maanantai 12. syyskuuta 2011

The Omega files 2 - vähähiilihydraattista aikuistyypin diabeetikoilleko?

Tämä blogautus on osa The Omega Files -sarjaa. Nämä on juttuja, joita tuossa kesällä kirjoittelin kun oli kirjan kirjoittamisen ohella kirjoitusmania päällä. Mutta jätin kuitenkin julkaisematta ajatellen, että pidän näppini erossa rasva-hiilari keskusteluista koska haluan osaltani viestiä, että syömisessä nyt sattuu olemaan muitakin ja jopa tärkeämpiäkin aiheita kuin tämä joka tuutista pursuava. Toinen syy julkaisemattomuuteen oli, että nämä jutut on aika fiilistelyä ja pohdintaa kohtuuvähäisellä tutkimustiedolla höystettynä - ajattelin että ehkä nämä voisi joskus tuunata sellaiseksi tieteellisemmiksi.

Mutta nyt kun on vähän kiireitä ja haluan pitää kuitenkin blogia hengissä, niin laitan nämä ilmoille tällaisenaan - ehkä joskus saatan linkitellä juttuihin lisää matskua jos näitä joku tuntuu lukevan. Mutta muistakaa silti, syömisessä on paaaaaaljon muutakin kuin rasva ja hiilarit :)
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oikeastaan tämä blogautus sai alkunsa kohtuullisen tiivistetystä vastauksestani aiheen kysymykseen Kiloklubissa

"VHH monipuolisesti ja ääripäätä välttäen toteutettuna on OK noin yleisesti. VHH aikuistyypin diabeteksen hoidossa on totta puhuen vielä tutkimuksellisesti aika auki, mutta viitteellisen tiedon pohjalta sitä uskalletaan siellä täällä jos suositella - mutta ei pitkäaikaiseksi, eikä ihan hirveän alhaisilla hiilihydraattimäärillä.

Ja ymmärrän hyvin suosituksia tutkimustiedon epävarmuuden pohjalta. Tähän astiset tutkimukset VHH:sta ja diabeteksesta liittyvät pitkälti ehkäisyyn joka on hiukka eri asia kuin hoito. Hoidossa taas on se puoli, että vähähiilihydraattinen ilman muuta tasaa verensokereita ja parantaa hoitostatusta niillä mittareilla, mutta sellainen pohjaoletus samalla on että siellä pohjalla oleva insuliiniresistenssi voi tiukan VHH:n myötä itse asiassa pahentua. Tähän asiaan tarvittaisiin lisää tutkimusta.

Toistaiseksi oma ohjeeni olisi tässä vaiheessa, että VHH on aikuistyypin diabeetikoille ihan OK mutta välttäisin kovin matalia hiilihydraattimääriä. Enemmänkin hakisin ns. maltillista välimerihenkistä linjaa jos vähähiilihydraattista käyttää."


ja ajattelin, että kai sitä voisi pidemminkin asian kertoa. Mutta kun muutenkin ehdotellaan (linkin kommentit) vähähiilihydraattista ruokavaliota aikuistyypin diabeteksen (T2D) viralliseksi  hoitomuodoksi, niin minusta tässä teemassa ei ole näkynyt selvästi selitettynä sitä epäilystä mikä monella terveystahon edustajalla kyseisessä asiassa on - tai ainakin minulla on. Ja minäpä ajattelin sen todeta.

Alustukseksi pitäisi tehdä aika selvä ero varsin vähähiilihydraattisten ruokavalioiden ja sanotaanko ns. välimerellisten ruokavalioiden välille. Siis pitäähän se tehdä joka tapauksessa, sillä eihän ole mitään järkeä puhua VHHsta kaikkena kunhan hiilarit on alle 40 E% tms. Sen määreen sisällä on tuhat eri tapaa syödä. Mutta tässä aiheessa se etenkin on keskeistä. Kun tuossa linkin takana olevassa Radio Suomen lähetyksessä Fogelholm ehdotti täsmäkarppausta ja yleiskarppausta (juu en tykkää, kun koko karppaus sana tökkii), niin luulen että hän ajoi takaa sitä asia mikä tässä mielestäni on olennaista blogautuksen jatkon kannalta eli siitä paljonko siinä vähähiilarisessa nyt sitten lopulta on hiilareita. Tulevan keskustelun kannalta olisi todella hyvä erotella toisistaan kohtuuhiilihydraattinen (esim. 20-40 E%) ja vähähiilihydraattinen (esim. alle 20 E%). Niin ja kun jutussani käytän lyhennettä VHH niin tarkoitan koko mössöä kaikista eri vähähiilihydraattisuuden variaatioista ja keinoista millä ihmiset sitä toteuttaa. Nythän sana VHH ei kerro oikein mitään, eikä tietysti haittaisi jos tähän keksittäisiin keino minkä tyyppisestä VHHsta puhutaan - tasaisestihan törmää luonnehdintoihin, ettei VHH ole "tällainen tai tällainen" vaan "tuollainen ja tuollainen". Mutta oikeastihan ne on sanahelinää, koska Oikeaa VHHta ei ole olemassa eikä sitä ole määritelty. Käytännön työssäkin törmää paljon siihen, että asiakkaat sanovat "karppaavansa" ja se mitä siellä lopulta syödään ei anna kyllä mitään yhtenäistä kuvaa "karppaamisesta" - paitsi ettei hiilareita nyt ainakaan ihan älyttömästi ole.

VHH ja aikuistyypin diabeteksen hoito - ulkopuolisen veikkaus

Mistä päästäänkin sitten varsinaiseen teemaan eli VHH aikuistyypin diabeetikoiden hoidoksiko? Ei ole minun hommani olla suositusta pohtimassa, mutta en olisi kovin innokas tässä vaiheessa vähähiilihydraattista (yo määreellä alle 20 %) siihen ehdottamaan. Kohtuuhiilihydraattinen (siis 20-40 E%) taas on ilman muuta OK ja sehän näytetään sallitattavan Diabetesliitollakin, jossa 130 g hiilareita on OK (eli energiatasoista riippuen yleensä 20-25 E%). Taustalla tuossa on info amerikkalaisten suosituspaperista, josta en kyllä löytänyt lukua 130 g äkkiseltään mutta kaipa se jossain siellä on. Syyni liiallisen vähähiilihydraattisuuden epäilyksiin tulevat kohta, ja luulen, että vähän samoja syitä löytyy siitä miksi kaikkein vähähiilarisempia ei suositella.. Ja toivon, että blogautukseni auttaisi ymmärtämään miksi kaikki eivät innostu vähähiilihydraattisesta T2D hoidossa - minusta siellä on perusteita joihinkin epäilyksiin.

Epäilys 1
Perusoletus usein on, että rasva lisää insuliiniresistenssiä ja erittäin runsas rasvan saanti lisää insuliiniresistenssiä entisestään - ei heti mutta pikkuhiljaa. Tämä ei nykytiedon mukaan ole ihan noin selvää, mutta tuo ajatusmalli lienee monella pohjalla tätä asiaa pohtiessa - ja jos ei enää kokonaisrasvalla niin ainakin tyydyttyneellä rasvalla on yhä roolinsa.

Kun T2D:ssä aletaan vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle niin tottakai hiilarien puutteessa verensokerit normalisoituu ja insuliinitkin rauhoittuu ja kaikki näyttää hyvältä. Ja toivottavasti kaikki jatkuisikin hyvin niin VHH sopisi hyvin T2D hoitoon - mutta tätä jatkumista ei kaikki taida oikein uskoa ihan siitä perusoletuksesta, että siellä pinnan alla runsasrasvaisuus ja hiilihydraattiärsykkeiden puute voi pahentaa insuliiniresistenssiä koko ajan. Varmaan ne, jotka pääsee vähähiilihydraattisella lähelle normipainoa välttää pitkälti ongelmat eli painonlaskun edut ovat paljon suuremmat kuin erittäin runsasrasvaisen ruokavalion mahdolliset ongelmat. Mutta kaikki eivät laihdu näin paljon ja heillä tämä riski on kaikkein pelätyin. Ilmiönähän on ihan selvä, että vähähiilihydraattisella hiilihydraatin sieto heikkenee ja sitten jos niitä välillä saa niin verensokerit kipuaa pilviin -  juuri siksi vähähiilihydraattiselle sopeutuneet kokevat, etteivät hiilihydraatit enää sovi ollenkaan. (lisäys: tuoreena tapauksena mm. Annika Dahlqvistin uutinen). Eipä ne tietenkään sovi, kun niihin ei ole sopeuduttu. Eihän se sopeutuminen VHH:llekaan ollut ensipäivinä ehkä mitään herkkua.

Se mikä tässä on epäselvää on, että onko vähähiilihydraattisen insuliiniresistenssi pelkästään lihas- ja rasvakudoksesta johtuvaa vai onko se myös maksasta johtuvaa jolloin olisi syytä olla enemmänkin huolissaan? Ja voidaanko tätä arvioida jo ihan perusmittauksista? Vai johtaako vähähiilihydraattinen ruokavalio pitkällä aikavälillä pahempaan insuliiniresistenssiin ja mahdollisiin ongelmiin ja sitä ei vain huomata jos/kun hiilihydraatteja ei syödä.

Ongelma on, että tähän pohdintaan ei ole hyvää tutkimusdataa. Monessa VHH tutkimuksessa ei ole joko aikuistyypin diabeetikoita, tutkimus on lyhyt, hiilihydraattien määrät ovat verrattain suuret ja insuliiniresistenssiä on arvioitu HOMAlla tai QUICKilla eli paastomittausten kautta, joiden oletusarvot ei sovi VHH adaptoituneeseen aineenvaihduntaan. Kun otetaan kombinaatio ainakin vuoden seuranta, insuliiniresistenssin arviointi sokerirasituksessa tai clampilla ja oikeasti vähähiilihydraattinen (vaikkapa alle 20 E%) ruokavalio, niin näitä tutkimuksia ei tietääkseni ole - saatika, että ne olisi aikuistyypin diabeetikoilla. Ja jos ei kaikkia noita ominaisuuksia tutkimuksessa ei ole kerralla, niin edes jotkut noista yhdessä niin sekin auttaisi.  Ihmistutkimusten puutteessa kun joudutaan katsomaan viitteellistä tietoa eläinkokeista niin huolet insuliiniresistenssistä ja eritoten maksan osalta (12,) eivät yhtään helpotu ja palautumattomien haittojenkaan tulokset ei näytä hyvältä. Eläinkokeet ei tietty todista mitään ja siksi niitä ihmistutkimuksia olisi hyvä olla meneillään.

Kohtuuhiilihdraattinen ruokavalio on siis varmasti mainio - ehkä paras - ruokavalio T2D:ssä, vähähiilihydraattisesta kiinnostaisi nähdä tuo kaipaamani tieto ennenkuin jollekin omalle asiakkaalleni sellaista suosittelisin. Tottakai ymmärrän, että moni henkilö on itsellään kokenut tiukankin VHH:n ratkaisuksi. Hyvä niin jos hyvältä tuntuu. Mutta kun blogautus lähti suosituksista, niin tuskinpa todella vähähiilihydraattista tullaan suosittelemaan aikuistyypin diabeteksen hoitoon ennen kuin noita tutkimuksia on. Ja näissä tulevissa tutkimuksissa vielä kun on vertailu runsashiilihydraattisempaan niin saadaan sekin vertailu sitten tehtyä.

Epäilys 2
Toinen asia on iänikuinen rasvan laatu ja tyydyttynyt rasva. Ihan teoreettisesti ja käytännössäkin rasvan painottaminen tyydyttymättömiin on vähähiilihydraattisessa suotuisaa - muutenkin, mutta viitteellisesti myös insuliiniresistenssin kannalta. Pitempien ihmistutkimusten tulokset ovat hiukka epäselviä mutta tämänsuuntaisia ja kun ihmisillä erilaisten rasvahappokoostumusten vaikutuksia VHH:lla on tutkittu aika vähän, niin eläinkokeiden havainnot eivät mitenkään rohkaise tyydyttyneen rasvan reilua käyttöä VHH:llakaan. Luulenkin, että ne jotka haluavat väkisin pitää vähähiilihydraattisuuden hyödyt ja runsaan tyydyttyneen rasvan ongelmattomuuden samassa paketissa joutuvat kyllä pettymään jatkossakin.

Epäilys 3
Olen kuullut useampaan otteeseen terveystahon edustajien todenneen omilla asiakkaillaan aikuistyypin diabeteksen komplikaatioita vähähiilihydraattisesta dieetistä johtuen. Syytä mustamaalaamiseen ei näissä tapauksissa varmasti ollut (joukossa hyvinkin myönteisiä henkilöitä VHH:lle). En nyt mene siihen onko syy lopulta VHH:n vai ei - näitä kokemuksia kuitenkin on eikä ilmeisesti ihan vähän. Mutta niistä ei selvästikään haluta puhua julkisuudessa - todennäköisesti siksi että ne on mutua ilman faktaa mutta varmasti myös siksi että aggressiiviksi koettuja VHH:laisia ei haluta omalle niskalle. Kerran olen nähnyt julkisuudessa jonkun kertoneen näistä kokemuksista ja aina rakentava "idiootti, ei tästä mitään ongelmaa voi olla ja tutkimusta piisaa" -tyylinen vastaanotto VHH:n blogi/forum maailmassa piti huolen, ettei tästä aiheesta tarvitse jatkossakaan mitään debattia käydä.

Minulla ei henk.koht ole hajuakaan näistä koetuista komplikaatioista enkä ymmärrä niitä syvällisesti (=työkokemuksella) , mutta se on kuitenkin selvää että tutkimustahan ei nimenomaan piisaa. Lisäksi on syömisessä aika yleispätevää, että mitä enemmän mennään syömisessä mihin tahansa ääripäähään, niin sitä todennäköisempää on ettei se jollekin sovi. Ei sovi 60 E% hiilareita kaikille eikä sovi alle 20 E% hiilareita kaikille. Rakentavampi lähtökohta olisi miettiä missä tilanteissa ja millä tavalla vähähiilihydraattinen voisi sopia ja milloin se voi olla ongelma. Ajatusmalli "VHH ei aiheuta diabeetikoilla ongelmia" on ihan yhtä pään pensaaseen pistämistä kuin ajatusmalli "VHH ei sovi diabeetikolle."

Mutta pointtini on siis, että näitä ongelmakokemuksia on vaikkeivat ne paljoa mediassa näy. Ja ne hidastavat varmasti innostusta. En usko anekdotaalisia kommentteja nousevan enää esiin - kliinisesti tutkimustuloksilla varmaan jatkossa debatti käy missä olisi hyvät puolensa jos sitä tutkimusta olisi. Mutta on hyvä tiedostaa, että tällaista fiilistä on.

Väliaika - ihan muuta tuli just mieleen..

Tätä kirjoittaessa tuli mieleen ristiriita. Meinaan se, että lähtökohtaisesti ajattelen, että jos joku on hyväksi heti niin se varmaan on hyväksi pidemmälläkin aikavälillä - ja jos joku ei tunnu hyvältä, niin se ei varmaan ole hyväksi. Keho kertoo jne.. Ja mietin, että monihan kokee olonsa hyväksi varsin vähähiilihydraattisellakin joten siinä on ristiriita, että se olisi huonoksi pitkällä aikavälillä. Kunnes muistin, että onhan siinä välissä se sopeutumisvaihe, joka ei ole kaikille herkkua. Jos sitä käyttäisi signaalina sille omalle rajalle minkä alle ei kannata mennä. Eli jos 130 g hiilareita ei aiheuta ongelmia ja 70 g vaatii jo sopeutumista niin ehkä se 130 g on parempi. Ja tällä kriteerillä päädytään yleensä kohtuuhiilihydraattisiin vähähiilihydraattisen sijasta. Siten tausta-ajatukseni pysyy edelleen kasassa ja samalla se sopii ainakin toistaiseksi olemassa olevaan tutkimusnäyttöön. Käytännön vinkki, että vältä hiilihydraatteja vähentäessä sitä huonomman olon ja jaksamisen rajaa mikä vaatii jo muutamien päivien sopeutumista. Case closed, sillä tämä on niin aukoton perustelu :)

Epäilysten järkevyydestä

On helppo tiivistää, että vähähiilihydraattisen epäilykset kohdistuvat lähinnä ketoosia tavoittelevaan tai muuten vaan todella vähähiilihydraattisiin variaatioihin ja tiettyihin rasvajakaumiin. Ja nekin melko pitkään käytettyinä - lyhyt ketoosi ja siitä paluu kohtuuhiilihydraattisen tuskin on mikään päällimmäinen huoli. Eli isoa osaa VHH:n noudattajista huolet eivät edes kosketa. Mutta silti minusta nämä huolet pitäisi käsitellä ja katsoa loppuun, ettei yksilötasolla jotkut VHH sovellukset aiheuta vain isompia ongelmia.

Ja kun jonkun mielessä tätä epäilys logiikkaa pitäisi soveltaa myös runsashiilihydraattiseen, niin vastaus on tottakai. Mutta siellä taitaa olla paljon enemmän tietoa ja tutkimusta - ja varsinkin epäilyt ongelmista ei siellä ole niin yleisiä (reilua tai ei). Se mitä nyt tarvitaan on parempaa tietoa VHHsta ja VHH vs. RHH (?), jotta näitä asioita voi vertailla. Vähemmillä ja runsaammillahan hiilihydraateilla voidaan molemmilla auttaa aikuistyypin diabeteksen hoitotasapainoa ja olennainen asia on kummalla se onnistuu ehkä paremmin ja voimmeko haarukoida yksilöllisesti sopivimpia ratkaisuja - ja sitten niitä ääripäitä molemmissa päissä mitä kannattaa varoa. Yksinkertaistetut ajatusmallit "hiilarit/rasvat vaan pahentaa hoitoa" ei auta vaan syvemmälle pitää päästä pohdinnassa.

Takaisin aiheeseen - loppukaneetti

Toivottavasti joskus päästään kauan odotetulle toiminnan tasolle eli yhdistämään yksilölliset geneettiset vasteet ruokavalioon myös tässä rasva vs. insuliiniresistenssiaiheessa. Toistaiseksi siellä ei olla. Minun näkökulmasta homma meneekin niin, että kohtuuhiilihydraattinen ruokavalio ja mielellään enempi kuitenkin tyydyttymättömillä rasvoilla pitäisi olla "sallittua", mutta minun mielipiteelläni ei ole väliä koska se sitä jo on.  Eli välimerellinen dieetti, hiilareiltaan ylähaitarissa oleva ECO-Atkins tai miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua... Mutta erittäin vähähiilihydraattinen ruokavalio runsaalla tyydyttyneellä rasvalla? Ymmärrän kyllä miksi sille ei lämmetä aikuistyypin diabeteksen hoidossa ja lisätutkimuksia pitkältä ajalta halutaan - eikä sille ole lämmetty muuten ruotsalaisissakaan suosituksissa vaikka sellaiseen käsitykseen usein törmää. Vähähiilihydraattinen vs. T2D hoidossa ei ole tarpeeksi tutkimusta ja viitteellinen tutkimus on osin huolestuttavaa - samaa tuntui Fogelholmkin sanovan ensimmäisen linkkauksen haastattelussa. Eihän sitä kukaan malta odottaa, mutta veikkaukseni on, että kaiken turinan keskellä tässäkin asiassa tapahtuu suositusmuutoksia aikaisintaan kun noita lisätutkimuksia tulee. Eli vuosien päästä.

Kaikki yllä on omaa spekulaatiotani ja se mitä asioita minusta pitäisi vielä aukoa. En oikeasti tiedä mistä aikuistyypin diabeetikoiden kanssa päivittäin työtä tekevät ovat eniten huolissaan. Mutta olisi kiva tietää mitä mahdollisia muita huolia taustalla nähdään. Asioita kun on vaikea käsitellä ja pohtia, jos ei tarkemmin eritellä mistä nimenomaan ollaan huolissaan. Onko epäilys listaan täydennettävää? Tarkoitus näillä epäilyslistauksillahan ei ole pelotella VHH:ta maanrakoon vaan pohtia kohta kohdalta missä määrin huolet ovat aiheellisia.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Ja gallup aiheesta. En ole tuloksista kovin yllättynyt sillä blogiliikenteestä näkee että karppaus.info -sivustolta on ollut selkeästi normaalia enempi trafiikkia. Mielestäni huomion arvoista on, että ainakin perinteisesti myös ravitsemusasiantuntijoita ja terveysalan ihmisiä lukee jonkin verran blogiani ja "Huonosti" vastauksia on silti vähän. Eli sanoisin, että aika avoimin mielin ollaan liikkeellä kuten hyvä on koska aiheen tieto on kesken.


Hyvin vähähiilihydraattinen ruokavalio (alle 130 g HH/vrk) sopii aikuistyypin diabeteksen hoitoon..



8 kommenttia:

  1. Antti Aro kirjoitti kai viime viikolla oman versionsa asiasta Diabetesliiton lääkäreille jakamaan lehteen: http://t.co/75vODek

    Näyttää tutkimuksien valossa sille, ettei tuota alle 20 E % HH:sta dieettiä juuri kukaan voi pidempään noudattaa (tottakai nyt muutama karppaaja on toista mieltä). Lähes kaikissa vuoden mittaisissa tutkimuksissa tai pidemmissä, hiilareiden saanti on ollut tuolla mainitsemallasi 20-40 E % välillä. Kaksi vuotta kestäneissä 40 E % tuntumassa (Sacks et al ja Shai et al.). Hiilariyltäkylläinen ruokakulttuuri kampeaa sosiaalisisssa yhteisöissä elävän ihmisen pois vähähiilihydraattisesta (siis sun < 20 E %).

    Tutkimuksissa ei myöskään ole ilakoitu tyydyttyneellä rasvalla Sacksin tutkimuksessa SFA tuli alle 10 E % ja Shaissakin alle 13 E %. Minusta siis olisi tehtävä "käännytystyöt"ä niiin terveydenhuollon toimijoiden kuin potilaiden/kansan suuntaan:

    a) VHH ei ole aina automaattisesti Heikkilämäistä tyydyttyneellä rasvalla iloittelua. Hyvät tulokset on saatu sellaisilla ruokavalioilla, jota sinäkin tässä edistät
    b) Ketogeenisen ruokavalion toteuttaminen ( esim. tuo alla 70 g Hh/pv) on käytännössä harvoin mahdollista pitkäaikaisesti. Sitä ei saa käyttää verrukkeena torpata koko homma
    c) ketoosi on ihan luonnollinen tila lyhtyaikaisesti (muutamia viikkoja)

    Sinänsä minusta tässä pitäisi aina vain enemmän kiinnittää huomiota lihaviin aikuistyypin diabeetikoihin (osa tyypin 2 diabeetikoista on normaalipainoisia). Lihavuuden hoidossa VHH on erityisen hyvä diabeetikoilla. Eikö siitä edes voisi lähteä liikkeelle?

    Entäs insuliinin eritys? Jatkuva syöpöttely ja välipalat eivät ehkä tee hyvää insuliiniaineenvaihdunnalle. Jos olen ymmärtänyt oikein niin Markku Laakso on usein ollut sitä mieltä, että tyypin 2 diabeteksen ensimerkki on ensivaiheen insuliinierityksen häiriintyminen. Sitten vasta tulee insuliiniresistenssi. Liika hiilareilla piiskaminen voi tehdä huonoa juuri ensivaiheen insuliinieritykselle, erityisesti jos haima on geneettisesti altis vauriolle (ainakin monet tutkijat on sitä mieltä, joskaan ei monet suomalaiset). Edelleen jos ymmärsin oikein professori Marja Mutasen puheet Unileverin kokouksessa toukokuussa, hän puhui samaan suuntaan. Jatkvat välipalat (kuten nykyisessä suosituksessa) ei tee hyvää insuliiniaineenihdunnalle.

    Pitkän sepostukseni päätän tähän: Clampillä tehtyjä tutkimuksia VHH:lla ja siis ihmisellä on ainakin yksi (Kirk et al 2009). "Our results refute our original hypothesis that a LC diet (= < 20 E % HH ) will cause insulin resistance because of increased adipose tissue lipolytic rates and excessive FFA release into the bloodstream.In fact, we found that LC intake rapidly caused a greater reduction in IHTG content, improvement in hepatic insulin sensitivity, and decrease in endogenous glucose production rate than consumption of an isocaloric low-fat diet. " Näistä yritin vetää yhteen VHH-sarjassa osa 3.

    Tässä asiassa on lopulta kyllä kysymys muustakin kun tieteestä.

    VastaaPoista
  2. Tänks Reijo. Olen kyllä lukenut tuon VHH jaksosi mutta tuo Kirkin tutkimus on kyllä mennyt ohi.

    Muutenkin pitkälti samaa mieltä.

    VastaaPoista
  3. Onko tuo insuliiniresistenssin paheneminen pitkitetyllä ketogeenisellä osoitettu jossakin, vai onko se ikäänkuin aihetodisteisiin perustuva huolestus?

    Ite olen 40 - 70 hhg päivässä jatkuvassa ketoosissa ollut kohta yhdeksän vuotta. En huomaa että hiilihydraatin sietoni olisi mitenkään huonontunut lähtötasosta. Liika aiheuttaa edelleenkin väsymys- ja nälkäkohtauksia, mutta ne olivat minulle tuttuja jo normaalihiilareilla lapsuudessa. Vähä taas ei aiheuta yhtään mitään. Tiedän foorumeilta muitakin vanhoja konkareita, jotka ihmettelevät samaa.

    Nyt joku karppilukija varmaan taas suuttuu, mutta minusta on näyttänyt, että noita turvotus-ym oireita hiilareista valittavat eniten tuoreet karpit, eivät vanhat. Mielessäni käy väkisinkin epäily nosebo-efektistä.

    Siitä olen erittäin samaa mieltä, että äärimmilleen ei kannata karsia. Atkins itse piti huonoa oloa jo aloitusvaiheessakin merkkinä siitä, että hiilaria pitää maltillisesti lisätä kunnes huono olo korjaantuu. Tästä olen vuosikaudet paasannut karppifoorumeilla, usein kuuroille korville. Joillekin tuntuu olevan suorastaan pyhä asia, että aluksi pitää kärsiä. Ite aloitin 40 hhg ilman tiukkaa induktiota, eikä minulla ollut heikotusta tai huonoa oloa missään vaiheessa. Enkä ole kokenut hiilarirajoitusta vaikeaksi sosiaalisissakaan tilanteissa. Ottaa vain sen yhden perunan! Koeasetelmissa heikkoon aderenssiin saattaa vaikuttaa, jos koehenkilöt on arvalla satunnaistettu ruokavaliolle, jolloin omaa motivaatiota ei välttämättä ole.

    Jotenkin vain on vaikea uskoa että vaara vaanii, kun olo vuodesta toiseen on hyvä. Tosin, suvussani ei ole diabetesta.

    VastaaPoista
  4. Ajatuksia ”hyvästä” kolesterolista, HDL:stä

    Omega-3-rasvahapot suurentavat pientä HDL-kolesterolin pitoisuutta, mikä voi olla hyvä asia sillä matala HDL on yhdistetty sepelvaltimotaudin riskiin. HDL:n suurentaminen se ei ole kuitenkaan varmuudella hyväksi, sillä nostoyritykset lääkkeillä ovat johtaneet katastrofeihin. CEPT-lääkkeiden (cholesterol ester transfer protein) ryhmään kuuluva torsetrapibi lisää HDL:ää (25–60 %) ja alentaa LDL:ää, mutta valitettavasti lääke nostaa verenpainetta ja lisää sairastuvuutta ja kuolemia sydän- ja syöpätauteihin. Lääke osoittautui hyvin myrkylliseksi ja sen tutkimukset onkin keskeytetty. Parhaillaan tutkitaan kahta muuta saman ryhmän lääkettä, dalsetrapibia ja anasetrapibia, mutta niiden tehosta ja turvallisuudesta ei ole vielä riittävää näyttöä. Aikaisemmin osoitettiin, että fenofibraateilla voitiin lisätä HDL:n määrää veressä, mutta se ei vähentänytkään sairastuvuutta sydäntauteihin. Niasiini eli B3-vitamiini on toistaiseksi ainoa turvallinen lääke, joka lisää merkitsevästi HDL-kolesterolia (15–35 %). Lisäksi se ehkäisee LDL:n synteesiä maksassa ja alentaa sen pitoisuutta veressä (10–20 %), samoin kuin triglyseridejä (20–50 %). Haarukat ovat suurehkoja nautitun annoksen mukaan. Niasiini siis korjaa veren häiriintynyttä rasvaprofiilia, ja sen lisäksi se myös vähentää sepelvaltimotaudin, sydänkohtausten ja aivohalvauksen riskiä muiden biokemiallisten vaikutustensa ansiosta. Niasiinin hoitava päiväannos on 500–2000 mg, mikä on suuri verrattuna terveelle väestölle annettuun päivittäiseen saantisuositukseen (naiset 15 mg, miehet 20 mg). Niasiinin (ja D-vitamiinin) vaikutuksia HDL-kolesteroliin vähätellään usein, koska kyseessä on ”vain” vitamiini. Myös D-vitamiini lisää HDL:ää. "Teoreettisesti D-vitamiini voi suojata sydäntä ja verisuonia edistämällä suurten HDL-hiukkasten määrää ja vaikuttamalla siten kolesterolin kuljetukseen", kirjoittivat tutkijat Journal of Clinical Lipidologyssa (2010).


    Ravinnon hiilihydraattien korvaaminen poly- ja monotyydyttymättömillä ja tyydytetyillä rasvahapoilla lisää HDL:ää 7–12 % (sen lisäksi, että mahdollisesti kohonneet triglyseridit alenevat). Sitä vastoin lisätty sokeri alentaa HDL:ää. Alkoholi lisää tunnetusti HDL-pitoisuutta (noin 9 %). Laihdutus voi nostaa HDL:ää, samoin kuin Välimeren ruokavalio (4–5 %).
    Vähärasvainen ruokavalio voi vähentää seerumin HDL-kolesterolia, osoittaa New Yorkin valtionyliopistossa Buffalossa tohtori David Pendergastin johdolla tehty tutkimus. Siinä 11 istumatyötä tekevää koehenkilöä – kuusi naista ja viisi miestä – noudatti kolme viikkoa hyvin vähärasvaista ruokavaliota, jonka antamasta energiasta 19 % tuli rasvasta. Seurauksena oli, että veren HDL-kolesteroli väheni. "Kohtuullinen rasvan syönti, 30–35 prosenttia ravinnon kaloreiden määrästä, näyttää olevan hyväksi terveydelle", Pendergast tulkitsee. Hänen tutkijaryhmänsä on äskettäin julkaissut samanlaisen ravintotutkimuksen kestävyysjuoksijoiden keskuudessa. Siinäkin vähärasvainen ruokavalio alensi HDL-kolesterolia ja heikensi immuunijärjestelmän toimintaa. Pendergast on vakuuttunut siitä, ettei vähärasvainen ruokavalio ole terveellinen enempää urheilijoille kuin tavallisille ihmisille.

    VastaaPoista
  5. jatkuu...
    Käsitys HDL:n suojavaikutuksesta ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen. HDL voi näet muuntua tulehdusta aiheuttavaksi (proinflammatoriseksi) mm. diabeetikoilla ja tupakoitsijoilla, jolloin siitä onkin pelkkää haittaa valtimoille. Tätä käsitystä tukee edellä selostetun Framinghamin tutkimuksen tulos, jonka mukaan 40 prosenttia sepelvaltimotaudeista kehittyi ihmisille, joiden HDL oli "normaali" tai "korkea". HDL:n toiminnalliset ominaisuudet ratkaisevat, pikemmin kuin määrä, onko HDL hyödyllistä vai vahingollista valtimoille. Kumpi sitten on pahempi, matala HDL vai korkea LDL? Framinghamin tutkimuksessa suurentunut LDL liittyi lisääntyneeseen riskiin nuorilla, kun taas matala HDL vanhoilla ihmisillä. Toisaalta, HDL:n suurikaan pitoisuus veressä ei anna suojaa sydäntautia vastaan henkilöillä, joiden LDL-kolesterolia alennetaan rosuvastatiinilla (Crestor), ilmeni jättisuuresta JUPITER-tutkimuksesta. Se heitti kylmää vettä lääketeollisuuden pyrkimyksille kehittää HDL:ää lisääviä lääkkeitä statiinien rinnalle. Kaiken lisäksi on käynyt ilmi, että vaikka statiinit vähentävätkin veressä kiertävän LDL-kolesterolin määrää, ne voivat lisätä hapettunutta LDL:ää eli ox-LDL:ää. Asia käy ilmi MIRACL- ja REVERSAL-tutkimuksista. Suo siellä, vetelä täällä.

    VastaaPoista
  6. Onkohan muuten elimistön rasvat ja syöty rasva ihan sama juttu? Imeytyvätkö ravintoaineet juuri syödyssä suhteessa? Eikös se elimistö osaisis suodattaa sieltä massasta juuri tarvitsemansa eväät, kun eväät on monipuoliset? Vai ottaako se aina energiat sieltä mistä helpoimmin saa eli silloinhan se olisi kai sokeri? Tai toisaalta rasvassa on enempi energiaa, kummastako se nyt sitten taloudellisimmin tulee?

    Minulla kumminkin kokonaiskole laski 7.8:sta 7.4:ään laihduttuani 30 kg. Mutta mistä tiedän, että valmistaako elimistöni sitä ylenmäärin vai nappaako syömisistäni?

    Oletko muuten magnesiumista kirjoittanut? Minulla on pari vuotta vetänyt vasemmasta jalasta suonta öisin ja monenmoista apuva olen koittanut. Magnesium on yksi niistä, mutta tiettykin helpoimmin saatavassa oksidimuodossa. Olen lueskellut siitä sitraattimuodosta, että se olisi parempi, mutta kun on hiukkasen vaikea päästä perille, mikä on todellista tietoa, mikä mainosta...

    VastaaPoista
  7. Mirka, ongelma on just siinä että paljon olisi viitteellistä infoa siihen suuntaan että ketogeeninen pahentaa insuliiniresistenssiä mutta kova näyttö puuttuu. Minusta nykyisellä näytöllä tosta asiasta voi olla ihan mitä mieltä haluaa.

    Oma veikkaukseni on, että silloin kun VHHlla päästään normipainoon tai ainakin lähelle niin ilmiötä ei ongelmallisessa suuruudessa ole - eli en ihmettele sinun ja monen muun kokemusta. Ja ne joilla paino ei laske tiukalla VHHlla paljoa olisivat niitä, joiden kohdalla ongelmia voi spekuloidakin.

    Mutta mutua mutua... :)

    VastaaPoista
  8. "Jotenkin vain on vaikea uskoa että vaara vaanii, kun olo vuodesta toiseen on hyvä."

    Tämä on monen erilaisen - ravitsemuksellisen tai muun - epäterveen elintavan ongelma. Olo saattaa olla pitkäänkin hyvä, kunnes yhtäkkiä elimistön raja tulee vastaan. Erilaiset puutostilat saattavat kehittyä pikkuhiljaa vuosien kuluessa; testeillä ne toki saataisiin esiin aiemmin, mutta kukapa sitä lääkärissä kävisi niin kauan kuin olo on hyvä.

    VastaaPoista