Kun mittaus lähentelee arvausta
Otetaanpas alkuun tyyppesimerkki miten rasva%mittari toimii. Ensinnäkin yksikään rasva% mittari ei suoraan mittaa rasvan määrää kehossa - ne aina mittaavat jotakin indikaattoria, jonka perusteella tehdään oletuksia tai oletuksen oletuksia joista arvioidaan (arvataan?) kehon rasva%. Esim. sähkönjohtavuuslaitteet mittaavat kehon läpi kulkevan sähkövirran vastustusta ja koska lihaksessa oleva vesi johtaa rasvaa paremmin sähköä niin tästä saadaan arvio paljonko kehossa on rasvaa. Mittausmenetelmästä riippumatta niissä on aina mukana näitä oletuksia miten keho toimii, miten keskimäärin kudokset on jne... Ja eihän ne tietty aina ihan nappiin osu.
No mikäs niissä sitten on ongelma? Eräs pieni pulma avautuu hienosti erään rasva%tutkimuksen nimestä
Indirect estimates of body composition are useful for groups but unreliable in individuals
ja ihan samaan johtopäätöksiin on tultu useimmissa tutkimuksissa, myös omassamme. Eli ryhmätasolla mittausten keskiarvo kertoo jotain, mutta yksilödata ei oikein mitään. Ja meitä kaikkiahan kiinnostaa niin vietävästi juuri se ryhmätaso.. Kun te olette työporukanne kanssa tyky-mittauksissa tai joukkueenne kuntotestissä niin keskustelun aiheena on tietty porukan keskiarvo eikä kenenkään yksittäisellä mittauksella ole niin väliä. Jep jep.Kertoo kaiken että tutkitustikin rasva%:n arvioinnissa ihan silmämääräinen arviointi on usein yhtä tarkka kuin mittaaminenkin (tämä korostuu erityisryhmissä joita rasva%:n mittaamisen kannalta on melkein kaikki muut paitsi lähellä normaalipainoa olevat ei-kovin-liikkuvat).
Mutta tiivistetään nyt varmuudeksi. Rasvaprosenttimittaus on yksilötasolla sen verta epätarkka ettei se kerro yhtään mitään.
Rasvaprosentin viiterajat
Rasvaprosenteille on olemassa suositusarvoja ihan viralllistenkin tahojen toimesta - mikä vain kuvastaa kuinka syvälle on uppoutunut väärinymmärrys rasvaprosentin taustoista. Ongelma on nimittäin siinä että nämä viitearvot menettävät pitkälti merkityksensä koska ihmisiä mitataan lukemattomilla eri laitteilla ja kaikki laitteet antavat aivan erilaisia tuloksia. Meillä oli UKK Instituutilla kerran poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus käyttää samanaikaisesti 5 eri menetelmää ja mittasimmekin muutamia henkilöitä näillä kaikilla muutaman tunnin sisään. En nyt löydä kaikkia tuloksia mutta otin näistä koulutusdiaani yhden keskivertoesimerkiksi (äärimmäisempiäkin oli), jossa BMI 30 mies sai mittarista riippuen seuraavat lukemat: 20%, 23 %, 27 %, 31 % ja 36 %. Siitä voi sitten valita sen lukeman joka miellyttää... Itselläni ns. urheilullisempana vaihtelu oli muistaakseni välillä 4% - 17 % - eli miesurheilijoiden asteikolla liian vähärasvaisesta liika rasvaiseen kroppaan.
Toinen ongelma viiterajoille ylipäätään on että ne on kyllä tosi ohuelta pohjalta nykäisty. Kun painoindeksille tai vyötärölle on viitearvot niin ne sentään perustuu kymmenien tuhansien ihmisten dataan - ja silloinkin normista poikkeavat kropat saavat vääriä hälytyksiä. Rasvaprosenttien kohdalla viitearvot pitäisi mitata joka laitteelle erikseen (kun ne antavat eri lukuja) mitä ei tietenkään pääsääntöisesti tapahdu. Ja kun tapahtuu niin data tulee muutamilta sadoilta ihmisiltä ja tuolla lukemalla olisi kyllä oikeasti parempi olla antamatta mitään viitearvoja. Mutta pakkohan laitteen tulokselle on joku viitearvo oltava joten laitevalmistajat eivät paljon aristele suositusarvojen esittelyä.
"Eikös se nyt kuitenkin jotain kerro..."
Otsikko on muuten erittäin yleisesti kuultu vastaus rasva% kritiikkiin ja vastaus usein on ei :) Kuten todettua, rasvaprosenttia ei voi käyttää ylipainon arviointiin eikä sitä voi myöskään oikein vertailla kaverin kanssa kumman kroppa on paremmassa kunnossa - koska ihan riippuen mittauspäivästä ja mittaustavasta (eri tavat mittaa vähän eri kohtia eri tavoin) tulokset on mitä on. Se mihin sitä voi käyttää on edistymisen seurantaan pitkällä aikavälillä, mutta silloinkin pitää jättää useampia prosentteja pelivaraa mittavirheeseen - ja lopulta kun sen huomio niin edistymistä voi seurata paljon luotettavammin ja pienemmällä satunnaisvaihtelulla mm. ympärysmitoilla.
Jos mielipiteeni tuntuu kovin tyrmäävältä, niin muutama huojennus on. Lähtökohtaisesti voisi sanoa että kaikki kotiin ostettavat sähkönjohtavuuslaitteet (niitä missä käsillä puristetaan ja/tai jalkojen alla on metallilaatat) ovat aivan vitsejä. Ja sitten joku huomattavasti kalliimpi Inbody on varsin hyvä laite omassa kastissaan vaikkei sekään pysty pakenemaan sähkönjohtavuusmittauksen ongelmia. Vanhanaikaisella pihtimittauksella tuntuu että lukemat ja vaihtelu pysyy jotenkin totutummalla tasolla. Ja jos joku eksyy tutkimuskäytön metodeista DEXAan niin se on toki aika pätevä laite. Ja ilman muuta annan arvoa kokeneille testaajille, jotka tuntevat mittausmetodinsa vahvuudet ja heikkoudet ja pystyvät käyttämään mittausta ehkä oikeastikin lisäarvoa tuovana tekijänä. Mutta häviävän pieni prosentti rasva%mittauksista tapahtuu näin kokeneissa ja ymmärtäväisissä käsissä. Kyllä se yleensä mitataan jossain messuilla, kuntotapahtumassa tai liikuntakeskuksessa ja silloin kaikki tulokset ja tulkinnat on mahdollisia.
Mikä sua nyt risoo tässä?
Minua ei riso harmi että monille ihmisille mittarit antavat vääriä johtopäätöksiä kehosta (joita esim. ympärysmittoja käyttämällä ei saataisi). Vaan se, että nämä lukemat aivan uskomattoman voimakkaasti vaikuttavat ihmisten tekemisiin ja mielialoihin - ja törmään siihen liian usein. Ei siinä mitään jos rasva% arvioihin suhtauduttaisiin leikkisästi kuten pitäisi. Olen usein todennut kysyttäessä, että "nämä luvut nyt on mitä on, ei niistä tarvi välittää" mutta ihmisten näyttää olevan tunnetasolla todella vaikea ohittaa mittauksen antamaa tuomiota.Kun jossain on mitattu rasva% korkeaksi niin vaikka kaikilla muilla mittareilla kroppa olisikin kuosissa niin houkutus lähteä johonkin laihisprojektiin on suuri. Ihan turhaa stressiä ihmiset näistä mittauksista saavat. Nuorten urheilussa vähemmän huvittavaa on, että säännöllinen rasva%mittaus on selvä syömishäiriöriskiä lisäävä tekijä.
Outoja - joskaan ei aina haitallisia - tulkintoja mittauksista tulee muutenkin. Varsin yleinen ohjeistus joidenkin mittareiden käytön jälkeen on että mitattavan kehossa on vähän vettä eli hänen pitää juoda enemmän. Räikeimmillään tämä johtopäätös on virhetulkinta siitä, että jos rasvaprosentti on suuri niin tietysti kehon nestepitoisuus näyttää pienemmältä - mutta ei ohjeistus siihen ole juominen lisää. Joo, teoriassa paremmissa mittareissa multifrekvenssimittauksilla voidaan arvioida solun ulkoisen nesteen määrää (jota pidetään nestestauksen indikaattoorina) mutta jotenkin en osaa yksilötasolla luottaa tähänkään omien (rajallisten) kokemusten myötä.
Mutta ne motivoi.. tai sitten ei
Yksi mittauksia puolustavista kommenteista on, että mittaaminen motivoi asiakasta elämäntapamuutokseen. Ymmärrän asian, kyllä työllä saatua tulosta on olennaista arvioida. Mutta sitä en ymmärrä, miksi mittariksi valitaan jokin niin virhealtis menetelmä kuin rasva%mittaus, josta ei ole kovin motivoivaa saada huonolla säkällä huonoa tulosta vaikka kaikki olisi mennyt oikeasti hyvään suuntaan. Kun valittavana on pienemmän satunnaisvirheen menetelmiä ja systeemeja joiden lukemat itse asiassa kertovat jotakin niin minulla on hiukan vaikeuksia ymmärtää rasva%mittauksen logiikkaa - muuten kuin että se on siisti lukema josta ihmiset tykkää.
Teen työtä mm. urheilijoiden, kuntoilijoiden ja laihduttajien kanssa. Minulla ei tulisi mieleenikään käyttää rasva%mittaria joko motivoivana työkaluna tai edistyksen seuraajana. Mutta siitä huolimatta mittarit ovat tulleet jäädäkseen joten miten niihin pitäisi suhtautua? Ehkä antaisin sen neuvon jos testaaja tuntuu pitävän lukuja absoluuttisena totuutena kristallinkirkkain johtopäätöksin niin juokse karkuun. Ja suurpiirteisten lukujen tulkitsijoiden kanssa voikin jäädä pohtimaan asioita.
Motivointia vai rahastusta?
Niin ja minun tulkintani otsikon kysymykseen? Yleensä mittaamisessa on minusta kyse tietämättömyydestä - mittausten uskotaan aidosti olevan paljon parempia kuin ne ovat jolloin kyse on tietämättömästä motivoinnista. Mutta ajoittain törmään myös siihen, että mittauksia käytetään sisäänheittotuotteina "tule mittauttamaan rasvaprosenttisi ilmaiseksi" koska tiedetään ihmisten kiinnostuvan - vaikka tiedetään että mittauksen informaatioarvo on nolla. Kyllä se menee jo huijauksen piikkiin. Jos jollakin messuosastolla näen tällaista niin on pakko kiertää osasto koska sen verta punaista usein näen - valitettavasti joukossa on ollut usein myös ihan arvostettuja terveys/liikuttaja organisaatioita.
Mitä sinä veikkaat? Miksi rasvaprosentteja mitataan? Ja ennen kaikkea, onko rasva% mittauksista enemmän hyötyä vai haittaa?
__________________________________________________________________________________
PS. Gallupin tulokset: Rasvaprosentin mittaaminen on mielestäni
17 (23%)
|
2 (2%)
|
23 (31%)
|
32 (43%)
|
Valtaosa tuntuu pitävän mittaamista enemmän tai vähemmän turhana. Hyvä niin jos osataan myös suhtautua lukuihin leikillisesti. Ja minun lisäkseni vain joku muu on ollut sitä mieltä, että mittaaminen on enimmäkseen haitallista. Jätän itselleni muistimerkin että tässä asiassa olen tiukkapipoisessa vähemmistössä.
Tuota, mitä tarkoitetaan herkuilla? Omat herkkuni saattavat jonniin verran poiketa tuosta normimääritelmästä, että ne ovat jotain makeaa tms. Kyllä minä useita kertoja viikossa herkuttelen esim. ilmakuivatulla kinkulla tai juustokuorrutteisilla, täytetyillä munakoisoilla. Noin hatusta äkkiä veteän.
VastaaPoistaOlen pienen ikäni ollut melko "raamikas" naiseksi ja ensikokemukseni rasvaprosentista sai minut nauramaan ääneen. Oli pyörimässä jossain tuossa älyttömän 40-50 prossan pinnassa aina ja iänkaikkisesti. Vaikka painoa oli silloin alkumetreillä vain 65-70kg, ja rankat liikuntaharrastukset. Rasvaa ei varmasti ollut kropassa ns. paljon mittää. Ihme, etten tyttösenä mennyt ahdistumaan siitä rasvaprossastani!
-Massu
Kylläpä oli mainio kirjoitus ja selvensi asiaa, jota olen paljon miettinyt! Hauska nähdä tuleeko joltain lukijalta vastakkaista dataa :-)
VastaaPoistaKiitos tästä!
Mittautin joskus vuonna miekka ja kirves rasvani pihtimittarilla. Lukema oli joku mikälienee. Muutama kuukausi myöhemmin tiukan bodaridieetin ja rankan urheilemisen jäljiltä mahduin 4 tuumaa (10 cm) pienempiin farkkuihin, painoin kymmenkunta kiloa vähemmän ja lihaserottuvuus oli silminnähtävä. Kyseisten pihtien mukaan rasva% ei kuitenkaan ollut pienentynyt yhtään.
VastaaPoistaEttä se niistä mittauksista.
Minäkin olen mitauttanut muutama kerta. Liikkuu välillä 21-29,5 %, samaan aikaan kun paino on tasaisesti ollut 52-53 kg ja BMI noin 19. Vahvoja lihaksiakin mulla on, joten kovasti olen miettinyt sitä 29,5 % tulosta, että oliko se vähän "tahallaan" väärinkalibroitu, jotta kyseinen yritys saisi enemmän bisnestä.
VastaaPoistaMinulla on hieman vastakkaisia kokemuksia rasvaprosenttimittauksista. Toki eri menetelmät antavat erilaisia tuloksia eikä niitä voi vertailla keskenään. Omakohtaista kokemusta minulla on vain pihtimittauksesta.
VastaaPoistaMinulle on tehty kuusi kertaa rasvaprosenttimääritys pihtimittauksella (aina sama mittaaja, aina samat 12 mittapistettä) ja saadut tulokset ovat olleet hyvin johdonmukaisia. En väitä, että saadut numeroarvot olisivat täydellinen totuus, mutta mielestäni kuitenkin keskenään vertailukelpoisia.
Voisitko kertoa tarkemmin, että mitä ovat nämä mainitsemasi "pienemmän satunnaisvirheen menetelmät ja systeemit joiden lukemat itse asiassa kertovat jotakin"?
Mielenkiintoista. Terveystalolla oli joku aika sitten viikon kampanja missä oli monenlaista palvelua sen viikon ajan ilmaiseksi, mukaan lukien tuo rasvaprosentin mittaus. Kyllä tämmöinen taviskansalainen kuvitteli sen olevan pätevä lausunto kehoni tilasta kun ihan Terveystalolla se tehtiin.
VastaaPoistaAnonyymi 1: tuossa sinun tarinassasi tuntuuolevan mukana kaikki lieventävät asianhaarat (pihtimittaus, osaava mittaaja, asiallinen tulkinta) joten en niin ihmettele että kokemuksesi ovat hyvät. Pienemmillä satunnaisvirheen systeemeillä tarkoitan vaikkapa kehon ympärysmittoja kuten tässä esimerkissä
VastaaPoistahttp://kutri.net/katri/huippukuntoon/tavoitteet.html
Ympärysmitat ei toki huomioi lihaksen lisääntymistä jos se on tavoitteena mutta kiinteytymiseen, joka useimpien tavoite on, se sopii.
Anonyymi 2: hyvä esimerkki "sisäänheittomittauksesta"...
En täysin ymmärrä tätä kirjoitusta, vaikka yritän samaistua. Tässä pari kommenttia:
VastaaPoista- Sain kuvan, että vain absoluuttinen arvo kelpaa Sinulle. Ainut absoluuttinen ja täydellinen tapa mitata rasvan määrä on pistää henkilö sentrifugiin ja ilmoittaa tulos jälkipolville. Olisiko tärkeämpää hyväksyä erot menetelmissä ja kertoa ne mitattavalle sekä keskittyä mittauksen mahdollisesti tuottaman tiedon käyttöarvoon, joka ei mielestäni yleensä ole nolla?
- Oma kokemukseni on, että kehittyneimmät bioimpedanssimittarit (tarkoitan lähinnä InBodya) näyttävät muutokset kehossa varsin objektiivisesti ja herkästi. Tuo paljon uskoa ja intoa tekemiseen, kun näkee lihasmassan kasvavan ja rasvamassan pienenevän. Useammin henkilö on pakahtunut innostuksesta, kun muutosta on tapahtunut. Jos on menty huonompaan suuntaan, niin yleensä se tiedetään jo ennen mittausta. Joskus käy myös niin, ettei mitattava usko tekemisissään olevan parantamisen varaa. Sitten ihmetellään miten tulee näin epäluotettavia tuloksia, vaikka käyn kerran viikossa hipelöimässä levypainoja kuntosalilla.
- Se pitää ymmärtää, ettei eri mittausmenetelmistä saatuja tuloksia voi verrata keskenään. Sama kuin henkilö juoksisi 100 metriä ensin piikkarit- ja sitten kumisaappaat jalassaan ja tämän jälkeen ihmettelisi, miten juoksukunto huonontui sekuntikaupalla viime juoksusta? Tätähän suurin osa ei nykyään vielä ymmärrä tuloksia tulkittaessa, mikä on sääli, sillä se asettaa paremmatkin mittaukset huonoon valoon.
- Olen samaa mieltä, että seuraavat ongelmat ovat todellisia: liian suuri osa mittaajista ei tiedä mitä tekee ja miten tulkita tuloksia, suurin osa mittareista on leluja, validoimattomia ja ilman hyväksyttävää näyttöä toistettavuudesta, ja lopuksi ihmisillä on taipumus takertua liikaa yhteen huonolta näyttävään arvoon jos sellainen löytyy.
- Silti puolustan validoituja rasva%mittauksia, sillä mitä ei voi mitata, ei voi hallita. Mielestäni on naiivia ajatella, että mennään vaan fiilispohjalla ja tehdään elämäntapamuutoksia motivaation säilyessä riittävänä. Kyllä suurin osa ihmisistä haluaa nähdä tuloksia. Jos niitä ei saada mittauksesta, niin takuulla niitä odotetaan näkyvän peilistä. Vai ovatko yleisiä sellaiset laihduttajat ja kuntoilijat, jotka eivät peiliin vilkaise? Entä kun moneen kuukauteen ei näy mitään muutosta peilissä? Ainakin se tietää rutosti töitä ravitsemusterapeuteille, jotta motivaatio ja usko tekemiseen säilyy..
Ja vielä, eikö ole parempi kertoa objektiivista tietoa kehosta, kuin jättää arviointi kokonaan asianomaisen oman silmän varaan? Veikkaan että siinä on monella virheprosenttia kerrakseen. Onko se oikea syy olla mittaamatta, koska siitä voi tulla paha mieli (pl. nuoret ja syömishäiriöiset, jolloin vastaus on kyllä)?
Kiitos hyvistä kommenteista Mittamies. Luulenpa ettemme ole kovin eri mieltä mutta katsomme asiaa ihan eri päistä. Minä törmään työssäni siihen että valtaosa mittauksista ja niiden tulkinnoista on ihan susia (muista ne lukemattomat "kotivaakamittarit" ja messujen käsipuristusmittarit) ja valitettavasti ne hyvät mittaukset ovat vähemmistössä. Ja sinä lukemani perusteella teet mittauksia hyvällä laitteella ja tulkinnalla ja kokemuksesi ovat hyviä. Siihen nähden tuo teksti varmaan vaikuttaa epäreilulta vaikka noissa lieventävissä asianhaaroissa yritinkin kuvailla että on joukossa ihan hyviäkin toimintatapoja.
VastaaPoistaJa lyhyempiä kommentteja:
- absoluuttinen arvo on mahdottomuus ja sitä en kaipaa. Minä hyväksyn erot menetelmissä mutta ihmiset eivät niitä usein tiedä ja se tuo ongelmia.
- parhaat mittarit antavat ihan hyvää dataa. Ja parhaimmillaan ne motivoivat. Etupuolella on ilman muuta lihasmassan lisäyksen arvio jota muilla seurantatavoilla ei saada.
- minusta rasva% mittausten poistaminen ei tarkoita fiilistelyä. Seurata voi muillakin tavoin kuin surkeilla mittareilla. Hyvät ovat eri asia.
Varmaan kommenttini voisi tiivistää niin, että hyvän mittarin&mittaajan komboa vastaan minulla ei ole mitään. Mutta oman kokemukseni mukaan moni ei osaa arvioida mikä on hyvä ja huono mittari. Olisi mittaamisen uskottavuuden kannalta iso etu että surkeat mittarit saataisiin pois tai ne selvästi osoitettaisiin sellaisiksi - en muista lukeneeni juurikaan juttuja joissa olisi kerrottu huonojen mittareiden huonoudesta.
Mittausten uskottavuutta todella parantaisi huonolaatuisten mittausten väheneminen.
Hyvä että löysin netistä tän kirjotuksen,innostuin lukemaan koko pitkän tekstin läpi ja syvennyinkin siihen ihan kunnolla..vähän masensi kun minä (liikuntaa n.4krt vko,nuori tyttö) kävin koulun rasva% mittauksessa (joo just sellanen käsillä kiinni pidettävä,jalkojen alla metallilaatat) ja rasvaprosentti kahta prossaa vaille "KORKEA" !!! mitä v****a ??:D noh ehkä alan käyttämään kehoni arvioimiseen tästä lähin eri keinoja.
VastaaPoistaOlen äskettäin lueskellut juuri tästä aiheesta ja oli mahtavaa, että törmäsin blogiisi. Löysin tänne googlaamalla kriittisiä näkökulmia rasvaprosenttiin sen jälkeen kun luin yllä linkkaamaani kehonkoostumus blogia. Siellä esiteltiin juuri tätä eri laitteiden välistä heittoa. 4-17 prosenttia aktiiviurheilijoilla laitteesta riippuen, eli ihan turhia tuloksia.
VastaaPoistaTietty ylipäätään urheilussa itse suosin intuitiota. Eli tunnustelee kehoa ja oloa ennemmin kuin luottaa mittauksiin. En ole varsinaisesti luddiitti, esim. käytän sykemittaria parantaakseni kehon tuntemusta juoksun yhteydessä. Mutta yleensä ihmiset luottavat urheilussa liikaa ulkoistaviin juttuihin, kun mielestäni liikunnan tärkein opetus on juuri siinä, että se auttaa tulemaan tasapainoisemmaksi ja eheämmäksi kokonaisuudeksi. Tuo mielen ja kehon yhteen, auttaa tuntemaan kehoaan ja psyko-fyysistä kokonaisuuttaan. Urheilussa on tuossa mielessä syvää viisautta. Tiede auttaa urheilijaa, mutta se ei korvaa syventymistä oman kehon aistimiseen. En pidä tätä näkökulmaa huuhaana, sillä totuus on, että elämme koko elämämme ja koemme koko todellisuuden kehon kautta, kehollisina olentoina. Ja keho on erottamaton osa sitä subjektia joka minä olen jolloin yksipuolinen kehon mittaustuloksin erottaminen minän ulkopuolelle on aika neuroottista puuhaa.
Rasvaprosentin palvojat siinä kuin muidenkin yksittäisten laitteiden tai mittareiden kanssa intoilevat ihmiset saisivat vähän rauhoittua ja keskittyä olennaiseen. Olennaista on kehon ja minuuden monimutkainen kokonaisuus, joka jossain "asennossa" saa ihmisen olemaan onnellinen. Siinä se.
Lukemani perusteella taidan jättää rasvaprosenttien kyttäämisen toisten huoleksi. En taida tuota dataa tarvita itse.
Mielestäni mittaamisessa on kuitenkin jotain järkeä. Lukemat ei ole todellakaan mitään absoluuttisia totuuksia, mutta suuntaa ne antavat siitä ovatko asiat ok vai ei. Mulle henkilökohtaisesti tuli yllätyksenä että rasvaprosenttini oli koneen mukaan huippu-urheilijan tasoa mutta tavalliselle aktiivikuntoilijalle aivan liian alhainen. Uskon tämän kyllä aivan täysin yleiskuntoni perusteella, ja sain tästä lisäkimmoketta nostaa painoa. Luulisin että ylipainoisillekin korkea rasvaprosenttilukema voisi antaa motivaatiota kiinteyttämiseen... Maalaisjärki täytyy tietenkin pitää mukana, kyllähän ne jenkkakahvat sitten näkyykin jos sitä rasvaa on...
VastaaPoistaItselläni on kokemuksia rasvaprosenttimittauksista urheilijana n. 15v ajalta ja nyt aikuisiällä terveydenhuoltoalalle kouluttautuneena myös työn puolesta. Kun mitataan jollain urheiluleirillä alle 15-vuotiaiden tyttöjen rasvaprosenttia pihtimittarilla (vaikka luotettavissa oloissa ja tuhansia mittauksia tehneen henkilön toimesta) aiheutuu nuoriin mieliin aivan liikaa turhaa ahdistusta. Lapset vertailevat tuloksia keskenään ymmärtämättä lainkaan mittausmenetelmiin liittyvää epävarmuutta/mittauksen heikkouksia. Kun oma tulos on 3% isompi kuin kaverin, ja arviossa ammattilainen kirjoittaa, että saatu arvo on 1,5% liian suuri ja että olisi syytä pudottaa painoa, tulee paha mieli. Ei ole mitään järkeä sanoa jo valmiiksi päivittäin runsaasti liikkuvalle lapselle pihtimittauksen perusteella, että kannattaa pudottaa painoa. Mitä lapsi siitä voisi hyötyä?
VastaaPoistaRasvaprosentin mittaukselle on varmastikin paikkansa, kun mittaus toteutetaan oikein ja oikealle henkilölle. Mutta on myös tilanteita, joissa rasvaprosentin mittaus on tyhmää, jopa vastuutonta. On surullista, että nykyään kenellä tahansa on mahdollisuus ostaa laitteet ja alkaa mittailemaan ja myymään mittauksia, tajuamatta itse ollenkaan esimerkiksi nyt niitä virhemarginaaleja, joissa liikutaan.
Ja muuten, tällainen kokemuskin löytyy: se iki-ihana InBodykin on antanut tulokseksi täysin peräkkäisten mittausten välillä yli 4 %-yksikön heiton, prosentuaalisesti arvojen välillä heitto oli yli 20%.
Just näin. Urheilussa monet tahot vuosien varrella - itse myös - ovat yrittäneet vaikuttaa siihen, että lapsilta ja nnuorilta ei mitattaisi rasvaprosentteja. Haitat ovat hyötyjä niin paljon suuremmat. Mutta sitkeässä se mittaaminen on.
PoistaOlipa hyvä, että törmäsin tähän blogiin.
VastaaPoistaOlen urheilullinen, melko lihaksikas nainen, terve ja voin hyvin, painoindeksini on 19. Kävin kehonkoostumusmittauksessa (no se oli just sellanen vähän messutyyppinen tilanne!) ja säikähdin toden teolla, kun rasvarosenttini oli 10.1. Peilistä näkee, että alhainen se on, mutta jos saisi arvata, niin olisin veikannut prosentiksi ehkä 15.
Tiedän, että perättäisillä mittauksilla ja eri metodeilla voi tulos vaihdella. Tosin en ole ymmärtänyt, että vaihteluväli voi olla noinkin iso.
Eli minulla ei siis ole syytä huoleen, kunhan ennen kaikkea voin hyvin.
Aion lukea jatkossakin blogiasi!