Lasten lihavuuteen puuttumisesta

PS. Ao. tarinan lähettänyt äiti oli viemässä tarinaansa myös mediaan esimerkkinä huonosta hoidosta ja ajattelin kantaa korteni kekoon jutun ulostullessa, että pahimmat ylilyönnit saataisiin kitkettyä lasten lihavuuteen puuttumisesta. En kuitenkaan koskaan nähnyt tarinaa ulkona ja blogautus unohtui. Tässä se nyt on jälkijättöisesti jos ei se tarina koskaan päivänvaloa nähnyt.

*********************************************************************************

Vaikka toisinkin voisi luulla niin aika huumorilla tulee otettua kaikenlaiset hölmöilyt mitä syömisessä ja painonhallinnassa tulevat vastaan - me ihmiset vaan emme ole aina kovin järkeviä. Mutta kierroksille minut saa kun aletaan puhumaan lapsien kohdalla tapahtuvista vääryyksistä. Ajoittain meiliin kolahtaa tämänkaltaisia tarinoita, joita ei vain pysty ottamaan huumorilla tai ymmärryksellä:

"Sain liitteenä olevan puuttumiskaavion tyttäreni terveydenhoitajalta (tyttöni ei ole lihava, mutta hänen pyöristyneeseen vatsaansa kiinnitettiin huomiota) ja kehotuksen tytölle itselleen pienentää annoskokoja. Tyttöni on oikein liikunnallinen ja harrastaa paljon liikuntaa, joten tästä ei tarvinnut huomauttaa. Kun ilmaisin toiveeni, että 7v tytön terveystarkastusvihkoon ei kirjoiteta tällaisia kommentteja vaan toivon ohjeiden tulevan suoraan vanhemmille eikä lapselle. Sillä seuraukselle, että sain kuulla olevani yhteistyökyvytön vanhempi. Vaikka ilmaisin huoleni, että jo jopa 10% tytöistä sairastuu syömishäiriöön ja jopa 5. oireilee, niin kuulin lihavuuden olevan paljon pahempi vitsaus, kun siihen kuitenkin sairastuu jo 20% lapsista. Eli aika nurinkurisessa maailmassa elämme, lihavuus on pahinta mitä elämässä voi tapahtua. 3. luokkalaiselle pojalleni annettiin taulukko, johon oli lueteltu kuinka monta kaloria missäkin tuotteessa on ja kuinka kauan täytyy liikkua, jotta kuluttaa ne. Taulukko oli tarkoitettu aikuisille."

Tässä on mennyt niin moni asia pieleen:
- ei 7-vuotiasta yksinkertaisesti voi kehottaa syömään pienempiä annoksia. Syömismäärän vähentäminen ei ole mukana keinona Lasten lihavuuden hoidon virallisissakaan suosituksissa ja erittäin hyvästä syystä - nimenomaan ruokamäärien vähentäminen johtaa kikkailuun josta syömishäiriöriskit kumpuavat.
- kaloripelin opettaminen 3-luokkalaiselle menee mielestäni suoraan rosvosektorille mutta jonkun mielestä se on ehkä harmaata aluetta - jonkun mielestä se ehkä on fiksujen valintojen opettelua, mutta minusta se on todennäköisesti opettamista siihen samaan kalorikikkailuun jonka kanssa vanhemmatkin joutuvat ongelmiin: en syö kunnon ruokaa niin säästyy kaloreita herkkuihin, kun syön tän on pakko liikkua tuon verran, tänään en liiku niin en saa syödäkään jne..
- tietysti asian pitää mennä aikuisten kautta ensin eteenpäin, tästä ajattelusta on suositusten perhekeskeisyys kaukana. Oli vain hyvä ajatus, ettei asiaa kirjoitettaisi terveystarkastusvihkoon (turha leimautuminen) vaan juteltaisiin asiasta vanhemman kanssa.
- ja muutakin..

Lihavuuden hyvä ehkäisy on samalla syömishäiriön ehkäisyä
Äskeinen tarina oli vain yhden ihmisen kokemus ja näkemys - vastapuolella voisi tietysti olla oma versio tarinasta. Eikä todellakaan ole tarkoitus väittää että tämä olisi yleistä - kyllähän ylivoimainen valtaosa kouluterveydenhoitajista on fiksua väkeä. Mutta kyllä näihin tarinoihin törmää sen verran, että on helppo sanoa lasten lihavuuden hoidon nimissä tapahtuvan välillä karmean kuuloisia asioita. Eikä se ole ihme kun tiedossa on, että aikuisten lihavuuden hoitokin on retuperällä niin eipä kummempaa voi odottaa lasten kohdalla. Ylikuormittuneessa terveydenhuollossa lihavuuden "hoito" kaikissa ikäryhmissä jää helposti tokaisujen ja prujujen jaon tasolle kunnon hoitoprosessien sijaan ja voi hyvällä syyllä pohtia onko niistä enemmän hyötyä vai haittaa. Ja tietysti päähaittana on syömisen häiriintyminen, josta välillä kuulee hieman ivallisiakin kommentteja "ettei nykynuorille saa sanoa mitään painosta kun heti muka pamahtaa syömishäiriö" (suora lainaus). Öö.. no ei tietenkään saa sanoa mitään typerää. Do no harm ja niinpoispäin. Entä perustelu siitä, että lihavuus on niin paha asia ettei syömishäiriötä voi liikaa varoa? Ei ylipainon ja syömishäiriön riskiä voi vertailla pahemmuudessa, mutta jos kuitenkin pitäisi niin kyllä syömishäiriö on paljon pahempi asia ja heikosti hoidettuna usein johtaa myös ennemmin tai myöhemmin ylipainoon. Onneksi tämä on turha vastakkainasettelu koska molempien ehkäisy voidaan yhdistää mutta kyllä se vähän ymmärrystä vaatii.

Mutta jos lähtisi tästä karusta arkitarinasta katsomaan eteenpäin kohti parempaa maailmaa. Suomessa on jo hyviä toimintamalleja lasten lihavuuden hoitoon: Mahtavilla muksuilla on pitkä toimintahistoria, Easy Sportilla on pääkaupunkiseudulla ilmeisen hyvä ote ja olen varma että Suomessa on muuallakin hyvää toimintaa ihan julkisen sektorin toimesta. Perhe edellä, vanhemmat edellä, iloa ja hyvää lisäten eikä syömisen kontrolloinnin kautta. Sitä hyvää toimintaa ja tukea vanhemmille vain kaivataan lisää ja nämä pienten lasten vastuuttamiset pois - ei vähemmälle vaan kokonaan pois. Eihän lasten lihavuudessa ole juuri koskaan kyse lapsen ratkaisuista eikä se niihin panostamalla ratkea. Kyllä siinä on kysymys vanhempien jaksamistilanteesta, kyvystä luoda rajoja ja käytänteitä, heidän esimerkistään ja kannustuksesta hyvinvoiviin elintapoihin - ja kaikenlaisesta muusta kodeissa tapahtuvasta. Esimerkiksi palkitessamme Easy Sportin vuoden painonhallintapalkinnolla Suomen lihavuustutkijoiden puolesta he (muistaakseni) totesivat esityksessään suurimman ongelman olevan ehkä vanhempien vanhemmuuden vähäisyydessä: rajojen vetämisessä ja käytänteiden luomisessa jne... En halua tällä ainuttakaan vanhempaa syyllistää vaikka todennäköisesti jonkun ruudun äärellä näin koetaankin - realistinen tilannekatsaus perheen dynamiikkaan on kuitenkin paikallaan jos oman lapsen ylipaino mietityttää. Täydellisiä vanhempia ei olekaan mutta jos jossain voisi olla parannettavaa niin sitä varmaan kannattaa koettaa parantaa itse tai muiden avulla.

Mutta siihen lihavuuden hoitoon ja puuttumiseen pienillä lapsilla. Siihen voi ja kannattaa puuttua - mutta ei puhumalla siitä ensin lapselle vaan vanhemmille ja katsotaan heidän kanssaan mitä asiassa voisi tehdä. Lasten lihavuuden hoidon suositustaulukossakaan kun ei ole ainoatakaan asiaa, mitä se 7-9 vuotias voisi yksin tehdä. Itse sanoisin, että aina kannattaa ensin katsoa mitä perheessä voitaisiin tehdä lasten terveellisempien elintapojen eteen ilman, että lapsi edes tietää että kyse on painonhallintatarkoituksesta. Joskus se on mahdollista - ja joskus lapsi tarvitaan mukaan tietoisellakin toiminnan tasolla. Mutta vanhemmat edellä.

Entäs jos se onkin oma vanhempi joka on itsekseen puuttumassa oman lapsen lihavuuteen? Kyllä siinä pitäisi olla vanhemmilla aika moni asia itse mietittynä ja muutettuna ennenkuin siitä lapselle tarvitsee puhua. Ja ihannetilanteessa ei puhutakaan - etsitään ja toteutetaan vain uusia perheen toimintatapoja jotka tukevat koko perheen parempaa jaksamista, yhdessäoloa, aktiivisuutta ja hyvää syömistä.