Miten intuitiivinen syöjä olet?

torstai 29. joulukuuta 2011

Näin löytyy Pöperöproffa


Vuoden lopussa on hyvä summata yhteen vuoden saldoa - ja teen sen blogin ehkä mielenkiintoisimmista asiasta eli millä hakusanoilla blogiin tullaan. Tässä joitain poimintoja ja ajatuksia niistä:

- erittäin yleinen on "miten olla syömättä": mikä herättää kyllä surullisia ajatuksia syömisen motivaatioista ja ratkaisuista.
- äiti syö epäterveellisesti: hiukka surullinen olo tästäkin tulee jostain syystä..
- lihonut: lyhyt ja ytimekäs hakusana. Suomalaista kommunikaatiota parhaimmillaan. Voin jo kuvitella vastaanotolla jonkun murisemassa lihonut..
- terveydenhoitajat turha ammattikunta: ehkä pientä turhautumista saatuun hoitoon?
- aurajuustoaddiktio: käsi pystyyn! Kuinka monella on tämä??!?
- en hirveästi pidä ihmisistä: onkohan tässä mennyt nyt päiväkirja ja googlehaku hiukka sekaisin...?
- Anttila.fi: ???? aivan mysteeri..
- voi olla että asia on niin, sillä jollain lailla sen on oltava: nyt minua todella huolestuttaa, että tällä lauseella eksyy sivuilleni. Pohdiskelevuus on hyvä, mutta että ihan näin korkealentoista...
- sinun lapset minun lapset kolmas osa: ??? perinnönjakoasioissa Pöperöproffalla on aika vähän annettavaa..
- on esimerkiksi hyvin vaikea: on, tosi vaikeaa..
- miten tehdä helppo kyselytutkimus: tätä googlatessa olin toisena haussa. Ei taida kyselytutkimuksen teosta olla liikaa juttuja netissä.
- miten voi syödä: haarukka, lusikka ja veitsikin jos haluaa tyylitellä. Ei tämä nyt niin vaikeaa ole.
+ tietty lukemattomat variaatiot nimestäni mm. patrick barg, patrick borb

perjantai 16. joulukuuta 2011

Terveellinen syöminen on kalliimpaa


Otsikko ei ole marinaa. Se on toteamus.

Usein harmitellaan kuinka terveellinen syöminen on kalliimpaa. Eihän se hyvä asia ole ja ymmärrän harmituksen, mutta pohjimmiltani ajattelen totta kai se on ja tulee olemaankin. Maksaahan se laatu kaikessa muussakin - ja sitten pitää olla vaan tarkka, ettei maksa turhaa brändilisää millä ei sitten olekaan laadun kanssa aina tekemistä. Ja olen toki hintapoliittisten ratkaisujen kannalta, jotka alentavat terveellisten ruokien hintaa ja mahdollistavat terveellisempää syömistä tuloluokista riippumatta - mutta vaikka näitä toimenpiteitä tulisikin niin terveellinen ruoka on ja tulee pysymään aina kalliimpana. Sen ei ihannemaailmassa pitäisi olla niin, mutta niin se vain on.

Terveellisen ruuan hinta

Tarkoitettakoon tässä yhteydessä terveellisellä ruualla ruokien perusraaka-aineita ja kohtuullisen perusmuodossaan: kasviksia, hedelmiä, marjoja, maitotuotteita, lihaa, kalaa, kanaa, kananmunia, täysjyväisiä viljatuotteita jne.. Verrattuna vähemmän terveelliseen ravintoon nämä kaikki ovat joko tuoretuotteita tai muuten melko vähän käsiteltyjä tuotteita mikä tarkoittaa, että niiden säilyvyys on heikompaa ja hävikin riski suurempi - eli niiden hinta on suurempi. Ja varmaan sata muuta syytä miksi kaksintaistelussa terveellisempi ruoka vs. raffinoidumpi ja käsitellympi pidemmän hyllyiän tuote terveellisyys on kalliimpaa . Koska en tunne hinnanmuodostusta niin hyvin, niin en viitsi alkaa edes spekuloimaan kaikilla syillä - todettakoon vain että pidän kohtuullisen itsestäänselvänä että terveellisempi syöminen on kalliimpaa. Tottakai aina voidaan tehdä laskelmia kuinka terveellisestikin voi syödä halvalla, mutta silloin puhutaan sitten taas rajoittuneesta valikoimista ja rajoittuneista mahdollisuuksista. Kasviksista saa toki halpoja kun laskee porkkanat, lantut ja keräkaalit mutta laitapas joukkoon vähän paprikaa, basilikaa ja tomaattia niin alkaa hintaa ihan peruselintarvikkeistakin jo tulemaan - jostain eksoottisemmasta puhumattakaan. Riippunee myös alueellisista ruokatavoista ja yksilöllisistä mieltymyksistä onko terveellinen syöminen kalliimpaa vai ei - esimerkiksi kuopiolaisessa kansainvälisesti maineikkaassa diabeteksen ehkäistytkimuksessa havaittiin, että terveellisempi syöminen ei pelkästään ehkäissyt tuntuvasti diabetesta vaan se oli myös halvempaa (tutkimusviite). Joten ei tämäkään toki ihan yksioikoinen asia ole, mutta kyllä minun mielipiteeni on että laaja-alaiset terveellisen syömisen mahdollisuudet ovat epäterveellisiä kalliimpia.

Lisähintaa ei tietty kannata maksaa "terveystuotteista" eli elintarvikkeista, jotka pyrkivät ratsastamaan terveysmielikuvilla vaikka niiden hyöty oikeasti on kyseenalainen tai usein jopa pomminvarmasti mitään lisähyötyä ei ole. Siksi näkisinkin että puhuttaessa terveellisistä elintarvikkeista puhumme enimmäkseen peruselintarvikkeista ja raaka-aineista - "terveysvaikutteisten" elintarvikkeiden mielikuvan alla kun on niin monenlaista tuotetta, että niihin tätä yleistystä ei oikein voi laittaa.

Kun on ihan ilmeisesti ymmärrettäviäkin syitä miksi terveellinen ruoka maksaa enemmän, niin ei se kaipaisi ylimääräisiä rasitteita. Esimerkiksi kasvisten ja hedelmien hinta Suomessa on 20 % Euroopan keskitasoa kalliimpaa, mikä on enemmän kuin useimmilla muilla ruokaryhmillä (keskitason ollessa 13 % keskitasoa kalliimpaa) - tässä ymmärtääkseni iso rooli on nimenomaan arvolisäverolla joka on keskimäärin tuplasti suurempi kuin muissa EU-maissa. Ja siksi paljon peräänkuulutettu kasvisten arvonlisäveron vähennys tuntuisi jotenkin kohtuulliselta. Suomalaisessa selvityksessä on arvioitu, että sekä epäterveellisten ainesten veronlisäyksillä ja kasvisten veroalennuksilla saadaan terveyshyötyjä ja useat tutkimuksetkin puoltavat näitä johtopäätöksiä - esimerkiksi hinnanalennusten 10 %, 25 % ja 50 % on havaittu lisäävän ruokien kulutusta 9 %, 39 % ja 93 %. Vaikka on toki niin, että lisäverot epäterveelliselle ovat taitaneet tutkimuksissa tuottaa keskimäärin hieman parempia tuloksia kuin huojennukset terveellisille.

Asioita voisi kai parannella hintapuolella monella muulla tavoin kuin kansallisilla toimenpiteillä. Lihavuuden ehkäisyn politiikan nokkamiehenä pitkään kiertänyt Philip James ainakin muutamia vuosia sitten kovastikin vetosi Euroopan maatalouspolitiikan (CAP) muutoksiin, jotka suosisivat mm. terveellisempien ruokien hinnanlaskua. Keskeisin kommentti Jamesilla oli, että valtaosa (olikohan joku käsittämättömät 80-90 %) EU alueella tuotetuista kasviksista jää pellolle, koska niitä tukisysteemien vuoksi ei kannata kerätä - seurauksena tietty kasvisten hinnannousu kun tuotteita on vähemmän markkinoilla. Kuulostaa hullulta, mutta samoja linjanvetoja on useampia (katso WHO raportin sivu 25) , joten asiassa lienee perää vaikka CAP on itselleni täyttä hepreaa. CAP taitaa elää tasaisesti ja minulla ei ole oikein tietoa onko näiltä osin asioita muuttunut tai muuttumassa - enkä ala sitä nyt selvittämään mutta jos joku tietää niin infoa kiitos.

Mutta kaikenlaista olisi siis tehtävissä ruuan hinnan saralla...

Ruuan hinta jatkossa

Kaikki odotukset tuntuvat nykyisellään olevan ruuan hinnan nousupaineissa. Kannattaa pitää mielessä, että nykyään kotitalouksien menoista vain noin 13 % menee ruokaan kun se 1960-luvulla oli tuplasti enemmän ja sotien jälkeen noin puolet - eli ruokakulut suhteessa tuloihin ovat ennätysalhaalla ja korotuksen ei pitäisi olla mieletön shokki. Myös EU-maiden kanssa olemme tuolla 13 %:lla keskitasoa ruuan kulutusosuudessa - eli vaikka ruoka Suomessa on "kallista" niin se on kuitenkin aika normisuhteessa tulotasoomme.

Mutta ei ruoka ilmeisesti tästä ainakaan halpenemaan tule. Ruoka on astunut osakemarkkinoiden kaltaisten spekulatiivisten hintavaihteluiden piiriin mikä pitää nopeat hintavaihtelut aina mahdollisina. Lisäksi ruuan muuttaminen biopolttoaineeksi on sotkenut hintoja. Erään arvion mukaan valtaosa ruuan viimeaikojen hintavaihtelusta selittyykin näillä kahdella tekijällä. Tulevaisuutta on hiukka vaikea ennustaa, mutta kaikkialla tunnutaan valmistauduttavan ruuan hintojen nousuun jatkossakin - joten lienee järkevää olettaa ettei ruoka ylipäätään tule ainakaan halpenemaan lähiaikoina. Saatika sitten terveellisempi ruoka..

Lisäksi niin kauan kuin Suomessa elintarvikekauppa on Euroopan keskittyneintä, niin kilpailusta tulevaa hinnanlaskua tuskin hirveästi tulee näkymään. Ainakin minun käy aika paljonkin sääliksi varsinaista tuotantoporrasta, joka ei juurikaan ole päässyt tulosten kasvua näkemään kun viime vuosikymmenten tulokset ovat valuneet käytännössä kokonaan kauppojen katteeseen.

Mitä yritän sanoa?


Olen varma, että hintapoliittisia ratkaisuja terveellisen syömisen tukemiseen tullaan jatkossakin ajamaan kansanterveystyössä - ja osin niitä tullaan toteuttamaankin. Niin kauan kun tuloerot ovat kasvussa niin nämä teemat ovat yhä tärkeämpiä. Pahaa kuitenkin pelkään, että nekin harvat ratkaisut joita tehdään ovat epäterveellisempien ainesten veronkorotuksia eivätkä hinnanalennuksia - vaikutusteholtaan tutkimuksissa selvää eroa ei ole ja valtio ottaa mieluummin rahaa kuin antaa. Hyvä puoli tietty on, että nämäkin asiat ovat kuluttajien (=äänestäjien) vaikutuksen piirissä ja kovalla äläkällä myös hinnanalennuksia terveellisemmille ruoka-aineille voisi tulla.

Kuulen silloin tällöin kuinka yritetään sanoa, ettei terveellinen syöminen ole sen kalliimpaa kuin epäterveellinenkään - tarkoituksena kannustaa terveelliseen syömiseen. Ymmärrän kannustamisnäkökulman (ja kun suomalainen tutkimuskin niin on todennut) mutten silti pidä sitä hyvänä tai edes oikeana viestinä. Jos tämä näkemys vahvistuu, että terveellinen syöminen on halpaa mitäs sitä sitten vaatia kouluruokailuun lisävaroja tai moneen muuhun asiaan apua minne sitä kuitenkin tarvitaan. Näkisin mieluummin yleislinjauksena  sen, että terveellinen syöminen kansallisella tasolla ja yksilötasolla on asia, joka ei tule itsestään eikä se tule pilkkahintaan. Siihen pitää edes vähän satsata eikä yrittää vain maksaa mahdollisimman vähän.

Mutta tapahtuu poliittisella sektorilla mitä tahansa ja tulee ruoka kallistumaan tai ei niin siitä ei silti pääse mihinkään että terveellinen ruokavalio on joiltakin osin kalliimpaa nyt ja jatkossakin. Vähäravinteinen einesateria tulee varmasti olemaan halvempi kuin monipuolinen ateria. Näin siis minusta. Mutta en ole mikään hinnanmuodostuksen ekspertti ja minusta olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä? Onko realismia saada terveellinen ruoka epäterveellisen tasolle - hyvä jos on, mutta kerro miten monipuolisesti toteutettu, terveellisemmistä ja tuorehkoista aineksista koottu ruokavalio sellaiseksi saadaan.


Onko terveellinen syöminen kalliimpaa ja kannattaako terveellisten ruokien hinnanlaskua edistää?



-------------------------------------------------------------------------------------------------

torstai 8. joulukuuta 2011

Karsiikö maku terveellisessä syömisessä?

Totta kai haluaisin todeta vastauksen otsikon kysymykseen olevan "ei tietenkään" - ja vastaankin niin - mutta ei se ihan niin yksinkertaistakaan ole ja valtaosalla maku tuntuu kärsivän. Aiemmin pitämässäni gallupissa sain seuraavanlaisen vastausjakauman..

Valitsetko terveyden/painon nimissä vähemmän maukkaita tuotteita?

... ja tässä on joitakin ajatuksia siitä.

Valtaosa tekee mausta komromisseja
Ensinnäkin minusta on kieltämättä hieman surullista ja myös kuvaavaa, että 70 % vastaajista syö enemmän tai vähemmän terveyden vuoksi ruokaa, jonka maku ei ole ihan tiptop. Se ei oikein mahdu omaan käsitykseen hyvästä syömisestä, jonka eräs periaate on ettei ruuan maun kanssa tehdä koskaan kompromissia. Syödään niin maukkaasti kuin voidaan ja jos/kun terveyttä halutaan siihen samaan syssyyn niin se tapahtuu etsimällä ne ruoka-aineet, reseptit ja ruuanlaittotavat joilla terveellistä ruokaa saadaan syötyä itselle maukkaalla tavalla. Ei terveellinen syöminen voi olla mitään väkisin ruuan runttaamista mahalaukkuun. Minulle tulee vähän väkisinkin tästä "kevyt mutta ei niin maukas" ruuanvalinnasta mieleen ammoinen Jenkeissä myytävä laihdutusjauhe jota piti levitellä ruualle ettei se maistu niin hyvälle. Aika samaa ajatusmallia ne edustaa, vaikka kaikki pitää sitä jauhetta kammottavana ideana.

Miksi ei kannata tehdä mausta kompromissia?
Makukompromisseista voi olla selvää haittaa. Jos leikitään ihannevisioilla niin syömisen tavoitehan on parantaa hyvinvointia ja siinä keskeistä  - jaksamis- ja terveysnäkökulmien ohella - on syömisen maukkaus, sosiaalisuus, joustavuus ja stressittömyys. Maun kanssa kompromissien tekeminen ei oikein sovi näiden kriteerien kanssa ja on hyvinvoinnille pieni lohtu jos valinta parantaa yhtä 1-2 hyvinvoinnin tekijää mutta heikentää samalla 3-5 tekijää.

Makukompromissit eivät myöskään ole erityisen tarpeellisia. Jos on sitä mieltä (kuten itse olen), että syömisen terveysvaikutukset tulevat enimmäkseen joustavasta syömiskäyttäytymisestä, tasaisesta syömisestä, kasviksista, öljyistä ja kalasta niin näissä asioissa aika vähän tarvii mitään kompromisseja tehdä. Toki on oma hommansa opetella toteuttamaan niitä maukkaasti mutta yleensä jos hommaan ryhtyy niin kyllä niiden maukkaasti ja kompromissittomasti syöminen onnistuu. Ja kun nuo onnistuvat, niin pienemmissä asioissa voi syödä vapaasti maukkaimpia vaihtoehtoja. Jos isot asiat ovat pielessä, niin pienemmissä asioissa voidaan yrittää paikata ongelmia esim. kevytvalinnoilla - mutta on se vähän sellaista pienen merkityksen näpertelyä.

Syödäänkö maukasta ruokaa vähemmän?
Valmius tehdä ruuan maun kanssa kompromisseja ei myöskään mitenkään edistäne painonhallintaa, joka on näiden valintojen yleisin motiivi. On kovin lyhytnäköistä ajatella syömisen hallintaa ja painonhallintaa vain niin, että kun tässä on xx kcal vähemmän energiaa niin siitä on oltava hyötyä - siinä unohdetaan nätisti aineenvaihduntanäkökulmat, kylläisyysnäkökulmat ja mielentilojen vaikutukset. Ja varmaan paljon muutakin. Aina silloin tällöin kuulen jonkun - joskus myös itseni - sanovan, että ihminen tulee helpommin kylläiseksi ja syö vähemmän kun syö hyvän makuista ruokaa. Se on minusta ihan hyvä viesti, mutta ei asia oikeasti ihan niin yksinkertainen tietenkään ole.

Se miten hyvä maku edistää kylläisyyttä liittyy ehkä enemmänkin syömistilanteeseen kuin itse makuun. Keskittyminen hyvän ruuan tekemiseen ja ruuan makuun kielii mindfullness-henkisestä suhtautumisesta syömiseen, jollainen normalisoi syömistä ja ehkäisee syömisen ylilyöntejä. Eli makuun keskittyvä syöjä syö vähemmän koska hänen mielentilansa on vapautunut ja syömisen säätely pääsee toimimaan hyvin. Tämä on minusta oikea ja riittävä peruste jatkossakin kannustaa hyvänmakuisen ruuan tekemiseen ja siihen ettei mausta tehdä kompromisseja. Mutta tämä vaikutus ei siis varsinaisesti liity makuun. Entä itse maku sitten? Niin, kyllä se vain vaikuttaa siltä, että mitä paremman makuista ruoka on niin sitä enemmän sitä syödään ja se on tietty loogista. Miten sitten selitetään monen kokemukset, että paremman makuista ruokaa tulee käytettyä vähemmän - vaikkapa paremman makuiseksi koettua täysrasvaista juustoa tulee käytettyä vähemmän kuin pliisumpaa kevytjuustoa, Kyllä tämäkin kylläisyys/mieliteko vaikutus voi liittyä makuun mutta enemmän uskon sen liittyvän taas ajatukseen - henkilöä, joka valitsee vaikkapa sen täysrasvaisen juuston toteuttaa syömistä vapautuneemman mielentilan alla ja siksi syö vähemmän.


Pyri syömään hyvin, mutta älä tee mausta kompromissia.
Tämä ei ollut muuten puheenvuoro kevyttuotteita tai mitään muutakaan vastaan. Minusta niitä kannattaa valita jos ne omaan ajatusmaailmaan sopii ja sieltä hyvän tai mielellään parhaan makuisia vaihtoehtoja löytyy. Ja jos ei, niin ilmankin pärjää hyvin ja olennaiset asiat ratkaisee.  Ehkä tärkeintä olisi löytää syömiseen tätä ajatusta "Mä yritän syödä hyvin, mutta en suostu stressaamaan ja syömään tylsästi". Silloin ollaan jo tosi pitkällä hyvän syömisen ajatusmaailmassa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kuinka moni suomalainen syö hyvin?

Kuinka moni suomalainen syö hyvin edes tärkeimmissä asioissa: tasaisesti kovia nälkiä ehkäisten sekä saa riittävästi kasviksia (400 g/vrk), öljyjä ja kalaa (arvioidaan riittävällä tyydyttymättömien rasvojen saannilla)? Minulle kelpaisi aluksi nämä neljä teknisempää kriteeria ilman sen kummempia erittelyjä, sillä koitetaan nyt keskittyä isoihin linjoihin ja vaikka haluaisin sisällyttää siihen maukkaan ja vapautuneen syömisen niin pysytään nyt helpommin määriteltävällä alueella. Eli kun kriteerit on nuo neljä, niin moniko suomalainen aikuinen toteuttaa noita?

Minusta tähän olennaiseen kysymykseen suomalaisessa syömisessä ei ole olemassa vastausta eikä sillä juuri spekuloidakaan. Tai kai reilumpaa olisi sanoa, että tietoa ja spekulointia hyvästä syömisestä on, mutta ei sillä tavalla kuin minä haluaisin. Toki meillä on tietoa suomalaisten ravintoaineiden saannista Finravinto-tutkimuksissa - nämä lukemat on välttämätöntä tietää, mutta hyvä syöminen ei ratkea pelkillä ravintoainetiedoilla joten ne eivät riitä. Ruokatasollakin asioita toki seurataan. Finravinnossa on mukana suomalaisten keskimääräisiä ruokien käyttölukemia ja AVTK:ssa on raportoitu oikeata ideaa eli hyvää syömistä kolmella kriteerillä. Mutta kriteerit eivät vain ole ihan olennaiseen keskittyvät mielestäni (kasvikset, rasvaton maito ja margariini leivän päällä). Mutta ei näistä oikein ole iloa minun kriteereilleni.

Minun arvioni ja sen logiikka

Mutta arvaillaanpas.. Tasaisesta syömisestä suomalaisilla ei ole mitään tietoa - ei sekään minun tarkoittamallani tavalla ihan hirveästi toteudu mutta oletan silti ettei se ole suurin pullonkaula. Kalaa suomalaisista syö vähintään kolmasti viikossa 11 % ja öljynkäyttö lienee lisääntymään päin mutta tarkemmat tiedot ilmeisesti aika hakusessa.  Ja kun katsotaan monityydyttymättömien rasvojen saantia, niin olemme kaikkein tuoreimmassa Finravinnossa ensimmäistä kertaa päässeet suositusten alarajojen yli eli suunta on kyllä oikea, mutta ollaan vasta minimitasolla josta heitän lonkalta että tuskin edes puolella tämä kombo toimii. Kaikkein suurimmaksi pullonkaulaksi kuitenkin tulee kuitenkin kasvisten määrä. Kun AVTKssa kolmannes suomalaisista vastaa ylipäätään syövänsä 6-7 kertaa viikossa vihanneksia ja hedelmiä, niin minulla ei riitä paljoakaan luottoa siihen, että näistäkään moni pääsee 400 g suosituslukemaan. Jostain datasta tämäkin lukema olisi saatavissa, mutta niin kauan kuin siitä ei ole tietoa niin lähden näppituntumaveikkauksesta eli 2 kymmenestä näistä pääsee yli 400 g - tämä veikkaushan voi mennä ihan jorpakkoon jos nämä ovat juuri niitä terveystietoisia jotka eivät pelkästään syö päivittäin vaan syövät myös paljon. Mutta jos kolmannes syö päivittäin ja näistä 20 % syö riittävästi niin se tekee 7 % suomalaisista. Kuulostaa siltä, miltä se käytännössä vaikuttaakin. Toisaalta Finravinnossa miesten keskimääräinen saanti on välillä 300-350 g/vrk ja naisilla 350 g luokka tai hitusen yli - mikä indikoisi että paljon isompi osa söisi yli 400 g/vrk. Riippuu siis vähän mitä dataa arvioi.

No niin ja sitten tietysti kaikki vielä yhteen. Eli kuinka moni toteuttaa kaikkia? Jää ihan arvaukseksi ja minun arvaukseni on 4 %. Jonkinlaisen objektiivisuuden nimissä on myös sanottava, että voi se varmaan olla 10 %:kin - tuota isompia lukuja en sulata ennen kuin hyvä data on pöydässä. Olen myös hiukka kahden vaiheilla kumpia nämä "onnistujat ovat": terveystietoisia syömisen parantajia vai vanhan koulukunnan "ateriat syödään ajallaan, omasta järvestä kallaa ja lanttua lautasella olla pitää" porukkaa, joka perinnesuomalaisilla keinoilla tulee maaliin? Varmaan molempia - ja haluaisin uskoa perinnemalliin, mutta vähän veikkaan terveystietoisuuden vievän voiton. Ja siinä olisi se huono puoli, että terveystietoisista osalla veikkaan syömisen olevan liiankin totista ja se maku-vapautuneisuus kärsii. Eli vaikka teknisesti he syövät hyvin, niin kaikki eivät varmaan oikeasti. Perinnesyöjien uskon olevan tässä parempia.

Suomalaiset eivät taida syödä kovin hyvin


Väliotsikko ei ole kovin mairitteleva, mutta ei tässä nyt ole tarkoitus haukkua kansaa vaan enemmänkin tuoda realismia. Ja aina voi helpottaa oloaan toteamalla, ettei nämä asiat naapurimaissa kovin paljoa kummemmin ole. Kaipa sieltä voisi väestödatasta kaivaa näitä arvioita ja ehkä niitä on julkaistukin, mutta olen tiedekokouksissa näitä haluamani tyyppisiä analyysejä nähnyt muutamia (ja sieltä aloin kaipailla Suomestakin samoja tuloksia) ja kyllä ne hyvinsyöjien prosentit on aina alle 5 % olleet.

Niin tai näin, niin suomalaiset eivät syö nykyisten eivätkä muiden kuulemieni ehdotettujen suositusten mukaan eivätkä kovin hyvin. Mutta ollaan positiivisia! Kasvisten käytön lisääntyminen ja tyydyttymättömien rasvojen lisääntyminen osoittavat, että olemme kehityskelpoinen kansakunta. Samaa rataa vaan ja huomiota olennaiseen niin kyllä se tästä.

Saisiko nämä luvut? Tai edes arvauksia?

Niin ja lopuksi. Jos joku kollega tai tutkija istuu sellaisen datan äärellä, josta saisi tarkempia arvioita hyvin syövien suomalaisten määrästä niin hommiin siitä - proffa betalar! Pitäisin tällaisia lukuja erittäin käyttökelpoisena referenssinä väestötason terveysneuvonnassa. Mutta oikeita lukuja odotellessa, minulle kelpaavat myös lukijoiden arvaukset koska hillittömällä mutullahan tässä mennään! Mikä on teidän veikkauksenne kuinka moni syö hyvin. Ja mitkä ovat kriteerinne?


Minä veikkaan hyvin syövien suomalaisten osuudeksi




tiistai 22. marraskuuta 2011

Tolkkua nettihifistelyyn

Edessä on uuden tietokoneen hankinta ja vakiintuneena kannettavan käyttäjänä olen vaihtamassa pöytäkoneeseen. Kun tälle tuntemattomalle sektorille hyppäsin niin toki lähdin selvittämään netistä mitä mieltä "asiantuntijapalstoilla" ollaan minun valinnaksi muodostuneesta koneestani. Kun kuitenkin työnteon ohessa pelailen - kuten aikuisen miehen kuuluukin - niin pitäähän sen pelin sitten pyöriäkin eli jotain minimivaatimuksia koneelle on. Onneksi joku muukin oli kysellyt juuri samasta koneesta.

Amatööri saa kyytiä

Kommentit olivat seuraavanlaisia:
"eieieiei.. nyt sä kaveri kuule jätät noi valmispaketit. Tilaat osat ja kasaat ne itse. Säästät ja saat tuplatehokkaamman koneen!"
"noi paketit käyttää jotain halpakiinalaista teknologiaa joka hajoo heti.."
"toi näyttis ei pärjää vakiotuulettimella vaan sun pitää itse ostaa toinen lisää"
"just tossä pelissä ATIn ajureilla on ollut ongelmia ja ottasin kyllä AMD:n"
"ei tosta saa selvää minkä valmistajan SSD siinä on. Niiden nopeudessa on huimia eroja."
"et ikinä saa vaihdettua tohon mitään osia.."
"emolevy ja prossu ei tue kellottamista ja USB 3 tukikin puuttuu.."

Meinasin hiukka masentua kun haluaisin sen koneen niinku aika pian! En tilailla osia, odotella Thaimaan tulvaongelmien vuoksi kovalevyjen tuloa ja lopulta kasailla sitä itse, joka on kuulemma "helppoa" ja "mummokin osaa".  Eli kasaisin sitä viikon ja kilautan lopulta kaverille. Puhumattakaan jostain ylikellottamisen säätämisestä. Aika säälittävä fiilis tuli kaikenkaikkiaan kunnes yllättävänkin myöhään tajusin ottaa etäisyyttä! Ja aloin miettimään, että entäs jos tämä on kuin keskimääräinen ravitsemuksen keskustelupalsta, niin tästä hiomisestahan on suurin osa aivan turhanpäiväistä hössötystä.

Otin uuden taktiikan käyttöön, jossa yritin suhteuttaa asioita siihen mistä jotakin tiedän - eli kuinka kärpäsistä tehdään härkäsiä ravitsemuksen nettikeskusteluissa:

- jos jotakin komponenttia tai sen isoa teemaa pidetään tärkeänä niin sillä on todennäköisesti merkitystä ja huomioin sen. Eli jos näytönohjaimessa ATI GTX 560 Ti on olennaisesti parempi kuin sen aiemmat mallit niin kai sillä voi olla merkitystä minullekin. Ja jos SSD on olennaisesti nopeampi kuin kovalevy niin haluan SSDtä. Tässä käytin vertailuajatuksena, että jos syömisessä pidetään kasviksia tärkeinä tai kalasta saatavia omega-3 rasvahappoja esiasteitaan kasviomega-3sia parempina niin kai siinä jotain perää on. Ehkä logiikka ei aukea tässä mutta päässäni analogia oli aika selkeä.
- ja siinä vaiheessa kun ollaan aika pienissä teemoissa niin sillä ei sitten olekaan enää mitään merkitystä minulle - tuunaajille ehkä. Kenen valmistajan tekemä se näytönohjain tai muisti on? Tukeeko emolevy jotain joka joskus tulee ja jolla saattaa olla merkitystä? Ihan sama.
- plus minähän en mitään kellota - mistä tuli mieleen lähinnä tämä :)  - joten kaikki ne tuunailut on merkityksettömiä minulle.

Ja kah! Asiat olikin yhtäkkiä paljon selvempiä ja laitoin konepaketin tilaukseen.

Analogian toimivuus?

Tarinan opetus tietty on, että silloin kun silmiin osuu ravitsemuksen nettikeskustelua niin valitettavan suuri osa siitä on turhanpäiväistä tai pienen merkityksen näpräilyä pikkuasioilla ja turhan usein siellä joukossa näkyisi edes jokin järjen ääni joka suhteuttaa asioita ja miettii mikä on riittävää kysyjän tarpeisiin - parhaimmilla saiteilla näitä suhteuttajia on mutta monessa kohtaa ei. Kuten aiemminkin olen kertoillut niin loputtomiin voi syömistäkin tuunailla, mutta yleensä asiat on kiinni isojen linjojen toimivuudesta jossa pikkujutuilla on marginaalinen merkitys. Ja noin isossa mittakaavassa yleensä sanonkin että jos haluaa helposta hyvästä syömisestä päästä jyvälle niin ei kannata foorumien kaaoksessa liikaa notkua - hyvä opastaja tai hyvä kirja selventää asiaa yleensä paljon paremmin.

Nyt kun en ole mikään tietoteknologian huippuosaaja niin en osaa varmasti sanoa miten osuva analogiani on. Mutta en myöskään niin ummikko kuin miksi itseni alussa tein. Luulenkin, että tällä tietokonesaralla noilla ohittamillani asioilla on oikeasti useimmissa tapauksissa todellista merkitystä - siinä missä syömisessä aivan turhia ja jopa haitallisia ohjeita osuu keskusteluissa silmiin verraten usein. Mutta isoissa linjoissa analogia pätee:  nettikeskustelua usein toteutetaan harrastuneimpien ehdoilla eli siellä ovat äänessä henkilöt, joilla on halua ja kykyä käyttää asiaan paljon aikaa ja voimavaroja. Ja tämä on tietysti hyvä jos sellaista haluaa. Mutta sitten ovat ne isommat massat, jotka eivät ole valmiita tekemään asioista ihan niin monimutkaisia vaan avainsanoja ovat "helppous, yksinkertaisuus ja nopeus" joiden puitteissa niitä hyviä tuloksia sitten halutaan. Kuulun tässä tietokoneosastossa tähän jälkimmäiseen ryhmään ja syömisohjeissa valtaosa suomalaisista mennee samaan kategoriaan - ja näille keskustelufoorumit voi olla paikka missä asiat ei ainakaan selkiä.

PS. Vasta kirjoitettuani tämän tajusin että aika samanlaisen jutun blogautin juuri hiljattain. En ole ristiretkellä keskustelufoorumeita vastaan vaikka teemaa nyt on sivuttu. Pyörinhän sellaisella itsekin. Mutta on niissä omat hyvät ja huonot puolensa joista kannattaa olla tietoinen.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Elintarvikkeiden flopit

Jäin yhtenä päivänä miettimään mitäs kaikenlaisia tuotteita tässä on vuosien aikana tullut kauppojen hyllyille häipyäkseen sieltä varsin äkkiä. Ja näitä tuotteita olisi toki pilvin pimein, mutta ajan nyt takaa sellaisia vähän erikoisempia vetoja, jotka eivät ole sitten vedonneet kuluttajiin - mikä on monessa tapauksessa terve merkki. Olen varma että niitä on paljon enemmänkin, mutta mieleeni tuli ensi ajatuksella vasta muutama:

15 % rasvaa sisältävä margariini: tästä on aikaa melkein kymmenisen vuotta. Kauhulla odottelin näiden tuloa markkinoille, sillä Hollannissa olin hieman aiemmin huomannut vieläkin vähärasvaisempia margariineja.

- "Light"maito kuidulla: täytyy myöntää, että tämä tuote edusti niin ultralight linjausta, että olin melkein pöyristynyt siitä - samalla tavoin kun olin pöyristynyt rasvattomasta raejuustosta. Näiden kahden ero lopulta oli, että toinen pysyi markkinoilla ja toinen ei.

- Omega-3 sisältävä limu: joitakin vuosia sitten piipahti kaupoissa, kun omega-3 tietoisuus alkoi lisääntyä. Järki voitti.

Mutta on myös tuotteita, joiden kohdalla olin melko varma että ne eivät kauaa kaupassa näy - ja olin väärässä. Ultrakevyet chorizomeetvurstit, rypsioltermanni ja rasvaton raejuusto, ultra-bran flakesit ovat ensimmäisenä mieleen tulevia esimerkkejä - milloin ajattelin joko tuoteajatuksen, erilaisuuden tai maun tulevan esteeksi. Tätä blogautusta ei kuitenkaan ole tarkoitettu näille tuotteille, jotka ovat säilyneet markkinoilla vaan niille, jotka sieltä varsin nopeasti ovat hävinneet. Toivonkin lukijoilta muistutuksia, mitäs muita "innovaatioita" kaupoissa on vuosien aikana piipahtanut - koska itse ainakin saan näistä muistikuvista nyt jotain lämmintä nostalgiaa vaikka markkinoilletulohetkellä reaktiot ovat olleet joskus viileämpiäkin.

Jos/kun näitä muistikuvia tulee niin kiitoksella otan vastaan ja lisäilen listaan. Ja lisäilen itsekin jos näitä mieleen tulee.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Uutuuksia ja kytköksiä

Uutuus on hernepohjainen elintarvike ja kytkös on minulla. Näinä avoimuuden aikoina ajattelin todeta, että minulla on nyt taloudellinen sidos. Olen osakas Nofu:ssa, joka valmistaa hernepohjaisia ruokia. Asian kertominen menee yksiin Ateria 2011 messujen kanssa, jossa asia ilmenee muutenkin. Ja koska tuote ei ole aiemmin ollut esillä niin en ole kokenut, että asian esiinnostaminen olisi ollut tarvittavaa.

Tarina menee näin:

Olimme keväällä 2010 tulossa Ruokastategia -työryhmän tapaamisesta ja kuskasin ryhmän jäsentä sekä melkoista ideoiden Tonavaa Marko Parkkista kotiin:

Marko: "Kuule, mitäs mieltä sä olet kun meillä on lähtenyt yksi idea liikkeelle. Kun tässä ruokastrategiassa kaikilta kanteilta törmätätään koko ajan kasviksiin, kotimaiseen ruokatuotannon innovointiin, lähiruokaan ja proteiiniin niin mä olen miettinyt että kun tuota kotimaista hernettä käytetään lähinnä rehuksi niin jos siitä alkaisikin tekemään ruokaa"

Patrik: Ei hitto miten yksinkertainen mutta loistava idis! Siinähän yhdistyy kaikki keskeiset teemat ja trendit syömisessä. Jos saatte sen maistumaan hyvältä eikä se pieretä mahdottomasti niin vaikuttaa kyllä voittavalta konseptilta.

Sitten asia painuikin minulta unohduksiin, kunnes vuoden 2010 lopulla Marko pyysi minua osakkaaksi mukaan yritykseen kun idea oli edennyt pidemmälle ja siitä näytti olevan kehkeytymässä jotakin. Ja minä tartuin tilaisuuteen.

Miksi?

Olen pitkään halunnut nähdä oman alani tuotteen kehittymisen ideasta tuotteeksi - kun on paljon ravitsemuksen kanssa tekemisissä niin on aikamoinen aukko olla tietämättä mitkä tekijät voivat määrittää mitä ruokia kuluttajille ja kaupoille lopulta päätyy ja millä ehdoilla. Ja varmaan koko prosessissa olisi paljon opittavaa, jota ei pelkästään näe konsultoivan asiantuntijan näkökulmasta vaan olisi hyvä olla enemmän sisäpiirissä. Ja itse asiassa jo tässä vaiheessa koen, että olen saanut paljon uutta tietoa ruokasysteemeistä monella tasolla.

Näitä tilaisuuksia päästä mukaan uuteen tuotteeseen on ollut vuosien aikana lähemmäs kymmenkunta mutta koskaan tuotteiden konsepti ei ole ollut sellainen, jonka takana voisin seistä 100%:sti - mikä on välttämätöntä. On selvää, että mahdollisuuksien tarjoamisen takana on ravitsemusosaamisen lisäksi uskottavan julkisuusmielikuvan hakeminen tuotteelle ravitsemusasiantuntijan mukanaololla - mutta yhtälailla minun uskottavuuteni kannalta jatkossa on keskeistä, etten joudu myymään mitään omista arvoistani. Ja tässäkään en näe riskiä, että muuttaisin ajatuksiani mutta kaikkihan tapahtuu mielikuvilla - jos tulee mielikuva arvojeni myymisestä niin se riittää, tapahtui sitä oikeasti tai ei. Siellä aiemmissa mahdollisuuksissa oli mm. ravintolisiä, ruokia, hyvinvointijuomia ja laihdutustuotteita eli ei näiden kohdalla juurikaan tarvinnut miettiä osallistumista. Itse asiassa olin jo aika pitkälle ajatellut, ettei sellaista tuotetta varmaan voi ollakaan, jossa pääsisin tämän prosessin näkemään. Mutta kah, niinpä vain tuli.

Noh, entä raha. Tuotteelle ja yritykselle taloudellinen kannattavuus on toki tärkeää. Itselläni se ei nyt vaan ole tärkeimpien motiivien joukossa vaikka mieluumminhan sitä lotossakin mieluummin voittaa kuin häviää.

Miten se vaikuttaa objektiivisuuteeni?


Vastaus jää nähtäväksi. Itse tietysti olen sitä mieltä ettei mitenkään ja olen oikeastaan enemmän huolissani siitä, että ryhdyn varovaiseksi sanomaan mitään kasviksista, joukkoruokailusta ja sen sellaisesta joka liippaa asiaa. Vähän sama juttu kuin varsin hiljaa olen siitä, että minusta tulevaisuuden asiakasohjaus on perinteisen asiakasvastaanoton yhdistäminen some-nettiohjaukseen - mutta Kiloklubin takia tästä en viitsi elämöidä.

Keskeistä tietty on, ettei tuotteen keskeisissä elementeissä ole mitään mitä olen ravitsemuksellisesti vastustanut ja päinvastoin siinä on paljon sellaista mistä olen jo vuosia puhunut muutenkin. Joten minkään ei pitäisi muuttua. Katsotaanpa avainsanoja, jotka minä nostaisin esiin:

- kasvistuote: luulenpa saaneeni vuonna 2007 tunnustuksen Kotimaisilta Kasviksilta juuri siksi että olen pitänyt kasviksia aivan keskeisenä hyvän syömisen tekijänä. Ei uutta tässä.

- kypsennetty kasvistuote: olen monesti todennyt, että ihannetilanteessa monenlaisia asioita syötäisiin raakana ja myös kasviksia. Mutta kun otetaan maku ja joustavuus yms. sellaista mukaan niin se ei vaan aina ole mielekästä. Kasviksissakin riittää kun osa tuoreita niin osa voi olla käsiteltyjä (en äkkiseltään löytänyt mielipiteen vahvistavaa linkkiä..). Falafelit ovat monella tapaa hernetuotteiden tapaisia ja niitä olen ennenkin pitänyt hyvinä.

- hernekasvit ravitsemuksessa: tämä kertoo paljon. Herne ja kikherne on toki eri asioita, mutta ei nyt niin kovin...

- proteiini: olen korostanut proteiinin riittävää saantia painonhallinnassa ja ylipäätään syömisessä jo pitkään.

- kotimaisuus/lähiruoka: en ole tätä kummemmin koskaan korostanut. Pidän tätä ruokakulttuurin kannalta hyvänä juttuna, mutta ravitsemuksellisesti sen verran pienenä tekijänä etten ole juuri kokenut tarpeelliseksi sitä korostaa.

- lisäaineeton: en ole pitänyt tärkeänä tai keskeisenä. Toki ihannemaailmassa turhat lisäaineet tiputetaan pois, mutta yhtälailla on ärsyttänyt viime aikojen yliampuvat lisäainepelot ja -jutut. Lähtökohtaisesti lisäaineet kohtuullistuu perusjärkevillä raaka-aineilla ja ruuan valmistamisella. Luulenpa jatkossakin korostavani näitä lisäaineiden sijaan.

- joukkoruokailu/kasvikset joukkoruokailussa: tuotehan alussa hakee jalansijaa joukkoruokailuista. Näiden laatua ja etenkin kouluruokailun osalta parannuksia olen monen muun toimijan tavoin toivonut pitkään. On mielestäni tärkeää miten kasviksia (ja kaikkia muitakin ateriaosia) saadaan koululaisille maistuvassa muodossa - mutta toisaalta olen ollut aika varauksellinen kasvisruokapäivää kohtaan sen "pakottavuuden" vuoksi ja toisaalta pelossa että jos ne ruuat on huonoja niin kasvisten mielikuva vain heikkenee.

Mutta noin isossa mittakaavassa ei tuossa ristiriitoja oikein ole. Jos minusta kehkeytyy yhtäkkisesti lähiruuan ja lisäaineettomuuden hehkuttaja, niin sitten on minusta ihan aiheellista kysyä intressejäni. Niin tai näin, asia on nyt tiedotettu.






tiistai 1. marraskuuta 2011

Oikeaa vastausta syömiseen saa hakea

Selasin blogini liikennettä ja törmäsin mainiosti ulostuotuihin tuntemuksiin syömiskysymyksissä. Kysyttiin mistä voisi tietää miten asiat syömisessä oikeasti ovat? Ravitsemus turhan usein käsitetään tieteenä, jossa etsittäisiin OIKEAA vastausta. Mutta kun ei tämä ole mitään fysiikkaa tai matematiikkaa, jossa asiat menee yhden kaavan mukaan. Linkin blogin kyselijä ei saa vastausta OIKEASTI kysymyksiinsä, koska niihin ei ole sellaista olemassa. Ei syömisessä ole definitiivisiä KYLLÄ/EI vastauksia juuri missään. Kun on sata liikkuvaa palasta niin vastaus mihin tahansa yksittäiseen kysymykseen on oikeasti riippuvainen muista. Kun ne 99 muuta palasta on tuossa asennossa niin vastaus on KYLLÄ ja kun ne on toisessa asennossa vastaus on EI. Joissain asioissa KYLLÄ vastaus tulee liki kaikissa palasten asennoissa (Onko kasvikset terveellisiä?) mikä helpottaa viestintää ja tuottaa aika vähän ristiriitoja - mutta useimmissa tapauksissa vastaus riippuu ihan siitä, miten ne kaikki muut asiat on syömisessä tehty (Onko rypsiöljy paras öljy?) ja sittenpä niitä kokemuksia, tutkimustuloksia ja ristiriitoja onkin paljon. Ja yleensä kun näistä asioista puhutaan terveysviestinnässä niin ajatellaan sitä keskivertosuomalaisen palasten asentoja joihin se vastaus sovitetaan. Mitä?! Et olekaan keskivertosuomalainen??!! Jaa.. no sitten sinulle se vastaus voi olla erilainen.

Selvät vastaukset!!

Otetaanpa esimerkki linkissä olevista kysymyksistä ja tosi tiivistetyt vastaukseni:

Rasvattomat maitotuotteet vs. Rasvaiset maitotuotteet
- keskivertosuomalaisen kannattanee valita osin vähärasvaisempia tuotteita, mutta mitä enemmän syömisen moni asia (öljyjä, kasviksia..) on kunnossa sitä vähemmän tarvitsee.
Vitamiinilisät lisäävät kuolleisuutta vs. Vitamiinilisät eivät todellakaan lisää kuolleisuutta
- riippuu täysin lisästä, annoksesta ja tilanteesta ja silti yksilöllisiä taustatekijöitä on paljon ja vaikutus usein epäselvä.
Tyydyttynyt rasva tuhoaa suomalaiset vs. Lautasmalli tuhoaa suomalaiset
- ei kumpikaan tuhoa suomalaisia, tyydyttynyt rasva on aika pikkuhuoli ja lautasmalli parantaisi roimasti keskivertosuomalaisen ateriakoostumusta
Viljat ja peruna "1/4 lautasmallista" vs. Ei turhia hiilareita
- kumpi omaan mieltymykseen ja jaksamiseen sopii. Kumpikaan ei ole ongelma. Paljon kuluttavien urheilijoiden kannattaa välttää hiilarittomia lautasia, muilla on pelivaraa.
Leipä on terveellistä vs. Vaaralliset viljat
- keskivertosuomalaisen terveyttä täysjyväleipä parantaa, mutta ilmankin täysjyvää voi syödä terveellisesti kun tietää mitä tekee. Täysjyväviljan sopivuus on yksilöllinen asia (vrt keliakia).
Lisäaineista ei ole haittaa vs. Lisäaineita tulisi välttää
- niputettuna ryhmänä sanoisin, että toki lisäaineita kannattaa kohtuudella välttää, mutta ei niistä allergiat poislukien ole kyllä selviä haittojakaan. Ja oikeasti näitä ei pitäisi niputtaa vaan kertoa aina mistä lisäaineesta puhutaan yksittäin.
Tehomaatalous vs. Luomu
- ravitsemuksellisesti aika sama kun eroavaisuudet eivät ole olennaisia nykytiedolla, monen muun näkökannan suhteen molemmissa on puolensa


Eli ei yhtään selvää vastausta... Mistä päästäänkin itse teemaan.. Kun yhtä oikeaa vastausta ei ole, niin on monta oikeaa vastausta. Tästä mainion esimerkin antoi Matti "Kuningas" Alpola, jota jäin kuuntelemaan oman luentoni jälkeen muutama päivä sitten. Olen Matin kanssa ollut samoilla luentosessioilla aiemminkin ja hänen esityksistään saa aina irti jotain - niin nytkin. Osana omaa teemaansa Matti sivusi monen totuuden tematiikkaa (ja viittasipa rasvakeskusteluunkin esimerkkinä) ja antoi mainion esimerkin siitä, kuinka yhdelle ilmiölle voi olla kymmenen "selitystä" joista jokainen on oikea - ja olisi kovin hedelmätöntä kinastella siitä mikä niistä kymmenestä oli Oikea tai ylipäätään oikeampi. Hänen esimerkkinsä oli koulumaailman yliaktiivisesta pojasta, jonka käyttäytymisen syitä löydettiin aina riippuen siitä keneltä kysyttiin: naapuri sanoi isän juopottelun olevan syy, sosiaalityöntekijä epäili vanhempien vireillä olevaa eroa, vanhemmat syyttivät opettajan lepsua otetta, opettaja taisi epäillä puutteellista rajojen asettelua kotona, lääkäri taisi diagnosoida jotain jne.. Eli jokainen antoi selityksiä omasta kokemusmaailmastaan käsin ja oli myös erimielisyyksiä siitä kuka olisi oikeassa. Parempi olisi nousta asian yläpuolelle ja hyväksyä että kaikissa on perää ja lähteä siitä hakemaan askelia eteenpäin. Niin ja toivon ettei Mattia harmita tarinansa kertominen - tuhansien tarinoiden mieheltä tämä tuskin olikaan pois luentoannista.

Ilman Matin viittausta rasvakeskusteluun oli minun päässääni ilmeistä, että juuri tästä ravitsemuskeskustelu kärsii. Sen sijaan, että useimmat mielipiteet ja näkemykset nähtäisiin sanojansa kokemana Oikeana niin noustaisiin juupas-eipäs ja hyvä-paha asetelmien yläpuolelle. Syitä näihin yksinkertaisiin asetelmiin on varmasti monia: tietoinen viestin yksinkertaistaminen (esim. kansanterveysviestintä), tietämättömyys, yleinen vastakkaisasettelun halu (media) ja ihmisten yleinen mieltymys selkeisiin mielipiteisiin toisaalta-toisaalta pohdintojen sijaan ja sellaisten asiantuntijoiden arvostus, jotka sanovat asiat yksinkertaisesti. Eli kova on draivi saada ulos yksinkertaisia totuuksia syömisestä - aika vähän sellaisia kuitenkin on.

Mutta se ei tarkoita, etteikö syömisestä jotain voi sanoa. Päinvastoin. Minusta hyvän syömisen yleislinjat ovat aika selkeät.


Ravitsemuksen keskustelufoorumit



maanantai 31. lokakuuta 2011

Miten teen ravitsemusohjausta?

Minun piti itse asiassa laittaa ihan muu blogautus, mutta inspiroiduinkin enemmän tästä Leena Putkosen vieraskirjoituksesta ja kun Anettekin kirjoitti oman versionsa niin ajattelin hieman kertoa asiakastyöstäni - osin koska teema on tärkeä ja osin koska huomenna luennoin samasta aiheesta eli homma on ns. takaraivossa. Mutta miten ravitsemusohjausta tehdään asiakkaan vastaanotolla. Tämä on vain minun tapani ja jokaisella on omansa - mutta luulisin, että aika samalla tavoin tätä useimmat ravitsemusasiantuntijat tekevät?

Minun näkökantani on tietysti yksityispuolen vastaanotto, jossa on joitakin eroja julkisen puolen vastaanottoon. Mitä ne lopulta ovat - voin kuvitella niitä, mutta jätän haluattessa sen niille jotka julkisella puolella toimivat. Mutta tuskin mitään isoa eroa lopulta on.

Miten aloitetaan?

Kun asiakas kävelee sisään, minulla ei ole ainuttakaan ajatusta mitä "hänelle pitäisi tehdä". Vaikka tietäisin hänen painonsa ja terveyskarttansa kaikilta osin, niin en ole laskemassa hänen verenpaineitaan, painoaan tai tekemässä muutakaan. Asiakas kertoo mitä hän toivoo ja vain sitä lähdemme sihtaamaan. Vastahakoisempien asiakkaiden kohdalla (=joku usuttanut) pohdimme onko mitään mikä omassa olossa kismittää tai missä toivoisi parannusta. Harvempi ihminen on siinä tilassa, ettei mitään toiveita mistään ole ja sitten päästään sieltä eteenpäin. Oli asiakkaan tavoite mikä vain, niin en ole kovinkaan huolissani siitä, että minun "pitäisi" olla huolissani joistakin muista terveyden/hyvinvoinnin osa-alueista kuin asiakas itse on. Itse ainakin yritän pelata sen verran laaja-alaisilla muutoksilla, että minkä tahansa asian vuoksi asioita sitten muutetaankin niin koko terveys ja olo siinä lopulta kuitenkin paranee. Roolini ei ole verenpaineen, kolesterolien tai muiden arvojen päivittely jos ne eivät asiakkaan toivelistalla ole - ja useimmiten niiden osalta saa rauhoitella yksioikoisia tulkintoja.

Okei, asiakkaan tavoite on nyt määritelty ja sitten katsotaan syömistä, syömisajatusta ja syömishistoriaa. Sieltä sitten yritän arvioida mitkä tekijät syömisessä olisivat olennaisia hänen tavoitteensa kannalta ja esittelen nämä olennaiset asiat, joita yleensä on 2-4 (aika usein syömisajatus, ateriarytmi, kasvikset, kunnon ateriat, ruuanlaitto itse). Asiakas sitten niistä valitsee mistä teemoista hän haluaisi lähteä liikkeelle ja miten se voisi toteutua - ja minä peilailen ajatuksia ja ehdottelen jos tarvetta on. Tämän pohdinnan seurauksena asiakkaalla on tulevalle kuukaudelle 1-3 tehtävää syömisessään (joskus muissa elintavoissa) joiden kanssa aloitella.

Pääsääntöisesti tämä riittää ja minun ei tarvitse ottaa kantaa mitä ruokavaliotyyppiä asiakkaan kannattaisi noudattaa - se päätyy sellaiseksi kun asiakas sen parhaaksi kokee. Eli minulla ei ole jotain ajatusta jostain ruokavaliotyypistä tai HH-Prot-Rasva jakaumasta johon asiakkaan syömistä haluaisin ohjata. Ja varmaankin siksi etten pohjimmiltani usko noihin syömisen määrittelyihin lainkaan - ne ovat vain käyttökelpoisia keskustelutermejä mutta oikeasti ruokavalion tavoitteet saadaan syömällä ruokia, tietyllä ajatuksella ja tietyillä rytmeillä. Ruokavaliotyypeissä on sitten valinnanvaraa.

Joskus voi olla tarpeen todeta, että "tuon tavoitteesi kannalta vegaaniruokavalio ei ole kyllä se suositeltavin","sun ei kannata kyllä olla liian tarkkana olla näiden hiilihydraattien kanssa" tai "ei tää kuule näin vähärasvaisella sulle oikein onnistu" Mutta käytännössä asiakkaan mieltymykset ja aatemaailmaa valitsevat ruokavaliotyypin ja minä jeesaan miten siitä saa toimivan - koska ohjauksessani korostetaan varsin paljon asiakkaan makua, syömisen yleistä joustavuutta ja kaikki-on-sallittua-mentaliteettia niin ei tässä mihinkään ääripäihin missään suhteessa yleensä asiakas päädytä. Ja hyvä niin, koska eipä se koskaan tunnu olevan tarpeellistakaan ainakaan minun asiakasryhmilläni.

Ja jatkuu..


Aika usein tapaamme tulevien kuukausien aikana kerran kuukaudessa tai parissa, katsomme miten opettelu on mennyt, muutetaan ehkä jotain, jatketaan entisiä tehtäviä ja otetaan uusia sitä mukaa kuin tarvetta on. Noin pääsääntöisesti kukaan ei kuukaudessa opi yhtään asiaa syömisessä vaan muutokset ovat pikkuhiljaa paranevia, jossa 3-6 kk aikana on jo opittu paljon mutta 1 kk jälkeen ollaan vielä ihan lähtökuopissa ja ehkä eniten on ehkä kehittynyt ajatus siitä mihin suuntaan olisi hyvä olla menossa. Lopputuloksena on yleensä asiakas joka on parantanut syömisessään ehkä yleensä 2-5 teemaa ja on saavuttanut tavoitteensa tai on ainakin niin vahvasti matkalla sitä kohti että uskon hänen löytävän loppuun itse.

Ja mites se karppaus


Laitetaan kappale VHHstakin, koska se oli Leenan ja Anetten juttujen juoni. Tässä blogautuksessa tämä osio on aika irrallinen ja saatan sen joskus deletoidakin kun aika on ajanut teeman ohi. Mutta miten törmään VHH:on työssäni?

Voisi sanoa, että VHH suuntaan siirtyminen monessa tilanteessa auttaa painonhallintaa, terveyttä ja ahmimistaipuvaisuutta. Mutta en näe asiaa siten. Kun lisäämme kasviksia, vaihdamme mehuja/limuja muuhun juotavaan, sihtaamme kunnon aterioihin voileipävälipalojen sijaan, asiakas tykkää syödä vähän rasvaisempaa/öljyisempää ruokaa ja painotamme proteiinia niin toki siinä hiilarin osuus laskee - mutta en vain koe sitä VHHna, jonka laittaisin alkamaan vasta jossain alle 100 g hiilareilla, johon aika harva asiakas tuntuu itseohjautuvan. Näitä alle 100 g hiilareita tulee kyllä testattua mutta aika harva asiakas sinne lopulta haluaa jäädä.

Enimmäkseen kokemukseni VHhsta ovat kuitenkin ongelmalähtöisiä. Eivät vastaanotolle tule henkilöt, joilla on syömisen osalta asiat kunnossa, VHH:lla tai ei. Ja noin yleisenä kokemuksena voi todeta, että ihmisten omat näkemykset karppauksen toteutuksesta kattaa kyllä kaikki mahdolliset variaatiot - vaikka noin äkkiseltään asiakas, jonka ruokavalio oli liki-täys-vegaani ja hiilarit laskematta yli 60 E% hiilareita. Tässä tapauksessa karppauksen kokemus tuli siirtymisestä entistäkin tiukemmin vain täysjyväisiin viljoihin ja hiukan löystämisessä että rasvan osuus sai nousta minimaalisesta edes hitusen ylemmäs. Öljynä. Ja sitten on toki myös näitä pekoni-juusto innostuneita, joille rehut ei niin uppoa. Myös se, että ahmimistaipuvainen on alkanut ahmimaan tummaa suklaata on koettu karppaukseksi. Mutta ei näissä mitään hassua ole - tällaisia me ihmiset olemme ja ihan samalla tavoin voisi esitellä kuinka ihmiset toteuttavat "suositusten mukaista ruokavaliota" kun ainoa täyttyvä kriteeri kymmenestä on vähärasvaisten tuotteiden valinta.

Eli detaljimmin kaikenlaisia karppauskokemuksia on ollut. Mutta jos nyt jotenkin yrittäisin yleistää niin ehkä seuraavanlaisia ongelmaryhmiä on:
- urheilijat ja todella paljon liikkuvat, jotka käyttävät VHHta "kiinteytykseen" mutta joka ajaa heidät ylikuntoon (energiavajeen ja VHH:n erittely taustalla vaikea erottaa, mutta todennäköisesti molemmista on kysymys)
- ahmimistaipuvaiset, jotka hakevat VHHsta apua. Sitä usein tuleekin, mutta homma ei ratkea koska se on pohjimmiltaan enemmän ajatuksellinen, jota VHH:on liittyvä hiilarinkarttodogma joillakin jopa vahvistaa.
- anorektisesti oireilevat, jotka ovat hiilarikammoisia ja kokevat karppaavansa. Nykyään hiilarikammo on jo ohittanut minusta hitusen rasvakammon syömishäiriöpuolella. Pahimmassa tapauksessa ne ovat molemmat.
- laihdutushakuiset jotka ovat karpanneet mutta liian vähäisillä kasviksilla ja ehkä innostuneisuuden ylilyönneillä joissakin rasvaissa ruoka-aineissa (pähkinät, juustot tms.) eivätkä ole laihtuneet ja joskus lihoneet.
- ja noin laajemmin sääntöihin hirttäytyjät. Ei syömistä saa kuntoon kenenkään sääntöjä sananmukaisesti noudattamalla. Näitäkin sitten löytyy jotka karppaa tismalleen kirjojen ohjeiden mukaan ja siksi eivät ole löytäneet omaa syömistapaansa ja tuskailevat syömisen vaikeuksien kanssa.

Ehkä tuossa nuo keskeiset ongelmaryhmät. Mutta kuten todettua - ne jotka ovat löytäneet sopivan tavan toteuttaa VHHta eivät vastaanotoille tule ja nämä ongelmat päällimmäisenä nousevat esiin.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Ravitsemusviestintä ei ole kenenkään homma

Yksi asia suomalaisessa "virallisessa" ravitsemusviestinnässä on pahasti pielessä - sitä ei ole.

Ja se on taas pistänyt silmään viime päivinä. Se tuleeko ravitsemusasiantuntijoilta jotain kommentteja julkisuudessa oleviin asioihin on käytännössä kokonaan kiinni siitä sattuuko asia toimittajia kiinnostamaan ja ottavatko he yhteyttä. Vaikka toimittajia ja mediaa on tullut kritisoituakin huonosta viestinnästä, niin toisaalta voi sanoa, että jos heitä ei olisi niin ei olisi oikein julkista ravitsemusviestintääkään.

Viestintä nykyisellään

Ja ongelmia tästä on monia. Moniin julkisuudessa oleviin asioihin ei tule mitään kannanottoja, koska aihe ei herätä mediaa kysymään mielipidettämme. Toisaalta sitten kun sitä kysytään, niin kaikkien medioiden vaatima viestin kiteyttäminen (= härski yksinkertaistaminen) on aina jostakin näkökulmasta puutteellista tai epäreilua. Jäljelle jää ravitsemusviestinnässä yhden lauseen kiteytyksiä monisyisistä aiheista, jotka saavat ravitsemustoimijat näyttämään .. noh, tavalla tai toisella huonolta ja aika usein saman viestin jauhajilta. Mutta antakaapa näille samoille naamoille blogi tms. ja puolivelvollisuus kirjoitella sinne niin johan alkaisi tulemaan avarampi ja asiantuntevampi kuva.

Nykyisellään on niin, että Ravitsemusneuvottelukunnalla on mandaatti antaa "virallisia" kannanottoja ravitsemuksellisessa kysymyksissä - ja niin se tekeekin mahdollisuuksien mukaan, mutta resurssien olemattomuuden vuoksi täysin riittämättömästi tarpeeseen nähden. Koska omaa viestintää ja ennenkaikkea viestinnän resursseja ei käytännössä ole, julkinen viestintä joutuu käyttämään kolmannen sektorin ja yritystenkin viestintää. Sydänliittoa, Diabetesliittoa, Maito ja terveys ry ja milloin mitäkin käytetään viestinnän lähteenä. Nämä ovat huonosta some-maineestaan huolimatta hyvällä asialla ja tärkeitä, sillä valtaosa ravitsemuksen materiaalituotannosta, kehityshankkeiden ideoinnista ja organisoinnista tulee näiltä organisaatioilta. Mutta niissä on se ongelma, että näiden organisaatioiden viestit ovat kovin kohdennettuja kohderyhmilleen ja intresseilleen, terveys vahva prioriteetti syömisessä ja painotukset sen mukaisia. Lukuisiin terveyden osa-alueisiin ja terveyden ulkopuolisiin seikkoihin kuten luomuun, lähiruokaan tai moniin muihin teemoihin ruuassa nekään eivät silti ota kantaa, koska ne eivät ole heidän toimintansa keskiössä. Joten niille on roolinsa, mutta ne eivät edusta sitä mitä ravitsemusviestintämme mielestäni todella kaipaisi.

Kaiken lisäksi viestintää ei ole terveystoimijoiden ehdoilla lainkaan merkittävimmissä medioissa - TV:ssä ja sosiaalisessa mediassa. TV:en kohdalla resurssien käytön mielekkyydestä en olisi ihan varma, mutta sosiaalisessa mediassa puute on minusta huutava. Eli paitsi että meillä pitäisi olla ylipäätään selvä viestintäorganisaatio niin sen pitäisi uskaltautua sosiaaliseen mediaan - sanon uskaltautua siksi että monissa terveysorganisaatioissa somea pelätään. Minusta täysin turhaan. Somessakin metsä vastaa niin kuin sinne huutaa: asiantunteva ja avarakatseinen interaktiivisuus saa arvostusta - poissaoleva ja palautteeseen vastaamaton viestintä turhauttaa.

Uusi keskitetty ravitsemusviestinnän kanava

Se mitä tarvitsemme on viestintäkanava, jossa Suomen mainiot eri alojen ruoka- ja ravitsemusasiantuntijat voivat esitellä kaikessa monipuolisuudessaan ja näkökulmissaan ruuan, ravitsemuksen ja syömisen osa-alueita. Kansanterveysviestinnässä voi edelleenkin käyttää yksinkertaistettua logiikkaa, mutta jostain löytyisi myös perusteltuja vastauksia niihin ihmisiä mietityttäviin ravitsemuksen monimuotoisuuksiin. Tämä kanava olisi toki myös interaktiivinen ja sosiaalisen median tavoin aktiivinen.

Tästäkin syystä ehdotin Ruokastrategiassa (sivu 19) (tiivistys tässä) tällaisen viestintämekanismin perustamista, jotta voitaisiin oikeasti omalla suulla kertoa mikä joku "virallinen" kannanotto mahtaa olla. Valitettavasti nykyisestä hallitusohjelmasta (sivu 51) tämä ehdotus tippui pois kuten itse asiassa kaikki terveyteen tähtäävät muutkin ehdotukset (elintarviketurvallisuuden ulkopuolelta). Ensi vaaleihin valmistauduttaessa voidaan taas näitä sitten muistella..

Mutta lopputulos on, ettei "virallisella" ravitsemusmielipiteellä ole viestintäkanavaa. Ja vaikka olisikin niin se viestintä ei ole kenenkään päähomma. Ja jos ajattellaan Ravitsemusneuvottelukunnalla olevan jo nykyisellään tämä rooli, niin heillä ei ole siihen resursseja. Eli jatkossakin mediaviestintä tulee olemaan riippuvainen siitä kuka toimittaja sattuu jostakin aiheesta kirjoittamaan, kenelle hän soittaa, miten asiantuntija päättää asian yksinkertaistaa, mitkä kommentit toimittaja juttuun poimii ja millaisen asetelman hän haluaa juttuunsa luoda. Siinä on jätetty vähän turhan monta palikkaa ravitsemusviestinnästä muiden päätettäväksi. Ja syy on "systeemin", jossa edelleenkään selvää ravitsemusviestintämandaattia asiallisilla resursseilla ja monipuolisella näkökannalla ei ole olemassa. Minusta tällaisen luominen on yksi ravitsemustoiminnan keskeisiä tulevaisuuden haasteita.

Tällaisen kanavan perustamista odotellessa aloitan kuitenkin jo nimikilpailun, jonka voittaja saa ylpeillä hengentuotteensa medianäkyvyydellä - eli mikä nimi tälle viestintäorganisaatiolle laitetaan? Veikkaan että mietintäaikaa on vielä jonkin verran, mutta ehdotuksia otetaan vastaan heti!


Ravitsemusviestinnän organisointi ja resurssointi ehdotetulla tavalla olisi



tiistai 18. lokakuuta 2011

Häiriintynyt syöminen, osa 2 - anoreksian ravitsemushoito

Anoreksian sijasta olisi monesti kuvaavampaa puhua anorektisesta oireiluista, joka kattaa koko skaalan diagnostisesta anoreksiasta epätyypillisiin ilmentymiin kuten ns. urheilijan anoreksiaan (parempi nimi olisi "pienen painonlaskun anoreksia" tai "paljon liikkuvan anoreksia"). Tällaisessa anoreksian kuvailussa itse painonlaskun määrälle tulee pienempi painoarvo ja olennaisemmaksi nousee suhde syömiseen.

Anoreksian hoidon ongelma on, että se havaitaan usein hiukka turhan myöhään ja usein ei lainkaan, jos kyse on epätyypillisistä oireiluista, joissa itse painonlasku jää vähäiseksi. Hoidon kannalta keskeistä olisi kuitenkin aikainen tunnistaminen ja tilanteeseen puuttuminen, sillä sairastava itse ei alkuvaiheessa todennäköisesti apua hae eikä sellaista myöskään koe tarvitsevansa - ja näin syömishäiriö pääsee kehittämään oravanpyöräänsä pahemmaksi. Hyvä lähtökohta aikaiseen tunnistamiseen on, että anorektinen käyttäytyminen tunnistetaan käyttäytymisestä - painonlasku on turhan myöhäinen kriteeri. Jos syömiseen tulee paljon kieltoja, rajoituksia, sääntöjä, kikkailuja, painohuolia ja liikunnassakin alkaa olemaan ylilyönnin merkkejä niin siinä on kaikki merkit puuttumiseen - eikä kunnon keskustelua ja mielellään myös asiantuntijan pakeilla käyntiä kannata tässä vaiheessa ohittaa sillä selityksellä, että "kaikkihan noin tekevät". Mutta en sen enempää tässä blogautuksessa jää tunnistukseen ja puuttumiseen, vaikka tärkeä aihe olisikin. Sillä tarkoitus on kertoa miten asiat menee syömisessä, sitten kun ongelma on havaittu ja anoreksiaa aletaan hoitamaan.

Tämä kuvaus on toki taas keskimääräinen kuvaus, joka kuvastaa omia kokemuksiani anoreksian hoidosta osastolla ja avohoidossa, ja toimipaikkana siis Syömishäiriökeskus. Anoreksian hoidossa ei koskaan pitäisi olla kysymys vain syömisen hoidosta vaan muu terapia on välttämätöntä vaikken niistä tässä kirjoita. Minun toimintapani ei ole oikea eikä ainoa, mutta näin minä asian pitkälti näen menevän. Tavoitteeni anoreksian hoidossa on asiakas, joka syö vapautuneesti, enimmäkseen fiksusti ja on tyytyväinen oloonsa ja painoonsa. Hoidon alkumetreiltä matka siihen on pitkä - siksi matka maalia kohti kannattaakin aloittaa pian.

Ongelmien tunnustaminen

Anoreksian hoidossa kaikki alkaa ongelmien tunnustamisesta. Kaikki hoitotoimenpiteet ovat hyvin hankalia ja niiden pidemmälle kantava hyöty on epätodennäköistä niin kauan kun anorektisesti oireileva kokee, ettei mitään ongelmaa ole. Ja sitten kun ongelman kokemus oireilevalle muodostuu, niin se pitäisi vielä kertoa muillekin jotta "kaikki on hyvin" -kulissi saadaan lopullisesti pois ja voi mennä eteenpäin. Tämä ongelman tunnustaminen on ratkaisevaa ja ainakin itsellä se on toiminnan keskipiste, joka näkyy mm. luottamuksen kasvattamisen pyrkimyksenä. Toki ennen ongelman tunnustamista saatetaan joutua tekemään paljonkin käytännön asioita: antaa ruokalistaa, luoda sääntöjä liikuntaan tms. Mutta ne ovat tässä vaiheessa pakollinen sivuseikka ja päähuomio on siinä, että asian ongelmaksi kokeva asiakas toteaisi jollakin tavoin "ettei kaikki nyt ole ihan hyvin". Siitä on hirveän paljon helpompi lähteä. Ja kauanko tässä tunnustamisessa menee - ei onneksi yleensä mahdottoman kauan, mutta valitettavasti joskus vuosikausia.

Itse ehkä näkisin realistisena ihannetilanteena, että asiakas olisi tilanteessa jossa hän ei enää halua laihtua, ei ole tyytyväinen nykyiseen tilaansakaan, haluaa jaksaa, voida ja syödä paremmin mutta pelkää painonnousua. Siis en tietysti halua, että hän pelkäisi painonnousua mutta se on tilanteessa niin sisäänrakennettuna, että sen poissaolo olisi epärealistista. Hyvä tietysti jos painonnousu ei edes pelota - eikä se aina niin teekään. Näistä lähtökohdista ravitsemushoitoa on jo paljon parempi jatkaa eteenpäin.

Painon normalisoiminen

Eli nyt oltaisiin ihannetilanteessa siinä, että ravitsemuskuntoutuksen alkaessa asiakas haluaisi syödä paremmin mutta pelkää painonnousua ja kaikkea mikä siihen liittyy. Ja ohjaajan homma on yrittää saada asiakasta eteenpäin huomaamaan, että pelot ovat katteettomia ja voinnin kannalta pelkojen voittaminen ja syömisen parantaminen kannattaa. Tässä prosessissa eteenpäin meneminen on tärkeää, sen vauhti ei niinkään.

Alussa asiakas syö liian vähän, joskus todella minimaalisesti. Ja sitä syömistä sitten lisäillään niin kauan kunnes syömismäärät ovat riittävällä tasolla ja oikeuttavat normaalipainoon, joka usein määritellään minimissään naisilla fysiologisesti kuukautisten alkamisella , mutta lopullisesti tuo normaalipaino löytyy sieltä minne syöminen tasapainottuu opettelun myötä - koska tavoite määrittyy vasta opettelussa niin selkeitä kilotavoitteita kannattaa välttää ja jos niitä jostain tuleekin niin ne ovat aina vain alustavia arvioita jotka tarkentuvat myöhemmin. Normaalipainoon päästään opettelemalla hiljalleen syömään normaali määrä ruokaa normaalilla tavalla - tähän sihtaan ja en toteuta mitään mikä ei ole normaalia syömistä. Kaloreita ei nosteta normitilanteen yli painonnousun nopeuttamiseksi, en käytä kliinisiä ravintovalmisteita kaloreiden saannin helpottamiseksi, koska ei niitä normaaliruokailussakaan käytetä jne.. Eli ylipäätään ei tehdä mitään vain siksi että paino nousisi vaan sihtinä on normaalin syömisen opettelu. Tästä on olemassa päinvastaisiakin hoitokäytäntöjä ja en sano niiden olevan huonoja - mutta eivät kyllä edusta omaa ajatusmaailmaani vaan enemmän pyrkimystä nopeutettuun hoitoon (jonka voi saada toimimaan, mutta jossa epäonnistumisen riskitkin ovat suuremmat).

Voi tuntua kyyniseltä todeta, että tavoite aluksi on vain normalisoida paino ja syöminen vasta myöhemmin - ei se toki ole ainoa tavoite, mutta on se aluksi päätavoite, johon iso osa toiminnasta tähtää. Ja syy on yksinkertaisesti siinä, että akuuteista terveydellisestä huolista päästään irti, asiakkaan kognitiiviset toiminnot ovat alipainossa ja vähäisessä syömisessä hiukan "rajalliset" ja varsinaista tasapainoisen elämän opettelua kaikilla osa-alueillaan ei yksinkertaisesti voida toteuttaa alipainoisessa tilassa, missä elimistön viestit ovat sekaisin.

Tämä syömisen lisääminen riittävälle tasolle on tietysti haastava vaihe ja hoidon vaikein osa. Se voi lievissä ja tuoreissa ongelmissa tapahtua vain vakuuttamalla, että nyt voit syödä hiukka vapaammin. Joskus asiakkaan harrastamaa kalorilaskentaa voi käyttää hyväksi asettamalla tasoa vain korkeammalle. Mutta useimmissa tapauksissa asiakas ei pysty näillä keinoin syömistään lisäämään vaan tilanne vaatii, että asiakkaalla on ruokalista, jonka mukaan hän syö ja hänen syömisessään on (liki) aina läsnä joku syömistä tukeva henkilö (tai kyttäävä kuten asiakas huonona hetkenä kokee) - osastolla se on osa toimintaa, kotioloissa sama vaatii perheeltä järjestelyjä. Joskus perhe ei ymmärrä tilanteen hankaluutta ja he yrittävät kehotuksista huolimatta jatkaa arkeaan kuten ennenkin ja tiedostamattaankin jättää hoidon nuoren harteille. Aika pian yleensä realisoituu, ettei se ole mahdollista.

Keskeinen työkalu anoreksian hoidossa on siis ruokalista. Ruokalista! Siinäpä sana, johon anoreksian hoidon pelot asiakkailla usein kiteytyvät. Paljonko siinä on kaloreita? Paljonko siihen nyt lisätään? Paljonko sitä voi muutella ja varioida? Onko siinä leipää? Tai leivän päällä voita? jne.. Ruokalista tarkoittaa siis paprua, jossa kerrotaan mitä syödään ja paljonko - ja sen kanssa ei juuri kompromisseja saa tehdä. Hyvinä syömisen uskalluksen päivinä ruokalista on asiakkaalle tappavan tylsä, epävarmoina päivinä turva ja huonoina päivinä säännöstö johon vedotaan. Ensimmäisessä ruokalistassa ruokamäärä on yleensä hiukan suurempi kuin mitä hän on tähän asti syönyt. Ensimmäinen lisäys tuottaa monesti asiakkaalle yllätyksen - ruokamäärää on voitu lisätä 200-400 kcal normitasosta ja paino ei nouse. Ja saatetaan lisätä hiukka lisää, eikä vieläkään nouse. Kaikki se alkuenergia hukkuu säästöliekin purkuun kun elimistö alkaa hiukan toimimaan. Tästä eteenpäin paino alkaakin sitten nousta ruokalisäysten myötä. Itselläni ei ole avopuolella mitenkään fiksattua ajatusta kuinka isoja lisäyksiä tehdään vaan haluan eteenpäin menoa, jossa asiakas hyväksyy muutoksen - se on liki aina mahdollista, mutta samalla tarkoittaa varsin maltillista etenemistä. Osastolla yksimielisyys ei aina ole mahdollista, koska anoreksia voi olla niin vahva, ettei mikään sen hyväksymä ratkaisu lopulta olisi minun kannaltani minkäänlaista eteenpäinmenoa. Eli aika hitaasti kuitenkin mennään, mutta mihinkäs sitä kiire on... pääasia että mennään eteenpäin ja asiakas ei joudu muutenkin hankalassa tilanteessa tarpeettoman koville ja vauhtiin josssa "pää ei pysy mukana". Eteenpäinkin voi mennä monella tavalla - alussa se tarkoittaa useinkin kalorimäärällistä lisäystä, mutta loppuvaiheessa yhä isompi osa eteenpäin menossa on uusia ruokia tai uudenlaisten ajatusten muhimista.

Ruokalistan kasvun aikana on toki monia huolia, kysymyksiä ja vaikeuksia, joita käydään läpi: ei kukaan muukaan syö näin paljoa.. mä lihon pullataikinaksi.. onks mun pakko seurata tätä listaa.. eikö eläinrasva ole epäterveellistä.. mihin sokeria muka tarvii.. jne... Odotettujen pelkojen lisäksi nälän kasvaminen (=normaalistuminen) jossain vaiheessa on yksi odottamattomista ja huolestuttaa kun "nälkä lisääntyy, mitä enemmän syön". Mutta tämä on normaali reaktio ja kyllä se nälkäkin sitten rauhoittuu. Kaikenkaikkiaan asiat kuitenkin tuppaavat menemään ihan hyvin jos/kun asiakkaalla on hyvä tukiverkosto, joka auttaa hoidossa.

Ruokalistaa kasvatettaessa toki sihdataan kohti normaalia syömistä. Kevyttuotteita jätetään pois, opetellaan syömään valkoistakin leipää tai normaalirasvaista juustoa, makeisia tulee ruokalistaan.. ja kaikenlaista mitä normaaliin hyvään syömiseen kuuluu. Pohjalla on kuitenkin hyvän ruokavalion runko: tasainen ateriarytmi, kasviksia ja hedelmiä riittävästi. Asiakas usein olisi valmis syömään enemmän, mutta vain "terveellisinä ja sallittuina" ruokina. Tämä ajatus ammutaan alas aika pian, sillä riittävää syömistä ei tulla saamaan anorektisen ajattelun ylitiukoilla terveellisen syömisen kriteereillä - kun lisäyksiä tulee niin ne ovat enimmäkseen terveellisiä, mutta eivät täydellisen terveellisiä (mitä se sitten mahtaakaan tarkoittaa.) Samoin pyrimme poistamaan syömisen sosiaalisia esteitä eli opettelemme miten mennä mukaan rientoihin joihin haluaa mennä ja jopa samoillla tavoin kuin muutkin. Miten voikin leffassa syödä pocornia, juoda siideriä kekkereissä jne..

Kaiken tämän seurauksena jonain päivänä käsissä on asiakas, jonka paino on normalisoitunut ja hän kokee itsensä paljon jaksavammaksi ja paremmin voivaksi kuin anorektisen oireilun pahimpina aikoina. Maltillisessa rytmissä on myös keretty havaitsemaan lukemattomia hyötyjä, joita paranemiseen liittyy ja hyvin harvoin tässä tilanteessa asiakas oikeasti haluaa ja edes kykenee laihtumaan alipainoon uudelleen.

Tässä painonnostovaiheessa menee puoli vuotta tai vuosi jos alipainoa on enemmän.

Syömisen normalisoiminen

Resurssipulaisessa hoidossa käy turhan usein niin, että painon normalisoituminen nähdään paranemisen pääasiallisena merkkinä - tai ei kai kukaan hoitajista näin oikeasti ajattele, mutta milloin mistäkin syystä hoito loppuu usein painon normalisoimiseen. Itse sanoisin, että painon normalisoituessa ollaan paranemisessa ehkä puolimatkassa - jos vielä siinäkään. Sillä vaikka paino on normalisoitunut ja vapautunut, niin syöminen ja paino on edelleen täynnä jännitteitä: kontrollia, syyllisyyttä, alituista pohdintaa ja paljon mustavalkoisia asetelmia. Näiden lisäksi liikuntaan alkaa helposti patoutumaan lihomisen pelkoa - erityisesti saliharjoitteluun ja kestävyysliikuntaan painottunut pakkoliikunta on yleistä. Eli kyseessä on vapautuneempaa syömistä kuin anoreksian pahimpina aikoina, mutta silti edelleen ollaan syömishäirön tiellä. Ongelma on, että lähipiiri ja asiakas itsekin voi ajatella tilanteen olevan nyt kunnossa - eikä ehkä ihan tiedosta että opittavaa on vielä paljon jäljellä.

Tämä syömisajatus ja pakkoliikunnasta irtautuminen pitäisi yhä opetella pois ja sen pitäisi olla osa anoreksian hoitoa. Jos niistä ei päästä irti, niin anoreksia voi uusiutua mutta tyypillisemmät seuraukset ovat ahmimishäiriö/bulimia tai vuosikausia ja -kymmeniä elämänlaatua häiritsevä liiallinen syömisen kontrollointi ja pakkoliikunta. Ei hyvä.

Elikä hyvin samaan tapaan kuin aiemmassa ahmimisen hoitoa käsittelevässä jutussa, nyt pitäisi vielä opetella syömään sen verran kuin haluaa, sitä mitä haluaa ja hyvällä omallatunnolla - ja kuitenkin tasaisella rytmillä ja jossain määrin hyvin. Liikunnassa opetellaan keskittymään liikkumisen hyvään oloon ja karsitaan pois liikuntoja, jotka ovat mukana vain painonhallinnan vuoksi. Asiakas pelkää tässä kohtaa opettelua lihovansa ja menettävänsä syömisen hallinnan - ja minä taas yritän vakuutella, että nimenomaan niin tässä tulee käymään jos ei syömisen vapautuneisuutta opetella. Asiakas pelkää ottavansa liian rennosti - ja minä olen huolissani uskaltaako hän löysätä lainkaan. Mutta opettelun avulla se tasapaino hiljalleen alkaa löytymään, asiakas alkaa saamaan kokemuksia että kontrolloimattakin pärjää hyvin ja jopa paremmin. Luottamus omaan kehoon alkaa vahvistua.

Tässä syömisen normalisoinnin opettelussa menee ohjatusti usein vuoden verran ja jos vaikeuksia on matkassa (masennus tms.) niin 2-3 vuotta, jonka jälkeen on opittu riittävästi, jotta asiakas voi itsekin jättää syömishäiriön loput rippeet taakseen tulevien vuosien aikana.

Matka kuulostaa siis pitkältä. Mutta itse ajattelen sen niin, että varsinainen anorektinen oireilu ja painonlasku ovat vain huipentuma vuosia edeltäneelle elämäntilanteen/syömisen/kehon problematiikalle. Ja kun takaisinpäin tullaan, niin painon nousu takaisin on vain alkusysäys vuosia kestävälle elämäntilanteen/syömisen/kehon problematiikan selvittämiselle. Ja jos edeltävä problematiikka on lyhyempi ja lievempi niin sitten on todennäköisesti hoitokin helpompi ja nopeampi.

Loppuajatuksia

Syy tähän blogautukseen on tietty se, että toivon jutun auttavan anoreksian kanssa painivia ja heidän lähipiiriään. Monelta osin Suomessa hoitoa tehdään eri tavoin kuin tässä jutussa - monesta eri syystä. Pitäisi kai olla muitakin ajatuksia? Mutta kun ei just nyt tule mieleen.. Lisäilen myöhemmin jos tulee.

+ jos joku miettii miksei tässä ole mitään refeeding oireyhtymästä ja sen hoidosta, niin se johtuu etten törmää siihen itse juurikaan, koska hyppään hoidossa mukaan vasta siinä vaiheessa kun akuutit terveysriskit on saatu hoidettua ammattilaisten toimesta ja aletaan puhua siitä mitä hyvä syöminen on.




keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hairiintynyt syöminen, osa 1 - ahmimisen ravitsemushoito

Ahmimishäiriö ja sen kaltaiset ahmimiskokemukset ovat todella yleisiä. Siis TODELLA yleisiä. On vaikea sanoa kuinka paljon eri asteista ahmimisongelmaa on väestössä, mutta puhumme aika varmuudella kymmenistä prosenteista eli sadoista tuhansista, mahdollisesti yli miljoonasta suomalaisesta. Syömishäiriöliitto on viime aikoina lanseerannut "Joka viides meistä" -teemaa tarkoittaen ilmeisimmin, että joka viides suomalainen kokee jonkinasteista syömishäiriötä elämässään. Näitä lukuja ei aina tunnuta uskovan, mutta kyllä niissä on ihan vinha perä - ja valtaosa tuosta viidenneksestä on erilaisia ahmimisongelmia.

Mikä sitten on ahmimisongelmaa. Diagnostiselle ahmimishäiriölle on omat kriteerinsä, jotka aika hyvin kertovat mistä on kysymys, mutta joissakin tapauksessa ahmiminen ei ehkä täytä noita kriteerejä mutta on se silti ongelma jolle kannattaa jotain tehdä. Ja kun omassa asiakastyössäni ehkäpä suurin asiakasryhmä on ahmimisongelmien hoitaminen, niin ajattelin kertoa miten itse tätä hommaa teen mm. Syömishäiriökeskuksessa. Oikeaa hoitotapaa ei ole olemassakaan ja tarkoitus on esitellä miten minusta tätä hommaa kannattaisi purkaa - ja mielipide perustuu puhtaasti kokemukseeni siitä millä tavalla asiat tuntuvat tulevan kuntoon. Ja siitä voi sitten pohtia omaa tai läheisen tilannetta ja hoitoa jossain muualla.

Mikä on tavoite?
Itselläni on asiakastyössä aina tavoitteena hoitaa syöminen ns. loppuun - tilanteeseen, jossa asiakas syö hyvin, vapautuneesti ja on saavuttanut tavoitteensa (olossa, painossa, käyttäytymisessä tms.) tai on ainakin minun mielestäni riittävän paljon oppinut matkatakseen sinne itse. Ahmimishäiriön tapauksessa ensi tavoite on toki ahmimisen loppuminen. Mutta kyllä tässäkin lopputavoitteena minusta pitää olla koko syömisen hyvinvointiskaalan parantuminen: hyvää syömistä, nautittavaa vapautunutta syömistä, parempaa jaksamista ja hyvää painonhallintaa. Matka on yleensä melko pitkä - akuuttitavoitteet voidaan saavuttaa melko piankin, mutta koko paketin parantamisessa menee vuosia - aika usein 2-4 vuotta, josta varsinkin ensimmäisen vuoden aikana ohjaus on yleensä tarpeellista ja loppuaika voi mennä ominkin voimin.

Syömisen ahmimista aiheuttavat ongelmat
Ahmimisen taustalta löytyy syömisessä kolme pääsyytä, joista yksikin olisi ongelma mutta aika usein ne ovat kaikki pielessä:
- jatkuvia tai ajoittaisia liian vähäisen syömisen päiviä: morkkispäiviä, laihispäiviä tai muutoin vain päiviä, jolloin pyritään syömään selvästi liian vähän (esim. alle 1500 kcal).
- epätasaista syömistä ja etenkin alkupäivästä: liian kevyt aamiainen, liian kevyt lounas, liian pitkä aamiaisen ja lounaan väli ovat tyyppiongelmat. Mutta kaikki tavat joiden seutauksena nälkä pääsee liian kovaksi ovat iso ongelma
- kieltäytyvä ja rajoittava suhtautuminen syömiseen: ei koe että saa syödä sen verran kuin haluaa, kokee huonoa omaatuntoa syömisestä, on "kiellettyjä" ruokia

Näistä yksikin riittää usein ahmimisoireiden tuottamiseen, mutta kuten sanottua ne kulkevat monesti yhdessä ja ahmimisoireet ovat vahvat. Ratkaisu syömisessä on alkaa työstää näitä asioita siltä osin kuin ne ovat pielessä.

Toki ahmimisessa on monilla vahva psykologinen elementti - ahmimishäiriöllä oireilevilla puolella on masennusta ja vielä useammalla elämäntilanne/suhtautumistapa, jossa terapia on suositeltavaa. Ilman terapiaa ahmimishäiriöstä voi ilman muuta parantua jos syömisen ulkopuolella ei ole isompia ongelmia - joillakin näin, mutta lähtökohtaisesti useimmille terapia/työnohjaus on ilman muuta suositeltava osa ahmimisen hoitoa. Ilman terapiaa asiakas pysyy väsyneempänä ja voimavarattomampana ja syömiseen kohdistuu ylimääräisiä paineita, jota vaikeuttavat syömisen normalisoimista. Ahmimisongelmissa ravitsemusosaaminen ja psykologinen osaaminen ovat ilman muuta hyvä ohjauspari (vahvistettuna tarpeen mukaan psykiatrilla ja mahdollisilla muilla tukijoukoilla) - kumpi tahansa ilman toista on useimmissa tapauksissa puutteellista hoitoa, vaikka hoidon saatavuuden ongelmien vuoksi usein vain toista (jos kumpaakaan!) osaamista on saatavilla.

Liian vähäisen syömisen päivien poistaminen
Tämä on ensimmäinen askel ruokavalio-ohjauksessa ja aika yksinkertainen asia. Jos henkilöllä on taipumusta pitää liian vähäisen syömisen päiviä painonlaskun toivossa tai morkkisten vuoksi, niin nyt ne lopetetaan. Aika usein asiakas itsekin tiedostaa niiden ongelmallisuuden ja siksi isompia vaikeuksia toiminnan perusteluissa ei ole. Toki asiakas pelkää tämän johtavan painonnousuun ja se tekee asian vaikeammaksi ja ahdistavaksi - mutta ei tässä yleensä ongelmia ole. Kehoitus välttää selviä laihispäiviä on usein riittävä, mutta joissakin tapauksissa asiaa tarvitsee lisätukea: niillä jotka valmiiksi laskevat kaloreita voidaan tätä hyödyntää riittävään syömiseen ja muilla keskitään muita keinoja.

Tämän opettelu on usein varsin nopeaa ja vain muutamassa viikossa ollaan usein jo jyvällä.

Tasaisempi syöminen
Tämän opettelu aloitetaan myös heti alussa. Ahmimisongelman kannalta ydinasia on estää nälkää pääsemästä liian kovaksi - ja tähän tarvitaan aiempaa tasaisempaa syömistä. Tietysti syömisen lopputavoite on opetella syömään tuntemusten eikä kellon mukaan, mutta ahmimisongelmissa nälänsäätely on usein niin sekaisin ettei niihin viestin voi yksinkertaisesti luottaa. Siksi ruokailua on tasaistettava tavalla, joka ei vielä nälkää kuuntele. Toinen puoli on, että syömisen tasaistaminen automaattisesti tarkentaa nälänsäätelyä ja nälkä alkaa yleensä tarkentua suhteellisen nopeasti. Mutta alkuvaiheessa asiakkaasta voi tuntua hassulta, epämiellyttävältä ja usein pelottavaltakin (lihomisen pelko..) syödä aamiaista, lounasta tai ylipäätään jotakin vaikkei ole nälkä. Mutta onneksi kyllä se nälkä sieltä aika pian tulee, kun tasaisempi syöminen poistaa nälän ylilyöntejä illoista ja kaivaa esiin herkempiä näläntunteita.

Tämän opettelu kuulostaa helpolta, mutta oikeasti yksilöllisesti tasaista syömistä saa titrata ja opetella melko pitkään. Jo varsin nopeasti saadaan helpottavia parannuksia, mutta rytmin loksahtaminen kohdilleen vie helposti 6-12 kk tasaisessakin ohjauksessa. Joskus nopeammin ja joskus hitaammin - kun elämäntilanteita on niin moneen junaan.

Rajoittavuuden vähentäminen
Tätä voi ajatuksen tasolla työstää, mutta käytännön harjoituksiin ei kannata ryhtyä ennenkuin ylläolevat syömisasiat ovat kunnossa. Jos tähän ruvetaan aikaisemmin niin käy heti kuten asiakas pelkää: "jos mä löysään narua niin sitten ainakin ahmin". Ja ruuan laadunkin osalta kannattaa olla parannuksia tehtynä ennen kuin tähän ruvetaan.

Koko syömisongelman pohjalla on tietysti syystä tai toisesta kehittynyt kontrolloiva suhtautuminen syömiseen ylipäätään ja yksittäisiin ruoka-aineksiin. Juuri nämä ajatukset ovat ohjanneet syömisen edellä kuvattuihin ongelmiin ja kaiken lisäksi tulee päälle rajoittavuuden "psykologiset ongelmat": liika syömisen kontrolli ja pohtiminen heikentää nälänsäätelyä ja yksittäisiin ruoka-aineisiin kohdistuva kielteinen ajattelu lisää niiden himoa. Seuraukset ovat ahmimiselle tyypilliset: "voin olla syömättäkin, mutta kun syön niin lähtee käsistä.."

Eli kun syöminen on saatu teknisesti paremmalle tolalle on aika opetella syömään sen verran kuin haluaa ja tekee mieli. Ja opetella että kaikkea voi syödä, mikään ei ole kiellettyä.

Tähän on monta tapaa. Mutta aika tyypillisesti valitsemme ensin aamiaisen ja/tai lounaan, joilla opetellaan syömään sen verran kuin haluaa ja niitä aineksia, joita haluaa syödä. Toki samaa ajatusta voi ulottaa saman tien koko syömiseen, mutta monille on turvallisempaa aloitella opettelua pienemmissä palasissa. Tyyliin "uskallan aamiaisella nyt ylittää rajojani, koska voin sitten loppupäivän aikana kompensoida jos jotain kauheaa käy." En mitenkään hypi riemusta tästä kompensoivasta ajatuksesta, mutta on niin usein sisäänrakennettuna asiakkaalla joka tapauksessa että hyväksyn sen - pääasia että uskaltaa syödä aamiaisella/lounaalla vapaammin ja kokeilla uusia ruokia. Sillä kun niitä uskaltaa, niin tulokset ovat yleensä positiivisia: jaksoin paremmin, nälkä ei niin häirinnyt, ahmiminen rauhoittui, uusi ruoka maistui hyvältä. Näistä positiivisista kokemuksista asiakkaan onkin helppo ammentaa voimaa laajentaa sallivuutta laajemminkin syömiseen.

Kielletyissä ruoka-aineissa teemme usein listan kielletyistä ruuista, realisoimme onko ne lopulta niin ongelmallisia ja opettelemme syömään niitä. Monen ongelmakohtana olevien makeisten kohdalla on jo ehkä aiemmin, mutta viimeistään tässä vaiheessa aloitettu niiden sallivuuden lisääminen tekemällä herkut sallituiksi/pakollisiksi (kumpi ajatus asiakasta enemmän auttaa..) joka päivä tai esim. 5 kertaa viikossa. Tavoitteena on saada asiakkaalle hiljalleen ajatusta, että herkkuja saa syödä. Kun tämä kokemus hiljalleen alkaa syntyä, niin asiakkaat ovat aina yhtä epäuskoisia siitä kuinka mieliteot rauhoittuvat ja suklaata saattaa jäädä kaappiin päiviksi lojumaan. Mutta opettelun aikana asiakas pelkää ahmivansa mikä on tavallaan turhaa.. turhaa koska niitä ahmimisia tulee opettelun aikanakin liki varmasti ja ne eivät ole olennaisia. Olennaista on, että hiljalleen sinne tulee yhä enemmän positiivisia kokemuksia, joihin kannattaa uusina ilmiöinä keskittyä - eikä niihin ahmimisiin, joita muutoinkin on tullut vuosien aikana paljon ja tulisi jatkossakin jos opettelua ei tehtäisi.

On kyse ruuan tai herkkujen vapaasta syömisestä, niin asiakkaan kannalta kyseessä on pelottava tapahtuma, koska lihomista pidetään varmana. Ja niin usein käykin. Kun samaan aikaan opetellaan syömään vapautuneesti mutta takaraivossa huutaa toisenlaista viestiä vuosien painolasti, niin ollaan välitilassa jossa syöminen lisääntyykin ja paino nousee. Painonnousu on kyllä kovin riippuvainen lähtöpainosta - reippaan kokoisilla sitä ei tule usein lainkaan, normipainoisilla liki aina ja alipainoisilla aina. Tämä kuulostaa asiakkaasta pelottavalta, mutta olisi epärealistista väittää ettei paino opettelussa nouse. Parempi tapa on nähdä kokonaisuus: todennäköisesti paino väliaikaisesti nousee laskeakseen sitten "biologista painoa" kohti myöhemmin kun syömisen jujusta on saatu paremmin kiinni. Ja se mitä painolle käy lyhyellä aikavälillä on epäolennaisempaa kuin se että koko elämisen laatu nousee huimasti paranemisen myötä. Näin se kannattaa ajatella, mutta tosiasia on ettei se tietysti väliaikaistakaan painonnousua ihan hirveän paljon helpommaksi kaikille tee..

Näistä prosesseista harvoin selviää alle vuoden opettelulla ja usein vie pitempäänkin saada jujusta kiinni. Jo hyvin nopeasti muutamassa kuukaudessa opitaan paljon ja syöminen saa ihan ulottuvuuden. Mutta niin, että oppi olisi jo pitkällä ja syöminen olisi jo varsin vapautunutta vie kyllä muutamia vuosia.

Ruuan laatu
Ja toki syömisen laadulla on merkitystä, mutta en laittanut sitä ongelmakolmikkoon, sillä pelkkä huonolaatuinen syöminen ilman ylläolevia ongelmia ei juuri ahmimista aiheuta vaikka sokerille/nopeille hiilihydraateille tällaista viittaa yritetäänkin usein langettaa. Mutta tietysti syömisessä on asioita, jotka vakauttavat nälänhallintaa ja niitä kannattaa hoitaa kuntoon. Näistä tärkempiä ovat liiallisen vähärasvaisuuden poistaminen ja proteiinin saaminen useimmille aterioille. Joillakin on taakkanaan männävuosien yltiövähärasvaisen laihdutuksen opit ja niistä pitää irtautua, koska liian vähärasvainen ruokavalio heikentää kylläisyyttä ja altistaa verensokerin heilahteluille varsinkin reippaamman kokoisilla ihmisillä. Proteiinin saaminen aterioille tekee samoja asioita. Eli rasvan kohdalla normirasvaisia tuotteita tai ei ainakaan liikaa vähärasvaisia tuotteita, öljyjä, pähkinöitä ja ylipäätään ihan normaalia ruokaa. Proteiinissa katsotaan ettei välipaloina ja aamiaisina ole pelkkää puuroa, leipää tai hedelmiä kuten usein on.

Painon kannalta vielä kasvisten saaminen mukaan riittävissä määrin on tärkeää. Muilta osin parantelemme syömistä, jos asiakkaalla riittää virtaa.

Ydinasiana lihomisen pelosta ja laihtumisen halusta irti pääseminen
Nuo ovat siis asioita, joita syömisessä pääasiassa teemme kun ahmimisongelma poistuu. Mutta kaiken takana asioita on vaikeuttamassa asiakkaan kokema ja ahmimisongelmiin keskeisesti liittyvä lihomisen pelko ja laihtumisen halu - jotka ovat niin voimakkaita ja alitajuisia, että niihin törmätään monissa käänteissä. Mitä paremmin asiakas pystyy jättämään näitä tuntemuksia taka-alalle niin sitä paremmin asiat menevät. On epärealistista että ne olisivat poissa, mutta on toivottavaa että löydetään ajatusmalli jossa ne eivät estä etenemistä, sillä niin moni hoitoon vaadittava asia tarvitsee laihdutuksesta irti päästämistä ajatuksissa. Voisi sanoa, että asiat voivat mennä monella sektorilla parempaan päin - mutta lopullinen syömisen löytäminen edellyttää painon unohtamista ja muuhun hyvinvointiin keskittymistä. Se on helposti sanottu, mutta vaikeammin tehty. Mutta ehkä noin yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka ahmimisen hoito koetaan usein vaikeaksi niin itse en sitä sellaisena useimmissa tapauksissa pidä. Minusta se on vain melko hidasta ja pitkäkestoista. Vaikeaksi se tulee vain jos asioita yritetään kiirehtiä.

Ja siinä se. Toivon jutun auttavan ahmimisen kanssa painivia ja tunnistamaan mitä syömisessä voisi tehdä joko itse tai hoidossa. Ja mitä tyypillisiä vaikeuksia matkassa on, ettei omissa vaikeuksissa tule fiilistä että vain omalla kohdalla asiat ovat vaikeita.


Ahmiminen..





PS. Tämä on osa sarjaa, jota aion jatkaa eli käyn läpi tyypillisiä syömisen normalisoimisprosesseja eri syömishäiriöissä. Anoreksia jne. ovat vielä tulossa kun aikaa on. Itse asiassa tämänkin rykäisin aika nopeasti ja pidätän oikeuden tarkennuksiin myöhemmin. Mutta parempi hätäinen kuin ei lainkaan :) koska minusta tämäntyyppisiä tarinoita ei netistä löydy hirveästi. Minusta olisi mukava, jos syntyisi keskustelua erilaisista tilanteista ja perusteluistakin, sillä vaikka yritin kuvailla keskivertoprosessia niin näissä on tietty hirveästi variaatioita.