perjantai 1. maaliskuuta 2013

Laihdutus - tutkitut ja hutkitut keinot

Eilen joku linkkasi Pöperöproffan FB-sivuilla videoon, jossa olen Skepsiksen tilaisuudessa puhumassa laihdutuksesta ja siihen liittyvistä luuloista. Siinä samalla tulee sivuttua hyvän syömisen teemoja muutenkin. Tajusin samalla, ettenpä ole tainnut tätä videota linkata näillä blogisuivuilla lainkaan. Joten linkkaan sen nyt.



Sinälläänhän luento on sekoitus pysyvän laihdutuksen käytännön näkökulmia ja tutkimustietoa. Olen muutamaan otteeseen kuullut, että tämän videon katsominen on auttanut ihmisiä löytämään tasapainoisempaa painonhallinta-ajatusta ja jos sen tunnin katsomisella joku saa, niin se on hyvin käytettyä aikaa.

Ja jos kysymyksiä aiheesta nousee, niin tämä on hyvä paikka käydä keskustelua. Kun ison asian tiivistää tuntiin, niin vähän joutuu mutkia oikomaan - mutta isossa kuvassa tuo tiivistänee aika hyvin näkemykseni pysyvän laihdutuksen keskeisistä tekijöistä. Detaljit löytynevät paremmin esiteltynä Vinha Perä -kirjastani, joita varmaan jokaisen lähikirjastosta löytyy.


19 kommenttia:

  1. Mainio video!

    Kyllä tästä tuntui selkenevän lisää asioita, vaikka olen perusteellisesti lukenut, mitä olet kirjoittanut hyvästä syömisestä. Ehkä tässä onkin suurimpana hyötynä se, että totuudet sanotaan ääneen; syöminen on hyvä ja sallittava juttu, jokaista nippelitietoa ei todellakaan tarvitse tietää ja hallita ja että kieltäytyms nyt vaan ei ole toimiva ja hyvä juttu. Monentyyppisiä syömishäiriön muotoja läpikäyneelle tuo viimeinen on melko hätkähdyttävä ja olennainen asia yhä uudestaan ja uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä video. Kevyttuotteista mieleeni tuli jo pitemmän aikaa mietityttänyt asia; light-limut laihdutuksen kannalta. Tiedetään, että terveyden kannalta aspartaami ja asesulfaami k ovat huono vaihtoehto, mutta laihdutuksen näkökulmasta kuulee todella ristiriitaisia mielipiteitä ja tutkimustuloksia. Lihottavatko nämä kalorittomat juomat oikeasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne lihota. Päinvastoin ihan selkeästi laihduttavat jos niillä korvataan sokeripitoisia juomia. Eikä sitä kyllä tiedetä, että ne keinomakeutteet ovat terveydelle ongelma - se on lähinnä pelottelua.

      Ei se silti tarkoita, että ne olisivat suositeltavia juomia. Happamuus hampaille jne.. Vesi, useimmat kivennäisvedet sekä maito on oikeastaan ainoita suositeltavia jano- ja ruokajuomia.

      Poista
  3. Voi Patrik kun pystyisin sanoilla ilmaisemaan millaisen muutoksen mieleni - joten tulevaisuudessa todennäköisesti myös kehoni - on kokenut sen jälkeen, kun olen tutustunut linjauksiisi. Kuulostaa kliseiseltä mutta ihan sama: aivan kuin olisin saanut elämäni takaisin. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Hauskin kohta videossa oli se, jossa selitit kuinka lapset ryhtyivät syömään enemmän kasviksia kun ne ensin heiltä kiellettiin. Söivät varmaan salaa kasviksia! :-)

    VastaaPoista
  5. Mahtava video. Olet sujuva, asiantunteva ja lämmin esiintyjä. Sisältö oli tietysti suurimmalta osin tuttua, mutta kyllähän viesti menee paremmin perille, kun se toistetaan monella eri tavalla. Erittäin kiinnostava sivuhuomio laman ja ateriarytmin mahdollisista yhteyksistä. Tiedätkö, onko tätä tutkittu Suomessa? Onko mutu-tietoa aiheesta? Kulttuuristen tekijöiden ja painonhallinnan väliset yhteydet ovat kiinnostavia.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä(kin)!

    Olen lukenut kirjojasi ja seuraan blogiasi jne. Vinha perä on ihan ok kirja, mutta minulle kolahti tiiviimmin kirjoitettu Wellness : hyvän olon avaimet (yhdessä Juhapekka Tukiaisen kanssa).
    Suosittelen!!! Löytyi myös kirjastosta:)

    Kiitos siis vielä!

    ,

    VastaaPoista
  7. Hei! Kiitos kun jaoit, oli mielenkiintoinen ja mukava luento! Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, ja odotan aina innolla seuraavaa postausta.

    Olen miettinyt, onko sinulla tietoa vegaaniruokavaliosta tehdyistä tutkimuksista tai muuta kokemusta/näkemystä aiheesta? Olen itse vegaani, syön erittäin monipuolisesti eikä tarvetta paononpudotukseen ole, mutta kiinnostaisi ravitsemustieteilijän näkökulma. Erityisesti särähti korvaan luennollasi monesti mainitsema kalan syöminen, jota en luonnollisesti harrasta. Rasvoja kyllä nautin paljon, mutta en ole rasvalaatujen suhdetta miettinyt sen kummemmin.

    Kiitos vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus oli, että seuraava blogautus oli vegaaniruokavaliosta muutenkin joten osin voinee vastata tarpeeseesi. Tosin siinä ei ole terveydellinen näkökulma vaan suorituskykynäkökulma.

      Mutta ei tuo kalan puute iso ongelma jos omega-3:t hoidat rypsi-, pellavansiemen tms. öljyistä. Jos noita on käytössä niin ei sitä sen enempää tarvitsekaan miettiä.

      Poista
  8. Täällä yksi, joka opettelee rentoa ja säännöllistä syömistä.

    Aina ei ihan osaa, mutta paranee pikkuhiljaa. Esim. kantapään kautta opin, että mehu ei ole riittävä aamiainen. Mutta mitä voi tehdä sellaisessa tilanteessa, että huomaakin aamupäivän puutteellisen syömisen (puuro ei riittänyt eikä lounas korjannut) vasta iltapäivän tunteina, kun nälkä kiljuu eikä oikein mikään tunnu riittävän? Pitääkö vain kärvistellä tai syöpötellä seuraavaan uuteen aamuun (jolloin syö täyteen ja syö myös proteiinia), vai voiko vielä iltapäivällä tehdä korjausliikkeen joka pelastaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä vähän on niin, että se meni jo pieleen ja otetaan taas opiksi jatkoa varten. Ei siinä auta kuin syödä kunnolla ja reilusti sitten kun se liiankin kova nälkä ja sitä seuraavat naposteluaallot tulevat. Kuuntelet sitten kehoa siinä kohtaa vaikka se pieleen nyt menikin. En usko, että sellaisesta reilusta paniikkitankkauksesta olisi isoa iloa.

      Poista
  9. Moikka! En ole vielä ehtinyt katsoa videota, mutta kaipailisin neuvoja normaalipainoisen laihdutukseen. Miten saada BMI 25:stä sinne kahdenkympin tuntumaan, kun ruokavalion pitäisi olla kunnossa ja liikuntaa kertyy useita tunteja viikossa? Itselläni on sellainen tilanne, että pelkällä juoksutreenillä ulkonäölle ei tapahdu juuri mitään, kuntosali puolestaan kasvattaa lihaksia nopeasti mutta rasva ei lähde mihinkään. Ruokarytmi on säännöllinen, hiilareitten määrää vähennetty ja kasviksia ja proteiinia tulee tarpeeksi joka päivä. Liikuntaa on enää hankala lisätä ja jos vähentää syömistä niin sitten ei enää jaksa liikkua. Tuntuu toivottomalta kun ei pääse sinne 36 vaatekokoon, olis mahtavaa jos voisit tehdä tästä postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkemmin tilannetta tuntematta kuulostaa vain siltä että sinulla on lihasta suht kivasti ja se ei kovin mielellään laihtua pois. Ja ei minusta kannatakaan. Eli ihan eka asia olisi varmaan varmistaa että onko tavoitteet kohdallaan. Meinaan, että jos rasvaa ei kuitenkaan ole oikeasti paljoa ja olet fiksoitunut kokoon 36 niin ainoa keino on melkein selkeät alikalorit, jotka syö myös lihasta siinä samalla. Ja siinä vaiheessa laihdutus on tosi ikävää ja vaikeaa. En kannattaisi vaan ehdottaisiin unohtamaan erilaiset koot missä olisi hyvä olla ja keskittymään kehon "kiinteyteen" ja oloon missä on hyvä olla.

      Jos taas olet vakuuttunut, että rasvaakin on niin että on selkeästi varaa lähteä niin jossain siellä tekemisessä on yhä aukko jota et ole huomannut. Ja sitä en minäkään näin etänä voi nähdä.

      Poista
  10. Kiitos vastauksesta! Minulla on tosiaan fyysisesti hyvä olo näin, joten ehkä painon putoaminen ei olisi edes hyväksi minulle. On vain kovin hankalaa päästää irti unelmieni hoikasta kehosta, mutta toisaalta yleinen kauneusihanne muuttuu koko ajan atleettisempaan suuntaan joten ehkä omakin keho alkaa tuntumaan paremmalta, kun asiat muuttuvan pään sisällä. Itselleni liikunta on niin tärkeää, että en ole valmis muokkaamaan kehoa sen kustannuksella. Haluaisin vielä kiittää sinua hienosta blogista, tämä on auttanut minua monesti epätoivon tai ahmimisvimman iskiessä ja syömisen kanssa kamppaileville tämä on varmasti todella hyödyllinen!

    VastaaPoista
  11. Heippa! Kiitoksia videon postauksesta!
    Mainitsit rasvan laadun olevan terveyden kannalta tärkeää (terveellistä: öljyt, kalat) mutta onko tällöin tämä hyvä rasvan laatu käsityksesi mukaan nimenomaan tyydyttämätöntä (esim. maapähkinät olisivat silloin hyvä/ok rasvan lähde) vai piileekö taustalla myös sen omega 3 -voittoisuus (tällöin maapähkinät saattaisivat olla ns. huono rasvan lähde)? Ja jatkokysymyksenä, onko omega 3 ja omega 6 -rasvatasapaino (että syö riittävästi omega 3 -rasvahappoja) mielestäsi pientä tuunausta, terveyden kannalta olennaista vai terveyden kannalta epäolennaista?

    VastaaPoista
  12. Moi ja kiitos hyvän luennon jakaisesta!

    Mulle jäi hieman epäselväksi se, että 1) heitätkö yleisesti VHH:hon liitetyn ajatuksen insuliiniresistanssista (tai miksikä sitä ikinä haluaa kutsua) täysin romukoppaan ja onko sille joku tutkittu peruste?

    2) Mitä mieltä olet väitteistä karppaamisen (ala/keto) tehokkuudesta rasvanpoltossa?

    Olen juuri lopettelemassa onnistunutta ja nopeaa (4 kk) bmi 30 -> 25 -15 kg laihdutuskuuriani, jonka olen toteuttanut (tällä kertaa) keto- ja alakarppauksella. Olen pitänyt tarkkaa kalorilaskentaa kiloklubin avulla. +4000 kCal/vk urheilemalla.

    Olen itse ollut yllättynyt kuinka olen saanut nälkäkontrollin paranemaan ja pitänyt hiilareita syyllisinä. Tuntuu, että on pitänyt (varsinkin ketoilun aikana) katsoa kalenterista, että muistaa syödä. Olen pitänyt syömisen siinä 1500 kCal tasolla eli reilusti alle kulutuksen. Tämä on tuntunut paljon helpommalta kuin aikaisemmat kalorien rajoittamiseen ja kk:n pallukoihin perustuvat dietit.

    Mun ongelma ei ole ikinä ollut karkit ja herkut -osastolla, vaan annoskoko, ahmiminen ja aikataulutus. Tuntuu, että ilman pastaa kontrolli on paljon helpompaa, mutta kun se on niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1) Riippuu ihan mistä hiilari-insuliini väitteestä on kyse. Niitä on niin moneen junaan. Joku "vain hiilarit kohottaa insuliinia ja estää rasvanpolton" on ihan soopaa mutta "ylipainoisilla insuliiniresistenssi on suurempi ja siksi vähähiilihydraattisempi ruokavalio sopii heille usein paremmin" on taas asiaa. Jos taas tarkoitit insuliiniresistenssin pienenemistä niin siihen pystytään kaikenlaisilla hiilihydraattimäärillä kun ruokavalio on hyvä.

      Voit toki tarkentaa mitä väitettä tarkoitat.

      2) Yksi tapa monista, en ihan hirveän paljon usko mihinkään metaboliseen etuun ketokarppauksessa. Nälkäetu toki on varsinkin alkuvaiheessa, mutta sekin on tyyppikysymys eikä universaali totuus. Koko homma riippuu siis ihan siitä kenelle se sopii ja kenelle ei ja en tarkoita tällä rasvanpolttoa vaan myös nälkää, jaksamista ja vireystilaa. Joillakin se paranee mutta joillakin myös huononee.

      Sinälläänhän käytännön etu on myös toteutuksen helppous ja rajanvetojen selkeys. Mutta siinäkin se opettelu voi olla vielä joskus edessä. Kuten sullakin sanoisin, että kiva jos on mennyt hyvin tähän asti, mutta nyt pitäisi sitten hiljalleen opetella syömään sitä pastaa kun kerran siitä tykkäät. Aika vaikea minun on kutsua hyväksi syömiseksi sellaista missä ei saa syödä jotain mitä haluaisi. Ja vaikka niiden lisääminen aluksi huolestuttaa ja siitä tulee voi tulla myös huonoja kokemuksia niin kyllä se opettelu ihan mahdollista ja lopulta kannattavaa on kun sitä jatkuvasti teen töissä - mutta siinäkin pitää opetella lopulta se rytmi, yleislaatu ja sallivuus niissä mitä olet rajoittanut. Lopputulos olisi sulla varmaan edelleen aika vähähiilihydraattinen mutta sellainen jossa joskus kun mieli tekee olisi myös hiilareita selkeämminkin.

      Poista
  13. Tuo edellinen vastauksesi auttoi minuakin, vaikken ole "Jukka" :)
    Samoissa aatoksissa olen pudotettuani viime vuoden aikana 15kg bmi 27-23 rajoittamalla hiilareita. Koen, että osa vaikutuksesta on ollut plaseboa (mistä kirjoitit aiemmin), kun munakas tai rahka aamupalana tuo enemmän kylläisyyttä ja ruokarytmiä kuin aiempi aamiaisen skippaaminen tai puuro.
    Nyt taidan olla "takaisinpotkaisuvaiheessa", vaikka luulin että olin päässyt hiilarinhimosta. Olen himoinnut nyt kuukauden ajan kaikkea sitä, mitä rajoitin. Mutta yritän ottaa tämän opetteluna enkä sortumisena.
    Paino ei ole ainakaan noussut (itse asiassa laski vielä vähän), joten ehkä ei ole syytä paniikkiin.

    VastaaPoista
  14. Kiitos hyvästä luennosta, joka piristi myös ei-laihduttavan sairaslomapäivää!

    VastaaPoista