylipainoisen aikuisen vanhemmat ovat huomautelleet hänelle nimenomaan painosta vaan ongelmat ovat voineet olle jossain ihan muualla, mutta ruoasta on vain sitten tullut se keinovalikoima käsitellä asiaa.
PoistaEn nyt tällä tarkoita, että kaikkien ylipainoisten taustalla löytyy "huonot" vanhemmat.
Juuri näin. Todellakaan kyse ei ole vain syömisestä ja ruuasta lapsuudessa vaan ihan "kaikesta". Ja se kaikki muu on usein isommassa roolissa kuin varsinaiset syömisasiat.
PoistaTuota en ollut niin tullut ajatelleeksi, mutta hyvä pointti. Minulle psykologi on usein (lähes joka kerta) sanonut, etten saisi olla niin ankara itselleni. Ja luulen nyt viimein ymmärtäväni, miksi näin on ollut. Tuon ohjeen olen tosin alkanut sisäistää jo aiemmin. On tosi tuhoisaa sanoa itselleen jatkuvasti, ettei kelpaa, että on huono ja pitäisi tehdä sitä ja tätä, että olisi jonkin arvoinen.
PoistaEn tiedä miksi vanhempien pitäisi olla jotenkin "huonoja", kun meillä kaikilla on elämänhistoriamme, sukuperintömme ja persoonallisuutemme? Kaikki se jollain tapaa siirtyy lapsille, vaikkei sitä tarkoituksella heille siirtäisi. Kun lapset kuitenkin ymmärtävät niin paljon, tai ainakin ymmärtävät asiat omalla tavallaan. Sitten on tietysti vielä yleiset kasvatusmallit ja yhteiskunnan + lähipiirin vaikutus.
Mielenkiintoista pohdintaa niin tässä kuin edellisessä kirjoituksessa.
VastaaPoistaPari tosiasiaa lopussa olevien väitteideni taustalle:
-- IHAN KAIKKI tunteemme ja sitä kautta toimintamme on seurausta tasan yhdestä asiasta: omista ajatuksistamme. Kyllä, jopa silloin kun näennäisesti jokin tilanne näyttää laukaisevan ne.
-- Sillä hetkellä kun teemme tietyn valinnan, uskomme sen olevan paras mahdollinen tai vähiten huonoin mahdollinen ratkaisu.
-- Jälkikäteen antamamme selitykset tietylle valinnalle ovat yleensä toiset kuin todelliset syyt valintaan valintahetkellä.
-- Mielemme on erikoistunut käyttämään oikoteitä ja patenttiratkaisuja ja siksi valitsemme kerta toisensa jälkeen toimintatapoja, jotka joskus aiemmin ovat näyttäneet toimivan jollain lailla -- kunnes näemme paremman tavan toimia.
-- Syvä, pysyvä muutos ajattelussa ja sitä kautta tunnekokemuksessa ja toiminnassa voi tapahtua yhdessä silmänräpäyksessä, kun näemme ongelmamme täysin uudessa valossa ja/tai saamme ahaa-elämyksen siitä, mikä on parempi vaihtoehto.
Ylläolevat väitteet ovat faktoja, jotka pystyn pyydettäessä todistamaan oikeiksi (esim. tässä perustelut sille, miksi ja miten nopea muutos on mahdollista: http://kutri.net/2012/02/maailman-mahtavin-muutosvoima/ )
Sitten edelliseen perustuvat omat väitteeni, joiden uskon olevan ainakin useimmissa tapauksissa totta (mutta varaan oikeuden olla jossain tapauksissa väärässä):
Suurin syy siihen, että joku epäonnistuu kerta toisensa jälkeen laihduttamisessa on se, että yksi osa hänessä ei usko että laihduttaminen on oikeasti pakollista ja/tai ylipaino on niin haitallista, että siitä pitäisi hankkiutua eroon.
Toisin sanoen: olet ylipainoinen, koska jollain tasolla et juuri nyt koe sitä niin isoksi ongelmaksi tai laihtumista niin hyväksi asiaksi että sinun kannattaisi laihduttaa. Koska luet tätä juuri tässä blogissa tiedän että sinä tiedät jo ihan varmasti MITEN pitäisi laihduttaa.
Näin ollen ylipainosi ei ole "oma moka" vaan oma valintasi. MIKÄ ON HYVÄ JA KAUNIS ASIA! Koska olet valinnut ylipainosi, voit mikä hetki tahansa valita laihtumisen. Et ole koskaan muiden tai olosuhteiden armoilla!!!
Ainoa "moka" on se, että yrität motivoida itseäsi laihduttamaan valehtelemalla itsellesi että haluat koko sydämestäsi laihtua, kun oikeasti yksi osa sinussa EI halua laihtua.
Kun näet mitä hyötyä uskot itsellesi olevan ylipainosta tai siitä ettet laihduta ja mitä haittaa uskot olevan laihduttamisesta, voit lähteä miettimään palvelevatko nämä näkemykset vielä sinua vai eivät.
Mitä sitten taas tulee varsinkin normaalipainon sisällä laihduttaviin, niin olen havainnut monen yrittävän laihduttamalla ratkaista ongelmia, joilla ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa -- eli esim. saada itsensä tuntemaan olonsa rakastetummaksi, halutummaksi, menestyneemmäksi, paremmaksi ihmiseksi jne.
Kun lähdetään etsimään suoraan vastauksia näihin muihin tarpeisiin jollain muulla tavalla kuin laihduttamalla, laihduttamisesta tulee arkinen käytännön asia, joka sen pitäisi olla.
SUMMA SUMMARUM: jos sinulla liittyy laihdutukseen, syömiseen ja painoosi voimakkaita (negatiivisia) tunteita, silloin jokin oikotie- tai patenttiratkaisuajattelutapa vaatii uudistamista.
Laihdutus suorituksena voi olla -- ja sen kuuluukin olla -- täysin tunnetasolla neutraali asia -- samalla tavalla kuin vaikkapa hampaiden pesu tai suihkussa käyminen.
Ja joo, minäkään en voi pistää kenenkään päähän mitään ajatuksia (en edes hypnoosilla), mutta minä tiedän mistä suunnasta sinun kannattaa alkaa etsiä vastauksia ongelmiisi ja kysymyksiisi, jos haluat nähdä itsesi, laihduttamisen, ylipainosi ja elämäsi uudessa valossa.
VastaaPoistaKannattaako P.B. metodeitasi, vai millä mandaatilla mainostat tuotteitasi täällä. Jos ihan omalla luvallasi, niin annatpa itsestäsi epämiellyttävän vaikutelman. Enpä tuollaisen tukea elämääni huolisi.
PoistaYmmärrän pointtisi -- en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Olen aika superfiilareissa koska koen nähneeni mikä on todellinen ongelma laihdutuksen epäonnistumisen takana. Suosittelen itse jengille Patrikin blogia ja kirjoja enkä näe omaa juttuani mitenkään kilpailevana koska laihdutuksen tekninen puoli (ts. mitä syödä, milloin, miten liikkua jne.) ei ole minusta (enää) kiinostavaa. Poista Patrik rauhassa viestini jos ärsyttävät. :-)
PoistaNiin ja tällä 16 minuuttia pitkällä videolla puhun mm. tunteettomasta laihdutuksesta: http://vimeo.com/37403020
VastaaPoistaVastasin ei, koska minusta ylipainon taustalla voi olla jotain muita ongelmia. On tietysti olemassa niitäkin tapauksia, että kyseessä on oma syy, mutta syyttelyllä ja sormella osoittamalla ei tilanne muutu ainakaan paremmaksi. Syyttely voi pahimmillaan lannistaa. Laihduttaja tarvitsee myös henkistä apua riippumatta siitä, onko ylipaino itseaiheutettua tai jostakin muusta syystä johtuvaa.
VastaaPoistaMä jo aikaisemmin vastasin "ei". Oma valinta - no ei sitäkään, tai sitten on oma valinta myös syntymä tietynlaiseen perheeseen, joka on tietyssä sosiaalisessa asemassa ja tietyn arvomaailman ympäröimä.
VastaaPoistaEn tiedä, miten paljon eri tavalla ajattelisin ylipainosta, jos olisin joskus lapsena tai nuorena ollut normaalipainoinen. Kun muiden nahkoihin en voi ujuttautua, niin mulla on vain omat kokemukseni, ja niihin sisältyy lihava lapsuus ja lihava nuoruus. Huonoa ohjausta sain minäkin. Kouluterveydenhoitaja näytti, miten painokäyräni menee kaikkien taulukoiden yläpuolelle ja sanoi: "Painon kuuluu olla tässä taulukossa, mutta sinun painosi on täällä ylhäällä". Hän piirsi pienen pisteen sinne, missä painoni oli. Siinä sitä tuijotin pistettä, eikä minulla ollut aavistusta siitä, mitä olisi pitänyt tehdä.
Omaan laihtumiseeni liittyy vahvasti sen tajuaminen, että juuri minä voin laihtua. Aiemmin olin kuvitellut, että lihavuus kuuluu omaan olemukseeni erottamattomasti, samalla tavalla kuin teerenpilkut (joita minulla on runsaasti) tai paksut hiukset. Teerenpilkkuja, paksu tukka, paksu tyttö = ulkoinen minä.
Oli hämmentävää huomata, että omaan painoon voikin vaikuttaa. Sittemmin vaikutin painooni liikaakin ja olin alipainoinen. Liika laihuus oli minulla itserankaisua sellaisessa elämänvaiheessa, jossa koin itseni tyhmäksi ratkaisemattomien ongelmien kanssa. Tämänhetkisessä puheessa lihavat esitetään monesti niinä tyhminä, jotka vasiten valitsevat lihavuuden vastoin kaikkea valistusta ja faktatietoja. Tyhmän tai syyllisen leima tuskin kannustaa ihmistä.
Hyvä vastaus, mutta tässä kuvauksessasi on jotain niin surkuhupaisaa että fiilis oli oikeasti samaanaikaan ahdistusta ja hymyilyä:
Poista"Huonoa ohjausta sain minäkin. Kouluterveydenhoitaja näytti, miten painokäyräni menee kaikkien taulukoiden yläpuolelle ja sanoi: "Painon kuuluu olla tässä taulukossa, mutta sinun painosi on täällä ylhäällä". Hän piirsi pienen pisteen sinne, missä painoni oli. Siinä sitä tuijotin pistettä, eikä minulla ollut aavistusta siitä, mitä olisi pitänyt tehdä."
Voin visioida mielessäni sen ison kysymysmerkin nuoremman sinäsi päälle.
olet siis niiiiiin samoilla jäljillä kuin minäkin. Elin ensimmäiset elinvuoteni kai normaalipainoisena mutta en muista siitä mitään. Sen jälkeen seuraavan kerran vasta kolmekymppisenä. Se oli mieltä mullistavaa. Minä voin. Minä saan. Ja sitä rumempi on nyt mielipaha ja härskimpi sadattelu mielen perukoilla, kun raskaus ja lapsen saaminen toivat sen kaiken takaisin. Mutta nyt minä tiedän että minä voin ja minä saan. En suostu alistumaan. Ehkä minut on tarkoitettu jossakin kohtalon kirjassa, että minun kuuluu olla se lihava. Minun ristikseni on asetettu se, jotta maailmassa jokin kosminen tasapaino säilyy (lue ja vertaa: sosiaalisissa suhteissa jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä, myös sillä päähän potkitulla). Aion silti taistella vastaan kynsin hampain, koska nyt tiedän, että sen ei tarvitse olla niin. Minä saan valita. Minulla on oikeus valita. Minulla on velvollisuus valita. Minulla ei ole enää lihavan identiteettiä.
PoistaMinä vastasin "kyllä", mutta oikeastaan olisin halunnut vastata "kyllä ja ei". Katri on oikeassa siinä, että ainakin jollakin tasolla ylipainoinen, joka pysyy ylipainoisena, ei sisimmässään haluakaan laihtua.
VastaaPoistaSe, että ylipainosta syyllistyy, johtuu tietenkin siitä, että kaikista mahdollisista kanavista meidät on tupattu suut silmät täyteen terveysvalistusta, kuinka ylipaino aiheuttaa sydäntauteja, diabetesta, korkeaa verenpainetta, syöpää, impotenssia ja vaikka mitä. Tottahan siitä nyt syyllistyy, kun ihan itse omilla toimillaan aiheuttaa itselleen vakavan sairauden tai ainakin sairautta ennustavan oireen!
Toinen syyllisyyttä aiheuttava asia on tietenkin yleinen mielipideilmasto, jossa ihminen saa olla suurinpiirtein mitä muuta tahansa, mutta ei ylipainoinen. Ylipainoisen (ainakin naisen) kuuluu edes olla laihduttavinaan, jos ei oikeaa yritystä olekaan. Ylikilonsa hyväksyvä nainen (miehillä paine on jostain syystä paljon pienempi) ei kerta kaikkiaan ole sosiaalisesti hyväksyttävä.
Omasta taustastani tiedostan sellaisen "ongelman", että meillä arvostettiin hyvää ruokaa (ja herkkuja, mutta huomatkaa, että niitä oli tarjolla 50-luvulla ehkä pari prosenttia nykyisestä määrästä) ja ruoka liittyi aina johonkin mukavaan. Ehkä tapa lohduttautua tai etsiä syömisestä parannusta pitkästymiseen, turhautumiseen tai muihin ikäviin tunteisiin tulee sieltä. Ylipainosta olen kärsinyt koko aikuisikäni ja laihduttanut varmaan 60 kiloa eri vaiheissa (ja lihonut aina takaisin). Pari viime vuotta olen onnistunut pitämään painon jokseenkin vakaana, mutta en ole tyytyväinen painooni, koska sitä on ainakin 15 kiloa liikaa.
Itsetunto-ongelmia minulla ei ole koskaan ollut, viisaat vanhempani hyväksyivät minut aina sellaisena kuin olin. Tekojani saatettiin arvostella ankarastikin, mutta persoonaani ei koskaan asetettu kyseenalaiseksi.
Itse vastasin kyllä, koska oman ja ilmeisesti myös yleisesti vallitsevan maailmankuvan mukaan ihminen on tekee itse omat valintansa ja liian energian tunkeminen suuhun on tavallaan oma valinta. Pääsääntöisestihän kukaan ei pakota ketään syömään enempää kuin on tarve. Mutta asiahan ei ole niin yksinkertainen ja se oli ilmeisesti Patrikin sanoa (ainakin niin käsitin asian)
VastaaPoistaAsiaa voi tarkastella vaikka samalla tavalla kuin markkinointiihmiset katsovat ostopäätöksen syntymistä. Terveellisen ruoan/terveellisen elämäntavan ostopäätökseen vaikuttavat:
Ulkopuoliset ärsykkeet, kuten markkinointi ja se ympäristö missä elämme. Minkälaisia markkinointiviestejä saamme seurata? Mitä poliittisia päätöksiä tehdään?
Sitten on se "ostajan musta laatikko", jossa onkin kulttuurilliset vaikutteet, sosiaaliset vaikutteet, kuten perhe ja tuttavapiiti, Henkilokohtaiset vaikutteet, kuten elämänvaihe, taloudellinen tilanne, elämäntyyli ja persoonallisuus ja sitten psykologiset vaikutteet.
Nämä kaikki vaikuttavat jollain tavalla syntyvään ostopäätökseen, mutta yksikään ei selitä sitä täysin.
Ajatellaan vaikka lisäke valintaa. Vihanneksia vai ranskanperunoita.. Voit valita ranskanperunat, koska olet nähnyt juuri mainokset, jossa niiden terveellisyyttä korostetaan sillä, että perunat ovat kotimaisia ja ne paistettu rypsiöljyssä ja lisäksi niitä on paremmin saatavilla ja ne ovat edullisempia. Lapsuudessa kotona on kuitenkin syöty aina vihanneksia ja terveellisesti ja pohjimmiltasi tiedät, että vihannekset ovat parempi vaihtoehto (mutta ranskalaisilla on herkuteltu, kun on tehty jotain hyvin ja nythän on perjantai ja työviikkoa takana.) Tiedät muutenkin lehdistä ja muista lähteistä saatujen tietojen mukaan, että kasvikset ovat terveellisiä. Olet kuitenkin sinkku ja rahaa on käytettävissä vähän, joten ranskalaiset ovat kätevämpi vaihtoehto. vihanneksista kun menee puolet hukkaan, koska saattaa meni parikin päivää ennenkuin syöt seuraavan kerran kotona. Lisäksi koska äiti on aina kotona tehnyt ruoan, niin et edes osaa tehdä niistä vihanneksista mitään maistuvaa vaihtoehtoa.
Jos tässä tilanteessa valitsee terveyden ja laihtumisen "huonomman" valinnan, niin onko se täysin oma valinta ja sitä myöten syy, kun lihoo/ei laihdu? Vai näiden kaikkien asioiden summa?
Kuinka moni ajattelee hoikan ihmisen tunkevan suuhunsa pitsaa? Kyllähän hän yleensä sitä ennemminkin syö kuin tunkee. Nyt Patrikin kahden kirjoituksen keskustelut ovat täynnä mättäämistä ja tunkemista. Jotenkin hämmentävää miten ylipainon ympärillä kielenkäyttö ihan vaan huomaamatta muuttuu painostavaksi.
VastaaPoistaHyvä pointti! *peukalo ylöspäin*
PoistaEräs ravitsemusterapeutti näytti laihdutusryhmälle kuvan lounas-annoksesta, jossa oli mm. kermaperunoita. Ruoka oli asetettu lautaselle aika lailla lautasmallin mukaisesti. Ravitsemusterapeutti kysyi "oppilailtaan" mikä tässä on huonoa. "Kiltti oppilas" osasi vastata, että ne kermaperunat.
PoistaTuli paha mieli "kiltin oppilaan" puolesta.
Itselle keskusteluista on jäänyt päällimmäisenä mieleen kapeakokemuksinen ja ymmärtämätön suhtautuminen ylipainon taustoihin monella kohtaa - ja sitä kautta ylipainon syyllistäminen. En pannut edes merkille, että osana sitä kokonaisuutta kielenkäytössä on tätä "tunkemista". Hyvä huomio!
PoistaVoi olla, että oma ankarahko suhtautuminen lihavuuteen johtuu etupäässä ankarasta suhtautumisesta omaan itseen. Olen sinänsä suht onnistuneesti laihduttanut ja pysynyt normaalipainoisena ja aina kokenut, että se on minun omalla vastuullani tehdä niin. Lisäksi koen jonkinasteista allergiaa sitä kohtaan, kun syitä etsitään jatkuvasti jostain muualta kuin itsestä, syy on ties missä aina alkaen auringonpilkuista ja mediasta päättyen johonkin maan magneettikentän vetovoimaan ja vanhempiin. Ihmiset tuntuvat tässä olevan kovin ääripäisiä, monet syyttävät vain itseään ja toiset taas eivät näe itsessään mitään syytä, muualla vain. Kultainen keskitie olisi kai paras, että ymmärtäisi valintojensa taustalla piilevät syyt, mutta myös sen, että oma valinta on kuitenkin itse tehty.
VastaaPoistaJollekulle oman vastuun korostaminen voi olla "ohutta", mutta itselleni se on ollut avain onnistumiseen. Oma vastuu ei minusta ole samaa kuin syyllistyminen tai syyllisyyden tunteminen, en kannusta jälkimmäiseen. Se on vain sitä tosiaan, että hyväksyy tehneensä itse omat valintansa, vaikkakin tiettyjen taustasyiden motivoimana ja ennen kaikkea se merkitsee sitä, että silloin asioille voi tehdä jotain. Eipä sillä nyt väliä, millä sen seikan oivaltaa, että pystyy itse vaikuttamaan asioihin, onko se oman vastuun korostaminen vai joku muu, mutta se lienee aika olennainen juttu kuitenkin. Eihän kenenkään elämä oikein muutu, jos ei oivalla, että 1) sille voi tehdä jotain ja 2) sille tekee jotain. Siihen kai Patrikkin lopulta tähtää, että asiakkaat muuttaisivat elämäänsä ja suhtautumistaan syömiseen ja laihtumiseen.
Samalla peräänantamattomuden ideologialla minä olen aina onnistunut pysymään hoikkana, kun lapsenpyöreydestä pääsin. Eli tarkkailua ja systeemejä 15-vuoiaasta saakka. Paitsi raskausaikana lihoin, mutta laihduinkin sen jälkeen kuin itsestään :P Se auttaa myös onnistumaan, jos kerta kaikkiaan ällöää läskiä niin paljon, ettei kestä sen huomattavaa kertymistä kroppaan, jolloin hoikkuudesta tulee on normaalin toimintakyvyn edellytys.
PoistaItseinho voi toimia sinulla, minulla se missään tapauksessa ei toimi. Jos alkaisin inhota läskejäni, rupeaisin todennäköisesti vain syömään entistä enemmän. Monelle itseinho on myös ollut ensi askel kohti anoreksiaa ja muita syömishäiriöitä.
PoistaEn oikein usko, että ihminen jaksaa vuosikaudet, vuosikymmenet, vahtia jokaista suupalaansa. Kun elämään tulee muita - oikeita - murheita, unohtuvat omat ympärysmitat aika äkkiä, rohkenen veikata. Ei aina tietenkään, mutta useimmiten. Ainakin minä tunnen vain sellaisia hoikkia keski-ikäisiä, jotka ovat aina osanneet syödä vain sen verran kuin kuluttavat. Heidän ei siis ole koskaan tarvinnut erityisesti tarkkailla syömisiään.
En kyllä ymmärrä juuri tätä, että miksi "oma vastuu" muuttuu jatkuvasti "itseinhoksi" tai "syyllisyyden korostamiseksi". Eiväthän ne ole yhtään sama asia! Ei se, että ottaa vastuun valinnoistaan tarkoita, että inhoaa itseään. Itse asiassa minusta se on melkeinpä päinvastoin oman itsen arvostamista.
PoistaLäskiensä inhoaminen on sekin kyllä hyvin henkisesti kuluttavaa, mutta arvelen, että jollain tapaa ihmisen on oltava tyytymätön itseensä, jos hän ylipäätään ryhtyy laihduttamaan. Muutos yleensä edellyttää tyytymättömyyttä siihen, mitä pyrkii muuttamaan. Vai yrittävätkö ihmiset useinkin muuttaa asioita, joista pitävät ja joihin ovat tyytyväisiä?
Syyllisyys ja Häpeä.
VastaaPoistaKun ne menevät naimisiin niin mikä niiden lapsen nimi on?
Alkoholismi on nykyään tunnistettu sairaus. Alkoholistiksi tullaan monesta syystä, mutta siitä huolimatta se on yksilö itse joka sitä viinaa kaataa kurkkuunsa. Silti sen on nykyään sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti tunnustettu sairaudeksi johon tarvitaan hoitoa ja saadaan hoitoa. Melkein väittäisin että alkoholismi sairautena on jo nykyään yleisellä tasolla melko neutraali asia.
Mutta annappa olla kun kysymyksessä on syöppö. Syömiseen ja painoon ja niiden hallintaan tai hallitsemattomuuteen liitetään hirveän paljon ikäviä ajatuksia, tunteita ja argumentteja. Mistä syöppö voi saada apua ja riittääkö se terveydenhoitajan näyttämä painokäyrä tai ravitsemusterapeutin luento? Asenneilmastossa olisi vielä paljon kehitettävää:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1509224/iso-osa-ahmintahairiopotilaista-ei-hae-apua
Yksin oman kirjoitukseni pointti oli, että tuo syyllistäminen kaikesta "ei menestymisestä" on yleistä nykypäivänä. Menestyminen on kiinni itsestä. Jos et ole menestynyt liikemies vaan "vain kassalla", niin et ole yrittänyt/opiskellut jne. tarpeeksi. Alkoholiriippuvuutta aletaan pikkuhiljaa tunnustamaan sairaudeksi, mutta tupakan polton lopettaminen "on itsestä kiinni".
VastaaPoistaLieneekö tämä amerikkalaista "kylmää ajattelua" vai mistä tämä jako menestyjiin ja häviäjiin on yhteiskunnassa tullut? Vaikka sitä itsekin yrittää ajatella, että "ei se ole niin yksinkertaista", niin silti itseltä pääsee Freudilainen lipsahdus "tunkea ruokaa"... just :(... Toisaalta lahdutusfoorumeillakin on kuvat "Onnistuneista"..
Mutta hyvä, että Patrik yrität omalta osaltasi muuttaa näitä kylmiä yleisiä asenteita... Siinä onkin työnsarkaa.
"Se on ihmisen oma syy jos se käyttäytyy itselleen tuhoisalla tavalla." Mutta miksi se käyttäytyy itselleen tuhoisalla tavalla? Miksi se ei arvosta itseään tarpeeksi? Tuskin siksi, että se on sen mielestä hauskaa ja hienoa ja hyvä asia. Tuskin se on myöskään oma tahto ja valinta ainakaan alun perin. Kukaan ei synny itsetuhoisena ja itseinhoisena.
VastaaPoistaMinusta tässä on yksi tärkeä ylipainon syy, ja mikäli olen Patrik sinua oikein ymmärtänyt, itsekin ajat takaa jotain tällaista. Olenko oikeassa?