Kohti parempaa syömistä - oppia huippu-urheilun linjauksista?

Terveysvaikutusten kannalta pidän tärkeimpinä ja korostamisen arvoisina tekijöinä

Kuulin eilen radiosta Sotsin olympialaisten jälkipuintia ja äänessä oli urheilujohdon moniottelija Risto Nieminen. Suomalaisten kisamenestyksestä kysyttäessä hän totesi heidän pyrkivän siirtämään kisamenestyksen arviointia yhä enemmän pois mitaleista ja enemmän siihen mikä fiilis urheilijoilla ja katsojilla on, mitä elämyksiä urheilua tarjoaa, miten eri lajit ja lajien urheilijat tukevat toisiaan oman tontin varjelemisen sijaan... ja sen sellaiseen pehmeämpään arvoon. Haastattelu on tässä jos sanatarkasti kiinnostaa. Tämä ei ole yksittäinen näkemys vaan huippu-urheilun linjaus joka Mika Kojonkoskeakin kuulleessa tulee aika yhtenäisesti esiin - FIILIKSEN ja yhteistyön korostaminen. Kyynikko toteaisi, että pakkohan se on kun mitaleita ei tule, mutta minä ja varmasti lukemattomat muut pitävät tätä uutta painopistettä hyvänä. Ja sellaisena jonka kautta niitä mitaleitakin on tarkoitus hakea enemmän tulevaisuudessa.

Eli pois ryppyotsaisesta puristamisesta, rentoa ja kannustavaa meininkiä kaikkien osallistujien kesken, voimaa yhteistyöstä, elämyksiä urheilussa ja ehkä jopa esikuvia. Paitsi, että hyvässä meiningissä on ihan omat hyötynsä urheilijoille niin urheilu saa positiivisuutta ja arvostusta - ja siten lopulta enemmän ihmisiä mukaan. Ja mitä enemmän ihmisiä mukana on, niin sitä enemmän meillä on liikkuvia nuoria ja urheilijoita ja sitä enemmän myös huippu-urheilijoita.

Ja arvaatte mitä seuraavaksi totean... Niin, saisimmeko samaa otetta syömiseen ja ravitsemukseen. Jospa siirtäisimmekin hieman taka-alalle sen miten jokin ravinto-osa vaikuttaa verenpaineeseen, painoon tai kolesteroliin ja lopulta sydäreihin tai aikuistyypin diabetekseen (vrt. terveystoimijoiden mitalitavoittelu). Jospa ottaisimme hyvän fiiliksen syömisen ydintavoitteeksi ja siinä sivussa me toimijat keskittyisimme hyvään fiilikseen eri syömislinjauksista huolimatta (vrt. eri urheilulajit). Nyt tästä ollaan minusta kaukana - syömiskeskustelu lähtee edelleen terveysnäkökannasta (vrt. mitalitavoittelu) johon sitten liimataan päälle hyvää fiilistä ja makua mausteeksi. Puhumattakaan siitä, että eri syömislinjaukset jaksaisivat korostaa yhtenäisiä linjoja - aihe mistä olen ennenkin näpytellyt.

Entäs jos alettaisiin puhua yhä enemmän siitä miten syömisestä tulee hyvä fiilis? Siis ykkösasiana, eikä siinä sivussa terveysargumenttien jälkeen. Saataisiin enemmän ihmisiä mukaan, saataisiin enemmän ihmisiä kiinnostumaan ruokailusta positiivisella eikä ahdistuneella tavalla, laittamaan ehkä ruokaa itse, leikittelemään uusilla kokeiluilla ja löytämään uusia tapoja saada vaikkapa kasviksia maistumaan, päästäisiin poispäin terveysperusteisesta nahinoinnista linjauksien kesken (voi olla liikaa toivottu..) mikä selkeyttäisi mediaa jne... Kaikki eivät tästä innostune. Joku pelkää, että kansanterveys romuttuu jos terveysnäkökulma pienenee - samalla lailla jotkut pelkäsivät varmasti urheilussakin että nyt niitä mitaleita ei saada ja silti painopistettä uskallettiin muuttaa. Joku pitää omia syömislinjauksiaan niin erinomaisina verrattuna muihin, ettei vain kykene arvostamaan muita tai löytämään yhteistä muiden toimijoiden kanssa - tervemenoa marginaaliin sanon minä.

Voin toki olla väärässäkin, mutta en pelkää että hyvän fiiliksen korostamisella voitaisiin mennä metsikköön - päinvastoin näen sen melkein ainoana toivona syömisen pirstaloitumista ja lisääntyvää sekamelskaa vastaan. Toki tuossa toivossa on paljon mutua, mutta pohjalla on  tutkimusta joka osoittaa, että kaikenlainen kiinnostuminen syömisestä parantaa syömisen laatua myös terveyden kannalta - meidän ei tarvitse puhua aina terveydestä. Ja tietysti tutkimusta, joka toteaa monella tavoin positiivisten voimien (syö, nauti, jne..) olevan syömisessä negatiivisia (älä, vältä jne..) suurempia.* Eikä mikään ihme, että näin on. Asiakaskokemuksesta sanon, että kun syömistä sihdataan hieman kokonaisvaltaisemmin, niin se samalla korostaa syömismuutosten pysyvyyttä, normalisoi suhdetta ruokaan ja kummasti vähentää ylimääräistä tempoilua trendien perässä. Ja johtaa hyvinvoivaan ja terveelliseen syömiseen. Itse yllättävänkin harvoin vastaanotolla puhun terveydestä vaikka lopputuloksena se paranee myös mitattavilla muuttujilla.

Sinä päivänä kun maku, elämyksellisyys, stressittömyys, joustavuus ja monenlaiset muut asiat ovat samalla viivalla syömisen terveysvaikutusten kanssa yleisessä viestinnässämme niin uskon asioiden olevan paremmin. Tätä mieltä olen tosin ollut jo pitkään, sillä tällainen paljon käytössä ollut luentokuva tuli väännettyä jo yli kymmenen vuotta sitten.

Hyvinvointi tai hyvä fiilis jää usein sanahelinäksi ja konketisoin nyt sitä. Kuvan tarkoitus on hahmottaa , että esim. terveys ja maku ovat minusta yhtä tärkeitä. En näe paljoakaan hyvää siinä, jos joku syö terveellisemmin mutta stressaa enemmän tai syö tylsemmän makuista ruokaa. Tai syö hyvää ruokaa tavalla joka todennäköisesti horjuttaa pahasti terveyttä. Ja juju on, että nämä pallukat pitää saada kaikki toimimaan - eikä se ole mahdotonta tai edes mahdottoman vaikeaa. Ja kaiken sisällä yhä elää tutkimustietoon pohjautuva terveystieto. Mutta pitää toki tietää ja viestiä miten se tehdään.

Hassua on, että useimmat ovat samaa mieltä siitä että kuvassa olevat asiat ovat liki yhtä tärkeitä. Mutta kun ei se oikein näy missään - me puhumme yhä erittäin terveyspainotteisesti. Ja SE PITÄÄ LAITTAA NÄKYMÄÄN. Mutta kyllä tässä eteenpäin mennään: ravitsemussuosituksia jalkautetaan tällä hetkellä mm. netissä Syöhyvää.fi sivustolla (hankkeena mainio) ja veikkailen, että sen tuottajatiimin ajatukset eivät ole kaukana omistani. Yleensä paremmista ajatuksista huolimatta terveystoimijat tuottavat turhankin terveyspainotteista materiaalia, mielenkiinnolla odotan miten käy tälle juuri aloittaneelle ja kehittyvälle sivustolle - pikku painetta sinne suuntaan :)

Mitä ajatuksia? Kaikkihan nyt varmaan mielellään puhuisivat enemmän hauskemmista asioista kuin terveys, mutta uskotteko esim. terveyspuheen osittaisen korvautumisen muilla osa-alueilla johtavan hyvään vai pahaan? Onko huippu-urheilun linjauksista jotain opittavaa?

* PS. Laitan tutkimuslinkkejä myöhemmin jos niitä toivotaan. Niitä on, mutta nyt vedin tämän kertasilauksella enkä alkanut kaivamaan niitä esiin.