Ravinto, syöminen ja työhyvinvointi

Olin tekemässä diapakettia liittyen työhyvinvointikoulutukseen - josta muuten tänäänkin näkyi uutinen -, kun silmiini osui vanha dia ja kommentti, joka oli sinne livennyt enemmänkin järkeilynä kuin tutkittuna tietona. Koulutus käsitteli syömisen roolia työssä jaksamisessa ja vikassa diassa oli lause "syömisestä stressaaminen se vasta niitä voimia syökin". Omassa tematiikassa tulee väkisinkin läpi, että kaiken syömisen parantamisen keskellä syömisestä ei kannata kuitenkaan stressata eikä sillä ihan hirveästi kannata päätään vaivata - ja tuo oli vain muistutus loppuun, ettei näissä asioissa oltaisi kuitenkaan liian tosissaan.

Mutta pysähdyin miettimään, että oikeasti en muista tutkimusta että syömisen liika miettiminen veisi työtehoja. Se on vaan asiakaskokemus ja lisäksi aika loogista. että jos jotakin paljon pohtii ja se herättää negatiivisiakin latauksia niin se on väkisin jostain pois. Mutta päätin katsoa asiaa tarkemmin ja tällä kertaa logiikkaa näytti osuneen kohdalleen.

Syöminen ja työhyvinvointi - tutkitusti edullista


Pohjustuksena on tietysti ajatus, että toki työhyvinvoinnin edistäminen lisää työssäoloa ja työpaikalla ollessa työntekoa - eli työtehoja. Ja tämähän on se taloudellinen perusta, jonka pohjalta yritysten kannattaa työhyvinvointia toteuttaa. Lukemat vaihtelevat, mutta yleisin toteamus on, että jokainen työhyvinvointiin satsattu euro tulee kuusinkertaisina säästöinä/tehona takaisin kassaan- toimenpiteet näiden säästöjen takana ovat olleet monenlaisia ja niiden pitääkin olla monipuolisia. Pelkästään syömisen parantamisen on arvioitu lisäävän työtehoa taloudellisesti kannattavasti, mutta silti vaatimattoman kuuloisesti 1-2 % - mutta tutkimusten puutteessa tämä arvio perustuu oikeastaan kokonaan todettuihin paino- ja terveyshyötyihin  ja on siten mielestäni hurja yksinkertaistus mahdollisista vaikutuksista. Vähän sama kuin sanoisi, että liikunnan hyödyt hyvinvointiin tulevat vain painon/terveyden kautta. Entäs mieliala, energisyys, stressinhallinta, pystyvyyden tunne jne...? Siellä ne todella isot hyvinvointiasiat ja työtehotekijät kuitenkin ovat.

Vaikken koe mitään halua korostaa syömistä enemmän kuin se ansaitsee, niin minusta ei ole epäilystäkään, etteikö syömisen parantamisella voisi lisätä työhyvinvointia enemmän kuin tuon 1-2 %. Mutta tutkimuksia aiheesta on kuitenkin aika vähän ja minusta ne eivät kuvasta kovinkaan hyvin niitä kokonaishyötyjä mitä voidaan saada aikaan. Tyypillisesti se mitä on tutkittu ja muutettu on ollut aika teknisiä asioita: laihdutusohjeistusta, kasvisten lisäämistä, sokerin vähentämistä, rasva-asioita jne.. Eli juuri näitä, joilla haetaan niitä paino/terveyshyötyjä ja aika nopeastikin laihdutuksen tapauksessa. Näilläkin saadaan toki tuloksia, mutta kokemuspohjaisesti syömisen suurimmat hyödyt työhyvinvointiin jäävät näillä saavuttamatta ja se on virhe. Mikä niistä sitten puuttuu?

Mitä ei aina huomioida?

Niin kauan kuin tutkittua tietoa ei ole maltillisemmasta syömisen parantamisesta, niin joudun mutuilemaan mutta sanoisin että ihan asiakaskokemuksen pohjalta eniten voimavaroja työhon vapautuu kahdesta syömisen seikasta: tasaisemmasta syömisestä ja stressaantuneen syömisajatuksen vapautumisesta. Tasainen syöminen on looginen jaksamisen parantaja vireystason ylläpidon kautta ja epätasainen syöminen on mielestäni tämän hetken suurin tekninen syömisongelma jaksamisen kannalta. Tasainen syöminen on yksilöllistä, mutta todella moni työntekijä syö välillä aamu-iltapäivä aivan liian epätasaisesti tai kevyesti mikä pitää pinnan turhan kireällä ja syö jaksamista sekä keskittymistä. Tämä tapahtuu usein tietämättä ja ilmiö tuntuu olevan aivan yhtä yleinen syömisestä kiinnostuneilla ja kiinnostumattomilla. Tilanteen korjaaminen tuo helposti lisävirtaa päivään. Tasainen syöminen on siitä hassu asia, että kaikki sen tietävät ja varmaan noissa 1-2 % takana olleissa tutkimuksissakin siihen on tartuttu - mutta aika usein se on silti pielessä sillä ihmisten mielissä korostuu usein aterioiden (aamiainen, lounas, välipala jne.) syöminen mutta huomiotta jää niiden määrä, laatu ja tarkempi ajoitus, jonka seurauksena syöminen on usein epätasaista aamiaisen ja lounaan syömisestä huolimatta.

Näistä kahdesta varsinkin vapautuneen syömisen hallinnan kautta tuntuu tulevan jaksamista ja pystyvyyden tunnetta, jota ei muilla syömisen keinoilla saada. Miettikää vain omalla työpaikallanne, kuinka moni pohtii ja stressaa päivittäin syömistä liikaakin ja kuinka moni tekee kaikenlaisia kikkailuja painonlaskun toivossa. Määrä on huikea. Ja vaikka suoranaista tutkimusta ei ole, niin viitteellisen tutkimustiedon pohjalta ja asiakaskokemuksesta sanoisin, että tässä on iso mahdollisuus elämänlaadun ja työhyvinvoinnin parannukseen. Mutta se edellyttää, että ohjaus todella rakentuu stressaantuneen syömisajatuksen vapauttamiseen - jos ohjauksen seurauksena päällimmäinen ajatus syömisestä on, että "nyt pitää olla tarkkana ja tarvitaan itsekuria" ja "näitä-sun-noita ei voi syödä" niin ei olla kyllä hyödynnetty koko potentiaalia. Syömisen kontrollia lisäävästä tai tiukan laihdutushakuisesta ohjeistuksesta hyötyä ei ilmeisestikään paljoa saada - mikä on hyvin loogista, sillä tällainen syömistapa nimenomaan kuluttaa voimavaroja. Esimerkiksi laihduttaminen tiukemman kaavan mukaan tehtynä liittyy huonompiin kognitiivisiin toimintoihin ja se näyttää johtuvan nimenomaan laihdutukseen liittyvästä pohdinnasta ja henkisten voimavarojen kulumisesta eikä fysiologisista syistä kuten energiavajeista. Mutta ei liian tiukan laihdutuksen verensokerin romahdukset mitenkään paranna mielialaa ja jaksamista töissä - ne ovat kuitenkin enemmän hetkittäisiä ilmiöitä mutta henkisten voimavarojen kuluminen on alituisesti läsnä. 

Mitä voisi tehdä?

Kannatan tietysti työhyvinvoinnin toimenpiteitä sen kaikissa muodoissaan. Syömisen parantaminen ei varmasti ole työssä jaksamisen kannalta se kaikkein tärkein asia - se on vain pala laajaa kokonaisuutta. Mutta kyllä sanoisin, että jokaisessa työpaikassa löytyy henkilöitä, joilla nimenomaan se syöminen on yksi niistä isoista jaksamisen pullonkauloista ja tuki tähän varmasti auttaa. Aika yksinkertaisilla asioillakin saadaan hyötyjä: hedelmien tarjoaminen työpaikalla, raikas vesiautomaatti työpaikalla, kunnon ja maukkaan työpaikkalounaan syömisen kannustaminen ja tukeminen (omien eväsboksien sijaan), fiksatun lounasajan tukeminen (ettei se heittele päivästä toiseen), asiantuntijapalveluiden tarjoaminen kohdistetusti jne.. Eli monia asioita mitä nyt jo monessa paikkaa tehdään. Minusta kyse ei ehkä olekaan siitä, ettei hyviä asioita tehdä. Niitä ei vain tehdä tarpeeksi ja joskus hyvät asiat unohtuvat syömisohjauksesta - kuten ajatus "syömisestä stressaaminen se vasta niitä voimia syökin" ei aina ole mukana sillä voimalla millä pitäisi vaan sellaisena laiskana "muistakaa myös nauttia syömisestä" onelinerina.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Gallupin tulokset ja kommentti:

Täytyy sanoa, että olen näin alkumetreillä erittäin iloinen siitä, että neljänneksellä työpaikoista syömisen edistäminen on arvioitu hyväksi tai erinomaiseksi - toki toivon loppujenkin tulevan perässä.

Hyvän syömisen edistäminen työpaikallamme..

Kahvi ja kofeiini stressi-indikaattorina

Minusta kofeiini ja kahvi ovat isossa mittakaavassa aika harmittomia aineita. Jos pitäisi arvioida terveys- ja hyvinvointivaikutuksia niin asettaisin kahvin plussan puolelle mm. perusteluilla aikuistyypin diabetes, dementiasairaudet - ja kun riskipuolella klassisesti pelätty sydäririskikin näyttää turhalta huolelta niin aika vaikea olisi muuhun johtopäätökseen tullakaan. Siksipä kahvi on juomasuosituksissa ns. sallittujen juomien joukossa muutamin erityisrajoituksin.

Kahvin hyvät ja huonot jaksamisvaikutukset

Mutta tämä blogautus ei koske kahvin terveysvaikutuksia vaan aihepiiriä, jota ei paljoa näy ja jota ei suoranaisesti ole paljoa tutkittu. Mutta ilmiö on käytännössä hyvä tietää eli kahvi tai muu kofeiininkäyttö voi kuvastaa stressitasoja ja hupenevia voimia - ja isommille muutoksille kofeiininkäytössä kannattaa olla herkkänä pohtimaan taustaa. Suurimmalle osalle ihmisistä arkinen kahvin käyttö ei aiheuta ongelmia ja isossa mittakaavassa jaksamiselle on kofeiinista ehkä ennemminkin hyötyjä, kuten piristystä, jaksamista päivään ja pitkällä jänteellä se vähentää ehkä jopa masennusta. Mutta kahvi/kofeiini jos mikä on yksilöllistä ja jokainen pelaa omalla tílanteellaan. Tämän blogautuksen jujuna on auttaa ihmisiä tunnistamaan lisääntyvä kofeiinin käyttö voimavarojen hupenemisen mahdollisena tunnusmerkkinä - ja tehdä jotain niille voimavaroja syöville asioille. Ja kimmoke tähän blogiin tuli juuri tällaisesta asiakkaasta. Vastaavia tapauksia tässä vuosien varrella on ehkä ollut 10-20 kappaletta, jonka pohjalta sanoisin ettei ilmiö voi olla ihan harvinainen.

Herää kofeiiniannoksen äkilliseen kasvuun

Täysin mutuna ja asiakaskokemuksesta vaikuttaa, että joskus kahvin tai kofeiinin lisääntyvä käyttö kielii stressin kasvusta - joskus ihan selkeää burnoutia edeltävänä signaalina. Joskus ihminen tiedostaa tämän, mutta aika usein ei näytä tiedostavan - kaikki on kuulemma hyvin ja minä vain ihmettelen miten se kahvi tai energiajuomat yhtäkkiä on alkanut niin reippaasti maistumaan. Aika tyypillistä on asiaa tarkastellessa, että minun silmiini yhtäkkisesti lisääntynyt kofeiinin käyttö näyttäytyy toki epäilyttävänä ja kun kyselen stressistä, niin asiakas pitää huoltani turhana. Kunnes sitten muutamien kuukausien päästä iskee väsy diagnoosin kanssa tai ilman ja todetaan jälkiviisaana, että taisi se sittenkin olla merkki. Ja ihan loogistahan tuo on. Kofeiini on piristävä ainesosa ja voimien huvetessa piristystä haetaan joko tietoisesti, alitajuisesti tai kehon viestimänä keinotekoisesti. Ja sillä sitten pärjää aikansa ja saa peliaikaa ennen tilanteen rauhoittumista tai lopullista uupumusta.

Tästä eteenpäinkin homma jatkuu loogisesti, se millä ensin kerättiin voimia voi alkaa jossain vaiheessa aiheuttamaan ongelmia. Tutkimuksissa kofeiinin ongelmallisuus nähdään mm. ahdistuksen ja paniikkikohtauksien lisääntymisenä joissakin tilanteissa - mikä on loogista jatkoa kahvin toimintamekanismeille. Se mikä normitilassa mukavasti herättää kropan, ajaakin sen stressitilassa yli. Kun kroppa pumppaa muutenkin jo stressihormoneja riittämiin ja lisämunuainen vinkuu, niin kaikki lisä siihen päälle voi olla se kuuluisa olki kamelin selässä on liikaa. Itse asiassa juuri tästä syystä kofeiinin käyttö stressin lääkityksenä kannattaa tunnistaa ajoissa, koska (taas riittämättömänä mutuna) silloin kun asiakas on kesken hässäkän herännyt vähentämään kahvin käyttöään niin aina hän on kokenut jaksamisensa parantuneen - tai huomaa väsymyksensä ja stressinsä selkeämmin. Joka tapauksessa lopputulos on ollut hyvä.

Eli jos sinä tai joku lähipiirissäsi alkaa yhtäkkiä ryystää runsaasti lisääntyvässä määrin kahvia tai energiajuomia, niin joku ei ole ehkä ihan kohdallaan ja asiaa kannattaa pohtia. Asianosaisen vastaus on monesti, että se on vain tapa tai se maistuu hyvältä - mutta takana on aika usein jotain muuta. Ja pohdinta kofeiinin kohtuullistamisesta ja stressistä on paikallaan.

Mutta tässä oli turhan paljon mutua ja tutkimuspuolikin on ohut - miten kahvi/kofeiini on liittynyt stressiin teidän kokemuksissa?

Kofeiini..

Tutkimusuutisointi - helppoa ja halpaa, mutta ei ehkä hyväksi

Minua on aina häirinnyt yksittäisten tutkimusten uutisointi tai esiinnosto ja siksi jo kymmenisen vuotta sitten kirjoitin aihetta liipaten mm. tällaisen artikkelin. Sama häiritsevä fiilis on jatkunut somessa, jossa yksittäisen tutkimuksen esiinnosto on yleistä - besserwisseröintifiiliksen vuoksi en oikein viitsinyt kommentoida asiaa ennen kuin itsekin olen siihen syyllistynyt (taas). Nyt kun olen pari tutkimusta nostanut esiin blogissa ja FB:ssä niin voi kirjoitella vapain mielin :) Samassa veneessä kun ollaan.

Minusta yksittäisiä tutkimuksia ei kannattaisi uutisoida ja nostaa esiin oli kyseessä some, media tai mikään vaan. Syynä lyhyesti siksi, että esiinnosto minusta aina suhteettomasti liioittelee ja tuo esiin kyseisen tutkimuksen tuloksia, johtaa siten harhaan ja luo ristiriitoja turhaan. Ja sitten voidaan taas päivitellä kuinka ravitsemustiede on niiiiin ristiriitaista, että jokaisen kannattaa vaan tehdä mitä lystää. Noin kärjistettynä. Ja minähän olen ilman muuta yksilöllisyyden ja ravitsemuksen monimuotoisuuden kannalla, mutta en myöskään kaipaisi mitään ylimääräistä epäluottamusta ravitsemustutkimukseen kun sitä muutenkin on niin paljon.

Ravitsemuksen someyhteissössäkin olemme moneen otteeseen päivitelleet - syystäkin - kuinka mediassa käsitellään ravitsemusasioita huonosti ja uutisnälkäisesti lukijoiden toivossa. Tosiasiahan on, että aivan samaa tapahtuu somessa - ehkä tutkimuksen käsittely on joskus asiantuntevampaa ja ehkä tutkimusuutinen asetetaan paremmin kontekstiin. Mutta pohjimmiltaan perusongelma ei muutu miksikään - yksittäisiä tutkimuksia uutisoidaan lukijoiden kiinnostuksen toivossa ja yhden tutkimuksen uutisointi painottaa automaattisesti tutkimusta enemmän kuin mihin olisi syytä. Ja aika harvoin siitä yhdestä tutkimuksesta on lukijoille mitään hyötyä - se on enemmän huomiotaloutta ja viihdettä, jolla voidaan taas spekuloida.

Asiakastyössä törmää alituisesti siihen kokemukseen, että yksittäisten tutkimusten lukeminen vie syömistä sivuraiteille. Ja jotkut tuntuvat olevan erityisen vastaanottavaisia. Aika usein saa sanoa yleisenä ohjeena ".. ja muista, että aina kun näet jonkun yhden tutkimuksen tuloksista tehdyn jutun niin koita ottaa se vaan vitsinä".

Been there, done that


Jos joku kanssasomeilijoistani nyt kokee piston sydämessään ja ajattelee minun syyttävän heitä lukijoiden kalastelusta, niin voi laskea aggrotasoa heti kättelyssä. Minullahan ei ole varaa syytellä tästä asiasta ketään, eikä ole tarkoituskaan. Olen tehnyt vuositolkulla ihan samaa mm. ollessani päätoimittajana ravitsemustieteilijöiden toimittamassa Urheilijan Ravitsemus -lehdessä (siis miten lehti voi kadota netistä näin totaalisesti..) ja Fitness -lehdessä (nyk. Fit) juttuja tekemässä. Kun sisältöä piti pohtia, niin itsestäänselvyys ja ylivoimaisesti helpointa oli tuottaa osio "Tutkittua" tai "Uutta tietoa". Yksittäisen tutkimuksen raportointi on vaan niin helppoa mediasisältöä. Massiivisesta tutkimustulvasta on helppo noukkia lukijoita kiinnostavia asioita, tiivistät jonkun muun tekemän ajatuksen ja heität itse perään jonkun oneliner-mielipiteen. Paitsi helppoa toimituksellisesti niin bonuksena - ja ehkä tärkeimpänä seikkana - itse ei tarvitse ideoida sisältöä, mikä on aina sisällöntuotannon hankalin asia. Kunhan vain luet tutkimuksia ja napsit sieltä kiinnostavia aiheita, niin koko päätä vaivaava ideointivaihe jää pois. Jos minun edelleen pitäisi pohtia enemmän sisältöä johonkin julkaisuun, niin varmasti siellä olisi "Tutkimusosio" ja olenkin aika varma että jonakin päivänä lankean tähän tutkimusuutisointiin enemmän uudelleen - yritän olla taipumatta siihen, mutten lupaa mitään. Joten se muiden syyttelystä - tarkoitus onkin enemmän pohtia ilmiötä ja sitä onko siinä lopulta mitään järkeä jos tiedon lisääminen on tarkoituksena. Viihde- ja media-arvon kannaltahan hyöty on ihan selvä.

Tutkimusuutisoinnin harhoja


Mikä siinä yksittäisessä tutkimuksen uutisoinnissa sitten on vikana? Minusta aika monikin asia.

Ei tarvinne enempää ruotia sitä, että jos tutkimusta ei aseteta aiempien havaintojen viitekehykseen, niin johtopäätöksissä mennään usein ihan mönkään.  Ihan hiljattain oli mm. hiirien jojo-laihdutus, jonka yhteydessä missään ei näkynyt että ihmistutkimuksissa tulokset ovat järjestään päinvastaisia - ja tämä jäi tietysti mainitsematta koska siihen ei toimittajilla liennyt asiantuntemusta ja ei se varmaan edes kiinnostanut. Kunhan pantiin uutinen kiertoon. Tätä yhden uutisen esittämistä ilman että sitä asetetaan viitekehykseen kuitenkin tapahtuu paljon valtamediaa myöten ja esimerkkejä olisi loputtomiin. Eli osa uutisoinnista antaa suoraan harhaanjohtavaa tietoa.

Ja minusta yhdessä tutkimuksessa ei ole asiasisällöllisesti juuri koskaan mitään kerrottavaa, koska yksi tutkimus ei koskaan kerro yhtään mitään! Niin se vain on - kun biologisista tieteistä puhutaan niin epävarmuustekijöitä on niin jumalattoman paljon, että mikä tahansa yksittäinen tutkimus voi mennä ihan mönkään ja sen yksittäisen tutkimuksen tuloksen spekulointi on ehkä mukavaa, mutta oikeastaan aivan turhaa. Kyllä niitä tutkimuksia tarvitaan aina lukuisia ennen kuin mitään käytännön johtopäätöksiä kannattaa ilmoille heitellä. Ja vaikka miten tutkimusta esitellessä yritettäisiin asettaa se laajempaan viitekehykseen, niin pelkästään aiheen näkökanta sen yhden tutkimuksen tuloksesta käsin tuo sille enemmän legitimiteettia kuin se ansaitsisi.

Sitten on se hassu efekti, jossa ihmiset hyvin automaattisesti tulkitsevat uudemmat tutkimukset paremmiksi ja oikeammiksi. Jos vuosi sitten uutisoitiin jotain ja tällä viikolla siitä poikkeavaa, niin se tämänviikkoinen uutinen on se oikeampi tieto. Tässä logiikassa ei tietty ole mitään perää mutta hyvin se tuntuu toimivan. Ja kun tutkimustulokset on aina ristiriitaisia niin tästä saadaan sellainen kivan ristiriitainen "mielipiteet tieteessä vaihtuu koko ajan" -efekti.

Kaiken päälle ovat tutkimusuutisoinnit jotka ovat "enemmän" totta, mutta vievät silti luovat silti mielikuvia suuntaan joka ei auta mitään. Suosikkiesimerkkini tästä uutisoinnista viime vuosien  aikana ovat lukemattomat uutiset jonkun lihavuusgeenin löytymisestä. Uutinen voi olla sinällään totta ja asiallisesti raportoitu - mutta so what, informaatioarvo on nolla, koska näitä lihavuusgeenejä tunnetaan jo satoja. Kaiken lisäksi jos jotakin, niin lihavuuden geneettisyyden selitysosuus on ylipäätään enemmänkin laskussa kuin nousemassa. Yhden uuden lihavuusgeenin löytymisellä ei pitäisi olla minkäänlaista uutisarvoa, koska yksi lihavuusgeeni ei selitä ihmisten elämässä yhtään mitään. Mutta lihavuusgeenit ovat ilmeisen kiinnostava aihe ja sellaisen uutisoiminen on ihmisten mielissä taas yksi aste siihen suuntaan, että painolle ei voi mitään kun se on geeneissä.

Nämä nyt tuli kättelyssä mieleen ongelmina yksittäisen tutkimuksen raportoinnissa.

Tutkimusuutisointi somessa


Valtamedian tutkimusuutisoinnissa on parannettavaa, mutta täällä somessa tutkimusuutisointi on onneksi tiedonvälitystä jaloimmillaan, onhan? No eipä tietenkään. Kyllä tutkimusuutisoinnilla on täälläkin ihan samat ongelmat ja hyväkään taustoitus ei yleensä poista kaikkia yksittäisen tutkimusesittelyn ongelmia. Ja varmaan moni tiedostaakin ongelmat, mutta niitä voi aina puolustella keskustelun herättelijöinä, jossa sitten parviälyn voimin tullaan viisaammaksi. Ymmärrän ajatuksen, mutta kyllä tuossa ajatuksessa on minusta aika reippaasti optimismia mukana ja näen silloinkin tutkimusuutisoinnin haitat hyötyjä suurempana.

Asia ei ole tietty ihan mustavalkoinen, vaikka sellaisen vision loinkin. Pystyn kuvittelemaan tiettyjä tutkimustyyppejä tai -aiheita, joissa yksittäisenkin tutkimuksen uutisointi on ongelmatonta ja ehkä jopa hyödyllistä. Ehkä joku hyvä meta-analyysi (vaikkei nekään mikään totuus ole), jonkun aiheen ensimmäinen hyvä tutkimus tai ylipäätään erityisen hyvälaatuinen tutkimus, joka tuo jotain uutta. Ja sitten pienen otoksen tutkimuksilla, huonoilla ja lyhytaikaisilla koeasetelmilla tai eläinkokeilla ei pitäisi olla mitään asiaa tulla näkyville. Mutta luottoni on aika heikkoa siihen, että ylipäätään kukaan pystyy näitä rajomaan vetämään kovin järkevästi, niin minusta simppelein ratkaisu olisi vain olla uutisoimatta. Ja pyrin siihen itse vaikka houkutus joskus voikin nousta liian suureksi.

Eli varmaan kaino toiveeni olisi kaikessa ravitsemusviestinnässä seuraava: enemmän kokonaisuuksien hallintaa, vähemmän tutkimussälää. Tietysti on niinkin, että ihmiset oikeasti jopa tykkäävät näistä tutkimusjutuista. Se ei helpota asiaa :) Ajattelin tehdä tästä aiheesta gallupinkin, mutta olen niin varma että minun näkökantani tullaan tyrmäämään ja ihmiset haluavat nähdä näitä uutisia jatkossa. Joten ajattelin säästää itseni numeeriselta selkäsaunalta.

PS. En ehdi lähiviikkoina vastaamaan kommentteihin. Laitan ehkä lisääkin ennalta valmiita juttuja blogiini, mutta paikalla olen vasta kun kommmenttejani alkaa näkyä.

Dieettiagnostikon haave

Uuden lukukauden alkaessa tiedekuntamme on saamassa uuden ja janoisen pöperötieteen opiskelijan. Hänen perusopintojensä käynnistämisen ajaksi blogi hiljenee toistaiseksi ja palaa asiaan opiskelijarientojen rauhoittumisen jälkeen.

Sillä välin jätän tänne aiheen muhimaan alustuksineen. Kirjasuositusjutun kommenteissa Hanna suositteli Robb Wolfea ja kuunnellessani hänen podcastiaan hän lanseerasi itseään kuvaamaan hienon termin: makroravinneagnostikko. Laittaisin itseni samaan kategoriaan.

Dieettiagnostikoita halutaan!

Mutta mielummin käyttäisin termiä dieettiagnostikko kuvaamaan, etten oikein millään pysty näkemään että hyvässä syömisessä on kyse mistään ruokavaliotyypistä. Siinä on kyse hyvistä ruoka-aineksista ja niiden yksilöllisistä makuun, oloon ja aatemaailmaan sopivista suhteista. Eli jos syöminen on kivaa, syöt kasviksia runsaasti lorauttelet öljyjä joukkoon ja et ihan mahdottomasti kittaa mehuja/limuja, niin syöminen on aika hyvää. Lisää joukkoon kalaa taikkapa se, että jos syöt viljatuotteita niin ne ovat enimmäkseen täysjyväisiä niin sitten on jo tosi hyvää. ja kun nämä isot linjat kasataan yhteen niin kyseessä on yleensä aika terveellinen, hyvinvointia tuova ja ekologinenkin ruokavalio. Siis riittävän hyvää syömistä, jonka hiomisesta paremmaksi on hassua tehdä isompaa numeroa.

Eli sen sijaan että puhuttaisiin ruokavaliotyypeistä. saatika sitten alettaisiin mahdottomasti asettamaan niitä vastakkain niin puhuttaisiin vaan hyvästä tai huonommasta syömisestä. Ei se minusta tarvitse määreitä vegaani, vähärasvainen, vähähiilihydraattinen tms. hyvä syöminen on hyvää ja huonompi huonompaa. Näin minä siis toivoisin.

Mutta kysymys teille on onko se mahdollista tai onko se edes mielekästä? Ihmiset haluaa lokeroittaa asioita ja dieettinimitykset auttaa siinä. Dieettien nimeäminen helpottaa myös ruokavalion käyttöä osana identiteettiä ja ulospäin annettavaa mielikuvaa. Nimeäminen helpottaa (tosin mielestäni kovin valheellisesti) kuvaamaan omaa syömistä lyhyesti ja ytimekkäästi eli se on helppoa. Ja varmaan sata muuta syytä.

Ja ihmisten puheessa kuuluisi tällaisia kokemuksia:

"Mä olen alkanut syömään paremmin.."
"Kai tuo aiempi huono syöminen on syynä siihen, että.."
"..eihän noitä kasviksia ja öljyjä ollut liikaa, joten ei ihme että.."
"hitto kun on virkeämpi olo kun vähän paransin syömistä"
"kun lopetin syömisen turhan stressaaminen, niin on niin parempi olo"


Sen sijaan, että olisi tätä tyypillistä vastakkainasettelua:
"Toi xxx dieetti on kyllä niin epäekologinen."
"Noi hiilarit/rasvat/alhoholi mut lihotti"
"Tutkimusten mukaan on terveellisempää kun saa xx % vähemmän/enemmän hiilihydraattia/rasvaa"


Minusta tuo edeltävä kuulostaa kokonaisvaltaisemmalta ja monesta syystä paremmalta. En osaa - enkä tässä kiireessä edes halua kun siivoan hommia alta tulevien opetuskiireiden vuoksi - tarkemmin edes perustella miksi se on parempi. Se vain tuntuu siltä.

Miten on?

Gallupin tulokset

Dieettityyppien erottelu on..

Antioksidantteja paljon on kai hyvä juttu - mutta miten se tehdään?

Antioksidantit. Niistä tuli turistua epävirallisemmin henkilön kanssa, joka pohti "tollasta luonnonmukaisempaa antioksidanttihoitoa". Ja tämä itsehoito olisi ollut sitten lähinnä C- ja E-vitamiininappeja. Tuli siinä todettua "ettei millään pahalla mutta toi tapa ei ole kyllä mitenkään luonnonmukainen eikä taida olla kovin kummoista antioksidanttihoitoakaan". Ja kun tuli omat ajatukset höpistyä kyseiselle herralle, niin miksei sitten laajemmin blogin lukijoillekin.

Antioksidanttien runsas ja monipuolinen saanti saattaapi olla hyvä asia.  Ja on aivan varmaa, että keskimääräisen suomalaisen ruokavalion antioksidanttipotentiaalissa on jumalattomasti parannettavaa. Miten saada antioksidantteja, niin että niistä olisi jotain iloa?

Miten antioksidantteja saadaan ruuasta?
Aina tasaisesti törmää ihmisten mielissä siihen käsitykseen, että antioksidantteja saa paljon kun C-vitamiinia tai E-vitamiinia tulee jostakin - ruuasta tai pillereistä. C- ja E-vitamiini nyt sattuvat olemaan tuttuina vitamiineina tunnettuja antioksidantteja - mutta eivät ne mitään erityisen tärkeitä antioksidantteina ole ja antioksidanttikapasiteetissa vain niiden miettiminen vie pahasti harhaan.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa hedelmät. Vähän riippuen hedelmästä C-vitamiinin osuus hedelmien antioksidanttikapasiteetista on muutaman prosentin luokkaa, usein ei sitäkään. Esimerkiksi C-vitamiinin mielikuvalla ratsastavassa appelsiinissa C-vitamiinin osuus kokonaisantioksidanteista on viitisen prosenttia - poikkeuksellisen paljon verrattuna muihin tuotteisiin, mutta silti pikkuosa. Kasviksissa C-vitamiinin osuus on vieläkin vähäisempi.   Mistä ihmeestä se antioksidanttisuus sitten tulee? Melkein riippumatta ruoka-aineesta palaamme antioksidanttikapasiteetissa aina samoihin yhdisteisiin, polyfenoliyhdisteisiin. Ja voi jösses, että niitä piisaa: antosyaanit, fenolihapot, flavonoidit ja ferulihappo ovat vilahdelleet mediassa ajoittain ja niiden lisäksi on viitisen sataa lisää.  Esimerkiksi kahvi ja tee ovat voimakkaita antioksidantteja ilman yhtään C- ja E-vitamiinia - syy polyfenoliyhdisteet. Itse asiassa hätäisimmät on jo ehdotelleet, että monien ruokien osalta antioksidanttikapasiteettia arvioitaisiin vain fenoliyhdisteiden määrällä - niin vähäinen merkitys muilla antioksidanteilla tuntuu olevan.

Kun elintarvikkeissa katsotaan mistä niitä antioksidantteja sitten saadaan niin ei ole kovin yllättävää että ne tulevat niiden ruoka-aineiden mukana, jotka muutenkin tuntuvat olevan niitä viisaampia valintoja: kasvikset, hedelmät, marjat, öljyt, täysjyvävilja. Hyvä puoli näiden syömisessä on se, että ruokina ne on kiistatta terveellisiä, kun taas antioksidanttien hyöty on pomminvarmasta mielikuvastaan huolimatta hiukka epäselvää. Parikymppisen antioksidanttihypoteesin alkuperäinen ajatus, siitä että elimistössä syntyy PAHAA oksidatiivista stressiä ja vapaita radikaaleja ja niiden vastavoimaksi tarvitaan HYVIÄ antioksidantteja on ainakin osoittautunut pahanlaiseksi yksinkertaistukseksi. Oikeasti kyseessä tuntuukin olevan iloinen soppa hyödyllistä ja haitallista oksidatiivista stressiä sekä hyödyllistä ja haitallista antioksidanttisaantia - ja tuo palapeli ei taida olla vielä kenelläkään oikeasti hanskassa.

Antioksidantteja ravintolisistä?
No jos nyt antioksidantteja silti haluaa paljon ja vieläpä ravintolisistä? Hmm..kyllä niitä voidaan saada määrällisesti paljonkin - mutta laadun saaminen tuntuukin olevan hankalaa.

Antioksidanttikapasiteetti ja -tasapaino kun tuntuu olevan hienovarainen asia. Paljon antioksidantteja on hyvä asia, mutta liikaa yhtä antioksidanttia voi tuottaa täysin päinvastaisia vaikutuksia sen vaikutuksen muuttuessa pro-oksidantiksi - näin on havaittu mm. C-vitamiinilla yli 500 mg annoksilla ja E-vitamiinin isoilla annoksilla. Joku "tasapaino" antioksidanttikapasiteetissa on olemassa. Ravinnosta saatuna antioksidantteja tulee monissa eri muodoissa, jossain määrin fysiologiaan sopivissa annoksissa ja kaikenkaikkiaan new-age-hörhömäisesti sanottuna "tasapainoisena kokonaisuutena". Ravintolisissä näin ei ole, koska ravintolisissä antioksidantti on yleensä yhdessä tai muutamassa muodossa ilman ruuan kokonaisuutta ja annokset saattavat olla epäfysiologisia. Aivan simppelein esimerkki on E-vitamiini, jota saadaan ruuasta kahdeksassa eri muodossa, mutta ravintolisissä tyypillisesti aktiivisimmassa mutta ruuasta vähemmän saadussa muodossaan (alfa-tokoferolina) ja parhaimmillaankin kahdessa muodossa (+gamma-tokoferoli). Ja ikävästi isot annokset yhtä tokoferolia huuhtoo kropasta pois muita muotoja, joka on kaukana luonnollisesta vaikutuksesta ja ehkä myös epäterveellistä. Puhumattakaan E-vitamiinin yleisestä 300 mg annoksesta, jota ei ikinä saataisi ruuasta kasaan. Tai C-vitamiini 2 g kerta-annoksella? Ei näissä ainakaan mitään "luonnonmukaista" ole.

Eli ruuasta ja ravintolisistä saatuna antioksidanteilla on eroa. C-vitamiini tai alfa-tokoferoli on kyllä ihan sama yhdiste oli se ruuassa vai purkissa - mutta käytännössä ruuasta saatuna mukana tulee paaaljon muutakin, joka liittyy antioksidanttistatukseen. Ruoka kun näyttää voivan lisätä antioksidanttistatusta myös muuta kautta kuin antioksidanttien tai niiden esiasteiden kautta - kuten esim. omenan fruktoosilla on havaittu. No joo, viestini lienee selvä - ruokavaliosta antioksidanttien saanti on aivan eri asia kuin ravintolisistä saatuna.

Okei, vaikutus lisillä on erilainen, mutta onko se silti hyödyllinen? Valtaosassa koostetutkimuksia antioksidanttilisistä ei nähdä hyötyä pitkäaikaiselle terveydelle. Oli kyseessä sydän-verisuonitaudit (linkin tutkimuksen otsikolle peukku), aikuistyypin diabetes, nivelrikko tai reuma, eturauhassyöpä, syövät ylipäätään, aivohalvaus, astma, kognitiiviset toiminnat.. puuh en jaksa hakea lisää meta-analyysejä tai katsauksia. Puhumattakaan mahdollisista terveyshaitoista, joissa etenkin E-vitamiinilisät ovat kunnostautuneet monella alueella lisääntyneestä kuolleisuudesta raskausmyrkytyksiin. Beetakaroteenilisät antioksidanttinahan haudattiin myös aika nopeasti surkeiden tulosten vuoksi. Eli C- ja E-vitamiinilisät nyt ainakin vaikuttaa suht turhilta, mutta onhan nykyään jo paljon muitakin antioksidanttilisiä - fenoliyhdistelisiä myöten. Mitenkäs ne? Ei juurikaan tutkittuja, mutta aika skeptiseksi tässä on tullut näiden aiempien antioksidanttilisien kanssa ja alkaa epäilyttää kannattaako ravinnosta edes yrittää eristää antioksidantteja pilleriksi.

Mutta kyllähän antioksidanteilla hyötyjäkin nähdään tutkimuksissa - mutta erikoistilanteissa. Esimerkiksi antioksidanttien ja siis -lisienkin ilmeistä vasodilaatiovaikutusta voi käyttää hyväksi vaikkapa urheilijoiden sopeutumisessa korkeaan, kylmään ja kuumaan ilmanalaan tai saasteisiin kaupunkeihin. Tosin näissäkin tapauksissa hyötyjäkin nähdään usein lähinnä niillä, joilla antioksidanttistatus on lähtökohtaisesti huono. Mutta esimerkiksi sairailla vanhuksilla se usein on ja monesti heillä on aika rajoitetusti mahdollisuutta parantaa tilannetta ruualla. Eli on niitä hyötypaikkojakin varmasti. Tosin monesti hyötyjä haettaessa ainakin itsellä on takaraivossa se ajatus, että taitaa olla kovin hienovarainen ero milloin tuokin hyöty kääntyy haitaksi - ja veikkaan ettei yksilöllistä lopputulosta kukaan oikeasti osaa arvioida, kun muuttujia antioksidantti - pro-oksidanttiyhtälössä tuntuu riittävän.

Summataan yhteen ajatukseni: jos haluat arjessa pitkäaikaista hyvinvointia antioksidanteista syöt ruokaa - jos sinulla on jokin lyhytaikainen erikoistilanne, jossa haet nopeasti ja helposti antioksidanttien hyötyä niin lisistä voi olla hyötyä. Ja ihan vikaksi vielä se, että ihan oikeasti me tiedämme täysin riittämättömästi antioksidanteista ylipäätään perustaaksemme mitään ohjeistusta niiden varaan.

Mitä äijä?
Entä se keskustelun herra "luonnonmukainen", joka halusi pitkäaikaista terveyttä? Kyllä me päädyttiin miettimään miten rehuja, hedelmiä, marjoja ja tyttären kasvattamia maustekasveja voisi syödä maukkaasti enemmän. Ja kun luomuantioksidanttiteemassa oltiin niin yritin myös saada liikkumatonta miestä vähän liikkeelle oman antioksidanttikapasiteetin vauhdittamiseksi (ja sadasta muusta syystä) mutta se ei nyt oikein ottanut tuulta purjeisiin...

PS. Gallupin tulokset

Käytän antioksidanttilisää.. (voi valita useita)