tiistai 29. maaliskuuta 2011

Pitääkö mielesi nälkää?

Selailin tuossa lempitiedelehteni Appetiten uutta numeroa ja siellä oli lisätutkimusta aiheesta joka on mielestäni lysti esimerkki ihmismielen koukeroista mutta myös huomioitavaa käytännön syömisessä. Ja aihe nyt oli omien ennakkokäsitysten vaikutus kylläisyyteen lyhyellä aikavälillä. Melko iso osa omaa työtäni on asiakkaiden nälkä-kylläisyysviestien pohtiminen ja nämä teemat näkyvät myös käytännössä varsin usein eli henkilöllä joka ei usko jonkun ruuan pitävän nälkää se nälän tunne myös tulee aika nopeasti. Ja toisinpäin eli jos uskotaan tulevan pitkäksi aikaa kylläiseksi niin sitten myös tullaan.

Nyt tätä asiaa katseltiin tutkimusasetelmassa jossa henkilöiden annettiin uskoa että heille tehdään smoothie pienistä tai isoista annoksista vaikka oikeasti se oli kaikille saman kokoinen. Ja toki se sitten meni niin että jos uskoi saaneensa jykevän smoothien niin nälkä oli pienempi ja toisinpäin. Vastaavia tutkimuksia on kyllä tehty enemmänkin.

Tämä ei ole mitenkään pois siitä, että ruuan erilaiset fysiologiset vasteet vaikuttavat nälkään ja kylläisyyteen paljonkin ja siinä onkin paljon yksilöllistä variaatiota taustoista riippuen. Mutta toinen puoli kolikkoa syömisen hallinnassa ja nälänsäätelyssä on aina se oma mieli - tämä on vain yksi esimerkki monista. Noin yleisesti ottaenhan nälänsäätelyssä ja syömisen hallinnassa on paljonkin itsensä toteuttavia ennustuksia - jos pelkää että syö liikaa niin syö liikaa, jos pelkää että nälkä iskee kesken kaiken niin se iskee, jos pelkää lihovansa niin lihoo, jos uskoo jonkun syömisjutun toimivan itsellä niin se isolla todennäköisyydella myös toimii jne..

Riippumatta ruokavalion teknisistä ominaisuuksista osa hyvää syömistä onkin vapauttaa mieli ja löytää luottamus omaan syömiseen - jos se on sattunut matkalla hukkumaan kuten monelle on käynyt.

2 kommenttia:

  1. Tuota pystyy hyödyntämään aika hyvin käytännön ohjaustyössä. Tuloksia saa kunhan on vain jokin uskottava systeemi johon ihminen kykenee sitoutumaan. Tietenkin vielä parempi, jos systeemi on terveyttä ja hyvinvointia edistävä :)

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllähän tuo käytännön sovellus on just noin yksinkertainen :)

    VastaaPoista