tiistai 21. kesäkuuta 2011

Seuraavat tuotekehityksen kujeet

YleX yllätti minut aamulla lammelta jälkikasvun ja koiran kanssa ja teemana oli haastattelua päivän Hesarin uutisesta "hiilihydraattikammosta" ja sen vaikutuksesta elintarviketeollisuuden tuotekehitykseen. En nyt tarkkaan muista mitä siinä tuli solkattua, mutta ainakin jälkikäteen ajatukseni teemasta on selvä.

Sehän on tietty hyvä, että valikoimat laajenee erilaisiin ruokavaliotyyppeihin ja monipuolisuus mahdollistuu. Periaatteessa tuotekehityksen laajentuminen vähähiilihydraattiseen suuntaukseen on siis hyvä.

Mutta se mitä oikeasti odotan vääjäämättömällä mielenkiinnolla on se miten tuotekehitys ja -markkinointi kaappaa tämänkin ruokavaliosuuntauksen yleistyessään ja vääntää-kääntää-vääristää sitä tunnistamattomaan muotoon. Hyvähän olisi jos näin ei kävisi ja kuluttajien mielikuva hyvästä syömisestä pysyisi perusasioissa eikä tuotekehityksen riemuvoitoissa. Mutta kuten sanottua.. vääjäämättömällä mielenkiinnolla odotan että näin käy.

Tämä nähtiin jo vähärasvaisuus ja -sokerisuus sekä kuitupitoisuustrendien aikana. Toki siellä pohjalla oli kansanterveysviestiä tähän suuntaan, mutta juuri tuotekehitys vei tämän mielikuvan liiallisuuksiin. All-bran plus -murot, valkoiseen leipään lisätyt kuidut, rasvaton raejuusto, 5% juusto, kuitupitoiset mehut, ultravähärasvainen margariini.. hohhoijaa lista olisi loputon. Siihen sitten päälle mainoksia rasvattomista tikkareista sun muuta ja mielikuva idioottimaisuudesta täydentyy. Ja turha luulla, että ravitsemustoimijoiden valtaosa olisi näitä jotenkin hurrannut. Ei, kyllä siinä kaapattiin alkuperäinen ajatus, vietiin se pitemmälle kaupallisuuden nimissä ja samalla sekoitettiin alkuperäinen ajatus.

Jos ei ihmettä käy, niin näin tulee käymään myös vähähiilihydraattisuudelle. Ja on ainakin osin käynytkin. Vuosikausia on ollut myynnissä vähähiilihydraattisia "ateriapatukoita", joille on ollut helppo hymähdellä kun hiilihydraatteja on korvattu glyserolilla, joka on teknisesti rasva mutta käsittääkseni toimii elimistössä hiilihydraattien tavoin. Pari päivää sitten vilkaisin mielenkiinnosta vähähiilihydraattista leipää, jonka yhtenä pääainesosana hiilihydraattia korvaamassa oli vehnägluteeni - mikä on kornia ottaen huomioon kuinka paljon yhtenä hiilihydraattien välttelemisen perusteena käytetään usein piilevää keliakiaa ja epäsopivuutta viljaproteiinille.
Varmasti esimerkkejä löytyisi lisääkin. Mutta jos ei löydy niin odottellaanpas vuosi tai kaksi niin ihmisten mielikuva vähähiilihydraattisesta ei varmaankaan miellytä monia nykyisiä saman linjauksen kannattajia.

Koko tässä hommassa olennaista tietysti oli, että oli kyse vähärasvaisesta tai vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta niin kumpikaan ei tarvitse näitä uusia korviketuotteita. Molempia voi toteuttaa terveellisesti ihan ruokien perusraaka-aineilla. Toki ruokavalioon sopii ja niitä voi ehkä jopa parantaa muutamalla teknologiatuotteella - mutta mitä enemmän näitä uusia teknologisia tuotteita käyttää, sitä varmemmin voi arvioida kokonaisuuden olevan jotenkin pielessä. Ruokavalion peruspilareissa kun ei ole paljoa tuunaamista: tasainen syöminen, kunnon ateriat, kasvikset, hedelmät, kala, öljyt, pähkinät jne..


12 kommenttia:

  1. Ennustan epäonnistumista. Amerikassahan yritettiin tuotteistaa Atkins mm. juuri noihin patukoihin, mutta konkurssi tuli kai aika nopeasti. Jokainen Atkinsin kirjoituksia itse lukenut näkee räikeän ristiriidan Roopen ideologiaan, jossa aidoista perusraaka-aineista tehty kotiruoka on kaiken perusta.

    Lisäksi nämä keinohärpäkkeethän ovat myyneet paljolti ihmisten verensokerikuopilla. Koska VHH useimmilla tasaa ne käytännössä pois, niin tarvetta välipaloille ym. epäruoalle ei juuri ole.

    Mutta aika näyttää.

    VastaaPoista
  2. Kun näin taannoin VHH-leivän tuoteselosteen, tuli ensimmäisenä mieleen, että kelle tämä oikein on suunnattu. Odotan mielenkiinnolla käyttäjäkokemuksia, sillä monella VHH:sta erilaisiin ongelmiin avun löytäneellä on tosiaan myös piileviä vaikeuksia vehnän gluteenin kanssa.

    Ainakin omien leivontakokemusteni perusteella gluteeni on korvaamaton ainoastaan silloin, jos halutaan simuloida tavallista valkoista leipää. Maku ei kuitenkaan mene pilalle, jos gluteeniviljat korvataan muilla aineksilla ja matkitaan mieluummin ruislimppua. Tätä toivoisinkin seuraavaksi tuotekehittelijöiltä. "Ruisaromilla" maustettua tuoretta, gluteenitonta feikkiruisleipää. ;)

    -Hanna

    VastaaPoista
  3. Mirka: minä en ole pessimisti, sinä olet optimisti :) Aika näyttää kumpi on oikeassa ja toivon että se olet sinä.

    Hanna: pelkästään hyvän makuinen gluteeniton leipä on ilmeisesti yhä haave - sen verran manailua niistä kuulee. Saatika että se olisi vielä vähähiilihydraattinen. Mutta toivotaan parasta!

    VastaaPoista
  4. Patrik, osuit taas naulan kantaan. Samoja ajatuksia omassa päässäni kulki, kun luin vhh-leivän lanseeramisesta. Tosin olin jo aiemmin käynyt Aschanilta ostamassa kokeiluksi erään karppileivän. En huomannut kysyä ostotilanteessa sisältöä ja soitin perään. Aika huijattu olo tuli. Väkisin näemmä vedetään hiilarit alas, jopa keinolla millä hyvänsä, että saadaan ns. myyvä uutuustuote.

    Tuotesisältöjen lukutaito olisi nyt kovassa kurssissa, ettei ihan kaikkiin uutuushölmöilyihin väki lähtisi mukaan.

    Ruotsin Antti eli Kostdoktorn.se- sivuilla tästä oli Andreas Eenfeldtin blogissa taannoin blogikirjoitus ja testasi näitä vhh-tuotteita verensokerikokein. Aikalailla bluffiksi nuo uudet, lanseeratut vhh-tuotteet osoittautuivat tuolla kriteerillä.

    Parasta pysytellä vaan perustuotteissa, joista edes jotenkin voi kuvitella alkuperän.

    VastaaPoista
  5. Patrik: Niinpä, on hyvä erottaa kaupan leivät kotona leivotuista. Näistä jälkimmäisissä on rajattomat taiteelliset ja kulinaristiset mahikset. Täytynee varmaan alkaa levittää jotain hyviä pikareseptejä. Mun lapsuuden perheessäni menee yleensä ensin gluteeniton leipä, vaikka se ois tarkoitettu vaan meille "vammaisille".

    -Hanna

    VastaaPoista
  6. Kommentti menee kyllä väärään paikkaan mutta sinulla ei näytä olevan bloggerin omaa lisää lukijat pluginia. Käytän itse bloggeria paljon.

    Itse olen laihduttanut vajaassa vuodessa noin 23 kiloa, bmi 22.1. Kirjastasi rentoa painonhallintaa oli paljon hyötyä.
    Omat sivuni:
    http://lukanlusikassa.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Plugin on taas takaisin. Se oli siellä jossain vaiheessa mutta jostain syystä otin sen pois.

    Ja mukava kuulla :)

    VastaaPoista
  8. Löylyä lissää: Ketogeeninen VHH-ruokavalio voi ehkäistä ja jopa parantaa diabeettistä munuaisvauriota, osoittaa uusi Mount Sinai Scholl of Medicinen tutkimus. Ketogeeninen VHH toimii sekä tyypin 1 että 2 diabeteksessa, sanovat tutkijat. VHH:n vaikutus perustuu ennestään tuntemattomien geenivirheiden korjaamiseen. Tutkimusta johti Charles Mobbs, PhD, Professor of Neuroscience and Geriatrics and Palliative Care Medicine. Tutkimusta rahoittivat National Institutes of Health (NIH) ja Juvenile Diabetes Research Foundation. On tässä Suomen Diabetesliitolla ja muilla VHH:n vastustajilla ihmettelemistä. Lue lisää tästä:
    http://tinyurl.com/69lf69v

    Diabeetikoille voidaan siis suositella VHH-ruokavaliota pätevään tutkimukseenkin vedoten. Itse lisäisin siihen vielä suosituksen ravintolisien käytöstä. Nekin vähentävät diabeteksen lisätautien riskiä ja hidastavat niiden etenemistä.
    Tässä muutamia esimerkkejä.
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=56
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&lang=fi&id=1238
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&lang=fi&id=361
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=1774

    VastaaPoista
  9. Sen verran täytyy mainostaa, että Vuohelan herkku tekee luontaisesti gluteenitonta hapanleipää, joka ainakin itselleni maistuu. Mitenkään vähähiilihydraattista se ei ole (41 g/100 g), mutta yksi pala silloin tällöin ei ole ruokavaliotani kaatanut. Ainekset ovat tattarijauho, perunahiutale ja psyllium. Hinta on kyllä suolainen.

    Myös gluteenitonta juurta saa Prismasta omiin leipomuksiin.

    VastaaPoista
  10. Protestoin. Kyllä gluteenitonkin leipä on hyvää! :) Ravintolassakin naureskelin, kun itse sain oikein maistuvaa sämpylää ja kaveri tupla-annokset ei niin yhtään miltään maistuvaa perusleipää. Itse-tehdyt teff-sämpylät ainakin maistuu. Ja Vuohelan hapanleipä myös. Just ostin kaupasta. Törkeen hyvää.


    Erittäin hyviä pointteja kyllä muuten tekstissä. Itse meinaan hermostua päivittäin markkinoinnin mahdin kanssa. Vaadin myös, että vähähiilihydraattista leipää kutsutaan epäleiväksi tai leivänkorvikkeeksi. Maistuis varmaan sullekin? ;)

    VastaaPoista
  11. Epäleipä :) Pettämätön konsepti!

    VastaaPoista
  12. Mielestäni tuotekehityksiä on aina erittäin mielenkiintoista seurata. Sisareni kertoi, että he ovat ottaneet yhteyttä tuotekehityspalveluun aikoinaan, ja olivat saaneet suuren avun sieltä. Mielenkiintoinen nähdä, kuinka tämä etenee.

    VastaaPoista