maanantai 11. huhtikuuta 2011

Sinulle tai ainakin lapsille ruokarauha, osa 1 - ei karkkipäivää

Tämä blogi sai kimmokkeen Hesarin Sunnuntai-liitteen ravintojutusta, jonka lopussa oli varsin ajanmukainen kommentti Kuluttajatutkimuskeskuksen Mari Nivalta:
"Kontrolloidut nautinnot ovat tärkeitä. On karkkipäivät ja juhlissa saa herkutella" 
Usein ehdottominta linjaa noudatetaan edelleen lasten kanssa."Herkut piilotetaan ja aikuiset syövät niitä lapsilta salaa." 

Niinhän se on ja huonolta kuulostaa. Ja varsinkin näitä lapsia minun käy sääliksi ja toivonkin tämän kirjoituksen taas säästävän muutaman lapsen karkkipäiväajattelulta. Jos omassa mielessä syöminen olisikin mutkikasta ja vakavaa puuhaa niin säästetään lapset tältä hössötykseltä - ja aina parempi jos ei itsekään syvemmälle uppoaisi.

Kuulen jatkuvasti monilta hyviä syitä miksi karkkipäivä tai karkkilakko kannattaa: eihän niitä oikeasti tarvita hyvässä syömisessä..., mun on pakko pitää itseni/lapseni jotenkin kurissa..., pystyn olemaan syömättä mutta ne lähtee käsistä vain silloin kun syön joten syön harvoin... Ymmärrän nämä kokemukset, mutta kun tutkimukset puhuvat eri kieltä ja käytännön asiakaskokemuksetkin vain vahvistavat käsitystä että karkkipäivää tai karkkilakkoja pitäisi välttää kuin ruttoa.

En ole kategorisesti karkkipäivää tai -lakkoa vastaan. Olen niitä vastaan vain silloin kun ne yksinkertaisesti eivät tunnu toimivan vaan pahentavat syömistä. Toimivana systeeminä karkkilakko tai karkkipäivä on helposti kuvailtu: nautit herkuista silloin kun niitä syöt, määrät pysyvät sallittuina päivinä "kohtuullisina", muuna aikana et haikaile karkkien perään tai ajattele niitä erityisemmin, et koe jääväsi paitsi kivoista asioista, jos lipsut joskus niin se aiheuta morkkista ja itse asiassa osaatkin ajoittain lipsua kun tilanne tarvii. Tai sama lasten kohdalla. Ei ehkä tyhjentävä lista mutta sellaisia keskeisiä asioita jotka kuvaavat karkkisuhteesi luontevuutta sekä rajoituksen toimivuutta ja joustavuutta. Joillakin karkkirajoitukset toimivatkin näin jouhevasti  mutta selkeällä valtaosalla karkkirajoittajista ei vaan karkkirajoituksiin liittyy tuskailuja, repsahduksia, morkkiksia, salassa syömistä ja epäonnistumisen kokemuksia. Näille jälkimmäisille karkkirajoitukset ovat iso ongelma, ei ratkaisu. Pitääkin tunnistaa kumpaan ryhmään kuuluu - niihin joille rajoittaminen luonnistuu vai niihin joille se ei sovi .

Otetaanpas tähän väliin rautalangasta syömisen "psykologiaa": pakko luo vastenmielisyyttä, sallivuus luo kohtuutta ja kehon kykyä lukea tuntemuksia, kieltäymys/rajoittavuus luo himoa. Pätee syömisestä seksiin ja moneen asiaan sillä välillä. Ei tarvitse hirveästi yleensä kaivella niin moni löytää omasta elämästään merkkejä näistä. Karkkihimon kannalta yksi ongelmallisimpia asioita mitä syömisessä tehdä on suhtautua karkkeihin rajoittavammin kuin haluaisi. Sittenhän niitä vasta mieli tekeekin.

Karkkirajoitukset toimivat aina alussa koska rajoittava ajatusmalli ei ole päässyt vielä vauhtiin. Ensimmäiset karkkirajoitukset ovat tyypillisesti varsin helppoja ja onnistuneita kokemuksia jotka ovat helposti kestäneet kuukausia tai muutamia vuosiakin. Viidennestä karkkirajoituksesta ei voi enää sanoa samaa.Varsinainen ongelma onkin siinä, että pikkuhiljaa rajoitukset alkavat lisäämään mielitekoja ja himoja karkkeihin sillä seurauksella että kuukausien tai vuosien kuluttua karkkirajoituksista tulee yhä hankalampaa ja repsahdukset tulevat yhä useammin, yhä suurempien karkkimäärien kera ja morkkis on kasvussa. Ajan myötä karkkeihin kohdistunut kieltäymys kasvaa kunnon makeanhimoksi ja haikailu niiden ensimmäisten onnistuneiden karkkirajoitusten toimivuudesta on yleistä, mutta pääosin turhaa - niillä oli aikansa kun ne toimivat ja sittemmin ne eivät tule enää koskaan toimimaan. Jos katsot elämääsi vuosia taaksepäin ja tämä tuntuu tutulta niin ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että rajoittava suhtautuminen karkkeihin on tullut tiensä päähän. Ratkaisu on opetella karkkienkin kohdalla pois rajoittamisesta/kieltäymyksestä kohti sallivuutta - eli opetellaan että kyllä niitäkin saa syödä ja hyvällä omallatunnolla. Alkaa pitkä mutta yleensä aiempaa nautittavampi tie jossa karkit vapautetaan siitä syyllisyyden taakasta joka niihin vuosien aikana on latautunut. Totta kai alkuvaiheessa opettelua tulee yhä ylilyöntejä, ahmimisia ja suursyömisiä - mutta niin niitä on tupannut tulemaan muutenkin ja nyt ne sentään ovat osa opettelua jossa tavoite on kohtuus. Niin epäuskottavalta kuin se henkilöstä itse usein tuntuukin. Osa ei uskalla tähän ryhtyä ja heidän ennusteensa ongelman ratkaisuun on heikompi. Toki samalla tulee tarkastella ja parantaa niitä elintapoja jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen: ruokavaliota, liikkumista ja väsymyksen astetta.

Eli makeanhimon takana on erittäin usein itse asiassa negatiivisesti värittynyt lataus ruuasta: on aivan eri asia kokea että "suklaa on tosi hyvää!" tai "suklaa on tosi hyvää, mutta ei mun pitäisi..". Jälkimmäisen ajattelumallin omaavilla kohtuus on hyvin vaikeaa. Tutkimusten tulva tukemaan tätä ajatusta on musertava. Kielletään melkein mitä ruokia vain niin saamme lapset syömään niitä enemmän: herkkuja, punaista syötävää tai itse asiassa jopa kasviksia. Itse asiassa toinenkin kimmoke tähän juttuun tuli selatessani tutkimuksia kasvisten käytön lisäämisistä lapsilla ja törmäsin taas tuohon muutaman vuoden vanhaan tutkimukseen kasvisten käytön lisääntymisestä. Se oli minusta lysti ilmestys tästä rajoitus -> syö enemmän -assosiaatiosta joka saattaa kiinnostaa ihmisiä. En silti tarkoita että lasten kasvisten syöntiä pitäisi lisätä kieltämällä niiden syönti - varsinkin kun sekoittavan viestin lisäksi ohjeen toiminta käytännössä tasolla ei näytä kummoiselta.

Mutta tiivistys ajatuksistani: aikuisilla ja lapsilla herkkujen kohtuus tulee tasaisesta hyvästä syömisestä yhdistettynä vapaaseen tai joustavasti rajoittavaan herkkusuhteeseen. Mutta jos rytmi mättää ja laatu mättää, niin ei se tilanne siitä ainakaan rajoituksilla parane.

PS. Osa 2 tullee saman Hesarin jutun innoittama: On niitäkin ihmisiä joille on tärkeää tehdä syömisestä vaikeaa, haastavaa hommaa, hifistelyä joka vaatii vaivannäköä, uhrauksia ja askeettisuutta. Näitä ihmisiä ei onneksi liikaa ole, mutta entäs jos ihan hyvätkin aatteet voivat olla ongelma - the road to hell is paved with good intentions.

10 kommenttia:

  1. Hyvä asia ottaa esille.

    Kannatan silti karkkikieltoa kouluissa, päiväkodeissa ja kerhoissa. Omat lapseni ovat alakouluikäisiä joten pienikin karkkimäärä vie ruokahalun ruoka-aikaan, josta on seurauksena ruokarytmin sekaantuminen. Illallinen ei maistu ajallaan ja loppuilta nälkäisen tai napostelevan lapsen kanssa onkin sit taiteilua. Jos jokainen luokan lapsi tarjoaa karkkeja koulussa esim. synttäri- tai nimpparipäivänä niin se on aika monta päivää vuodessa. Ja kun on niitä synttäripäiviä koulun ulkopuolellakin ja välillä haluaisi itsekin viettää karkkipäivää lasten kanssa. Haluan, että vanhemmille jätetään mahdollisuus päättää (pienten) lastensa saamasta karkkimäärästä.

    VastaaPoista
  2. Rakentavaa palautetta lukijalta:
    Nauttisin mainioitten blogitekstisesti lukemisesta vielä nykyistäkin enemmän jos käyttäisit pitkähköissä teksteissäsi väliotsikoita.

    VastaaPoista
  3. Maarit: kannatan myös karkkikieltoa kouluissa jne.. ja lisäksi mm. urheiluseurojen kilpailutapahtumissa ja monenlaisisss tilanteissa joissa voidaan todeta, että karkkeja voi ja saa syödä mutta tämä ei ole se tilanne missä se tehdään.

    Samoin kun ateriat pitää ilman muuta syödä ajallaan eikä karkit voi tulla niiden tilalle.

    Se mitä itse miellään sallivuutena on monen ajatuksissa ehkä enemmän joustavaa kontrollia. Ei niin, että karkkeja missä ja milloin vaan - kunnon ruokaa syödään kun on sellaisen aika ja sitten on aikoja jolloin voi syödä karkkeja.

    Tavallaan rajoittamista tuokin, mutta ydinasia tässä onkin miten se rajoittaminen pidetään sellaisissa mittasuhteissa että aikuinen tai lapsi ei silti ala tuntemaan sitä "kiellettynä hedelmänä". Tasapainoilua siis... Ja pointti että harvemmalla se tasapaino on esim. kerran viikossa.

    VastaaPoista
  4. Itselläni ei ole karkkipäivää ollut enkä ole sitä omalla lapsellanikaan pitänyt, vaan pikemminkin niin, että AINA karkkikulhossa on karkkia, ja silloin jos tekee mieli, niin voi pari napata, ja ei todellakaan tarvitse olla usein kippoa täyttämässä - ellei pojan kavereita ole sattunut paikalle, jolloin he lähestulkoon "hyökkäävät" kipolle ja ahmivat sen tyhjäksi ihan kun olisivat maailman viimeiset makeiset. Eli kun karkista ei tehdä numeroa ja tavallaan kun sitä on saatavilla silloin kun tekee mieli, niin se on niin arkinen asia, että se ei juurikaa aiheuta tunnemylläkkää.... toisin kuin sillä pienellä pojalla joka lauantaina kaupan irtokarkkihyllyn luona itki äidilleen " ei mun tee mieli karkkia- enkä halua valita" ... Äidin vastaus oli että "Tänään on karkkipäivä joten sitä ostetaan - jos et itse valitse, niin minä valitsen" Uskomatonta "pakko"karkkipäivää, ja tuskin jää moisesta päivästä hyviä muistoja, kun oli pakko ostaa karkkia ....

    VastaaPoista
  5. Sinäpä Patrik sen sanoit: "karkkeja voi ja saa syödä mutta tämä ei ole se tilanne missä se tehdään." Kieltäminen tilanteeseen eikä ravitsemukseen vedoten vähentää kielletyn hedelmän tunnetta.

    Ja tuosta tasapainoilun ytimestä: Karkit ovat vielä suht harmittomia. Mutta hyvää harjoitusmateriaalia vanhemmille. Ei mene montaa vuotta kun kuvassa on alkoholi. Silloin tukena on toki laki, mutta vaikuttumiselle on kaveriaikaa on enemmän kuin kotiaikaa.
    Räpä: hyviä esimerkkejä "kielletystä ja sallitusta hedelmästä"

    VastaaPoista
  6. Jep Räpä, siinä mainiot esimerkit miten homma pitäisi mennä ja sitten niitä miten ei pitäisi..

    Ling: kiitos ja olet oikeassa. En lupaa silti mitään mutta yritän.

    Maarit: ei muuta kuin tässä tuli mieleen sanoa että Kouluruokasivustosi on minusta PARAS syömisen blogisivusto ja toivon että pidät sitä yllä jatkossakin. Fokusoitu, hyvin jyvällä, asioista ehkä tärkein jne..

    VastaaPoista
  7. Kiitos Patrik kannustuksesta!

    Usko pois suomalaista kouluruokailua tulee ikävä kun ulkona on +25C Texas:n aurinko jo klo 8 kun tiputat lapset drive-through ajokaistalla kouluun lounaspussin kanssa. Niitä lounaspusseja ei pistetä jääkaappiin. Talossa toki on ilmastointi, mutta silti. Lounaaseen on 4h ja kotiin pääsyyn 8h. Koulusta ei saa ostaa mitään eväspussin lisukkeeksi, ei edes kylmässä pidettyä maitoa (yksityinen koulu, ei keittiötä). Jos 6v neidin soppa kaatuu lattialle niin tilalle ei löydy muuta.

    Mutta yksi asia koulussa ruokailun suhteen on erittäin hyvä: Siellä on ehdoton karkkikielto. Edes omissa eväissä ei saa olla makeisia. Tosin fruit snacks:t muistuttavat minusta nallekarkkeja, mutta niitäkään ei tarjoilla synttäripäivinä muille. Kun se on yhteinen sääntö niin asiasta ei kuulu natinaa.

    Jatkan bloggaamista kouluruoan puolesta. Jatka sinä Patrik bloggaamista tästä ruokalan ulkopuolisen kohtuuden tavoittelusta. Helpottaa kummasti kouluruokailun toimivuutta, jos lapsilla on nälkä kun tulevat ruokalaan sisään! vrt. maha täynnä karkkia.

    VastaaPoista
  8. Minä olen huommanut lähipiirissäni, että jopa saman perheen sisällä lapsilla on hyvin erilainen suhtautuminen tarjolla oleviin herkkuihin ja karkkeihin (esim. synttäreillä). Saman perheen lapsista yksi käy kääntymässä pöydässä ja jatkaa leikkimään ja toinen istuu kauan ja hartaasti pöydässä ja lappaan herkkuja menemään. Näillä lapsilla on ollut samat säännöt herkkujen (säännöstelyn/vapauden) suhteen ja silti he toimivat hyvin eritavalla tilanteissa. Olen samaa mieltä, ettei totaalikiellot toimi, mutta olen myös nähnyt sen toisen ääripään ja "jatkuva saanti" on johtanut siihen, että karkkia syödään paljon. Minusta näyttää siltä, että toisilla toimii jo lapsena paremmin "sisäinen säätely" herkkujen osalta ja toiset syövät niin paljon kuin vaan "saa".

    Omien lasten kohdalla karkkipäivä tuli käytäntöön vasta kun he pyysivät, kun kavereillakin on. Sitä ennen karkkia oli tarjolla epäsäännöllisesti ja minusta oli turhaa opettaa jotain tiettyä päivää karkille. Nykyään karkkipäivä on lauantai, silloin saavat ostaa omat pussinsa, usein pussista jää jäljelle ja ne saa syödä seuraavana päivänä (tai sitten äiti syö ne pikkuhiljaa seuraavalla viikolla :)). Jos olisi vain karkkipäivä lapset oppisivat pian, että ne on sitten syötävä saman päivän aikana, nyt tilanne on minusta parempi, lopettavat kun ei tee enää mieli. Omat lapset ovat myös huomanneet ja jos syö nälkäänsä makeaa tulee huono olo, joten ennen munkkia kahvilassa haluavat jotain "suolaista".

    VastaaPoista
  9. Karkkipäivä onkin aika hankala juttu. Olen ollut kyllä samaa mieltä, että ei mitään övereitä viikonloppuna karkin kanssa, mutta kai tässäkin on hyvä yksilöllisesti miettiä, mikä toimii. Itse olin kyllä pentuna semmoinen karkkihiiri, että ois ehkä ollut ihan syytä vähän rajoittaa. Vanhemmillani oli aika vapaamieliset ajatukset kasvatuksen suhteen, joten meillä on menty tässä asiassa periaatteella Siperia opettaa. Tarkoitti siis sitä, että itse piti hokasta, että jos hampaissa on joka kerta reikiä, kun hammaslääkärillä käy, niin pitänee sitten vähentää karkinsyöntiä. Itse. Jostain syytä vetoaminen hammasterveyteen toimii monen lapsen kohdalla, jos on tarve kuitenkin jollain tavoin maltillistaa makean syöntiä tai juontia. Ehkä hammaskipu on helpompi visualisoida pienessä mielessä kuin sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt. ;) Vaan kohtuuta on hyvä harjoitella. Yleensä makeanhimo asettuu, kun ruokavaliota ruukataan muuten monipuolisemmaksi.

    Itse olen ollut todistamassa Räpän kuvaaman keskustelun kaltaista tilannetta kaupassa, jossa äiti kyseli no. 3-v. lapselta, että hei, kuule, ostettastko sulle jotain herkkua? Lapsi kiippuu ostoskärryjen istuimessa ja toteaa, että en mä nyt halua nami namia. Äiti jatkaa ehdottelemalla, että jos nyt kuitenkin jotain herkkua ottaisit. Siis, haloo, jos lapsi ITSE toteaa, että ei kiitos, niin ei kai sitä nyt pakkosyötöllä tarvitse herkutella...

    VastaaPoista
  10. Oma ruokafilosfiani on sallia kaikki. Syön vain ensin reilusti niitä terveellisiä, ja sitten epäterveellisiä päälle sen minkä mahtuu. Yleensä mahtuu enää aika vähän, mutta nautintoa se ei vähennä. Ruoka on nautinto!

    VastaaPoista