Onko minulla syömisessä paheita?
Ajoittain törmään utelevaan kysymykseen mitä paheita minulla syömisessä on. Siis mitä ihmeen paheita?! Ei syömisessä ole paheita. Syön mitä syön, en syö mitä en syö ja sillä siisti. Iso osa terveellistä ja osa ei, mutta ei niistä mikään pahe ole. Samaa ajattelua toivon syömisessä muillekin. Ja mitä pahe ylipäätään tarkoittaa? Ja miten jokin ilmiö ylipäätään valikoituu paheeksi? Onko suomalainen Wikipedia oikeilla jäljillä todetessaan, että paheen tausta on moraalinen? Sillä sen ymmärrän, kyllä maailmassa paheksuttavia asioita on. Mutta missä vaiheessa syömisen terveysriskistä tuli moraalinen asia ja pahe? Toki koko paheen käsite syömisessä on osin "vain" puhetapa - keino kuvata epäterveellistä syömisen osa-aluetta - mutta kyllä siihen paheellisuuden kokemukseenkin törmää.
Onko terveysriski pahe?
Terveysriskeistä usein tuntuu olevan kyse kun syömisen paheista on puhe? Makeiset (sokeri!!), rasvaiset juustot (tyydyttynyt rasva!!), limut (hapot!!)... Miten nämä ovat paheita? Joo, jonkin kollektiivisen kustannusnäkökulman kautta voisin etäisesti ymmärtää (en hyväksyä) paheksunnan, mutta kun ei takaa näytä löytyvän sellaisia vaikutteita. Vielä paremmin ymmärtäisin syömispaheen käsitettä ekologisesta (liha!!) tai sosiaalisesta näkökulmasta (epäreilut banaanit!), mutta siihenkään en kovin usein törmää. Kyllä se jotenkin tuntuu useimmiten terveysriskiin liittyvän.
Ja siinä on hassuja vivahteita mukana. Jos terveysriski on pahe, niin ensinnäkin näyttää olevan pahe tehdä jotain epäterveellistä, mutta jonkin terveellisen tekemättä jättäminen ei näytäkään samanlaiselta paheelta - vaikka sama lopputuloshan se on. Karkin syöminen on pahe, mutta varsin yleistä liian niukkaa öljyn käyttöä ei mielletä paheeksi. Ja terveysriskeistä vain jotkin näyttävät valikoituvan paheiksi. Ja lopulta tietysti paheiksi joidenkin kirjoissa kuuluu asioita, joiden terveysriski vaikuttaa olevan aika olematon (aspartaami!).
Paheellinen Suomi
Jos epäterveellisyys on paheellista niin voi jösses miten paheellinen kansa me olemme. 2/3 osaa kansasta kärsii paheesta nimeltä liian vähäinen liikuntaa. Terveellisesti syövien suomalaisten määrä on kovin vähäinen. Univaje on yleinen pahe ja yhdessä stressaavan elämäntavan kanssa yksi sun toinen on varsin paheellinen. Laitetaan kaikki pienemmätkin terveysriskit yhteen, niin hyveelliset suomalaiset voi kohta laskea sormin. Tai ehkä hieman armeliaampi lähtökohta olisi jättää terveysriskit pois paheiden listalta. Kun en oikein usko paheen kokemuksen ja syyllistämiseen kautta tapahtuviin elintapamuutoksinkaan eli en usko paheen kokemuksen tuovan mukana mitään hyvää ahdistuksen vastapainoksi. Jotkut kyllä uskovat sen olevan tarpeellinen voimavara elintapamuutoksen käynnistämiseen - senkun, olemme eri mieltä.
Toki paheen käsite on kulttuurinen, kollektiivinen ja niinpoispäin eikä minun mutinani sitä hirveästi muuta. Mutta oikeastaan minua kiinnostaa kyllä kuulla, mitä mieltä te olette paheen käsitteestä syömisessä? Itselleni paheen käsite on varsin jäsentymätön ja mielelläni opin mitä nyansseja asiassa koetaan.
Kyllä sitä itsensä paheelliseksi tuntee, kun iso maha todistaa että on tullut oltua liian ahne ruokapäydässä. ;)
VastaaPoistaKaikki mikä vähänkin viittaa nautintoon on automaattisesti pahe. Mutta mitä elämää sellainen on, jossa ei koskaan ole nautintoa? Saako sillä kirkkaamman kruunun jos on koko elämänsä nipottanut ja kärsinyt hiljaa (valittamisestakaan ei kukaan tykkää!)
VastaaPoistaItse ajattelen niin, että kun suhtaudun jonkin asian syömiseen addiktiivisesti niin, että sitä tulee syötyä enemmän kuin on missään määrin kohtuullista, se on pahe. Uskoisin, että jos (ja välillä voin sanoa myös "kun") syön Patrikin oppien mukaisesti, mikään ei ole pahe. Mutta vielä en ole oppinut syömään rennosti!
VastaaPoistaItse pidän esim. sokerinsyömistä MINULLE paheena, koska siitä tulee niin selvästi huono olo. Silti sitä on joskus jostakin ihmeen syystä syötävä... Eli kyse on enemmän siitä, että tiedän 100-varmaksi että huono olo tulee, silti syön.
VastaaPoistaPahe on uskonnollinen termi, jolla pyritään syyllistämään ihmistä nautinnosta. Ei pitäisi lainkaan käyttää syömisestä, sillä se on perustoiminto. Syömäongelmien kanssa painivia ihmisiä todella paljon ja pahe-käsityksen liittäminen ei yhtään paranna heidän ongelmiaan.
VastaaPoistaHyvä huomio. Määritelmät leimaavat ihmistä ja tuovan lopulliselta tuntuvan tuomion joka sitoo ihmisen tuohon määritelmään.
PoistaPaheen voisi käsittää toistuvana toimintona, joka vahingoittaa ja jonka tiedät vahingoittavan sinua. Painosanalla toistuva.
VastaaPoistaPahe on liian kiltti sana ja hienosteleva. Jos minulle pahe pitäisi avata auki, olisi se jotain ihan hirveetä ja kiellettyä, PAHAA TEKEVÄÄ
VastaaPoistaSanan koettu merkitys on olennainen. Paha, pahaa tekevä, paheksuttava vai mikä - itse koen sanan paheksuttavan vahvasti paheeseen liittyvänä. Jolloin se ei ole objektiivisesti tarkasteltavissa kuten pahaa tekevä. Tosin pahaa tekeväkin sisältää syömisessä liian fysiologisen näkökulman. Koska "psykologisestihan" mikä tahansa yksittäinen ruoka tekee hyvää jos sen niin kokee.
Poistaminulle Pahe tarkoittaa jotain ruokaa, minkä syömistä ei voi vaan kontrolloida. Nautintoa ei synny "pahe-ruoan"syömisestä, vaan tulee tilalle morkkis. Ruoka, joka on pahe, ei ole minun "terveellistä ruokaa" -listalla. Pahe on jotain, jota harrastetaan joskus, minulle lähinnä karkin muodossa lauantaisin. Mielestäni minun "paheet" vaikuttavat siihen, että minulla on liian pyöreät muodot. Siksi yritän rajata Paheet lauantaille ja loput 6 pv pysyä "kurissa ja nuhteessa" JMN
VastaaPoistaNiin. Pahe aiheuttaa syyllisyyttä. Siinä se mittari mielestäni on.
PoistaJuuri näin minäkin paheen määrittelisin, asia tai teko, joka aiheuttaa syyllisyyttä ja josta kokee, että se pitäisi jättää tekemättä. Ehkä liittäisin asiaan myös sosiaalisen paineen.
PoistaJos hyveitä ovat ne taipumukset, jotka saavat ihmiselämän kukoistamaan, niin paheita olisivat ne taipumukset, joita noudattamalla tekee hallaa itselleen ja elämälleen. Jokainen tietää itse, mistä se tossu puristaa.
VastaaPoistaKäytän termiä "pahe" omasta makeansyönnistäni (karkki ja jäätelö), mutta lähinnä puolihuumorilla. En syyllistä itseäni syömisistäni, koska pääsääntöisesti elintapani ovat terveelliset. Kuvaan karkkia paheeksi kai siksi, että tiedän sen liiallisissa määrissä olevan haitallista - ihan niin kuin mikä tahansa liiallisissa määrissä on haitallista. En kuitenkaan koe morkkista, tai tarvetta selitellä. En myöskään koe olevani ainakaan toistaiseksi niin syvällä paheiden syövereissä, että Makuunin irtokarkkien tai italialaisen gelaton avulla tuhoaisin terveyteni. Jos terveysriski kasvaisi merkittävästi, vähentäisin.
VastaaPoistaKokonaisuus ratkaisee, eli niin kauan kuin useimmat palikat ovat kunnossa, ei yksi elementti voi nähdäkseni horjuttaa koko terveyttä! Koska en esimerkiksi tupakoi, käytä alkoholia tai syö enemmän kuin kulutan, on karkki oleva "paheeni", eikä mielestäni (ainakaan nykyisellä kulutuksella) mitenkään huonoin mahdollinen elintapa.
Ensi kertaa pohdin, onko sanan "pahe" käyttö huono tässä yhteydessä. Toisaalta se, mille ei ole koskaan antanut merkitystä, ei ole merkityksellinen. Neutraali suhtautuminen auttanee ainakin itseäni säilyttämään syömisen rentona. Samoin silkka maalaisjärki, eli mikä nyt todellisuudessa on missäkin määrin terveydelle haitallista.
Olipas valaiseva kirjoitus!
VastaaPoistaTajusin, että kyllä minulla huonosti nukkuminen ja vähäinen liikunta ovat paheita. Eivät ehkä paheita sinänsä, vaan niiden suoria seurauksia. Paheena kun on valvoa ihan liian myöhään vain siksi "ettei huvita vielä lopettaa sitä hauskaa tekemistä mitä on tekemässä, vaikka huomenna pitää aikaisin töihin" ja harrastaa liian vähän liikuntaa, koska "olen kaikki päivät töissä ja ulkona sataa ja varvasta särkeeä ja [lisää huono tekosyy tähän]".
Univaje ja huono kunto ovat paheistani seuraavia tiloja. Katsos vain O.O!
t. toimistotyöläinen
Syön sokeria ja juon kahvia, jotta jaksaisin töissä raskaana. Varmasti pahe, etenkin olosuhteet (raskaus) huomioon ottaen, mutta ei oikein ole vaihtoehtoja, kun ei töissä nukkuakaan saa. Määrät sentään onnistun pitämään mielestäni kohtuullisina. Mutta siis jos voisin lomailla, en tarvitsisi välttämättä kahvia ja karkkia.
VastaaPoistaOlen tietoisesti yrittänyt opetella pois pahe-termin käytöstä samalla, kun olen opetellut rennompaa ruokailua. Jos herkuttelee fiksusti silloin tällöin ja kohtuudella, ei mielestäni näitä herkkuhetkiä voi mieltää paheeksi. Mielestäni minulla ei ole paheita ja söin tänään päiväkahvini kanssa rivin tummaa suklaata. Silloin kun herkutellaan, tehdään se mieluummin hyvällä omalla tunnolla ja nautitaan, kuin podetaan siitä syyllisyyttä loppupäivä. Tämän olen oppinut seuraamalla Pöperöproffan blogia, joten kiitos siitä. :)
VastaaPoistaPahe-sanan liittäminen syömiseen lienee samaa jatkumoa kuin mässäilyn määrittely yhdeksi kuolemansynniksi.
VastaaPoista"Huonosti nukkuminen on pahe ". Ai silloinkin kun uni ei tule ei sitten millään silloin kun olisi tilaisuus nukkua ja sitä todella tarvitsisi ? Oikeasti joku ei vaan kertakaikkiaan saa nukutuksi, vaikka kuinka hyveellinen haluaisi olla. Mitäs sitten tehdään ? " Hyi hyi sika sika nyt kyllä nukut ..." Mie herään kahden kolmen aikaan yöllä enkä millään saa uudestaan unta ja aamulla ei jaksaisi millään nousta kun on nukkunut liian vähän. Iltapäivällä ei meinaa pysyä tolpillaan eikä mitään ajattelua vaativaa jaksa tehdä. Oon kuitenkin yrittänyt sinnitellä hereillä, että menisin vasta illalla nukkumaan ja unta riittäisi yöksi. Tuloksena nukahtaminen istuaalleen klo 20 jälkeen , ja taas liian aikainen herääminen. Olisin vaikka miten hyveellinen ja nukuisin vain ja ainoastaan oikeaoppisesti jos joku vaan kertois miten se tehdään. Syömisen suhteen on helpompaa. On olemassa selvät säännöt siitä mikä lasketaan epäteveelliseksi ja mikä ei, ja määristäkin on olemassa suositukset. Entäs kun joku on vaikka niin köyhä ettei sillä oo varaa ostaa kalliita terveellisiä ruokia, vaan pitää tyytyä Eu-ruokajakelun makaroneihin ja vehnäjauhoihin ? Hyi miten paheellinen !
VastaaPoistaNiin.. Jujuhan oli että univaje tai heikompi syöminen ei ole minusta pahe.
Poista"ei ole varaa ostaa kalliita terveellisiä ruokia" - mistä lähtien kaali, juurekset ja sipuli ovat olleet kalliita? Marjoja saa (tai kausi on tältä vuodelta melkein ohi, mutta sai vielä vähän aikaa sitten) ilmaiseksi metsästä, samoin sieniä. Ohrasuurimoista ja ruisjauhoista saa makoisaa puuroa, ja itse tehty leipäkin on paitsi halvempaa, terveellisempää ja paremman makuista kuin kaupasta ostettu.
VastaaPoistaPakastekala tai Norjan lohi tarjouksessa ei paljon maksa, jos ei pääse itse kalaan, ja jauhelihaakin saa usein tarjoushinnalla. Pavuista saa proteiinin vieläkin halvemmalla. En ole koskaan ymmärtänyt tätä väitettä, että kun on vähän rahaa, on pakko syödä huonosti.
En ole juuri tullut kuolemansyntejä ajatelleeksi (ateisti kun olen), mutta mistähän johtuu, että peräti kaksi niistä (ahneus ja mässäily) liittyvät syömiseen? Olisikohan sillä mitään tekemistä sen kanssa, että siellä ja silloin, kun lista on laadittu, mässäilyyn oli varaa vain rikkailla? Köyhyydestä tehtiin näin hyve, koska suurin osa kansasta oli köyhää.
Mitä tulee omiin ruokapaheisiini, luokittelen paheeksi sen, että syön ylipäätään enemmän kuin pitäisi ja varsinkin makeaa menee yli kohtuuden (päivittäin, ehkä 150 g päivässä). Lisääntynyt makeansyönti voi olla kompensaatiota vähentyneelle alkoholinkäytölle, olen noin vuoden ajan juonut enää puolet aikaisemmasta määrästä. Ylimääräinen suklaa-annos taitaa kuitenkin olla terveydelleni vähemmän haitallinen kuin ne pois jätetyt oluet...?
En osaa mieltää ruokaan sanaa "pahe". Sen sijaan omiksi "paheikseni" (huonoiksi, epäterveellisiksi tavoiksi) lasken liian myöhään nukuukmaanmenon, liian liikunnan ja liian vähäisen energiansaannin.
VastaaPoistaTässä on tullut melko samanlaisia vastauksia jo, mutta lisään omani ketjuun.
VastaaPoistaMielestäni omassa syömisessäni ei ole paheita. Jos joskus satun ostamaan suklaalevyn tai aivan ihanaa espanjalaista Manchego-juustoa, syön ne ja jopa nautin siitä, vaikka tiedostan, että ne ovat epäterveellisiä ja eivät välttämättömiä fyysisen hyvinvointini kannalta (ehkä psyykkisen hyvinvoinnin kuitenkin). Silti en koe niitä paheina. Ehkä siksi, että siitä ei tule pahaa mieltä.
Pahe on mielestäni jotain toistuvaa mistä tulee itselle paha mieli. Koen sen olevan vahvasti kytköksissä itse verbiin paheksua. Mielestäni paheksunta tulee aina ulkopuolelta. Itsensä paheksunta on mielestäni aivan turhaa eikä kenenkään pitäisi sitä tehdä.
Joku fiksu on joskus määrittänyt mikä on hyväksi meille ja mikä ei ja näiden normien perusteella sitten pidämme jotain asioita paheina. Nämä normitkin muuttuvat koko ajan ja myös ne normien asettajat. Jotain mitä nyt pidämme paheena ei välttämättä ole ollut sitä 100 vuotta sitten tai tule olemaan tulevaisuudessa.
Mielestäni pahimmassa tapauksessa pahe voi olla oman mielen tuotos, josta normaalisti ei paheksuttaisi, joka saatta johtaa psyykkisiin sairauksiin.
Mielenkiintoinen teksti. En ole koskaan pysähtynyt miettimään sanaa "pahe". Miellän omalla kohdallani paheeksi (kuten moni aikaisemminkin) syömisen josta tulee paha olo. Saatan syödä irtokarkkeja tai sokeria niin kauan että tulee paha olo ihan fyysisesti, ei kai se silloin mitään nautintoa ole, mutta joku sokerin koukuttava voima siihen ajaa. Olen aina ollut hoikasta päästä ja liikun niin paljon, että ylimääräisiä kaloreita ei edes tarvitse kauheasti pelätä ja siltä kantilta voin kyllä syödäkin herkkuja vaikka usein, mutta kerralla kun niitä mättää liikaa tulee paha olo ja se on paheeni.
VastaaPoistaZepa tiivisti asian ytimen oivallisesti yllä.
VastaaPoistaMikä oli ennen kivaa, muuttuu paheeksi iän myötä. Näissä ruokajutuissa unohtuu liian usein ikään kuuluvat vapaudet ja rajoitukset, Parikymppisenä pystyy urheilemaan vaikka Saarioisten pitsan voimilla, mutta enpä suosittelisi sitä eläkeläisenä.
VastaaPoistaOlen nyt 71 v. ja kutakuinkin samassa käyttökunnossa kuin nuorempana. Sillä erolla, nyt en voi syödä mitä sattuu, juoda viinaa tai nukkua huonosti. Mutta kun syön harkitusti, liiikun sopivasti, nukun hyvin ja elän muutenkin viisaasti ja viimeisen päälle pystyn samaan kuin kolmekymppisenä.
Minusta pahe on toistuva synti, siis moraalis-uskonnollista kieltä. Nautiskeleva syöminen ei ole synti. Synti on toisen tai oman itsen loukkaaminen tai laiminlyönti. Järjenvastainen, sairastuttava elämäntapa, miksei periaatteessa ruokavaliokin, voisi ajatella menevän tähän. Mutta silloin puhutaan jostakin muusta kuin satunnaisesta herkuttelusta ei niin terveellisellä ruoalla. Jos epäterveen elämän taustalla on osaamattomuus tai voimattomuus, voiko silloinkaan puhua paheesta? Ei minusta. Karkin varastaminen toiselta voisi olla, itsekkään ahneuden muotona.
VastaaPoistaAristotelisen määritelmän mukaan pahe on suhteellisen kestävä luonteen piirre josta aiheutuu kärsimystä sekä muille että ennen kaikkea itselle. Nautinto on paheesta puhuttaessa satunnaista (haistan tässä kohdasta protestanttista hapatusta)- pahe voi hyvin olla myös piintynyt tapa, tai jopa sellainen asia jota yleisesti pidetään hyväksyttävänä. Esimerkiksi kovasydämisyys on selvä pahe, vaikka kuinka elämme koventuneen yhteiskunnallisen asenneilmapiirin aikaa.
VastaaPoistaHyve-etiikan näkökulmasta katsottuna syömisestä nauttiminen ei ole pahe eikä askeettisuus vastaavasti ole erityinen hyve. Esimerkiksi suklaaseen liittyviä hyveitä saattaisivat näin pikaisesti ajateltuna olla eettinen tiedostavuus (plussaa reilulle kaupalle) ja kohtuullisuus.
Olen kyllä huomannut, että syömiskeskustelussa on usein havaittavissa muutenkin kalvinistista sävyä. Askeesi ja ankara itsekuri ovat ihanteita, inhimillisyys (kuten satunnainen herkuttelu) edustaa pahaa... Nautinto on lähtökohtaisesti epäilyttävää kun taas kärsimys ja kieltäymys kuulostavat tehokkailta ja hyviltä tavoilta suhtautua syömiseen. Ennen kaikkea, jossain on olemassa yksi oikea totuus, vartalotyyppi, vaatekoko ja ihmisen malli johon meidän kaikkien tulisi ahtautua. Ja niin karppaaja taistelee vegetaristia vastaan ja suurin pudottaja hitainta pudottajaa vastaan. Yhteistä näille tyypeille näyttäisi olevan se, ettei kukaan heistä näytä erityisen kukoistavalta vaan eriasteisen vihaiselta ja pakkomielteiseltä. Se on hämmentävää, sillä onni ja inhimillinen kukoistushan ovat eettisen tiedostavuuden ja koko hyve/paheterminologian käytön päämääriä.
Kiitos tästä ajatuksia herättävästä kirjoituksesta, joka saattaa päätyä inspiraation lähteeksi omaan blogiini.
Kirjoituksesi herätti minullakin paljon ajatuksia joten kiitos myös sinulle. Etenkin tuo kukoistus vs. vihaisuus oli mainio!
PoistaKiitos myö muille lukuisille vastaajille joita en kiireessä ehtinyt kommentoida vaikka ajatuksia sieltälin nousi.
Ennen artikkelisi lukemista olisin varmaan luetellut omiksi paheikseni liian usein syötävät makeat herkut. Itse asiassa halusin kiittää sinua, että kirjoitit kirjan "Rentoa painonhallintaa". Nyt loksahti palaset kohdilleen. Olen jo varma, että tänä vuonna joulu ei tule tuottamaan itselleni ongelmia. Leppoisaa loppusyksyä =o)
VastaaPoistaKiitos! Ja samoin :)
PoistaPatrik, I completely agree with you. The fact that people on the whole have felt the need to define some food related behaviour as vices (the "pahe" you wrote about) tells something about attitudes towards food. If we choose to eat something that we know is rather unhealthy, shouldn't we then be able to enjoy it, since we, ourselves, have chosen to eat it? How can it be a vice, if we enjoy it, and we have it with moderation. Surely, too much is too much and we no longer enjoy the feeling. Overindulging is not, in my opinion, a vice - it can be the result of a mental state that goes far deeper than just food itself.
VastaaPoistaYou also mention that if being unhealthy in general is depraved, then most Finns are guilty as charged. In that case, we all need to wake up and see that food is meant to nurture us, the same goes for sleep and exercise. Of course we all know these things are good for us, but why do we keep wanting the wrong things, labelling them as vices, and then living on with them? If they are not called vices we do not have them, because there is nothing to have. As soon as we call them that, we have them. And then comes the guilt, which leads to promises of never eating chocolate again - until we do. There we have it, the never ending cycle of vices. The only way to break the cycle is to wipe out vices from the food dictionary. But that's just my opinion :)
And also mine :)
PoistaHei Patrik, viitsisitkö lukaista tämän: http://www.youreatopia.com/blog/2011/9/14/i-need-how-many-calories.html ja kertoa mielipiteesi paikkaansapitävyydestä ym :)
VastaaPoistaPaljon hyvää juttua, mutta en minä ihan jokaista lausetta allekirjoittaisi. Eikä kaikki isotkaan teesit ole ihan noin eli ei jokaisen tarvitse syödä yli 2500 kcal painoa nostaessa - se kyllä nopeuttaa eikä siitä sanottavaa haittaakaan ole mutta itse etenen eri systeemillä ja noihin lukuihin päädystään vain jos tasapainotila sitä loppuvaiheessa vaatii. Oliko joku kohta erityisesti mikä mietitytti?
PoistaErityisesti tuo, että jos painon normalisointivaiheessa syö yli tuon 2500kcal, niin sitten normaalipainossa kestää syödä enemmän ilman että paino nousee. Löysin linkin tästä postauksesta: http://frombones.blogspot.fi/2013/11/karu-totuus-urheilusta-anoreksian.html?showComment=1383757944359#c8611026888929219270 ja se laittoi mietityttämään.
PoistaKatsoin nuo linkit ja menin velä pidemmälle asian tutkimisessa. Törmäsin käsitteisiin MinnieMaud method ja Minnesota starvation experiment. Jälkimmäisestä oli informaatiovideo YouTubessa. Tosi mielenkiintoisia näkemyksiä/tutkimuksia/metodeja. Uskaltaappa vain lähteä 'kokeilemaan'.. Onko sinulla asiantuntijana kokemusta tai tietoa MinnieMaudiin liittyen?
VastaaPoistaNo MinnieMaudhan vaikuttaa aivan tyypilliseltä anoreksian osastohoidolta Suomessakin. Ehkä jopa hieman korkeammat kaloritasot tosin. Jos nyt tiivistäisin fiilikseni tästä aiheesta MinnieMaudiin ja tuohon Youreatopia juttuun liittyen, niin on tietysti hyvä että korostetaan reilun ja riittävän syömisen merkitystä anoreksiasta toipuessa. Mutta en tykkää tuosta selittelystä, että aineenvaihdunta normalisoituu vain syömällä runsaasti heti - sitä voisi tietysti käyttää näppäränä motivaattorina riittävään syömiseen sairastavilla mutta kun se ei ole totta. Aineenvaihdunta näyttää normalisoituvan anoreksian jälkeen sitten kun syöminen saadaan riittävälle tasolle - ja sen uskaltavan, vapaan ja riittävän ruokamäärän syöminen pitää olla aina lopullinen tavoite. Mutta se näyttää olevan sivuseikka nouseeko se syöminen riittävälle tasolle vetämällä heti 2500-3500 kcal päivässä vai tullaanko sinne hitaammin ja haetaan sitä riittävä syömistasoa kehon kuuntelulla loppuvaiheissa kun asiat ovat paremmin. Eli vähän tökkii noissa jutuissa fiilis, että "se pitää tehdä näin tai jotain menee rikki..".
PoistaOsastohoidossa syömismäärää voi nopeuttaa, mutta kun valtaosa sairastavista on kuitenkin avohoidossa tai yrittää hoitaa itse itseään, niin uskallus on usein rajana ja riittäviin syömismääriin ei päästä nopeasti. Ja nyt voin kuvitella kuinka moni ahdistuu turhaan kun ei heti uskallakaan vetää 2500 kcal. Mutta kyllä heilläkin kaikki menee kunhan lopulta päästään riittävään syömiseen.
Tietty on niin, että monella sitä uskallusta ei varsinkaan itse toimiessa löydy ja painonnoston jälkeenkin syömiset jää pyörimään koko ajan alakanttiin. Ei silloin tietty aineenvaihdunta toimi eikä moni muukaan asia - tämä liittyy frombonesin blogin linkkiin.
MinnieMaud on nopea systeemi. Nopea on hyvä, koska prosessit voi kestää pitkään ja pitkittyessä asiat voivat myös mutkistua. Mutta ei se ole ainoa tapa tehdä homma hyvin.
Erittäin suuri kiitos vastauksestasi. Arvostan tosi paljon vaivannäköäsi!
VastaaPoistaTuntuu että paheet ovat niitä juttuja, mitä tykkää syödä ja rakastaa syödä, eli ne ei juuri ole paheita vaan asioita mistä tykkää,mutta kaikki luo niistä sen paheen ja sitä kautta ehkä negatiivisen tunteen esim jotain herkkua kohtaan mistä tykkää. Vaikeasti sanottuna. Pahe on huono ajatus sellaisesta mitä rakastaa,mielestäni. Itselleni esim munkit ja kaikki pullat on kauhea vääryys vaikka niitä rakastan. Eli pahe. Mutta jos ajattelen niitä rakkautena niin ei se niin kauhea väärys olekaan. :D
VastaaPoista