Miten intuitiivinen syöjä olet?

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Syömishäiriötä ja mediaa

En tiedä mistä Helsingin Sanomat on ottanut kimmokkeen, mutta he ovat tehneet viikon sisään kolme isompaa juttua syömishäiriöistä. Eilinen "Emme voi auttaa sinua täällä" kertoo hoidon saamisen problematiikasta yksilötasolla aika samaan tapaa kuin viime maanantain "Anoreksian hoito Suomessa huonoa". Ja hyvä että kirjoittavat, sillä itse Syömishäiriökeskuksessa työskentelevänä ei voi kuin todeta, että hoitoa on vaikea saada ylipäätään ja hyvää hoitoa on tarjolla vain harvoille. Ja kun sairastavissa on kyseessä pääosin nuoremman puoleisia ihmisiä ja tietää miten hoitamaton syömishäiriö oireilee vuosikausia ja -kymmeniä, niin kyllä se hoitomahdollisuuksien puute aika usein arjessa riipaisee.

Syömishäiriöiden hoito tosiaan on retuperällä

Kuten Hesarin jutussa todetaan niin pääkaupunkiseudulla asuvilla on vielä suht siedettävä tilanne hoidossa. Täällä on HUS:n Syömishäiriöklinikka ja yksityinen Syömishäiriökeskus, joilla molemmilla on tarjolla moniammatillista (terapia, psykiatri, ravitsemusterapia, fysioterapia jne..) avo- ja osastohoitoa ja henkilökunta on varsin kokenutta (=osaavaa). Ei HUS:kaan saa hoidettua kuin priorisoitua osaa syömishäiriöistä eli nuorempia ja enimmäkseen pahasti oireilevia anoreksiaa ja bulimiaa. Monta vaikeaa tapausta jää varmasti ilman hyvää julkista hoitoa puhumattakaan "lievemmistä" syömishäiriöistä, jotka nekin pitäisi hoitaa vaikka moni oireileva pohtiikin onko "tarpeeksi" sairas hakemaan hoitoa (vastaus: hoitoa kannattaa hakea jos sitä vähänkään tuntuu tarvitsevan). Ja paradoksaalisesti kaikkein komplisoiduimmat - esim. syömishäiriön lisäksi on persoonallisuushäiriä-  sairastavat jäävät helposti myös HUS:ssa hoitamatta (ks. "Emme voi auttaa sinua täällä"), koska heidän onnistumisennusteensa lyhyeksi suunnitellun hoidon aikana arvioidaan pieneksi. Mutta pääkaupunkiseudulla jäljelle jää sentään edes mahdollisuus hyvään yksityiseen hoitoon, jos tulot tai tuet riittää. Mutta eihän se ihan reilua ole, että rahalla saa viimeistään hoitoa ja ilman rahaa jää usein ilman hoitoa.

Muualla Suomessa tilanne paljon hankalampi. Länsirannikolla Turussa, Pietarsaaressa ja Kokkolassa on kaiketi parempia hoitokeskittymiä ja Tampereellakin kehitteillä, mutta tuskin liikaa yleistän jos totean että pääosassa Suomea ei ole saatavilla hyvää kokonaisvaltaista syömishäiriöiden hoitoa. Syömishäiriöitä hoidetaan pääosin julkisella puolella psykiatrisissa yksiköissä, joissa syömishäiriöiden erityisosaaminen vaihtelee. Yksityiseltä puolelta taas löytyy mainioita yksittäisiä terapeutteja, psykologeja, lääkäreitä, vertaistukea, ravitsemusterapeutteja, fysioterapeutteja, personal trainereita varmasti on ja hekin voivat auttaa - mutta moniammatillinen ja syömishäiriöihin erikoistunut hoito loistaa poissaolollaan.

Paitsi, ettei hoitoon ole tekijöitä, ei siihen tunnu olevan resurssejakaan. Avopuolella turhan usein törmää surkeisiin esimerkkeihin - ei ole ihan harvinaista esimerkiksi, että nuoren syömishäiriön hoito koostuu viikoittaisesta punnituksesta kouluterveydenhoitajalla. En oikein tiedä, että pitäisikö sanoa että sellaisesta hoidosta ei kannata vai nimenomaan kannattaa odottaa hirveitä tuloksia. Syömishäiriöiden hoitojaksot osastoilla puolestaan ovat lyhyitä, jotta jonot hoitoon pysyvät lyhyinä ja kaikki näyttäisi rullaavan tyylikkäästi. Julkisella puolella anoreksian tyypillinen hoito on painonnostoa ja kun paino on normalisoitunut tai lähellä sitä odottaa passitus kotiin - tämä on resurssikysymys, koska tiedollisesti kukaan ei voi luulla syömishäiriön paranevan lyhyessä ajassa. Vaikka hoitotiimi on varmasti motivoitunut ja yrittäisi miten parhaansa, niin jos asiakas lähtee kotiin parin kuukauden jälkeen ilman tiivistä jatkoseurantaa, niin ei siinä mikään syömishäiriö ole parantunut - paino laskee uudestaan tai anoreksia kääntyy ahmimishäiriöksi ja paino nousee. Turhan usein syömishäiriöiden hoito jääkin painon ja fyysisen terveyden normalisointiin, mutta minun näkökulmastani silloin ollaan ehkä hoidon puolivälissä. Seuraava puolisko käytetään normaalin syömisen, liikkumisen ja kaikenlaisen ajatusmaailman hiomiseen. Syömishäiriö on hoidettu sitten kun käsillä on asiakas, joka uskaltaa syödä aika nälän mukaan ja hyvällä omallatunnolla kaikenlaisia ruokia - niin kauan kuin näin ei ole niin mitään ei ole vielä hoidettu.

Mutta se siitä. Lisää vaan juttuja ja äläkkää hoidon huonoudesta. Mediapaineella nämäkin resurssit osin ratkaistaan.

Syömishäiriöt mediassa vs. muu syöminen mediassa.

Toissa sunnuntaina puolestaan oli hieno ja koskettava juttu "Tyttäreni syö taas" anoreksiaan sairastamisen tuskasta itselle ja läheisille.

Sitä lukiessa tuli mieleen, että anoreksian kohdalla mediassa olevat jutut ovat valtaosin minusta erittäin tyylikkäitä, asiasisällöltään hyviä ja kaikenkaikkiaan tunnelmaltaan ja ajatusmaailmaltaan terveitä. Syy on tietysti pitkälti siinä, että anoreksiaa pidetään yleisesti asiana, jolla ei haluta leikitellä ja voisin kuvitella että juttua tehdessä ollaan varsin herkällä sormella liikkeellä. Kuten pitääkin - anoreksia ei ole viihdettä.

Sitä vain toivoisi, että edes hitunen samanlaista arvokkuutta ja laatua olisi syömiseen ja painonhallintaan liittyvissä jutuissa yleensäkin, niin media osaltaan olisi ehkäisemässä syömishäiriöitä eikä luomassa niitä. Mutta jos lukemattomissa muissa mediajutuissa kerrotaan TOP 10 -lihottavaa ja laihduttavaa ruokaa, jutellaan leivän lihottavuudesta, karkkilakoista, pahoista rasvoista ja ihastellaan kuinka taas laihduttiin 15 kg 3 kk:ssa - ylipäätään tavoilla joissa tehdään syömisestä hankalampaa kuin se on kannustetaan kieltäytyvään ajattelumalliin ja ei suhteuteta asioita. On varmasti utopia toivoa parannusta koko medialta, mutta jokainen toimittaja, jokainen lehti ja jokainen mediakanava, joka ottaa asiakseen tehdäkseen parhaansa että heidän viestinsä lukijoille ei ole haitallista saa minulta lämpimän ajatuksen. Ja tarvittaessa haastattelunkin, sillä oma boikottilistani on tässä vuosien varrella hitaasti kasvanut surkealaatuisen mediauutisoinnin vuoksi.

Eikä se juttujen tason nosto syömisessä ja laihduttamisessa mitään ihmeitä vaatisi. Vähän samaan tapaan kuin anoreksiassa otettaisiin linja, että tässä on asia josta halutaan kertoa mutta tällä ei aleta leikkimäänkään. Eli esimerkiksi näin:
- ei väkisin tehdä juttua ja yritetä väkisin löytää taas jotain uutta kierrettä juttuun, koska tässäkin numerossa pitää olla jotain juttua laihduttamisesta
- ei tehdä juttuja, joiden ydinviesti liittyy syömisen kieltämiseen, varomiseen tai rajoittamiseen vaan aina taustalla olisi tavoite syödä hyvin ja monipuolisesti
- syömisen sosiaalisuus, nautittavuus ja joustavuus olisi arvona terveyden ja painonhallinnan edellä
- ei tasapuolisuuden nimissä tarvitse antaa ääntä niille, joiden toiminnan pohjana ei ole tavoite monipuoliseen ja vapautuneeseen syömiseen - ei sitä anneta anoreksiaartikkeleissa proanalle eikä sitä tarvitse laihdutuksessa antaa yksipuolisesti ja liian vähän syöville.

Jos joku ajattelee, että anoreksia ja painonhallintahan ovat ihan eri asioita eikä niitä voi verrata, niin vastaukseni on "HALOO!!!". Ne ovat ihan saman asian eri kääntöpuolia ja tämän allekirjoittaa varmasti jokainen joka molempien asiakkaiden kanssa töitä tekee. Se mikä on ongelmallista anoreksiassa, on ongelmallista laihduttajalle.

Ja jos joku nyt luulee etteihän noilla kriteereillä mitään juttuja voi tehdä saatika kaupallista tuotetta niin olisin eri mieltä. Hyvä Terveys on esimerkki terveyslehdestä, joka ei ole taipunut hölmöilyyn jutuissaan ja jopa täysin painonhallintaan keskittynyt KG-lehti on onnistunut jo useamman vuoden säilyttämään ehkä yllättävänkin hyvän tason jutuissaan ottaen huomioon, että niin paljon pitäisi samasta teemasta pyörittää asiaa. Voisi kuvitella nämä lehdet ovat oikeasti auttaneet ihmisiä sen sijaan, että ne olisivat vain "kivaa luettavaa".

_________________________________________________________________________________


PS. Syömishäiriöliitto on aina hyvä ensikohde mahdollisille aihepiirin kyselyille.

PPS. Kiitokset Pia Charpentierille, joka syömishäiriöiden hoidon tilannetta paremmin tuntevana ehti antaa pari kommenttia ja nopealla aikataululla vilkaista, ettei mitään hirveän epäreilua tulisi todettua.


lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kalorilaskenta

Minulla oli hiljattain gallup aiheesta kalorinlaskenta ja ajattelin, että teenpä aiheesta jutun joskus kun sopiva kimmoke siihen löytyy. No ei tarvinnut kauaa hakea kimmoketta vaan eilen se tuli vastaanotolla eteen aika tyypillisessä muodossaan - kalorilaskenta ja se miten sitä turhan usein tehdään kaikilla haitallisilla mausteilla.
Mutta katsotaanpa ensin gallupin tulokset:

Kysymys: Oletko laskenut kaloreita?

Kyllä ja koen sen mahdolliseksi pysyväisratkaisuksi 10 %
  8 (10%)
Kyllä ja koen sen mahdolliseksi väliaikaisratkaisuksi 37 %
  30 (37%)
Kyllä mutta koen sen haitallisena 22%
  18 (22%)
En ja se on haitallista 23%
  19 (23%)
En mutta lienee hyödyllistä 11%
  9 (11%)


2/3 vastanneista on siis joskus laskenut kaloreita ja hiukka yli puolet uskoo että siitä jossain vaiheessa voisi olla jotain iloa. Toisaalta voisi sanoa että melkein puolet pitää sitä haitallisena. Minusta tämä vastausjakauma kuvastaa hyvin todellisuutta. Kalorilaskenta voi olla varsin haitallista, mutta se voi olla myös mahdollinen väliaikaisratkaisu - välttämätöntä se ei ole koskaan, enkä kyllä millään näe sitä järkevänä pysyväisratkaisunakakaan vaikka 10 % vastaajista näin koki. Mutta asiassa on kyllä monta puolta ja monta tapaa.

Ei ainakaan pysyväisratkaisuksi

Syömisen optimaalinen hallinta vaatii ennemmin tai myöhemmin vapautunutta syömistä, nälän tunteeseen luottamista ja kehon kuuntelua - tämä on asia, josta minua on aika vaikea puhua ympäri. Ja nuo teemat soveltuvat varsin huonosti kalorilaskentaan - itse asiassa ne ovat väistämättä ristiriidassa. Siksi en voi nähdä kalorilaskentaa hyvänä pysyväisratkaisuna - silloin tyydytään B-luokan ratkaisuun.

Miksi ylipäätään laskisi kaloreita?

Hyvä syöminen - laihdutustavoitteella tai ilman - ei vaadi yhdenkään ruoka-aineen kalorien tuntemista saati niiden laskemista yhteen. Se, että alkaa syömään uudella rytmillä, uudenlaisia ruokia ja uudella ajatuksella ei liity kaloritietoon mitenkään. Kalorilaskentahan tietty assosioituu lähinnä laihdutustavoitteiden kanssa ja on osa vanhaa "syö vähemmän, liiku enemmän" ajatusmallia, jonka ohi aika on kyllä väistämättä ajamassa. Tilalle on tulossa "syö paremmin, keksi kivaa liikkeellä oloa" ajattelu - onneksi. Toki paino muuttuu suurinpiirtein energiansaannin ja -kulutuksen mukaisesti, mutta ei niitä silti tarvitse laskea. Mutta ne voi laskea. Miksi se tehtäisiin?

Ensimmäinen pointti ja ihan hyvä sellainen on, että on paljon jo ihmisiä jotka jo osaavat kalorit mutta ovat oppineet käyttämään niitä väärin - yleensä syömään liian vähän. Kaloreita voidaan vielä tovi käyttää auttamaan heitä hahmottamaan sopivia ruokamääriä. 

Toinen näkökanta on, että kalorilaskenta auttaisi itsestään erottelemaan hyviä arkisia valintoja niistä vähän heikommista - ja näin automaattisesti ohjaisi syömistä terveelliseempiin ratkaisuihin . Hmm.. en erikoisemmin innostu tästä perusteesta mutta eittämättä tässäkin on oma pointtinsa. Kyllä joillekin henkilöille nimenomaan kalorilaskun kautta kristallisoituu miksi esim. iso BigMac ateria ei ehkä ole kovin hyvä arkinen ruokaratkaisu. Käytännössä kuitenkin tuntuu, että kalorilaskenta itsessään ei useinkaan johda syömisen laadun muutoksiin vaan yksinkertaisesti siihen että tuttua ruokaa syödään vain vähemmän. Opettelu parempaan syömiseen jää näin pois ja pysyvä painonhallinta haaveksi.

Kuitenkin ehkä kaikkein merkittävin peruste kalorilaskennan olemassaoloon on se mikä on myös vähiten tiedostettu. Jos halutaan antaa painotavoitteita, niin kalorilaskenta on liki ainoa tapa jotenkin kontrolloida asiaa. Ja ihmiset tykkäävät kontrollista ja varmuudesta että "kun näin teen niin tämän saan". Painotavoitteita halutaan myös antaa koska niiden uskotaan motivoivan ihmisiä. Kaupallisille toimijoille on puolestaan aivan keskeistä että kyetään lupaamaan asiakkaille tuloksia vastuullisella tavalla. Jos asiakkaalle luvataan vaikkapa 10 kg laihtumista seuraavan 4 kuukauden aikana niin ainoa tapa tehdä se jotenkin perustellusti on kalorilaskenta - jos ohjeistus on vähän parannella ateriarytmejä, lisäillä kasviksia ja vaihtaa limuja/mehuja kivennäisveteen niin niilläkin laihtuu mutta kukaan ei voi ennustaa paljonko ja missä ajassa. Kalorilaskenta on lupauksien tae ja pitkälti tästä syystä kalorilaskenta on osa jokaista kaupallista painonhallintaohjelmaa tavalla tai toisella. Laskemmeko me siis kaloreita nykyään koska kaupalliset toimijat niin ohjaavat? Osin kyllä, mutta vielä enemmän sillä puolella asiaan vaikuttavat ihmisten omat toiveet ennalta-arvattavista nopeista tuloksista - ei tähän kysyntään pystytä vastaamaan millään muulla kuin kalorilaskennalla. Harvempi laittaisi aikaansa saati rahaansa ohjelmaan, joka lupailee tuloksia hitaasti ja epämääräisen verran. 

Kalorilaskenta on tullut jäädäkseen - pitkälti juuri asiakastoiveista johtuen. Mutta en näe tässä ongelmaa kunhan kalorilaskentaa ei nähdä välttämättömänä, se ei ole toiminnan ainoa ohjaava muoto ja kunhan kalorilaskennan ongelmat otetaan huomioon ja vältetään. Siitä seuraavaksi.

Jos lasketaan, niin paljonko lasketaan?

Ensimmäinen kalorilaskennan ongelma laihdutuksen kannalta on, kuinka nopean laihdutusvauhdin käyttöön se valjastetaan eli kuinka paljon ohjeistetaan syömään. Vielä -90 luvulla ollut standardi 1200 kcal naisille on auttamatta liian vähän syömistä - laihtuuhan sillä kivasti, mutta nälän takaisku on monille armottoman kova ja painonhallinta on vaikeaa. Näistä ajoista on opittu ja käsittääkseni Suomessa mikään iso painonhallintaohjelma ei näin pientä määrää enää suosittele. Mutta vaihtelua eri ohjelmien antamissa ruokaohjemäärissä on yhä ja suositellut syömismäärät voivat yhä jäädä liian alhaisiksi. Törmäsin hiljattain mm. kommenttiin, jossa erästä ohjelmaa pidettiin automaattisesti toista parempana koska se suositteli selvästi nopeampaa laihtumista ja vähemmän syömistä - samalla logiikalla kaikkein paras ohjelma suosittelisi pelkkää vesipaastoa.

Jotenkin kalorilaskenta pitää valjastaa sellaiselle syömisen tasolle jossa laihtumista tapahtuu, mutta nälkä ei kaivele ja tilaa arkisille ja "heikommillekin" syömistilanteille on. Tämä on aina yksilön tehtävä haarukoida tämä asia - ohjelmat voivat antaa suosituksia, mutta jokaisen pitää sihdata oma sopiva kaloritasonsa. Valitettavasti tämä huomioidaan turhan harvoin ja ainoa mihin sihdataan on nopea laihtumisvauhti.

Jos lasketaan, niin kuin tarkkaa se on?

Kalorilaskenta ei ole tarkkaa puuhaa. Ihan sama vaikka kirjevaa'alla punnaisit kaikki syömäsi ruuat niin kalorilaskennan kannalta epätarkkuuksia jää hulvaton pino jäljelle. Paljonko ruuan laskennallisesta energiasta oikeasti imeytyy? Miten laskennassä käytetyt makroravinteiden Atwater-luvut vastaavat todellisia energialukuja? Miten ruokasi vastaa kalorilaskentaohjelman tietokannan ruokaa? jne.. sekä ihan keskeisenä Paljonko oikeasti kulutat? Sillä jos syömisen energiansaannissa on epätarkkuuksia, niin energiankulutuksen arvioinnissa eli liikkumisessa niitä on vielä enemmän. Käytännössä tavallisella tallaajalla ei ole mitään keinoa saada kulutustaan tarkasti kiinni vaikka minkälainen vempele tai kirjaussysteemi olisi käytössä. Näitä kun reknailee yhteen, niin minusta on aika turvallista lähteä siitä, että pikkukaloreista ei ressata. Lasketaan tarkkuudella joka itselle sopii ja sitten hyväksytään että laskelma vastaa totuutta plusmiinus 200-300 kcal - tai voi se heittää enemmänkin isoilla syömismäärillä. Aivan oma lukunsa on vielä miten kalorilaskelmat näkyvät painossa - tässä yhtälössä heittoa on vieläkin enemmän lähtien ihan siitä, että ns. kilo painoa ei todellakaan aina ole se laskennallinen 7000 kcal.

Yhteenvetona. Jos lasket, älä ressaa parista hassusta kilokalorista äläkä odota painon muuttuvan juuri lasketusti. Kun orientoidut, että asiat menevät suurinpiirtein sinne päin niin turhalta työltä ja pettymyksiltä vältytään.

Mitä haittaa siitä voi olla?

Väistämätön pitkän aikavälin haitta on, että kaloreita liian pitkään laskeva ihminen ei pääse käyttämään omaa nälänsäätelyjärjestelmäänsä vaan toimii osin sitä vastaan - mikä ainakin lyhytaikaisesti sekoittaa nälkä-kylläisyys sektorin toiminnan suht' pahanpäiväisesti ja voi johtaa painonnousuun. Tätä ongelmaa ei voi ohittaa parhaallakaan toimintavalla kokonaan. Siksi kalorilaskentaa voi käyttää jonkin aikaa tavoitteen tukemiseen, mutta laskeminen on myös joskus lopetettava. Jos tiedät laskevasi kolmatta vuotta kaloreita, niin viimeistään nyt on aika opetella kaloreista luopumista.

Lisäongelmia tulee jos ja kun kalorilaskennasta tulee kaloripeliä, joka sekoittaa tasaisen syömisrytmin. Eli kaloreita säästellään jossakin kohtaa myöhempää käyttöä varten. Tätähän ei mikään järkevä ohjelma "salli", mutta jos ei asiaa vartavasten nosteta tapetille niin näin ihmiset usein tekevät - arkena voi vähän kituuttaa ja viikonloppuna sitten "herkutellaan". Ihan yhtä ongelmallista on kaloreiden nipistäminen alkupäivästä, jotta illalla voi syödä. Samaan ilmiöön liittyy myös kaloreiden nipistely kunnon ruuasta, jotta voisi säästää kaloreita herkkuihin. Kaikki tämä sekoittaa nälänsäätelyn täysin, pahentaa ahmimistaipumuksia ja ovat pomminvarma tapa torpedoida laihtumistoiveet. 

Kun käytännössä moni kaloreita laskeva syö kaiken kaikkiaan liian vähän, syö tuttua ruokaa vain vähemmän ja pelaa kaloripeliä, ei ole kovin ihme että kalorilaskennalla laihduttaneilla painonlasku alkuvaiheessa on kyllä nopeampaa, mutta painon pysyvyyden ylläpito heikompaa kuin sellaisilla, jotka laihduttavat vapailla ruokamäärillä.

Miten kaloreita voisi käyttää?

Miten nämä seikat sitten voisi ottaa huomioon jos/kun kaloreita laskee? Onneksi aika helposti. Käytän esimerkkinä  Kiloklubi -painonhallintapalvelua, jota itse olen ollut mukana suunnittelemassa. Yltiöpäissäni ehdotin suunnitteluvaiheessa kalorilaskennan jättämistä pois ohjelmasta ja ohjelman perustumista laatukriteereihin, mutta se ei mennyt läpi - ja ihan hyvä niin, koska uskon ohjelman olevan lopulta monipuolisempi ja parempi sen kanssa. Ja kun se on siellä, niin sitten se pitää toteuttaa järkevästi:
-kalorilaskenta ei voi olla ainoa tapa ohjata syömistä ja siksi Kiloklubissa on ruuan ns. laatupallukkajärjestelmä jota voi yksinään käyttää syömisen ohjaukseen ilman kalorilaskentaa.
- se ei saa ohjeistaa liian vähäistä syömistä silläkään hinnalla että asiakkaat eivät siitä pidä (koska haluavat tietysti laihtua nopeasti) - ohjelma ei anna alle 1500 kcal syömisiä ja useimmille se antaa enemmän.
- kaikessa viestinnässä korostetaan että kalorilaskenta ei ole tarkkaa vaan sinnepäin 
- yritetään korostaa, ettei kaloreita saa varastoida tulevaa varten. Josja kun ylityksiä tapahtuu - ja niiden tapahtuminen on elämää eikä mikään repsahdus - niin sitten ne tapahtuvat ja niitä ei yritetä etu- tai jälkikäteen kompensoida. Toki se hidastaa laihtumista, mutta se on parempi kuin toteuttaa kalorilaskentaa tavalla, joka lisää mielitekoja, ahmimista ja nälkää.

Missä sitten kaloreita laskentaankin, niin näistä samoista teemoista pitäisi minusta pitää kiinni. Silloin kalorilaskenta voi oikeasti tukeakin syömistavoitetta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PS. Ennenkuin joku insinööri ehtii kysyä... Juu, kcal ei SI -yksikkö, mutta se on etenkin laihdutuksen vakiintunut käytäntö ja siksi sitä käytän enkä kJ -lukua.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Makeisia julkisissa tiloissa

Kesän hiljaisuuden keskellä on puhuttu pitäisikö koulut muuttaa täysin karkittomiksi. Oma mielipiteeni on, että ehdottomasti toteutettuna (eli juhlapäivinäkään ei saisi olla herkkuja) veikkaan että nyt ylittyy raja. Makeisten ja limujen myymisen kieltäminen kouluissa oli minusta järkevää, mutta totaalikiellon pelkään ylittävän rajan jossa luodaan kiellettyjä hedelmiä ja salassa syömistä - kaikin ongelmallisin seurauksin.

Lähinnä kuitenkin jutusta tuli mieleen, että miksi vain kouluja ahdistellaan asialla. Ymmärrän kyllä, että koulu on paitsi julkinen niin myös kasvatuksellinen paikka jossa halutaan luoda ..hmm.. oliko se sana poikkiopetuksellinen vai mikä ihme.. no joka tapauksessa kokonaisvaltainen kasvatuksellinen kokemus myös syömisestä. Ja kun siellä on (melkein) vain lapsia niin kukaan ei myöskään pahemmin vastusta asiaa. Eli varsin otollinen kohde terveyden edistämisen toimenpiteille. Koulu onkin oikea kohde syömisen kasvatukselle - mutta ei ainoa eikä sellainen missä hommat pitää viedä liiankin pitkälle samalla kun muualla ei tapahdu mitään.

Jos haluttaisiin olla yhteismitallisia niin ainakin kunnallisissa liikuntapaikoissa kiellettäisiin myös karkki- ja limuautomaatit ja pohdittaisiin karkitonta ympäristöä.  Ja jos todella kyseessä on kunnallisen tason terveyden edistäminen niin julkisia tiloja piisaisi paljon muitakin sairaaloista kirjastoihin. Kunnallisten liikuntapaikkojen olemassaolon perustelun takana ovat kansanterveydelliset syyt ja lapset/nuoret ovat käyttäjien enemmistöä. Siellä voisi ainakin miettiä jotakin, vaikka vastustus varmasti olisi jo pykälän suurempaa kuin kouluissa - osin vain koska aikuisetkin täällä jo viihtyvät. Puhumattakaan sitten niistä muista tiloista, joissa asian esiin nostaminen toisi jo suurempaakin äläkkää. No, sanotaan suoraan etten ole mitenkään hirveän innoissani siitä, että karkkikiellot ulotettaisiin kaikkiin julkisiin tiloihin ja muutenkin nämä kieltopohjaiset ratkaisut ovat vähän sellaisia, joissa pitäisi tarkkaan miettiä missä järkevä raja menee - mutta yritän vain hahmottaa että jos kerran julkisten tilojen karkkitarjonnalle halutaan jotain tehdä niin koulut eivät ole ainoa paikka ja ei olisi ihan pöllöä katsoa muutakin kunnallista sektoria.

Noh, kyse ei ole vain siitä miten minä asian näen. Itse asiassa kunnallisten liikuntapaikkojen ja muidenkin harrastepaikkojen osalta on olemassa jo Valtioneuvoston periaatepäätös, että niissä tarjottavaan ravitsemukseen tulisi kiinnittää huomiota. Aika hiljaista lienee kuitenkin ollut tällä sektorilla. Itse käyn vakituisesti pääosin kunnallisessa 3-4 liikuntapaikassa ja limut/karkit on varsin näyttävästi esillä. Ainakin yhdessä paikassa muuta ei olekaan tarjolla. Ja yhdessä ei ole mitään, mikä kyllä sekin joskus korpeaa.

Ja oikeastaan kysymykseni onkin, onko joku jossain ollut havaitsevinaan, että muissakin kunnallisissa tiloissa pohdittaisiin limu/herkkuasioita koulujen tapaan? Ja jos ei ole, niin olisikohan aika? Kouluissa voitaisi vaikka keskittyä siihen pääruuan ja välipalojen resuresseihin, laatuun ja makuun...