Onko Cold-to-hot empathy gap näkynyt elämässäsi?
Cold to hot empathy gap. Onpa kiinnostava termi! Niin minä ajattelin kun ensi kerran tähän törmäsin. Ja vielä kiinnostavammaksi se tulee kun huomaa, että kyseinen ilmiö on läsnä ehkä omassakin elämässä - ja ainakin omassa työssäni - jatkuvasti. Eli moni teistä lukijoistakin huomaa joutuneensa tämän uhriksi. Ilmiö on yksi lukemattomista kognitiivisista vääristymistä, jotka ovat erittäin kiehtovia koska ne ovat osa arkeamme. Tutkimusten tulkinnan osalta olen aiemminkin kirjoittanut näistä vääristymistä.
Pari (miljoonaa) esimerkkiä
Jos joku teistä intoutuu googlaamaan empathy gappia laajemminkin niin huomaa siihen liittyvän varsin paljon surullisiakin ilmentymiä, mutta pysytäänpä cold to hot empathy gapissa ja elintapamuutoksissa. Mietitäänpä muutamaa yleistä tilannetta:
- laihduttaja toteaa laihdutuksen jälkeen, ettei anna painonsa nousta yhtään takaisin. Ja hän uskoo siihen, sillä tahtotila on niin kova. Kaikista puheista paino lähtee kuitenkin hieman nousuun, fiilis lopahtaa ja paino nousee kokonaan (ja yli) takaisin.
- henkilö aloittaa vuodenvaihteen loman jälkeen liikunnan ja vannoo käyvänsä liikkumassa koko seuraavan vuoden ainakin 3-4 päivää viikossa. Mutta kun työt ja arki pääsevät vauhtiin, niin jo helmikuussa liikunta on hiipunut 1-2 kertaan viikossa, mikä tuntuu henkilöstä pettymykseltä ja liikuntaa jää lopulta kokonaan pois.
- henkilö päättää aloittavansa karkkilakon. Mikä toimiikin hyvin aikansa kunnes tulee se ilta kun rankan päivän jälkeen makeanhimo puskee läpi. "Hanskat tiskiin" efekti seuraa perässä.
Yhteistä kaikissa tarinoissa ovat itselle tehdyt kovat lupaukset - ja pettymys kun lupausta ei pystytä pitämään. Kaikkien henkilöiden pyrkimys on tietysti hyvä ja kannatettava, ongelma on lähinnä iso odotus, elämälle vieras lupaus ja pettymys epäonnistumisen hetkellä. Pettymystä seuraa joskus luovuttaminen ja oppimisprosessi pysähtyy: pahimmillaan laihduttaja ja liikunnan aloittaja ajattelevat ettei kannatakaan yrittää ja karkkilakon aloittaja ei aloita kohtuuden opettelua vaan tuomitsee itsensä sokeriaddiktiksi. Kun vaihtoehtona vannomisen, lupausten ja (usein) epärealistisen tavoitteen sijaan olisi ollut "mä lähden tuohon suuntaan kokeilemaan, yritän parhaani ja katsotaan miten se siitä lähtee ja mitä pitää muuttaa", olisi etukäteen annettu tilaa niille virheille, joita elämäntapamuutoksen ja ajattelun oppimisprosessi vaatii. Syyt miksi hommat eivät aina mene hyvin ovat oma tarinansa ja tässä blogautuksessa todettakoon vain että "elämä on".
Kun ei vain muista/tiedä miltä se tuntuu
Mutta nämä liian isot tavoitteet ja liian kovat odotukset - mistä ne kumpuavat? Kehään astuu cold to hot empathy gap (jonka suomenkielestä nimeä en toistaiseksi ole saanut selville kysymystenkään jälkeen), jolla tarkoitetaan mm. ihmisen taipumusta yliarvioida omaa kykyä tsempata ja uskaltaa sekä toisaalta aliarvioida kykyä vastustaa kehollisten viestien tai ulkoisten tilanteiden vaikutusta. Cold tarkoittaa jonkinlaista neutraalia tasapainotilannetta ja tilanne on hot kun mieliteot ovat päällä, elämä hektistä tai muuten vain on hankala tilanne päällä.
Ja juju on, että kun olet arjen tasapainossa (cold) niin et voi kuvitellakaan (empathy gap) miten hankalaksi (hot) asiat voivat lopulta mennä.
Eli cold to hot empathy gap on oikeastaan vain termi kuvaamaan ihmisten epärealistisia odotuksia omasta selviämisestään hankalissa tilanteissa. Ja se tarkoittaa, että itsekuriin ja mustavalkoisuuteen omaa elintapamuutosta ei kannata rakentaa. Ei mitään uutta siis, mutta näinhän ne muutokset silti usein rakennetaan.
Miten välttyä?
Mutta asioita voi realisoida. Ensinnäkin ihan tietoisesti muistuttamalla, ettei sinunkaan elämäntapamuutoksesi todennäköisesti tule olemaan mikään suoraviivainen menestystarina vaan todennäköisesti polveileva prosessi, jossa tulee epäonnistumisia joista voidaan oppia jotain. Tästä on ollut useampia blogautuksia siellä sun täällä. Cold to hot empathy gapin kohdalla on havaittu, että jos ensin pohtii miten joku muu pärjäisi tietyssä tilanteessa niin se realisoi omaa kykyä selvityä (1). Ehkä sinäkin jatkossa voit miettiä muutostasi suunnitellessa miten kaverillesi kävisi samassa tilanteessa. Jos uskot hänen karkkilakkonsa rakoilevan nopeastikin, niin ehkä kannattaa valmistautua samaan omalla kohdalla - joko miettiä uudestaan onko lakossa järkeä tai luoda etukäteen suunnitelma rakoilukohdasta eteenpäin, jottei korttitalo romahda omalla kohdalla jos niin sattuu käymään.
Ja tällainen tarina saatiin aika vain koska tykkään tuosta termistä :)
Kiitos taas kerran pöperöproffalle!:D
VastaaPoistaTämän olen todennut niin monta kertaa! Cold-tilanteessa sitä kuvittelee pystyvänsä vaikka mihin, pitää muutoksia helppoina, ja cold-flow:n jatkuessa ne ovatkin naurettavan helppoja.
VastaaPoistaKunnes iskee se ensimmäinen huonompi hetki, ja siinä heitetäänkin aivot narikkaan ja hanskat tiskiin, ja tuo cold-tilan helppous on hämärä muisto vain. :)
Linda
Kuvaamasi tilanteet ovat hyvinkin tuttuja minulle takavuosilta, mutta tällä iällä (61) jo ymmärrän, etteivät asiat etene kovinkaan suoraviivaisesti. Olen tullut lempeämmäksi itseäni ja muita kohtaan ja oppinut, että näissä asioissa ehdottomuus johtaa yleensä ennen pitkää katastrofiin.
VastaaPoistaOlen eri elämänvaiheissa pitänyt elämäntapapäiväkirjaa, joka joskus on keskittynyt vain yhteen asiaan (kuten laihdutukseen), joskus tarkastellut asioita monipuolisemmin. Olen säästänyt osan näistä päiväkirjoista, ja jälkeenpäin niiden päättäväisyys ja ehdottomuus on kyllä hupaisaa.
Nykyään ajattelen juuri noin kuin Patrik kirjoittaa, "tavoitteena on edetä tähän suuntaan, katsotaan kuinka pitkälle pääsen", ja tuloksia tulee, mutta ei läheskään niin nopeasti kuin nuorempana ja vielä nykyistäkin kärsimättömämpänä ajattelin. Erityisesti vertaaminen vanhoihin päiväkirjoihin on hyödyllistä, niistä näkee, kuinka paljon olen sentään näissä vuosikymmenissä oppinut.
Pinttyneiden tapojen muuttaminen on pitkä prosessi, joka voi kestää jopa vuosikymmeniä. Sen on kokenut esimerkiksi aika moni tupakoinnin lopettaja, joka repsahtaa polttamaan uudestaan, lopettaa jälleen, repsahtaa jne., kunnes jonakin päivänä pystyy olemaan kokonaan ilman. (Tupakka on siitä parempi esimerkki kuin ruoka, että sitä ilman voi olla, syödä täytyy kaikkien, joten ruokatapojen muuttaminen on vielä vaikeampaa kuin tupakoimattomuus tai raittius.)
Olen monet kerrat JOJOilijana sitä ihmetellyt, miten pystyn laihduttamaan 3 vuotta ja pääsen tavoitepainooni, mutta kertaakaan en ole sitä painoa kyennyt ylläpitämään, vaan tavallisesti 2-3 vuoden kuluttua olen lähtöasetelman yläpuolella. Ei ole kyse tiedon puutteesta eikä seurannan puutteesta. Ilmeisesti, kun painoni on suurella työllä laskemassa on tila enimmäkseen "cold" ja kun se räpiköinnistä piittaamatta nousee takaisin, on tila liikaa "hot". Säädön kääntäminen on jostain syystä niin vaikeaa, ettei se onnistu ennenkuin edellinen lähtötaso on ylitetty ja iskee täydellinen paniikki. Tarjan ymmärrystä toivon itsellenikin - olen vasta 32.
VastaaPoistaMuutettuani 40 vuoden asumisen ja yrittämisen jälkeen Helsingistä pienelle paikkakunnalle vuonna 2000, menetin sosiaaliset kontaktit pääkaupunkiseudulle. Vaimon kuoltua viinaan ja tupakkaan jouluna 2005 minulla oli kaksi vaihtoehtoa.
VastaaPoistaRiutua muutamassa vuodessa pois köyhän kunnan vuodeosastolla huonossa hoidossa, kakkavaipoissa, alkoholisoituneena, masentuneena, huonokuntoisena läskinä, koska yrittäjällä ei ollut aikaa harrastuksiin tai kuntoiluun..
Minä otin itseäni niskasta ja päätin hakea parempaa elämänlaatua siltä varalta, jos sattuisin elämään iäkkääksi :)
Jo kahden kuukauden kuluttua löysin hiihtämisen. Samana keväänä pyöräilyn. Kesäkuussa ostin ensimmäisen moottoripyörän. Salille ajoin 3-5 kertaa viikossa 10/2008 alkaen, kunnes muutin Poriin 06/2012, jolloin salimatka lyheni 100 km/reissu :)
Minulla on hyvä sixpack! Eilen sovimme nuoren hierojatytön kanssa, että katsomme kumpi meistä on saanut vatsalihakset näkyville tammikuun 2014 loppuun mennessä.
Tupakan ja kaljalla läträilyn jätin vaimoa kannustaakseni jo 1995.
ELÄN NYT PARASTA AIKAA
ELÄMÄNI PARASTA AIKAA!
t.arska
13 vuotta eläkkeellä ja nyt paremmassa kunnossa kuin vuonna 2000!
Googlaa: arskashobbies kuntosali
ja katso kuntotesti haastevideo 1940 syntyneille :)
Näihin älyttömiin tavoitteisiin ajavat myös terveysterrorismi, jonka viestin mukaan esimerkiksi liikuntaa pitää harrastaa vaikkapa vähintään kolme kertaa viikossa vähintään sen ja sen verran ja vaihdellen aerobista ja lihaskuntoa jne. Jos en siis tee kaikkea tätä kokonaan ja oikein, kaikki on mennyttä. Vaikka suunta olisi ollutkin oikea. Voi että, miten tyhmää voi yksinkertaistava liikunta- ja syömisviestintä ollakaan!
VastaaPoistas
Tämä on jojo-laihduttajalla niin tuttua kauraa! Itselleni sopii hyvin tiukat tavoitteet niin työelämässä, kuin painonhallinnassakin, koska silloin oikeasti tavoittelen haluamiani asioita. Jos tavoitteeseen ei pääse, ei siitä kannata masentua, vaan ottaa vaan uutta haastetta vastaan. "Mä lähden tuohon suuntaan kokeilemaan, yritän parhaani ja katsotaan miten se siitä lähtee ja mitä pitää muuttaa". Tämän ajatuksen olen ottanut nyt vasta omakseni, yrittäessäni jälleen kerran laihduttaa. Kaikki kaatuvat joskus ja vahvat pääsevät ylös.
VastaaPoistaKiitos upeasta blogista! Tästä blogista ammentaa tietonsa useampi kuin varmaan uskotkaan.
VastaaPoistaViittasin tähän blogitekstiin linkin kera myös omasta laihdutusblogistani http://laarditaistelu.blogspot.fi/2013/10/liian-kovat-tavoitteet.html
kun innostuin miettimään omaa tavoitettani juuri tämän kirjoituksesi johdosta.
Olen pohdiskellut, että kuinka realistinen tai epärealistinen oma tavoitteeni on, 15 kg puolessa vuodessa. Elän siinä uskossa, että minä nimenomaan tarvitsen selkeän tavoitteen, joka on riittävän haasteellinen, mutta kuitenkin realistinen. Minusta tuntuisi, että homma jäisi helpommin kesken, jos tavoite olisi joku epämääräinen "vähän paremmat elämäntavat". Mielenkiintoista on nähdä, miten äijän käy.