Verkkovalmennuksista - kokemuksia ja ajatuksia

Minulla loppui äskettäin ensimmäinen oma verkkovalmennukseni ja ajattelin jakaa ajatuksia tästä aiheesta. Valmennuksen nimi oli "Tunne nälkäsi - tuloksia intuitiivisella syömisellä" ja uusi valmennus lähtee liikkeelle eri nimellä "Jäähyväiset jojoilulle" mutta samansisältöisenä 17.9 2018. Valmennuksen kohderyhmää olivat siis ihmiset, jotka ovat monella tapaa yrittäneet saada painoansa hallintaan siinä onnistumatta. Tämä aihe motivoi minua, koska se on erityisosaamistani ja apua siihen ei oikeasti monesta paikasta saa. Samalla halusin kokeilla kuinka verkkovalmennus voisi toimia tässä varsin haastavassa kohderyhmässä - ja hyvinhän se toimi. Palautteen antaneista 93 % suosittelisi valmennusta muille. Tästä linkistä löytää jotain palautteita, mutta alla olevasssa tekstissä on minun tulkintani miksi palaute oli hyvää.

Verkkovalmennusten yleisiä plussia ja miinuksia
Aloitetaanpa hyvistä asioista. Verkkovalmennushan on helppo ja hyvä formaatti elintapatietouden lisäämiseen ja niihin useimmissa tilanteissa voidaan liittää vertaistukiominaisuuksia, joiden hyötypotentiaali on ilmeinen. Lisäksi ohjaaja voi olla itse vastaamassa kysymyksiin ja pureutumassa henkilökohtaisiin ongelmiin. Hienoa! Pelkät videot pyörimässä ja materiaalia sivuilla ei vähänkään vaikeampia elintapaongelmia ratkoisi, mutta yhdessä kommunikaation kanssa formaatti on toimii ja soveltuu hankalampienkin tilanteiden ratkaisuun.

Ja sitten niitä ongelmia. Olen aiemmin ollut sivuroolissa joissain ja toki nähnyt lukuisten verkkovalmennusten rakenteita ja kuullut palautteita. Näistä on hyvin usein jäänyt fiilis, että kaikenlaista ohjetta voidaan antaa ja se voi lyhyellä aikavälillä tuottaa ihan tuloksiakin. Mutta lyhyt kesto ei mahdollista sitä mikä pysyvässä elintapamuutoksissa on lopulta olennaisinta eli kopin ottamista normaalista arjesta ja siitä miten ne muutokset eivät aina toimikaan - ja OPPIMISTA siitä mitä pitää muuttaa, että ohjeet muuttuvat arjen realismiksi. Tämä on sama asia kuin vastaanottotyössä - olen eniten huolissani asiakkaista, joilla kaikki menee koko ajan hyvin. Silloin ohjeita joko suoritetaan tai sitten elämäntilanne saattuu olemaan niin ruusuinen ettemme pääse käsittelemään lainkaan sitä tärkeintä eli miten uudet tavat kestävät vaikeampia hetkiä. Siellä se oikea oppiminen ja elintapamuutoksen taso mitataan. Monet silmiin osuvista kursseista ovat auttamatta liian lyhyitä, jotta tällaisia oppimiskokemuksia ehtisi kertyä. Ne voivat olla upeita kursseja muutoin ja auttavat henkilöitä joiden lähtötilanne on melko hyvä - mutta monipuolisemmat ja pitempään jatkuneet ongelmat tarvitsevat usein toisenlaisen otteen.

Toinen ongelma usein on, että lyhyen keston vuoksi aihepiirejä ja ohjeita tykitetään ihan huolella. Valmennuksissa saatetaan iskeä joka viikolle aina uusi tehtävä, kaksi tai viisi mutta elintapamuutospsykologien ihan perusohje on keskittyä yhteen muutoksen kerrallaan - ja yhden muutoksen (vaikkapa ateriarytmi) oppiminen oikeasti arkeen sopivasti vie helposti pari kuukautta. Jos valmennusten aihepiirit ovat varsin monipuolisia (ravinto, liikunta, uni, stressinhallinta jne..) niin ihannemaailmassa kurssikestot ovat siis todella pitkiä kun muutoskohteita on niin paljon. No, käytännön maailmassa tietysti itsekin etenen asiakkaiden kanssa muutoksissa hieman nopeammin, mutta on aivan keskeistä edes koettaa varoa liikaa tietotulvaa ja antaa asiakkaille aikaa omaksua muutoksia. Ja sanon kyllä suoraan, että jos joka viikolle annetaan uusi tehtävä tai pari niin ei sitä valmennusta ole tehty pitkäjänteiseksi vaan lyhyeen puristukseen. Kyllähän ihmiset alkuinnostuksissaan pystyvät suorittamaan vaikka minkälaisen määrän tehtäviä, mutta tehtävien suorittaminen ja ohjeiden noudattaminen ei ole oppimista. Tärkein oppiminen tapahtuu silloin kun kaikki ei onnistukaan. Tutkimuksissakin on nähty, että muiden ohjeiden noudattaminen ennustaa heikompaa painonhallintaa.

Kolmanneksi sanoisin, että kun tekee pitkiä valmennuksia ja asiakassuhteita niin on helppo havaita, että monet oivallukset syntyvät kuukausien päästä aiheen työstämisestä. Jos valmennus on lyhyt niin ei päästä pohtimaan näitä asioita yhdessä juuri silloin kun aika on lopulta otollisin.

Toivoisinkin verkkovalmennusten olevan huomattavasti pitempiä. Osin ne ovat lyhyitä, koska luullaan niiden oikeasti auttavan pysyviin muutoksiin (mitä epäilen) mutta myös siksi että niitä on helpompi myydä - kun kurssin hinta on alle 50 e niin sellainen on helpompi asiakkaalle ostaa melkeinpä mielijohteena.

Taklatakseni näitä huolia ajattelin kertoa omasta valmennuksestani, joka on kaukana täydellisestä mutta ainakin yritti huomioida joitakin elintapamuutosten pysyvyyteen liittyviä teemoja.

Mitä pitempi, sen parempi
Verkkovalmennusta suunnitellessa olisin halunnut sen kestävän 1 vuoden - tai vaikka kaksi. Tämä on realistinen aikataulu useimpien elintapamuutokseen ja varsinkin aiheeni haastavassa kohderyhmässä. Mutta vuoden kesto olisi ollut myynnille hyvin todennäköinen ongelma.. En uskonut etukäteen, että ihmiset näkisivät arvoa niin pitkässä valmennuksessa - varsinkin kun sen hinta olisi noussut varsin korkeaksi eli jonnekin 400-500 euron tietämille. Ja jos kurssille ei osallistu niin sitten en voi auttaakaan, joten tein kompromissin heti alkuunsa - kestoksi valikoitui puoli vuotta, joka sekin lienee epätavallisen pitkä. Ja hintakin oli varsin korkea suhteessa monien tottumiin.

Valmennuksen typistäminen puoleen vuoteen toi tietysti kompromisseja laatuun. Uusia teemoja jouduttiin käsittelemään nopeammin kuin oli realistista useimpien voimavaroille. Halusin myös ihan alkumetreillä karistaa suoritusmentaliteettia pois pitämällä huolen, ettei koko ajan tule uutta suoritettavaa ja olisin pitänyt reiluja väliviikkoja jo alusta lähtien. Nyt näistä hieman jouduin luopumaan ja korostamaan näitä asioita muulla tavoin. Vaikka alku jäi haluamaani intensiivisemmäksi tehtävämäärältään niin useampikin osallistuja kaipaili alkuviikkoina lisää tehtäviä - mutta vaikka alkuinnostukseen voi puskea paljonkin suoritettavaa niin ei aina kannata. Tämän arvon minusta moni havaitsi myöhemmin kurssin edetessä.

Valmennuksen keston jättäminen puoleen vuoteen myös tarkoitti että keston aikana suuri osa ei pääse vielä maaliin. Ihmiset, joiden lähtökohdat olivat hyvät voisivat puolen vuoden aikana jopa päästä pysyvän muutoksen äärelle. Mutta useimmille oli realismia, että puolessa vuodessa päästään pitkälle muttei maaliin - minkä suoraan sanoin esitteessäkin. Maaliin voi kuitenkin päästä siitä eteenpäin jo itse tai sitten voi osallistua uudelle puolen vuoden kurssille - minkä itse asiassa liki parikymmentä kurssilaista on jo tehnytkin.

Ja pysyvä muutos ei ole muuten säkäpeliä. Vaikka elämä on jatkuvassa muutoksessa ja kaikki voi oikeasti romahtaa tarpeeksi vaikealla hetkellä, niin yleisemmin voi kuitenkin sanoa että on olemassa merkkejä joista voi arvioida ollaanko pysyvän muutokset äärellä vai ei:
- pysyykö paketti kasassa ilman suurempia ponnistuksia?
- tuntuuko että uusien elämäntapojen kanssa voi elää sitä elämää mitä haluaa?
- kestävätkö uudet muutokset jo elämän heikompia hetkiä?

Verkkovalmennuksen ote
Valmennusotteessa minulla oli kaksi teemaa, koska pidän niitä tärkeinä.

Teema numero 1: pois suorittamisesta ja kohti oppimista. Ei runnota muutoksia väkisin elämään vaan mietitään, kokeillaan ja opitaan miten muutos sopii omaan elämään. Tätä teemaa  ensin ihmeteltiin ja odotusarvona vaikutti olevan, että uusia asioita tulee kokoa ajan työn alle. Mutta kyllä se ihmetys siitä häipyi ja enemmän tuli fiilis, että erilaisia väliviikkoja osattiin arvostaa.

Teema numero 2: joustavuus, sallivuus, lempeys, hyväksyntä. Tietysti näistä tykättiin ja on karua, että ne yhä koetaan uusina asioina. Ne ovat kuitenkin olleet tutkimusten pohjalta hyvän ohjausotteen kulmakiviä jo pitkään. Ihmiset voivat haluta aina välillä toki tiukkoja ohjeita, kovaa vaatimustasoa ja potkimista ahterille, mutta hyvässä valmennuksessa niitä ei minusta anneta. Ainakaan jos tavoite on pysyvät muutokset. Hyväksytään se, ettei kaiken tarvitse mennä nappiin, joka päivä ei tarvitse onnistua ja hyvinvointia lisäävä elintapamuutos rakentuu paremmin kun keskitytään systemaattisesti vain siihen mikä on nyt paremmin kuin aiemmin ja miten erilainen hyvä on lisääntynyt toiminnassa. "Huonot" päivät, syömiskohtaukset, sairastumiset, uupumiset ja sen sellaiset eivät ole minkäänlaisia ongelmia. Niitä on ollut ennen, tulee vielä olemaan opettelun aikana ja osa ilmiöistä (kuten sairastuminen) tulee olemaan jatkossakin - ei niistä kannata murehtia vaan keskitytään vain siihen mikä onnistui, mikä on uutta. Havaita ne, olla tyytyväinen ja iloinen ja jatkaa opettelua. Tällaisella otteella voidaan saada myös "tuloksia" - vaikkapa nyt painossa - mutta se vie aikaa. Oppivalla, joustavalla ja sallivalla otteella vie helposti kuukausia aikaa ennen kuin keho alkaa kiinteytyä. Ja pitempään voi mennä jos alkuvaiheessa pitää purkaa säästöliekkiä, joka voi nostaa hetkeksi painoakin.

Sanomattakin selvää, että äskeisten toteuttaminen ja moninaisten hyötyjen realisoiminen vaatii aikaa. Mitä pitempi, sen parempi.

Vertaistuki
Vertaistuki on aina tärkeää. Se on minkä tahansa elintatapatoiminnan perusargumentti. Mutta uskon sen olevan sitä tärkeämpää mitä isompien haasteiden äärellä ollaan - ja valmennukseni aihepiiri kuuluu haasteellisten joukkoon. Vertaistuki olikin keskeisen tärkeää. Ihmiset kannustavat toisiaan, toiset ovat edellä toisia muutoksissa ja eri vaiheissa olevat voivat oppia ja saada voimaa toisiltaan. Joku alkuvaiheen oppeja opetteleva voimaantuu kuulleessaan, kuinka moni kurssilainen on ollut samassa tilanteessa mutta päässyt eteenpäin silti. Joku pidemmälle edennyt voi huonon hetken äärellä saada voimaa havaitessaan alkumatkalla olijoista, että " hei, mulla oli aiemmin noita ongelmia mutta ne on nyt selätetty".

Epäilen myös, että osallistujan saama hyöty on suoraan suhteessa verkkokeskustelun seuraamiseen ja uskallukseen kertoa omat elämäntilanteet avoimesti pyytämissäni tehtävissä. On tietysti harmi, että tekniset alustat eivät vielä hyvin tue tällaisia vertaistukia kovin hyvin ja anonyymiys haluttaessa ei toimi. Valmennuksessani vertaistuki tapahtui Facebookissa, johon valtaosa liittyi mutta vain osa lopulta oli aktiivinen - ja mietin kyllä mikä mahtoi kurssin ja vertaistuen anti olla vähemmän aktiivisille seuraajille Toisaalta monet osallistujat olivat ihailtavan avoimia ja uskon heidän hyötyneen siitä suuresti.

Sanoin valmennuksen alussa, että on vain kaksi todella isoa haastetta: jaksamisen ongelmat joita ei saada ratkaistua sekä luovuttaminen. Ja luovuttaminen, koska valmennuksessa on tiettyjä teemoja ja vaiheita, jotka voivat olla varsin haastavia. Ja olivatkin. Juuri näissä kahdessa teemassa vertaistuen hyöty vaikutti kaikken suurimmalta. Muutkin olivat uupuneita, muillakin oli samoja ajatuksia, muutkin miettivät luovuttamista - tilanteen hyväksyntä, kannustus ja kuitenkin opettelun jatkaminen. Vertaistukea parhaimmillaan vaikka tietysti vertaistuki hyödyttää myös pienemmässä ideoinnissa ja sitä aktiivisesti työkaluna käytinkin.

Yhteenveto
Kaikessa nousee esiin kurssin kesto merkittävänä tekijänä - monia muutosta tukevia elementtejä ei minusta yksinkertaisesti pystytä toteuttamaan lyhyillä kursseilla. Toivonkin, että verkkokursseissa joiden tavoite on aidosti parantaa ihmisten hyvinvointia siirryttäisiin laajemmin pitempiin formaatteihin. Tätä tutkimus tukee ja tähän suuntaan on menty elintapaohjauksessa jo muillakin saroilla: moderneissa laihdutusformaateissa, personal training tuotteissa jne. Lyhyemmissä valmennuksissa voi sitten rajoitetummin keskittyä yksittäisiin tavoitteisiin tai ne sopivat ihmisille, joiden lähtötilanne muutoksiin on varsin hyvä.