Ja se on taas pistänyt silmään viime päivinä. Se tuleeko ravitsemusasiantuntijoilta jotain kommentteja julkisuudessa oleviin asioihin on käytännössä kokonaan kiinni siitä sattuuko asia toimittajia kiinnostamaan ja ottavatko he yhteyttä. Vaikka toimittajia ja mediaa on tullut kritisoituakin huonosta viestinnästä, niin toisaalta voi sanoa, että jos heitä ei olisi niin ei olisi oikein julkista ravitsemusviestintääkään.
Viestintä nykyisellään
Ja ongelmia tästä on monia. Moniin julkisuudessa oleviin asioihin ei tule mitään kannanottoja, koska aihe ei herätä mediaa kysymään mielipidettämme. Toisaalta sitten kun sitä kysytään, niin kaikkien medioiden vaatima viestin kiteyttäminen (= härski yksinkertaistaminen) on aina jostakin näkökulmasta puutteellista tai epäreilua. Jäljelle jää ravitsemusviestinnässä yhden lauseen kiteytyksiä monisyisistä aiheista, jotka saavat ravitsemustoimijat näyttämään .. noh, tavalla tai toisella huonolta ja aika usein saman viestin jauhajilta. Mutta antakaapa näille samoille naamoille blogi tms. ja puolivelvollisuus kirjoitella sinne niin johan alkaisi tulemaan avarampi ja asiantuntevampi kuva.
Nykyisellään on niin, että Ravitsemusneuvottelukunnalla on mandaatti antaa "virallisia" kannanottoja ravitsemuksellisessa kysymyksissä - ja niin se tekeekin mahdollisuuksien mukaan, mutta resurssien olemattomuuden vuoksi täysin riittämättömästi tarpeeseen nähden. Koska omaa viestintää ja ennenkaikkea viestinnän resursseja ei käytännössä ole, julkinen viestintä joutuu käyttämään kolmannen sektorin ja yritystenkin viestintää. Sydänliittoa, Diabetesliittoa, Maito ja terveys ry ja milloin mitäkin käytetään viestinnän lähteenä. Nämä ovat huonosta some-maineestaan huolimatta hyvällä asialla ja tärkeitä, sillä valtaosa ravitsemuksen materiaalituotannosta, kehityshankkeiden ideoinnista ja organisoinnista tulee näiltä organisaatioilta. Mutta niissä on se ongelma, että näiden organisaatioiden viestit ovat kovin kohdennettuja kohderyhmilleen ja intresseilleen, terveys vahva prioriteetti syömisessä ja painotukset sen mukaisia. Lukuisiin terveyden osa-alueisiin ja terveyden ulkopuolisiin seikkoihin kuten luomuun, lähiruokaan tai moniin muihin teemoihin ruuassa nekään eivät silti ota kantaa, koska ne eivät ole heidän toimintansa keskiössä. Joten niille on roolinsa, mutta ne eivät edusta sitä mitä ravitsemusviestintämme mielestäni todella kaipaisi.
Kaiken lisäksi viestintää ei ole terveystoimijoiden ehdoilla lainkaan merkittävimmissä medioissa - TV:ssä ja sosiaalisessa mediassa. TV:en kohdalla resurssien käytön mielekkyydestä en olisi ihan varma, mutta sosiaalisessa mediassa puute on minusta huutava. Eli paitsi että meillä pitäisi olla ylipäätään selvä viestintäorganisaatio niin sen pitäisi uskaltautua sosiaaliseen mediaan - sanon uskaltautua siksi että monissa terveysorganisaatioissa somea pelätään. Minusta täysin turhaan. Somessakin metsä vastaa niin kuin sinne huutaa: asiantunteva ja avarakatseinen interaktiivisuus saa arvostusta - poissaoleva ja palautteeseen vastaamaton viestintä turhauttaa.
Uusi keskitetty ravitsemusviestinnän kanava
Se mitä tarvitsemme on viestintäkanava, jossa Suomen mainiot eri alojen ruoka- ja ravitsemusasiantuntijat voivat esitellä kaikessa monipuolisuudessaan ja näkökulmissaan ruuan, ravitsemuksen ja syömisen osa-alueita. Kansanterveysviestinnässä voi edelleenkin käyttää yksinkertaistettua logiikkaa, mutta jostain löytyisi myös perusteltuja vastauksia niihin ihmisiä mietityttäviin ravitsemuksen monimuotoisuuksiin. Tämä kanava olisi toki myös interaktiivinen ja sosiaalisen median tavoin aktiivinen.
Tästäkin syystä ehdotin Ruokastrategiassa (sivu 19) (tiivistys tässä) tällaisen viestintämekanismin perustamista, jotta voitaisiin oikeasti omalla suulla kertoa mikä joku "virallinen" kannanotto mahtaa olla. Valitettavasti nykyisestä hallitusohjelmasta (sivu 51) tämä ehdotus tippui pois kuten itse asiassa kaikki terveyteen tähtäävät muutkin ehdotukset (elintarviketurvallisuuden ulkopuolelta). Ensi vaaleihin valmistauduttaessa voidaan taas näitä sitten muistella..
Mutta lopputulos on, ettei "virallisella" ravitsemusmielipiteellä ole viestintäkanavaa. Ja vaikka olisikin niin se viestintä ei ole kenenkään päähomma. Ja jos ajattellaan Ravitsemusneuvottelukunnalla olevan jo nykyisellään tämä rooli, niin heillä ei ole siihen resursseja. Eli jatkossakin mediaviestintä tulee olemaan riippuvainen siitä kuka toimittaja sattuu jostakin aiheesta kirjoittamaan, kenelle hän soittaa, miten asiantuntija päättää asian yksinkertaistaa, mitkä kommentit toimittaja juttuun poimii ja millaisen asetelman hän haluaa juttuunsa luoda. Siinä on jätetty vähän turhan monta palikkaa ravitsemusviestinnästä muiden päätettäväksi. Ja syy on "systeemin", jossa edelleenkään selvää ravitsemusviestintämandaattia asiallisilla resursseilla ja monipuolisella näkökannalla ei ole olemassa. Minusta tällaisen luominen on yksi ravitsemustoiminnan keskeisiä tulevaisuuden haasteita.
Tällaisen kanavan perustamista odotellessa aloitan kuitenkin jo nimikilpailun, jonka voittaja saa ylpeillä hengentuotteensa medianäkyvyydellä - eli mikä nimi tälle viestintäorganisaatiolle laitetaan? Veikkaan että mietintäaikaa on vielä jonkin verran, mutta ehdotuksia otetaan vastaan heti!
Olisihan tuollainen kanava toteutuessaan hieno juttu, mutta epäilen kuitenkin, että "virallisella mielipiteellä" ei ole kanttia osallistua kaksisuuntaiseen tiedottamiseen ja keskusteluun, koska silloin sen opeista paljastuisi useita virheellisiä teorioita.
VastaaPoistaNeuvottelukunnalla on myös uskottavuusongelma, kun lähes jokainen jäsen "edustaa" (lainausmerkeissä, koska en usko ainakaan julkisen sektorin ravitsemustieteilijöiden edustavan mitään muuta kuin tieteellistä tietämystä) jotakin joidenkin mielestä epäilyttävää instanssia, kuten elintarviketeollisuutta tai maataloutta.
VastaaPoistaRavitsemusviestintä on todella tärkeä asia. Kun se jää kaupallisten viestinten huoleksi, tuloksena on nykyinen sensaatiohakuinen ristiriitojen sekamelska, josta on turha etsiä mitään logiikkaa. Voi vain toivoa, että kovin monen suomalaisen ravitsemustietämys ei ole pelkästään viestinten varassa.
Olen usein ajatellut, että ryhtyisin opiskelemaan ravitsemustiedettä, jos olisin 15 vuotta nuorempi, tarkoituksena nimenomaan pätevöityä ravitsemusviestintään. Tässä iässä opiskelu olisi kuitenkin vain harrastus, uutta uraa en enää kuusikymppisenä halua ruveta luomaan
On aika ikävä juttu, että ravitsemusviestintä jää nykyään käytännössä sellaisten henkilöiden käsiin, joilla ei ole alalle minkään sortin koulutusta. Tällaiset henkilöt esim. netissä leimaavat "virallisterveellisen" ruokavalion suurinpiirtein kansaa vastaan suunnatuksi salajuoneksi. Sen sijaan vuosien ravitsemustieteellisen koulutuksen ja työkokemuksen hankkineet eivät näytä saavan ääntään kuuluviin.
VastaaPoistaLuin muutama päivä sitten, että esim. juuri tällä hetkellä valmisteilla oleviin Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia varten asiantuntijat valitsevat n. 8000 laadukkainta alan tutkimusta.
Veikkaisin kuitenkin, että kaikenmaailman kotikutoiset teoriat esim. kovan rasvan ylivertaisesta terveellisyydestä yms. vetävät pitemmän korren ravitsemusviestinnässä kuin viralliset ravitsemussuositukset.
Itse näen persujen vaalivoitossa ja tyydyttynyttä rasvaa suosivassa karppauksessa paljon yhteistä. Asiantuntijoihin ei uskota, vaan mieluummin kaikenmaailman helppo-heikkilöihin.
Viestintäalan ammattilaisena en voisi olla enempää samaa mieltä tuosta some-asiasta!
VastaaPoistaKuten Tarja tuossa kommentissaan kirjoittaa, moni asiantuntijan kommentti kun tulkitaan sosiaalisen median keskusteluissa jonkun tahon intressien ajamiseksi. Ja niin kuin Jari sanoo: " ei ole kanttia osallistua kaksisuuntaiseen tiedottamiseen ja keskusteluun ". Juuri sitä tarvittaisiin, sillä some on täynnä keskustelua, mutta sellaista asiantuntevaa "virallista" tahoa ei ole, joka voisi osallistua keskusteluun. Ravitsemukseen liittyvän keskustelua leimaa tunteenomaisuus ja vahvat puolesta-vastaan mielipiteet. Sellaiseen keskusteluun olisi hyvä virallisen tahonkin osallistua avoimesti ja kuunnellen. Jonkin terveysalan järjestön viesti nähdään tällaisessa keskustelussa "puolueellisena", koska he - aivan kuten Patrik kirjoitti - edustavat oman kohderyhmänsä kiinnostuksia.
Olen tässä some-asiassa täyvin samaa mieltä, varsinkin kun näyttäisi olevan täysin ok esiintyä ravitsemuksen asiantuntijana sen takia että itse noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota ja on lukenut siihen liittyä tutkimuksia. Tai mitä tahansa tutkimuksia ravitsemuksesta. Törmäsin tänään esimerkikisi blogiin paleo-dieetistä, jota kirjoitti tekniikan lisensiaatti sekä konseptisuunnittelija (olisiko mainosalaa). Ja lisäksi he käyvät pitämässä luentoja oikeasta ravitsemuksesta yrityksissä. Ei siinä mitään, ihan pätevän oloisia tekstejä. Tuollaiset ihmiset vain ärsyttää aivan mielettömästi sen takia, että he vievät uskottavuuden ja myös työt niiltä, jotka ovat opiskelleet näitä asioita monta vuotta yliopistossa. Itsekin luen ravitsemustiedettä avoimessa yliopistossa tavoitteena päästä ensi haussa yliopiston puolelle mutta onko siinä enää järkeä jos kuka tahansa teknikko voi tehdä työni? En minäkään neuvo dippainssiä miten rakentaa taloja. Tämäkin osoittaa tarpeen viralliselle viestintäkanavalle, jos saataisiin vähän ruotuun noita "itseoppineita".
VastaaPoistaOnneksi on myös sinunlaisia Patrik :)
Ehdottomasti kannatan viestintätahojen lisäämistä somessa. Mietin vain, että ravitsemusneuvottelukunta on aika haastellinen taho vuorovaikutukseen osallistujaksi, siinä kun osallistujia on kovin monelta eri taholta. Some kuitenkin perustuu yksilöiden väliseen kommunikointiin. Ravitsemusneuvottelukunnan ideana on (käsittääkseni) se, että yhteen kerääntyy laaja joukko eri tahojen asiantuntijoita, jotka neuvottelemalla luovat konsensuksen asioista. Siis kuka käyttäisi somessa ravitsemusneuvottelunnan ääntä nopeasti ja aina päivän ajankohtaiseen teemaan liittyen?
VastaaPoista