torstai 22. elokuuta 2013

Health at every size +, laihtumisen vastustaminen -

Helsingin Sanomissa oli hiljattain artikkeli, jossa eräs keskeinen teema oli maailmalla Health At Every Size (HAES) konseptillakin tunnettu ajatusmalli ja oikeastaan jopa (poliittinen) liike. Ja HAES on mainio asia, joka haluaa vähentää painofokusta ja -diskriminointia yhteiskunnassa ja siirtää huomiota pois painosta kohti elintapoja. Eli jos olet ylipainoinen niin ei auta miettiä painoa ja LAIHDUTTAA vaan oli painosi mikä vaan niin keskitytään terveellisiin ja nautittaviin elintapoihin. Minähän olen tietysti tismalleen samaa mieltä ja voikin sanoa, että HAES on elintaparintamalla yhtälailla "rentoa painonhallintaa" tai vaikkapa intuitiivista syömistä (joka mainio linjaus sekin). Tervettä ja hyvinvoivaa elämää, joka sivussa usein laihduttaakin. Tosin tutkimuksissa (1,2,3) se laihtumispuoli on jäänyt ohueksi mutta käytännön vastaanottotyössä sekin tulee kuvaan - ehkä tutkimuksissa ryhmäohjaus ei pysty pureutumaan yksilötasolle riittävästi.

Mutta mikä näkökulma?
Eli HAES hyvä! Mutta HAESin liepeillä pyörii monenlaista ajatusmallia ja variaatiota teemasta: mm. "fat liberation" ja "fat acceptance". Suomessa tällainen ajattelu on vielä ollut aika marginaalista ja vain ajoittain näkyvää - mutta jos ilmiö voimistuu niin minua kiinnostaa mikä näkökulma tulee vallitsevaksi. Koska toinen lähtökohta aiheessa onkin laihtumisen vastustaminen (ks. edellisen linkin Debates within the movement). Vaikka painosyrjintää ja painon nykyistä ylikorostumista vastustankin voimakkaasti, niin tätä variaatiota en vain voi kannattaa - ja tähän variaatioon kuitenkin useammin törmään kun joku sanaa HAES käyttää. Ja kannanpa korteni kekoon, että jos HAES -keskustelu Suomessa yleistyy niin tämä alkuperäinen variaatio teemasta olisi niskan päällä.

Laihtumisen vastustamisen ja laihduttamisen välissä on paljon tilaa
Ja miksen kannata? Työssäni ykköstavoitteeni on ihmisten hyvinvointi - ja vaikka lihavuustutkija olenkin niin ykköstavoite ei ole laihtuminen. Ja olisin vain iloinen jos törmäisin reilusti ylipainoa omaavaan henkilöön, joka pienen juttelutuokion perusteella on selvästi tyytyväinen oloonsa eikä kaipaa mitään muutosta - enkä taatusti hänelle mitään ohjausta tuputtaisi. If it's not broken, don't fix it. En vain ole törmännyt sellaiseen henkilöön - mutta varmasti heitäkin on. Yleensä keskustelussa HAES- tai fat liberation -henkisten ihmisten kanssa tulee olo, että toisaalta jotakin muutosta haikaillaan mutta samalla vastustetaan laihduttamista, koska aiemmat kokemukset kitukuureista ovat olleet niin huonoja. Vastustetaan laihtumista koska luullaan sen tarkoittavan nälkää, väsymystä, hiustenlähtöä, ruokakieltoja, raskasta liikuntaa ja typerryttävää pojojen/kalorien laskemista. Kitukuureilua, ruokakieltoja ja syömisen huonoa omaatuntoa pitääkin vastustaa. Ja samalla tietysti vastustetaan painosyrjintää ja painoon keskittymistä kaikissa asioissa - ja niitäkin pitää vastustaa. Mutta miksi ihmeessä laihtumista pitää vastustaa?! Koska fat liberation -liikkeen lieveilmiönä törmään välillä ihmisiin, jotka fat liberation -henkisestä ajattelumallistaan huolimatta kuitenkin ehkä haluaisivat laihtua ja tuskailevat tämän ristiriidan kanssa. Turhaan, sillä siellä on olemassa välimuoto - oman hyvinvoinnin parantaminen, joka sivussa laihduttaa.

Toinen syy miksi innoituin tähän blogautukseen on, että vain paria päivää ennen Hesarin juttua sain palautetta asiakkaaltani, jolla oli juurikin tämänkaltaista HAES/fat liberation -taustaa ja joka poti huonoa omaatuntoa halustaan laihtua. Ja kun Hesarin juttu tuli, niin blogautukset ainekset olivat kasassa. Katsotaanpa mitä asiakas halusi kertoa:

********************************************************
"Hei Patrik!
Olin viimeksi vastaanotollasi kevään lopulla, ja puhetta oli, että
tulen seuraavaksi kesän aikana. Valitettavasti rahalliset ja ajalliset
syyt estävät suunnitelman toteutuksen, ainakin nyt toistaiseksi.

Halusin kuitenkin sanoa kiitos. Tapaamisemme ovat antaneet paljon.
Tapasi tehdä asiakastyötä on mainio, kannustava ja itsenäisyyteen ja
omaan ajatteluun rohkaiseva. Puolisentoista vuotta on kulunut siitä
kun ensimmäistä kertaa tulin vastaanotollesi ja muutoksia on
tapahtunut - korvien välissä ja nyt vähitellen kehossakin.

Olen vähitellen malttanut keskittyä ihan muihin asioihin kuin painoon
ja ulkonäköön. Olen löytänyt uusia ja uusvanhoja mielenkiinnon
kohteita ja uppoutunut niihin. Nukun enemmän ja stressaan vähemmän.
Pidän parhaani mukaan perusasioista kiinni - säännöllinen
ruokailurytmi, kunnon ateriat, runsas hevi - ja nautin syömisestä,
mutta ruokailuaikojen ulkopuolella en asiaa juuri ajattele.

Oivalsin hieman Kuukausiliitteen taannoisen jutun otsikon tapaan, että
ylipainon ylläpitäminen on kovaa työtä - vartaloni ei siis ole
geneettisesti ohjelmoitu olemaan tietynlainen, tai itsepäisesti
jostain syystä vastusta niitä Täysin Oikeaoppisia Muutoksia joita
teen, vaan omat valintani ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat suoraan
siihen, miltä näytän ja miltä minusta tuntuu. Sokeita pisteitä on siis
ollut, mutta katse kirkastuu vähitellen.

Pipo on löysääntymään päin ja elämä on hauskaa ja nautinnollista.
Siitä Sinulle lämmin kiitos!"

(linkki oma lisäykseni)
******************************************************

Tässä palautteessa on minusta ylipäätään hyvä esimerkki minkälaisista elämän osa-alueista painonhallinnassa on kyse. Ja ei tuo nyt varmaan kauhean vastuttevalta asialta kenenkään mielestä näytä. Ja me olimme kuitenkin hakemassa laihtumista - toki pysyvyys ja hyvinvointi edellä mikä voi joskus olla verkkaista painonlaskua. Eikä tämä ole vain minun linjaukseni. Olen linkkien takaa löytyvien Mustajoen ja Pietiläisen kanssa parhaillaan viimeistelemässä uutta lihavuuden hoidon ohjeistuskirjaa ja sen henki on pitkälti samanlainen - esim. sunnuntain Hesarin sitaatti:"Pietiläinenkin on sitä mieltä, ettei pelkkiin kiloihin pidä tuijottaa. Tärkeämpää on terveys ja hyvinvointi."

Loppukaneetti
Elämänlaatua heikentävää laihduttamista, painosyrjintää ja painon ylikorostumista pitää vastustaa. Mutta keksiikö joku lukija hyvän syyn miksei kannata laihtua järkevästi ja maltillisesti jos kuitenkin haluaa?

PS. Tietysti osa fat liberationin ajattelumallia on se, että yhteiskunnalliset arvot muuttuisivat siten että reilusti ylipainoiset eivät kokisi painetta ja halua laihtua. Ihan kaunis ajatus tämä, tosin voi olla aika pitkä tie. Mutta ei ylipainoisten halu laihtua lähde pelkästään yhteiskunnallisesta paineesta - siltä se kyllä varmaan nyt tuntuu kun paine on valtava. Mutta on siellä oikeasti jaksamiseen, toimintakykyyn ja terveyteenkin liittyviä tekijöitä miksi ihmiset haluavat ja kannattaakin laihtua. Reilusti ylipainoinenkin voi olla terve, mutta useammin ei ole kun annetaan ajan kulua.

17 kommenttia:

  1. "Ja olisin vain iloinen jos törmäisin reilusti ylipainoa omaavaan henkilöön, joka pienen juttelutuokion perusteella on selvästi tyytyväinen oloonsa eikä kaipaa mitään muutosta - enkä taatusti sellaiselle mitään ohjausta antaisikaan. If it's not broken, don't fix it"
    Tätä samaa olen itsekin monesti pohtinut ja huomannut(usein varsinkin julkkikset laihduttuaan), kertovat kuinka onnettomia, väsyneitä he olivat lihavina ja kuinka itsetunto oli nollassa vaikka ylipainoisina ollessaan väittivät ihan muuta. Onko siis "tyytyväisyys" lihavana oloon oikeutus/tekosyy olla katsomatta oman elämän ongelmakohtia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan katsomattakin, mutta mun kokemuksen mukaan usein näkemättä.

      Poista
  2. Hei!
    Ei liity juuri tähän aiheeseen, mutta mitä mieltä olet siitä, että saako alipainoinen laihduttaa? Jos itse niin vahvasti haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, liian iso terveydellinen riski ja alipainokierteen vahvistuminen.

      Poista
    2. Sinällään anoreksian laihtumishalussa on jotain samaa kuin ylipainon laihtumisen vastustamisessa. Ei nähdä omaa tilannetta kovin hyvin eikä nähdä vaihtoehtoja joita olisi tarjolla.

      Poista
  3. Paljon ajatuksia nämä jutut herättävät. Itse toivoisin, että esim. työterveyslääkäreillä olisi antaa toimivia käytännön vinkkejä omiin "pitäisi laihtua" -heittoihinsa. Kun vallalla kuitenkin ovat aika epäterveet ja vain tilapäistä laihtumista aiheuttavat metodit.
    Oma lihomiseni on ollut pitkä taival, mutta suunta alkoi vihdoin kääntyä, kun a) tutustuin Patrikin ajatuksiin, b) kävin pari vuotta syömisterapiassa, jossa puhuimme paljon mm. kiellettyjen tunteiden sallimisesta ja riittävän unen ym. stressinhallintakeinojen tärkeydestä ja c) sain vaihdettua perussairauksiin liittyvän lääkitykseni sellaiseksi, joka ei ruoki lievää ahmimistaipumusta.
    Kevennyttyäni pikkuhiljaa kymmenkunta kiloa olen alkanut saada kommentteja muuttuneesta ulkomuodostani. Huvitti mutta myös ärsytti yksi suoraviivainen tulkinta: "Sä olet selvästikin ollut jollain kuntokuurilla!" Kuurillapa kuurilla. Hyvä, että parempiakin keinoja on.

    VastaaPoista
  4. Työterveyslääkäreissä lähinnä ärsyttää että kaikki on aina ylipainon vika. Väsyttää? Laihduta. Hiukset lähtee päästä? Laihduta. Masentaa selittämättömästi? Laihduta. Olen lihonnut äkillisesti paljon, vaikka ruokavalio ka elintavat eivät ole muuttuneet, nyt syön 1600 kcal vuorokaudessa enkä laihdu? Laihduta paremmin.
    Nelikymppisenä naisena sitä ajattelee, että mahdollisuuksia on muitakin, varhaiset vaihdevuodet tai kilpirauhasongelmat, mutta milläs sen selvität kun tohtori on jo tuominnut lihavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, osa lääkäreistä tarjoaa laihtumista kaikkien vaivojen hoidoksi. Ikään kuin pullero ei itse tajuaisi, että ylipainosta saattaa olla muutakin kuin esteettistä haittaa.

      Media on suurin syyllinen siihen, että käsitys normaalipainosta on muuttunut viime vuosikymmeninä. Normaalina pidetty vartalo on entistä laihempi, ja se, joka ei "kuosissa" pysy, on kaikin puolin kelvoton ihminen. Laihdutus ja laihtuminen on aina positiivinen asia, sen aiheuttamista ongelmista puhutaan ja kirjoitetaan vähemmän. Väitän, että ylipainoisten syrjintä on vähintään yhtä suuri yhteiskunnallinen ongelma kuin liikalihavuuden aiheuttamat sairaudet.

      Minun tapani protestoida jatkuvaa laihuuden ja laihduttamisen ihannointia vastaan on olla ostamatta ainuttakaan lehteä, jossa kerrotaan "jälleen yhdestä uudesta vallankumouksellisesta laihdutusmuodosta" tai hehkutetaan julkkiksen muodonmuutosta.

      En ole painooni tyytyväinen, BMI 31 aiheuttaa ongelmia ennen kaikkea vaateostoksilla. En silti uskalla enää yrittää pudottaa painoa, koska kaikista aikaisemmista laihdutuksista lopputuloksena on ollut vain entistä korkeampi paino. Kilot ovat tulleet korkojen kanssa takaisin, ja se turhauttaa. Muutamaan vuoteen en ole laihduttanut, mutta enpä ole enää lihonutkaan, paino pysyy samassa noin 2 kg:n tarkkuudella.

      Poista
  5. Olin odottanut postaustasi, kiitos tästä kirjoituksestasi!:)

    VastaaPoista
  6. Olisi hienoa ja toivottavaa jos yhteiskuntamme arvostaisi kaiken kokoisia ja näköisiä ihmisiä. Näin ei kuitenkaan ole, ja ylipainoinen törmää jos ei nyt päivittäin, niin viikottain siihen tosiasiaan, että asiat sujuisivat mukavammin jos sulautuisi normaalipainoisten joukkoon yhtenä "meistä" (mm. työpaikan hakeminen jne). Sanotaan, että raha ei tuo onnea, laihtuminen ei tuo onnea.. näistä olen eri mieltä. Raha tuo onnea kun saa laskut maksetuksi ja laihtuminen tuo onnea kun voi ostaa vaatteet ihan tavallisesta vaatekaupasta. Laihtuminen tuo onnea kun liikunta onnistuu ilman nivelkipuja, ja laihtuminen tuo onnea kun voi kulkea uimapuvussa ilman hirvittävää häpeää. Jos, ja joskus kun painoa ei vaan pysty pudottamaan, olisi armollista jos painolla ei olisi niin suuri arvo yhteiskunnassamme.
    Ei normaalipainoon pääseminen ratkaise kaikkia elämän ongelmia, mutta omalla kohdallani minut tekee ylivertaisen onnelliseksi se, että voin kulkea ihmisten joukossa herättämättä huomiota suurella koollani.

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvää tekstiä. Vaikka ylipainoinen voi olla terve, ylipaino on kuitenkin terveysriski, mikä aika usein näissä fat liberation- suuntauksissa unohtuu. Toivoisin kuitenkin ylipäätään yhteiskuntaan sallivampaa asennetta kaiken kokoisia ihmisiä kohtaan. Itse olen painoni kanssa normaalipainon ylärajoilla ja omaan vielä kohtuullisen hyvä geenit eli läski "jakautuu kauniisti" jos niin voi sanoa. Tästä huolimatta tunnen itse painetta laihduttamiseen ja paino on ainut asia mihin olen ulkonäössäni tyytymätön. Olen myöskin täysin terve ja voin hyvin. Nyt olen yrittänyt mennä näillä Patrikin opeilla ja panostanut ruuassa laatuun ja säännöllisyyteen. Vasta näin kolmikymppisenä olen myöskin tajunnut unen vaikutuksen painon hallintaan ja yritän kovasti päästä eroon vain viiden tunnin yöunista... Tekisi mieli kysyä kysyä itseltä (ja monelta muulta) että mikä meitä naisia vaivaa? Eikö siihen omaan kroppaan voi olla tyytyvänen vaikka ei ihan langanlaiha olisikaan? Vastausta en ole vielä löytänyt....

    VastaaPoista
  8. Ohi aiheen, mutta kysyn kuitenkin Sinulta kun kerran tiedät paljon;) Kuinkakohan paljon ihmiskeho kykenee muodostamaan rasvasoluja päivässä maksimissaan?

    VastaaPoista
  9. Asiat voivat vääristyä aivan todella. Itse ajattelin nuorempana ja reilusti ylipainoisena olevani jonkin sortin syömishäiriöinen liikasyönnin vuoksi -> ”syömishäiriöinen ei saa laihtua” -> ”minä en saa laihtua” -> ”minun täytyy hyväksyä lihavuuteni keinolla millä hyvänsä”. Ja oikeastaan että syömishäiriöisen kuuluukin lihoa. Painoin silloin noin 95 kiloa, nyt painan noin 115 kiloa.

    VastaaPoista
  10. Vasta nyt luin tämän postauksesi, johon sähköpostissa viittasit. Olen havainnut tuon käänteisilmiön minäkin, ja jutellut aiheesta esimerkiksi MoreToLoven Mimmin ja Pepin kanssa. Hekin pitivät kipeänä ajatusta, että itsensä hyväksymisen pitäisi tarkoittaa ehdoin tahdoin ylipainosta kiinnis pitämistä ja laihtumisen vastustamista. Kysyin heiltä, kokisivatko heidän lukijansa tulleensa petetyiksi, jos he laihtuisivat. He totesivat, että osa varmasti kokisi.
    On hyvin vaikea saada rautalankaa väännettyä mediassa niin, että viesti menisi perille: jokaisella on oikeus etsiä terveyttä ja kauneutta omalla tavallaan, ja jos on fat mutta kokee olevansa fit, asia on ok. Mutta jos on fat ja haluaa laihtua, sekin on ok. Eikä siinä tarvita ympäristöä sormella osoittelemaan, vaan sen halun pitää tulla ihmisestä itsestään.

    VastaaPoista
  11. No silloinhan vastaavasti 36 kg painava anorektikko voi sanoa, että "I feel fit" ja se pitää sallia. Ei see tee terveyttä uhkaavasta (ali)painosta sen fiksumpaa.

    Patrikin opit ovat niin hyviä, että niillä luulisi pääsevän alkuun. Mutta lisäisin sen, että unohtakaa se "liikunnalla ei laihdu". Ei ehkä suoraan, mutta aineenvaihdunta kiihtyy ja kehonkoostumus muuttuu kauniimmaksi ja terveemmäksi. Eli lopulta se "laihduttaa" helpostikin, ilman että liikkuu kaloreiden vuoksi. Mutta jos liikunta vaikka päivässä kuluttaa 200 ckal lisää, niin sillä vajeellahan laihtuu jo terveellisesti, hitaasti mutta varmasti.

    Itse olen huomannut, että se mitä syö ja liikkuuko on paljon tärkeämpää kuin paljonko syö. Kun kävin salilla ja söin tuplat mitä ennen , en lihonut vaan tulin kauniimmaksi. Kun sitten lopetin salin, söin vähemmän, olin taas pian laiha läski eli lihakset lähtivät ja läski pysyi ja lisääntyikin. Jos juon alkoholia ja syön karkkia eli sokeria, kehonkoostumus muuttuu nopeastikin ja mahaan tulee läskiä. Ja minä kuitenkin olen laiha, eli en osaa kuvitella mitä lihaville tapahtuu, samaa varmaankin.

    Liikkukaa, syökää hyvää ruokaa paljon, ja riittävästi rasvaa ja proteiinia! Tehkää vapaita painoharjoitteluliikkeitä salilla 2-3 krt viikossa (kyykky, suorinjaloin maastaveto, penkkipunnerrus ym.), pari kertaa viikossa 20-30 min HIIT, ei sen kummempaa. Sillä se vyötärö tulee esiin ja kroppa kiittää. Se on kuin ihme. Kitudietillä vain sairastuu, masentuu ja kroppa pitää kiinni loppuun asti läskeistään ja jopa kerryttää niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Tiedän ihmisiä, jotka ovat vaikean ylipainon puolella painoindeksissä - ja lääkärinkin tutkimuksen täysin terveitä. En tiedä yhtään anorektikkoa, joka lääkärin mukaan olisi terve. Ylipaino on terveysriksi - useimmiten, mutta ei aina. Tietenkin kaikissa painoluokissa on mahdollisuus itsepetokseen, siinä taidossa ihmiset ovat kovin lahjakkaita :), mutta useimmiten ylipainoiset haluaisivat laihdtua ja pyrkivät myös laihduttamaan, anorektikot eivät tietääkseni haluaisi lihoa ja pyri lihomaan. Mutta jos nyt jöätetään ääripäät pois, sairaalloisen yli- ja sairaalloisen alipainoiset, niin siinä välissä on
      iso harmaa vyöhyke, jolla voi olla terve eri painoluokissa.
      Omassa kropassani olen huomannut, ettei sen tarkkailu riitä, mitä syö, eikä liikunnan harrastaminen. Jotta laihdun, minun pitä(äisi) rajoittaa ankarasti energian saantiani (BMI 26 joten varaa olisi laihtua, jos kohta ikääkin 56). Joten ei näihinkään mitään yleispätevää sääntöä ole, joka toimisi kaikilla ihmisillä.

      Poista
  12. Olen täsmälleen samaa mieltä.:) Kun itse olen esittänyt keskustelupalstalla ajatuksen siitä, että lihava ihminen on tyytyväinen itseensä sellaisenaan, se tuntuu olevan hirveän radikaalia puhetta. Ikään kuin lihavalla ei olisi samanlaista ihmisarvoa. Tyytyväisyys omaan kehoon vaikuttaa mm. seksistä nauttimiseen, ja on ylipäänsä järjetöntä tuhlata energiaa itsensä vihaamiseen.

    Toisaalta normaalipainoiset, tiedostavat henkilöt tuntuivat leimaavan minut harhautuneeksi, kun silti puhun laihtumisesta. Olisi tehnyt mieli kysyä, onko heillä mitään käsitystä siitä, millaista on olla reilusti ylipainoinen, mutta en jaksanut jatkaa keskustelua.

    Jotenkin tästä olen saanut käsityksen, että nimenomaan normaalipainoiset / lievästi ylipainoiset henkilöt vastustavat laihduttamista. Sen sijaan kehenkään reilusti ylipainoiseen henkilöön, joka sitä vastustaisi, en ole törmännyt. Näin puhuttaessa porukasta, joka kannattaa tasapuolista kohtelua kaikille painosta riippumatta.

    Tietenkin sillä tiedostavalla puolella on myös joillain ihan järjetöntä "läskifobiaa". Mikä on käsittämätöntä henkilöiltä, jotka ovat kannattavinaan tasapuolisia ihmisoikeuksia kaikille.

    Joka tapauksessa: miksi itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on vaikuttaisi mitenkään siihen, miten ajattelee terveydestä? En itse pysty näkemään ristiriitaa siinä, että olen tyytyväinen kehooni, mutta toisaalta kilojen tiputtaminen ei lainkaan haittaisi. En tahdo astman lisäksi enempää pitkäaikaissairauksia, enkä anafylaksian ohella pelätä enää ainuttakaan muuta vakavaa sairaskohtausta. Sokeriarvot tosin on ihanteelliset.:) Vain kolesterolissa hieman sanomista.

    (Painoa on muutama kymmenen kiloa liikaa, mutten ole laskenut indeksejä tai rampannut vaa'alla enää aikoihin. Vyötärömittaa seuraan mieluummin siitä, miten vaatteet mahtuu päälle. Kiitos rennon syömisen oppien.:) Kitukuureja yms. on tullut kokeiltua kutakuinkin syömishäiriöksi asti hamassa menneisyydessä.)

    VastaaPoista