keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Verensokerisaaga - tuleeko naisilla helpommin nälkä ja mielitekoja?


Kokemukseni mukaan miesten ja naisten nälänsäätelyssä



Naisten erilainen nälänhallinta ja suurempi alttius mielitekosyömiseen - erityisesti makeaan - on monien kertoma ilmiö. Siinä missä mies voi (vaikkei usein kannata) olla halutessaan pitkäänkin syömättä näennäisesti ongelmitta, niin naisilla usein 5-6 tunninkin syömättömyys päivän aikana alkaa tuottamaan ikäviä tuntemuksia ja lisää selvästi makeansyömisen todennäköisyyttä. Kun oma ohjausotteeni syömisessä liittyy hyvin pitkälle hyvän kylläisyyden hakemiseen niin tämä ilmiö on itselleni myös aika selvä käytännön asiakaskokemus. Kyse ei ole oikeastaan siitä, etteivätkö syömisen puutteet melko samalla lailla aiheuta ongelmia sekä miehille ja naisille vaan siitä, että naisilla tuntemustaso on erilainen ja syöminen ohjautuu helpommin makeaan ongelmien seurauksena. Yleisfiilikseni on, että kummallakaan sukupuolella ei ole varaa huonoon syömiseen, mutta naisten tulee olla hieman tarkempi joissakin asioissa kuin miesten.

Käytännön merkitystä syömisessä tällä on monella tapaa, mutta sen voisi tiivistää siten että naisilla tasainen ateriarytmi on miehiä tärkeämpää ja naisilla ruuan laatuunkin kohdistuu suurempia vaatimuksia syömisen hallinnassa: tasaisemmin, proteiinia aterioilla, hiilihydraattien laatu jne.. Miehet eivät todellakaan ole immuuneja näiden asioiden puutteelle, mutta he vain tuntuvat pärjäävän hieman paremmin vaikkei kaikki olisikaan ihan kohdallaan. Siinä missä jotkut miehet voivat syödä aika epätasaisestikin ilman ongelmia, niin heistä ei kannata ottaa mallia ja parisuhteessa naisten ei aina kannata yrittää syödä miehensä rytmin mukaan (kuten he liikuttavan usein pyrkivät halutessaan pitää yllä yhteistä rytmiä). Itse asiassa päinvastoin useimpien miestenkin kannattaisi syödä tasaisesti ja naisten rytmin mukaan vaikka miehet näennäisesti pärjäävätkin epätasaisemalla syömisellä. Mutta kuten hiukan liippaavasti toisaalla kirjoitin, niin vain näennäisesti.

Mutta tukeeko tutkimus näitä kokemuksia? Aihepiirin tutkimus on varsin vähäistä, se vähäkin on viitteellistä ja varmasti osin siksi ilmiötä ei pidetä kovinkaan "totena". Tutkimusnäytöstä voi sanoa, että

- erilaiset mieliteot ovat naisilla hyvin selvästi miehiä yleisempiä (1, 2, 3, 4
- naisten kylläisyyden kestosta ja ateriarytmien tarpeen erilaisuudesta ei löydy juurikaan tutkimusta, joka vastaisi juuri tämän blogautuksen kysymykseen. Vain viitteellisesti nähdään satunnaisesti, että naiset tuntuvat hyötyvän miehiä enemmän erilaisista verensokeria tasaavista tekijöistä (mm. glykeeminen kuorma 1, HH vs. Proteiini 2). Vain tutkimusta katsottaessa ilmiötä voi siis epäillä nälänhallinnan osalta ja joskus törmäänkin siihen, että asiaa pidetään urbaanina legendana. Tutkimusnäytön pohjalta sitäkin mieltä voi olla, mutta tutkimusta on aika vähän tästä aiheesta ja olen toistaiseksi eri mieltä.

Summa summarum tässä vaiheessa tarinaa on siis, että naisilla mieliteot näyttävät tulevan helpommin ja nälkäkin saattaa tulla aikaisemmin ja/tai kovempana kokemuksena.

Miksi naisilla on enemmän mielitekoja?
Ja ydinkysymys tietysti on miksi näin on? Jos tiedämme syyn, niin voimme pohtia ratkaisuakin. Varmasti mieliteoissa on mukana paljon kulttuurisia, psykososiaalisia ja ympäristötekijöitä - se on selvä. Mutta kun kovasti tuntuu käytännön asiakaskokemusten kautta, että mukana on myös fysiologinen tekijä ja sitähän myös osa tutkimuksista vihjailee. Voin todeta, että tälle ilmiölle olen etsinyt tutkimuksista selitystä jo vuosia ja erilaisia potentiaalisia selittäjiä on - mutta vain yksi sopii hyvin siihen palapeliin jota käytännössä näen. Ja se selitys on, että syömättömyyden jälkeisen verensokerin laskun aikana miesten vastavaikuttajahormonit heräävät naisten vastaavia ärhäkämmin nostamaan verensokeria takaisin ylöspäin. 

Juttuhan menee suurinpiirtein niin, että verensokerin laskiessa vastavaikuttajahormonit pyrkivät nostamaan verensokeria takaisin ja ylläpitämään normaalia toimintaa. Vastavaikuttajahormonit jaetaan yleensä nopeisiin (adrenaliini, glukagoni) ja hitaisiin (kortisoli, kasvuhormoni). Miehillä nämä vastavaikuttajahormonit reagoivat verensokerin laskuun sekä aikaisemmin ja voimakkaammin kuin naisilla, jonka seurauksena naisten verensokeritasot normalisoituvat hitaammin ja/tai heikommin (1,2,3) ja verensokerit pääsevät laskemaan miehiä matalammalle. Ja kuten  edellisessä blogautuksessani käsittelimme niin se tuppaa liittymään syömiskokemuksiin.

Ihan aiheellinen kritiikki olisi todeta, että näissä tutkimuksissa verensokerin lasku tuotettiin keinotekoisesti ja siksi tulkinnanvaraa on - niin on, mutta elimistön reaktio on silti mitä on.  Ei ole tietääkseni tutkimusta, jossa terveillä todettaisiin sama ilmentymä sukupuolierossa "luonnollisesti" ja vieläpä seuraisi tuon ketjun loppuun asti eli siihen liittyykö tämä ilmiö lopulta nälän kokemukseen ja syömiseen. Puutteellisen tutkimuksen seurauksena on siis toistaiseksi lähinnä olettamukseni, että pysyäkseen syömisessä kohtuudessa ja välttääkseen mielitekoja naisten on syötävä tasaisemmin ja laadukkaammin kuin miesten. Ja muutkin elintapatekijät (liikunta, uni, stressi jne.), jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen ovat naisilla hieman miehiä korostetummassa roolissa. Reilua? Ei. Realiteetti? Sitä se tuntuu käytännön asiakastyössä olevan.

Kun  edellisessä blogautuksessa totesin, että usein törmää jargoniin "terveillä verensokeri ei laske" niin kysehän tuossa uskomuksessa on juuri se, että terveillä vastavaikuttajahormonit hoitavat hommansa niin hyvin, ettei se pääse laskemaan. Paitsi että jo totesimme, etteivät vastavaikuttajahormonitkaan ihmeisiin pysty jos paine verensokerin laskuun on tarpeeksi suuri, niin lisäksi naisilla vastavaikuttahahormonit näyttävät toimivan vielä huonommin ja naisilla verensokerin lasku haitallisen alas käy miehiä helpommin, millä voisi siis vaikutusta lisääntyneisiin mielitekoihin ja siihen, että naiset eivät keskimäärin siedä kovinkaan hyviä pitkiä ateriavälejä.

Onko taustalla lopulta verensokeri? Selittääkö jokin muu nämä ilmiöt? Aika näyttää. Mutta tällä välin näen verensokerin hallinnan erilaisuuden vahvana ehdokkaana, joka selittää omassa mielessäni parhaiten käytännön havainnot.

Syömisongelmien yleisyyden osaselitys?
Vaikka puhtaan spekulaation puolelle meneekin, niin tässä voi olla myös yksi selittävä tekijä miksi syömishäiriöitä on naisilla niin paljon enemmän kuin miehillä. Toki kulttuuriset voimat paineineen ja vaatimuksineen ovat varmasti selittävin tekijä, mutta yhtälailla on niin että naiset joutuvat miehiä helpommin mielitekojen ja ahmimisten eteen tiukan kontrollipohjaisessa painonhallintatilanteessa. Ja niihin vastataan yhä tiukentuvalla kontrollilla, jolloin syömishäiriösykli pääsee liikkeelle. Miehillä mieliteot ja ahmimiset ovat vähemmässä ja syntyy mielikuva "mies voi vain päättää tekevänsä jotain ja tekee sen" - ja vastaus on, että se nyt sattuu olemaan miehille hieman helpompaa. Näin yhä kiristyvälle syömissyklille ei ole niin suurta tarvetta ja syömishäiriösykli ei käynnisty.

Ei kaikki...
Lisätään nyt vielä, ettei tietysti sukupuolijaottelu ole kategorinen vaan yleistävästi suuntaa-antava. Olen törmännyt moniin pariskuntiin jotka eivät havaitse mitään eroa syömisissään ja myös sellaisiin, joissa roolit ovat toisinpäin. Eli tietysti sukupuoliasetelemasta puhutaan tässä yleistäen.

24 kommenttia:

  1. Verensokeri on kyllä yksi hyvin mielenkiintoinen tekijä. Ex-raskausdiabeetikkona ja ylipainoisena tiputin raskauden aikana diabetesruokavaliolla lähes 10 kg ja kuulemma se on ihan yleistä. Diabetesruokavalios sitäpaitsi osoittautui tosi hyväksi, tiheät ateriavälit, ruokaympyrä jne. muutenkin syömisenhallinnan kannalta. Olen seurannut verensokereita nyt epäsäännöllisesti ja huomannut monenlaisia asioita kuten myös tosiaan tuon, että tosi hitaasti elimistö rupeaa nostattamaan alas painunutta sokeria, eli saa tosiaan mennä sinne hypoglykemiseksi jopa jonnekin kolmen tienoolle pahimmillaan. Kun oli raskausaikana antura ja näytti käyrällä keskellä päivää sokerin 3.5 niin lääkäri kysyi ihmeissään että enkö mä ollut voinut ollenkaan huonosti... no en!

    Mä olen aina, niin hoikkana kuin paksunakin, ollut semmoinen etten huomaa noita verensokerin vaihteluita joten tuommoiset jopa 7-8 tunnin ruokatauot eivät ole tuntuneet missään. Sitten on näitä toisia (esim. työkavereita) jotka ovat nälissään jo klo 10.30 töissä.

    Tämä on tosi hyvä ja tärkeä aihe! Mielelläni luen lisääkin kun keksit kirjoitettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa seuraava teema käsittelee tuota miksei ne 3,5 pinnassakaan olevat verensokerit välttämäti tunnu missään vaikkei se mikään ihannetila olekaan. Ja siitä tullaan aika tärkeisiin johtopäätöksiin.

      Poista
  2. Vastasin enemmistön mukaan, vaikka omassa taloudessani mielitekoja tulee kummallekin sukupuolelle helposti, jos ruokarytmi heittää tai yritetään olla vähällä syömisellä. Mieheni ei ehkä (varsinkaan johonkin keskittyessään) HUOMAA olevansa nälkäinen, mutta syömättömyys vaikuttaa kummallakin aika nopeasti mielialaan. Molemmista tulee nälkäisenä täysin yhteiskuntakelvottomia.

    Luin hiljattain Caitlin Moranin riemastuttavan feministisen manifestin "Naisena olemisen taito", ja siinä oli mielenkiintoinen tulkinta siitä, miksi naiset lankeavat niin helposti herkkuihin. Moran on sitä mieltä, että ylensyönti on toisista huolehtivien huume:

    "Sillä ihmiset ylensyövät prikulleen samasta syystä kuin he juovat, polttavat, naivat ketä sattuu tai käyttävät huumeita. (...) Ylensyöminen tai lohtusyöminen on halpa ja nöyrä vaihtoehto, kun hakee tyydytystä ja unohdusta. Syödessä voi saada saman väliaikaisen helpotuksen kuin viinasta, naimisesta tai aineista, mutta niin (...), että voi toimia edesvastuullisesti tai tietoisesti. (...) Ylensyöminen on toisista ihmisistä huolehtivien huume, ja siksi sitä pidetään riippuvuuksista ala-arvoisimpana."

    Tällä perusteella on aika helppo ymmärtää, miksi herkkujen syöminen on juuri naisten tapa paeta ahdistusta. On myös helppo unohtaa itsestään huolehtiminen, kun läheisistä huolehtiminen vie niin paljon energiaa.

    (Sinänsä on kyllä aika hassua puhua riippuvuudesta, kun puhutaan ruuasta. Eihän sellaista ihmistä ole maapallolle syntynytkään, joka ei olisi ruuasta riippuvainen. Ilman sitä sairastuu ja kuolee.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nämä tunnesyömisen kokemukset ja muunlaiset pyskososiaaliset ja ympäristötekijät ilman muuta selittävät osin asioita. Kun puhutaan tästä verensokeriasiasta tai sukupuolten fysiologisesta erosta niin ei tästä millään saa sellaista kaikenkattavaa selittäjää. Se on yksi asia siellä muiden joukossa.

      Poista
  3. Hyvä aihe. Kokemuksen äänellä voin todeta, että aterioiden laadulla on erittäin suuri merkitys siihen, miten usein tarvitsee syödä. Olen aikanaan käynyt Painonvartijoissa, joissa kehotettiin syömään vähän väliä - ja sitä vähärasvaista ja proteiiniakin kohtuudella. En ole eläissäni miettinyt yhtä paljon ruokaa ja syömistä kuin silloin. Mahdoton yhtälö.
    Hiilaritietoisella syömisellä verensokerin heittelyt jäivät. Tiedän kyllä mitä ne ovat. Kun ateriasta on riittävän pitkä aika, ei välttämättä tunne nälkää, mutta kiukku kohoaa.

    Aamiaiseni on ollut jo pitkään sama: maustamatonta jogurttia, marjoja, ripaus intiaanisokeria, mantelirouhetta ja kurpitsansiemeniä ja kuppi kahvia. Tällä pärjää kevyesti lounaalle. Puuroaamiaisella tunnin, korkeintaan kaksi. Testattu on.
    Lounaan teen hiilaritietoiseksi korvaamalla osan perunasta, riisistä tms. kasviksilla. Pärjään kevyesti koko iltapäivän. Makeaa ei juurikaan tee mieli. Kahvileivät ym. kuuluvat poikkeustilanteisiin, eivätkä edes houkuta.
    Kun vuosia sitten siirryin hiilaritietoiseen syömiseen, hämmästykseni oli suuri. Parissa päivässä makeanhimo laantui. Sitä ennen söin salaa lasten karkitkin kaapista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no tämä taustahan on aika monella PV kävijällä - PV on yltiöpäisyydessään tehnyt aikamoista hallaa sille mielikuvalle mistä vähärasvaisessa ruokavaliossa on kysymys.

      Tuolta pohjalta ruokavalio on lähes järjestään ihmisillä aivan liian kevyt ja vähärasvainen ja sieltä syömisen normalisoiminen tavalla tai toisella rauhoittaa syömistä tosi paljon. Jo pelkkä rasvan lisääminen pois liian vähärasvaisesta auttaa todella paljon.

      Ja teemaanhan tämä liittyy siten, että liian kevyt ja liian vähärasvainen ruokavalio on syömisen hallinnan kannalta aika lähellä pahinta mahdollista.

      Poista
  4. Kiitos oikein kiinnostavasta ja hyvin kirjoitetusta blogistasi! Kommenttini tulee nyt vähän asian vierestä tai ulkopuolelta, mutta olisi todella mielenkiintoista lukea sinulta blogiteksti lämpimien aterioiden tai ylipäänsä tällaisen "kunnon ruuan" merkityksestä.

    Koin tässä hiljattain jonkinlaisen herätyksen, kun luin Me naiset sport -lehdestä (6/12) artikkelin napostelusta. Jutussa seurattiin naista, joka ei juuri lämpimiä aterioita syönyt, vaan nappasi vain banaanin silloin ja munkin tällöin.

    Tajusin, että olen itse ihan samanlainen -enkä luultavasti ole ainoa tätä lajia. Lämmintä ruokaa ei koskaan tee mieli. Olen usein lounasaikaan kotona, ja silloin syön yleensä vain ison välipalan: vaikka pari ruisleipää, rahkaa ja mysliä. Sen jälkeen olenkin tunnin-kahden välein puputtamassa lisää leipää, jugurttia, pähkinöitä, hedelmiä ja suklaata. Illalla syön lämmintä ruokaa yhdessä mieheni kanssa, mutta harvoin minulla on pöytään istuessa nälkä. Jos asuisin yksin, en söisi kunnon aterioita varmaan ikinä.

    Olen aina ajatellut, että olen vaan jotenkin perso makealle ja välipaloille, ja siksi niitä tulee koko ajan syötyä. Mutta ihan viime aikoina olen tehnyt kokeilun: olen päättäväisesti syönyt kaksi lämmintä ateriaa päivässä. No, välipaloja tulee edelleen syötyä, mutta maltillisemmin. Ei tee mieli, kun tietää, että se lämmin ateria pitää syödä sitten välipalojen päälle vaikka väkisin.

    Luulen, että aika moni muukin skippailee ruokia leivän ja jugurttien varjolla. Oletkin kirjoittanut paljon siitä, ettei uskalleta syödä aamiaisella ja lounaalla tarpeeksi, mikä johtaa myöhemmin päivän aikana hallitsemattomaan syömiseen. En oikein tunnista itseäni tästä, sillä ennen puolta päivää olen aina syönyt määrällisesti paljon. Kuitenkaan se ei ilmeisesti ole korvannut kunnollista ateriaa.

    Minulle tällainen välipalatyyppinen syöminen ei ole aiheuttanut ylipainoa tai muita terveysongelmia, mutta jatkuvasti on ollut tunne, että napostelu ei ole oikein hallinnassa. Esim. makean syönti on aina ollut vaikea pitää kohtuudessa. Nyt minulla on ilokseni kuitenkin sellainen tuntuma, että kunnon aterioiden voimalla jaksan pitää naposteluni kurissa.

    En vain oikein käsitä, mistä tämä vaikutus johtuu. Eroaako se makaronilaatikko loppujen lopuksi koostumukseltaan niin paljon voileivästä? Vai onko lämpimillä aterioilla joku psykologinen vaikutus muuhun syömiseen? Olisiko sinulla tähän jokin tieteellinen vastaus?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Kyllä kunnon lämpimillä aterioilla tuntuu olevan käytännössä selvä etu verrattuna välipalojen syömiseen vaikka ne välipalat olisivat reilutkin. Ehkei ole tullut kirjoituksissa korostettua mutta käytännön työssä pidän tavoitteena nimenomaan kahta ateriaa.

      On vaikea sanoa mistä se hyöty tulee ja olen kyllä paljon tätä miettinyt. Tutkimus ei anna aiheeseen oikein mitään vastausta mutta spekuloin seuraavaa:
      - lämmöllä en usko olevan isoa vaikutusta, mutta ei sitä ole juurikaan tutkittu ja sillä on oma roolinsa
      - luulen, että isoin rooli on sillä että aterialla sitten kuitenkin se ruuan kasvisosuus ja proteiinikomponentti nousee keskimmäärin suuremmaksi
      - "psykologisesti" ja ihan fysiologisestikin aterian valmistamisella saattaa olla jo erilainen kylläisyyttä valmisteleva prosessi. Sen sitten täydentää mahdollisesti psykologisesti erilainen ruokailutilanne.

      Jotain tällaista, mutta kokemuksesi on monen kokema ja tutkimuksessa on täyssä aukkoja.

      Poista
  5. Nyt oli ihan pakko postata, kun oma kokemus liippaa aterirytmien suhteen niin läheltä. Ikuisena ja epätoivoisena laihduttajana hakeuduin patrikin vastaanotolle viime keväänä muutamaan otteeseen. Aiemmin olen siis laihduttanut ajoittain onnistuneestikin pv.ssä ja karppaamalla, pitkään olin itsekseni tuota rentoa painonhallintaa yrittänyt ja sen toimivuudestakin vakuuttuneena en vaan saanut hommaa toimimaan. Yritin laskea kaloreita, mutta miten laihduttaa, kun 2500 kcal jättää vaan nälkäiseksi? 2000 kcal tuntui jo kituuttamiselta. Ruoan laatu oli aika lailla jo kohdillaan.

    Patrikilta sain ohjeet nimenomaan säännölliseen syömiseen: aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Aamupalalle ja lounaalle lisättiin myös kaloreita, kannoin sitkeästi välipalaa mukanani töissä...ensimmäisen kuukauden aikana oli ehkä loppuvaiheessa yksi päivä, jolloin ei ollut kauhea nälkä töistä kotiin tullessa. Sitkeästi jatkoin samalla linjalla eteenpäin. Paino nousi kesää kohti, kun päiväkalorit lisääntyivät ja iltaherkuttelu ei laantunut.

    Muutaman lomaviikon jälkeen kesällä kuitenkin huomasin töihin palatessa, että mukana ollut välipala jäi syömättä ja kotiin tullessa ei ollutkaan juurikaan nälkä. Päivällisen jaksoi laittaa ihan rauhassa. Vähitellen huomasin myös sen, että vaikka nälkä olikin joskus kova niin kylläisyys tulikin pienemmällä määrällä.

    Tällä hetkellä se 1800-2000 kcal riittää päivän kalorimääräksi erinomaisesti, ei ole nälkä ja paino on tippunut elokuusta 6 kiloa. Välillä, jos huomaan, että tulee sellaisia päiviä, jolloin kalorimäärät nousevat ja on ihan hirveä nälkä/mielitekoja syön tietenkin enemmän, mutta ainoa asia missä skarppaan jälleen seuraavina päivinä on se riittävä aamiainen, riittävä lounas ja katson, että ateriaväli ei jää liian pitkäksi ja tämä taas korjaa tilanteen.

    Vaikka olen parikymmentä vuotta tätä laihduttelua harrastanut ja tietoa kerännyt, niin ateriarytmin konkreettinen tärkeys iskeytyi tajuntaan vasta nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla aina keissejä, miten matka on jatkunut. Ja juuri tuohan on monesti ongelma, että tehdään oikeita asioita mutta hyöty alkaa näkyä vasta viiveellä ja matkalla usko loppuu joiltakin kesken. Sitkeys palkittiin sinulla :)

      Poista
  6. Kiinnostava lukea näitä aihepiirejä joita itse seuraan vähemmän. Itse aiheeseen ei ole juuri lisättävää.

    Ihan pieni sivujuonne vain joka tuli päähäni tuosta unen puutteesta. Siinähän verensokeri toimii toisinpäin. Unta rajoittaessa verensokeri nousee tavallista korkeammalle (ainakin aterioiden jälkeen) seuraavana päivänä, mutta silti hiilarihimo lisääntyy. Mukana on useiden keskeisten hormonien toiminnan muuttuminen. Joskus siis näinkin päin.

    VastaaPoista
  7. Luen juuri kevyeen oloon -kirjaasi, tosi kiinnostavaa juttua paljon! Mutta tuota nälkävelkaa minä en havaitse. Jos skippaan lounaan väliin, ei se kasvata päivällisen kokoa. Ehkä yksi hillitsevä tekijä on alkuruoka. Syömme ensin kevyen alkupalan, sitten viimeistelemme pääruoan, jolloin väliin jää tauko, kuten usein ravintolassakin, niin pääruokaan päästessä ei enää kilju ollenkaan. Ja vhh itsessäänkin tasaa verensokerin vaihteluita ainakin joillakin. Minulla huomattavan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Mirka. Veikkaisin että selitys nälkävelan puuttumiseen on muualla kuin alkuruuassa - jos se kertyy ongelmalliselle tasolle niin yleensä sitä ei noin pienellä asialla pysty kuittaamaan. Mutta ihan varmasti alkuruoka-tauko-pääruoka pieniä epätasaisuuksia tasoittaa.

      Veikkaan kuitenkin että joko sulla ei nälkävelka helposti kerry johtuen sopivasta ruokavaliosta ja ehkä muistakin elintapatekijöistä. Tai jos se kertyy niin se ottaa itseään tasaisesti parin päivän aikana ilman isompaa yksittäistä syömistä - silloin se voisi tuntua lähinnä sellaisena hieman normaalia kovempana nälkänä tai yllättävinä pikku nälkinä tulevina päivinä. Veikkaan kuitenkin, ettei sulle vaan ihan pienestä nälkävelka kerry.

      Kyllä se yleensä useamman päivän kirjauksista näkyy onko sitä vai ei.

      Kiitos taas blogiaiheesta :) Tuonkin voisi joskus avata ja taas on asia, jossa tutkimusta on kovin vähän.

      Poista
    2. Hei, tuommoisia yllättäviä pikkunälkiä joskus on, varsinkin jos kulutus on tavallista suurempaa! Olen antanut niille pikkusormen, eli syönyt silloin jotain pientä ja järkevää (kuten jo Roope-vainaa opetti!) Joskus riittää kouranpohjallinen pähkinöitä ja iso vesilasi.

      -Täytyypä tarkkailla tuostakin näkökulmasta!

      Poista
    3. Just näin. Jos aiemmin joku ei mennyt ihan nappiin ja niitä yllättäviä pikkunälkiä tulee niin ei niihin auta kuin syödä. Siitä se soppa vaan pahenisi jos ei niin tekisi.

      Poista
  8. Hyvä juttusarjamenossa - kiitos taas! Paljon asiaa.

    Yksi juttu lisäyksenä, eli opitut tavat. Joskus se makeispussin ostaminen tiettyyn kellon aikaan päivästä tai tietyn viikottaisen tapahtuman jälkeen on opittu tapa.

    Itsellä on reissu-syö-miten-sattuu-kun-ehtii - päivä ainakin kerran viikossa, mutta jonkun verran tässä on oppinut psyykkaamaan nälän kanssa ajatuksella "joit just kaakaon, jaksat ihan hyvin pari tuntia ruokaan sitten kotona". Nämä dorkailut ateria-aikojen kanssa johtuu enimmäkseen laiskuudesta huolehtia eväistä ja yllättävistä aikataulumuutoksista... :D Veikkaisin, että 60-70 % matkapäivistä on kyllä ihan tolkullisia. ;) En kuitenkaan ole kauhean huolissan, kun osaan kyllä valita järkevästi ne välipalan välipalat ja yleensä sitä tulee sitten syötyä jossain välissä vähän enemmän, mikä tasaa vajaripäiviä. Kaikkeen tottuu.

    On monta tapaa syödä hyvin, sitähän sä tarkotit? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Leena, mä tarkoitin että jos kerrankin missaa tasaisen ateriarytmin ja verensokeri laskee niin on täydellisesti epäonnistunut tapaus.

      No joo en oikeasti :) Kaikille tulee epätasaisia päiviä ja monia se ei haittaa yhtään, eikä tarvi. Mutta jos tunnistaa verensokerin laskun piirteitä ja samalla kokee jaksamisen ongelmia, mielialan heittelyt vaivaavat tai jos painon kanssa on ongelmia niin sitten kannattaisi katsoa syömisrytmejä ja miettiä mitä voisi tehdä. Yleensä totean että
      - kerran kaksi viikossa epätasaisuutta on normaalia elämää
      - hieman useammin jos on, niin voisi miettiä pitäiskö tehdä jotain
      - melkein päivittäisenä kannattaa ilman muuta parantaa, sillä vaikkei se näkyisi missään konkreettisessa kuten paino niin kukaan meistä ei ole hehkeimmillään ja mukavimmillaan liian kovassa nälässä

      Poista
  9. Mahtavaa kerrankin saada ammattilaisen näkemys omaan syömiseen. ;)

    Jep, näinhän toi kuvio pitkälti menee. Annoin vaan perspektiiviä, että oppikirjanmukaisesti ei kenenkään tarvitse syödä ja kun syömisen taidon handlaa (lasken röykeästi itseni tähän kastiin), voi joustaa aikas hyvin omia tuntemuksia kuunnellen. Olen normaalipainoinen, suhtaudun elämään yllätävänkin positiivisesti marraskuun harmaudesta huolimatta ja työvire pysyy ihan hyvänä. Eiku hei, tänäänhän mä oonkin syönyt ihan järkevästi... Heh heh... :D

    VastaaPoista
  10. Tajusin kyllä että kyse on väestötasonäkökulmasta, mutta pakko kommentoida, että olen nainen, ja jos syömisten väli venähtää pitkäksi, minua alkaa vain oksettaa/kuvottaa eikä tehdä mieli yhtään mitään. Sitten syöminen tuntuu jo työltä. Tottakai sen tajuaa että 12 tunnin syömättömyyden jälkeen on ihan järjenkäytön nimissä syötävä vaikkei tekisikään mieli. Mutta ei pelkoa että aterian skippaaminen aiheuttaisi kilon irtokarkkisession.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, yleinen kokemus tämäkin - muttei mutuna niin yleinen kuin irtokarkkisessio.

      Poista
  11. Mulla tuli mieleen, että johtuisko naisten 'heikkous' miehiin verrattuna tässä tapauksessa siitä, että yleisestä ymmärryksestä, sosiaalisesta paineesta ja laihdutuksesta johtuen naiset syövät aterioillansa liian vähän. Eli että liian pienestä ateriasta johtuen se 'verensokerin lasku' esimerkiksi kevyen aamupalan jälkeen ehtii vähänkin myöhästyneeseen lounaaseen mennessä ihan hirveen alas -> kiukku, kaaos, heikotus....

    Mulla ainakin. Nykyään osaan jo (useinmiten) syödä enemmän, paremmin ja säännöllisemmin. Heikotukset ja ruoattomuuskiukut ovat merkittävästi vähentyneet, kun syön enemmän. Eikä paino ole noussut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehkä keskeisin käytännön syy. Ja tällaiseen viittasin kun puhuin ympäripyöreästi muista vaikuttavista tekijöistä.

      Nämä käytännön syyt ovat varmasti tärkeämpiä, mutta fokuksen vuoksi sivuutin ne nyt sivulauseella ja katselin vain tällaista fysiologista puolta, jolle ei ole mitään tehtävissä.

      Poista
  12. "syömättömyyden jälkeisen verensokerin laskun aikana miesten vastavaikuttajahormonit heräävät naisten vastaavia ärhäkämmin nostamaan verensokeria takaisin ylöspäin."

    Kuulemma naiset verensokerikiukuttelevat paljon miehiä enemmän, samoin pikkulapset. Onko lapsillakin heikommat vastavaikuttajahormonit?

    Johtuuko myös aamukiukuttelu alhaisesta verensokerista? Entä väsymyskiukuttelu?

    Kulttuurimme myös vaatii miehiltä enemmän tahdonlujuutta ja sallii naisille enemmän mielialavaihteluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä. Lasten erityiskysymykset eivät ole erityisalaani mutta matkan varrella on tullut kuva että ainakin alle 10 v lapsilla hypoglykemiat ovat yleisiä ja heidät muutenkin erotellaan usein vanhemmista verensokerista puhuttaessa. Joten kyllä lastenkin reagointi lienee heikompaa.

      Pikahaulla mm. tällainen tuli vastaan esimerkkinä:
      http://www.medscape.org/viewarticle/739493

      Luulen, että osa noista kiukutteluista johtuu verensokerista ja osa muista syistä.

      Toki kulttuuriset syyt voivat ja varmaan selittävätkin jonkin verran asiaa, mutta kyllä tässä vaikuttaa olevan iso biologinen osuus.

      Sinälläänhän tuo kiukuttelun yhteys matalaan verensokeriin on ihan spekulaatiota - ei juuri sitä ole näissä tutkittu. Mutta on se silti minusta aika looginen ja todennäköinen.

      Poista