Tutkimusuutisointi - helppoa ja halpaa, mutta ei ehkä hyväksi

Minua on aina häirinnyt yksittäisten tutkimusten uutisointi tai esiinnosto ja siksi jo kymmenisen vuotta sitten kirjoitin aihetta liipaten mm. tällaisen artikkelin. Sama häiritsevä fiilis on jatkunut somessa, jossa yksittäisen tutkimuksen esiinnosto on yleistä - besserwisseröintifiiliksen vuoksi en oikein viitsinyt kommentoida asiaa ennen kuin itsekin olen siihen syyllistynyt (taas). Nyt kun olen pari tutkimusta nostanut esiin blogissa ja FB:ssä niin voi kirjoitella vapain mielin :) Samassa veneessä kun ollaan.

Minusta yksittäisiä tutkimuksia ei kannattaisi uutisoida ja nostaa esiin oli kyseessä some, media tai mikään vaan. Syynä lyhyesti siksi, että esiinnosto minusta aina suhteettomasti liioittelee ja tuo esiin kyseisen tutkimuksen tuloksia, johtaa siten harhaan ja luo ristiriitoja turhaan. Ja sitten voidaan taas päivitellä kuinka ravitsemustiede on niiiiin ristiriitaista, että jokaisen kannattaa vaan tehdä mitä lystää. Noin kärjistettynä. Ja minähän olen ilman muuta yksilöllisyyden ja ravitsemuksen monimuotoisuuden kannalla, mutta en myöskään kaipaisi mitään ylimääräistä epäluottamusta ravitsemustutkimukseen kun sitä muutenkin on niin paljon.

Ravitsemuksen someyhteissössäkin olemme moneen otteeseen päivitelleet - syystäkin - kuinka mediassa käsitellään ravitsemusasioita huonosti ja uutisnälkäisesti lukijoiden toivossa. Tosiasiahan on, että aivan samaa tapahtuu somessa - ehkä tutkimuksen käsittely on joskus asiantuntevampaa ja ehkä tutkimusuutinen asetetaan paremmin kontekstiin. Mutta pohjimmiltaan perusongelma ei muutu miksikään - yksittäisiä tutkimuksia uutisoidaan lukijoiden kiinnostuksen toivossa ja yhden tutkimuksen uutisointi painottaa automaattisesti tutkimusta enemmän kuin mihin olisi syytä. Ja aika harvoin siitä yhdestä tutkimuksesta on lukijoille mitään hyötyä - se on enemmän huomiotaloutta ja viihdettä, jolla voidaan taas spekuloida.

Asiakastyössä törmää alituisesti siihen kokemukseen, että yksittäisten tutkimusten lukeminen vie syömistä sivuraiteille. Ja jotkut tuntuvat olevan erityisen vastaanottavaisia. Aika usein saa sanoa yleisenä ohjeena ".. ja muista, että aina kun näet jonkun yhden tutkimuksen tuloksista tehdyn jutun niin koita ottaa se vaan vitsinä".

Been there, done that


Jos joku kanssasomeilijoistani nyt kokee piston sydämessään ja ajattelee minun syyttävän heitä lukijoiden kalastelusta, niin voi laskea aggrotasoa heti kättelyssä. Minullahan ei ole varaa syytellä tästä asiasta ketään, eikä ole tarkoituskaan. Olen tehnyt vuositolkulla ihan samaa mm. ollessani päätoimittajana ravitsemustieteilijöiden toimittamassa Urheilijan Ravitsemus -lehdessä (siis miten lehti voi kadota netistä näin totaalisesti..) ja Fitness -lehdessä (nyk. Fit) juttuja tekemässä. Kun sisältöä piti pohtia, niin itsestäänselvyys ja ylivoimaisesti helpointa oli tuottaa osio "Tutkittua" tai "Uutta tietoa". Yksittäisen tutkimuksen raportointi on vaan niin helppoa mediasisältöä. Massiivisesta tutkimustulvasta on helppo noukkia lukijoita kiinnostavia asioita, tiivistät jonkun muun tekemän ajatuksen ja heität itse perään jonkun oneliner-mielipiteen. Paitsi helppoa toimituksellisesti niin bonuksena - ja ehkä tärkeimpänä seikkana - itse ei tarvitse ideoida sisältöä, mikä on aina sisällöntuotannon hankalin asia. Kunhan vain luet tutkimuksia ja napsit sieltä kiinnostavia aiheita, niin koko päätä vaivaava ideointivaihe jää pois. Jos minun edelleen pitäisi pohtia enemmän sisältöä johonkin julkaisuun, niin varmasti siellä olisi "Tutkimusosio" ja olenkin aika varma että jonakin päivänä lankean tähän tutkimusuutisointiin enemmän uudelleen - yritän olla taipumatta siihen, mutten lupaa mitään. Joten se muiden syyttelystä - tarkoitus onkin enemmän pohtia ilmiötä ja sitä onko siinä lopulta mitään järkeä jos tiedon lisääminen on tarkoituksena. Viihde- ja media-arvon kannaltahan hyöty on ihan selvä.

Tutkimusuutisoinnin harhoja


Mikä siinä yksittäisessä tutkimuksen uutisoinnissa sitten on vikana? Minusta aika monikin asia.

Ei tarvinne enempää ruotia sitä, että jos tutkimusta ei aseteta aiempien havaintojen viitekehykseen, niin johtopäätöksissä mennään usein ihan mönkään.  Ihan hiljattain oli mm. hiirien jojo-laihdutus, jonka yhteydessä missään ei näkynyt että ihmistutkimuksissa tulokset ovat järjestään päinvastaisia - ja tämä jäi tietysti mainitsematta koska siihen ei toimittajilla liennyt asiantuntemusta ja ei se varmaan edes kiinnostanut. Kunhan pantiin uutinen kiertoon. Tätä yhden uutisen esittämistä ilman että sitä asetetaan viitekehykseen kuitenkin tapahtuu paljon valtamediaa myöten ja esimerkkejä olisi loputtomiin. Eli osa uutisoinnista antaa suoraan harhaanjohtavaa tietoa.

Ja minusta yhdessä tutkimuksessa ei ole asiasisällöllisesti juuri koskaan mitään kerrottavaa, koska yksi tutkimus ei koskaan kerro yhtään mitään! Niin se vain on - kun biologisista tieteistä puhutaan niin epävarmuustekijöitä on niin jumalattoman paljon, että mikä tahansa yksittäinen tutkimus voi mennä ihan mönkään ja sen yksittäisen tutkimuksen tuloksen spekulointi on ehkä mukavaa, mutta oikeastaan aivan turhaa. Kyllä niitä tutkimuksia tarvitaan aina lukuisia ennen kuin mitään käytännön johtopäätöksiä kannattaa ilmoille heitellä. Ja vaikka miten tutkimusta esitellessä yritettäisiin asettaa se laajempaan viitekehykseen, niin pelkästään aiheen näkökanta sen yhden tutkimuksen tuloksesta käsin tuo sille enemmän legitimiteettia kuin se ansaitsisi.

Sitten on se hassu efekti, jossa ihmiset hyvin automaattisesti tulkitsevat uudemmat tutkimukset paremmiksi ja oikeammiksi. Jos vuosi sitten uutisoitiin jotain ja tällä viikolla siitä poikkeavaa, niin se tämänviikkoinen uutinen on se oikeampi tieto. Tässä logiikassa ei tietty ole mitään perää mutta hyvin se tuntuu toimivan. Ja kun tutkimustulokset on aina ristiriitaisia niin tästä saadaan sellainen kivan ristiriitainen "mielipiteet tieteessä vaihtuu koko ajan" -efekti.

Kaiken päälle ovat tutkimusuutisoinnit jotka ovat "enemmän" totta, mutta vievät silti luovat silti mielikuvia suuntaan joka ei auta mitään. Suosikkiesimerkkini tästä uutisoinnista viime vuosien  aikana ovat lukemattomat uutiset jonkun lihavuusgeenin löytymisestä. Uutinen voi olla sinällään totta ja asiallisesti raportoitu - mutta so what, informaatioarvo on nolla, koska näitä lihavuusgeenejä tunnetaan jo satoja. Kaiken lisäksi jos jotakin, niin lihavuuden geneettisyyden selitysosuus on ylipäätään enemmänkin laskussa kuin nousemassa. Yhden uuden lihavuusgeenin löytymisellä ei pitäisi olla minkäänlaista uutisarvoa, koska yksi lihavuusgeeni ei selitä ihmisten elämässä yhtään mitään. Mutta lihavuusgeenit ovat ilmeisen kiinnostava aihe ja sellaisen uutisoiminen on ihmisten mielissä taas yksi aste siihen suuntaan, että painolle ei voi mitään kun se on geeneissä.

Nämä nyt tuli kättelyssä mieleen ongelmina yksittäisen tutkimuksen raportoinnissa.

Tutkimusuutisointi somessa


Valtamedian tutkimusuutisoinnissa on parannettavaa, mutta täällä somessa tutkimusuutisointi on onneksi tiedonvälitystä jaloimmillaan, onhan? No eipä tietenkään. Kyllä tutkimusuutisoinnilla on täälläkin ihan samat ongelmat ja hyväkään taustoitus ei yleensä poista kaikkia yksittäisen tutkimusesittelyn ongelmia. Ja varmaan moni tiedostaakin ongelmat, mutta niitä voi aina puolustella keskustelun herättelijöinä, jossa sitten parviälyn voimin tullaan viisaammaksi. Ymmärrän ajatuksen, mutta kyllä tuossa ajatuksessa on minusta aika reippaasti optimismia mukana ja näen silloinkin tutkimusuutisoinnin haitat hyötyjä suurempana.

Asia ei ole tietty ihan mustavalkoinen, vaikka sellaisen vision loinkin. Pystyn kuvittelemaan tiettyjä tutkimustyyppejä tai -aiheita, joissa yksittäisenkin tutkimuksen uutisointi on ongelmatonta ja ehkä jopa hyödyllistä. Ehkä joku hyvä meta-analyysi (vaikkei nekään mikään totuus ole), jonkun aiheen ensimmäinen hyvä tutkimus tai ylipäätään erityisen hyvälaatuinen tutkimus, joka tuo jotain uutta. Ja sitten pienen otoksen tutkimuksilla, huonoilla ja lyhytaikaisilla koeasetelmilla tai eläinkokeilla ei pitäisi olla mitään asiaa tulla näkyville. Mutta luottoni on aika heikkoa siihen, että ylipäätään kukaan pystyy näitä rajomaan vetämään kovin järkevästi, niin minusta simppelein ratkaisu olisi vain olla uutisoimatta. Ja pyrin siihen itse vaikka houkutus joskus voikin nousta liian suureksi.

Eli varmaan kaino toiveeni olisi kaikessa ravitsemusviestinnässä seuraava: enemmän kokonaisuuksien hallintaa, vähemmän tutkimussälää. Tietysti on niinkin, että ihmiset oikeasti jopa tykkäävät näistä tutkimusjutuista. Se ei helpota asiaa :) Ajattelin tehdä tästä aiheesta gallupinkin, mutta olen niin varma että minun näkökantani tullaan tyrmäämään ja ihmiset haluavat nähdä näitä uutisia jatkossa. Joten ajattelin säästää itseni numeeriselta selkäsaunalta.

PS. En ehdi lähiviikkoina vastaamaan kommentteihin. Laitan ehkä lisääkin ennalta valmiita juttuja blogiini, mutta paikalla olen vasta kun kommmenttejani alkaa näkyä.