keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Syömishuolista eroon


Syömishuolieni takana on..



Jatkan edellisen blogautuksen teemasta, koska en vain voi jättää teemaa kesken. Gallupissa on nyt ollut 223 vastaajaa, joista vain 18:lla ei ole syömishuolia!!! (jätin laskematta 2 omaa kirjaustani, jotta omissa koneissani näen gallupin). Siis jösses, toki tiesin tilanteen olevan huono mutta että näin huono... Tulkintani saattaa olla väärä, mutta kun katsoo huolien määrää ja kommentteja (ja niiden vähäisyyttä) niin päällimmäisenä mieleen tulee, että syömishuoliin suhtaudutaan vähän tyyliin "ne nyt vaan ovat eikä sille oikein mitään voi". Ja siksi en voi jättää teemaa kesken - koska niille voi ja todellakin kannattaa opetella syömishuolista irti.

Syömishuolet suurin uhka jaksamiselle syömisessä?
Syömishuolista kannattaisi opetella tietty irti yksinkertaisesti, koska huolet ei ole kiva juttu. Mutta jos ottaisi hiukan perustellumman näkökulman niin syömishuolet haittaavat hyvää syömistä!! Syömishuolet ovat signaali todennäköisestä ongelmasta syömisessä. Ja etenkin se tuntuu rokottavan jaksamista vaikka paino-ongelmiinkin se usein liittyy.

Asiakastyössäni syömishuolien vähentäminen on joskus asiakkaan ykköstavoite ja vaikkei se asiakkaan tavoitelistalla olisikaan niin asiaa usein käsitellään osana muita tavoitteita. Juuri siksi, että jos asiakkaan tavoite on vaikkapa laihtua ja hänellä on paljon syömishuolia niin tuskinpa painon kanssa kestävää tyytyväisyyttä saadaan ennen kuin syömishuolet on saatu poistettua. Eli sanoisin, että minulla on kohtuullisen paljon kokemusta syömishuolien käsittelystä ja vaikutuksista. Ja kun jaksamista, voimavaroja tms. katsotaan niin se vain näyttää (mutua koska tutkimus puuttuu) siltä, että mistään syömisen asiasta ei saada jaksamiselle samanlaista parannusta kun syömishuolien purkamisesta. Toki laadukkaampi ja tasaisempi ravinto vaikuttaa jaksamiseen, mutta vielä isompi hyöty tuntuu tulevan syömisajatusten helpottumisesta - eikä se mikään ihme ole, sillä syömishuolet eivät usein ole pikkuhuolia siellä täällä vaan kyseessä on usein koko arkea latistava ajatusmalli. Syömisen pitäisi auttaa jaksamista, mutta siinä vaiheessa kun se alkaa kuluttamaan jaksamista niin ollaan matkalla syviin vesiin.

Syömishuoli ei lihota kaikkia, mutta monia kyllä.
Konkreettisemmin on sitten tietysti se, että tutkimuksissa syömishuolet yhdistyvät liki kategorisesti syömisen hallinnan ongelmiin ja erityisesti painonhallintaongelmiin - välillä niitä aiheuttaen, välillä niitä seuraten. Mutta osa ongelmaa ne ovat. Tyypillisimmin näissä tilanteissa syömishuolet ovat osa sitä kokonaisuutta, jossa syömiseen kohdistuu negatiivisia latauksia, ylikontrollia ja jännitteitä - jotka tietty potkivat takaisin ja saavat syömään enemmän. Kaikkein tyypillisimmin tilanne menee niin, että hyvänä päivänä huolehtijan syömispaketti pysyy kasassa mutta aika pienestäkin vastoinkäymisestä syöminen lähtee tavalla tai toisella käsistä - ja tähän ilmiöön on hyvä tutkimusnäyttö. Jos hirveä säkä käy, niin hyviä paiviä on vuosiksi putkeen mutta yleensä niitä on paljon vähemmän - ja se korttitalo tuppaa ennemmin tai myöhemmin romahtamaan kun kellään ei ole aina kaikki hyvin. Kun syöminen sitten lähtee käsistä niin on helppo syytellä omaa itsekuria, syömisen lohduttavuutta tai rankkaa päivää - vaikka syypää on oikeastaan se oma syömisen ajatusmalli. Syömishuoli ei lihota kaikkia, mutta monia kyllä.

Miten eroon syömishuolista?
Monesti syömishuolia kokeva hyväksyy ne jonkinlaisena välttämättömänä realiteettina. Mitä ne eivät ole. Ne ovat ajatuksia ja ajatusmallit ovat vapaasti muokattavissa. Voisin kuvitella, että jossain psykoterapian puolella on aika paljon analogioita tämän asian kanssa. Varmaan on perfektionisteja, joko-tai -tyyppejä, huolehtijoita ja kaikenlaisia muitakin ajatusmalleja, jotka koetaan omiksi pysyviksi ominaisuuksiksi ja ollaan suurinpiirtein synnytty niiden kanssa. Vähättelemättä geenien osuutta, niin nämä ovat kuitenkin ajatusmalleja, jotka on muutettavissa. Ja syömishuolet nyt ainakin ovat täysin muokattavissa kun sen työssä jatkuvasti näkee.

On monia tapoja, joilla syömishuolia saa poistumaan. Isot elämänmuutokset - hyvässä tai pahassa - saattavat johtaa spontaanisti laajempiin näkökulman muutoksiin ja syömishuolet huuhtoutuvat niiden mukana. En kuitenkaan jäisi odottelemaan tällaista vaan useamman kannattaa aktiivisesti opetella pois huolista. Siinä pohdinnassa käytän itse muutamia keskeisiä elementtejä: tietoa, kokemuksia ja asiakkaan halua vapauttaa syömistä. Kokemukset ajavat tuossa pitkälti tunnepuolen roolia, sillä en halua spekuloida tunteita kovin suoraan kun tulee vähän puoskarimainen fiilis. Tietopuoli on pitkälti sitä mitä yllä kirjoitin: meillä on hyvää tutkimusnäyttöä siitä miten huolet vaikuttavat syömiseen ja hyvinvointiimme. Mutta tieto on vain jonkinlainen järkipohja ja tunnepuolen mukana uusi ajattelumalli  joko nousee tai kuolee. Kun tietää minkälaisia kokemuksia hakea asiakkaan historiasta, niin sieltä löytyy pilvin pimein esimerkkejä kuinka ihmisille on käynyt juuri kuten huolien kanssa käy. Jos historiasta ei löydy niin kiinnekohtia niin sitten ne löytyvät tulevista kuukausista, jolloin niitä havainnoidaan. Kun näitä nostellaan esiin niin aika hyvin ihmiset alkavat näkemään, että huolet ovat ongelma - ja koska ne ovat omia kokemuksia niin vaikuttavat tunnepuoleen ja sitten ollaankin pitkällä kun asiakas alkaa kokemaan että hän haluaa irti syömishuolista ja -stressistä. Syömishuolia ei saa (tai en ainakaan itse saa ohjattua) pois niin kauan kun syömisen huolet nähdään jonkinlaisena realiteettina ja välttämättömänä pahana. Mutta kun ne nähdään ja tunnetaan ongelmana niin sitten ollaan jo opettelussa hyvässä vireessä. Toki pelkoja vielä on, syömisen hallintaa toisella tapaa pitää opetella ja opittavaa riittää vielä kuukausista vuosiin. Mutta kun opettelun aloittaa, hakee siihen tukea ja päättäväisesti hakee huolettomampaa syömistä niin kyllä se ennemmin tai myöhemmin hyvin menee. Ja on sen väärti.

Painohuolet etenkin...
Edellinen blogautukseni päivitteli pikkuriskeistä murehtimista ja kannusti tavallaan vaan ohittamaan kaikenlaisia syömisdetaljeja. Kannatan sitä yhä. Mutta jos huolestuminen on jo kovin vakiintunut toimintapa, niin ohittaminen ei varmaan enää toimi vaan syömisen ajatusmallia pitää aktiivisesti työstää uuteen uskoon. Huoliakin on monenlaisia - varmaan gallupin vastaajien joukossa on niitä, joilla huolet ovat jotenkin pinnallisia ja eivät ehkä olekaan signaali isommasta syömisen ajattelun ongelmasta. Heille huolet eivät liene suurempi ongelma vaikka vaikea minun on kyllä hyötyjäkään nähdä kun en ole suuri syyllistyvän toiminnan ystävä. Mutta veikkaan että isolla osalla vastaajista - ja varsinkin niillä, joilla painohuolet olivat huolen keskiössä - huolet ovat aito signaali ongelmista ja ongelma sinälläänkin. Älkää hyväksykö niitä.





22 kommenttia:

  1. Moro !
    Suurin syömishuoleni on nyt se, kun olen laihtunut yli 15 kiloa ja opuksissa sanotaan ( mm. Mustajoen ) että kun paino putoaa niin perusenergiantarve putoaa noin 500 kaloria.
    Kun pudotettavaa on vielä 2 x 15 kiloa, niin putoaako paino samalla ruokavaliolla ( 1500-1700 kaloria ) jos en muutoksia tee ? Ja sitten jos perusaineenvaihduntani laihdutuksen loppuvaiheessa on pudonnut 1500 kaloria niin mitä voin sitten enää syödä ? Jumpe ja jömpsis kun matikka ei kohtaa päätä.

    Voitko antaa vinkkiä tai artikkelia, jolla saisin huoleni pois, muuten elämäntapamuutos sujuu mallikkaasti.

    nimim. fakta ja matikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekana pitää todeta, että tuo perusenergiantarpeen lasku 500 kcal ei ole sama kuin perusaineenvaihdunta. Valtaosa perusenergiantarpeen laskusta ei ole perusaineenvaihduntaa vaan sitä, että sinulla on pienempi kroppa liikutettavana ja kulutat vähemmän. Jonkun 15 kg perusaineenvaihduntavaikutus ei ole kuin luokkaa 100 kcal. Jos vedät vielä sen pari mokomaa päälle niin yhteensä 45 kg laihdutus olisi luokkaa -300 kcal perusaineenvaihduntaan. Eli kyllä sinulle normaalipainossakin jää ihan saletisti luokkaa 1500 kcal perusaineenvaihdunta (todnäk enemmän) ja siihen kulutukset päälle. Voit syödä ihan huoletta matkan loppuun asti sen 1500-1700 kcal ja laihdut - toki koko ajan hitaammin kun vajeet pienenee mutta laihdut

      Tietysti nuo ovat kaikki suuntaa-antavia lukuja, mutta toivottavasti ajatus hahmottui.

      Häipyiko huoli? :)

      Poista
  2. No nyt päästiin vihdoin asiaan! :-) Klikkasin yhtä linkkiäsi ja esiin tuli otsikko jossa mainittiin low self-esteem, perfectionism and worry. Itselläni on nämä kaikki ja olenkin järkeillyt että loppukädessä painonpudotus ei onnistu koska stressitasoni on koko ajan liian korkealla.

    Kun stressi saa elämässäni vallan (ja niin tapahtuu aika tasaisin väliajoin), syömispakettini hajoaa käsiin. Muuten syöminen skulaa kohtuullisen hyvin.

    VastaaPoista
  3. Huoli on pienempi kun ajattelen asiaa tuolta kantilta. Opuksia kun lukee niin on vaikeaa hahmottaa kokonaista totuutta.
    300 kalorin vähennys perusaineenvaihdunnassa on kuitenkin vähempi huolettava kuin 1500 kalorin vähennys.
    Samalla myös liikunnan kulutusarvo pienenee kun siirrettävä massa pienenee, mutta tehoja on mahdollista nostaa.
    Ei viitsisi tehdä ihmiskokeita eli pudottaa painoa 1200 kalorin ohjelmilla. Mieluummin syön ja paino putoaa hitaammin, kunhan putoaa.
    Kiitos vastauksesta !

    VastaaPoista
  4. Huoleton on hevoseton mies.
    Syömishuoleton on syömätön nainen.
    Ruokaan ja syömiseen liittyvä taakka tuntuu niin sokkeloiselta, että ainoa keino vapautua siitä, on luopua koko syömisestä.
    Kun takaraivoon on tatuoitu energiataulukot ja lautasmallit, onko lobotomia ainoa mahdollisuus uuden opetteluun.
    Miten ihan käytännössä aloittaa opettelun ja hakee huolettomampaa syömistä. Mistä hakea tukea, kun terveyskeskuksesta saatava neuvonta tukee juuri niitä vanhoja ajatusmalleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä hakea tukea? Huolettomilta ravitsemusosaajilta tietty! Kaikki ei ehkä ole huolettomia mutta moni on ja sellaiselle kannattaa hakeutua.

      Poista
    2. Heitä olen yrittänyt tavoittaa, mutta Suomi on suuri maa ja huolettomia ravitsemusosaajia harvassa. Lähimmässä kaupungissa on jonkin sortin osaaja, mutta ei ota uusia asiakkaita. Päivä pitäisi ottaa töistä vapaata, jos lähtisi kauempaa hakemaan. Pistää miettimään, että montako käyntiä vaatisi. Terveydestä kannattaisi tietysti maksaa, mutta jos ei ole millä.
      Ehkä selittelen, mutta käytännössä asiat ei välttämättä toimi koko valtakunnassa samoin.

      Poista
    3. Juu ei varmasti toimi koko maassa samoin. Isoissa kaupungeissa ja etenkin pääkaupunkiseudulla on yleensä aika hyvä tilanne oli ravitsemuksellinen tarve mikä vain. Ja sitten syrjemmässä voi olla ettei ole mitään.

      Mutta jos asia vaivaa niin kyllä minä kannatan matkaa pidemmällekin. Iso apu voi tulla jo yhdestäkin käynnistä.

      Poista
  5. Tiedän, että liika syömisestä huolehtiminen stressaa, mikä johtaa pingotukseen mikä puolestaan johtaa ahmimiseen, jonka vuoksi paino lopulta nousee. Mutta en pääse huolehtimisesta eroon kun bmi on 34 ja vyötärö 102 cm ja joka tuutista toitotetaan, että nämä ovat terveysriskejä. Olo on kuin tikittävällä pommilla. Samalla on myös ulkonäköpaineet. Varmaan jos ei olisi ulkopuolisia ärsykkeitä saisinkin junailtua stressin pois, mutta miten tehdä se tilanteessa, missä terveydellistä huolen aihetta oikeasti on ja koko ajan painostetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti ihan kuten blogautuksessakin oli. Kristallisoimalla omista kokemuksistasi ja arjestasi miten se pingotus vain lisää ongelmia - nyt "tiedät" sen mutta se ei ole ihan sama asia jos se ei tunnetasolla ole kolahtanut. Ja samalla opettelemalla miten pingottamattakin voi laihtua ja/tai laskea terveysriskejä. Kun pingotus osoittautuu peruuttamattomasti haitalliseksi ja helpompi tapa toimivaksi niin kyllä se ajatus kääntyy kun vaihtoehto on olemassa.

      Ulkopuolinen paine on aina ongelma ja vaatii kovaa päätä vetää omaa linjaa. On helppo sanoa, ettei kannata välittää muista kunhan tietää mitä tekee. Mutta niin se pitäisi tehdä.

      Mutta kyllä tässä monesti apua tarvii. Itse ei ole ihan helppo aina päästä kuiville.

      Poista
  6. Äänestin 'jotain muuta', koska en ole varsinaisesti huolissani syömisestä. Ylipainoa on tällä hetkellä kymmenisen kiloa, reilu vitonen pudotettu hyvin syömällä. Toiveissa olisi päästä ylikiloista eroon ja 'hyvään kuntoon'. Tiedän (ja nykyään jopa tiedostan) miten syön hyvin ja sen mukaisesti syönkin, pääasiassa. En koe stressaavani syömisistä, herkuista enkä edes kiloistani. Oma 'huoleni' on varsinaisesti vähän pieni, sivuseikka.

    Heti kun normaali hyvä ruokailurytmini rikkoutuu väliin jääneen aterian, ylisuuren lounaan, pitkän työpäivän tai jonkin muun poikkeustilanteen johdosta olenkin hetken hakoteillä ja ajaudun hetkessä kaiken järkiajattelun laitamaille, syön sipsejä nälkään, ostan kaupasta kotimatkalle karkkipussin tai jotain muuta järjetöntä - aivan selvästi nälkääni, tämänkin (jopa sillä hetkellä) tiedostan. Painoni on pysynyt samalla tasolla nyt jo lähes vuoden, pääasiassa hyvällä ruokavaliolla ja ehkä osaan jollakin lailla 'normaalisti' pysytellä tasapainossa. Liikunkin kohtuullisesti.

    Jokin ymmärryksen taso tässä hyvin syömisessä on siis ehkä kuitenkin saavuttamatta, vai mitä? Tai jokin osaaminen, syvällisin ymmärrys, tuon 'nälän hallinnan' suhteen?

    VastaaPoista
  7. Ei kai se nyt niin kauhean vaarallista ole, jos joskus mässyttää koko illan sipsiä tai karkkia? Siis paino sanalla "joskus".

    Minulle käy helposti niin, jos ateriavälit venyvät. Vaikka söisin kotiin tultuani ihan normaalin päivällisen, juoksen koko illan kaapilla etsimässä jotain näkerrettävää, keksejä, suolapähkinöitä, jäätelöä... Koska tätä ei tapahdu kovin usein, en ole siitä huolissani.

    Minusta Patrikin 80/20 -sääntö on hyvä: jos 80 % syömisistä on hyvää syömistä, se loppu 20 % voi olla ihan mitä tahansa.

    VastaaPoista
  8. Hei, Patrik!
    Vaikka minulla itselläni ei minkäänlaisia syömisongelmia olekaan, niin tutuillani on sitäkin enemmän. Siitä näkökulmasta olen kiinnostunut lukemaan kirjoituksiasi. Itseasiassa olen liikuntarajoitteinen, liikun pääasiassa pyörätuolilla. Minulta usein ihmetelläänkin, miksei minulla ole ylipainoa vaikka "kulutan varmasti hirveän vähän". No, minulla ei tosiaan ole hajuakaan, paljonko kulutan ja kuinka paljon syön.:) Tarvetta noiden tarkastelulle ei ole tullut, kun ei ole tullut ongelmiakaan.

    Tämän viimeisimmän kirjoituksesi luettua sain jonkinlaisen ahaa-elämyksen: Minä en ole ikinä kantanut huolta ruokavaliostani. Syön oikeastaan kaikkea kuunnellen nälkääni ja mielitekojani. Sikäli olen siis varsin onnellisessa asemassa. Toivottavasti hekin, joille tämä tila ei ole itsestään selvää, voisivat oppia rennompaa syömiseen Sinun tekstejäsi lukemalla ja toki muutenkin.:)
    Ystävällisin terveisin: Varpu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, monesti kun ihmiset ihmettelevät että miten joku on niin hoikka vaikkei kummemmin mieti syömistä, niin ei osata ajatella että nimenomaan se ajattelemattomuus on osa sitä hoikkuuden syytä. Ei ainoa palanen - jotain muutakin tarvitaan -, mutta erittäin tärkeä osa.

      Poista
  9. Hei patrik!

    Toivoisin vastausta kysymykseen, että mikä saa ihmisen syömään vaikka olisikin jo ihan täynnä? Olen itse laihduttanut n. 13kg parin kolmen vuoden aikana juuri tälläisten rajoitusten maailmassa ja ongelmallisessa herkku-suhteessa.. Olen sallinut herkut vain kerran viikossa, mikä on johtanut herkkujen himoamiseen ja juuri niiden ahmimiseen sallittuna päivänä. Tajusin hetki sitten ihan itse, ettei herkkupäivä minulle sovi ja jos tekee mieli/haluan niin voin syödä milloin vain (sen "valaistumisen" jälkeen ystäväni linkkasi blogisi joka tuki täydellisesti uutta ajatusmaailmaani). Tunsin jollain tavalla valaistuvani ja hetkessä herkuttelu ei tuntunutkaan enää niin "kiehtovalta ja jännittävältä" vaan normaalilta eikä ylilyöntejä niinkään tule. Silti välillä viikonloppuisin tulee sellainen olo, että tekee koko ajan mieli syödä ihan mitä vaan, vaikka olisikin täynnä. Mitä syitä tälläiselle voi olla, onko minulla vieläkin jotain "tiedostamattomia" rajoituksia pääni sisällä (esimerkiksi pyrin syömään 5krt päivässä hyvän aamiaisen aina, kunnon lounaan, mutta pidän tiukasti kiinni etten napostele yhtään siinä välissä ja, että tosiaan syömiskertoja on maksimissaan ne 5...)? voisiko tälläinen normaalisyömisen rajoittaminen olla syynä tälläselle kokoaikaiselle mässyttämiselle vai mitä muita ajatuksia/syitä tälläiselle on? Olisin todella todella halukas löytämään kaikki omat rajoitukseni ja oppimaan syömään hyvin!! Haluaisin lisää valaistumisia! Ihan loistava blogi kiitos!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      kyllä tuo kuulostaa enemmän ihan ateriarytmin ja riittävän syömisen ongelmalta. Kun nälkä pääsee jossakin vaiheessa liian kovaksi (voi kyllä olla ettet aina tunne sitä) niin tuo tunne "syö vaikka on jo täynnä" on sen ihan tyypillinen ja oletettukin seuraus.

      Aika usein käy niin, että arkisin ateriarytmi on parempi, kun siinä on eri lailla rytmiä jonka mukaan mennä. Ja viikonloput pysyvät usein vähän enemmän sekaisin ateriarytmin osalta ja siellä näitä ongelmia vielä on. Joten ihan ensiksi ehdotan tarkistelemaan viikonloppujen ateriarytmiä ettei siellä ole sellaisia tilanteita, joissa nälkä pääsee jossain vaiheessa liian pitkälle päivän aikana.

      Se, että sinulla on varmasti yhä tallella erilaista turhaa tiukkuutta ei tuota auta mutta ei kuulostaa syyltäkään. Ja olethan jo opettelemasssa uutta ajattelua.

      Poista
    2. Hei

      Kiitos nopeasta vastauksesta! Tuli vielä mieleen, että yleensä tälläiset päivät kohdistuvat erityisedi sunnuntaille, jolloin edellisenä iltana on usein tullut nautittua alkoholia. Alkoholin kanssa minulle ei oikein ruoka maistu, eikä välttämättä aina aamupalakaan, siis voisiko kyseessä olla jonkin sortin energiavajetta (mikä kyllä kuulostaisi varsin kummalliselta, sillä alkoholistahan sitä kuitenkin tulee reippaasti).. Sunnuntain koen vielä ehkä viikon "masentavimmaksi" päiväksi eli voisiko kyseessä olla tunne/tapasyömistä ja jos näin on niin miten siitä pääsisi eroon? Tilanne ei sinänsä haittaa minua lihomiseb pelossa vaan ideana, en tunne olevani tasapainossa kun tekee mieli koko ajan syödä, tuntuu siis että voisin mässyttää vaikka monta tuntia putkeen vaikka porkkanoita tai leipää! Helpottaisi niin tietää tälläisen mässyttämisen taustalla on, nimittäin tiedän että se loppuu jos vaan päässäni napsahtaa jokin uusi ajatusmalli tms.. Mitä tälläisissä mässytys tilantaissa kannattaisi tehdä/ajatella tai ennaltaehkäistä? Syyn tietäminen helpottaisi älyttömästi.. Ja kiitos jälleen sinulle!!

      Ystävällisin terveisin: ylihuolestuja

      Poista
    3. Tietty tuo, että koet sunnuntain "masentavimmaksi" korostaa tunnesyömistä - ja voihan siinä osin sitäkin olla. Enemmän se kuitenkin kuulostaa siltä, että yön rallattelu, sen aiheuttama väsymys ja sunnuntain alkupäivän huono ruokahalu ja rytmittömyys vaain aiheuttavat sen, että jossakin kohtaa se nälkää pääsee liian kovaksi.

      Kun nälänsäätelyn kannalta se ei oikein vain riitä, että alkoholista tulee energiaa - sitä kun ei nälänhallinnan kannalta voi ottaa paljoakaan varastoon. Kokeilepa kerran sunnuntaina hyvä aamiainen ja siitä eteenpäin arkirytmiä lounaineen jne.. Jos helpottaa niin se on ateriarytmikysymys - jos ei niin sitten se on enemmän tuolla väsymys-mielialalinjalla. Veikkaan edellistä ja toivotaankin niin, koska se on simppelimpi ratkaista.

      Poista
    4. Kiitos paljon taas vastauksesta!
      Kokeilen ensi kerralla, että miten toimii tolla sun ehdottamalla tavalla!:) Mieltäni painaa vielä sellainen, että kun koen tollasen "suuren syömisen" tarpeen mahdolliseksi! En tiedä miksi noiden herkkujen kanssa loksahti joku juttu tosi hyvin, koska niitä olen alkanut syömään kohtuudella ja niitä ei oikein edes tee mieli, koska tiedän että voin syödä niitä milloin vain haluan! Nään eritavalla jotenkin normaalin syömisen, mikä varmaan kuulostaa oudolta, tai pitäisikö sano syömisen ylipäänsä. Noiden herkkujen suhteen on tullut "varmuus", että enää himot/ajatukset eivät enää hallitse mua, vaan mä niitä koska saan syödä niitä milloin haluan. Mutta ylipäänsä normaali syöminen jollain tapaa "pelottaa" koska minulla ei ole siitä varmuutta ettei tule taas tuollaisia "syömiskohtauksia"! Periaatteessa jos miettii oikein tarkkaan niin vaikka olisin tuhdin ja laadultaan hyvän aamiaisen jälkeen ihan täynnä, niin voisin ottaa vielä esimerkiksi yhden leivän ihan vain sen takia koska se MAISTUU niin hyvältä. En haluaisi pidättäytyä syömästä vain itsekurilla, vaan juuri jollain vapaalla ajattelulla, jolloin itse päätän HALUANKO syödä vielä leivän vai en, jos tajuat mitä ajan takaa:D en tiedä mikä noiden herkkujen kanssa napsahti niin hyvin, että niistä ei ole huolia.. voisiko kyseessä olla jokin rajoittava suhtautuminen ruuan määrään? (mitä itse en edes välttämättä tideosta) Koska näitä asioita olen pohtinut, ja koittanut saada ratkaisua päästäni on saanut sen, että ajattelen ruokaa/tätä asiaa koko ajan ja ehkä sen takia myös tekee mieli syödä enemmän. Olen vain niin yliajatteleva persoona ja huolestun jos henkinen tasapainoni heittää, mistä saisin mielenrauhaa?:D Anteeksi pitkä avautuminen ja vaiva!!

      Poista
  10. Minun syömishuoleni on sen sorttinen, että siitä voisi oikeastaan tehdä oman aiheen. Syömishuoleni ei ole täysin omani, vaan enemmänkin puolisoni, jolta huoli on minuun tarttunut. Myönnän, että olen kyllä huolissani ihan itsekin painonnousustani, jota en saa pysähtymään. Ylipainoa on nyt viitisen kiloa ja keski-iän lätsähdys näyttää olevan todellisuutta. Mahdollisesti juuri huolen tarttuminen on syynä painoni nousuun.
    Puolisollani on rautainen itsekuri. Hän pystyy esimerkiksi kahvilakkoon tai ryhtymään kasvissyöjäksi niin halutessaan. Minä en pysty, enkä varsinkaan toisten kehotuksesta tai käskystä. Itseasiassa haluan taistella tällaisia kehotuksia vastaan. En mene edes koiran kanssa lenkille, koska teini-ikäinen tyttäreni oli sitä mieltä, että se teksi minulle hyvää. En tahdo tunnustaa perheeni olevan oikeassa ja nöyrtyä liikkumaan. Liikkumisen aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta, en jaksa, olo on täysin uupunut, vaikka liikunta itsessään ei ole minulle vastenmielistä.
    Liikkumisessa näen asiayhteyden selvästi, mutta syöminen on hankalampi: miksi en jaksa ruveta laittamaan kasviksia tai miksi otan toisenkin munkin? Onko syyt samat kuin liikkumisesta kieltäytymisessä? Onko itsekurin puute ja voimattomuus tehdä päätöksiä seurausta pelkästä kiukuttelusta? Pystyin hyväkarppaamaan jonkun aikaa, ilmeisesti osaksi siksi, että mieheni vastusti sitä. En tiedä, miksi en enää pysty noudattamaan karppiruokavaliota.
    Pahaa pelkään, että onnistuneiden painonpudottajien taustalla on aina avioero, läheisen kuolema tai työpaikan tai paikkakunnan vaihto. Joko he eivät enää syö masennuksen takia, tai sitten jokin este on poistunut. Miten voisi säilyttää kaikki ihmissuhteensa ja silti pystyä hallitsemaan painoansa iloisin mielin? Millaista asennetta minun pitäisi etsiä: pitäisikö pyrkiä jättämään toisten vaatimukset huomiotta vai päinvastoin pyrkiä huolehtimaan itsestään toisten takia? En voi käskeä toista lopettamaan huolestumista, mutta miten pääsisin toisen huolesta itse irti?

    VastaaPoista
  11. The belt works to tighten your muscle tissues by contracting them, and then
    relaxing them, and then repeating the motion, and it targets all the muscle tissues in your abdominal
    section.

    Feel free to visit my homepage; Flex Belt Coupons

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä syömishuoli-osiosta, itselleni varmasti tärkein asia ymmärtää ja ajankohtaisin, tällä kertaa kenties syvemmin kuin ennen ja uskon että ajan kanssa edelleen syvenee väliin tulevien notkahdusten jälkeen. Sillä niin syömisessä kuin monessa muussakin asiassa asiat etenevät kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Välillä on kuin taaksepäin menoa niin että on unohtanut onko mitään oppinutkaan.

    Ajattelen uudella tavalla itselleni että aina kun huomaan huolehtivani jostain syömiseen liittyvästi, pysäytän tuon ajatuksen. Uskallan pysäyttää kaiken mikä yrittää myös kysyä onko ruoka varmasti terveellistä, onko kasviksia. Uskallan nekin ajatukset pysäyttää. Uskallanhan? Sillä minusta tuntuu että ennemmin stressiin ruoka-asioista kuolen kuin ruuan epäterveellisyyteen tai edes "tavallisuuteen".

    Nyt on jännää. Vuosikausia tässä painiessa on mennytkin. Mutta jotenkin tuntuu että nyt olen jonkun merkittävän ja oleellisen edessä. Toivotaan että pääsen syömishuolista. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista