perjantai 2. syyskuuta 2011

Sinulle tai ainakin lapsille ruokarauha, osa 2 - aatteilla vai ilman?

Osassa 1 käsittelin ruokarauhaa aika konkreettisen esimerkin eli karkkipäiväajattelun kannalta. Osa 2 on  laajempi asia, johon itselläni ei ole myöskään ihan selvää mielipidettä. Minua kiinnostaa vastaus kysymykseen "Jos vanhemmat noudattavat jotakin ruokavalioideologiaa, onko siitä haittaa lapsen syömiskäyttäytymiselle?" Minä en tee lasten kanssa juurikaan käytännön työtä - se on niin oma maailmansa. Mutta teen kyllä työtä nuorten parissa, jossa pääsee varsin hyvin toteamaan vanhempien vaikutuksen lapsen syömiseen, mutta siltikään en ole päässyt ihan kiinni siihen että onko vanhempien syömisideologialla sinällään haittaa - vai onko kaikki vain kiinni siitä miten sitä toteutetaan. Tässä aiheen tarkempaa pohdintaa..

Ovatko vanhempien ruokaideologiat ongelmallisia lapsille?

Jotkut ovat, joistakin ei oikein tiedä. Varsinkin laihdutushakuiset syömisideologiat ovat selvästi ongelmallisia lapsen syömiskäyttäytymiselle. Varsin paljon tutkittu asia on vanhempien laihdutusajattelu ja laihduttelu ja haitalliset vaikutukset lapsille. Sen ongelmallisuudessa ei ole paljoa tulkinnanvaraa ja kysymys on lähinnä siitä  tietävätkö ja pystyvätkö vanhemmat suojaamaan lapsiaan omien laihdutuspyrkimystensä keskellä. Turhan usein törmää edelleen siihen, että vanhemmat aktiivisesti tai alitajuisesti ovat yrittäneet laihduttaa lapsia  - etenkin tyttöjä  Onko heillä tietoa ja uskoa, että lapsen nälänsäätely toimii itsestään paremmin ja vanhempien ei sitä kannata sorkkia jos painohuolet ulottuvat lapsiinkin? Vanhempien tiedon ja luottamuksen vahvistaminen tässä suhteessa onkin ihan keskeistä. Ruuan laatua voi aina petrata, mutta ruuan rajoittamiset ja määrn hallinta kannattaa pitää kaukana.

Mutta minua kiinnostavat nyt hieman muut aatteet: jos vanhemmat ovat vegaaneja, syövät "yltiöterveellisesti", ovat lisäainekammoisia tai mitä kaikkia tietoisia linjavetoja ihmisillä nyt sitten onkaan. On varmaan myös aika veteen piirretty viiva mikä lopulta on aate, mutta tarkoitetaan sillä nyt suurinpiirtein jotain selvästi syömisvalintoja rajaavaa ja ohjaavaa ajattelua.

On kuitenkin harmittavan vähän suoranaista tutkimusta siitä aiheuttavatko vahvat ruokaideologiat ongelmia ylipäätään - saatika että ne olisivat sitä lapsille. Yleisellä tasolla ruokaideologiat ovat liittyneet ongelmiin ja vieläpä suomalaisessa aineistossaKasvisruokavaliota noudattaneilla on myöhemmin todettu enemmän syömishäiriöitä, mutta se ainakin osin selittyy sillä, että syömishäiriöillä oireileva usein aloittaa kasvisruokavalion perustellakseen muille syömisen kieltäytymistä eri tilanteissa. Toisaalta näissä harvoissa tutkimuksissa kasvisruokavaliot ovat olleet lähinnä esillä, mikä ei hirveästi anna aihetta yleistyksiin aatteeista.

Ei mitä vaan miten?

Tutkimuksen puutteessa itse aatteet käsitteenä pitää kai sitten unohtaa ja tarkastella enemmänkin miten omaa syömisajatusta viestitään lapsille ylipäätään. Joku varmasti ajattelee, että mitä ongelmaa siinä nyt voi olla, että ohjaa mielestään fiksuun syömiseen. Eikä siinä olekaan - kaikki riippuu miten ohjaa. Tiukasti ja hankalasti vai joustavasti ja arkeen sopivasti. Tiukkuus on tietty kaikenlaista kovin mustavalkoista hyvä-paha, saa syödä -ei saa syödä ajattelua ja hankaluus sellaista, joka leimaa ruokia, tuottaa niihin tunnelatauksia ja vaikeuttaa lapsen normaalia elämää. Ruokien leimaavuus ja tunnelataukset syntyvät monenlaisista käytännöistä ja viestinnästä, joista perässä lisää. Vaikeuttamisen arviointi puolestaan itse on pahamaineisen hankalaa, sillä omat kovin hankalatkin syömisaatteet turvataan selittämällä ne "arkisen helpoiksi" vaikka tutkimuksissa tämän on nähty olevan enemmän selittelymalli itselle kuin tosiasia.

Ruokien leimautumiseen ja tunnelatauksiin kyetään lukemattomilla vihjeillä, jotka on jokaisen kuviteltavissa - mutta kaikki ne tavat joilla ruoka ei enää olekaan vain ruokaa vaan Pahaa, Epäterveellistä, Myrkyllistä, Lihottavaa tms.. Pelkkä tietty katse tai huokaisu riittää tähän mielikuvaan ja mielikuva varmasti myöskin lapsille välittyy jos sen itse kokee. Vanhempien ongelmalliset käytännön toimenpiteet lasten syömisessä voidaan jakaa kahteen alueeseen: syömisen/ruokien rajoittamiseen ja syömisen/ruokien painostamiseen. Lapsen syömisen rajoittaminen ei yksinkertaisesti toimi ja se tuntuu aina noudattavan samaa kaavaa: rajoitettua ruokaa syödään aluksi vähemmän, mutta hiljalleen kielto alkaa kääntyä lisääntyneeksi kiinnostukseksi ja rajoitettua ruokaa syödään enemmän kuin koskaan - seurauksena lapsen paino nousee enemmän kuin ilman rajoittamista olisi noussut. Tästa jatkumosta olen aiemminkin kirjoittanut ja sen toteutuminen näyttää niin pomminvarmalta, että yleinen uskomus "ettei mun tapauksessa kieltäymys tule aiheuttamaan ongelmia" vaikuttaa aina yhtä surullisen ylioptimiselta. Painostamisesta on tietty yhtä vähän hyötyä kuin rajoittamisesta, kun sekin iskee silmille. Minusta siinä on jotain tosi koomista kuinka kerta toisensa jälkeen nähdään kuinka rajoittaminen lisää syömistä ja painostaminen syömään vähentää ja hidastaa syömistä ja aiheuttaa päälle syömisen hässäkkää. Vähän tyyliin "etten varmaan tee kun kerran usutat!!", paitsi että tässä ei ole mitään tietoista.

Piti alkaa kirjoittaa tästä vielä enemmänkin, mutta yhtäkkiä tuo kaikki alkaa vaikuttaa puoliteennäiseltä kun minusta kyse on lopulta siitä tekevätkö vanhemmat ruuasta numeron vai onko se kuten toivon enemmän tyyliin "meillä koitetaan syödä enimmäkseen fiksusti mutta kaikki menee...". Luulen että useimmat ymmärtävät mitä yritän sanoa.

Kasvatus pienestä asti, koska aika pian se muuttuu hankalammaksi

Kun vaan näyttää siltä, että lapsen syömistä ei ihan hirveästi kannata sorkkia niin on aika ymmärrettävää että aina jaksetaan korostaa kasvatuksen merkitystä heti pienestä asti. Jos kasvaa kodissa jossa hyvän syömisen monet asiat tulevat luonnostaan niin sitten niihin ei koskaan tarvitse tietoisesti kiinnittää huomiota eikä monia huonon syömisen ongelmia joudu edes kohtaamaan. Ja tämä kasvatusvaikutus näyttää olevan ratkaisevaa jo ihan ensimmäisten 2-3 elinvuoden aikana. Ja kyllä tämä aikainen kasvatus on minusta ylivoimainen ihanne ja olen hiukka sitä mieltä, että jos lapsi ei ole kasvanut ensi elinvuosinaan kotona hyvään syömiseen, niin lapsuus- ja nuoruusvuosina melkein suosiolla sen jälkeen tehdään mieluummin liian vähän kuin liikaa. Voisi rauhassa odotella mahdollisen oman motivaation syntyä ja jos se syttyy vasta 30-kymppisenä niin sitten se on  niin. Sekin on lopulta parempi kuin se, että 8-vuotialla lapsella aletaan yhtäkkiä katsotaan syömisiä - sitä on niin vaikea toteuttaa ilman, että huonouden kokemuksia ja syömisen vääristymisiä tulee.

Jos vanhemmat noudattavat jotakin ruokavalioideologiaa, onko siitä haittaa lapsen syömiskäyttäytymiselle?

Minä muuten tavallaan tykkään monista ruokaideologioista: niiden takana on paljon hyvää ajatusta ja tahtoa ja niihin liittyy positiivisia muutosvoimia. Kaikki ideologiat ei ole näin ruusuisia toki, mutta moni on.  Mutta jos mietin lasten kannalta, niin vastaus alussa esittämääni kysymykseen on "Monesti on, muttei välttämättä jos oma syöminen on vapautunutta ja joustavaa ja lastenkin kohdalla asiaa on mietitty" . Eli ne, joilla oma ruokavaliovalioajattelu pitää sisällään rajoittavia, syyllistäviä tai kieltäytyviä elementtejä aiheuttavat todennäköisesti ongelmia, koska he haluamattaankin viestivät tämän lapsille. Ja ne jotka kykenevät pitämään yllä vapautuneen, joustavan, sallivan ja hyväntuulisen syömisajatuksen jättävät paremman mallin. On varmasti veteen piirretty viiva miten tämä asia tehdään - mutta tärkeintä minusta on, että jos tunnistaa itsessään selkeitä syömisidelologioita niin ainakin miettii kumpaan koulukuntaan enemmän sopii. Jos taas tunnistaa itsessään laihdutushakuisuuden niin sen ongelmallisuus on niin selvää, että olisi aika päästää siitä irti ja keskittyä hyvään syömiseen - se parantaa omaa laihdutusta ja samalla suojaa lasta.

Jotain tällaista itse kannustaisin: syöminen poistaa nälän, se parantaa jaksamista ja mielialaa ja on kaikinpuolin muutenkin mukavaa ja maukasta puuhaa - ja yritellään tässä samassa syödä jossain määrin fiksustikin. Mitä lähempänä koti tätä kykenee olemaan sen parempi. Ja mitä enemmän siihen sekoittuu muita aineksia, niin olisin hiukka tai enemmänkin huolissani. Toki ulkomaailma tuo erilaiset syömispaineet väkisinkin lasten ja nuorten elämään, mutta tästä ei ole selitykseksi miksi kotona asioita ei kannattaisi miettiä, sillä kodin rooli tuntuu olevan silti suurin. Jos kotona on ruokarauha niin se on hyvä  turvasatama ja maailman tuulet eivät vie niin helposti syömistä mukanaan.

Mutta tässä liikutaan niin aralla alueella, että oksat pois. Perheen syömismallien uudelleenpohdinta nostaa helposti esiin syyllistämisen kokemuksia ja huonon vanhemmuuden kokemuksia. Lisäksi vanhemmilla on vahva intuitio siitä, että he tietävät kyllä mikä omalle lapselle on parasta ja siinä ei muiden neuvoja kaivata - eli vähän huonosti omille toimintatavoille lopulta ollaan kriittisiä. Vanhemman intuitio on toki hyvä ajatus, mutta ei sekään satavarma ole ja joskus olisi hyvä pohtia näitä vanhemmuuden syömisasioitakin. Mitä syyllistämiseen tulee, niin se ei ole ainakaan minun tarkoitukseni - menneet on menneitä. Kun yhä useamman aikuisen omassa syömisessä ideologioita nykyään on, niin ainoa toiveeni on että jokainen pohtii omalla kohdallaan asiaa lasten kannalta. Melkein kaikki vanhemmat itse asiassa näin tekevät muutenkin, mutta kun tärkeästä asiasta on kysymys niin ei haittaa pohtia pariinkin kertaan.
------------------------------------------------------------------------------------------------

Jos vanhemmalla on vahva ruokaideologia (ajattele vaikkapa veganismia, "yltiöterveellisyyttä" tai lisäainevastaisuutta))..

2 kommenttia:

  1. Koen ideologiat ahdistaviksi silloin, kun ruoka-aineita jaetaan jyrkästi kielletty-sallittu, hyvä-paha, tervellinen-epäterveellinen -kategorioihin. Näinhän on tyypillisesti vegaaniudessa, juutalaisuudessa ja islamissa, joskin kaikista näistä tunnetaan myös moderaatteja muotoja: Esim. juutalaisilta vaaditaan tiukkoja halal-sääntöjä silloin kun ovat yhteisössään enemmistönä, sen sijaan diasporajuutalaisilta eli vähemmistöasemassa voi riittää, että suunnilleen vältetään sikaa. Yhtä jyrkkää asentellisuutta esiintyy myös viralliseksi koettujen normien noudattamisessa, esim. kouluista on kieltämällä kielletty voi tai edes kevytmaito.

    Uskon tuohon vastareaktioon kyllä: Isäni kakkonen oli vegaani, ja koin sen varsin ahdistavaksi, kun käytännössä se rajoitti kovasti meidän muidenkin lihansyöntiä. Lihasta tuli hyvän elämän symboli.

    Äitini taas oli harras ortodoksi, joka toivoi minunkin noudattavan kirkollisia paastoja. Eli rajoittavan lihaa (ja luopuvan karkkipäivästä) vähintään ennen pääsiäistä Suuren paaston aikaan. Tämä oli kuitenkin sävyltään varsin toisenlaista: Ruoka-aineita ei jaoteltu itsessään hyviin ja pahoihin, oli vain paastoruoat ja juhlaruoat: Lihasta luopuminen päättyi kirkolliseen juhlaan, jossa paisti oli juhlan kruunu. Karitsan paisti symboloi suoraan Kristusta!

    Tämän olen kokenut hyväksi kasvualustaksi sille, että ruoat eivät ole hyviä tai pahoja. Niille on vain aikansa, paikkansa ja määränsä. Ruoista voi kieltäytyä, mieliteoille ei tarvitse antaa periksi. Eikä ruokavalion tarvitse olla aina samanlainen, totuttu. Ruokavaliota voi muuttaa tilanteen mukaan.

    Myös buddhalaisuudessa vegaaniutta toteutetaan määrätyissä konteksteissa, muulloin ei. Se opettaa eräänlaista suurta joustavuutta sekin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mirka hyvästä kommentista ja kokemuksien jakamisesta! Olen samaa mieltä mm. siitä, että kieltäymys ei ole mitenkään ongelmallinen jos se on tilannekohtainen eikä mitenkään järkyttävän rajoittava. Vasta sitten kun se ylittää jonkin kriittisen pisteen alkaa tulla negaa.

    VastaaPoista