tiistai 25. helmikuuta 2014

Kohti parempaa syömistä - oppia huippu-urheilun linjauksista?

Terveysvaikutusten kannalta pidän tärkeimpinä ja korostamisen arvoisina tekijöinä

Kuulin eilen radiosta Sotsin olympialaisten jälkipuintia ja äänessä oli urheilujohdon moniottelija Risto Nieminen. Suomalaisten kisamenestyksestä kysyttäessä hän totesi heidän pyrkivän siirtämään kisamenestyksen arviointia yhä enemmän pois mitaleista ja enemmän siihen mikä fiilis urheilijoilla ja katsojilla on, mitä elämyksiä urheilua tarjoaa, miten eri lajit ja lajien urheilijat tukevat toisiaan oman tontin varjelemisen sijaan... ja sen sellaiseen pehmeämpään arvoon. Haastattelu on tässä jos sanatarkasti kiinnostaa. Tämä ei ole yksittäinen näkemys vaan huippu-urheilun linjaus joka Mika Kojonkoskeakin kuulleessa tulee aika yhtenäisesti esiin - FIILIKSEN ja yhteistyön korostaminen. Kyynikko toteaisi, että pakkohan se on kun mitaleita ei tule, mutta minä ja varmasti lukemattomat muut pitävät tätä uutta painopistettä hyvänä. Ja sellaisena jonka kautta niitä mitaleitakin on tarkoitus hakea enemmän tulevaisuudessa.

Eli pois ryppyotsaisesta puristamisesta, rentoa ja kannustavaa meininkiä kaikkien osallistujien kesken, voimaa yhteistyöstä, elämyksiä urheilussa ja ehkä jopa esikuvia. Paitsi, että hyvässä meiningissä on ihan omat hyötynsä urheilijoille niin urheilu saa positiivisuutta ja arvostusta - ja siten lopulta enemmän ihmisiä mukaan. Ja mitä enemmän ihmisiä mukana on, niin sitä enemmän meillä on liikkuvia nuoria ja urheilijoita ja sitä enemmän myös huippu-urheilijoita.

Ja arvaatte mitä seuraavaksi totean... Niin, saisimmeko samaa otetta syömiseen ja ravitsemukseen. Jospa siirtäisimmekin hieman taka-alalle sen miten jokin ravinto-osa vaikuttaa verenpaineeseen, painoon tai kolesteroliin ja lopulta sydäreihin tai aikuistyypin diabetekseen (vrt. terveystoimijoiden mitalitavoittelu). Jospa ottaisimme hyvän fiiliksen syömisen ydintavoitteeksi ja siinä sivussa me toimijat keskittyisimme hyvään fiilikseen eri syömislinjauksista huolimatta (vrt. eri urheilulajit). Nyt tästä ollaan minusta kaukana - syömiskeskustelu lähtee edelleen terveysnäkökannasta (vrt. mitalitavoittelu) johon sitten liimataan päälle hyvää fiilistä ja makua mausteeksi. Puhumattakaan siitä, että eri syömislinjaukset jaksaisivat korostaa yhtenäisiä linjoja - aihe mistä olen ennenkin näpytellyt.

Entäs jos alettaisiin puhua yhä enemmän siitä miten syömisestä tulee hyvä fiilis? Siis ykkösasiana, eikä siinä sivussa terveysargumenttien jälkeen. Saataisiin enemmän ihmisiä mukaan, saataisiin enemmän ihmisiä kiinnostumaan ruokailusta positiivisella eikä ahdistuneella tavalla, laittamaan ehkä ruokaa itse, leikittelemään uusilla kokeiluilla ja löytämään uusia tapoja saada vaikkapa kasviksia maistumaan, päästäisiin poispäin terveysperusteisesta nahinoinnista linjauksien kesken (voi olla liikaa toivottu..) mikä selkeyttäisi mediaa jne... Kaikki eivät tästä innostune. Joku pelkää, että kansanterveys romuttuu jos terveysnäkökulma pienenee - samalla lailla jotkut pelkäsivät varmasti urheilussakin että nyt niitä mitaleita ei saada ja silti painopistettä uskallettiin muuttaa. Joku pitää omia syömislinjauksiaan niin erinomaisina verrattuna muihin, ettei vain kykene arvostamaan muita tai löytämään yhteistä muiden toimijoiden kanssa - tervemenoa marginaaliin sanon minä.

Voin toki olla väärässäkin, mutta en pelkää että hyvän fiiliksen korostamisella voitaisiin mennä metsikköön - päinvastoin näen sen melkein ainoana toivona syömisen pirstaloitumista ja lisääntyvää sekamelskaa vastaan. Toki tuossa toivossa on paljon mutua, mutta pohjalla on  tutkimusta joka osoittaa, että kaikenlainen kiinnostuminen syömisestä parantaa syömisen laatua myös terveyden kannalta - meidän ei tarvitse puhua aina terveydestä. Ja tietysti tutkimusta, joka toteaa monella tavoin positiivisten voimien (syö, nauti, jne..) olevan syömisessä negatiivisia (älä, vältä jne..) suurempia.* Eikä mikään ihme, että näin on. Asiakaskokemuksesta sanon, että kun syömistä sihdataan hieman kokonaisvaltaisemmin, niin se samalla korostaa syömismuutosten pysyvyyttä, normalisoi suhdetta ruokaan ja kummasti vähentää ylimääräistä tempoilua trendien perässä. Ja johtaa hyvinvoivaan ja terveelliseen syömiseen. Itse yllättävänkin harvoin vastaanotolla puhun terveydestä vaikka lopputuloksena se paranee myös mitattavilla muuttujilla.

Sinä päivänä kun maku, elämyksellisyys, stressittömyys, joustavuus ja monenlaiset muut asiat ovat samalla viivalla syömisen terveysvaikutusten kanssa yleisessä viestinnässämme niin uskon asioiden olevan paremmin. Tätä mieltä olen tosin ollut jo pitkään, sillä tällainen paljon käytössä ollut luentokuva tuli väännettyä jo yli kymmenen vuotta sitten.

Hyvinvointi tai hyvä fiilis jää usein sanahelinäksi ja konketisoin nyt sitä. Kuvan tarkoitus on hahmottaa , että esim. terveys ja maku ovat minusta yhtä tärkeitä. En näe paljoakaan hyvää siinä, jos joku syö terveellisemmin mutta stressaa enemmän tai syö tylsemmän makuista ruokaa. Tai syö hyvää ruokaa tavalla joka todennäköisesti horjuttaa pahasti terveyttä. Ja juju on, että nämä pallukat pitää saada kaikki toimimaan - eikä se ole mahdotonta tai edes mahdottoman vaikeaa. Ja kaiken sisällä yhä elää tutkimustietoon pohjautuva terveystieto. Mutta pitää toki tietää ja viestiä miten se tehdään.

Hassua on, että useimmat ovat samaa mieltä siitä että kuvassa olevat asiat ovat liki yhtä tärkeitä. Mutta kun ei se oikein näy missään - me puhumme yhä erittäin terveyspainotteisesti. Ja SE PITÄÄ LAITTAA NÄKYMÄÄN. Mutta kyllä tässä eteenpäin mennään: ravitsemussuosituksia jalkautetaan tällä hetkellä mm. netissä Syöhyvää.fi sivustolla (hankkeena mainio) ja veikkailen, että sen tuottajatiimin ajatukset eivät ole kaukana omistani. Yleensä paremmista ajatuksista huolimatta terveystoimijat tuottavat turhankin terveyspainotteista materiaalia, mielenkiinnolla odotan miten käy tälle juuri aloittaneelle ja kehittyvälle sivustolle - pikku painetta sinne suuntaan :)

Mitä ajatuksia? Kaikkihan nyt varmaan mielellään puhuisivat enemmän hauskemmista asioista kuin terveys, mutta uskotteko esim. terveyspuheen osittaisen korvautumisen muilla osa-alueilla johtavan hyvään vai pahaan? Onko huippu-urheilun linjauksista jotain opittavaa?

* PS. Laitan tutkimuslinkkejä myöhemmin jos niitä toivotaan. Niitä on, mutta nyt vedin tämän kertasilauksella enkä alkanut kaivamaan niitä esiin.


13 kommenttia:

  1. Challenge excepted! ;) Mainiota luettavaa. Taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Excepted vai accepted? Mieluummin jälkimmäinen :) Ja muille tiedoksi, että Leenalla on näppinsä pelissä Syöhyvää.fi sivustossa...

      Poista
  2. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Syöminen on niin paljon muutakin kuin pelkästään polttoainetta keholle. Minulle on todella tärkeää, että syömisessä säilyy nautittavuus, joustavuus, sosiaalisuus jne. Siksi en halua noudattaa mitään kovin rajoitettua ruokavaliota, vaikka se miten olisi optimaalisempi terveyden kannalta. Tiedän, etten jaksaisi noudattaa kovin pitkään sellaista ruokavaliota, joka ei esimerkiksi maistu hyvältä tai joka rajoittaa syömistä tai sen sosiaalista puolta liikaa. Terveyttähän se mielenterveyskin sitä paitsi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mieltä näyttää olevan moni muukin gallupin perusteella.

      Poista
  3. Jep, siinä vaiheessa kun suomen jalkapallomaajoukkue ei enää joudu venymään parhaimpaansa tai ylittämään itseään, aletaan lähestyä EM-kisoja...
    Osaamisen (tekniikka, pelikirja, henki, fiilis, rentous yms. whatever) täytyy olla sitä tasoa, ettei tarvitse mennä 110 % suorituksella voittaakseen.
    Ei verenmaku suussa jaksa tai pysty punnertamaan päivästä tai ateriasta toiseen. Fiilis ja 'tila' tai rentous antavat ajatuksille ja hyville ratkaisuille mahdollisuuden, ja samalla pärjätäänkin paremmin.

    T: Joonas Konstig - NOT...
    oikeesti Blackie Lawless

    VastaaPoista
  4. Loistava postaus! Itse ajattelen syömisessä pääpiirteittäisen pysyvyyden, rungon, olevan tärkeää ja rungon ympärillä vaihtelun olevan sallittua. Näistä asioista itse puhun terveyden sijaan. Hyvää fiilistä siis tarvitaan :)

    VastaaPoista
  5. Tämä menee ehkä pikkasen asian vierestä... Olen mukana Fitfarmin Weight Loss ryhmässä. Aiemmin olen läpikäynyt Superdieetin. Siinä painoni (ylimääräistä ei mitenkään tiukasti katsottuna tällä hetkellä n. 13 kg) putosi mukavasti 8 kilon verran lyhyessä ajassa. Poimin dieetistä mukaan proteiinien lisäämistä, vähähiilarisuutta, kasviöljyjen ja kasvisten reilua käyttöä eli paljon samaa, mistä näilläkin sivuilla puhutaan unohtamatta ruokailun säännöllisyyttä. Olen vakiokävijä Pöperöproffan blogissa. Tällä kertaa olen vain halunnut selkeät ohjeet, joita alkuun noudattaa. Olen pelännyt sitä rentoa syömistä.

    Paljon hyvää asiaa ja sitä terveellistä ruokaa, jota kehon polttoaineeksi, ei nautintoaineeksi, WL:ssä kutsutaan. Sitten se, mikä ei ainakaan minulle sovi on se joko tai ajattelu. Lyhyt pätkä aiempaa dieettiä meni tiukasti ohjeilla, mutta olen ennenkin sortunut siihen, että se ns. repsahdus vetää maton jalkojen alta. Jotenkin ilmapiiri noilla sivustoilla on niin kurinalaiseen elämään perustuvaa, että se ei minulle sovi. Ne, jotka haluavat sen lähes rasvattoman ja todella lihaksikkaan kropan tiristävät tiukoilla ohjeilla, treenillä ja tsempillä itsestään kaiken irti. Se heille sallittakoon. Minä haluan jotain muuta kuin rahkaa ja tonnikalaa lopun elämääni - karkeasti sanottuna ja vaikka nekin minulle maistuvat kyllä. Olenkin alkanut soveltaa vastoin ohjeistusta. Poiminut sitä rentoutta nyt taas täältä.

    Tavoitteen tärkeyttä myös korostetaan kovasti eli tiukka aikataulu, painonpudotustavoite, tietyt treenimäärät jne, korostuvat. Minä en alkuunkaan laittanut tavoitetta, olen tiettynä päivänä tietyssä tavoitepainossa. Foorumilla monet sitten tuskastelevat painon "hidasta " tippumista ja pääasia tuntuu olevan puntarin ja mittanauhan tuijottaminen ja itsensä sättiminen, kun aikataulu mättää ja kamalaa, kun salille ei ole päässyt pariin päivään, kun on flunssaa, jokohan lihakset surkastuu ja miten pian voin mennä salille, kun selkä on tohjona tai mitä liikkeitä voisi kuitenkin tehdä, kun jalka turpoaa eikä varpaitakaan pysty liikuttamaan. Huh huh.

    Pääpiirteittäin siis noudattelen ja vielä punnitsenkin ruoka-aineita, mutta olen päätynyt siihen, ettei minun tarvitse laihtua NIIN nopeasti eikä NIIN paljon, koska se vie elämästä nautittavuuden, joustavuuden ja saa niuhottamaan ihan turhaan. Olen päättänyt tämän olevan loppuelämän tapa toimia ei pelkkä pikadieetti. Siksipä taas näillä sivuilla ja totean, että viisasta puhetta sinulta. Nyt seitsemäs viikko menossa WL:ää ja painoa pudonnut sinä aikana ei se 7kg vaan 2,5kg. Tähän olen erittäin tyytyväinen, koska liikuntaa en ole pystynyt harrastamaan lainkaan. Joku toinen voisi olla shokissa tuon huonon tuloksen johdosta.

    En halua millään muotoa mollata Fitfarmia ja heidän toimintatapaansa !!!! Olen itsekin saanut hyvän alun painonpudotukselleni sieltä. Paljon käytännön ravintotietoutta ja hyviä treeniohjeita tsemppausta jne. Kysehän on tietysti siitä miten yksilöt ottavat vastaan kuitenkin yleisluontoisia ohjeistuksia ja tajuavatko sitten soveltaa niitä omaan elämään sopiviksi.

    Eilen kävimme teatterissa mieheni kanssa. Väliaikakahville "salakuljetin" dieetin salliman proteiinipatukan, joka sinänsä maistuu melko siedettävältä. Katselin sitten, kun muut söivät toskapullaa ympärilläni. En nyt varsinaisesti kuolannut, mutta totesin yhtäkkkiä, että suurin osa pullaa syövistä kahvittelijoista oli ihan normaalipainoisia tai jopa hoikkia. Ja silloin taas ajatuksesi vahvistui, pulla silloin tällöin muuten terveellisen ruokavalion ohessa ei kaada venettä. Silloin vähän otti pattiin, että nakersin patukkaani, joka kuitenkin sisältää niitä kaloreitakin sen ihanan toskapullan sijaan.

    VastaaPoista
  6. Täälläkin yksi joka on superdieetin käynyt huonolla menestyksellä, ja olen vallan ihastunut Patrikin "oppeihin". Ostin juuri Raakelin kanssa tekemäsi uuden kirjan, ja todella hyviä kommenttejasi löytyi kirjasta. Nyt mennään rennosti. 11 kg takana ja vielä on matkaa, mutta mihinkään ei ole kiire enkä hoksaa, että mikään ruoka olisi varsinaisesti kiellettyä. Ihania oivalluksia olet antanut, KIITOS!!

    VastaaPoista
  7. Onko normaalia, että kun olen päättänyt lisätä sallivuutta ja joustavuutta ennen todella stressaaviin ja suhteellisen tarkkoihin ruokailutottumuksiini (päättänyt, ettei minun tarvitse syödä iltapalaksi pelkkää proteiinia ja kasviksia, ettei leivän tarvitse olla aina edes täysjyvää ja ettei haittaa, jos syönkin joskus sokerista jogurttia maitorahkan sijaan jne...)
    Niin sen jälkeen olen nyt pari päivää ahminut herkkuja enemmän kuin edes tekisi mieli? Ei minua eikä taulukoitakaan sinänsä haittaisi pari kiloa lisää rasvaa, mutta minulla on raskas ja väsynyt olo koko ajan. En aio olla menossa takaisin perhesuhteitanikin haitanneeseen ehdottomuuteen syömiseni suhteen, mutta tasoittuuko tämä sokeri/suklaa -överien vetäminen itsestään, kun pidän mielenkiintoni muissa asioissa?
    Liikuntaa harrastan sen verran, että kävelen koulumatkat ja teen kotona lihaskuntotreeniä lähes päivittäin. Aamupalaa tai lounasta en skippaa ikinä, ja olen muutenkin aika kiinni ateriarytmissäni.
    Ainoana varsinaisena ongelmana on tällä hetkellä se alitajuinen 'valitse mielummin x kuin y, älä ota lainkaan z...' ja herkkuöverit.
    Olen siis 15 -vuotias, ja vaihtaisin niin mielelläni hoikan vartaloni siihen sosiaaliseen ja elämäniloiseen minuun, joka olin ennen tätä ruokastressaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se yleistä. Opettelun alkuaikoina se kieltävä ajatus on kuitenkin takaraivossa ajamassa mielitekoa - ja nyt siihen saa syödä. Sallivuuden opettelun myötä asia rauhoittuu. Jos ateriarytmissä olisi ongelmia niin se voimistaisi pahasti efektiä. Ehkä asia on kunnossa kuten sanoit mutta mieti vielä - usein osana rajoittavaa ajatusta aamiaiset ja lounaat voi olla turhan kevyitä.

      Poista
    2. Kauanko sallivuuden oppiminen yleensä kestää? Minulla on ollut bulimia yli kolme vuotta ja toisinaan painoni laskee kun onnistun rentoutumaan, mutta stressaantuneena ahmiminen korostuu ja paino taas nousee, joka taas stressaa lisää.. Kierteestä on vaikeaa päästä eroon ja päätös siitä, että alkaisin yhtäkkiä sallia itselleni kaiken(?) tuntuu todella hurjalta. Haluaisin tietenkin päästä tästä eroon itseni, mutta myös tyttäreni vuoksi, jonka pelkään oppivan minulta huonoja tapoja. Kyllähän 10 vuotiaat tytöt jo peilailevat itseään, mutta olen nähnyt kuinka hän joskus arvioi vyötärönympärystään peilin edessä ja pelkään ettei hän ole itseensä tyytyväinen ja olen aiheuttanut sen omalla epävarmuudellani.. Tuntuu ettei tähän ongelmaan ole kovin helppo saada apua. Olen kyllä hakenut apua terveyskeskuksesta, mutta printattu ruokaympyrä ja toteamus siitä että olen normaalipainoinen ei johtanut mihinkään ihmeparantumiseen..

      Poista
    3. Se kestää sen aikaa kun pää vaatii kokemuksia tai oivalluksia että luottamus vapautuneeseen syömiseen vaatii. Yleensä kuukausia tai muutamia vuosia. Mutta olenpa kerran nähnyt sen tapahtuvan saman tienkin kun varmuus tuli asiakkaalle jo paikan päällä istuessä.

      Opettelun ei kannatakaan tapahtua kerralla niin, että sallii itselleen kaiken. Se kannattaa porrastaa osa-alueisiin. Ensi vaikka aamiaisella opettelee syömään sen verran kuin haluaa, sitten muillla aterioilla hiljalleen. Ja sitten siirtyy niihin kiellettyihin ruokiin hiljalleen ja niitäkin porrastaen opetellaan syömään hyvällä omallatunnolla. Vaikea sitä prosessia on lyhyesti silti kuvata - tarkoitus on ollut joskus blogauttaa tarkemmin.

      Poista
  8. Ajatuksia herättävä kirjoitus taasen. Itsekin menen ravintoasioihin liian usein ns. terveysvaikutus edellä.

    Työpaikkallani, jossa toimin kehitysvammaohjaajana, tuntuu että ravintoneuvoni menevät usein kuuroille korville. Kritisoin melko kärkkäästi työyhteisössäni asiakkaillemme annettavaa ravintoa. Monelle asiakkaalla siis on ylipainoa, kohonnutta verenpainetta, korkeaa kolesterolia, diabetestä ym. sairauksia, joihin saisi apua kiinnittämällä enemmän huomiota ruokavalioon.

    Olen itsekin vasta vähän aikaa sitten innostunut oikein kunnolla tutkimaan ravinnon terveysvaikutuksia. Ensin aloin valmistamaan ruokaa pelkästään siltä pohjalta, kuinka terveellistä se on, mutta nyt olen alkanut kokeilemaan erilaisia juttuja kokkailussa ja koko ruoanlaitto on saanut ihan uuden ulottuvuuden.

    Vaikka pidän erityisen tärkeänä edelleen ravinnon terveysvaikutuksia ruoanlaitossa, olen myös oppinut pitämään hauskaa kokatessa. On todella inspiroivaa kokeilla uusia makuja ja kokeilla rohkeasti eri raaka-aineita.

    Kiitos taas kirjoituksestasi, tästä sain ihan uudenlaisen lähestymistavan työyhteisöni suhteen.

    VastaaPoista