keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kieltäydy sallivasti


Kollega Petteri Lindblad tiivisti ajatuksia rennosta syömisestä ja liiasta tiukkuudesta äskettäin. Tietysti allekirjoitan kaiken, mutta yksi ajatus siinä samalla tuli mieleen. Olen aika pitkään höpissyt asiasta ja tuttua on, että sopivan tasapainon hahmottaminen syömisessä ei ole aina helppoa. Ehkä yleisin vaikeasti hahmotettavissa asioista on herkkuihin suhtautuminen tai ylipäätään se miten suhtaudutaan niihin vähemmän fiksuihin ruokiin. Tässä aiheessa olen tavannut "rennon painonhallinnan ihmisiä", jotka ovat olleet kaukana sallivasta. Olen tavannut "tiukkiksia", jotka ovatkin toteuttaneet rentoa otetta. Ja onneksi tietty myös niitä, jotka ovat tasapainon löytäneet.

Kun sallivuudesta on paljon puhuttu niin ajattelin, että jos muutama sananen olisi paikallaan kieltäytymisestä. Koska tietenkään sallivuus ja rentous ei tarkoita, että jokaikistä mielihalua pitäisi kuunnella ja kaikki eteen tuleva "herkku" on syötävä sallivuuden nimissä. Kyllä se hyvän syömisen rytmi ja rutiinikin halutaan juurruttaa ja se vaatii linjauksia, joissa ei tehdä just miten milloinkin tuntuu. Monille tuttu analogia olisi vaikkapa kun makeaa haluavalle lapsellekin sanotaan juuri ennen ruoka-aikaa "ei nyt kun just on ruokakin tulossa" ettei herkut tule hyvän aterian tielle. Ja sitten jossain toisessa tilanteessa herkkuja voikin syödä.

Miten voi kieltäytyä sallivasti?
Sallivuus ja rentous on tietysti ajatusmaailman ominaisuus eikä mikään ruokavalion ominaisuus. Sallivuus tai sen puute löytyy siis ajatuksistasi! Ei siitä syökö suklaata kerran kuussa, viikossa, päivässä tai monta kertaa päivässä. Olen tavannut karkkilakkolaisia ja kerran kuussa karkin syöjiä, jotka ovat sallivia - harvinaisia mutta niitä on. Ja ei ole harvinaista tavata ihmisiä, jotka syövät monta kertaa päivässä herkkuja, mutta eivät ole kuukausiin syöneet mitään niistä aidosti sallitusti ilman syyllisyyttä.

Eli omia ajatuksiaan tutkailemalla aika äkkiä tietää onko itse salliva syöjä. Otetaanpa esimerkiksi suklaan syöminen - sitähän saa syödä hyvässä ruokavaliossa, mutta yleensä tarjontaa on sen verran että suklaasta pitää osata joskus myös kieltäytyä sallivasti. KIELTÄYTYÄ SALLIVASTI! Ja mitä se on?

Otetaan kaksi eri suklaasta kieltäytymisen ajatusta:
1) Haluaisin ja saisin ottaa mutta en tällä kertaa ota
2) Haluaisin ottaa mutta ei pitäisi/saisi (kun sitten lihon/en laihdu/päivä on pilalla/lähtee kuitenkin käsistä/tms..)

Monia muitakin variaatioita ajatuksista voisi olla, mutta eiköhän tuo hahmota asiaa. Ensimmäinen on tietysti salliva kieltäytyminen, jossa henkilö kokee suklaan olevan kaikinpuolin OK syötäväksi, mutta ei sitä kannata olla koko ajan syömässä ja siksi hän nyt tällä kertaa ei sitä ota. Joskus toiste sitten.

Ja toinen on tietysti sitten se huono ajatus, jossa ylipäätään koetaan että ruoka on jotenkin "paha" - lihottava, vältettävä, epäterveellinen jne. Eli sitä ei pitäisi syödä. Ja jos syö niin morkkis tulee mukana. Tällä ajatusmallilla voi jonain päivänä syödä todella paljon suklaata. Ja näin ajattelevilla ihmisillä olisi vielä työstettävää ruokasuhteessa ja tästä on paljon kokemuksia ja ajatuksia ammoisessa Kiloklubin aihetta liippaavassa ketjussa.

Ja kyllä nämä ajatukset ovat usein ihan tunnistettavissa kun vähän pohtii onko itse salliva syöjä? Joskus pitää kyllä vähän möyhiä asiaa enemmän - ei ole harvinaista, että henkilö kokee olevansa salliva syöjä, mutta hiukka pidemmän pohdinnan jälkeen huomaa ettei ehkä olekaan.




11 kommenttia:

  1. Aika loistava täydennys tuohon Lindbladin tekstiin, joka hyvä oli sekin. Itse oon nyt vallitsevan diettihypen pauloissa laittanut merkille, että jos syöt "ihan perusterveellistä" safkaa, saattaa se jonkun silmissä olla maailmanluokan dieetti ja jonkun diettaajan silmissä maailmanluokan rentoilua (vaikka tämä sama dieettaaja söisi suurinpiirtein samaa ruokaa :D). Suklaasta ei voi kieltäytyä ilman, että mukama diettaat. Itse en ainakaan koe rajoittavani suklaansyöntiä vaikka tietoisesti päättäisin sitä vähentää. En siis rajoita mitään, en vaan syö sitä eikä siinä mitään sen kummempaa ideologiaa ole takana.

    Hämmentävää on tämä ruokakeskustelu välillä...

    VastaaPoista
  2. Asiaa puhut. Itse olen (entinen?) bulimikko, nykyään lääkkeiden ja terapian avustuksella alkanut suhtautua syömiseen sallivammin. Luin blogiasi vielä vuosi sitten kun syöminen oli kaikkea muuta kuin sallivaa ja luulin ymmärtäväni mitä tarkoitat sallivalla syömisellä mutta oikeastaan tajuan asian vasta nyt. Helposti meinaa ajatukset vieläkin palautua pakkomielteisen puolelle mutta nyt kun tiedän miten mukavaa elämä voi olla, osaan ehkä palauttaa ajatukset helpommin sallivaan. Terapiasta yksi käytännöllinen vinkki kaikille joilla on ongelmaa sallivuuden kanssa, kokeile edes kuukauden verran tietoisesti että saat syödä ihan mitä haluat. Katso mitä käy. Aluksi voi tulla syötyä mitä sattuu mutta se tasaantuu varmasti. Mulla ainakin olo parani ja painokin tippui yllättäen. Heti kun paino alkaa stressaamaan, alkaa paino nousemaan . Voi olla että en enää ikinä voi alkaa laihdutuskuurille ja ehkä olen sitten joiltain osin aina vähän pyöreä mutta ainakin voin nauttia elämästä ilman jatkuvaa syyllisyyttä ja ahdistusta. Tästä tuli pitkä juttu mutta toivotan vaan tsemppiä kaikille jotka tietää mistä puhun. Syömishäiriö on kaikista kokemistani sairauksista pahin ja luulin että siitä ei voi ikinä päästä yli mutta nyt olen varma että se on mahdollista!

    VastaaPoista
  3. Tämä sallivuus on varsin kiinnostava aihe. Huomaan omassa tavassani ajatella juuri tuon toisen esimerkin kaltaisen ajatelutavan. Olen pitkään jo tiedostanut sen mutta en tunnu pääsevän asiasta eteenpäin. Luulen sen johtuvan osittain negatiivisesta minäkuvastani ylipainosta johtuen (siinä toinen ajatus mistä en pääse yli). Minulle on vuosien saatossa kehittynyt huono suhde ruokaan ja varsin usein ruokalistalta löytyy hampurilaiset ja muu noutoruoka. Olen aloittanut tavallisesta ruuasta tykkäämisen opettelun, mutta vaikeaa on. Minua kiinnostaisikin kirjoitus siitä miten voisin opetella pois tätä epäterveellisestä ruokariippuvuudestani! Miten opetella pitämään taas tavallisesta ruuasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä joka pohdit, miten oppia tykkämään tavallisesta ruoasta: ihan ensiksikin kannattaa laajentaa käsitystä siitä, mitä se "tavallinen ruoka" on.

      Itse tuntisin oloni ankeaksi, jos "tavallinen ruokani" olisi jatkuvasti ns. perinteistä suomalaista ruokaa, tai jos kasvikset ruoalla tarkoittaisivat kurkku- ja tomaattiviipaleita. Minusta sellainen ruoka on MAUTONTA (joku toinen toki varmasti tykkää siitäkin) ja elämyksetöntä. Miksi ei sen sijaan tehdä ruoasta saman tien elämystä?

      Itse olen löytänyt mahtavan harrastuksen keittokirjojen selailusta ja uusien reseptien kokeilusta. Esimerkiksi välimerellisen ja aasialaisen keittiön tarjonnassa on valtavasti terveellistä ja "perussuomalaispöperöön" verrattuna todella maukasta ruokaa. On ihan eri syödä tomaatinpaloja tai keitettyä parsakaalia kuin tehdä kunnolla uunissa paahdettuja kasviksia tai mehevää kasviscurryä. Ruoan proteiiniin saa makua ihan eri tavalla kun pelkän paistamisen sijaan vaikkapa marinoi, täyttää yrtti-pestoseoksella tai tujauttaa pyörykkätaikinan sekaan reilusti mausteita.

      Tietysti vaivannäkö on suhteutettava omaan kokkausjaksamiseen (no, aina voi tehdä sitten isompia eriä). Mutta minulle ainakin tämä eri ruokakulttuureihin tutustuminen on avannut niin paljon uusia ovia ihan erimakuisiin ja silti terveellisiin ruokiin, että ei siinä kovin usein viitsi enää jotain vähän plantuksi jäävää perushampurilaista syödä, joka kuitenkin maistuu sitten melkein samalta joka kerta.

      Poista
    2. Alkuperäiselle kysyjälle. Kyllä tarkoitus on blogauttaa juurikin tästä miten mennä eteenpäin. Useimmilla on kuitenkin sama tilanne eli tiedostetaan ongelma mutta ei löydetä tietä eteenpäin.

      Poista
  4. Laihduin kolme vuotta sitten normaalipainon sisällä 16 kg (0,5 - 1 kg / viikko), kun sovin itseni kanssa, että syön joka päivä 1200 kcal, mutta en rajoita itseltäni mitään ruoka-ainetta. Kiloista on takaisin tullut vain kaksi.

    Tämä sallivuuden metodi on suurin oivallukseni mitä olen painonhallinnassa tehnyt. Olin ennen tätä epäonnistunut lukuisissa laihdutusyrityksissä. Tulin onnettomaksi ja surulliseksi salaatin, rahkan ja kanafileen puputtamisesta ja yleensä laihdutukseni päättyi lihomiseen.

    Mutta sitten oivalsin. Aloitin laihduttaessa usein aamuni 40 g:n suklaapatukalla - koska teki mieli. Toisinaan vedin heti aamusta suklaata 500 kcal edestä ja loppupäivän söin yhteensä 700 kcal verran kinkkusalaattia, leipää ja keittoa raejuustolla. Toisinaan lounaani saattoi olla Big Mac (500 kcal) ja loppupäivä kunnonihmisten ruokaa. Joku ilta saatoin vaihtaa iltaruuan sipseihin ja salmiakkiin - mutta koskaan päivän saldo ei ylittänyt 1200 kcal:a. Laihdutus oli yhtä juhlaa ja mieleni pysyi koko ajan pirteänä. Oli aivan ihanaa, että sai joka päivä maistaa jotain herkullista ja laihtua samalla! Tein kuntosalitreenin viidesti viikosta. Kuntoilun jälkeen palkitsin itseni aina korvapuustilla tai palalla juustokakkua. Näin teen edelleenkin.

    Palaan nykyisin samoihin metodeihin aina lomakauden, joulun tms. jälkeen. Yleensä paino tasaantuu viikossa tai kahdessa. Sen jälkeen nostan kalorimäärän noin 2200 kcal/vrk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,
      kiitos kokemuksen jakamisesta. Tässä voisi olla esimerkki siitä miten tiukkakin ote voi toimia jos sallivuus ymmärretään sopivasti. Mutta se ei ole helppoa ja moni karahtaisi jos yrittäisi samaa. Vaaran paikkojakin tarinassa on, mutta lähdetään nyt siitä, että tämä toimii kirjoittajalla toistaiseksi niin en aina ole maalailemassa synkkiä :)

      Poista
  5. Mielenkiintoista asiaa laihduttamisesta. Itse yritän laihduttaa sekadieetilla missä rajoitan kaloreita ja syön paljon proteiineja. Yritän seurata neuvot seuraavasta sivusta:

    Kalorit.info

    VastaaPoista
  6. Hei. Täällä puhutaan mielenkiintoista asiaa. Itse olin pienenä hieman pyöreä. Kerran siskoni sanoi salaperäisenä: "etpä arvaa, mitä äiti äskön sanoi.." Minä tietysti pakotin siskoni kertomaan. Ja sain kuulla äitin lausahtaneen: "sais tuo mariakin käydä vähän harvemmin jääkaapilla." Siitä alkoi sellainen morkkis, että se vaikuttaa elämääni jollain tavalla vieläkin, 15 vuotta myöhemmin. Vieläkin minulla on tapana piilotella herkkuja mieheltäni ja napostella salaa. Ja vaikka olen normaalipainossa (ylärajoilla kylläkin) haluaisin oppia rennoksi syöjäksi. Lapsen mieli on yllättävän herkkä tuollaisille kommenteille.��

    VastaaPoista
  7. Loistava tekstiä. Itse päädyin reilu vuosi sitten vuosien dietailujen ja lihomisten jälkeen siihen lopputulokseen että en ikinä enää yritä laihduttaa. Teen sellaisia ruoka ja elintapa muutoksia jotka pystyn pitämään koko loppu elämän, jos laihdun hyvä niin. Ja rupean pitämään itsestäni sellaisena möhkönä kun satun sillä hetkellä olemaan ympäristön vittuilusta huolimatta. lopputuloksena olen laihtunut 15kg viime vuoden aikana yrittämättä laihduttaa. Nyt kun olen lukenut blogiasi niin olen päätynyt oikeastaan kaikessa samaan lopputulokseen, ihan ihan vaan käytännön kokemuksen myötä.

    VastaaPoista
  8. "Permission is the paradox that gives control.” -Ellyn Satter

    VastaaPoista