Miten intuitiivinen syöjä olet?

perjantai 14. joulukuuta 2012

Nälkävelka


Nälkävelka



Olen jossain kirjassani käyttänyt termiä nälkävelka ja se saattaa vilahdella siellä täällä muuallakin - nyt se tuli blogin aiheeksi lukijan toiveesta. Kyseessä on oma termini ja tieteellisestä kirjallisuudesta on turha koettaa etsiä vastaavaa käsitettä. Yhtä hyvin voisi puhua vain nälästä, mutta koska ihmisten mielissä nälkä on hyvin akuutti ja lyhytaikainen kokemus niin joskus ajattelin että pitkäkestoiselle nälänsäätelylle olisi hyvä olla oma nimi, joka paremmin auttaisi hahmottamaan mistä on kysymys. Kuten termi (toivottavasti) kertoo, niin kysymyksessä on ilmiö, jossa nälän kerryttäminen ilman sen tyydyttämistä johtaa "velkaan", jonka elimistö myöhemmin tulee perimään takaisin. Eli jokainen meistä voi syödä aikansa liian vähän jos haluaa (ja esimerkiksi laihduttaja usein haluaa), mutta se on melko turhaa koska elimistö laskee tilanteen ja ottaa omansa kyllä jossain vaiheessa myöhemmin takaisin. Ja jos nälkää yrittää vastustaa niin sitten vasta liemessä ollaankin.

Nälkävelan tausta
Nälkä ja ruuantarve on yksi perusvieteistämme. Katsoo melkein mitä tahansa määrettä ihmisten pohjimmaisista perusvieteistä ja -tarpeista niin syömisen tarve sieltä löytyy. Tässäpä vaikka esimerkiksi kliseisen klassinen Maslow:

Ja nälkä kuten ilmeisesti muutkin perustarpeet ovat sellaisia, että ne ovat vahvasti elimistön säätelemiä. Niitä voi aikansa vastustaa, mutta elimistö ottaa kyllä omansa takaisin ennemmin tai myöhemmin. Olenkin monesti käyttänyt hengitystä vertailukohtana syömiselle - koetapa olla hengittämättä tai hengittää "vähemmän". Onnistut aikasi, mutta lopulta elimistö ottaa vallan takaisin itselleen ja lopputulos on, että haukot henkeä lopulta takaisin hyvän aikaa kunnes elimistö on tasapainottanut tilanteen. Aika sama käy laihdutuksessa kun ihmiset yrittävät syödä vähemmän. Hengityksen tapauksessa kyse on happivelasta. Unenpuutteessa puhutaan univelasta. Ja syömisen tapauksessa kutsun sitä itse nälkävelaksi - jos syö liian vähän, elimistö osaa huomioida sen ja jossain vaiheessa se alkaa ajamaan syömisen lisääntymistä. Se voi tuntua nälältä, mieliteolta ja joltain aivan muulta, mutta lopputulos on se minkä keho haluaa - henkilö syö.

Yleisesti ottaen on hämmentävää kuinka usein törmää siihen, että nälkä olisi täysin muokattavissa oleva käsite eli voitaisiin tehdä kaikenlaista vähäistä syömistä ja kuvitella seuraavana päivänä sitten, että se lähtisi jotenkin puhtaalta pöydältä:
- joku päättää vain syövänsä vähemmän ja ajattelee, ettei se potkaise takaisin
- joku aloittaa laihdutuksen motivoivalla paastoviikolla ja aloittaa vasta sitten laihdutuksen opettelun ajatellen lähtevänsä paastoviikon jälkeen puhtaalta pöydältä - mitä se ei tietty ole vaan elimistö on jo valmiiksi virittynyt huikeaan nälkävelkaan ja ennuste jatkolle on tosi huono
- joku laihduttaa viikkoja/kuukausia syömällä liian vähän ja ajattelee että sen jälkeen kun aletaan opettelemaan painonhallintaa niin lähdettäisiin jostain tasapainotilasta. Mutta eihän se nälkä tietysti tasapainossa ole vaan keho huutaa ruokaa ja se on vähän vaikea sitten opetella kohtuutta kun nälälle se ei todennäköisesti viikkokausiin vielä riitä.

Eli oikeastaan nälkävelka on vain nälkää, joka laskee syömistä pitkällä aikavälillä. Nälkä ei operoi vain parin päivän sisällä.

Nälkävelan fysiologinen tausta
Monia saattaa kiinnostaa minkä mekanismien kautta tällainen elimistön reknailu välittyy? Hmm.. ihan mahdoton sanoa tarkemmin, mutta jos mietitään että nälänsäätely on kymmenien eri välittäjäaineiden summa niin sieltä se kuitenkin tulee. Pitkällä aikavälillä leptiinin kaltaiset tekijät säätelevät nälkää ja yhden päivän sisällä toisenlaiset asiat. Jos tutkitun tiedon tasolla asiasta haluaa spekuloida niin homma voisi mennä jotenkin näin:
- tyypillisesti ihmisten tekemissä nopeissa laihdutuksissa mm. "kylläisyyshormoni" leptiinin määrä laskee suhteettoman paljon - ja lasku on sitä suhteettomampi mitä vähemmän syödään. Tämä näyttäisi liittyvän myös verensokeritasoihin eli matalat verensokeritasot liittyvät vähäiseen leptiiniin - ja mitä tiukemmalla kuurilla ollaan sitä matalammat verensokeritasot ovat (1,2).
- tiukan laihdutuskuurin jälkeen erilaiset nälkää ja kylläisyyttä ohjaavat hormonaaliset tekijät ovat nälänhallinnan kannalta "alakantissa" vielä 12 kk laihdutuksen jälkeen ja todennäköisesti osin tai jopa pitkälti selittävät miksi paino laihdutuksen jälkeen nousee (1)

Ja äskeinen oli todellinen rautalankamalli siitä kuinka liian vähäinen syöminen johtaa nälkävelkaan - tarkempaa tietoa kiinnostuneille on mm. täällä. Oma hypoteesini on, että maltillisemmassa laihdutuksessa joka perustuu kylläiseksi syömiseen vapaalla ruokamäärällä, mutta laadukkaammalla ruualla ja paremmalla rytmityksellä nämä epäsuotuisat hormonaaliset muutokset pystytään ehkäisemään tai minimoimaan. Valitettavasti vertailevaa tutkimusta tuohon ei juuri ole ja käsissä on lähinnä käytännön kokemuksia, jotka puoltavat ajatusta.

Oli aikaväli mikä vain, niin elimistölle on ratkaisevan tärkeää tietää paljonko se saa energiaa, sillä on siihen monet keinot ja kyllä se kärryillä pysyy. Eri asia sitten on, milloin vähäinen syöminen "sallitaan" ilman ongelmia ja milloin se siirtyy myöhemmäksi nälkävelaksi. Reilusti ylipainoisella ihmisillä (vaikkapa 150 kg) elimistö haluaakin laihtua ja se antaa aika paljon anteeksi vähäisessä syömisessä. Hieman vähemmän ylipainoinenkin voi syödä vähemmän, mutta sillä on rajansa - kitukuurit potkaisevat takaisin. Normipainoisella pelivaraa onkin sitten jo paljon vähemmän ja vähäinen syöminen aika herkästi iskee takaisin. Yksinkertaisin käytännön sovellus tästä on, että kalorilasketussa laihdutusohjauksessa järkevä päivittäinen vaje on aika suoraan suhteessa ylipainon asteeseen. Normipainon sisällä laihdutettaessa -500 kcal vajekin eli teoreettisesti puolen kilon viikkolaihtuminen on usein aivan liikaa nälkävelan kannalta, mutta todella isoista painolukemista lähdettäessä jopa -1500 kcal energiavajeetkan (n. 1,5 kg viikkolaihtuminen) ei ole välttämäti mikään ongelma. Tai vielä selvemmin sanottuna: mitä lähempänä normipainoa olet sitä hitaammin kannattaa laihtua.

On kiinnostavaa pohtia, miksi nälkävelka on olemassa? Mikä on sen pohjimmainen tarkoitus? On evoluutio/selviytymisnäkökulmasta loogista, että normipainoisen ei haluta paljoa laihtuvan, mutta miksi ylipainoisten tiukkaa laihdutusta jarrutellaan. Yhtä syytä ei varmaankaan ole, mutta jos sellaisen ottaa esimerkiksi niin lihaskudoksen ja elintärkeiden kudosten menetys voisi olla yksi joka sopii kuvaan erittäin hyvin kun. Mitä tiukemmin laihdutetaan ja mitä lähempänä normipainoa se tehdään, niin sitä enemmän häipyy myös muuta kuin rasvakudosta - voi olla, että keho ei halua luopua luustolihaksistakaan toimintakyvyn nimissä, mutta enemmän mietin sitä ettei se halua luopua sydänlihaksesta tai muistakaan tärkeistä sisäelinkudoksista. Tiukassa laihdutuksessa niiden koko nimittäin pienenee (mm. sydän -5 %) ja ehkäpä tällainen tärkeiden elinten suojaaminen on sen takana, ettei elimistö tunnu suosivan liian vähäistä syömistä.

Pystyykö nälkävelkaa vastustamaan - kyllä, mutta ei kannata
Ajatellaan, että jokin raja liian vähäisessä syömisessä kuitenkin ylitettiin, nälkävelka kertyi ja nälkä alkaa iskemään takaisin. Voiko sitä vastustaa? Moni yrittää, aniharva pystyy ja silloinkin mennään oikeastaan ojasta allikkoon. Jos otetaan esimerkkejä muista perusvieteistä, niin kyllähän esimerkiksi unta ja omaa seksuaalisuuttaan pystyy vastustamaan - mutta ei siitä yleensä mitään hirveää hyvää seuraa vaan aivan päinvastoin. Sama syömisessäkin. Jos nälkävelkaa eli käytännössä kovaa nälkää pyritään vastustamaan, niin se onnistuessaan johtaa muihin ongelmiin - esimerkiksi jos liian vähäisen syömisen aiheuttamaa nälkää lopulta kykenee vastustamaan puhtaalla itsekurilla niin lopputulos on melko varmasti jonkinasteinen syömishäiriö.

Suurin osa ihmisistä ei pysty nälkävelkaa kuitenkaan pitkään vastustamaan. Jollakin homma repeää jo saman päivän aikana illalla "mielitekosyömisenä", "stressisyömisenä", ahmimiskohtauksena tms... Jollakin parin päivän päästä. Joku jaksaa tsempata pari viikkoa tai useampia kuukausia, laihtuu ja vasta sen jälkeen elimistö alkaa ottamaan omiaan takaisin - ja sitten ihmetellään miten se laihdutuksen jälkeinen painonhallinta on aina niin vaikeaa. Joku tsemppaa vielä pitempään, se alkaa hiljalleen vääristää syömistä ja ehkä vasta vuosien aikana ahmimiskäyttäyminen/makeanhimoisuus alkaa vallata alaa. Ja surullisimmassa tapauksessa nälkävelkaa kyetään vastustamaan totaalisesti, jolloin todennäköisin päätepiste on kroonistunut anoreksia.

Pystyykö nälkävelan ohittamaan? Miten sitten laihtua?
Jo kertyneen nälkävelan vastustaminen ei ole helppoa eikä hedelmällistä. Siihen kannattaa lähinnä suhtautua  siten, että "turha rypistellä kun on jo housuissa". Eli vaikka nälkä olisi kovempi kuin haluaa niin ei siinä oikein auta kuin syödä. Mutta se mitä todella kannattaa tehdä on koettaa välttää syömisessä tekoja, jotka johtavat nälkävelkaan. Eli ei syö liian vähän.

Kuten jo todettua, laihtuminen ei ole mitenkään ristiriidassa nälkävelan kanssa koska elimistö antaa laihtumiseen pelivaraa niillä, joilla siihen on tarvetta. Aika turvallinen tapa ehkäistä ongelmat on perustaa syöminen ylipäätään - mutta laihdutuskin - siihen ajatukseen, että ruokaa syödään sen verran kuin halutaan ja laihdutus tehdään enemmän laadullisilla muutoksilla. Se on hitaampaa, mutta niiiin paljon mukavampaa ja järkevämpää. Ja jos ei maltti riitä ja väkisin halutaan syödä vähemmän niin sitten opetellaan omat rajat siihen ettei syödä liian vähän - mm. Kiloklubissa ollessani pidimme yleisrajaa "ei alle 1500 kcal", joka liittyy keskeisesti myös tähän teemaan mutta taidanpa blogauttaa tuosta rajasta lisää myöhemmin. Silloinkin laihdutusvaiheen jälkeen pitää myöhemmin opetella syömään itsensä kylläiseksi.

Entäs jos kuitenkin syödään aivan liian vähän ja nälkävelkaa kertyy. Onko sen jälkeen vielä toivoa pysyvästä laihtumisesta? Varmaan on, mutta se vaatii aikamoista tasapainottelua ja taitoa rauhoittaa nälkävelka kovan laihdutuksen jälkeen. Useimmat siinä epäonnistuvat, mutta jotkut onnistuvat - epäselvää on miten se tehtäisiin rutiinisti. Ehkäpä hyväksymällä että tiukan laihdutuksen jälkeen nälkä voi tulla kovanakin ja koettaa tyydyttää se syömällä vapautuneesti, laadukkaasti ja kunnolla? Näinhän ei useinkaan käy vaan tiukan laihdutuksen jälkeen nälkää pidetään yhä vihollisena, kiloakaan ei haluta takaisin ja yritetään sitkutella vähällä syömisellä vaikka keho pyytää jotain aivan muuta. Silloin ennuste on tosi huono.

Summa summarum
Ihannetapauksessa me syömme ruokaa sen verran kuin haluamme ja tulemme kylläiseksi. Se ei ole mikään ongelma vaan päinvastoin - ei ole sattumaa, että syömisessä nimenomaan joustava syömiskäyttäytyminen ja vähäinen nälän kokemus yhdistyy monella tasolla hyvinvointiin ja hyvään painonhallintaan. Ja tiukasta rajoittamisesta ei oikeastaan koskaan nähdä pitkän aikavälin hyötyjä.

Vuosia sitten ajelin autossa ja radiossa tuli joku vanha radiolähetys, jossa joku emeritusproffa - tai ehkäpä arkkiatri Ylppö - puheli hyvinvoinnista ja tiivisti asiansa:
"Jos on nälkä, niin kannattaa syödä
Jos on jano, niin kannattaa juoda 
Ja jos väsyttää, niin kannattaa levätä"

Siinä ekassa rivissähän se olennainen viesti blogautuksesta on.

torstai 29. marraskuuta 2012

Ruokavalion keveys - monipuolisuus mielikuvan takana


Aiemmin ruokavalion keveys on tarkoittanut minulle



Kun tutkimusmielessä puhutaan ruokavalion keveydestä, niin sen mittari on ruokavalion matala energiatiheys eli käytännössä sama lukema, joka lukee ruokapaketeissa lukuna xx kJ/100g. Ja ruokavalion keveys on keskeistä painonhallinnalle - jo noin 10 vuotta sitten painonhallintatutkimuksessa nähtiin että ruokavalion matala energiatiheys on todennäköisesti KESKEISIN ruokavalion painoon vaikuttava ominaisuus. Sen lisäksi on muitakin vaikuttavia tekijöitä, mutta niiden vaikutus vain ei tunnu olevan lainkaan samaa suuruusluokkaa. Energiatiheyden vaikutus nähdään lukuisissa tutkimusasetelmissa väestötasolla ja pienemmissä interventioissa (1,2,3,4 jne.) - matala energiaiheys liittyy parempaan painonhallintaan ja suurempaan painonlaskuun. Alle 1,7 kcal/g energiatiheyden ruokavaliota pidetään yleisesti jo aika kevyenä ja vastaavasti energiatiheyden lasku yli 0,5 kcal/g on yhteydessä selkeään painonmuutokseen.

Ruokavalion energiatiheyteen vaikuttavat kaikkein eniten vihannekset ja hedelmät - teknisesti pitäisi sanoa ruoka-aineen vesipitoisuus mutta kasviksissa ja hedelmissä vaikutus on ilmeisin ja merkittävin. Näiden lisäksi energiatiheyteen vaikuttavat kohtuullisesti mm. rasvan määrä ja kuitu, mutta ydinviestin voisi kuitenkin tiivistää siten, että ruokavalion matala energiatiheys eli keveys elää tai kuolee kasvisten mukana.

Mikä on kevyt ruokavaliotyyppi?
Hyvä esimerkki tästä ovat mm. laskelmat amerikkalaisten ravinnonsaannista, jossa on katsottu kasvisten saannin yhteyttä ruokavalion keveyteen. Kuvassa on eroteltu keveyttä sen mukaan onko ruokavalio rasvaisempi vai ei ja johtopäätökset ovat ilmeiset: vähäisillä kasvisten saannilla ruokavalio ei ole kevyt (alle 1,7 kcal/g) riippumatta rasvan saannista, kun kasvisannoksia on 5-9 eli suomalaisten suositusten mukaan "puoli kiloa päivässä" tai yli niin ruokavalio on kevyt ja jos vielä enemmän niin tietysti se on yhä kevyempi. Rasvakin vaikuttaa asiaan eli vähärasvaisempi ruokavalio on jatkuvasti kevyempi, mutta kasvisten rooli on vain huomattavasti suurempi - niillä on paljon helpompi saada aikaan esim. 0,5 kcal/g lasku, joka näkyy jos allaolevaa kuviota hieman tarkastelee.

Kasvisten runsauden vaikutus ruokavalion energiatiheyteen. 

Tästä tullaan äkkiä siihen tulkintaan, että hyvä ruokavalio voi olla monenlainen mutta painonhallinnan kannalta sen lähes välttämätön komponentti on kasvisten runsaus. Suositusten mukainen syöminen, Välimeren ruokavalio, vegaani, vähähiilihydraattinen jne.. kaikki hyviä painonhallintaan jos niissä on kasviksia enemmän kuin henkilöllä aiemmin oli. Ja eivät todennäköisesti auta pysyvään painoonhallintaan jos ne ymmärretään väärin ja kasviksia ei syödä. Muut erotkin ruokavalioissa voivat heilutella painoa, mutta ne eivät liene ratkaisevia isossa kuvassa vaikka yksilön tasolla erot sopivuudessa voivatkin olla ratkaisevia.

Kasvikset - merkittävin keveyden osatekijä
Jos hypätään energiatiheydestä kasviksiin niin nähdään, että vasta varsin runsaalla kasvisten saannilla nähdään merkittävä ero painon yleisyydessä. Kasvikset eivät näy liittyvän painoon suoralla annosvasteella - mikä ei ole lainkaan yllättävää, sillä samaa nähdään painossa monessa asiassa. Liikunta tutuimpana esimerkkinä, jossa usein todetaan että liikunnan lisääminen tuo hyvinvointihyötyjä, mutta jos painoon aikoo vaikuttaa niin sitten sitä pitää olla aika paljon eli lähemmäs tunti per päivä. Vähän sama kasviksissa, kasvisten lisääminen tuo terveyshyötyjä, mutta jos painoon haluaa vaikuttaa niin tavoitteena kannattaa olla sitten reilusti yli sen puoli kiloa päivässä.

Lihavuuden yleisyys luokittain kasvisten syömisen mukaan.

Keveyden mielikuvat
Vaikka keveys on teknisesti hyvin selvä asia, niin sen mielikuvat ovatkin sitten muuta maata. Ihmisten mielikuva kevyestä ruokavaliosta on aika usein Painonvartijamainen rasvakammoineen ja kalorilaskentoineen.  Kalorilaskentaa ja vähemmän syömistä ei kuitenkaan tarvita - päinvastoin koko homman juju on syödä sen verran kuin haluaa ja laihtua vain ruokavaliota keventämällä. Tutkitusti tämä on johtanut laihtumiseen vaikka ruokamäärät kasvavat, hyvään kylläisyyteen ja ruokavalion maittavuuden ylläpysymiseen. Ja muutenkin tuo Painonvartijamainen mielikuva on kovin yksipuolinen ja ei ole harvinaista, että vähärasvaisesti syövä ja sokeria välttelevä asiakas kokee syövänsä kevyesti - vaikka ei syö jos kasviksia on liian vähän. Yhtälailla runsaasti kasviksia sisältävä vähähiilihydraattinen ruokavalio on kevyt vaikka siellä rasvaa olisikin reilusti - nämä ihmiset hyvin harvoin kuitenkaan mieltävät syövänsä kevyesti.

Monella tapaa mielikuvat keveästä syömisestä heittelevät paljonkin ja siihen voi lisätä ajan hengen, jossa ei ole kovin trendikästä todeta syövänsä kevyesti. Mutta jos syö paljon kasviksia niin syö kevyesti, niin se vain on. Kun otsikossa on sanat "monipuolisuus mielikuvien takana", niin yritän viestiä sillä että kevyesti voi syödä monella tapaa - sen on tarkoitus olla hyvä uutinen.

Keveys on hieman unohtunut
Jo totesin, että vuosikymmen sitten keveys oli painonhallintamaailmassa hyvin tiedetty ja se näkyi. Mutta nyt se on taas hieman unohtunut. Painopisteet ovat vaihtuneet. Nyt puhumme esimerkiksi rasvojen ja hiilihydraattien jakaumista vaikka useat tutkimukset ovat havainneet, ettei niillä ole paljoakaan merkitystä painolle kun ruokavalion energiatiheys otetaan huomioon. On hyvä tutkia lisää ja saada selvyyttä makroravinne eroihin, mutta samalla ei saisi unohtaa energiatiheyttä kuten on tupannut käymään. On  melko ongelmallista esimerkiksi tutkimusten tulkinnalle, että tutkimusruokavalioiden energiatiheyttä ei juuri koskaan ilmoiteta ja päädymme tulkitsemaan rasva- tai hiilihydraattiasioita vaikka niiden takana voi olla jotain aivan muuta.

Tämän blogautuksen tarkoitus oli muistuttaa, että nykykeskustelussa syömisen monimuotoisuudesta on paljon hyvää, mutta se on pitkälti unohtanut painonhallinnan osalta yhden sen keskeisimmän osatekijän eli keveyden.  Jos painonhallinta kiinnostaa sinua, niin ruokavaliosi kuitenkin kannattaa olla kevyt. Se tarkoittaa riittävää kasvisten (eli vihannesten, hedelmien, sienien ja marjojen - ei peruna) määrää - se mitä teet muissa syömisen asioissa saattaa vaikuttaa painoon mutta ei niin paljoa.

Tietysti keveys ei ole kaikki kaikessa ja liika on liikaa siinäkin. Jokainen tajuaa, että vain vihanneksia syömällä käy köpelösti painonhallinnassa. Tavoitteena on enemmänkin saada sopiva keveys ruokavalioon, mutta samalla pitää huoli muista painoon ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä: riittävästi proteiinia, riittävästi laadukasta rasvaa, riittävästi vitamiineja ja mineraaleja. Sanalla sanoen riittävästi ja monipuolisesti laadukasta ravintoa yhdessä kasvisten kanssa.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Rasvan laatu - mistä tulemme ja missä olemme


Uskon, että tyydyttyneen rasvan saannin lisääntyminen on väestön terveydelle ja hyvinvoinnille



Tänään aamulla Kansanterveyspäivillä julkistettiin ensimmäiset raakatiedot suomalaisten rasvan saannin muutoksista viimeiden 5 vuoden aikana Finriski -tutkimuksesta, joka on ns. virallinen tietolähde suomalaisten syömisestä. Koska tiedossa oli, että tyydyttyneen rasvan saanti oli kasvussa niin päätin itsekin mennä paikan päälle katsomaan tuloksia ja kuulemaan miten asiat tuodaan esiin.

Uudet Finriski-tutkimuksesta saatavat luvut suomalaisten rasvan saannin laadullisista muutoksista puhuttavat varmasti vielä pitkään ja pitävät huolen, ettei keskustelu rasvan ympärillä tule laantumaan jatkossakaan. Tyydyttyneen rasvan saanti on lisääntynyt 1-2 E% eli noin 10 %, rasvan lisääntyminen kertatyydyttymättömissä rasvoissa on ollut suurinpiirtein samaa suuruusluokkaa ja monityydyttymättömissä näytti olevan minimaalinen lisäys - lukuja tyydyttymättömissä ei näytetty vaan tulkitsen esitettyjä käyriä.  Se mistä ruokatason muutoksista nuo johtuvat tarkentuu ajan myötä, mutta jo nyt esitetty data siitä, että voi-kasviöljylevitteitä (-riinit) käyttävien määrä on kasvanut reippaasti 19:stä 37:een %:iin ja samalla margariinien käyttö on vähentynyt selittää asiaa osin ja varmasti jatkossa muitakin ruokatason selittäjiä löytyy. Tyydyttyneen rasvan lisääntymisen muutos ei ole valtava, mutta ensi kertaa vuosikymmeniin saanti on kääntynyt nousuun ja minä luin ulostuloissa en niinkään huolta nykytilanteesta kuin siitä, että tämän kehityksen ei soisi jatkuvan. Ja olen samaa mieltä.

Vaikka muodollisesti keskustelua käydään ja tullaan käymään tyydyttyneestä rasvasta, kolesterolitasoista ja sydäntautiriskeistä, niin sehän johtuu osin vain siitä että niitä väestötasolla mitataan Finriskissä ja niihin liittyvä keskustelu on tuttua ja ymmärrettävää ihmisille - ja on se aidosti yksi huolikin. Mutta ei kukaan oikeasti vain kolesterolia mieti ja jos puhun vain omasta puolestani niin minulle riittää pieneen huoleen ihan nämä ravitsemukselliset muutokset - kokonaiskolesterolin riskin tulkintaa en siihen tarvitse. Kyllä tyydyttyneestä rasvasta ollaan huolissaan yhtä paljon sen suhteen mitä se tarkoittaa aikuistyypin diabetekselle, rasvamaksalle ja monelle muulle keskeiselle ilmiölle. Ja sieltä vain tuppaa tulemaan kuva, että kun rasvaa saadaan niin tyydyttynyt rasva on meille näkökannasta riippuen haitallinen tai vähiten hyödyllinen ja muita rasvoja kannattaisi saada suhteessa nykyistä enemmän.

Yksilön joustavuus ja väestötason jäykkyys
Isoissa linjoissa kansanterveydellemme ei tee hyvää ilmapiiri, joka johtaa tyydyttyneen rasvan lisääntymiseen. Ja kun kritiikki kansanterveysviestintää vastaan tulee nostamaan päätään, niin silti pitäisi pitää mielessä kaksi täysin eri asiaa: se mitä tietoisesti syövä yksilö tekee ja mitä väestötasolla tapahtuu. Annanpa esimerkin:

Yksilötasolla ei ole varmasti ongelmaa muuttaa ruokavaliotaan suuntaan jossa kasviksia on enemmän, pähkinöitä ja kalaa käytetään enemmän ja syömisessä on kaikinpuolin moni asia muukin kunnossa. Jos tällainen henkilö päättää olla välittämättä tyydyttyneestä rasvasta ja sen seurauksena saanti on suurempaa kuin muilla niin se tuskin tulee näkymään yhtään missään. Hänen ruokavalionsa on muuten niin hyvä, että varmasti paino laskee, vointi on hyvä ja mittaritkin näyttää kivoja lukemia. Tämä on tavallinen tarina mm. monilla vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtyneillä. Mutta ylipäätään tietoisesti syövä pystyy melkein minkä tahansa syömisen "puutteen" korjaamaan muilla muutoksilla kun tietää mitä tekee. Ei pelkän valkoisen leivän valitseminenkaan tule näkymään missään jos muut asiat ovat kunnossa - ei se silti tarkoita, että valkoista leipää kannattaa syödä. Minusta nämä "puutteet" osana hyvää kokonaisuutta pitää myös hyväksyä ja ne luovat hyvän syömisen yksilöllisiä vaihtoehtoja.

Väestötasolla ihmiset eivät yksinkertaisesti tule muuttamaan ruokavaliota radikaalisti ja ne muutokset mitä yksilötasolla tehdään eivät yksinkertaisesti tapahdu väestötasolla. Jos tyydyttyneen rasvan saanti kasvaa sen seurauksena että syntyy mielikuva että asiaan ei kannata kiinnittää huomiota, niin minulla (eikä monella muullakaan) ei riitä uskoa siihen että yksilötasolla mahdolliset ruokavalion kompensoivat muutokset tapahtuvat. Pahimmassa tapauksessa väestö ottaa sen viestin, että nyt tyydyttyneestä rasvasta ei tarvitse välittää mutta mikään muu ei juuri muutukaan. Sitä on pelätty, nyt se näyttää vähän pahalta ja Finriskin tarkemmat ravintoanalyysit sitten katsovat mitä muissa ruoka-aineryhmissä on käynyt. Voihan se olla, että näemme ison hyppäyksen kasvisten käytössä, suuren harppauksen siinä miten on siirrytty järkevämpien viljatuotteiden valintaan, reilusti vähentyneen mehujen/virvoitusjuomien ja sokerin saannin - jos näin olisi niin viimeaikaiset linjaukset jäisivät plussalle rasvasta huolimatta. Mutta vähän pelkään, että näin ei ole käynyt - aika näyttää.

Rasvan laatu - olemme lähteneet pohjalta ja olemme yhä siellä
Blogautin aiemmin eurooppalaisen syömisen trendeistä numeroina. Olen sittemmin muuttanut nuo luvut kuviksi ja laitankin ne näytille vähän hahmottamaan mistä me tulemme ja miksi nimenomaan Suomessa rasvan laatu on paljon esillä - me olemme aidosti aika huonossa jamassa.  Kuvista näkyy kuinka Euroopan mittakaavassa olemme varsin huonoja saamaan monityydyttymättömiä rasvoja - olemme lähteneet Euroopan pohjalta ja parannuksista huolimatta olemme pysyneet siellä. Ja vastaavasti meidän tyydyttyneen rasvan saantimme lähti Euroopan huipulta ja olemme päätyneet keskikastiin. Samoin tyydyttyneen rasvan osalta voi havaita, että kun tasaisesti joku jaksaa vedota siihen kuinka jossakin Etelä-Euroopan maassa "syödään voita tai rasvaisia juustoja ja silti voidaan hyvin" niin heidän rasvan laatunsa on silti ollut aiemmin varsin eri tasolla kuin meillä - ja on yhä. Eikä nyt viitsi edes mennä muiden kompensoivien tekijöiden kuten kasvisten määrään, joka sekään ei ole vahvuutemme.

Monityydyttymättömien rasvojen saanti Euroopassa ravintotaseen mukaan.
Tyydyttyneen rasvan saanti Euroopassa ravintotaseen mukaan
Nämä käyrät voi myös laittaa yhteen, jolloin saamme ns. P/S -suhteen. P/S suhde on siis sama kuin monityydyttymättömien rasvojen saannin suhde tyydyttyneeseen rasvaan ja se useissa tutkimuksissa assosioituu erilaisiin ongelmiin (esim. 1, 2) - en nyt lähde siihen missä määrin sen takana on syy-seurausta P:n tai S:n osalta mutta se toimii esimerkkinä mistä kansanterveyspuolella ollaan huolissaan. Todetaan myös, että ravinnon P/S -suhde on vain yksi näkökulma rasvan laatuun - jo kättelyssähän se sulkee pois kertatyydyttymättömät rasvahapot puhumattakaan muista rasvan laadun tekijöistä.

Ravintotaseen mukainen PS-suhde Euroopan maissa välillä 1963-2003. 
Ja kyllähän tuo P/S -suhde synkältä näyttää. Olemme vasta hiljattain päässeet sille tasolle mistä vertailun heikoimmat maat lähtivät 50 vuotta sitten. Ja nyt tämä kehitys otti vielä takapakkia eli P/S -suhteemme kääntyi laskuun. Katso itse kuvaa ja mieti onko se OK?

Kun rasvan P/S -suhteessa yleisesti suositellaan tasoa yli 0,5, niin moni maa on tällä tasolla lähellä tai ainakin lähellä. Me olemme tehneet pitkän matkan emmekä ole vielä oikein lähelläkään ravintotaseilla katsottuna ja FINravinto 2007:ssä olimme hieman sen alapuolella.* Pienen P/S -suhteen ongelmallisuutta voisi myös kompensoida runsaalla kertatyydyttymättömän rasvan saannilla - esimerkiksi P/S suhteen osalta meitä lähellä olevassa Espanjassa runsaalla oliiviöljyn käytöllä. Mutta me tiedämme, että meillä myös kertatyydyttymättömän rasvan saanti on vähäistä. Meillä ei oikein ole selityksiä, matala P/S -suhde on meille väestötasolla huono juttu kääntää asian miten päin vain. Hyvä olisi saada enemmän tyydyttymätöntä rasvaa ja tyydyttyneen saannin ei nyt kannattaisi hirveästi kasvaa. Mutta samalla sen pitäisi toteutua jotenkin muuten kuin vain siten että jaykuvasti höpötämme vain rasvasta ja se sivuuttaa syömisen yhtä tärkeät tai vielä tärkeämmät teemat. Siinäpä haastetta.

Sivuanekdootti
Jo itse asiassa Kansanterveyspäivillä näkyi kysymyksenä usein kuultu kritiikki, että miksi rasvan laadusta puhutaan niin paljon kun hiilihydraattien laatu on ilmeisesti vielä tärkeämpi asia. Tällaista maalitolppien siirtelyä ei tarvita. Rasvan laatu on tärkeä, hiilihydraattien laatu on tärkeä, kasvikset ovat niitäkin tärkeämpiä ja hyvä syömiskäyttäytyminen todennäköisesti näitäkin tärkeämpää - kaikkia tarvitaan mutta mikään ei saisi ylikorostuakaan.
________________________________________________________________________________

* Ravintotaseet ja Finravinto-tutkimusten tulokset eroavat toisistaan, välillä paljonkin. Finravinto on varmaan tarkempi, mutta Ravintotataseista saa paremman aikajanan maiden väliseen vertailuun.



keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Verensokerisaaga - tuleeko naisilla helpommin nälkä ja mielitekoja?


Kokemukseni mukaan miesten ja naisten nälänsäätelyssä



Naisten erilainen nälänhallinta ja suurempi alttius mielitekosyömiseen - erityisesti makeaan - on monien kertoma ilmiö. Siinä missä mies voi (vaikkei usein kannata) olla halutessaan pitkäänkin syömättä näennäisesti ongelmitta, niin naisilla usein 5-6 tunninkin syömättömyys päivän aikana alkaa tuottamaan ikäviä tuntemuksia ja lisää selvästi makeansyömisen todennäköisyyttä. Kun oma ohjausotteeni syömisessä liittyy hyvin pitkälle hyvän kylläisyyden hakemiseen niin tämä ilmiö on itselleni myös aika selvä käytännön asiakaskokemus. Kyse ei ole oikeastaan siitä, etteivätkö syömisen puutteet melko samalla lailla aiheuta ongelmia sekä miehille ja naisille vaan siitä, että naisilla tuntemustaso on erilainen ja syöminen ohjautuu helpommin makeaan ongelmien seurauksena. Yleisfiilikseni on, että kummallakaan sukupuolella ei ole varaa huonoon syömiseen, mutta naisten tulee olla hieman tarkempi joissakin asioissa kuin miesten.

Käytännön merkitystä syömisessä tällä on monella tapaa, mutta sen voisi tiivistää siten että naisilla tasainen ateriarytmi on miehiä tärkeämpää ja naisilla ruuan laatuunkin kohdistuu suurempia vaatimuksia syömisen hallinnassa: tasaisemmin, proteiinia aterioilla, hiilihydraattien laatu jne.. Miehet eivät todellakaan ole immuuneja näiden asioiden puutteelle, mutta he vain tuntuvat pärjäävän hieman paremmin vaikkei kaikki olisikaan ihan kohdallaan. Siinä missä jotkut miehet voivat syödä aika epätasaisestikin ilman ongelmia, niin heistä ei kannata ottaa mallia ja parisuhteessa naisten ei aina kannata yrittää syödä miehensä rytmin mukaan (kuten he liikuttavan usein pyrkivät halutessaan pitää yllä yhteistä rytmiä). Itse asiassa päinvastoin useimpien miestenkin kannattaisi syödä tasaisesti ja naisten rytmin mukaan vaikka miehet näennäisesti pärjäävätkin epätasaisemalla syömisellä. Mutta kuten hiukan liippaavasti toisaalla kirjoitin, niin vain näennäisesti.

Mutta tukeeko tutkimus näitä kokemuksia? Aihepiirin tutkimus on varsin vähäistä, se vähäkin on viitteellistä ja varmasti osin siksi ilmiötä ei pidetä kovinkaan "totena". Tutkimusnäytöstä voi sanoa, että

- erilaiset mieliteot ovat naisilla hyvin selvästi miehiä yleisempiä (1, 2, 3, 4
- naisten kylläisyyden kestosta ja ateriarytmien tarpeen erilaisuudesta ei löydy juurikaan tutkimusta, joka vastaisi juuri tämän blogautuksen kysymykseen. Vain viitteellisesti nähdään satunnaisesti, että naiset tuntuvat hyötyvän miehiä enemmän erilaisista verensokeria tasaavista tekijöistä (mm. glykeeminen kuorma 1, HH vs. Proteiini 2). Vain tutkimusta katsottaessa ilmiötä voi siis epäillä nälänhallinnan osalta ja joskus törmäänkin siihen, että asiaa pidetään urbaanina legendana. Tutkimusnäytön pohjalta sitäkin mieltä voi olla, mutta tutkimusta on aika vähän tästä aiheesta ja olen toistaiseksi eri mieltä.

Summa summarum tässä vaiheessa tarinaa on siis, että naisilla mieliteot näyttävät tulevan helpommin ja nälkäkin saattaa tulla aikaisemmin ja/tai kovempana kokemuksena.

Miksi naisilla on enemmän mielitekoja?
Ja ydinkysymys tietysti on miksi näin on? Jos tiedämme syyn, niin voimme pohtia ratkaisuakin. Varmasti mieliteoissa on mukana paljon kulttuurisia, psykososiaalisia ja ympäristötekijöitä - se on selvä. Mutta kun kovasti tuntuu käytännön asiakaskokemusten kautta, että mukana on myös fysiologinen tekijä ja sitähän myös osa tutkimuksista vihjailee. Voin todeta, että tälle ilmiölle olen etsinyt tutkimuksista selitystä jo vuosia ja erilaisia potentiaalisia selittäjiä on - mutta vain yksi sopii hyvin siihen palapeliin jota käytännössä näen. Ja se selitys on, että syömättömyyden jälkeisen verensokerin laskun aikana miesten vastavaikuttajahormonit heräävät naisten vastaavia ärhäkämmin nostamaan verensokeria takaisin ylöspäin. 

Juttuhan menee suurinpiirtein niin, että verensokerin laskiessa vastavaikuttajahormonit pyrkivät nostamaan verensokeria takaisin ja ylläpitämään normaalia toimintaa. Vastavaikuttajahormonit jaetaan yleensä nopeisiin (adrenaliini, glukagoni) ja hitaisiin (kortisoli, kasvuhormoni). Miehillä nämä vastavaikuttajahormonit reagoivat verensokerin laskuun sekä aikaisemmin ja voimakkaammin kuin naisilla, jonka seurauksena naisten verensokeritasot normalisoituvat hitaammin ja/tai heikommin (1,2,3) ja verensokerit pääsevät laskemaan miehiä matalammalle. Ja kuten  edellisessä blogautuksessani käsittelimme niin se tuppaa liittymään syömiskokemuksiin.

Ihan aiheellinen kritiikki olisi todeta, että näissä tutkimuksissa verensokerin lasku tuotettiin keinotekoisesti ja siksi tulkinnanvaraa on - niin on, mutta elimistön reaktio on silti mitä on.  Ei ole tietääkseni tutkimusta, jossa terveillä todettaisiin sama ilmentymä sukupuolierossa "luonnollisesti" ja vieläpä seuraisi tuon ketjun loppuun asti eli siihen liittyykö tämä ilmiö lopulta nälän kokemukseen ja syömiseen. Puutteellisen tutkimuksen seurauksena on siis toistaiseksi lähinnä olettamukseni, että pysyäkseen syömisessä kohtuudessa ja välttääkseen mielitekoja naisten on syötävä tasaisemmin ja laadukkaammin kuin miesten. Ja muutkin elintapatekijät (liikunta, uni, stressi jne.), jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen ovat naisilla hieman miehiä korostetummassa roolissa. Reilua? Ei. Realiteetti? Sitä se tuntuu käytännön asiakastyössä olevan.

Kun  edellisessä blogautuksessa totesin, että usein törmää jargoniin "terveillä verensokeri ei laske" niin kysehän tuossa uskomuksessa on juuri se, että terveillä vastavaikuttajahormonit hoitavat hommansa niin hyvin, ettei se pääse laskemaan. Paitsi että jo totesimme, etteivät vastavaikuttajahormonitkaan ihmeisiin pysty jos paine verensokerin laskuun on tarpeeksi suuri, niin lisäksi naisilla vastavaikuttahahormonit näyttävät toimivan vielä huonommin ja naisilla verensokerin lasku haitallisen alas käy miehiä helpommin, millä voisi siis vaikutusta lisääntyneisiin mielitekoihin ja siihen, että naiset eivät keskimäärin siedä kovinkaan hyviä pitkiä ateriavälejä.

Onko taustalla lopulta verensokeri? Selittääkö jokin muu nämä ilmiöt? Aika näyttää. Mutta tällä välin näen verensokerin hallinnan erilaisuuden vahvana ehdokkaana, joka selittää omassa mielessäni parhaiten käytännön havainnot.

Syömisongelmien yleisyyden osaselitys?
Vaikka puhtaan spekulaation puolelle meneekin, niin tässä voi olla myös yksi selittävä tekijä miksi syömishäiriöitä on naisilla niin paljon enemmän kuin miehillä. Toki kulttuuriset voimat paineineen ja vaatimuksineen ovat varmasti selittävin tekijä, mutta yhtälailla on niin että naiset joutuvat miehiä helpommin mielitekojen ja ahmimisten eteen tiukan kontrollipohjaisessa painonhallintatilanteessa. Ja niihin vastataan yhä tiukentuvalla kontrollilla, jolloin syömishäiriösykli pääsee liikkeelle. Miehillä mieliteot ja ahmimiset ovat vähemmässä ja syntyy mielikuva "mies voi vain päättää tekevänsä jotain ja tekee sen" - ja vastaus on, että se nyt sattuu olemaan miehille hieman helpompaa. Näin yhä kiristyvälle syömissyklille ei ole niin suurta tarvetta ja syömishäiriösykli ei käynnisty.

Ei kaikki...
Lisätään nyt vielä, ettei tietysti sukupuolijaottelu ole kategorinen vaan yleistävästi suuntaa-antava. Olen törmännyt moniin pariskuntiin jotka eivät havaitse mitään eroa syömisissään ja myös sellaisiin, joissa roolit ovat toisinpäin. Eli tietysti sukupuoliasetelemasta puhutaan tässä yleistäen.

torstai 8. marraskuuta 2012

Verensokerisaaga - verensokerin lasku syömisen herättäjänä


Verensokerin laskun kokemus



Verensokerin laskun ja syömisen kytkös terveillä on asia, joka on mielestäni alitutkittu ja alitunnettu - aihe on jotenkin unohdetun oloinen ja tutkimuskin on vanhahkoa. Diabeetikoilla aihetta on tutkittu paljonkin, mutta "terveiden" ihmisten verensokerin laskun monet ilmentymät ja seuraukset ovat asia, josta ei ehkä reaktiivista hypoglykemiaa lukuunottamatta juuri näe kenenkään puhuvan ja tutkimuksiakin on rajallisesti. Aiheessa on kuitenkin monia teemoja, jotka kannattaa tiedostaa ja ne monella tapaa liittyvät omaan syömisajatukseeni - kutsuu sitä sitten hyväksi syömiseksi, rennoksi painonhallinnaksi tai miksi vaan. Kun miettii tutkimusta ja puhetta verensokerista niin se painottuu koholla olevaan verensokeriin terveysriskinä jo sairastuneilla, mutta ehkä kannattaisi keskittyä nimenomaan laskevaan verensokeriin terveillä, koska se juuri tuottaa niitä ongelmia jotka lopulta johtavat ylipainoon ja koholla olevaan verensokeriin.

Koska aiheessa on monia näkökulmia, niin en mahduta niitä yhteen postaukseen vaan aion kirjoittaa blogautukset Verensokerisaaga -otsakkeen alle. Tällä hetkellä aiheita on otsikkotasolla useampia, mutta katsotaan nyt miten jaottelen asiat. Jatkokappaleet kulkevat nyt työnimillä:
- miksi naisten nälänhallinta on erilainen kuin miehillä
- miten verensokerin lasku sekoittaa nälänsäätelyä ja painonhallintaa
- miten löytää sopiva syömishetki kun nälänsäätely on sekoittunut ja laskevaa verensokeria ei tunnisteta
- reaktiivinen hypoglykemia eli ruuan laadun vaikutukset verensokerin laskuun
- verensokerin lasku liikunnassa
- verensokeri, käyttäytyminen ja mieliala
- miten tasaistaa verensokerin hallintaa

Verensokeri laskee alas terveilläkin
Kansan parissa on yleisesti faktana pidetty asia, että verensokerin lasku on syömistä herättävä tekijä - ja he ovat oikeassa. Ja jokainen raskasta ja pitkäkestoista liikuntaa harrastava tietää miltä tuntuu kun verensokeri romahtaa. Jostain ihmeen syystä törmään kuitenkin tasaisesti siihen käsitykseen, että kyseessä on urbaani legenda ja verensokeri ei terveillä ylipäätään laskisi hypoglykemian puolelle ja siten ei voisi myöskään käynnistää syömistä - mikä on monella tapaa pielessä oleva ajatus. Tämän harhaluulon takana on laajempi ajatusmalli, johon törmää siellä sun täällä että elimistö olisi kovinkin tehokas ja pystyisi tiukasti kontrolloimaan erilaisia toimintoja. Sen seurauksena on uskomuksia tyyliin "ei emästankkauksesta voi olla hyötyä, koska keho säätelee tiukasti happo-emäs tasapainoa" ja "ei verensokeri laske terveillä"

Mutta kyllä se verensokeri vaan laskee. Ja laitetaan nyt vakuudeksi pari tutkimustakin, että verensokeri laskee hypoglykemian puolelle eli alle 4 mmol/l ja jopa alle 3 mmol/l ihan "terveilläkin":
- liikunnan seurauksena (tutkimukset 1 ja 2)
- paaston seurauksena (1)
- syömisen epätasaisuudesta johtuvia verensokerinlaskuja en ole löytänyt tutkimuksista, mutta asiakkaiden tuntemuksissa ja verensokeriseurannoissa näitäkin on näkynyt.

Nämä vain yleiskatsauksena siihen, että verensokeri kyllä laskee hypoglykemian puolelle terveilläkin joissakin tilanteissa. Tällä havainnolla on merkitystä Verensokerisaagan jatkokappaleille, mutta kuten kohta havaitaan niin nälän herättämisen kannalta se ei kuitenkaan ole se tärkein pointti.

Verensokerin lasku nälän merkkinä ja syömisen käynnistäjänä
Okei, verensokeri siis laskee terveilläkin. Mutta onko se kuitenkaan kovin merkittävä nälänsäätelijä kun tunnettuja syömistä lisääviä tekijöitä on jumalattoman paljon muutenkin. Entäs jos verensokeri on vain yksi kymmenistä muiden joukossa eikä mitenkään keskeinen tekijä? Ja jälkiviisaana tutkimustiedon pohjalta - entäs jos verensokerin heilahtelu selittää nälän kokemuksia vaikkei mitään matalaa verensokeria edes olekaan.

Sillä niinpä se näyttää olevan, että verensokeri ja sen lasku liittyy kyllä nälän heräämiseen mutta ei siihen mitään hypoglykemiaa tarvita vaan aivan normaalin verensokeritason vaihteluvälin sisällä tapahtuva äkillinen laskukin riittää herättämään syömistarpeen. Aihetta on tutkittu melko paljon ja kiinnostuneille hyvä katsaus on tässä. Mutta esimerkinomaisesti tätä ilmiötä voi seurata alla olevasta kuvasta, jossa on seurattu verensokerin muutoksia paaston jälkeen: ensimmäinen nuoli vasemmalta on paaston ja koeannoksen jälkeinen ensimmäinen syömiskerta ja sitä seuraavat nuolet kuvaavat milloin henkilö on pyytänyt ruokaa - näistä hyvin näkee kuinka syöminen liittyy verensokerin laskuihin ja heilahteluihin. Kyseisen kuvan  tutkimuksessa jokainen verensokerin hetkellinen lasku ei liittynyt ruuan pyytämiseen, mutta noin 70 % laskuista liittyi - ja varsinkin kun edellisestä ruuasta oli kulunut joitakin tunteja niin yhteys oli tätäkin voimakkaampi. Ja jokainen syömiskerta ei liittynyt verensokerin laskuun, mutta myös noin 70 % liittyi.



Esimerkki verensokerin muutosten ja ruuan tarpeen (pienet mustat nuolet) välisestä yhteydestä  (Melanson ym. 1999).


No entäs se matala verensokeri alle 4 mmol/l tasolla? Kyllä sekin lisää syömistä. Siinä missä verensokerin lasku eri tasoilla näyttää olevan nälkää herättelevä tekijä mutta ei niinkään selitä nautitun ruuan määrää, niin absoluuttisesti matala verensokeri liittyy suurempaan ruokamäärään. Eli jos tutkimusnäyttöä hieman oikoo ja yksinkertaistaa niin päästään aika järkevän oloiseen synteesiin teemassa:

Verensokerin lasku/heilahdus sen ala- ja normaalitasoilla usein liittyy syömistarpeen kokemukseen (usein nälkä mutta ei aina) ja mitä matalammalla verensokeri on, sitä enemmän todennäköisesti syödään.

Pakolliset klausuulit

Ihmisen toiminnassa mikään yksi asia ei koskaan selitä toimintaa täysin. Eli tietenkään verensokeri ei ole ainoa nälän herättäjä. Muitakin fysiologisia tekijöitä on ja ihan ympäristöteköilläkin (haju, näky, sosiaaliset tilanteet jne..) on oma roolinsa. Mutta fysiologisista tekijöistä verensokeri näyttää kuitenkin hyvin merkittävältä ja tämä johtopäätös löytyy aihepiirin tutkimuksistakin. "Liittyi" on oikeastaan termi jota tässä koko ajan pitäisi käyttää, sillä tietysti on mahdollista, että verensokeri ei ole se varsinainen syypää vaan tapahtuu jotakin joka vain kovin samanaikaisesti laskee verensokeria ja herättää nälkää - tutkimus ei saletisti ole vielä pystynyt osoittamaan syy-seuraussuhteita tässä asiassa ja oikeastaan väärässä olemisen riskillä olen yksinkertaistanut aiheen käsittelyä puhumalla todellisuutta yksioikoisemmin siitä, että verensokeri on se syy.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Jännäkakka


Minulla on "jännittäjämaha"



Edellisen vakavahenkisen blogautuksen päälle oli tilaus heittää jotain selvästi keveämpää. Ja siihen tarjoutui sopiva tilaisuus kun kuulin juuri sanan, jonka olen kuullut ensimmäisen kerran jo joskus -80 luvulla: jännäkakka. Tämä termi on vahvimmin jäänyt mieleeni jalkapallosta, jossa aina välillä joukossa oli pelaajia joilla oli kova tarve päästä vessaan juuri silloin kuin muut olivat jo menossa kentälle pelaamaan - tätä yleisesti kutsuttiin jännäkakaksi eli todettiin (peliä edeltävän) jännityksen laukaisevan tuon vessatarpeen.

Sinälläänhän tässä ei liene mitään ihmeellistä - varsinkin kun itse termi on päässyt jopa urbaaniin sanakirjaan. On aivan yleistä kansanviisautta, että jännitys laukaisee monilla vessatarpeita ja mahakipuja.

Kumpi oli ensin - tieto vai kokemus?
Mutta se mitä jäin miettimään nyt sanan kuullessani jälleen kerran on, että jos tämä oli faktana pidettyä tietoa niin oliko se sitä myös tutkimuksellisesti 1980-luvulla - onko tutkimus ollut kärryillä vai tullut jäljellä. Kai se yleensä menee niin, että kokemukset ovat aina edellä mutta tutkimus sitten myöhemmin raakkaa niistä selvempiä. Ja nyt ei todellakaan olla omalla ravitsemuksen vahvuusalueellani joten ihan perinteistä tiedonhakua tässä harrastelin nopeasti.

Ainakin vuonna 2001 oli jo selvästi tiedossa, että akuutti stressi laukaisee jännäkakan: "The available data clearly demonstrate that inhibition of gastric emptying and stimulation of colonic transit is the most consistent pattern in the motility response of the GI tract to acute or short-term stress." Siitä taaksepäin erilaisilla hakusanayhdistelmillä jäi vaikutelma, että 1980-luvun lopulla tämä ilmiö alkoi hahmottua aika selvästi. 1970-luvun alkupuolella asiaa spekuloitiin, mutta mitään selvää suuntausta ei tuntunut olevan - kovasti tuntuivat myös viittailevaan vuoden 1947 epäselvät tulokset antaneeseen tutkimukseen, joten mahdottomasti ei tällä välin tutkimusta aiheesta liene ollut. Näin se tutkimustieto etenee ja on mukavaa huomata, että tutkimus on nyt ajan tasalla.

Jää vaikutelma, että kokemus oli olemassa ennen tietoa sillä jo 1980-luvun alkupuolelta muistan jännäkakan yleisen käsitteen ja silloin tutkimustieto kyllä taisi hakea yhä itseään. Moni blogin lukija saattaa muistaa samankaltaisen ilmiön vielä pidemmän matkan takaa.Ja en nyt hetkeäkään epäile, etteivätkö kliseiset roomalaisetkin olisi ilmiön tunnistaneet.

Hyöty??
Tämä nyt oli vähän tällainen päähänpilkahdusblogautus, mutta olisiko tästä jotain oikeaakin iloa. No ehkä se, että tällainen ilmiö on olemassa jos joku ei siihen ollut vielä törmännyt. Ja ehkä noin laajemmin se, että kun puhutaan ruuansulatuskanavan häiriöistä niin mieli on voima, jota ei kannata koskaan unohtaa. Turhan härskistikin on tullut joskus yleistettyä, että vatsavaivojen takana puolet on ruuasta johtuvaa ja puolet psyykattua vaivaa. Härskiä siksi, että muitakin aiheuttajia on ja siksi, että joskus se voi olla kokonaan ruuasta johtuvaa tai muillakin painotuksilla asioiden suhteen. Ja esimerkiksi syömishäiriöiden kohdalla törmää siihen, että vatsavaivat voivat olla lähes täysin psyykattyja - ja ei, se ei tarkoita että päässä viiraa. Ihminen vaan nyt on tällainen. Kunhan nyt vaan pidetään mielessä mielen voima vatsavaivoissakin.

PS. Mitä termejä teillä on tälle ilmiölle ollut? Tuo otsikon kuvaus ei liene ainoa termi asialle.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hyvä ravitsemus ja syöminen - kuntavaalit 2012


Miten ravitsemus-/syömisteemat vaikuttavat ehdokasvalintaan kuntavaaleissa



Aiemman blogautukseni gallupissa yleisin vastaus oli, että te haluatte vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon myös ravitsemusasioissa. Mikä on aivan mainiota. Ja nyt on sen aika, kun kunnallisvaalit ovat jälleen edessä muutaman viikon päästä. Nyt te voitte vaikuttaa siihen minkälaisia resursseja kouluruokailulle annetaan ja mitä arvoja kouluruokailuun pyritään sisällyttämään, miten aikuisille tärkeä työpaikkaruokailu toteutuu ja miten teidän lähellänne ravitsemusosaamista on saatavilla. Ja moneen muuhun asiaan.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi oppaassa "Ravitsemuksella hyvinvointia" juuri oman listansa asioista , joiden avulla kuntatason toimintaa voi arvioida - ja samaa listaa voi käyttää myös ideoimaan omaa kuntavaaliehdokasta. Tai sitten teillä on ihan omat visiot tärkeistä syömisen arvoista ja sekin on hyvä.

Käytännössä minä en ole nähnyt syömisteemaa juurikaan esillä ainakaan medioissa kuntavaaliteemana - varmasti useatkin yksittäiset ehdokkaat siitä ovat puhuneet, mutta isossa mittakaavassa ei. Valitettavasti meiltä taitaa puuttua sopiva mediakohu, jotta aiheeseen jouduttaisiin ottamaan kantaa - nyt se kohu on varattu keikkalääkäreille julkisessa terveydenhuollossa, sillä he ovat jokaisessa puolueohjelmassa. Tärkeä asia ilman muuta ja mielelläni luovutan syömisen tuolle teemalle. Toisaalta on tietysti myös niin, että syöminen ja julkinen ruokapalvelu on vain osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja muita kuntapalveluita, mutta alan ihmisenä syömisen kuitenkin soisi näkyvän omana itsenään.

Puolueiden linjaukset
Puolueiden kuntavaaliohjelmiin suhtaudun valitettavasti hieman sanahelinänä - siellä on hyviä asioita, mutta se millä tarmolla ja sydämellä niiden takana sitten ollaan on aina kysymysmerkki ainakin itselleni ja aika pitkälle pidän kuntavaaliohjelmia vain vertailuna siitä mikä puolue aistii parhaiten ajankohtaisia trendejä. Mutta jos kuntavaaliohjelmia katsoo, niin Perussuomalaiset mainitsee syömiseen ja ravitsemukseen liittyviä tavoitteita otsikkotasolla - Vasemmistoliitto ja Vihreät mainitsevat syömisen osana kokonaisuutta. Eri puolueiden kuntavaaliohjelmat ovat alla liitteenä ja lyhyt kommenttini syömiseen liittyen:

Keskusta: tästä ei irtoa oikein mitään, yleistä terveydenhuollon tilasta
Kokoomus: ei käytännössä mitään.
Kristillisdemokraatit: eipä näkynyt mitään
Perussuomalaiset: kotimainen ruoka ja lähiruoka (minulle ne ovat eri asia) omana teemanaan
SDP: eipä juuri mitään, terveydenhuolto kyllä vahvasti esillä.
SFP: eipä juuri mitään uloskirjoitettuna, mutta julkisten hankintakriteerien laatukriteerien korostaminen periaatteessa voisi koskettaa myös julkisen sektorin joukkoruokailua
Vasemmistoliitto: lähiruokaa korostetaan julkisessa ruuanhankinnassa
Vihreät: lähiruuan, luomun, kasvisruuuan ja reilun kaupan tuotteiden osuutta halutaan lisätä

Puoluelinjaukset ovat tietysti vain yksi osa kokonaisuutta mutta aika kesyähän tuo on. Vain vasemmalle kallellaan olevissa puolueissa syöminen mainitaan. Kun aiheina on esillä lähiruoka ja muut kuvatut painotukset niin ne ovat tietysti trendikkäitä, konkreettisia ja osaksi isompia poliittisia linjauksia sopivia tavoitteita. Mutta kyllä minä kaipaisin resursseja ylipäätään laadun ja maun takaamiseen ja etenkin kouluruokailussa tietynlaisen paremman kasvatuksellisen otteen mahdollistumiseen oli se sitten Sapere tai kunnon ruokatauot tai jotain muuta.

Ehdokastason linjaukset
Harvempi varmaan ehdokastaan valitsee vain syömistavoitteiden perusteella, mutta ei ainakaan minun valintaani yhtään haittaa jos muutenkin mielekkäällä ehdokkaalla on myös syömisen suhteen näkemyksiä. On kuitenkin käytännössä aikamoinen homma alkaa kahlaamaan ehdokkaiden mielipiteitä blogeista ja toreilta. Vaalikoneet helpottavat tietysti tätä hommaa monella saralla, mutta kaksi valtakunnallista vaalikonetta ei kyllä ota juurikaan kantaa syömiseen liittyviin kysymyksiin:
YLEn vaalikone
MTV3 vaalikone

Onneksi on myös paikallisempia vaalikoneita ja usein paikallisten sanomalehtien toimesta. Uudellamaalla esimerkiksi Helsingin Sanomien vaalikone sisältää monen kunnan ehdokkaat ja myös kysymyksen luomu- ja kasvisruuan käytöstä kouluruokailussa. Jos tiedätte omalla alueellanne vaalikonetta, joka ottaa kantaa syömiseen niin olisi mukava jos voitte linkata sen tännekin kommenteissa.

Toiminta ratkaisee
Syöminen on puhuttanut viime vuosina paljon. Jos te tiedätte avanneenne joskus suunne manataksenne kouluruokailua, vanhushoidon ruokailua tai jotain muuta ravitsemukseen/syömiseen liittyvää kuntapalvelua niin nyt on aika toimia. Vaikka keskustelu on aina sallittua, niin kuntavaaleissa te tavallaan valitsette moraalisen oikeutenne valittaa niistä. Jos ei itse yritä parantaa asiaa keskeisimmillä keinolla mikä kansalaisille on annettu, niin sittenpä on vähän kornia valittaa niistä myöhemmin. Vaikkei siitä kukaan tietysti tiedäkään :)

maanantai 1. lokakuuta 2012

10 syytä nähdä kohtuuden rajat rasvaohjeissa


Mielipiteeni rasvasta

Lauantaina oli hetki kun ei naurattanut - ja tiedän, ettei naurattanut montaa muutakaan ravitsemustoimijaa. Mielestäni Suomen laadukkaimmassa terveyslehdessä Hyvä Terveys on juttu "10 syytä vähentää kovaa rasvaa", jota lukiessa tuntui kuin olisi mennyt aikakoneella pari vuosikymmentä taaksepäin pahimman rasvakammon aikaan. Veikkaan (muoks. 2.10: on selvinnyt että näinpä tässä on käynyt) jutun teossa kommunikaatiohäiriötä toimittajan ja asiantuntijoiden välillä (en itsekään aina ehdi haastatteluja tarkastella), mutta se on lopulta epäoleellista - juttu on mikä on. On hieman epäreilua ottaa yksi juttu näin hampaisiin, mutta vielä ongelmallisempana pidän sitä jos tämä menee läpi lukijakuntaan - joten se on hampaissa.

Ongelmat
Sävy oli kaikenkaikkiaan "mitä vähemmän rasvaa sen parempi" ja virheellisesti tekstissä väitettiin rasvan saantisuosituksen olevan enintään 30 % energiasta - oikeasti suositushaitari on 25-35 E% eli törkeästi liian vähärasvaista ruokavaliota nimenomaan varotaan. Virheitä oli kyllä muitakin, mutta pahinta oli kaikkinainen rasvan ja etenkin maitorasvan minimoinnin ihannointi. Kuin haudasta nousi esiin alle 10 % rasvaa sisältävien juustojen suosittelu ja hövelisti todettiin, että muutaman kerran viikossa voi nautiskella 17 % juustolla ja kerran pari kuussa jopa ihan täysrasvaisilla. Siis jo sinällään kevyttuote eli 17 % rasvaa sisältävä juusto on liian rasvainen arkikäyttöön! Kevytjäätelö oli se paras jäätelövalinta ja margariinin  käyttö paistamisessa oli suositeltavaa, koska "öljyä menee niin helposti liikaa" ja öljyhän on - taivas varjelkoon - 100 % rasvaa!! Ihan suoraan todetaan myös, että ruuan maku ei ole niin tärkeää kuin terveys. Muitakin herkkupaloja löytyy.

Miksi välittää yhdestä artikkelista?
Huonoille lehtijutuille voi yleensä nauraa, nyt en siihen pystynyt sillä kyseinen lehti on Duodecimin julkaisema, sen levikki lääkäreille lienee runsas ja sillä on muutoinkin puolivirallisen terveyslehden mielikuva - isomman statuksen myötä seuraa isompi vastuu. Artikkelista jollekin voi todella jäädä mielikuva, että tämä on nykyinen virallinen ravitsemuslinjaus suosituksia myöten. No onko se? Ainakaan rasvan määräsuosituksen kanssa ei ollut, mutta iso osa harmin kohteista on tulkinnanvaraisia, sillä suositukset ottavat kantaa vain vähärasvaisten tuotteiden valintaan mutta ei siihen kuinka vähärasvaista sen pitää olla. Normaalia vähärasvaisempi? Kaikkein vähärasvaisin? Ainakin suositukset sallivat alle 20 % juustot arkikäyttöön, joten siinä voi sanoa olleen ylilyöntiä ja jutussa puhutaan vain rasvattomasta maidosta vaikka suosituksille kelpaa 1 %:kin.

Melkein kymmenen teesiä
Kun suosituksista saa vain osin selkänojaa sille, ettei virallisestikaan syömisen ihan näin tiukkaa tarvitse olla, niin jospa lehtijutun tapaan 10:ssä teesissä kerron mikä jutussa nyppii.

1) Vain rasvaan tuijottaminen. Okei, väestön kolesterolitasot ovat nousussa, siihen halutaan reagoida ja siitä tämäkin juttu kumpuaa. Tämä on asiallista ja tyydyttyneen rasvan osittainen korvautuminen tyydyttymättömillä on osa ratkaisua. Mutta kohonneen kolesterolin hoitomallin esittäminen vain tyydyttyneen rasvan välttämisenä ja sen vetämisenä aivan äärimmilleen on täysin yksisilmäistä. Miksi ihmeessä pitäisi vetää rasvan välttäminen äärimmilleen kun sama tai oikeastaan kokonaisterveyden kannalta paljon parempi tulos saadaan helpoilla pikku muutoksilla rasvassa ja keskittymällä samalla kasviksiin, ateriarytmeihin ja lukuisiin muihin syömisen osa-alueisiin (jotka on suomalaisilla pielessä). Painovaikutusten kautta ja itsenäisten vaikutusten kautta tällaisesta monipuolisesta tuunaamisesta saadaan sama/parempi tulos ilman, että missään tarvitsee mennä äärimmilleen ja tehdä syömisestä tylsää ja hankalaa.

2) Maun kärsiminen terveyden ehdoilla, eieiei.. Ettei joku ymmärrä väärin, niin vähärasvaiset kevyttuotteet eivät ole lainkaan välttämättömiä. Hyvän ruokavalion saa koostettua ilman niitäkin kun tietää mitä tekee ja monella tasolla syöminen on laadukasta. Mutta isommalle osalle ne myös ovat osa terveellisempää syömistä, koska syömispaketti ei muutoin olekaan ihan niin hyvä ja syömistä ei ihan niin viitsitä miettiä. Minusta kevyttuotteita kannattaa valita osata hyvää syömistä, mutta maun puitteissa. Ruokavalion maukkauden kärsiminen ja paremman makuisen ruuan haikailu on hyvinvoinnin heikentymistä (ja myös epätodennäköisesti pysyvä muutos) ja niin pitkälle ei kannata mennä - kun löytyy hyvänmakuinen vähärasvainen sitä kannattaa valita, jos ei löydy niin ei kannata. Maku voi muuttua myös ajan kanssa pienien valintojen kautta vähärasvaisempaan suuntaan, mutta sitä ei kannata liikaa pakottaa. Käytännön työssä tämä näyttää riittävän vallan mainiosti suosituksen mukaisiin rasvasaanteihin pääsemiseen.

3) Öljyn pelko. Suomalaiset ovat vasta viime vuosina tulleet kerta- ja monityydyttymättömien rasvojen saannissa suosituksen alarajan yli - vielä 10 v sitten monityydyttymättömiä saimme liian vähän ja kertatyydyttymättömät pyörivät suosituksen alarajalla. Öljypelkoiset ohjeet ovat isku päin kasvoja tälle kehitykselle.

4) Lopputuloksena helposti liian vähärasvainen ruokavalio. Lehtijutun ohjeet ovat juuri sellaisia, joiden seurauksena vastaanottotyössä saa sitten palautella ihmisiä pois  liian vähärasvaisesta ruokavaliosta ja yrittää saada heitä käyttämään öljyjä, pähkinöitä jne. edes sen verran kuin niitä minimissään olisi syytä olla. Ja jos joku yhä luulee, ettei liian vähärasvaiseen ruokavalioon (alle suositusten 25E%) pääse helposti niin ehdotan  pientä tutustumista vaikkapa laihduttajien syömisiin.

4) Margariini öljyä parempi? Margariinin suosiminen öljyn kustannuksella on hyvin epäilyttävää, sillä öljyt ovat näistä kahdesta rasvahppokoostumukseltaan tyydyttymättömpiä ja margariinit ovat yksi keskeisimpiä tyydyttyneen rasvan lähteitämme. Minusta ei saa margariinin kauhistelijaa millään vaan se on minusta hyvä valinta - mutta jos vertaa öljyyn niin eihän sillä ole mitään jakoa terveyden osalta. Meille olisi todennäköisesti myös parempi jos leivänkin oppimisimme etelä-eurooppalaiseen tyyliin dippaamaan öljyyn.

5) Terveys vai hyvinvointi? Halutaanko syömisestä terveyttä vai hyvinvointia, jonka osa terveys on. Itse kannatan hyvinvointia. Terveys on tärkeä, mutta minun mielessäni maku ja sosiaalinen joustavuus ovat yhtä tärkeitä jos haluamme hyvinvointia ja ylipäätään pysyviä ruokailutottumusten muutoksia. Hyvä maku, joustavuus ja terveys ovat melko helpostikin ihan yhteensovitettavia asioita syömisessä - mutta ei tuollaisilla linjauksilla.

6)  Ravitsemustoimijat (tai ainakin minä ja moni tuntemani) yrittävät yhä pyristellä irti ahdistavista ja tiukista mielikuvista, joita menneiden vuosikymmenien aikana ammattikunnallemme on syntynyt. Enkä syytä menneitä toimijoita, silloin elettiin sen tutkimustiedon valossa ja olisin itsekin varmaan toteuttanut yltiötiukkaa rasvalinjaa - ja itse asiassa 90-luvun lopulla työni alkuvuosina toteutinkin, mutta onneksi ei päässyt juurtumaan selkäytimeen ja oli helppo vaihtaa ajatusmallia. Ainakaan minun tuntemistani ravitsemustieteilijöistä ja -terapeuteista kukaan ei edusta artikkelin kuvaamaa ajattelua rasvan käytöstä. Emme tarvitse lisävaikeuksia kun vanhasta mielikuvasta on muutenkin hankala päästä irti. Luotan ettemme todellakaan ole pääsääntöisesti näin nihkeitä ja siksipä gallupissa erottelin ammattikuntamme vastaamaan.

7) Vähemmän juttuja ravitsemuksesta medioissa. Ja ne sitten hyviä ja avarakatseisia eikä mitään syömisen Top10 -listoja tai muuta "myyvää" mutta hyödytöntä paremmalle syömiselle. Helpottaisi kummasti tätä syömisen "ristiriitaisuutta" ja yleistä ahdistusta. Jos hyvää asiaa ei ole niin ei aleta sitä väkisin vääntämään vain koska ihmiset tykkää lukea ravintojuttuja. Siksipä tämänkin blogautuksen Top 10 jääkin 7:ään.

*******************************************************************************

Rautalankaversio: Öljyä saa ja kannattaa käyttää, ei varoa. Vähärasvaisten tuotteiden valinta on useimmille hyvä, mutta ei välttämätön keino hyvän ja suosituksen mukaisen rasvan laadun koostamiseen. Mutta se ei tarkoita, että kaiken pitää olla vähärasvaista ja kaikkein vähärasvaisin olisi aina suositeltavin valinta. Suomalaisen hyvin syömisen edistämisen asiaa rasvapelottelu ei auta. Kohtuus tässäkin.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vähennä tätä ja laihdu tuon verran vuodessa - tai sitten et

Tuli ihan ysäriolo, kun silmiin osui lehtijuttu alkoholin haitoista, jonka yhteydessä oli vertailu että yhden oluttölkin (5 dl) juominen päivässä vähemmän laihduttaa vuoden aikana 10 kg. Just joo. Tuollaiseen lukuun varmaan päästään kun lasketaan päivittäisen tuopin kalorit joka päivä vuoden ajan, mutta ei sillä paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa ole. Kyllä siitä tuli sellainen salli mun nauraa -fiilis a) koska tuo laihdutuslupaus on täysin umpiteoreettinen ja siinäkin pielessä ja b) vaikkei blogautuksen teema olekaan, niin onkohan kaloritietous se tapa joka iltakaljoittelun lopettaa.

Mutta näitä kalori-painonmuutos vertailuja ammoin nähtiin paljonkin ja minun muistilokerossani -90 luku oli niiden kulta-aikaa:
- vaihda 2 lasia kevytmaitoa vähärasvaiseen ja laihdut vuoden aikana 2 kg
- vähennä 4 sokeripalaa päivässä ja laihdu 2 kiloa vuodessa
- jne... tajusitte kyllä jujun
En muuten tiedä miksi, mutta nykyään niitä näkee harvemmin. Tosi hyvä niin.

Ja miksikö laskut jäävät umpiteoreettisiksi? Koska elimistö vastustaa kaikkea muutosta ja tuollaiset pikkuasiat on äkkiä kompensoitu. Otetaan esimerkiksi tuo 4 sokeripalan esimerkki eli se, että vähennät päivässä 40 kcal ja laihduttaa sinua vuoden aikana 2 kg. Jos kyse on vaikkapa 80 kg painavasta miehestä niin jo se ensimmäisen kilon laihtuminen vähentää ihan pienemmästä kehon painosta johtuen henkilön kulutusta laskennallisesti arviolta 30 kcal ja laihdutuserotukseen jäljelle jäävä 10 kcal ei enää kykene laihduttamaan seuraavaa toista kiloa. Eli edes teoreettisesti 4 sokeripalan vähentämisellä ei voi laihtua 2 kiloa koskaan!!

Ja tuo äskeinen oli vasta lievennetty esimerkki ihan kehon koostumuksen muutoksista johtuen. Oikeasti painonmuutoksen vastustusta tulisi myös aineenvaihdunnallisista muutoksista. Puhumattakaan nyt siitä, että niiden 4 sokeripalan syömättä jättäminen vaikuttaisi kylläisyyteen ja johtaisi lisääntyneeseen syömiseen muualla. Ei syöminen toimi vain niin, että jätetään jotain syömättä ja se heti laihduttaa.

Elikä nuo laskelmat ovat siis varsin pahasti pielessä. Kuinka paljon 4 sokeripalan vähentäminen päivässä sitten voisi laihduttaa? Todennäköisesti ei yhtään. Kun omassa työssä tulee työskenneltyä sekä painonnoston ja -laskun parissa ja monesti myös aika pienillä ja kontrolloiduilla muutoksilla (varsinkin anoreksian hoidossa) niin on tullut jotenkin aika ilmeiseksi, että pienet muutokset eivät koskaan vaikuta painoon. Tuntuu, että aina muutoksilla pitää olla joku kriittinen massa, jonka ylittyessä paino vasta alkaa laskea/nousta. Yksi iso muutos tai monta pientä muutosta, niin kyllä paino muuttuu. Yksi tai parikin pientä muutosta ja mitään ei tapahdu.

Laajemminhan tämäkin on vain osa kalorilaskun ihmemaailmaa, jossa ei kannata hirveän tarkasti lupailla yhtään mitään.


Juon päivittäin 4 kuppia kahvia sokeripalalla ja maidolla. Jos muuttaisin kahvin mustaksi ilman sokeria, niin

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Syömishuolista eroon


Syömishuolieni takana on..



Jatkan edellisen blogautuksen teemasta, koska en vain voi jättää teemaa kesken. Gallupissa on nyt ollut 223 vastaajaa, joista vain 18:lla ei ole syömishuolia!!! (jätin laskematta 2 omaa kirjaustani, jotta omissa koneissani näen gallupin). Siis jösses, toki tiesin tilanteen olevan huono mutta että näin huono... Tulkintani saattaa olla väärä, mutta kun katsoo huolien määrää ja kommentteja (ja niiden vähäisyyttä) niin päällimmäisenä mieleen tulee, että syömishuoliin suhtaudutaan vähän tyyliin "ne nyt vaan ovat eikä sille oikein mitään voi". Ja siksi en voi jättää teemaa kesken - koska niille voi ja todellakin kannattaa opetella syömishuolista irti.

Syömishuolet suurin uhka jaksamiselle syömisessä?
Syömishuolista kannattaisi opetella tietty irti yksinkertaisesti, koska huolet ei ole kiva juttu. Mutta jos ottaisi hiukan perustellumman näkökulman niin syömishuolet haittaavat hyvää syömistä!! Syömishuolet ovat signaali todennäköisestä ongelmasta syömisessä. Ja etenkin se tuntuu rokottavan jaksamista vaikka paino-ongelmiinkin se usein liittyy.

Asiakastyössäni syömishuolien vähentäminen on joskus asiakkaan ykköstavoite ja vaikkei se asiakkaan tavoitelistalla olisikaan niin asiaa usein käsitellään osana muita tavoitteita. Juuri siksi, että jos asiakkaan tavoite on vaikkapa laihtua ja hänellä on paljon syömishuolia niin tuskinpa painon kanssa kestävää tyytyväisyyttä saadaan ennen kuin syömishuolet on saatu poistettua. Eli sanoisin, että minulla on kohtuullisen paljon kokemusta syömishuolien käsittelystä ja vaikutuksista. Ja kun jaksamista, voimavaroja tms. katsotaan niin se vain näyttää (mutua koska tutkimus puuttuu) siltä, että mistään syömisen asiasta ei saada jaksamiselle samanlaista parannusta kun syömishuolien purkamisesta. Toki laadukkaampi ja tasaisempi ravinto vaikuttaa jaksamiseen, mutta vielä isompi hyöty tuntuu tulevan syömisajatusten helpottumisesta - eikä se mikään ihme ole, sillä syömishuolet eivät usein ole pikkuhuolia siellä täällä vaan kyseessä on usein koko arkea latistava ajatusmalli. Syömisen pitäisi auttaa jaksamista, mutta siinä vaiheessa kun se alkaa kuluttamaan jaksamista niin ollaan matkalla syviin vesiin.

Syömishuoli ei lihota kaikkia, mutta monia kyllä.
Konkreettisemmin on sitten tietysti se, että tutkimuksissa syömishuolet yhdistyvät liki kategorisesti syömisen hallinnan ongelmiin ja erityisesti painonhallintaongelmiin - välillä niitä aiheuttaen, välillä niitä seuraten. Mutta osa ongelmaa ne ovat. Tyypillisimmin näissä tilanteissa syömishuolet ovat osa sitä kokonaisuutta, jossa syömiseen kohdistuu negatiivisia latauksia, ylikontrollia ja jännitteitä - jotka tietty potkivat takaisin ja saavat syömään enemmän. Kaikkein tyypillisimmin tilanne menee niin, että hyvänä päivänä huolehtijan syömispaketti pysyy kasassa mutta aika pienestäkin vastoinkäymisestä syöminen lähtee tavalla tai toisella käsistä - ja tähän ilmiöön on hyvä tutkimusnäyttö. Jos hirveä säkä käy, niin hyviä paiviä on vuosiksi putkeen mutta yleensä niitä on paljon vähemmän - ja se korttitalo tuppaa ennemmin tai myöhemmin romahtamaan kun kellään ei ole aina kaikki hyvin. Kun syöminen sitten lähtee käsistä niin on helppo syytellä omaa itsekuria, syömisen lohduttavuutta tai rankkaa päivää - vaikka syypää on oikeastaan se oma syömisen ajatusmalli. Syömishuoli ei lihota kaikkia, mutta monia kyllä.

Miten eroon syömishuolista?
Monesti syömishuolia kokeva hyväksyy ne jonkinlaisena välttämättömänä realiteettina. Mitä ne eivät ole. Ne ovat ajatuksia ja ajatusmallit ovat vapaasti muokattavissa. Voisin kuvitella, että jossain psykoterapian puolella on aika paljon analogioita tämän asian kanssa. Varmaan on perfektionisteja, joko-tai -tyyppejä, huolehtijoita ja kaikenlaisia muitakin ajatusmalleja, jotka koetaan omiksi pysyviksi ominaisuuksiksi ja ollaan suurinpiirtein synnytty niiden kanssa. Vähättelemättä geenien osuutta, niin nämä ovat kuitenkin ajatusmalleja, jotka on muutettavissa. Ja syömishuolet nyt ainakin ovat täysin muokattavissa kun sen työssä jatkuvasti näkee.

On monia tapoja, joilla syömishuolia saa poistumaan. Isot elämänmuutokset - hyvässä tai pahassa - saattavat johtaa spontaanisti laajempiin näkökulman muutoksiin ja syömishuolet huuhtoutuvat niiden mukana. En kuitenkaan jäisi odottelemaan tällaista vaan useamman kannattaa aktiivisesti opetella pois huolista. Siinä pohdinnassa käytän itse muutamia keskeisiä elementtejä: tietoa, kokemuksia ja asiakkaan halua vapauttaa syömistä. Kokemukset ajavat tuossa pitkälti tunnepuolen roolia, sillä en halua spekuloida tunteita kovin suoraan kun tulee vähän puoskarimainen fiilis. Tietopuoli on pitkälti sitä mitä yllä kirjoitin: meillä on hyvää tutkimusnäyttöä siitä miten huolet vaikuttavat syömiseen ja hyvinvointiimme. Mutta tieto on vain jonkinlainen järkipohja ja tunnepuolen mukana uusi ajattelumalli  joko nousee tai kuolee. Kun tietää minkälaisia kokemuksia hakea asiakkaan historiasta, niin sieltä löytyy pilvin pimein esimerkkejä kuinka ihmisille on käynyt juuri kuten huolien kanssa käy. Jos historiasta ei löydy niin kiinnekohtia niin sitten ne löytyvät tulevista kuukausista, jolloin niitä havainnoidaan. Kun näitä nostellaan esiin niin aika hyvin ihmiset alkavat näkemään, että huolet ovat ongelma - ja koska ne ovat omia kokemuksia niin vaikuttavat tunnepuoleen ja sitten ollaankin pitkällä kun asiakas alkaa kokemaan että hän haluaa irti syömishuolista ja -stressistä. Syömishuolia ei saa (tai en ainakaan itse saa ohjattua) pois niin kauan kun syömisen huolet nähdään jonkinlaisena realiteettina ja välttämättömänä pahana. Mutta kun ne nähdään ja tunnetaan ongelmana niin sitten ollaan jo opettelussa hyvässä vireessä. Toki pelkoja vielä on, syömisen hallintaa toisella tapaa pitää opetella ja opittavaa riittää vielä kuukausista vuosiin. Mutta kun opettelun aloittaa, hakee siihen tukea ja päättäväisesti hakee huolettomampaa syömistä niin kyllä se ennemmin tai myöhemmin hyvin menee. Ja on sen väärti.

Painohuolet etenkin...
Edellinen blogautukseni päivitteli pikkuriskeistä murehtimista ja kannusti tavallaan vaan ohittamaan kaikenlaisia syömisdetaljeja. Kannatan sitä yhä. Mutta jos huolestuminen on jo kovin vakiintunut toimintapa, niin ohittaminen ei varmaan enää toimi vaan syömisen ajatusmallia pitää aktiivisesti työstää uuteen uskoon. Huoliakin on monenlaisia - varmaan gallupin vastaajien joukossa on niitä, joilla huolet ovat jotenkin pinnallisia ja eivät ehkä olekaan signaali isommasta syömisen ajattelun ongelmasta. Heille huolet eivät liene suurempi ongelma vaikka vaikea minun on kyllä hyötyjäkään nähdä kun en ole suuri syyllistyvän toiminnan ystävä. Mutta veikkaan että isolla osalla vastaajista - ja varsinkin niillä, joilla painohuolet olivat huolen keskiössä - huolet ovat aito signaali ongelmista ja ongelma sinälläänkin. Älkää hyväksykö niitä.





torstai 6. syyskuuta 2012

Riskinsieto syömisessä helpottaisi

Jos joku tässä viime päivinä on syömisessä mietityttänyt niin se, ettei ihmiset tunnu tänä päivänä oikein sietävän riskejä - tai ei ainakaan terveysriskejä. Ja osuvasti sattui juuri saman teemainen radiohaastattelu tälle päivälle. Tai sitten terveysriskien huonossa siedossa kyse on tiedosta eli ei tunnisteta mitä kaikkia riskejä onkaan ja joku pikkuasia nousee huomion valokeilaan - tyyppiesimerkkinä kun uutisoidaan jostain ruoka-aineesta jokin riski niin heti ollaan huolissaan voiko sitä syödä. Vaikka oikeasti tietysti kaikissa ruoka-aineissa on omat terveyden riskitekijänsä mutta niistä ei vaan uutisoida. Tässähän ei ole mitään ihmeellistä vaan kaikillehan on tuttua, että pelot ja huolet aniharvoin ovat mitään kovin rationaalisia: lentopelon sijasta autopelko olisi järkevämpää jne... Tässä muuten kiva blogi aiheesta,

Vähän tuosta syystä en oikein oletakaan että ihmisten syömishuolet olisivat jotenkin rationaalisia - eivätkä ne tottavie olekaan. Ihmiset ovat enemmän huolissaan keinotekoisista makeutusaineista kuin sokerista, enemmän huolissaan mikrosta kuin pannulla käristämisestä ja aika monella muullakin alueella tunnutaan olevan huolissaan asioista, jotka itse luonnehdin olemattomiksi tai vähäisiksi riskeiksi. Tai ylipäätään ihmiset huolestuvat jostakin yksittäisestä syömisriskistä mutta liikkumattomuus ja vähäinen uni ei yllä ollekaan samalle huolen asteelle jostain ympäristön saasteista puhumattakaan - vaikka ne ovat paljon isompia terveysongelmia. Eli voisi sanoa, että huolestumme usein aika epäolennaisista asioista mutta se ei ole kuitenkaan juttuni pointti. Pikkujutuista on täysin turha murehtia, mutta minä kun en haluaisi huolestumista syömiseen lainkaan - edes niistä olennaisemmista asioista - kun se hyvinvointia juuri paranna. Moni on vähän sitä mieltä, että ilman huolestumista kukaan ei motivoidu parantamaan syömistään - totta toinen puoli, mutta kyllä ongelmia voi tunnistaa ja parantaa tai olla parantamatta ilman turhaa stressiäkin. Ja se juttuni pointti onkin - ettei joka asiasta tarvitsisi olla aina huolestumassa vaikka joku olisi oikeastikin terveysriski.

Pieni riski.. tee jotain tai älä mutta turha murehtia
Yksi keskeisimpiä ravitsemusviestinnän ongelmia minusta on isojen ja pienien ravitsemusteemojen erottumattomuus. Samaan syssyyn tasaveroisina istuvat ihmisten mieliin kasvikset, suola, alkoholi, transrasvat, ateriarytmi, rasva, glykeeminen indeksi, E-koodit, ympäristömyrkyt ja limut. Ja kun ne ovat tärkeysjärjestyksetään iloisesti sekaisin, niin sitten ne pienetkin asiat tulevat haittaamaan isoja kokonaisuuksia.  Uutiset kalan ympäristömyrkyistä johtavat kysymyksiin voiko kalaa syödä ja torjunta-aineiden vuoksi kysytään voiko omenoita syödä pesemättä. Ja vastaus on voi voi ja voi. Olisihan se tietty kiva kun nuo ylimääräiset tekijät tuotteista olisi poissa ja ihannemaailmassa kalan syönnissä noudatetaan suosituksia riskikalojen välttämisestä ja omenat pestään - mutta pahin skenaario on, ettei kalaa tai omenia syödä.

Kun joku pyrkii välttämään kaikenlaisia syömisen riskejä niin voihan sitä kai ajatella sen olevan vain hyvää terveyden optimointia, mutta väkisin ajattelen että se on vain tietämättömyyttä riskien monimuotoisuudesta. Esimerkkejä olisi monia, mutta jos ottaa väistämättömimmän niin eihän kyseinen yksilö voi edes tietää ovatko "yleiset terveyskriteerit" hänen geenityypilleen lopulta oikeita - se mikä on valtaosalle hyväksi voi olla hänelle huonoksi.

Sitten on vielä se, että noin yleisesti ottaen syömiseen liittyvät jännitteet näyttävät heikentämään luontaista nälänsäätelyämme. Vaikka jännitteitä on monituisia täysin ongelmattomista varsin pahasti nälänsäätelyä heikentäviin niin näkisin pientä tiedon puutetta siinä, ettei edes tiedosteta että pelkkä ajatusmalli voi vaikuttaa voimakkaasti hyvää syömistä vaikeuttavasti. Nautittavuudesta ja joustavuudesta nyt puhumattakaan.

Peräänkuulutankin vähän sellaista asennetta, että elämä ja ihan vain syöminenkin nyt ovat täynnä riskejä ja niiden kanssa on vaan parempi olla sinut eikä joka asiasta kannata ahdistua eikä joka tiedonmurusen tarvitse johtaa mihinkään toimintaan tai reaktioon. On jonkin verran isoja asioita, jotka tuppaavat moninkertaistamaan ongelmien todennäköisyyttä - ne kannattaa hoitaa kuntoon ihan vain koska ne tuppaavat parantamaan samalla elämänlaatua. En haluaisi ihmisten huolestuvan näistä isoistakaan teemoista, mutta jos nyt jostain on pakko huolestua syömisessä niin sitten näistä. Ja sitten on hirveä nivaska pienempiä asioita joiden riskivaikutukset jäävät paljon pienemmiksi, niitäkin kannattaa hoitaa kuntoon mutta jos ne nyt eivät kuntoon tule niin turha siitä on stressata - elämä on täynnä tämän kokoluokan riskejä ja monia niistä et edes tiedä.

Mitä ne isot asiat sitten ovat?
Kun minulta kysytään niin tosi isoja asioita syömisessä ovat stressaamaton ja vapautunut ruokasuhde, ateriarytmi, kasvisten riittävä ja monipuolinen käyttö ja kalan/omega-3:n riittävä syönti. Ongelmat näissä aika vääjäämättä johtavat isoihin ongelmiin hyvinvoinnissa ennemmin tai myöhemmin. Höystetään noita vielä melko isoilla teemoilla eli öljyjen käytöllä ja sokeripitoisten juomien ja alkoholin kohtuudella.

Edellisten ulkopuolelle jää hirveä määrä syömisen asioita varsin hyödyllisistä aivan turhaan nippeliin. Mutta välttämättömiä ne harvemmin ovat  - saatika yleisesti ratkaisevia vaikka tietysti sairaudet, allergiat tai yliherkkyydet voivat niistä yksilötasolla tehdä kovinkin keskeisiä. Näistä ei ainakaan kannata ahdistua.

Miksi me ahdistumme syömisestä?
Mutta tämä perusajatus on, ettei syömisestä kannata murehtia oli se miten päin vain - koska se ei auta ja aika usein pahentaa asiaa. Silti moni murehtii ja vuoden 2012 Hyvinvointibarometrikin synteesissään nostaa esiin syömisestä kumpuavan huonon omantunnon (dia 20 linkissä). Osin minusta kyse on tiedon ja suhteellisuuden puutteesta mutta onhan siinä lukuisia muitakin tekijöitä vaikuttamassa, joista äkkiseltäänkin voi ajatella täydellisyyden tavoittelun, huonon ihmisyyden kokemusten ja kaikenlaisten "psykologisten" käsitteiden leikkivän omaa peliään. Vastauksia on varmaan yhtä monta kuin vastaajaa - mutta juuri siksipä kysynkin teiltä lukijoilta käsitystänne miksi syömisestä ahdistutaan ylipäätään?

Fiilistelyä pohdinnan tueksi
Päätän aiheen A-ha:n biisiin Cosy Prisons. Paitsi hieno laulu niin käsittelee teemaa ja jopa syömisestä muutama sana - kappaleen lopussa on osuva tiivistys.

maanantai 27. elokuuta 2012

Blogikirjoituksia muualla

Kun ei ole oikein löytynyt rakoa kirjoitella uutta asiaa, niin laitanpa jakoon muutamat kirjoitukseni muilta saiteilta.

KKI on mainio organisaatio, jonka kanssa olen tehnyt monenlaista vuosien varrella. Harvapa taitaa tietää mm. että vuonna 2005 tekemämme painonhallintakalenteri ja sen ympärille rakentunut konsepti voitti WHO:n painonhallintapalkinnon. KKI viime vuosien iso hanke on ollut SuomiMies ja niiltä kytköksiltä löytyy tällainen tuore blogautus:
Kokemuksia äijien elintapamuutoksista

Osana kansallispuistokummipuuhia kirjoittelin hieman sienestämisestä, tosin suomeksi mutta enpä löydä natiivina mitään vaan tämän käännetyn version:
The overlooked superfood

Hyvis on hanke Itä-Suomessa, jossa paikalliset sairaanhoitopiirit pyrkivät parantamaan ja tuomaan palvelujansa verkkoon. Olen lämpimästi tämän kehityksen kannalta kunhan se toteutuu hyvin. Huonosti toteutettunahan ja kyynikoiden mielestä toiminta vaikuttaa vain siltä, että ihmiskontaktit vähenevät ja hoidon laaru heikkenee. Mutta hyvin toteutettuna kyseessä on uusi hyvä toimintatapa vanhan perinteisen toiminnan rinnalla ja tästä on kyse. Toivon hankkeelle menestystä ja verkkopohjaisen asiakaspinnan laajentamista - ja siksi hankkeessa olenkin pieneltä osin mukana. Siellä kirjoittelen blogeja jonnin verran ja ensimmäinen niistä on tällainen tuttu yleiskatsaus ennen pienempiä teemoja:
Näe dieettien ja nippelin läpi hyvän syömisen ytimeen




maanantai 13. elokuuta 2012

Proteiinipatukat


Käytän proteiinipatukoita...




Kesällä useampikin toimittaja intoutui kyselemään proteiinipatukoista, kun oli ilmennyt että tuotteiden suosio on vahvassa kasvussa. Oma tiivistetty kantani niihin on, että paljon harjoittelevat voivat niitä ajoittain käyttää helpottamaan välipaloja ennen ja jälkeen harjoittelun - mutta jos henkilöllä on syömisessä fokus painonhallinnassa, hyvinvoinnissa tai terveydessä niin ei proteiinipatukoiden mikään kovin rutiiniratkaisu välipalaksi kannattaisi olla. Tämä on siinä mielessä keskeistä, että täysin mutuna luulen että iso osa tuotteiden myynnin kasvusta johtuu juuri tämän painonhallinta/hyvinvointisektorin käyttäytymisestä. Omat kommenttini aiheeseen vaikuttavat varmasti monen tuotteita käyttävän mielestä vähän nihkeiltä ja ajattelin muutaman sanan aiheesta turista lisää.

Proteiinipatukan anatomia
Hyödyllisin paikka arvioida proteiinipatukoita on minusta katsoa niiden valmistusaineluetteloa, jossa sisältö pitää olla esitettynä suuruusjärjestyksessä ja lista antaa muutenkin kuvaa tuotteesta. Melkein kaikissa patukoissa sisältö tiivistyy kolminaisuuteen 1) jotain proteiinia/proteiiniseosta 2) suklaata ja/tai sokereita ja 3) sidosaineet ja makuaineet. Paremmissa tuotteissa proteiinia on enemmän ja heikommissa sitten sen verran vähän, että sokeripatukka voisi olla parempi nimi. Variaatioita näistä kolmesta teemasta on yhtä monta kuin patukoitakin ja hiukka oma lukunsa ovat "vähähiilihydraattiset" patukat, joissa usein on pientä kommervenkkiä kun käytössä on pitkälti hiilihydraatinomaisesti käyttäytyviä ainesosia kuten glyserolia (lasketaan silti rasvoihin), sokerialkoholeja, polydekstroosia tai muita ainesosia, joiden avulla ravintosisältö voi näyttää hiukka erilaiselta kuin  mitä kehossa lopulta tapahtuu.

Käyttökohteet
Mutta tiivistettynä siis: yleensä hyviä proteiininlähteitä antaen 20-40 g proteiinia ja ympärillä sokeria vaikkapa 15-30 grammaa. Mukana voi olla lisättynä vitamiineja/mineraaleja ja toisaalta mukana on myös jo raaka-aineiden kautta rasvoja, jotka eivät kuulu laadukkaimpiin - mutta jätän nämä hilut hiukka huomiotta.

Proteiinille on tietty paljonkin käyttökohteita ja urheilua harrastaville ja varsinkin treenin jälkeiseen palautumiseen sokerit eivät ole mikään mörkö, niitä jopa joskus halutaan. Urheilussa ja tavoitteellisessa kuntoilussa patukat siis OK.

Mutta painonhallinta ja hyvinvointi? Vaihdetaanpa proteiinipatukan tilalle toisenlaisen välipala samanlaisin ravitsemuksellisin speksein: 150 g raejuustoa ja 40 g Dumle -karkkeja (tai melkein mitä vaan karkkeja) on pitkälti sama asia ja samalla syy miksi käytän proteiinipatukan kohdalla usein lausetta "vähän parempi karkkipatukka". Jos me nyt alamme suosittelemaan hyviä välipaloja laihduttajalle tai yleiseen hyvinvointiin niin en minä kyllä näe tätä komboa mitenkään korkealla hyvien välipalojen listalla. Aika monen mielessä ensimmäinen kysymys olisi varmaan "mitä hittoa ne Dumlet siellä tekee?!? eikö sinne keksitä muka mitään parempaa tilalle?". Ja keksitään toki.

Monella tapaa tuntuukin, että kun usein kuulee sanottavan proteiinipatukkaa hyväksi välipalaksi niin se vertautuu suklaapatukkaan - ja verrattuna siihen tottakai se on parempi valinta. Mutta  verrattuna ruokavälipaloihin se on kyllä laadullisesti aika heikko esitys. Tottakai ymmärrän, että välillä on kiire ja patukka on helppo olla mukana ja syödä. Ja tottakai niitä voi käyttää välipaloina - mutta kunhan ei silti olisi illuusiota, että kyseessä on laatuvälipala vaan mieluummin olisi sellainen ajatus, että joskus kun on hässäkkää käytän patukkaa mutta kun on aikaa yritän syödä jotain parempaa.


Välipalan anatomia
Toinen hiukka epäoleellisempi pointti välipalassa on, että siellä olisi hyvä olla myös hedelmää, marjaa tai kasvista mukana jos tavoitteet ovat painonhallinnassa tai hyvinvoinnissa. Oikeaa virallista ja parasta välipalaa ei olekaan, mutta yleissääntönä pitäisin tuon keventävän ainesosan mukanaoloa suotavana useimpien ihmisten tavoitteissa. Toki voi syödä patukan ja hedelmän - ja se onkin minusta parempi kuin pelkkä patukka - mutta monen käytössä proteiinipatukka on sellaisenaan ja se keventävä elementti jää puuttumaan välipalasta.


Karkin korvikkeena
Aivan toinen asia sitten on se, että jotkut käyttävät patukoita karkin korvikkeena. Ja mikäs siinä jos se mielekkäältä tuntuu. Mutta noin pitkässä juoksussa syömisessä ja herkkujen kohtuuden hallinnassa on kyllä sellainen näppituntuma (on siihen viitteellistä tutkimustakin) että on parempi, että kun syödään herkkuja niin sitten syödään sitä mitä halutaan syödä eikä etsitä sille korvikkeita. Tämä liittyyy siis siihen, että jos on suklaanhimo ja sitä paikataan proteiinipatukoilla, niin se suklaa pysyy siellä taustalla edelleen kiellettynä hedelmänä joka odottaa ihmisen heikkoa hetkeä laukaistakseen suklaakohtauksen. Lyhyellä aikavälillä karkin korvaaminen voi tuntua toimivalta, pitkällä aikavälillä veikkaisin että joillain toimii mutta useammalla ei.

Proteiinivalmisteet muutoin
Proteiinivalmisteillehan on muutoin kyllä paljonkin ihan hyviä käyttökohteita ja varsinkin joissakin erityistilanteissa (sairaudet, ikääntyvät..), joissa ravinnonsaanti on vaakalaudalla ne ovat jopa alikäytettyjä. Mutta patukka vaan on vähän heikko kuljetusalusta proteiinille ja esimerkiksi nestemäisistä proteiinivalmisteista tuon hyvän proteiniin saa paremman ilman ylimääräistä tauhkaa.

Sinällään tässäkin on kyse samasta ilmiöstä kuin monessa muussakin ruoka-aineryhmissä. Lapsuutemme suht' maalaisjärkiset rajaukset ruoka-aineiden fiksuudessa hämärtyvät yhä enemmän kun perushyvien ruoka-aineiden prosessointi heikentää niitä ja perushuonoja aineksia tuunataan vähän fiksummiksi. Ja kuluttajan on koko ajan vain hankalampi enää arvioida mikä on fiksu valinta ja mikä ei. Enimmäkseen perusraaka-aineissa ja niistä tehdyissä tuotteissa pysyminen mahdollisuuksien mukaan on aina simppeli ratkaisu, niin ei tarvitse miettiä onko tämä keksi tai patukka nyt hyvä vai ei.