torstai 24. toukokuuta 2012

Pöpelikköön menin - ja menen jatkossakin

Tänään Metsähallituksen luontopalvelut lanseeraasivat Kansallispuistokummi -kampanjan, josta ensiaskeleena Mikko "Peltsi" Peltola ja Saimi Hoyer olivatkin aamu-tv:ssä turisemassa. Ilokseni myös minä kuulun kummien joukkoon, kuten nimettyjen lisäksi vielä Lauri Tähkä ja Fatbardhe Hetemaj.

Ja millä näytöillä minä olen mukana? No sitä sopii kyllä kysyä mutta olen vilpittömästi iloinen, että olen mukana. Klassista eräretkeilijää minusta ei kyllä oikein ole vielä saanut. Ikinä en ole perinteisellä vaelluksella ollut ja ei ihan hirveästi nappaakaan - en ole ns. kävelijätyyppiä. Mutta kyllä luonto on tutuksi tullut. Olen ollut suht' maaninen sienestäjä heinäkuusta lumentuloon asti ja nyt kun viikko sitten löysin vahingossa korvasienipellon niin vähän vaikuttaa, että kilpailukausi tuossa lajissa pitenee jatkossa. Pyöräreissut Keski-Euroopassa, Norjan vuoristossa ja peinteisemmin myös kotimaassa (Saaristokierros yms.) ovat olleet minulle nimenomaan yksinoloa jonkinlaisessa luonnossa. Lenkkeilyn teen mieluiten metsissä juuria ja kiviä väistellen. Mm. näillä näytöillä oikeutan itseni luontoihmiseksi vaikkei sitä kukaan kyllä vaatinut :)

Mihin haluan vaikuttaa?
Alkumetreillä kummiutta sain ja jouduin miettimään mitkä aiheet ovat minulle kansallispuistoihin ja luontoon yleensäkin liittyen luontaisesti tärkeitä ja esiinnostamisen arvoisia. Niitä ei tarvinnut kauaa miettiä.

Ensinnäkin näin pienten lasten isänä on hieman häirinnyt kun lapsoset eivät saa toteuttaa luontaista liikuntaansa kun aikuiset ovat niin hemmetin varovaisia: älä kiipeä.., ei noin korkealle.., varovaro!!.., voi kastua/sattua.. jne.. Jokainen tietysti tekee omat linjavetonsa, mutta kun he varovat oikein muidenkin puolesta. Muutamankin kerran on joku vanhempi tullut sanomaan kauhistuneena, että teidän poika kiipeää sielläjasiellä ja saanut aika lakonisen vastauksen "niinpä kiipeää" (ja olen kyllä nähnyt sen..). En sitä mitenkään toivo, mutta jos kastuu niin kastuu ja jos sattuu niin satttuu. Siis tottakai lapset pitää pitää hengissä, mutta liika varovaisuus syö niin pahasti lapsen motorista kehitystä ja kaikkea siihen liittyvää - siksipä liikuntaihmiset ovat kerta toisensa jälkeen nostaneet esiin joidenkin vanhempien liian varovaisuuden. Mutta varovaisemmaksi taitaa homma koko ajan silti mennä aikuisten toimesta. Minusta kuvaavaa oli kun Hesarissa oli muutama vuosi sitten juttu lasten leikkialueen suuruudesta kolmessa eri sukupolvessa kun isoisä, isä ja poika kaikki olivat asuneet lapsuuden samassa korttelissa. Isoisän leikkialue oli ollut säteeltään useampia kilometrejä kodista, isän kilometri ja pojan ei enää sitäkään - sukupolvi sukupolvelta leikkialue kaveni ja tekeminen tuli varovaisemmaksi. Leiki siinä sitten metsässä jos kotoa ei saa lähteä paria sataa metriä pidemmäksi. Ja metsässä leikkiminen on leikkipuistoja kehittävämpää leikkimistä. Eli minun yksi sydänteemani on, että ANTAKAA LASTEN LIIKKUA heille luonnollisella tavalla ja myös luonnossa.

Toinen teema liittyy saaristoon ja meren tilaan - meillähän on Suomessa mm. Saaristomeren kansallispuisto. Minä lähden saaristoon mökille muutamiksi päiviksi melkein aina kun voin. Tänä vuonna jo kahdesti. Meri ja saaristo on suuri ilo. Kääntöpuolena on tietysti meren tila - kun muistelee lapsuuden kalasaaliita ja miltä meri näytti niin takapakkia on tultu.

Ja yhä useammalle soisin lisää sienestys- ja marjastusintoa. Voisi sitä perustella ravitsemuksellisestikin ja liikunnallisestikin, mutta pohjimmiltani näen sen fiilisjuttuna. Ja onhan se skandaali, että näistä mainioista aineksista pari hassua prosenttia saadaan talteen.

Minulla oli myös hinku ajaa lisää koirametsiä Suomeen, mutta tämä ei kansallispuistoissa onnistu eikä kuulu kyseisen hallinnonalan asioihin. Mielessä se silti on. Ja katsoo nyt mitä muita teemoja tulee ajan kanssa mieleen.

Mitä minulle ja sinulle?
Mitäs annettavaa minulle olisi teille lukijoille aiheen parissa? No ihan ensiksi on todettava, en taipuisi kehumaan kummiuden nimessä puolinaista tuotetta mutta onneksi minun ei tarvitse. Kansallispuistoiksihan on valittu tietoisesti Suomen komeimpia ja kauneimpia maisemia. Ja niiden tietolähde luontoon.fi kirvoitti minulta sivustona vilpittömät ja suuret kehut sitä aikani selailtuani. Jos et ole sivustoa ennen nähnyt - kuten minä - niin ei varmaan haittaa vilaista. Jos ja varmaankin kun tässä matkan aikana jotain upeita juttuja tai uusia ajatuksia tulee eteen niin päivittelen sitä mukaa.

Omalla osalla kummius on jo kantanut hedelmää. Ensitapaamisemme Nuuksion kansallispuistossa ja siellä olevan geokätkön bongaaminen herätti minussa uinuneen geokätköilijän. Olen nimittäin hommasta ollut pitkään kiinnostunut mutta mikään ei silti liikahtanut. Nyt takana on kymmenkunta geokätkön löytämistä (lähin 200 m kotoa..) ja parin geokätkön asettaminen. Sellaisella reissulla ne korvasienetkin muuten löytyivät. Minä tykkään ja omat sekä muiden lapset on aivan pähkinöinä tästä "aarteenetsinnästä". Varsinkin lapsiperheille suosittelen.

PS. Tämä on ensimmäinen ei-ravitsemus blogautukseni. Kun kuparinen on rikottu niin toteutan nyt sen mitä olen muutenkin miettinyt ja laajennan sanottavaa liikkumiseen - jossa hyvinvoinnin, terveyden ja painonhallinnan alalla koen, että jotain substanssia on kun kuitenkin yli puolet työurastani olen ollut liikunnantutkimuslaitoksessa töissä ja muutenkin olen aiheen tutkimusta seurannut ja käytännön työssä asiaa toteuttanut aivan ravitsemuksen ydinasioideni tavoin. Kuntopuolelle en liikunnassa mene kun en sitä syvemmin osaa ja jumppavinkkejä tai käytännön liikuntaohjeita ei tulla näkemään kun sen verran osaaminen rajoittuu teoriapuolelle. Näiden liikuntateemojen varjolla jatkan myös mahdollisten luontoilujen raportointia vaikka oikeasti koen hommassa fiiliksen paljon tärkeämmäksi kuin sen liikunnan mikä luonnossa olemisen ohella aina väkisin tulee.


Suomessa on 37 kansallispuistoa. Olen käynyt niistä..

10 kommenttia:

  1. Mitä tulee metsien antimiin, niin linkittämäsi ruokatiedon uutinen kertoo mm. seuraavaa: "Suomalaiset metsät ovat joka vuosi pullollaan ravintorikkaita marjoja ja ruokasieniä, mutta edelleen vain murto-osa niistä hyödynnetään kotitalouksissa tai kaupallisesti. Esimerkiksi ruokasienistä yli 95 prosenttia jää vuosittain metsiin mätänemään."

    Onko tosiaan niin, että marjat ja sienet "mätänevät" sinne metsiin? Eikö niitä yksikään toinen elukka homo sapiensin lisäksi syö? Vai olisiko kuitenkin niin, että ihmisen lisäksi ekosysteemissä on monia muitakin toimijoita, mikä tässä marjat-hukkaan -kauhistelun tausta-ajatuksena olevassa 100% hyötykäytössä unohtuu?

    Pointti on sinänsä hyvä, että ihmiset voisivat lisätä - reilustikin - luonnosta kerättyjen ruokatarvikkeiden syöntiä, mutta ei se nyt järin tasapainoinen tavoite ole että ihan joka ikinen mustikka ja herkkutatti mikä metsästä löytyy päätyisi marketin hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu varmaan joku 30-50 % saaminenkin metsistä on ihan utopiaa. Mutta jos nyt vähän nykyistä paremmin voisi hyödyntää näitä metsien antimia...

      Poista
    2. olen nähnyt oravan hampaiden jälkiä herkkutateissa :)

      Poista
    3. Hmm.. tämä toi kyllä uuden ulottuvuuden sienestykseen. Oikeasti. Siis että mikä eläin on käynyt näykkimässä niitä. Peurat on tuttu tapaus, mutta täytyypä alkaa tähyämään myös näiden pikkujyrsijoiden A2:n sisäpintaa...

      Poista
  2. Onnea kummiudesta, kuulostaa fiksulta touhulta!

    Seuraava lomakohde suositus: Kolojärvi Itä-Suomessa. Meloen tai soutaen. Lapset menee ainakin soutuveneessä hyvin matkassa. Ainakin siltä se näytti kajakista käsin. :) Ja nähtiin saimaannorppakin! Samaisella reissulla olen syönyt myös elämäni makoisimpia mustikoita. Harmi, ettei saatu kerätyksi. Puolen tunnin popsimistauko kuitenkin riitti hyvin iltapäivän välipalaksi. :D Koska moottorilaitteita ei alueella suvaita, luonnon aistii ainakin meidän mökkialuetta paremmin.

    VastaaPoista
  3. Onnea kummille! Kansallispuistokummi Patrikin ja "kollegoidensa" Peltsin ja Saimi Hoyerin radiohaastattelun voi kuulla täällä: http://www.deski.fi/preview/METSAHALLITUS_NUUKSIO_5_24_MP3.mp3
    Päivi, Metsähallituksen luontopalvelut

    VastaaPoista
  4. Haa! Onnittelut Patrik nimityksestä, mutta erityisesti onnittelen Geokätköilyn löytämisestä. Meidän perheellä on kunniakas 7 vuoden (!) ura jo takana. Mennään perinteisellä kotinetti-paperi-metsään tyylillä vs. känny piippaa aina kun kätkö on lähellä, joten löytöjä on vasta reilut 100. Ei-löytöjä varmaan saman verran ;). Mutta hauskaa ja erikoisia tilanteita on ollut.

    Suosittelen harrastusta erityisesti lapsiperheille ja kehotan ottamaan GPS:n mukaan ulkomaille mennessänne. Etsiessämme kätköjä olemme nähneet sellaisia paikkoja, mitä turistikierroksilla ei näe. Usein syystä, useimmiten vain koska niihin ei tule kiinnittäneeksi huomiota vaikka pitäisi.

    Kts. yksi julkaisemani kuva reissultamme nimilinkistä.

    Löytämisen riemua toivottaen
    Maarit

    VastaaPoista
  5. Itseäni ärsyttää se, että kaikki kaupunkialueet pyritään rakentamaan mahdollisimman tiiviisti tehokkuuden ja ekologisuuden nimissä. Ei jää yhtään sitä lähiluontoa, jonne pääsisi liikkumaan ja leikkimään. Sinänsä ymmärrän rajoitukset lasten vapaalle liikkumiselle, jos ympäristössä on paljon autoteitä. Isoisän aikaan ei juuri ollut autoja, ja asunnot oli ihan ydinkeskustoja lukuun ottamatta sijoitettu väljemmin. Aikoinaan myös lähiöiden suunnittelussa pyrittiin ottamaan viihtyisyys ja lähipalvelut huomioon - kyllähän sen näkee vertaamalla vanhaa ja uutta lähiörakentamista.

    Itselläni on ollut onni löytää asunto pienen metsän ja ulkoilualueen vierestä. Täällä on mukava hoitaa veljenpoikaa, joka tosin vielä ikänsä puolesta vaatii jatkuvaa silmälläpitoa. Valitettavasti tännekin rakennetaan lisää asuntoja, jotka kutistavat ulkoilumaastoja. Olen aivan yksinkin nauttinut kulkemisesta metsäpoluilla joko koirien tai kävelysauvojen kanssa. Kansallispuistoja on tullut hieman nähtyä (Nuuksio, Seitseminen), vaikken minäkään ole eräihminen. Päiväretkelle on kiva lähteä kulkemaan jotain valmista reittiä, muttei sen enempää. Lähiluonto on silti mielestäni vieläkin tärkeämpi juttu, koska sinne pääsee ilman autoa vaikka joka päivä. Kansallispuistojen merkitystä virkistyskohteena yhtään vähättelemättä.;) Jokaisen pitäisi mielestäni nähdä aarniometsää ainakin kerran elämässään, jotta ymmärtäisivät miltä "oikea" metsä näyttää.

    Sienestyksen ja marjastuksen jätän suosiolla niille, jotka ko. puuhasta ovat kiinnostuneita, ja joita ei allergiat rajoita. Itse tykkään kuljeskella, katsella luontoa ja eläimiä, mahdollisesti valokuvata. Valitettavasti vaan tosiaan elimistöni hylkii luontoa ja maaseutua.;) Juuri nytkin liikkuminen (yhtään liikunnallisempi) ulkona on astman takia mahdotonta, vaikka olisi maksimimäärä lääkitystä käytössä.

    VastaaPoista
  6. Kävin tällä viikolla hakemassa kartiohuhtasienen leiman marttojen sienikorttiin :)

    Korvasienestä on leima jo.

    Mielestäni voisit hivenen enemmän tuoda kirjoissasi esille sienien terveellistä vaikutusta. Nehän ovat mainiota ja kevyttä syötävää jotka soveltuvat nimenomaan painonhallinnan kanssa pohdiskeleville. Ensin sienien keräys ja sitten säilöntä ja syönti, hyviä arkiliikunnan askareita kaikki.

    VastaaPoista
  7. Mielestäni on hassua, että samaan aikaan kun valitetaan siitä, että lapset ja nuoret eivät liiku tarpeeksi, niin samaan aikaan sitä luonnollista liikkumista rajoitetaan. Jos lapsi kiipeilee, niin ollaan kieltämässä. Tai jos pojat vähän "nujuavat", painivat jne. Niin ollaa huolissaan, ettei satu mitään. (tietenkin tässä on aina pieni kiusaamisen mahdollisuus, mutta eikös se pieni paini ole nuorille uroksille ihan normaalia rajojen kokeilua).

    Nuorten skeittaamista julkisessa tiloissa ollaan rajoittamassa (kun kolisee), mutta sitten ollaan huolissaan siitä, etteivät nuoret harrasta liikuntaa. Luonnollinen leikinomainen liikunta ei olekaan sitä oikeaa vaan kaikka pitää harrastaa ohjatussa ja turvallisessa (ja vielä kaikki pelaa hengessä)..

    Mikäänhän ei ole niin vaikeaa kuin lasten kasvattaminen, mutta joskus joissakin asioissa, voisi olla parempi, että se lapsi saa kasvaa, kaatuilla ja kolhia ihan itse...

    VastaaPoista