tiistai 29. maaliskuuta 2011

Pitääkö mielesi nälkää?

Selailin tuossa lempitiedelehteni Appetiten uutta numeroa ja siellä oli lisätutkimusta aiheesta joka on mielestäni lysti esimerkki ihmismielen koukeroista mutta myös huomioitavaa käytännön syömisessä. Ja aihe nyt oli omien ennakkokäsitysten vaikutus kylläisyyteen lyhyellä aikavälillä. Melko iso osa omaa työtäni on asiakkaiden nälkä-kylläisyysviestien pohtiminen ja nämä teemat näkyvät myös käytännössä varsin usein eli henkilöllä joka ei usko jonkun ruuan pitävän nälkää se nälän tunne myös tulee aika nopeasti. Ja toisinpäin eli jos uskotaan tulevan pitkäksi aikaa kylläiseksi niin sitten myös tullaan.

Nyt tätä asiaa katseltiin tutkimusasetelmassa jossa henkilöiden annettiin uskoa että heille tehdään smoothie pienistä tai isoista annoksista vaikka oikeasti se oli kaikille saman kokoinen. Ja toki se sitten meni niin että jos uskoi saaneensa jykevän smoothien niin nälkä oli pienempi ja toisinpäin. Vastaavia tutkimuksia on kyllä tehty enemmänkin.

Tämä ei ole mitenkään pois siitä, että ruuan erilaiset fysiologiset vasteet vaikuttavat nälkään ja kylläisyyteen paljonkin ja siinä onkin paljon yksilöllistä variaatiota taustoista riippuen. Mutta toinen puoli kolikkoa syömisen hallinnassa ja nälänsäätelyssä on aina se oma mieli - tämä on vain yksi esimerkki monista. Noin yleisesti ottaenhan nälänsäätelyssä ja syömisen hallinnassa on paljonkin itsensä toteuttavia ennustuksia - jos pelkää että syö liikaa niin syö liikaa, jos pelkää että nälkä iskee kesken kaiken niin se iskee, jos pelkää lihovansa niin lihoo, jos uskoo jonkun syömisjutun toimivan itsellä niin se isolla todennäköisyydella myös toimii jne..

Riippumatta ruokavalion teknisistä ominaisuuksista osa hyvää syömistä onkin vapauttaa mieli ja löytää luottamus omaan syömiseen - jos se on sattunut matkalla hukkumaan kuten monelle on käynyt.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Nettiravitsemusdebatin nostalgiaa

Nuo kaksi aiempaa blogia olivat itse asiassa kuukauden vanhoja juttuja omilta kotisivuiltani ja nyt kun aloin pohtimaan tämän saitin oikeasti ensimmäistä postausta niin päätin ottaa hieman historiallista perspektiiviä siitä miksi netissä on kiva välillä kirjoitella asioista mutta miksi myöskään en sitä ole juuri vapaa-ajalla tehnyt (Kiloklubin lasken vaikka työksi).

Ammoin olin kohtuuaktiivinen keskustelija aikansa "kuumimmassa" kuntoilutietoisten nettipalvelussa keho.net  koska siellä oli mukava meininki hyvinkin eri ravitsemusnäkemyksien kanssa. Tätä postausta varten kaivelin vuosien takaa joitakin esiin tulleita keskusteluja ja aiheet ovat ihan samat kuin tänäkin päivänä foorumeilla. Jos joku ajattelee että nyt on tosi kuumaa jutella voista, vähähiilihydraattisista ja hiilareista niin oma muistikuvani on etteihän julkisuudessa ole viime kymmeneen vuoteen muusta juteltukaan - keho.net vahvisti tämän.

Katsokaapa vaikkapa nämä ammoiset ketjut viime vuosikymmenen alkupuolelta:
Hiilihydraatteja ei tarvita
Voi vs. margariini
Heikkilä ja rasvat

Ja olipas lystiä lueskella noita ketjuja, sillä samalla huomasin kuinka se on ollut kasvualustana monelle tänäkin päivänä aktiiviselle toimijalle ja useampikin henkilö nimimerkin takana on tuttu sellaiselle joka hiukkasen selailee ravitsemus- tai liikuntasaitteja tänäkin päivänä. Jason, Tigerclaw, Juha H, Hullu Luumu, .... Ja varmaan siellä on myös monia joiden henkilöllisyyttä en tiennyt ja hekin näkyvät tänä päivänä. Jokainen joka tunnistaa itsensä voisi hyvinkin ilmiantaa itsensä kommentoimalla - minä en raaski. Päästäänpähän samalla tutkimaan oliko niissä jutuissa mitään tolkkua 6-8 vuotta sitten :) Nythän vain Anssi Manninen ja minä joudutaan tilille vanhoista sanomisista nimimerkkivalintojen vuoksi. Tosin varsin pitkälle allekirjoitan sanomani yhä ainakin noin mitä äkkiseltään osui silmään.

Mutta samalla niistä ketjuista näkyy miksei keskustelupalstat vapaa-ajalla nykyään innosta ja täytyy kyllä myöntää että aika vähän nämä uudet sometkaan vaikka haluaisinkin ja yritän innostua niistä. Syy on henki ja fiilis. Vaikka eri mieltä ehkä ollaankin asioista niin keho.netin turinoissa ei ole lainkaan samassa mittakaavassa tälle päivälle tyypillistä aggressiivisuutta ja pahansuopaa kinastelua. Vastaavasti toisten kunnioitus oli eri tasolla kuin mihin ainakaan itse nykyään törmään ja mukaan mahtui hyvin monenlaisella pohjalla kunhan oli jotain muutakin sanottavaa kuin vain kinata ja jankata samaa - mm. Kehon kunkuksi valittiin kaikkia näkökantoja, taustoja, sukupuolia ja tyylejä :) . Ja jotenkin tuntui että asiaakin oli enemmän ja ihan hatusta vedettyjä teorioita vähemmän.

Olkoonkin että aika olisi kullanut muistot mutta silti toivoisin näkeväni enemmän samankaltaista hyväntuulista debatointia ja jutustelua syömisestä. Nykyään asioista jutellaan niin ohimosuonet pullollaan toisista pahinta ajatellen. Jos ottaisi sen linjan että kaikki täällä netissä kirjoittelevat haluavat ihmisten syövän paremmin mutta siihen on niin monta näkökantaa kuin kirjoittajaakin - oikeassa ei ole kukaan mutta muita voi koettaa opettaa (ei todnäk toimi tosin :) )ja muilta voi oppia. Ja siinä sivussa voi jopa joskus naurahtaa. Ainakin tässä blogissa yritän vaalia tätä henkeä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Ostetut ravitsemustutkijat - köyhää ajattelua

Tasaisesti kuulee kommentteja joissa ravitsemustutkijoiden mielipiteiden takana uskotaan olevan ”taustalla jylläävä elintarviketeollisuuden raha” joka on jyrännyt yli puolueettomuuden ja arvostelukyvyn. Rahan valtaa en väheksy, mutta kun kuulen tuon niin ensifiilis on usein huvittunut, mutta joskus harmitteleva koska tuolta pohjalta on hankala debatoida. Tänään sain tämänkaltaista meiliä erään lisäainejutun pohjalta ja kun asia taas nousi esiin niin mieleeni juolahti että josko nyt hieman valottaisi esimerkinomaisesti mikä siinä on koomista.
Yleisesti ottaen sanoisin, ettei Suomessa elintarviketeollisuuden syytämä raha ravitsemustieteilijöidelle vaikuta heidän mielipiteisiinsä. Koska SITÄ RAHAA EI OLE. En tiedä mistä ihmeestä on tullut sellainen mielikuva että ravitsemustutkijoiden tutkimukset, palkat tai oikeastaan mikään rahallinen panos olisi riippuvainen elintarvike- tai lääketeollisuuden panostuksesta. Kyllä ne rahat tulevat ihan muualta ja yleisesti ottaen erilaisista ministeriöiden, RAY:n, TEKESin, EU:n tai vastaavien hankerahoituksista – jostain tämäkin data varmaan löytyisi mutta olisin äimistynyt jos teollisuuden osuus koko suomalaisesta ravitsemustutkimuksesta olisi lähelläkään 10 %:a (nyt joku osaava kaivamaan ne luvut jos ne on olemassa…). Ja en tunnu olevan ainoa joka on samaa mieltä sillä pikaisella haulla tuli tällainen artikkeli vastaan ja huomatkaa erityisesti lause: "Suurimpia pullonkauloja ravitsemustutkimuksen etenemiseksi on rahoituksen pitkäjänteisyyden puute ja niukkuus, erityisesti teollisuuden rahoitus on niukkaa."

Noin muutenkaan ei työn erilaisissa toimenkuvissa törmää elintarviketeollisuuteen kuin ihan satunnaisesti. Uskon myös olevani tässä suhteessa aika tyypillinen ravitsemustutkija. Toki tilanne voi olla yksittäistapauksissa erilainen: voi olla yksittäisiä tutkimuksia jossa teollisuus on isolla osuudella liikkeellä ja niiden tuloksiin tuleekin suhtautua normaalia kriittisemmin jos ei muusta niin julkaisuharhasta johtuen.

Lienee turhaa vakuutella riippumattomuutta ammattikunnassa, joten annan omien lukujeni puhua puolestaan ja niiden pohjalta voi arvioida ”myisittekö te itsenne” niillä luvuilla. Olen ollut puolinainen tutkija kohta 12 vuotta ja heitän lonkalta että tutkimuksiin on mennyt muutama miljoona euroa (mukana mm. EU:n monikeskushanke). Koko tästä rahoituksesta elintarvike- tai lääketeollisuus on maksanut noin 5000 euroa yhdessä tutkimuksessa jossa käytimme VLCD-tuotetta laihdutusvaiheessa. Toinen pointti on, että minun suustani ei ole varmaan koskaan kuulunut mitään hirveän positiivista VLCD-tuotteista, joten noin laajemminkin rahan läsnäolo ei tarkoita mielipiteen ostoa. Se tutkimusrahoituksesta.

Entäs ne muut tulot? Ne isot voitelurahat henkilökohtaisille tileille :) Laskin juuri itseltäni kuinka suuri osa tuloistani vuosien 2007-2010 aikana tuli edes etäisesti elintarvike-lääketeollisuuteen liittyviltä tahoilta. Vastaus on hitusen yli 1 % kokonaistuloista ja ne koostuivat painonhallintaoppaan tekemisestä, neljästä työhyvinvointiluennosta yritysten henkilöstöille ja kahden artikkelin kirjoittamisesta. En jaksa laskea pidemmälle taaksepäin koska tiedän ettei se koskaan aiemmin ole ollut senkään vertaa. Jos joku uskoo ihmisen myyvän ajatuksensa näillä suolapähkinärahoilla niin olen sanaton. Jos joku ei usko lukuja niin ei voi mitään.

Puheet elintarviketeollisuuden vaikutuksesta ravitsemusihmisten mielipiteisiin Suomessa ovat hassuja. Tuohon heikkoon selitykseen vetoavat minusta ihmiset, jotka uskovat olevansa oikeassa eivätkä pysty näkemään muita syitä sille että joku on eri mieltä asiasta.

Todennäköisesti ne erimielisyydet selittyvät kuitenkin tiedon määrällä, näkökantaeroilla, valmiudella muuttaa ajatuksiaan, erilaisilla suhteellistamisilla ja miten kaikilla tavoin me nyt voidaankin ajatella samoista asioista – ja kukaan ei ole kaikissa asioissa oikeassa mutta hyvä sinne päin on tietty pyrkiä. Minulla on vain kerran ollut mainio tilaisuus keskustella asiallisesti henkilön kanssa joka oli mediaviestinnässä melko lailla eri mieltä kanssani eräästä ravitsemuksellisesta seikasta. Minusta kuvaavaa oli että tässä tapauksessa olimme oikeastaan samaa mieltä itse asiasta. Mutta hän oli optimoija ja hänestä kaikki mikä parantaa tavoitetta kannatti nostaa esille– minä en ole optimoija vaan suhteutan sitä (eli mitkä ovat mielestäni väärtejä huomioitavia ja mitkä ei) ja kehotin yleisesti jättämään asian huomiotta mielestäni pikkuseikkana. Eikä minusta kumpikaan ole oikein tai väärin – optimoijia ja suhteellistajia on myös kansassa. Minusta tässä oli tyyppiesimerkki siitä miten nämä erimielisyydet usein voivat syntyä. Ja miten asiallinen rauhallinen keskustelu auttaa ymmärtämään toista näkemystä.
PS. Joskus tulee mieleen myös sellainen asia, että jos raha on jollakulla ajava voima niin ei varmaan ensiajatus ole ravitsemustieteilijäksi rupeminen. Tiedetään että se on kestämätön argumentti, mutta silti…

Syyllistäminen vai syyllistyminen

Matkalla töihin tänä aamuna kuuntelin YLEn Radio Puhetta ja sieltä tuli haastattelua Maarit Tastulan ohjelmasta, joka pyöri terveyden ja sairauden ympärillä. Siinä sivussa ohjelman vieras loihti kommentin jossa hän totesi "ennaltaehkäisevän terveydenhuollon olevan niin syyllistävää". Reaktioni tähän oli vanhastaan tuttu, mutta tällä kertaapa minulla on jopa piskuinen blogini jossa voin avata tuntemuksiani. Ja näin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon toimijana minä koen tässä varsin yleisessä reaktiossa hieman vääryyttä.
Hieman, en kokonaan. Onhan se kristallinkirkasta että ravitsemusviestinnässä - ja laajemmin koko terveysviestinnässä - on joskus käsittämättömän syyllistävän kuuloista tekstiä ja tiedän varsin hyvin monen ihmisen kävelleen ravitsemusterapeuttienkin vastaanotolta itku kurkussa. Näinhän sen ei pitäisi olla ja ammattikunnallamme on varmasti sekä pohdittavaa ja kehitettävää siinä miten puhutaan syömisestä syyllistämättä.

Mutta se mikä minua tässä tuppaa välillä kismittämään on sokeus aivan itse tehdylle syyllistämiselle - ja tämäkin heitetään usein ikävämielisten terveysviestijöiden niskoille . Se ei ole ..hmmm.. reilua. Otetaanpa esimerkki vaikkapa kaikkein tulenarimmasta päästä. Minä olen mm. kysyttäessä todennut einesruuista jotain seuraavaa: “No eiväthän ne sellaisenaan hyvälaatuista ateriaa vastaa:. rehuja ei ole usein nimeksikään, proteiinin osuus ateriasta on kustannussyistä usein todella pieni ja ruoka koostuu lähinnä hiilareista”... Toinen esimerkki voisi olla: “On ilman muuta tärkeää lapselle syödä aamiainen ennen kouluun lähtöä”.
Vastaavissa tapauksissa minä ja moni kollegakin saa palautetta kuinka “kiireiset perheenäidit syyllistetään einesruokien käyttämisestä” tai “kun meidän lapsi ei vain suostu syömään aamulla” ja monenlaista muutakin kommenttia jotka kuvastavat ihmisten kokemaa syyllisyyttä heidän kokiessaan etteivät kykene tarjoamaan perheelleen parasta mahdollista.

Se saa minut aina hämilleen. Ei ravitsemusviestinnän tarkoitus pitkään aikaan ole ollut syyllistää tehdyistä valinnoista - työni on kertoa mikä ehkä olisi hyvää syömistä eikä toimia ihmisten ratkaisujen laadunvalvojana. Ja ehkä olen vain kovin sokea mutta minusta noissa lausunnoissa ei ole mitään syyllistävää - ne toteavat asian laidan tavalla josta harva varmaan olisi mieltä. Syyllisyyden kokemus muodostuu siellä vastaanottajapäässä mutta sen ei tarvitsisi. Jos joku käyttää einesruokia niin se on minusta ihan fine, se on hänen asiansa enkä millään tasolla olisi asettamassa häntä siitä tilivelvolliseksi kenellekään. Ja jos lapsi ei syö aamiaista niin sitten ei syö - jokin siinä ei ole mennyt nappiin mutta sellaista se elämä tuppaa olemaan.

Ei meistä kukaan taivu mihinkään täydellisyyteen ja oman elämän eroaminen jostain utopiasta on jokaisella fakta. Ihan turha kenenkään hurskastella muiden painoista, elintavoista tai itsekurista kun olemattomalla kaivamisella jokaiselta löydetään asioita jotka ovat epäterveellisiä, kyseenalaista moraalia edustavia, läheisiä vahingoittavia tai muuten vaan kaukana jostain elämisen ideaalimallista. Kun ei kenenkään muunkaan kotipesä ole puhdas niin turha niistä on myös syyllistyä - motiivin ja mahdollisuuksien puitteissa niille kannattaa toki yrittää tehdä jotain. Mutta se syyllisyys. Se ei auta mitään. Teet jotakin syömisessä tai et tee - kyllä se pitää molemmissa tapauksissa tehdä hyvillä mielin.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ravitsemussuositukset

Tällä blogautuksella on kolme teesiä, joista keskityn kahteen jälkimmäiseen:
1) Ravitsemussuositusten Hh-rasva-proteiini välissä voisi olla enemmän hajontaa.
2) Ravitsemussuosituksia ei lueta/ymmärretä siten kuin niiden tekijät ovat ajatelleet - paljon ristiriitoja syntyy tästä näkökulmaerosta
3) Ravitsemussuositusten tekijätiimit ja organisaatio ovat minusta kunnossa
Ja kun tykkään kertoa mistä nämä blogautukset ottavat kimmokkeensa niin samanaikaisesti tänään silmiin osui kaksi juttua kun loman jälkeen katselin somemaailmaa. Toisaalla oli Varpu Tavin vanhempi juttu ravitsemussuosituksista ja toisaalta pronutritionistin FB-sivuilla oli kommentti jossa viitattiin että ravitsemussuositusten makroravinnejakaumien pitäisi jotenkin olla yksilötason suosituksia - mitä ne eivät ole. Ja niistä seuraavat ajatukset.
Ravitsemussuositusten makroravinteissa voisi olla enemmän hajontaa
Minä pidän suosituksia verrattain hyvinä, mutta makroravinteissa olisi minusta varaa laajempaankin hajontaan - tutkimusnäyttöä siihen olisi ollut kuten jo mm. IOM vuoden 2002 suositukset kertovat. Toisaalta IOM suositukset ovat yksilöille joka selittää hajontaa - mutta ehkäpä Suomenkin suositusten pitäisi olla koska sellaisina ne kuitenkin tunnutaan ymmärrettävän.Suositukset voisivat minusta jättää yhä enemmän pelivaraa erilaisille ruokavalioille ja se pitäisi todeta suoremmin kuin se nyt tehdään. Se siitä, koska blogautuksen juju on muualla.
Ravitsemussuosituksia ei lueta/ymmärretä kuten ne on tarkoitettu
Disclaimer:Minä en ole ravitsemusneuvottelukunnan jäsen ja siinä mielessä tulkinnassani suosituksista voi uupua jotain - mutta en usko silti että kovin paljoa.
Lyhyesti sanottuna suositukset kansalaisille ja yksilöille ovat ne ruokatason suositukset ja oikeastaan kaikki luvut mitä sieltä löytyy ei ole tarkoitettu ruokavalion ohjeistamiseksi yksilölle - näin minä sen ammoin opin ja näin se yhä selitetään ravitsemussuositusten esipuheessa. Mitä siis suositukset haluavat sanoa tavallisella tallaajalle. Ne haluavat sanoa näin:
- syö lautasmallin mukaan
- syö tasaisella ateriarytmillä
- syö runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä
- täysjyväviljavalmisteita joka aterialla
- valitse vähärasvaisia liha- ja maitovalmisteita
- syö kalaa 2-3 kertaa viikossa
- käytä näkyviä rasvoja, margariinia, öljyjä jne.
- sokeria säästeliäästi, suolaa niukasti
- juo riittävästi
Nuo ovat suositukset kansalaisille ja virallinen ruokavalio on tuossa. Niistäkin voi olla eri mieltä, mutta isossa mittakaavassa ei noilla ohjeilla kenenkään terveyttä pilata. Ja jos minulta kysytään niin suomalaisten syömisen suurin ongelma on siinä, että emme täytä noista suosituksista ainoatakaan ja se missä olemme ehkä parhaimpia on kevyttuotteiden valitseminen - joka on noista ylläolevista asioista minusta ylivoimaisesti epäolennaisin ja monelta osin täysin turha ohje. Eli kyllä, edustan ajatusmallia "suositukset eivät lihota vaan se että ne eivät juuri toteudu".
Ja sitten ne luvut. Ei kansalaisviestissä sanota että hiilihydraattien saannin pitäisi olla välillä 50-60 E% tai jonkun muun jotain muuta. Kunhan valitset ruokia tuohon suuntaan niin se on ajatus. Luvut on tarkoitettu ohjaamaan pääosin joukkoruokailua eli monella ihmisellä yhtä ainoaa ateriaa koko hänen päivän syömisessään. Intin ja sairaaloiden kohdalla tämä ei toki mene näin.
Yksi keskeisiä väärinymmärryksiä onkin, että suositukset ohjaisivat jokaista yksilöä syömään hiilihydraatteja 50-60 E%, rasvaa 25-35 E% ja proteiinia 10-20 E%. Ja että, "virallisen" syömisohjauksen pitäisi jotenkin pysyä näissä raameissa. Ei se niin ole tarkoitus ja sekin on luettavissa suosituksissa. Mutta kerta toisensa jälkeen näen siellä sun täällä juttuja, joissa tämä asia ymmärretään näin. Itse ei tulisi mieleenikään ruokavaliota ohjatessa laskeskella meneekö makroravinteet suositeltuun haitariin ja olen aika varma, ettei juuri muillakaan kollegoilla.
Minusta viimeaikaisessa keskustelussa tämä jako ruokataso-yksilö ja numerotaso-ravitsemuspolitiikka näkyi hyvin USA:n uuden MyPlate - suosituksen lanseerauksessa (mm. Ravitsemusuutiset ja Pullapoliisi bloggasivat tästä). Vaikka suosituslautanen on minusta vähintäänkin outo (oikeastaan surkea) niin se missä lanseeraus onnistui oli että puhuttiin kielellä jolla oli tarkoitus puhua - ruuasta. Silmiini ei osunut juttuja, jossa olisi kerrottu tai pohdittu mitä makroravinnejakaumia haluttaisiin - eikä pitänytkään koska kansalaissuosituksessa sillä ei ole niin väliä.
Mutta kappaleen summa summarum: suositukset yksilöille eivät ole esim. 50-60 E% hiilihydraattia ravinnosta. Se mitä suositellaan on ruokaa, kuten varsinaisesta kuluttajaesitteestä näkee.
Ravitsemussuositusten tekijätiimit ja organisaatio ovat minusta kunnossa
Monesti kuulee, että ravitsemusneuvottelukunnasta pitäisi saada elintarvike- ja maatalouspuolen ihmiset pois. Nykyisessä ravitsemusneuvottelukunnassakin on näiden tahojen edustajia ja ymmärrän miltä se voi näyttää kyynisessä silmässä. Ja tottakai elintarviteollisuuden edistäjän tehtävä onkin esitellä heidän näkökantojaan - mutta eihän se nyt niin mene että jos sieltä sanotaan EI niin sitten muut ovat hiljaa. Muitakin kuin vain terveystoimijoita tarvitaan koska heillä on tietoa mitä terveystoimijoille ei ole - ja  heiltä löytyy myös asiallisia argumentteja, joita terveystoimijat eivät osaa ottaa huomioon. Ja siksi kaikkia näitä ulkopuolisia sidosryhmiä on suositustyöryhmissä hyvä olla. Kyyninen uskoo, että he jyräävät mutta ei se niin mene. Terveystoimijat ovat ylivoimainen enemmistö suositusryhmissä ja erilaisilla sidosryhmillä on vain yksi henkilö. Joita tuntien laskisin heidätkin osassa tapauksessa terveystoimijoiksi.
Itse olin mukana tekemässä juomasuosituksia ja työryhmässä oli myös mukana elintarviketeollisuuden edustaja.
Oma kokemukseni tässä pienessä palasessa oli, että elintarviketeollisuuden edustaja toi mukanaan hyvää tietoa ja näkökulmia jotka paransivat suosituksia. Ja terveyden kannalta ei tehty mitään kompromisseja vaan suosituksista tuli terveystoimijoita miellyttävät.
Loppukaneetti
Minusta suosituksia ymmärretään monin eri tavoin ja niistä eroista tulee ristiriitoja. Halusin osaltani selventää mistä niistä on käsittääkseni on kysymys. Eivät ne ole täydelliset, mutta eivät ne minusta ole niin huonotkaan kuin moni ajattelee.
Siinä olen Varpun kanssa samaa mieltä, että periaatteessa Ravitsemusneuvottelukunnalle parempi koti olisi sosiaali- ja terveysministeriö. Tämä nykyinen sijainti on varmaan enimmäkseen historiallista jatkumoa. Mutta suositustyöryhmän koostumus esimerkiksi nyt on minusta asiallinen.
Se mikä siellä ei ole kunnossa on resurssit tehdä asioita.
Ps. Nyt oli niin vauhdilla kirjoitettu juttu että muutoksia tullee kun ehdin vilkaista uudelleen. Mutta eiköhän pääpiirteet olleet tuossa.